SLOVARI: tallinvintin vappupippalot

Jollain ihmeellä ainoa paikka, joka vapautui minulle ringistä oli Valman vieressä, joten tekohymyillen istahdin tytön viereen. Muut söivät pizzspalojaan, mutta minä söin voileipääni kaikessa rauhassa, vaikka mieli tekikin pizzaa.

Viitoin silmälasipäisen tytön mukaan rinkiin ja riuhtaisin kauemmaksi karanneen Oscarin taas Valman toiselle puolelle.
"Älä nyt karkaa, tää peli on vasta alkamassa", virnistin pojalle ja pyöräytin tyhjää kokispulloa. Rummuttelin sormiani vintin lattiaan odottaessani sen pysähtymistä ja hymyilin, kun se jäi heti ensimmäisenä jäi vaaleahiuksisen tytön kohdalle. "Totuus vai tehtävä? Ja etkös sä ollut Alana?"

"Oh. Ömm.. Joo, Alana. Ja totuus...?" selitin aavistuksen hämmentyneenä siitä, että pullo päätti pysähtyä heti ensimmäisenä minun kohdalleni. Nielaisin palasen voileivästäni, ja jäin odottamaan kysymystä.

"Keksiikö pyöräyttäjä kysymyksen vai saavatko kaikki osallistua siihen?" kysyin, sillä olin pelannut pullonpyöritystä useammilla eri säännöillä, ja joskus kysymystä oli vaikea keksiä. Mietin, olisiko hyvä idea pelata joskus never have I ever'iä tai