Tämä on virtuaalitalli
 
PääsivuKalenteriFAQHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Bambo

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 23

ViestiAihe: Bambo   Ti 04 Elo 2015, 12:23

Bambo
om. Katsu
Bambon sivuille




----------------------------------------------

Aleksi:

Asta varsoi 24.3. vilkkaan oripojan noin kahdentoista aikaan yöllä.
Lue sarjakuva varsomisesta täällä.

Varsa ja tamma tarhailevat joka aamupäivä noin neljä tuntia, jos keli sen sallii. Muuten ne viettävät aikaansa karsinassa. Ensimmäiset päivät varsan ja tamman on annettava olla rauhassa, mutta valvottuina. Aleksi tekee niille päivittäisen tarkastuksen joka ruokinnan yhteydessä. Muutaman päivän kuluttua hoitaja saa ruveta viettämään aikaa näiden kanssa esimerkiksi ottamalla molemmat käytävälle (varsa vapaana) ja harjaamalla tamman. Myös varsaa on hyvä silitellä ja totuttaa sitä kosketukseen. Kavioita voi yrittää nostaa ja turkkia harjata pehmeällä harjalla.
Viikon ikäisenä Vanilla ja Asta tarhataan yhdessä varsoineen, jolloin pienokaiset saavat leikkiä yhdessä. Tällöin myös aletaan totuttamaan varsaa riimuun ja opettamaan talutettavana olemista. Aleksi voi opastaa tässä. Nyt hoitaja saa käydä ratsastamassa tammalla maneesissa tai ulkokentällä, siten että varsa on vapaana.



----------------------------------------

Maikki:

31.3.2015

Myhäilin astuessani talliin. Siellä oli ihmisiä mutta nyt ei kerinnyt. Mun on pakko nähä pikkuinen. Se oli niin söpö ja karvainen. Oli mennyt pari päivää eli nyt saisin kurkkailla jo parivaljakkoa lähemmin. Avasin karsinan salvan ja työnsin oven hitaasti raolleen ja astuin sisään. Asta myllersi varmajalkaisena haistelemaan taskuja.
-Hupsu mulla ei oo mitään, naurahdin ja annoin tamman nuuskia käteni. Sen tuttu turvan hamuaminen hymyilytti minua. Rapsutin tuota otsasta, jonka jälkeen tunsin tuuppauksn polveeni. Se oli pikkuine. Laskin rauhassa käden alas. Pikkuinen haiskahti sitä jonka jälkeen teki iloloikan ylöspäin ja kirmasi emän taakse.
Uudestaan tuli pikkuinen lähemmäs ja nuuskaisi taas kunnes taas kirmasi kauemmas. Naurahdin itsekseni kuinka huvittava oripoika oli. Nousin ylös ja annoin rapsutukset Astalle ja menin karsinan ulkopuolelle.

-----------------------------------------




Runo:

6.6.2015


Heitin taas päälleni yhden tummansinisen topin, joka oli varmaan kaksi kertaa liian iso. Veljeltä se oli lainattu – tai pöllitty, tosin mitään en myöntänyt. Joku saattaisi taas sanoa, että Runo, miks sä oot aina tollaseen kääriytyneenä, koettasit vaikka mekkoja joskus, mutta olihan mulla ollutkin joku kaapu rippijuhlissa silloin aikanaan! Se kokeilu jäi kyllä viimeiseksi; mua oli vain ahdistanut se sydän kylmänä jännittäminen, koska helma päättäisi leikkiä lentokonetta sopivassa tuulenvireessä.

Sen sijaan se sopiva tuulenvire sai vauhdittaa mun rullailumatkaa pitkin Pronssijoentietä meiltä kotoa Hallavaan, sellainen vajaa kilsan suora pätkä just uudistettua asvalttia. Aika täydellistä mulle ja mun laudalle siis. Vauhti saattoi koiranulkoiluttajamummojen ilmeistä päätellen olla vähän tavallista nopeampi, vaikkei mulla sinänsä mikään kiire edes ollut. Ehkä mä olin vain innoissani?
       Kun Tessa oli jo jonkun K-Marketin meetwurstihyllyllä, tajuntaan iski, ettei enää ollut hevosta, millä ratsastaa tai mitä paijata. Silloin olin ollut semisti romuna tamman kohtalosta; silloin ajattelin, etten oikeastaan enää ikinä halunnut edes nähdä yhtäkään eläintä, jolla oli turpa ja kaviot. Täällä landella se vaan oli aika hankalaa, enkä mä malttanut pysyä erossa poneista kuin puoli vuotta – silloin mä löysin Hallavan. Söpö, pieni ratsastuskoulu lähellä meitä, shettis ja sen varsa vailla hoitajaa. Ihan kuin meitsille tehty!
”Runo, se on ratsastuskoulu, eihän siellä edes voi kilpailla”, äiti oli sössöttänyt mun valinnalle, mutta olinko mä kisannut Tessallakaan muussa kuin siinä, kumpi saa vähemmän punkkeja heinäpellolla juoksemisesta? Niin. En.
Innoissani mä vain olin. Ja voitte uskoa, että se innostus kasvoi kasvamistaan, kun nappasin laudan käteeni ja käännyin viitan osoittamaan suuntaan Maalaismiehentielle.

Astellessani sisään villiviinin peittämään, kiviseen rakennukseen, mun mielikuva perinteisestä punaisesta ratsastuskoulusta täynnä poninhäntiin ja farkkuratsastushousuihin vuorautuneita esiteinejä sekä elämäänsä kyllästyneen näköisiä poneja romuttui täysin.

Yksi puoliksi kalju, lävistetty tyttö, joka ei edes moikannut. Yksi irkkuaksentilla englantia hevoselleen solkottava blondi. Yksi sellainen hujoppi, jolla oli virkkuukoukkuja oransseissa kutreissaan; sen käsipuolessa ihan kivannäköinen poika, joka esittäytyi Chrisiksi. Chris? Ei kenenkään nimi Suomessa ollut Chris. Yksi ihan perusponitytön näköinen pikkulikka, joka sanoi aluksi olevansa Salli. Kas, normaali ihminen löydet-
”Ja siis mun sukunimi on Keidas, mä oon Sveitsistä.”
Ai, ei sittenkään.

Tallin omistaja, Aleksi, jonka kanssa olin käynyt pari puhelinkeskustelua aiheesta meitsi ja Asta, ei sekään ollut sieltä perinteisimmästä päästä. Ponnari kyllä löytyi, mutta muuten tuo oli sellainen, ettei se vastannut kenenkään stereotypiakäsitystä ratsastuskouluyrittäjästä.

Mä en ollut yhtään varma, olivatko ne kaikki mun kohtaamat ihmiset vaan supercool vai päätyisinkö mä lopulta nyhjäämään yksin Astan kanssa ernuporukan pitäessä omia bileitään jossain. Miten oli mahdollista, että kaikki vähänkin tavallisuudesta poikkeavat hevosihmiset oli tunkenut itsensä just tähän talliin?

Musta cruiseri kainalossa meitsi surffasi pitkin Hallavan hevosentuoksuisia, heinänkorsilla koristeltuja käytäviä. Ainakin talli itsessään näytti ihan normaalilta, vaikka oikeesti mua vastaan käveli koko ajan mitä oudomman näköistä sakkia; hoitajille tarkoitetussa hengailutilassakin joku itki vasten toisen olkapäätä kertoessan jostain perheeseensä liittyvästä – enhän mä sitten uskaltanut sitä mennä keskeyttämään. Sen sijaan säädin mun nutturaa paremmaksi (tai pahemmaksi, your choice) ja ponnari-Aleksin antamien ohjeiden mukaan kipitin pihalle etsimään mustavalkoista parivaljakkoa, joka oli tästä eteenpäin mun vastuulla. Ei ihan kokonaan, mutta melko lailla.  Ei edes melko lailla vaan sen verran, että sain rapsutella niitä (ja putsata karsinoita tietty, mutta siitä hommasta mä kyllä aioin livistää muutamaan otteeseen). Ja rapsuttelu oli ihan fine.
Poneista nuorempi ja virkeämpi painoi menemään siihen malliin, ettei vitivalkoiseen oriin ollut mahdollisuutta saada minkäänlaista kontaktia – edes ruualla, vaikka oikeastaan se näytti vielä sen verran pieneltä, että maito maistui vielä. Astalle sen sijaan riitti vihellys sekä makean, ison ja oranssin porkkanan vetäminen sulavalla liikkeellä ulos lökäreiden taskusta. Karvaisen tamman pettymykseksi se sai siitä herkusta vain puolet, enkä mä ollut edes varma, saiko täällä antaa makupaloja. Mutta tehty mikä tehty.

”Sillä ponilla on kyllä tota ylimäärästä ihan omastakin tak-”
”Hui hitto”, multa pääsi ja hyppäsin valehtelematta kuusi metriä ilmaan silkasta säikähdyksestä. Astaa ei kiinnostanut, se taisi olla unessa.
”Sori, en mä sydäriä halunut aiheuttaa”, viereeni tullut pipopää virnuili aitaan nojaillen ja ojensi kättään. ”Rafael.”
”Runo”, vastasin kättelyyn – ja sain jäätävän flashbackin viimekeväiseen työhaastatteluun. Ensimmäinen tilanne varmaan kuuteen vuoteen, kun piti kätellä. Tuntui viralliselta.
”Kiva nimi”, Rafael tokaisi edelleen sama hymy naamallaan. Mä irvistin. Äidin valitsema, ja siitä nimestä tuli mieleen vain joku viulua vinguttava Elovena-tyttö, kymppejä ja hymytyttöpatsaita napsiva vanhempien unelma. Ei kiva.

”Hoidatko sä Astaa nyt, kun Maikki lopetti?” pellavahiuksinen poika uteli sitten ja kyykistyi rapsuttamaan uteliaaksi herännyttä Bamboa. Pieni varsa sulki silmänsä ja lerpatti korviaan hetkeksi, mutta oli sitten jälleen menossa kohti uusia seikkailuita.
”Ilmeisesti”, virnistin. ”Mitä ite täällä teet?”
Rafaelkaan ei vaikuttanut miltään ultimate-heppapojalta, mutta ehkä tällä tallilla piti tottua siihen, että mitä oudomman näköinen tapaus oli, sitä varmemmin se oli vakkariporukkaa. Vaikka pakko myöntää, tämä tyyppi oli kivanoloinen. Sellainen rento ja letkeä, aikalailla mun tyylinen.
”Chillaan lähinnä. Työsopparissa seisoo, että oisin tallimestari, mutta mitä ne ees tekee?”
”Eli sä saat palkkaakin, etkä tiiä mitä ees teet? Teetkö sä ees mitään, vai ootko joku Kim Kardashian Hallava edition?” nauroin ja sain vastalahjaksi tökkäisyn kylkeen Rafaelin kyynärpäästä.
”Kyllä mä muutamat heinät oon jakanut, ja käytävät lakassut”, toinen sanoi puolustellen asemaansa.
”Tiiäthän sä sitten, mitä sä teet, Kim”, huomautin. Tökkäisy sai seuraajan.

Aloin vahvasti kallistumaan kohti sitä vaihtoehtoa, että Hallavan porukka saattoi olla supercool, eikä joku outo ernujengi. Tai ainakin semicool. Napsautin riimunnarun lukon kiinni Astan riimuun, toisen Bambon omaan ja lähdin viemään poneja tallin puolelle yöksi. Ehkä mä uskaltautuisin myös käymään vessassa siellä tallituvassa ja ottamaan enemmän selvää, pitikö mun oletus ihmisistä täällä paikkaansa.


Viimeinen muokkaaja, Aleksi pvm Pe 05 Elo 2016, 18:25, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Bambo   Ma 28 Syys 2015, 13:59

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Bambo   Su 04 Loka 2015, 10:06


Heinien joukkoon sujahtaa sopivasti yksi karannut pikkuori.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ellen.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 463
Join date : 30.09.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   Ke 07 Loka 2015, 18:47

Pikkuorin hoitajana
Keskiviikko 7 lokakuuta 2015



Kuvankäsittelyosastolla oli hiljaista. Oikeastaan tähän aikaan päivästä ei ollut muuta tekemistä, kuin istua editointipöydän ääressä ja katsella youtubesta kissavideoita, mutta tavastani poiketen olin taas hallavan nettisivuilla. Katselin lähinnä Bambon, uuden hoitohevoseni kuvia, samalla pieni jännitys kihisten vatsanpohjalla. Olisin kuitenkin tänään töiden jälkeen lähdössä tallille ensimmäistä kertaa, enkä voinut unohtaa Annin kaunisteltuja neuvoja.  Uutismateriaalia alkaisi tulla vasta kolmen jälkeen, ja silloin olisikin vipinää ja säpinää, mutta sitä ennen saisin kuunnella Luukkosen tuhahteluja sermin toiselta puolelta. ”Olen aivan kuin liukuhihnalla”, on sen motto. ”Typeriä yhdellä kameralla otettuja kuvia henkilöhaastatteluista tusinakaupalla. Miten niistä muka saisi mielenkiintoisia? Ei mitenkään. Pätkimistä se on, ei leikkaamista”, ja samaa hokemaa sai kuulla päivästä toiseen. Joko rouva ei tajunnut ajattelevansa ääneen, tai sitten se haluaa yksikertaisesti vaan ärsyttää lähellä olevia työntekijöitä. Mulle riitti kuitenkin jo lukion äikän maikan elämään kyllästynyt asenne, joten, no kiitos vaan vitsin Luukkonen.  
-Matskua, matskua! Toimittaja Linden huudahti äkkiä Super-Median eteisestä, ja heilutti kädessään videonauhaa.
-Nytkö jo? Luukkonen huokaisi sermin takaa.
-Niin, tämä tulee kevennykseksi uutisiin. Ellen saa editoida tämän, toimittaja totesi, ja jätti editointipöydälleni muistitikun. Luukkonen jatkoi voivotteluaan saatuan pääuutisen itselleen, ja minä kävin loppukevennyksen kimppuun. Hetken päästä neljästä monitorista näkyi yhtäaikaa, kuinka reportteri Heikki Levistö kompuroi ilman paitaa Super-Median ala-aulassa. Lindenin silmiin pilkahti tyytyväisyys, kun hän näki reportterin syöksyvän vahtimestarin korokkeen taakse.
-Tuohon saa lisätä sivutekstiäkin, tämä naurahti, ja jatkoi Haahkan luokse oikeanpuolimmaisen sermin taa. Minä taas nauroin melkein vedet silmissä kevennykselle, ja kävin videonauhan kimppuun. Tuosta tulisi todellakin huippu-kevennys.

Kun pääsin vihdoin pois töistä tavallisine flunssaselityksineni, päätin ottaa suoran bussin hallavaan toimiston vastapäätä olevasta pysäkistä. Olin ainakin Annilta kuullut, että se lähtisi kavereiden polttareihin, joten en viittinyt sillekkään pirauttaa että heittäisi tallille. Have fun whit you friends, but don't get drunk, I am not you parent, and you know..  Ja niin edelleen. Kaivoin kuitenkin repustani bussikortin, ja odotin siinä pikkuhiljaa jäätyen kirkkaanvihreää bussia. Toivottavasti tallilla olisi hyvät lämmitykset, koska päivän asuvalintahan ei ollut se parhain. Tai oikeastaan vaihtaisin kuitenkin tallivaatteet ja työripsarit pois vessassa, joten ei hätää revityiden farkkujen kanssa, huokaisin helpotuksesta tajutessani, että päivän pelastus löytyisikin tallikassistani.

Hallavaan kesti noin vartti. Tai ainakin kuski oli senverran ärtynyt, joten kasikympin vauhti ei ollut edes kaukana. Hyppäsin pois pelkääjänpaikalta, ja kiitin kuskia kyydistä. Huikkasin vielä silkkaa jännitystäni huppuni suojista tervehdykset tielle tupsahtaneelle jäniksellekkin, joka loikki kuitenkin äkkiä pois piinaavan katseeni alta. Sitten vasta, kun olin päässyt kunnolla tallipihaan, tajusin vilkaista ympärilleni. Punainen tallirakennus, maneesi, kenttä, ja ruskan värit puiden lehdistä. Pieni pakkanen oli pysäyttänyt syksyisten värien etenimisen kuin seinään, ja maisema vaihtui hauskasti vihreäksi taaempana. Aivan kuin ilmasto olisi pysäyttänyt syksyn, ja nyt kaikki vähän niinkuin jäätyi paikoilleen, eikä mitään radikaalia vuodenajanvaihtoa syntynyt. Ikkunasta laskeutuvat villiruusutkin näyttivät pysähtyneen, ja kaikki vaikutti hetken liikkumattomalta. Kunnes huomasin että varpaat huusivat hoosiannaa, ja tajusin mennä sisälle siitä jäätymästä.

Kahlatessani tieni tyhjään tallitupaan, huomasin paikan tunnelman aivan erityisesti. Heitellessäni kenkiä pois jalastani ja raahatessani kassiani läpi huonetta, tuli heti kodikas olo. Vilteillä ja tyynyillä peitelty sohva, kuvia tallin hevosista, pieni keittiö, sun muuta pientä ja kodikasta. Ennen kuin pääsin pidemmälle, toinen ovi nykäistiin auki, ja sisään tuli pitkähiuksinen mies, sekä nuorempi vaaleaverikkö, joka käänsi uteliaan katseensa minuun.
-Oletko sie Ellen, mies kuitenkin ennätti kysyä. Nyökkäsin reippaasti mustahiuksiselle.
-Jep, onkohan Aleksi missä?
-Mie olen itseasiassa Aleksi, mies naurahti nopeasti.
-Ja mä oon sit Maikki, hoidan Bambon emää, Astaa. Vaaleahiuksinen tyttö selitti väliin. Naurahdin kummallekkin. Olin odottanut keski-iän kriisissä kamppailevaa naishenkilöä, mutta kyllähän mieskin varmasti tallin johtaja pystyi olemaan.
-Haluat varmaan tutustua Bamboon ihan ensimmäiseksi? Aleksi kysyi vino hymy huulillaan.
-Juu, mielellään, naurahdin.
-No mä voin auttaa sulle Bambon karsinanpaikan, Maikki ehdotti, ja sai Aleksilta hyväksyvän nyökkäyksen.
-Sopii.

Aleksi katosi näkyvistä, joten suuntasimme Maikin johdolla talliin. Mahtavaa, jos olisin ne tallivaatteet muistanut vaihtaa, mutta jos tekisin vain pienen visiitin hoitohevoseni luonna, niin ei välttämättä tarvitsisi vaihtaa mitään vaatteita.
-Tuossa se nyt on, Maikki ilmoitti pysähtyen melkein lähimmäisen karsinan eteen. Ja niin, sieltä pilkistikin pieni pää, korvat ja pikku tikkujalat, sekä maailman söpöimmät nappisilmät.
-Voi toista.. lepertelin, ja aukaisin karsinan oven poiketakseni sisään. Pikku oripoika käänsi uteliaana katseensa minuun, ja tuli haistelemaan käsiäni, ja yritti muutaman kerraan huulillakin ottaa sormesta kiinni.
-Kunhan jatkossa muistat ettei ne oo ruokaa, niin hyvä tulee, hymähdin varsalle ja silitin sen kaulaa.  Bambo vei kyllä kissoja kuus nolla.

Yleensä teen paljon pidempiä tarinoita, mutta ajattelin pitää tän sellasena alku-litaniana mun hoitaja-uralle. Jatkossa päästään taas sisälle Ellenin ajatusmaailmaan vähän paremmin, mutta tässä nyt vähän näytettä kirjoituksesta :-D Toivottavasti huomenna/ylihuomenna seuraava tarina täällä:-)


Viimeinen muokkaaja, Ellen. pvm La 28 Marras 2015, 15:37, muokattu 6 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ellen.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 463
Join date : 30.09.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   La 10 Loka 2015, 14:24

Syysmasennusta
Lauantai, 10 lokakuuta 2015




Olin kääriytynyt taas löysään villaneuleeseen, maanläheisen vihreään toppatakkiin, jalkoja myötäileviin vaaleisiin pillifarkkuihin, ihaniin syyskenkiini sekä paksuun pipoon, jonka suojista yritin pysytellä lämpimänä koko matkan Kaviopolulta tallipihaan. Sormet puristivat tiukasti tallikassiani, ja luulisin, että joutuisin vinssaamaan ne kohmeesta suoriksi, kunhan vain pääsisin sisälle. Ruskan lehdet hyppivät silloin tällöin naamalle, ja navakka pohjoistuuli sai minut liikkumaan ehkä liiankin palikka-maisesti koko matkan. Olin aina talvella hirveä vilukissa, paitsi silloin kun olin luistelemassa tai tekemässä jotain liikunnallista, mutta sitten kesällä taas oli aina aivan liian kuuma. Tarvitsisin varmaan talven ajaksi ihan kunnon tallitakin, koska pelkkä toppaliivi ja huppari tulisi olemaan kohtaloksi sitten kolmenkymmenen asteen keleillä. Tai mistä sitä nyt repiä rahat horzen kaheksankytä euroa maksavaan takkiin opiskelijarahoilla. Jos Linden ei olisi tänään pakottanut mua editoimaan pitkää uutisjuttua Pronssijoen talouden laskusta, olisin ehkä ehtinyt käydä kotona vaihtamassa tallivaatteet ennen lähtöä. Annikaan ei voinut tietenkään hakea mua, koska oli keskellä viikkoa vetänyt hirveät kännit, ja krapuloi nyt yksin meidän kämpässä. Ja mitä mä sanoin, olinhan moneen kertaan pyytänyt sitä olemaan varovainen alkoholin kanssa, sillä oli kuitenkin huomenna työpäivä S-marketissa – jota se ei ois itse tietenkään muistanut ilman mua. Joten tässä sitä nyt oltiin, kädet kohmeessa, varpaat taistellen toista jääkautta vastaan matkalla hallavaan. Huokaisin ajatuksissani, ja puhalsin kevyttä syysilmaa ulos sieraimistani. Mä kellui ehkä jonkinlaisessa syysmasennuksessa, jos niin pystyy sanomaan. Syinä äikän ope, Luukkonen, Anni, horzen tallitakki, ja kylmä. Tulisin varmaan piristymään vasta silloin, kun pakkasta tulisi tarpeeksi luisteluun, ja pääsisin tunnelmoimaan kynttilöiden ja kirjojen, sekä tietysti neulomisen pariin – mutta sitä ennen saisin taistella raha-asioiden ja ilkeän kelin kanssa.

Raivasin tieni tallitupaan, jossa törmäsin muutamaan uuteen kasvoon. Aleksi oli varmaan toimiston puolella, koska olin näkevinäni jonkun sujahtavan sinne ennen tuloani. Pirtin pöydän ääressä istui kuitenkin tuntematon kolmikko, joille huikkasin heti reippaat moikat. Yksi oli oranssihiuksinenn nutturapää, yksi brunette nainen, ja kolmannella tyttötriplasta näytti olevan sininset hiukset ja puoli kalju.
-Ootko sä yks uusista hevosenomistajista? Tummahiuksinen ja käheä-ääniseksi osoittautunut keksi heti. Hymyilin hetkisen, ja laitoin kengät nätisti muiden joukkoon ennenkuin vastasin:
-Noups. Toinen päivä Bambon hoitajana, virnistin. Vedin pipon pois kalanruotoletillä olevista hiuksistani, ja aloin nostaa sitä ylös nutturalle.
-Ahaa, eli Ellenkö se oli? Tumma tarkisti, ja minä nyökkäsin.
-Mä olen siis Valma, oranssihiuksinen totesi hiukan tunnustelevaan sävyyn. -Tässä on Eevi-Sofia ja Nanna.
-Voi sanoa vain Eeviksi, tummahiuksinen tarkensi. Hymyilin kummallekkin, ja loin katseeni kolmanteen tyttöön, jolta olin saanut ehkä vähemmän reippaan moin. Tai toisaalta, jokainen tyylillään.
-Okei. Oletteko te siis hoitajia? Kysyin muilta, ja sain vastauksesti hyväksyviä nyökkäyksiä.
-Minä hoidan Nikitaa, Valma Dunjaa, ja Nanna Tinttua, Eevi kertoi. -Ja Valma myös treenaa Darcya, eli kilpailee sillä.
-Wau, kuinka paljon olette jo kisanneet? Kysyin Valmalta. Tuli mieleen omat ratsastuskoulu-ajat, jolloin olin kierrellyt intopiukeana kaikkia seuran kisoja, ja jos pääsisin treenaajaksi joskus, voisin aloittaa taas kilpailemisen uudestaan, joka olisin aivan mahtavaa.
-Ei me oikeastaan olla kaluttu kuin muutamat kisat läpi.. Valma sanoi vähän punastuneena. -Darcy on kuitenkin aika vähän aikaa ollut mun treenattava.
-Kuulostaa kivalta kuitenkin, hymyilin Valmalle, ja nostin tallikassini tallituvan lattialta. -Antakaapas mun vaihtaa tallivaatteet tässä välissä, tai muuten jäädyn tonne ulos, naurahdin ja nappasin kengätkin mukanani vessaan.

Kun olin saanut vaatteet vaihdettua, ja naamavärkin jotenkin luonnollisemmaksi, kävin Aleksin toimistossa, ennenkuin seurasin muita talliin.
-Moikka Ellen! Aleksi tervehti työpöydänsä takaa.
-Moii, hymyilin, ja näpertelin hyllyssä olevaa hevosen kuvaa.
-Ainiin, siua vähän kaivelinkin, koska Kettu on tällä hetkellä irtojuoksuttamassa Bamboa, mies totesi hetken päästä. -Haluat varmaan mennä mukaan?
-Joo, siis se ratsuttajako? Missä se on? Hymyilin innoissani. En varmasti jättäisi tätä väliin, jos Kettu olisi kouluttamassa omaa hoitoheppaani.
-Maneesissa, se varmaan lopettelee pian, ja ottaa Oreon seuraavana. Voit sie kyllä kuitenkin käydä katsomassa mitä se tekee, Aleksi nyökkäili nostamatta katsettaan tietokoneen näytöstä.
-Okei. Menen sitten  sinne, sanoin ja lähdin tallituvan ovesta kohti maneesia. Kylmä viima tunkeutui villaneleen sisältä iholle, joka sai minut hölkkäämään mahdollisimman nopeasti tuulen suojaan. Tarvitsisin todellakin uuden tallitakin, jos aikoisin tareta tälläisillä keleillä.

Suljin maneesin painavan oven perässäni, ja pujahdin tuule armoilta sisälle. Vilkaisin maneesin suuntaan, jossa Bambo jo harmikseni käveli loppukäyntejä irrallaan. Itse Kettu ei huomannut tuloani, joten sain pari kertaa huhuilla naisen nimeä, ennenkuin tämä kääntyi ystävällisesti puoleeni.
-Kuinka voin auttaa? Kuului kuin asiakaspalvelun automaatista, heti, kun hän havaitsi minut. En voinut olla virnistämättä.
-Sä olet ilmeisesti Kettu? Kuulin Aleksilta että olet täällä, ja ajattelin että voisin vaikka harjailla Bamboa sitten kun olet valmis. Selitin iloisesti naiselle.
-Ahaa, taidat olla siis Bambon hoitaja, jos en aivan erehdy? Kettu kysyi.
-Juu, Ellen. Nyökkäilin kädet taskuissa.
-Selvä. Oikeastaan olen juuri valmis, voit mennä vaikka harjaamaan Bambon. Voit kysyä minulta apua jos tarvitset, kun se voi olla alkuun vähän haastavaa nuoren hevosen kanssa.
-Jep, eiköhän me selvitä, totesin reippaasti ja otin Ketulla olevan riimunnarun vastaan. Bambo vaikutti kyllä sen verran tyytyväiseltä maneesissa, etten ollut aivan varma antaisiko se minulle kiinni, – joten otin ystäväni karkkipaperin käyttöön, ja aloin rapistella marianne-karkin paperia taskussani. Kimo ori nyt tietenkin uteliaana tapauksena nosti heti päänsä ja korvat hörössä kohti minua, se alkoi tulla ravissa eteenpäin. Kun se oli saavuttanut kosketus-etäisyyden itseeni, nappasin sen riimunnarusta mahdollisimman näppärästi, mutta säikäyttämättä Bamboa, ja kiinnitin sen riimunnarun päähän. Kettu ilmoitti lähtevänsä hakemaan Oreota, ja minä lähdin oripoika mukanani kohti tallia. Onneksi Bambo liikkui suurimmaksi osaksi ihan nätisti riimussa, mitä nyt jäi välillä ihmettelemään tuulta, ja ohi hyppivää koivun lehteä jota se yritti saada hampaillaan kiinni. Karsinalle asti pääsimme ehjin nahoin, jolloin jätin shettiksen hetkeksi yksin karsinaan, kun lähdin suunnistamaan kohti satulahuonetta. Kyseinen paikka löytyi pesarin ja ruokaboksin vastapäätä, ja siellä oli pitkässä rivistössä satuloita ja suitsia, sekä tietysti etsimiäni harjapakkeja, joista nappasin Bambolle kuuluvan. Sille pitäisi ostaa kyllä uusi, nykyinen kun oli jonkun vanhan tuntsarin kulahtanut pakki. Ah, uusi ostos ostoslistalle. Yheksänkyt euroa ja rapiat päälle, mukaan lukien tallitakki.

Bambo reagoi harjaukseen yllättävän hyvin. Välillä se arasteli äkillistä kosketusta, mutta kun su'in sitä hellävaraisesti ja hitain liikkein, orivarsa uskalsi jopa rentoutua toimenpiteen aikana. Selvitin varovaisesti sen kasvuvaiheessa olevan hännän, ja putsasin pääharjalla pahimmat kurat silmien ympäriltä. Välillä musta kyllä tuntui, että Bambo jopa nautti harjauksesta, mutta turha toivo, tuskin se nyt vielä ehkä ihan kuitenkaan. Vartin harjauksen jälkeen, lysähdin karsinan nurkkaukseen, ja suljin silmäni. Extemporea ja outoa, mutta mun olo oli jostain syystä surullinen. Se taisi rehellisesti johtua vähän äidistä. Jos olisimme väleissä, voisin pyytääkkin rahaa, koska äiti oli nyt käytännössä rikas – mutta kun emme olleet väleissä, niin minkäs teet. Isä oli kuitenkin työtön ja rahaton. Mutta Super-Median pesti oli kyllä hyvä, ja saihan siitä jonkun verran vähän ylimääräiseenkin, mutta kuitenkin. En kuitenkaan aikoisi niellä ylpeyttäni ja pyytää äidiltä rahaa, vieläpä kaiken sen jälkeen mitä se oli tehn...Tunsin yhtäkkiä kutkuttavat turpakarvat, ja sametinpehmeän turvan. Oiii, Bambo.. Söpöläinen oli tullut työntämään pienen päänsä olkapäälleni, ja leputti sitänyt siinä. Kuinka suloista.. Rapsutin pikku-oria sen kaulasta. Tässä se nyt oli, se mun ja Bambon eka hetki!  sellanen, herkkä yhteinen eka rapsuttelu-hetki, jota olin kaivannut jo todella kauan tietämättäkin. Että pienestä orivarsasta voikin tulla niin hyvä mieli. Ja ajatella, se oli kuitenkin mun hoitohevonenkin – eli mullahan oli ihan oikeus tähän. Voi toista, kuinka suloinen shettisvarsan olinkin saanut hoidokikseni!

Kävelin vieläkin hymyillen tallitupaan, jossa Valma hääräili sohvalla jotakin selkä minuun päin. Heilautin kengät paikoilleen ja vilkaisin tytön olan yli.
-Mitäs sä teet? Kysäisin, ja istahdin sohvalle tämän viereen.
-Neulon vaan... Valma vastasi hymyillen. Katsahdin tyttöön innoissani.
-Neulot?
-Niin, niin, Valma naurahti.
-Tosissasiko? Mä olen nimittäin sattumoisin kanssa hullaantunut neulomiseen!
-Aijaa, säkin siis tykkäät neuloa?
-Tai oikeastaan rakastan! Neulon sukkia, lapasia, kaulahuiveja ja kaikkea sellaista. Mikä sulla on nyt työn alla? Kysyin, ja katsoin ruskan väriseen villasukkien tapaiseen tekeleeseen.
-Mä teen itseasiassa säärystimiä, Valma kertoi, ja kääntyi enemmän puoleeni. -Hauskaa että joku muukin tykkää neuloa.
-Niinpä, hymähdin ja nousin sohvalta hakemaan tallikassiani. -Hei muuten, onko hoitajilla joitain kaappeja?
-Hei joo, sullekkin on merkitty oma. Tuossa hyllykössä pitäis jossain lukea sun nimi, Valma totesi ja nyökkäsi oikeanpuolimmaiselle seinustalle. Bongasin nimeni toisiksi ylimmäiseltä riviltä, ja avasin sen. Sisällä oli muuten tyhjää, paitsi sinne oli jätetty yhdet avaimet, jotka kiinnitin heti avaimenperääni. Päätin alkaa järjestellä kaappiani, ja järjestelmällisenä ihmisenä laitoin paksuimmat fleecet ja hupparit pohjimmaiseksi, niiden taakse ratsastuskengät, sekä tallikäyttöön tarkoitetut converset. Ylätasanteelle pääsi ratsastuskypärä, hanskat, ja varahanskat, sekä muutama vara paita ja pipo-lapaset yhdistelmä. Koukkuihin pääsi toppaliivi, ja pieneen lokeroon juomapullo, deodorantti, iPod kuulokkeineen, ihana romaani, sekä pari keskeneräistä neulomistöytä. Ja siinä se oikeastaan oli.

Ei aikaakaan kun puhelimeni alkoi soida. Kaivoin sen kiireellä tallikassistani, ja kuin arvata saattaa, puhelu oli Annilta.
-Moi?
-Kuule rakaspikkukultamussukka, hei kuule, voisiks mä tulla hakemaan sut tallilta, koska Jenna pyys sen tupareihin sutkin. Ja tarviin sit muutenkin kuskin, kun mun promillet ei ikinä riitä ajamiseen. Ne alkaa ysiltä, ja loppuu ehkä keskiyön tuollapuolen. Anni aloitti heti koiranpennun kerjäys-puheellaan.
-Ja miks minä? Kysyin huokaisten.
-No sinne tulee Eetun kavereita, sun ikäsiä. Toinen selitti innoissaan.
-Hei, hei hei. Ensiks, mä en ala mihinkään sovittuihin naimakauppoihin, eikä mua vois vähempääkään kiinnostaa juhlat jossa tarjotaan alaikäsille ”supermehua” ärsyynnyin. Hehe, Valmakin istuu sohvalla, muistin, ja irvistin tytön ihmettelevälle ilmeelle.
-No ei sil oo väliä. Päädyt kuitenkin jonkun niitte kaa vastakkain, ja oikeesti, mä pyydän, sä kun oot muutenkin tollanen Vallu Varovainen. Anni kiusoitteli.
-Enkä oo!
-No miks et sit tuu? Pitäisit ees välillä hauskaa.

Niinpä niin. Jos yhen kerran vedän perseet, niin ketä se vahingoittaa? Mutta kuka ajaa pois? En mä kuitenkaan voi koko elämääni viettä yksin kotona murjottamassa. Ja Anni saattaa olla ihan oikeessa.

-Ellen?
-Itseasiassa tuu sit vaan hakee. Mut mitä mä laitan päälle?
-Hyvä eeppi! Mä lainaan sulle jotakin, lähen ajelee sinne päin.
-Ok. Moi.
-Moro Annin pikku mussukka!

Noin. Mitäköhän tästäkin tulisi?


jos saan vain aikaseks, niin jatkan tätä dear diaryssä :-)


Viimeinen muokkaaja, Ellen. pvm La 28 Marras 2015, 15:36, muokattu 4 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ellen.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 463
Join date : 30.09.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   Pe 16 Loka 2015, 13:18

Känkkäränkkä
Perjantai, 16 lokakuuta 2015


 

Bambo osas kyllä jo jonkin verran näyttää hapanta naamaa, joten tietenkin se oli pakko ikuistaa meidän hoitajataipaleen kohokohtiin. Mutta ei, kuvaushetki ei näyttänyt sen kummemmin kohentavan karsinassa mököttävän pikkuorin mieltä, ja mielenosoituksellinen shettis pyöritteli henkistä keskisormea nenäni edessä, kun näpsäytin sen kuvan kännykkäkameran muistiin. Känkkäränkkäinen oripoika kyllä piristyi hellittelystä ja porkkananpalasesta, ja lopulta se kirmaili onnellisena tarhassa Oreo seuranaan.

Eli mulle iski ihan keskellä yötä mieli piirrellä, joten piirsin tän kännykkääni sormi-tekniikalla :-D Ikinä en ollut kokeillut, ja se oli kyllä yllättävän vaikeaa, että tästä pointsit mulle, kun viitin julkasta tuon töherryksen xd Ja niin tosiaan, jossain tuossa välissä Bambo muuttui harmaaksi mökötyksestä XD

Ellen ja Bambo 3HM


Viimeinen muokkaaja, Ellen. pvm La 28 Marras 2015, 15:39, muokattu 5 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ellen.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 463
Join date : 30.09.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   To 05 Marras 2015, 16:19

Teetä ja käsitöitä
Torstai, 5 marraskuuta 2015



vähän epäkäytännöllisempi asukokonaisuus torstaille..

Mä olin aatellut, että kaheksankyt prosenttia hallavalaisista oli lähössä Fargonen tallin vaellusreissulle, ja jäisin itse sohvan nokkaan kököttämään, mut joo, kolme nimeä listassa.  Ehkä hallavalaisille oli iskenyt marraskuukooma, eikä kukaan ollut edes huomannut ilmoitustaululla vilkkuvaa ”Vaellusreissulle” - lappusta. Ei siinä mitään, ainakaan ei tarvis ihan ypöyksin tallilla olla. Ja sitäpaitsi olisinhan mä itsekkin voinut mennä. Mulla vaan sattu olemaan luisteluharkat tiellä. Ihka ekat luisteluharkat tänä vuonna. Mä olin oikeestaan enemmän kuin innoissani. Tulisi SM-kisat, joihin osallistuisimme luisteluryhmän kanssa, ja saisin myös luistella nuorten soolon. Mutta sitä ennen pitäisi treenata, ja se tarkoitti ihan oikeesti treenaamista, eikä mitään treenien välistä jättämistä. Olin saanut nimittäin jo etukäteen Heikiltä kovaa huutia, että jos en saapuisi joka ikiselle  valmennukselle, niin kisoja ei tulisi. Koska viime kaudella mä olin ollut vähän laiska, ja järven jäät oli mulle mieluisempi harjoittelupaikka kuin halli.

Vilkaisin ruohoa nyhtävää Bamboa, ja liikuttelin kohmettuneita varpaita tallikenkieni alla. Olikin hyvä, että olimme läteneet heti maastoon, sillä aurinko alkoi pikkuhiljaa painua alaspäin.
”Onko sulla vielä syötävää, vai lähetäänkö jo?”, naurahdin ja kiristin riimunnarua sille meriksi. Pikkuori yllätyksekseni laittoi korvat höröön, ja nosti päänsä ylös pensaikosta. Kaikkien odotuksieni vastaisesti se ei jättänyt lausetta kuuroille korville, ja jatkanut syömistä kuin mitään ei olisi tapahtunut, joten ehkä olisi hyvä lähteä, ennenkuin Bambon kiltteys vaihtuisi taas sen normaalille perusilmeelle. Nousin kiveltä, josta oli tullut mun ja Bambon vakiopaikka. Siitä näki hyvin Pronssijoelle, se oli kauniissa ja suojaisassa paikassa, eikä edes kovin kaukana. Me aina käveltiin sinne sen jälkeen, kun Kettu oli kouluttanut Bambon siltäpäiviltä, ja viivyteltiin siinä paikassa miettien kaikenlaista. Tai ei sillä, tuon pikku ponimuksen mielessä liikkui yleensä vain yksi sana, ja se oli ruoka. Toisena kuitenkin tuli pukit ja pronssin sai mikätoiononksseleppäkerttuvaimikä? Ja sehän on sitten yhdyssana..;)

Mä totisesti toivoin että talvi tulis jo. Lumi, joulu, luistelu.. Kaikki kiva tapahtui talvena. Enkä malttanut odottaa sitä, että pääsisin törsäilemään jouluruuhkaisessa ostoskeskuksessa kaikki rahani joululahjoihin ja kynttilöihin. Talvi vaan oli niin ihanaa aikaa. Pronssijoen lehdettömät puut eivät olleet niin mukavaa katseltavaa, vaikka oli mun pakko myöntää, että alkusyksystä mun ja Bambon vakiopaikkaan johtavaa polkua reunusti ihanissa väreissä räiskyvät lehdet. Nyt pystyin silti hyvällä omatunnolla haluta talven ja pakkaset tänne. Tai ehkä mielummin sen lumen. Hätkähdin ajatuksistani, kun Bambo alkoi höristä, ja reippaantaa tahtiaan. Olimme päässeet jo tallipihaan, ja Oreo juoksenteli viereisessä tarhassa häntä pystyssä.
”Haluutko moikata vähän kaveria?”, hymyilin ja talutin shettiksen lähelle tarhaa, että kaverukset pääsivät vaihtamaan salaiset tervehdykset. Katselin, kun tallipihan poikki kiirehti nuori mies, nyökäten minulle hymyillen. Mä suoritin totaalisen jäätymisen, enkä tajunnut edes hymyillä takaisin, vaan jäin tuijottamaan ontosti miehen ohi. Se taisi olla Jerry, joka oli auttamassa meitä silloin, kun Bambo oli päässyt karkuun. Miks mä en ees moikannut? Hölmöä. Kun Jerry oli kadonnut, nykäisin Bambon takaisin tallin suuntaan, ja aloin reippaasti kävellä punaisen rakennuksen luo. Mulla oli outo olo tästä. Siis tästä tunteesta. Tai sitten se oli äkillistä lihaskramppia ja siinä se.

Mä jätin arvon hoitohevoseni sen karsinaan pyörimään, päätin viedä sen vasta sitten ulos, kun se oli syönyt heinänsä. (koska olin vetänyt sen mukaan maastoon kesken ruokailun) Suodaan sitten parin heinän ilo, ja päivän hyvä työ tehty. Mä voisin ainakin ilomielin painua hetkeksi vaikka neulomaan. Niinpä sitten löhöilinkin tallituvan sohvalla muutama viitisen minuuttia vain puhelinta präläten, ihan kuin tähtien piirtäminen sormella kännykälle olis maailman tärkeintä puuhaa. Sitten mun vaativaa teehammastani alkoi kolottaa, ja päätin keittää vähän ylimääräistä jos joku muukin haluaisi. Ainakin pöydällä oli vielä muutama en-tiedä-kenen leipomia pipareita, joten nostin leveän takamukseni ylös, ja otin teepussivalikoiman esiin, ja laitoin vedenkeittimen päälle. Mulla alkoi muutenkin olemaan kylmä. Samassa Nanna asteli sisälle, juuri sopivasti teelle. Niinpä keitin meille molemmille lämmintä juomaa, ja rupattelin tytölle neuloessani samanaikaisesti. Valma ja Aleksi näyttivät valmistautuvan huomiseen vaellusreisuun, ja pian Nannakin alkoi puhdistamaan Valman kanssa Tintun varusteita. Mä olin melko ajatuksissani, ja mietin lähinnä vain langan värinvaitoa. Se oli oranssin sävyistä, ja voisin antaa ne vaikka Ketulle, kun mulla sattui olemaan niitä jo ihan tarpeeksi.. (hehheh..)  Vasta kun Valma kipaisi hakemassa kaapistaan jotain, tajusin Bambon yhä olevan karsinassaan. (hehheh..)

Kiiruhdin hakemaan Bamboa karsinastaan, joka ei odotusteni mukaisesti  ei näyttänyt erityisen tyytyväiseltä.
”Sori, mä unohin sut”, hymyilin Bambolle, ja kiinnitin pikkushettiksen riimunnarun kiinni sen riimuun. Bambo taas näytti suht koht kyllästyneeltä, ja kuopi karsinan puruja ympäriinsä.  ”Noni tulehan siitä”, mumisin ja talutin varsan ulos sen karsinasta. Ulkona ei enää sen pahemmin tuullut, mutta pieni hämärä oli jo laskeutunut tallipihalle. Kello näytti vasta puoli viittä, mutta ehkä olisi parempi lähteä jo pikkuhiljaa kotiin. Tai multa oli kyllä jäänyt teekuppi ja puoliksi tehty lapanen sohvalle että.. Päästin Bambon tarhaan, ja hölkkäsin takaisin tallituvan lämpöön. Joo, olin ehdottomasti kallistumassa sen vaihtoehdon puoleen, että jäisin vielä teekupin ja neuleen pariin ainakin muutamaksi puolituntiseksi.

Ellen ja Bambo 4HM


Viimeinen muokkaaja, Ellen. pvm La 28 Marras 2015, 15:40, muokattu 5 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ellen.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 463
Join date : 30.09.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   To 19 Marras 2015, 16:55

Lumihiutaleet
Torstai, 19 marraskuuta 2015


”Mä harjaan sut, niin mennään tutustumaan esteisiin” selitin taluttaessani Bambon talliin. Kettu oli kuulemma saanut flunssatartunnan Aleksilta, joten otin velvollisuudeksi tehdä tänään jotain uutta Bambon kanssa. Niinpä kiinnitin Bambon hiljaiselle tuntsarikäytävälle, ja ryhdyin hommiin. Vaikkei Bambo ollutkaan kovin likainen, harjasin sitä silti ainakan puolituntia, selvittäen tarkasti sen lyhyen harjan ja hännän, irrotin suurimmat liat kavioista ja harjasin sen talvikarvan putipuhtaaksi. Hihii, en malttanut odottaa että shettiksille kasvaisi talviparrat..

Urakkani jälkeen, kävin nopeasti viemässä reppuni tallitupaan ja vaihtamaan paksun toppatakkini tallitakkiin, jonka olin saanut isältä muutama päivä sitten. Moikkasin ohimennen kahvia ryystävää Aleksia, jonka nenä punotti iloisesti minulle.
”Kettu ei kuulemma pääse tallille, joten ajattelin mennä tutustuttamaan Bamboa esteisiin”, selitin miehelle. Aleksi hörppäsi mukistaan ja nyökkäili hyväksyvästi.
”Hienoa. Nanna hyppi ainakin hetki sitten maneesissa Tintulla kun sillä on tänään vain yksi talutustunti. Se varmaan lopettelee pian”, mies totesi vähän ei aleksimaisesti ja jätin sitten miehen rauhaan, ja suuntasin Bambon kanssa maneesiin. Muutama este kökötti vielä paikoillaan, ja Nanna ratsasti varmaankin loppuraveja.
”Moikka!”, huikkasin tytölle ja tallustelin Bambo perässäni sisälle valaistettuun maneesiin.
”Mä oon just lopettelemassa”, Nanna vastasi ja hiljensi Tintun käyntiin. ”Mitäs te meinasitte?”
”Tultiin haistelemaan esteitä”, virnistin ja nostin silmille tippunutta pipoa. Nanna nyökkäsi ja lupasi lähteä pian, niinpä me sitten aloimme Bambon kanssa töihin.

Ensin oripoika katsoi esteitä vähän kieroon, mutta muutaman kerran ohi käveltyämme se alkoi kiinnostua niistä lisää. Muutaman kerran se kolautteli kavioillaan puomeja ja haisteli ja tutki perusteellisesti esteet kokonaisuudessaan. Pian Bambo sai päähän kaataa yhden estetolpan, joten se alkoi innokkaasti tuuppimaan valkoista kannatinta kumoon.
”Heii! Sitä ei oo tarkotettu kaadettavaks!”, tuhahdin varsalle, joka oli ilmeisesti antanut käskyn mennä toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos. Huomasin kuinka Nanna hihitti kentän toisessa päässä, ja unohduin hetkeksi pohtimaan tytön syvintä luonetta. Karusta ulkomuodostaan huolimatta Nanna oli ihan tavallinen ja mukavakin tyyppi. Havahduin sitten siihen, kun älysin ettei riimunnarun pää ollutkaan enää käsissäni, vaan liitelemässä maneesin toisessa päässä.
”Bambo!”, huudahdin puoliksi naurahtaen, ja yritin napata pukittelevaa ja laukkaavaa oripoikaa. Nanna taas pärskähti raikuvaan nauruun.

Vartin päästä mä päätin että olimme Bambon kanssa tutustuneet esteisiin jo tarpeeksi. Lopulta se oli kulkenut niiden ohi hieman kyllästyneenä, ja utelias pikku Bamboni oli kerrankin lopettanut ihmettelemisen. Talutin varsan takaisin talliin, jossa oli alkanut kuhista muutamia alkeistuntilaisia, ja ilmeisesti Tinttu oli päässyt Aleksin mainitsemiin talutustunti hommiin. Mä vetäydyin Bambon kanssa sen rauhalliseen karsinaan, ja istahdin puhtaille puruille. Hetkessä mun neulomat lapaset oli varsan suussa, eikä se heti halunnut palauttaa sitä. Mä itseasiassa vähän pelkäsin, että se aikoisi syödä sen.
”Bambo..”, tuhahdin ja yritin napata sen suussa heiluvaa lapasta. Lopulta sain sen napattua vähän kuolaisena, mutta ehjänä, jolloin päätin että olisi paras viedä Bambo tarhaan purkamaan ylimääräistä energiaa. Niinpä laskin kullanmuruni takaisin Oreon seuraan, ja haahuilin tieni tallitupaan, jossa parhaillaan istuskeli Aleksi, Valma, Eevi sekä Inka. Huikkasin nelikolle moikat ja liityin muiden seuraan heittäytymällä nojatuolille.
”Eveliina pitää alkeistunnin, kun mie oon vähän nuhaden”, Aleksi sanoi.
”Sun pitäis mennä kämpilles lepäämään”, totesin miehelle. ”Ei tee hyvää olla tallilla kipeenä”
Valma huokaisi myötäilevästi.
”Mä yritin puhua sille järkeä, muttei se ole vieläkään malttanut lähteä”, hän totesi ja katsoi Aleksiin painostavasti. Aleksi nauroi.
”Ehkä miun pitäisi sitten lähteä, kun olette kerran noin innokkaasti miuu häätämässä pois”, mies sanoi. Inka hihitti pirteästi, ja kehotti Aleksia lähtemään.
”Kato meillä on tyttöjen juttuja”, tämä selitti. Lopulta Aleksi lähti, ja me jäätiin Valman, Inkan ja Eevin kanssa nelistään tallitupaan, ja minä päätin keittää itselleni vähän teetä.

”Ihanaa kun lumi satoi”, mumisin onnellisena teekuppiini.
”Niinpä, syksy oli kyllä melko masentava”, Valma totesi. ”Mutta on ikävää kun tulee kovat pakkaset.
”Ei kun se on juuri ihanaa, järven jäät jäätyy ja pääsee luistelemaan.. Ja pakkasilma sitä paitsi piristää!”, puolustelin.
”Sano tuo sitten kolmenkymmenenviiden asteen pakkasilla”, Inka naurahti. Samassa tuvan ovi aukeni, ja sisään pöllähti luminen ja iloisen näköinen Kukka.
”Nyt kaikki ulos, siellä on ihana ilma!”, nainen hihkaisi. ”Kävin juuri Mirrin kanssa maastossa, ja päätin että tänään tehdään vuoden ekat lumienkulit ja lumihepat!”

Niinpä koko komppanja meni ulos, Eeviä lukuunottamatta (lähti liikuttamaan Nikitaa), mutta musta tuntui että naisella ei ollut kaikki hyvin. Eevi oli ollut apean ja hiljaisen oloinen, ja mitä olin häntä oppinut tuntemaan, hän oli ollut paljon pirteämpi. Unohdin Eevin kuitenkin melko nopeaan, kun me väsättiin tallin pihamaalla lumihevosta alkeistuntilaisten kävellessä hevostensa kanssa ohitse. Oli tosiaankin ihanaa, että lumi oli vihdoin satanut maahan.

Ellen ja Bambo 5HM


Viimeinen muokkaaja, Ellen. pvm Ke 23 Joulu 2015, 17:13, muokattu 5 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ellen.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 463
Join date : 30.09.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   Pe 20 Marras 2015, 14:33

Hyppyjä
Perjantai 20 marraskuuta 2015


Perjantai.

Mun ajatukseni oli mennä töiden jälkeen tallille hyötykäyttämään tuvan ruokavarastoja, mitä vain, pipareita, pullia, limsaa, sipsejä tai mitä sieltä nyt ikinä löytyisikin. Mä olin turhan uupunut raskaan päivän jälkeen, ja uskoin että Annikin olisi laskenut ruuan oston mun varaan. Niinpä mä olin päättänyt jättää Annin hernekeiton varaan, ja mennyt bussin kyydillä Pronssijoen tienristeykseen ja kävellyt loppumatkan tallille. Puiden oksat olivat kevyen lumikerroksen peitossa, ja tuvan katolla oli hienon hieno lumipeite. Kävelin hiljaisen tallipihan yli tyhjään tallitupaan.

Rauhaa ei kuitenkaan kestänyt kauan. Ovi lennähti auki ja sai minut säpsähtämään. Kettu tuli ulkoa hiukset pörrössä ja tukka sekaisin, ja hymyili minulle iloisesti.
”Ihana ilma!”, nainen huokaisi tyytyväisenä ja heitti kaulahuivinsa naulakon päälle.
”Eikö?”, hymyilin. ”Mutta eikös sun pitäisi olla kotona?”
”Ai miksi?”, Kettu ihmetteli huvittuneena. Ihmettelin hieman naisen ihmeparantumista, ja kurtistin epäilevänä kulmiani. Ehkä olin kuullut puhelimessa väärin tai jotain.
”Sähän eilen soitit että olit kovassa flunsassa”, selitin. Kettu naurahti ja huitaisi kädellään.
”En mä kauaa sängynpohjalla viihdy, ja musta tuntuu nyt ihan terveeltä”.
Kohautin olkapäitäni, ja silitin Hiisun oranssia karvapeitettä. Jos Ketulla oli hyvä vastustuskyky, tai se oli nauttinut paljon jotain epämääräistä lääkettä.
”Ajattelin sitten perjantain kunniaksi vähän irtohypyttää varsoja”, nainen totesi. ”Tuutko mukaan?”
Äännähdin myöntävästi, ja odotin vähänaikaa, että Kettu sai tallikamppeet ylleen, jonka jälkeen lähdimme yhdessä tuumin hakemaan Bamboa tarhasta.

Talutin pientä vaaleakarvaista shettistä tallipihan poikki, ja ajattelin, että se voisi hyvin piiloutua lumeen jos haluaisi. Vaaleiden hiutaleiden tuiskuttaessa maahan, se näytti etäisesti liikkuvalta ja yksityiskohtaiselta lumihevoselta. Hymyillin varsalle, ja rapsutin sitä kaulasta. Tivottavasti se ei kuitenkaan yrittäisi naamioitua lumeksi. Kun pääsimme maneesiin, Kettu oli jo väsännyt muutaman matalan ristikon pitkälle sivulle.
”Me tutustuttiin Bambon kanssa eilen okseriin ja vesiesteeseen”, kerroin naiselle, kun irrotin Bambolta pätsiä.
”No kiva, ristikot onkin sille jo aika tuttuja”, Kettu hymyili kiitollisena ja nosti pitkän juoksutusraipan maneesin hiekasta.  ”Bambo tykkää yleensä kiertää esteet, eli jos sä ainakin näin alkuun tulisit muuriks ton ristikon juurelle”. Nyökkäsin Ketulle, ja asetuin ristikon viereen. Olin jo taluttanut Bambon alkukäynnit sen tarhassa sillä aikaa kun Kettu oli tehnyt esteitä, joten aloitimme tehtävän suoraan ravista. Alussa Bambo ihan vain omaksi huvikseen kieltäytyi hyppäämästä ja oikutteli ja yritti kiertää. Onnistuimme kuitenkin saamaan sen vähän innokkaammaksi, kun annoimme sen ensin laukkailla turhia virtoja pois. Bambo hyppäsi reilulla ilmavaralla, ehkä vähän peläten esteiden hyökkäävän altapäin, niinpä se suoritti sarjan laukkahevosen vauhdilla miltein joka kerta.

Tehtävä alkoi sujua melkein moitteetta, ja Kettu sanoi ettei tänä päivänä tarvitsisi enempää treenailla, kun Bambokin alkoi väsyä, niinpä päätin viedä sen sisälle karsinaansa. Bambo oli vähän hikinen, ja ajattelin ottaa sen pesariin ja harjailla huolella. Tallissa oli yhä melko hiljaista, sillä perjantaina ei ollut ratsastustunteja, ja tallilaiset varmaankin loikoilivat väsyneinä kotona. Ainut, joka tupsahti paikalle Ketun lisäksi, oli Eevi, joka norkoili Nikitan karsinan luona. Muistin naisen alakuloisuuden, ja pohdin hetken pitäisikö mun sanoa jotain.
”Eevi?”, kysyin sitten vähän huolestuneella äänellä, ja toivoin naisen kääntyvän puoleeni.
”Niin?”
”Mä en kauheasti tunne sua, mutta haluaisin kysyä sulta jotain..”, yskähdin tunnustelevasti. Nyt Eevi kääntyi uteliaana puoleeni, ja huomasin tämän ilmeen muuttuvan vähäsen. Jatkoin kuitenkin lausettani ”Että onhan sulla kaikki hyvin?”

Niin piinaavaa hiljaisuutta en ollut eläessäni viettänyt. Kesti ainakin ikuisuuden, kun oven avautuminen särki hiljaisuuden, ja Max asteli sisään.
”Moikka!”, toinen huikkasi jo kaukaa, ja harppoi meidän luoksemme. Mä olin alkanut saamaan Bambon harjaustyön valmiiksi. ”Mä vähän tuurailen Aleksia, kun sille on iskenyt vissiin aikamoinen flunssa”, nainen virnisti. Vilkaisin syrjäsilmällä Eeviä, mutta yritin silti pitää ääneni mahdollisimman neutraalina.
”Niin sai. Viipyilen täällä tallilla varmaan loppupäivän, niin voin tulla auttelemaan iltasyötössä”, totesin ystävällisesti.
”Kiva, saa tulla jos haluaa!”, Max hymyili ilahtuneena. ”Ajattelin lähteä liikuttelemaan Lokia, niin josko nähdään sitten iltasyötön aikaan?”.
Nyökkäsin. Katsoessani taas Nikitan karsinan suuntaan, Eevi oli jo kadonnut jonnekkin.

Ellen ja Bambo 6HM
aika oli vähän kortilla, joten tarina ei ole ihan täyttä laatua x-)


Viimeinen muokkaaja, Ellen. pvm Ke 23 Joulu 2015, 17:15, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ellen.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 463
Join date : 30.09.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   Ma 23 Marras 2015, 19:41

Karman laki
Maanantai 23 marraskuuta 2015


Tiistaina seitsemäksi tallille. Voi miten kiva.
Bussi ei tietenkään kulkenut kuuden aikaan aamulla, joten jouduin heräämään kuudelta, jotta ehtisin pyöräilemään liki kymmenen kilometrin matkan Pronssijoen liukkaiden katujen läpi. Annia en raaskinut herättää kuskiksi aamuyöstä, sitä paitsi en usko että olisin kestänyt krapulaista ja tahmeaa ajajaa juuri nyt..
Pyöräilemisessä oli se hyvä puoli, että heräsin kunnolla. Tunsin itseni jo varsin pirteäksi asettaessani joponi kiirreesti maneesin seinää vasten. Sitten kiiruhdin tupaan. Aleksi seisoi toimiston oven suulla, ja katsahti minuun uteliaan näköisenä.
”Mitä sie tähän aikaan täällä? Eikös immeisillä ole koulua tai jotain?”, mies uteli. Hyvä, tää vielä tästä..puuttui.
”Mun pitää löytää mun puhelin!”, rääkkäisin kuin mikäkin pahanilmanlintu ja katsoin turhautuneena ympärilleni. ”ÄKKIÄ!!”

Hämmentynyt ja kömpelö Aleksi alkoi auttamaan mua etsinnöissä. Mun pitäisi vielä ehtiä tehdä aamutoimet ja päästä kouluun, sillä olin kiiruhtanut tallille ainoastaan T-paidassa ja farkuissa ja heittänyt Annin pari kokoa liian ison takin niskaan. Mä odotin maailman tärkeintä puhelua, joka koski mun taitoluistelu-tulevaisuutta. Mä odotin kutsua yhtiin elämäni tärkeimpiin kisoihin, ja niitä soittoja ei tulisi kuin YKSI. Ja mulla oli puhelin hukassa. Helkkarin hieno juttu.
”Missä sä olit siis eilen? Maastossa, kentällä, maneesissa? Ootko varma että se on täällä?”, Aleksi kyseli. ”Siis jos se olis vaikka jossain metässä..”
”Mä kävin maastossa, jonka jälkeen vielä olin mun puhelimella tuvassa.. Sitten...”, latelin turhautuneena, ja yritin muistella mihin jätin puhelimeni sen jälkeen. ”...Sitten jätin sen tuohon noin!”, sanoin osoittaen sohvannurkkaa kuin mitäkin rikollista, joka oli nielaissut puhelimeni sen sisälle. Sohvan patjojen alla se ei ainakaan ollut, joten se ei voinut olla siellä. Tai sitten sohvalla oli jotain syvempiä ulottuvuuksia, jotka voisivat nielaista paljonkin tavaraa.
Lopulta me oltiin koluttu nurkasta nurkkaan tupa, toimisto, vessa, tallikäytävät, rehuvarasto, vintti ja jopa Bambon karsina, jossa varsa pärskähteli unisena ihmetellen tekemisiämme.
”Ellen, mie oon pahoillani mutten nyt kerkiä auttamaan sinua enempää. Katso vielä se sohvannurkka jos se vaikka sieltä löytyisi, miun täytyy mennä nyt”.

Ja sieltä se löytyikin.

Vinkaisin onnesta, ja hyppäsin ilosta havaitessani pahaisen iPhonen pilkahduksen patjan välistä. Se piru vie toimikin vielä. Avasin adrenaliinissa puhelimen, ja huomasin saaneen siihen yhden soiton ja yhden viesti. Avasin viestin.
”Olet kutsuttu kilpailemaan nuorten taitoluistelun SM-semifinaaliin...”, sanoin ääneen, enkä edes lukenut viestiä loppuun, kun hypin onnessani ja kiljahdin innostuksesta. Mut kutsuttiin! Mut kutsuttiin!! ”Tää ei oo todellista!”, huudahdin miltein kyyneleet silmissä, ja vilkaisin sitten rannekellooni. Mitä helkkaria? Oltiinko me etitty mun kännykkää toista tuntia, vaikka ne olikin sitten jättäneet viestin. Olinpa mä ollut tyhmä. Mainiota. Myöhästyin koulusta. Palasin talliin, jossa Aleksi parhaillaan kippasi rehuvarastoon lisää heinää.
”No löytykö?”, mies kysyi kuullessaan tuvan oven avautuvan.
”Jep, mutta ilmeisesti liian myöhään..”, mumisin irvistäen. Aleksi katsahti ihmettellen minuun.
”Miten niin? Etkö sie vielä ehdi..”, tämä virkkoi.
”No joo, mutta ehkä se aamupala olis hyvä syödä ja noin edespäin”, virnistin. Mulla oli yhä se löysä T-paita ja farkut päällä, ja mitä nyt yks skipattu päivä. Voisin lähettää Tuulille viestin, että sanoo opettajille että meikäläinen on kipeenä. Tai noh, mitä sitä nyt ikinä keksisi.. Aleksi taisi tajuta ajatukseni, ja nyökkäili hyväksyvästi.
”Jos sie sitten flunssan merkeissä jäät täksi päiväksi pois”, mies virnuili. ”Mutta hyvä että se puhelin löytyi.”

Hyppelin onnellisena Bambon karsinan luo, ja istahdin varsan viereen.
“Tiiätkö mitä?”, mumisin lempeästi ponille, joka tuli haistelemaan takkini taskuja. “Mä pääsin luistelemaan finaaliin, voitko uskoa!”, jatkoin innoissani, mutta Bambon huomio oli vain taskuissa. “Siellä ei oo sitten mitään, se on Annin”, naurahdin orivarsalle suukotin sen pientä ja samettista turpaa. Huokaisin onnellisena, en voinut vieläkään uskoa, että pääsisin kisaamaan pian Helsinkiin. Ja parasta siinä kaikessa oli, että myös Tuuli tulisi mukaan. Mutta ne Helsingin reissut olisivat pitkiä, ja joutuisin olemaan hallavalaisista ja Bambosta erossa melko pitkään.
“Eikö sulle tuu vähän ikävä?”, hymyilin Bambolle, joka näytti olevan eniten kiinnostunut mun tumpuista, kuin siitä että lähtisin pian Helsiinkiin miltein viikoksi, enkä näkisi sitä sinä aikana.

Olin höpöttänyt Bambolle vaikka sun mitä, ja Aleksi alkoi saada aamutallia valmiiksi.
“Mitä sie täällä yksin höpäjätät?”, mies virnuili. Hätkähdin yllättyneenä, ja hyppäsin pystyyn, mikä sai Aleksin vielä enemmän naurun valtaan. “Sie taidat olla vähän seuran tarpeessa.. Ja jos kiinnostaa, niin Kettu taisi olla tuvassa”, hän jatkoi. Mä käytin hyväkseni Aleksin seuranhakuvinkkejä, ja suuntasin heti ensimmäiseksi sinne.
“Moi!”, hihkaisin naiselle, joka parhaillaan kirjoitti jotain lhetiöön.
“Moii”, tämä vastasi nostamatta katsettaan lehtiöstä. “Teen tässä suunnitelmaa Bambon ja Oreon kouluttamisen suhteen, kun niitä pitäisi alkaa tottumaan satulaan sillä niitähän aletaan ratsastaa pian”.
“Kuka niillä muuten ratsastaa?”, kysyin.
“No alussa varmaan minä, tai en tiedä, joku kevy- hei mitä sulla on päälläs”, Kettu keskeytti puheensa, ja purskahti räikyvään nauruun. Nauroin itsekkin.
“Vähän epäonninen aamu vaan”, selitin naurun lomassa.
“Ai ‘vähän’?”, Kettu nauroi. Joo, no ehkä vähän enemmän.

Ellen ja Bambo 7HM


Viimeinen muokkaaja, Ellen. pvm La 28 Marras 2015, 15:45, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kettu.
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 41
Join date : 22.09.2015

ViestiAihe: Vs: Bambo   La 28 Marras 2015, 14:02

Vesilätäkkö
lauantai 28. marraskuuta 2015

”Onko Bambo kohta valmis?” huutelin tallin ovelta orivarsan karsinan suuntaan. Vastaukseksi sain muutaman epämääräiseltä kuulostavan kolahduksen ja turhaantuneen ”Au! Ei saa purra..” –huudahduksen. Päätin mennä katsomaan tarvitsiko Ellen mahdollisesti apua ja puikkelehdin yksärikäytävän läpi orikarsinoille.
Ellen oli juuri saanut suitset Bambon päähän ja yritti nyt saada karsinan lukkoa auki sisältä päin kurotellen. Kärsimätön oripoika ei auttanut yhtään asiaa vaan tökki koko ajan Elleniä turvallaan huomiota vaatien.
”Taasko se on jumissa?” naurahdin hieman huvittavan näköiselle tilanteelle ja tulin päästämään tytön pinteestä.
”Joo, tää ei selvästi oo mun päivä”, Ellen mutisi taluttaessaan Bamboa ulos karsinasta. ”Unohdin aamulla avaimet sisälle ja jouduin herättämään Annin – joka ei muuten ollut kovin tyytyväinen – ovikelloa pimpottamalla, kastelin mun tennarit matkalla tänne ja nyt Bambokin on kiukutellut koko ajan.” Tyttö huokaisi ja näytti tosiaan siltä kuin koko universumi olisi häntä vastaan.
”No toivottavasti sun tuurisi kääntyy, tai muuten me ollaan kohta kaikki kolme ojassa kärryjen kanssa”, yritin vitsailla, mutta näin kuinka Ellenin suupielet kääntyivät vielä pahemmin alaspäin.
”Se tästä vielä puuttuisi.”

Olimme päättäneet lähteä tänään ensimmäistä kertaa vähän pidemmälle kärryajelulle Bambon kanssa. Aikaisemmin oripoika oli ainoastaan hieman kokeillut kärryjen vetämistä ja olin yllättynyt positiivisesti siitä kuinka hyvin se totteli apuja, ja kuinka mielellään se teki töitä. Siispä en ollut kovin huolissaan edessä olevasta retkestä, mutta ainahan saattoi sattua mitä tahansa yllättävää.

Ellen laittoi Bambon ulos puomille kiinni suitsien päälle jätetystä riimusta ja minä kävin hakemassa kärryt tallin sivustalta, jonne olin jättänyt ne viimeksi. Sillä aikaa Ellen kävi hakemassa valjaat sisältä. Bambo seisoi melko nätisti paikallaan samalla kun valjastimme sitä Ellenin kanssa. Kun toin kärryt Bambon taakse, vilkuili ori sitä hieman epäluuloisesti, mutta antoi kuitenkin laittaa aisat kiinni ilman sen kummempaa häsellystä. Suoristin kärryt ja sitten kiristimme vielä mahavyön sopivalle kireydelle ennen kuin pyöritimme aisaremmit paikoilleen. Lopuksi kiinnitimme vielä rintaremmin kärryihin ja laitoimme ohjat paikoilleen.
Ellen kävi sillä aikaa hakemassa meille kypärät, kun minä vielä viimeisen kerran tarkistin, että valjaat olivat kunnolla paikoillaan.

”Jos sä irrotat Bambon ja hyppäät sitten liikkeestä kyytiin? Musta tuntuu että Bambo ei kauaa viitsi seistä paikoillaan”, varmistin Elleniltä saadessani kypärän päähäni ja hanskat käteeni. Raipan annoin Ellenille pideltäväksi, sillä en uskonut meidän tarvitsevan sitä, ja se vain häiritsisi ohjastamista. Minä kun en ollut mikään hirvittävän kokenut ajaja.
Nousin kärryihin ja otin ohjat käsiini. ”Kaikki valmista”, huikkasin Ellenille ja tämä alkoi ottaa riimua pois. Heti kun Bambo tajusi ettei se ole enää kiinni, ori lähti innoissaan vetämään kärryjä tien suuntaan. Minä pitelin ohjista ja yritin hillitä shetlanninponia, ettei sei ihan vielä lähtisi ravaamaan. Ellen hölkkäsi kärryjen vierelle ja ponkaisi sulavasti viereeni istumaan. ”Sitten mentiin”, tokaisin hymy huulessa ja löysäsin ohjaa antaen innokkaalle pojalle luvan juosta.
Elleniltä pääsi pieni kiljaisu kun askellaji vaihtui nytkähtelevään raviin, ja Bambo lähti kunnolla vetämään.

Ennen kuin saavuimme maalaismiehentielle hidastin Bambon käyntiin ja yritin parhaan taitoni mukaan ohjata pojan kääntymään vasta tarpeeksi myöhään, jotta kärryn oikeanpuolimmainen pyörä ei joutuisi ojaan. Hyvin se onneksi meni, ja kohta taas kaahotimme tietä pitkin eteenpäin. Bambo juoksi innoissaan niin että kuraa roiskui kaikkialle.
Ensilumen kadottua lämpimämpien ilmojen tultua oli kaikkialla ollut vieläkin kuraisempaa ja ankeampaa kuin aikaisemmin. Tänään ei onneksi kuitenkaan satanut vettä. Rapaiset housunlahkeet eivät kuitenkaan erityisemmin haitanneet ja muutkin masentavat ajatukset katosivat nopeasti nauttiessani vauhdista.
Jonkin matkaa juostuamme hidastin Bambon käyntiin ja käännyimme pienemmälle hiekkatielle. Oripoika puuskutti ja sen karva höyrysi, mutta väsymyksestä ei ollut vielä tietoakaan.
”Tää on paljon hauskempaa kun olin kuvitellu”, Ellen hymyili vieressäni. ”Melkein yhtä kivaa kun ratsastus.”
”Joo, ajaminen on kyllä hauskaa. Haluatko sä kokeilla?”
”Ööö.. en mä tiiä uskallanko.”
”Joo joo, ei se oo vaikeeta”, hymyilin rohkaisevasti ja näytin Ellenille kuinka ohjista pidetään kiinni. ”Samalla tavalla tuntumalla kun ratsastaessakin.”

Jatkoimme metsätietä rauhallisessa käynnissä Ellenin ohjastaessa. Ylämäen lähestyessä Bambo näytti taas innostumisen merkkejä ja kehotin Elleniä pyytämään ravia. Tyttö myötäsi ohjaa ja maiskautti vähän, eikä muuta tarvittukaan kun Bambo jo juoksi kovaa kyytiä ylämäkeen vetäen niin kovaa kuin vaan pienistä kavioistaan pääsi. Kaikki meni oikein hyvin niin kauan kunnes pääsimme mäen päälle ja siellä meitä odotti suuri vesilätäkkö. Ellen ei ehtinyt hidastaa Bamboa käyntiin ennen kuin ori jo juoksi keskeltä vesilätäkköä niin että kastuimme läpimäriksi. Vasta lätäkön toisella puolella Bambo suostui hidastamaan käyntiin. Katsoimme hetken Ellenin kanssa toisiamme syvässä hiljaisuudessa ja purskahdimme sitten yhtä aikaa nauruun.
”Nyt äkkiä kotiin niin ei ehditä paleltua”, sain lopulta naurukohtauksen päätyttyä sanottua.
”Joo sä saat ohjastaa tällä kertaa”, Ellen kikatti.

Loppumatka meni ilman sen kummempia sattumuksia, mutta taisimme olla melkoinen näky saapuessamme tallipihaan.
”What… umm… mitä tapahtui?” Alana hämmästeli silmät suurina, ja kiukkuava Faekin pysähtyi hetkeksi katsomaan meidän mutaista ja läpimärkää joukkoamme.
”Vesilätäkkö”, Ellen vastasi eikä naurusta ollut enää tietoakaan. ”Mä oon ihan jäässä.”
”Varmasti. Do you need apua? Mä vien Faen tarhaan ja then I can help with Bambo”, tyttö tarjoutui.
”Kyllä me varmaan pärjätään, mutta kiitos kuitenkin”, vastasin hymyillen Alanalle ja kapusin alas kärryiltä. Reiteni olivat ihan kohmeessa märkien housujen alla.
Riisuimme varusteet ripeästi ja Ellen lähti viemään Bamboa pesukarsinaan sillä aikaa kun minä laitoin kärryt paikoilleen. Sitten kannoin valjaat talliin ja putsasin pahimmat kurat niistä pois ennen kuin laitoin ne paikoilleen. Ellen oli saanut Bambon pestyä ja laittoi nyt fleeceloimea sen jälleen valkoiseen selkään. Kaivoin taskustani pari porkkanaa ja kävin laittamassa ne Bambon ruokakuppiin ennen kuin Ellen talutti oripojan sinne. Bambo löysi porkkanat nopeasti ja jäi tyytyväisenä mussuttamaan niitä kun minä ja Ellen lähdimme talliin vaihtamaan vaatteita ja juomaan pari kuppia teetä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ellen.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 463
Join date : 30.09.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   Ma 07 Joulu 2015, 14:32

Täydellistä elämää
Maanantai, 6 joulukuuta 2015

Onneksi mulla oli Bambo. Sille mä tietenkin kerroin kaiken Aaronista, koska se ei ikinä kertoisi sitä eteenpäin, vaan pitäisi salaisuuden omana tietonaan.
Kun palasimme tallin pihaan, Kukka ratsasti Mirrillä kohti Kaviopolkua. Moikasimme toisiamme melkein yhtä aikaa, ja Kukka selitti nopeasti lähtevänsä maastoon.
“No pidä hauskaa!”, hihkaisin naiselle, joka suuntasi reippaasti Kaviopolun suuntaan.
“Varmasti pidän!”, tämä vastasi pirteästi. Huokaisin. Kukalla oli aina hyvä olo, ja nainen vaikutti aina olevan hyvällä tuulella ja toivomaan kaikille parasta. Nyt mulla oli samanlainen olo. Olisin vain halunnut halata jokaista vastaantulevaa puuta.
Sidoin mietteliäästi Bambon hoitopuomiin ja aloin harjata sitä, vaikka mitään puhdistettavaa ei ollutkaan.
“Nyt kun lumi on maassa, sä et meinaa tulla ollenkaan likaiseksi”, hymähdin tyytyväisenä oripojalle. Kimot kun olivat yleensä vähän haastavampia puhdistaa.
Kulutin aikaani selvittämällä Bambon paksun hännän ja otsatukan. Koko operaation jälkeen lompsimme rinnatusten tallin pääovista sisälle, ja jätin varsuliinin omiin oloihinsa karsinaan, ja lähdin itse hakemaan tuvasta hanskoja ja kypärää Nikitan juoksutusta varten.

Syvennyin miettimään, minne ratsastushanskat olivat kadoneet. Olin tunnetusti hyvä hävittämään tavaroita, mutta mielestäni hanskat olivat olleet äsken kaapissani, kun olin heittänyt repun sinne.
“Mitä mietit?”, Kettu kysyi uteliaana, heittäen takkinsa naulakkoon.
“Sitä missä mun hanskat on..”, mumisin ja vilkuilin lokeroiden päälle.
“Ai meinasitko jo karauttaa Bambon kanssa ratsaille?”, nainen naurahti ja heittäytyi kotoisasti tuvan sohvalle.
“Joo..”, mumisin huvittuneena. “Eeku oikeesti, pystytkö sä lainaamaan sun omia?”
“Juu, tässähän nää on”.
“Kiitti!”.
Mä vedin ihanan lämpimät talviratsastushanskat käsiini, ja heitin tallitakin niskaan.
“Hei muuten, kuka se poika oli, kenet sä toit sinne itsenäisyyspäiväjuhliin?”, Kettu kysyi sitten.
“Hei muuten, miks sä loistit siellä itsenäisyyspäiväjuhlissa kuin mikäkin punainen tomaatti”, vastasin nopeasti, jopa hieman epäystävällisessä äänensävyssä. Sitten me tuijotettiin Ketun kanssa toisiamme kuin mitkäkin naarasleijonat, ja purskahdimme nauruun. Mä en viitsinyt enää esittää lisäkysymyksiä, joten katosin lopulta ulos, kun emme saaneet naurua loppumaan. Voi pojat.

Nikita lompsi luoksemme, heti kun toin Bambon. Mikä oli siis melko epätavallista, koska yleensä tamma ei välittänyt pätkän vertaa sen uudesta treenaajasta. Bambo hypähti laukalle heti päästyään vapaaksi, ja menin sitten hakemaan Nikitan kätevästi heti perään.
“No niin, draamaqueen”, hymähdin tammalle. “Nyt pääset sitten töihin”.
Harjasin Nikitankin hoitopuomilla ja suitsin sen. Se käyttäytyi tavallista lauhkeammin, mutta piti silti oman tammamaisen itsensä hyvn esillä. Kävin noutamasta tallista juoksutusliinan ja raipan, ja kiinnitin ne Nikitan suitsiin.
“Juoksutusliina pujotetaan sisäkuolainrenkaasta, hevosen korvien takaa ja kiinnitetään ulkokuolainrenkaaseen”, mumisin itsekseni, laittaessani juoksutusliinaa oikein päin tammalle. Kun se muistutti samalta kuin hoito IV:n kurssilla, talutin Nikitan maneesiin, ja otin vasempaan käteeni juoksutusliinan, ja oikeaan käteeni liinan pään, sekä juoksutusraipan, ja pyysin sen sitten käyntiin.

Nikitan liikkeet olivat rennot ja ilmavat, enkä nähnyt niissä juurikaan epäpuhtautta tai muuta ontumiseen liittyvää merkkiä. Ehkä sillä oli ollut vain irtokivi kaviossa, joka oli myöhemmin lähtenyt pois.
”Laauukka!” kehotin pienellä raipan huitaisulla ja tamma nosti riehakkaan vasemman laukan. Ensin Nikita laukkasi pari kierrosta oikein kovaa eikä kuunnellut rauhoittavia sooooo-kehotuksiani, mutta sitten se tasaantui laukkaamaan nättiä ja tasapainoista laukkaa. Sen korvat kääntyilivät minun ääntäni kohti ja siirtyi hienosti raviin ensimmäisestä kehotuksesta.
Annoin Nikitan ravata muutaman kierroksen siten että se pääsi venyttämään kaulaansa. Tamma näytti oikein tyytyväiseltä itseensä siinä ravatessaan ja pärskähdellessään tyytyväisesti. Siirsin tamman käyntiin ja siitä sitten pysähdyksiin.
Nikita seisoi rennosti paikoillaan minun kerätessäni liinan kasaan ja tullessani samalla sen vierelle.
”Hienosti liikuttu”, taputin nuorta tammaa ja lähdin taluttamaan sitä maneesia pitkin loppuverryttelyiksi. Olin juoksuttanut sitä vain muutaman kymmenisen minuuttia, mutta koska mitään epäpuhtautta tai muutakaan ei ilmennyt, olin vain päättänyt kokeilla jokaista askellajia molempiin suuntiin.

Kun olin lopettanut, talutin Nikitan talliin syömään päiväheiniään, ja huuhtelin sen kuolaimet ennenkuin vein ne satulahuoneeseen. Sitten kiiruhdin toimistoon, jossa Aleksi parhaillaan kirjoitti jotain muistilappuun.
“Miten meni?”, mies kysyi kohottamatta katsettaan lapusta.
“Ihan hyvin”, hymyilin onnellisena. “Nikitassa ei ollut merkkiäkään epäpuhtaudesta, ja se käyttäytyi muutenkin tosi nätisti”.
“Hienoa! Voin sen varmaankin ottaa huomiselle tunnille”, hän hymyili.
“Jep.. Onpas kello paljon, täytyyki lähteä!”, tuhahdin sitten, ja katosin hakemaan reppuani. Että aika olikin kulunut äkkiä. Niinpä heitin Nikitalle ja Bambolle porkkanat niiden ruokakuppeihin, ja lähdin kävelemään lumista kaviopolkua pitkin kohti bussipysäkkiä.

Ellen ja Bambo 8HM


Viimeinen muokkaaja, Ellen. pvm Ke 23 Joulu 2015, 17:18, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ellen.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 463
Join date : 30.09.2015
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   Pe 18 Joulu 2015, 15:19

Tallikäytävän lakaisija
Perjantai, 18 joulukuuta 2015



Taivaankantta peitti kaunis tähtipeite, kun hiippailin reppu selässäni Bambon tarhalle. Olin paikalla vasta näin myöhään, sillä olin juuri tullut isältäni. Olin viettänyt koko aamupäivän Aaronin kanssa, leiponut, kuunnellut joululauluja ja lenkkeillyt Pronssijoen lenkkipoluilla. Päivällä isä oli soittanut ja pyytänyt käymään, joten olin päättänyt vielä ennen kotiinlähtöä käydä moikkaamassa Bamboa.  
Pujahdin aidan ali ja huhuilin pientä kullannuppuani nimeltä. Bambon mukana luokseni löntysteli tietenkin myös Oreo. Aleksi varmaan hakisi ne tarhasta yöksi pois. Rapsutin molempia varsoja ja tarjosin niille repun sivutaskusta porkkanoita.
Nojasin rennosti aitaan ja ihailin hetken ympärillä vallitsevaa upeaa talvimaisemaa. Oreo menetti pian uteliaisuutensa ja palasi heinien ääreen, mutta Bambo kerjäsi vielä rapsutuksia, jonka jälkeen se meni innokkaasti ajamaan Oreon pois heinäpaalin luota.
“Hölmö”, mumisin lempeästi shettiksen tullessa tyytyväisenä takaisin. “Miksi sun piti kaverille noin tehdä? Aika ilkeää!”
Bambo katsoi minua kuin närkästyneenä, ja naurahdin.
“Voi muru, tarkoitin vaan, että Oreolle saattoi tulla paha mieli”, puhelin sille huvittuneena.
Bambo nyökkäsi tyytyväisenä ja antautui taas hellittäväksi. Rapsutin ponin säkää, ja se painoi pienen varsanpäänsä hiljaa omalle olkapäälleni, ja tiputti ylähuulillaan joulunpunaisen villapipon silmilleni.

Hipsuttelin hetken kuluttua talliin, jossa Aleksi jakoi jo hevosille iltapalaa talliradion soittaessa joululauluja. Mies ärähti karsinanovea potkivalle Faelle, joka ei selvästikään jaksanut odottaa omaa ateriaansa hetkeäkään kauemmin, vaan pyöri äkäisenä ympäri karsinaansa.
“Tarviitko apua?”, hymyilin Aleksille, ja laskin reppuni tallikäytävän viereen.
“Juu, se olisi tarpeen”, mies naurahti, ja kiirehti lisäämään: “Joillakin on nimittäin kiire saada ruokaa..”
Autoin Aleksia jakamaan loputkin heinät, ennenkuin lähdimme hakemaan hevosia tarhoista. Otin Bambon ja Oreon yhtäaikaa, sillä kaverukset tulivat toimeen keskenään eikä Aleksi ilmeisestikään pahastunut nähdessään meidän tulevan ulkoa.
“Että tuolta ulkona sitten tuleekin lunta”, mies hymähti katsellen lumipeitteen saanutta tallikäytävää, kun olimme saaneet hevoset sisälle lämpimään.
“Heh, se kyllä varmaan sulaa kohta pois”, naurahdin hyväntahtoisesti, ja suljin Oreon karsinaan. “Mutta ihan hyvä sinänsä, mä en haluaisikaan mustaa joulua”.
“Ei mustilla jouluilla ole sen väliä, kunhan tallikäytävät säästyy ylimääräiseltä vedeltä”, Aleksi vitsaili, ja puisteli Lokin loimesta ylimääräiset lumikokkareet pois. “Mie voinkin hakea heinät vintiltä, niin jos sie sitten vaikka jaat väkirehut hevosille?”.
“Juu, se käy hyvin”, Nyökkäsin miehelle, ja lähdin hakemaan rehuvarastosta Aleksin sekoittamat mömmöt, ja aloitin homman heti Cellen karsinalta.

Luin karsinan ovesta kuinka paljon väkirehuja kukin tarvitsi iltapalakseen ja jaon jokaiselle sitten oikean määrän. Olin jo käytävän puolessa välissä kun Aleksi huikkasi, että olisi kohta valmis.Tämä lupasi jakaa rehut yksäreille itse, joten aloitin tallikäytävän lakaisun saadessani kaikki väkirehut jaettua tuntsaripäädyssä oleville poneille.
“Ei käytävää olisi tarvinnut lakaista”, Aleksi naurahti kävellessään ohitseni yksäripuolelle.
“Voi kun kiva”, naurahdin punastuneena, ja kiiruhdin viemään luudan takaisin paikoilleen.
“Ei se mitään, eipähän huomen-aamulla tarvitse sitten miun käyttää aikaa siihen”, mies totesi ja huitaisi kädellään ilmaa. “Autoit vaan”.
Hymyilin jo itsekin pienelle kömmähdykselleni ja kysyin voisinko auttaa vielä jotenkin iltatallissa.
“Eipä tässä juuri taida enää mitään olla.. Mutta ota tuvasta taskulamppu mukaan ennenkuin lähdet, ulkona on pimeää”, Aleksi komensi hyväntahtoisesti. Niinpä nappasin reppuni tallikäytävältä, ja kävelin jo pian Kaviopolkua pitkin kohti keskustaa.

Ellen ja Bambo 9HM
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Bambo   Ma 21 Joulu 2015, 11:09



Ellen taisi hieman yllättyä kun pyysin hänet Bambon selkään opettamaan tälle ratsun alkeita Ketun valvovan silmän alla.
Kettu kun on liian suuri kavutakseen itse shetlanninponin satulaan.

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Maia
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 68
Join date : 22.03.2016
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Celle

ViestiAihe: Vs: Bambo   Pe 25 Maalis 2016, 09:48

Tutustumista Bamboon

Kaivoin vihreiden ratsastushousujeni takataskusta valkoisen kännykkäni. Tai noh, valkoisen ja valkoisen. Puhelimeni oli tippunut tasan viisi kertaa lantakasaan ja kerran järveen, joten eihän se enää niin kauhean valkoiselta voinut näyttää. Avasin kännykkäni Internetin ja eksyin näkymättömän voiman ohjaamana Hallavan sivuille. Kun painoin itseni Bambon sivuille, bussi lähti nytkähtäen liikkeelle. Hallavaan oli vain kymmenisen minuutin bussimatka, mutta halusin nähdä Bambon niin kovasti livenä, että jokainen minuutti tuntui tunnilta. Selasin hoitsuni sivuja läpi jo kolmannen kerran, kunnes bussi pysähtyi. Huomasin saapuneeni Maalaismiehentielle, jolta poikkesi pieni polku. Ja se pieni polku päättyisi Hallavaan, eli toisin sanoen määränpäähäni.

Kiitin nuorta linja-autokuskia kyydistä ja hypähdin Horzen tallikassi käsivarrellani kiikkuen rahisevalle soratielle. Kuulin, miten bussin ovet sulkeutuivat takanani, ja miten auto hurahti eteenpäin. Hölkkäsin Kaviopolun alkuun asti, kunnes hidastin vauhtini kävelyyn, jotten vain sattuisi säikäyttämään tarhaavia hevosia. Vieressäni siinti iso pelto, jonka pystyin heti kuvittelemaan laukkapelloksi. No joo, enhän mä tiennyt, mihin sitä peltoa käytettiin, mutta ainakin se sopisi rallittelupelloksi. Toisella puolella tietä oli taas hiukan pienempi peltoläikkä. Tänään mulla oli aikeissa tutustua Bamboon kaikessa rauhassa, jotta välillemme syntyisi vahva ystävyysside.

Tallin ovi narahti kotoisasti kun avasin sen. Astelin sisälle talliin ja suljin oven perässäni. Monta uteliasta hevosta kurkkasi karsinoistaan. Luin nimikylttejä puoliääneen ja rapsuttelin hellyydenkipeimpiä asukkeja. Ihmettelin, miksei Bambo kurkkinut karsinastaan, mutta sitten muistin, että ruunahan asui pihatossa. Tallikäytävä oli melko hiljainen, kunnes ovi aukesi ja sisään astui shetlanninponi & joku tallilainen. "Moi!" tervehdin tulijaa. Shettiksellä oli lumiset turpakarvat ja söpöt, suklaanruskeat silmät. "Heippa!" ponin taluttaja tervehti mua iloisesti hymyillen. "Ootko uusi täällä? Mä olen Maikki, Astan hoitaja", tyttö esittäytyi ja pörrötti Astan harjaa. "Joo, mä pääsin pari päivää sitten Bambon hoitajaksi", kerroin hymyillen. "Onko teillä muuten kaappeja tai jotain, minne voisin tunkea tallikassini?" kysyin. Maikki nyökkäsi. "Mä vien tän ponin pesarille kiinni ja tuun sitten näyttämään mistä kaapit löytyy", suunnilleen mun pituinen tyttö huikkasi ja taluti Astan pesuboksiin.

Kun Maikki palasi Astan luota, hän johdatti mut taukotupaan, josta kaapit löytyivätkin. Kiitin Maikkia avusta. Kurkin taukotupaa läpi. Pöydän ääressä istuskeli mies, luultavasti Aleksi. "Moi! Mä olen Maia, Bambon uusi hoitaja. Tiiätkö sä, mistä mä saan avaimen kaappiini?" kysyin. "Moikka! Mä oon Aleksi, tallin omistaja. Ota tuosta korista avain", Aleksi sanoi rennosti hymyillen. Nyökkäsin ja nappasin Aleksin tarjoamasta korista avaimen, jonka päässä oli turkoosi muovilappu, johon oli taiteiltu hevoskuva ja numero 9. Etsin kaappirivistöstä numero yhdeksän, jonka aukaisin hopeanvärisellä avaimella. Sujautin mustan kassini pienellä liikkeellä kaappiin, lähtien talsimaan kohti ulko-ovea. Kun kuljin pesarin ohi kohti ovea, näin Maikin harjaamassa Astaa. Hymyilin tytölle ja ihastelin suloista ponia. "Ai niin! Hei, Maia, oota vähän!" hätkähdin, kun Maikki huusi perääni. "Tiesitkö sä, että Asta on Bambon emä?" tyttö kysyi multa. "En!" kerroin Maikille, rapsutellen Astan tuuhean karvan peittämää otsaa.

Pakkanen oli melko kova verrattuna eiliseen. Siksi olin varustautunut lämpimällä untuvatakilla ja talviratsastushanskoilla. Jalkoja kyllä kieltämättä palelsi - normaalit, suunnilleen Prismasta ostetut ratsastushousut eivät olleet ehkä paras valinta pakkasella höystetylle tallipäivälle. Vaelsin tallipihan läpi pihattotarhalle, jossa tarhasi Bambon lisäksi muutama muu, suloisen pyöreä ja pörröinen shetlanninponi. Aidan vieressä lojui sininen riimunnaru, jonka nappasin käteeni. Avasin tarhan alimman laudan* ja pujahdin sen alitse sisälle pihattoon. Olkia oli ripoteltu portin edustalle, pihattorakennuksen vieressä oli taas iso heinäpaali, josta riitti syötävää jokaiselle pikkuponille. "Bamboo!" huhuilin kimoa shetlanninponiruunaa. Pian pihattorakennuksesta pilkisti kaksi pörröistä ja pientä korvaa. "Näin sut! Tuuhan jo", ehdotin Bambolle. Ruuna ei kuitenkaan liikkunut askeltakaan olinpaikastaan, joten talsin Bambon luo pihattorakennuksen sisälle. Rakennuksen sisällä tuoksui hevoselta, heinältä ja tervatulta puulta - eli toisin sanoen ihanalta. Hoidokkini ei lähtenyt mua karkuun, mutta yritti repiä takkini pienestä reiästä höyheniä ulos. "Bambo! Ei saa", komensin ruunaa napakasti, mutta silti hellästi. Pikkuotus ei ainakaan saisi oppia puremaan.

Talutin Bamboa pihan poikki talliin. Kuljimme Maikin kanssa ristiin, sillä tyttö tuli Astan kanssa tallista ulos juuri, kun olin viemässä Bamboa sinne. "Moro taas!" naurahdin Maikille. Pysäytin Bambon Maikin lähelle. "Mitä sulla on tänään suunnitelmissa?" Maikki kysyi multa. "No jaa, aattelin vaan tutustua Bamboon kaikessa rauhassa", totesin hartioita kohauttaen. "Mutta jos me tästä nyt mentäisiin, Bamboa ei ilmeisesti ole luotu paikoillaan seisojaksi", hymähdin rennosti ja talutin Bambon sisälle talliin. Näin ikkunasta, että Maikki suuntasi kentälle ja kapusi Astan selkään ilman satulaa. Kun pesuboksi vapautui, kiinnitin Bambon sinne. Ruuna kuopi tylsistyneenä lattiaa, mutta lopetti, kun yksinkertaisesti käänsin sille selkäni ja lähdin hakemaan harjoja. Opin siis sen, että Bambo lopettaa, jos siihen ei kiinnitä minkäänlaista huomiota.

Poimin ruunan harjapakista pölyharjan. Pian Astan harmaat karvat saivat sekaansa valkoista väriä. Bambo ei ollut erityisen likainen, mutta karvaa lähti senkin edestä! Harjailin Bambon rauhalliseen tahtiin, väistellen välillä näykkimisyrityksiä. Bambo ei kuitenkaan selvästi halunnut pahaa, se halusi vain parempaa tekemistä kuin paikoillaan seisomista. Huomasin nopeasti, että saisin tottua mitä erikoisimpiin jekkuihin... Kun olin harjaillut Bambon niin pölyharjalla kuin kumisuallakin, rapsuttelin ruunaa ihan omin käsin. Olin antanut kynsieni kasvaa melkeinpä tarkoituksellisesti - lyhyillä kynsillä ei hevosta rapsuteltaisi! En tiennyt, johtuiko hiljainen tallikäytävä pääsiäisestä vai mistä, mutta olimme Bambon kanssa keskellä hiljaisuutta, minkä rikkoi vain kipakka potku karsinan oveen. Se tuli yksäripuolelta. Se oli Fae. Olin huomannut pesariin mennessäni rautiaan hevosen, joka haukkoi ilmaa villisti ja potki välillä karsinan ovea. Kun se potkaisi ovea, Bambo hirnui kovaa ja korkealta. "Shh, ihan hiljaa vaan", totesin Bambolle ruunan hirnuessa erittäin kovaa, aivan korvanjuuressani.

Kun olin saanut hikipisaroiden saattelemana kaikki kaviot nostettua, tarkistin Bambon jalat ja selän. Kaivoin esiin pienen, takintaskuun sopivan vihon taskustani.

Perjantai, 25.3.2016
En löytänyt Bambosta turvotusta tai nestepatteja, mutta ruuna oli saanut kylkeensä pienen puremanjäljen, liekö joku tarhakavereista komentanut. Bambo ei kuitenkaan aristanut haavaansa, ja selvittiin säikähdyksellä ja rasvalla!
- Maia


Kun olin kirjoittanut merkinnän vihkooni, tarjosin Bambolle taskustani löytynyttä mintunmakuista heppanamia. Rapsuttelin ja silittelin ruunaa vielä vähän, kunnes vein sen ulos ja annoin merkintävihkoni Aleksin nähtäväksi.

Bambo & Maia, 1 hm

* onko Hallavassa sähkö - vai puu-aidat? (: En ainakaan huomannut siitä esittelysivuilla mainintaa.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nette
Juuri saapunut
Juuri saapunut
avatar

Viestien lukumäärä : 12
Join date : 28.12.2015
Hevonen : Bambo

ViestiAihe: Vs: Bambo   Ma 11 Huhti 2016, 19:31

Ensimmäisen kerran


Eka kerta tuli nyt kuvana kun en saanut kirjoitusta sujumaan
Bambo&Nette 1
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Bambo   Pe 05 Elo 2016, 18:22

Bambo on myyty Katsulle
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Bambo   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Bambo
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Hallava :: Hallava :: Päiväkirjat-
Siirry: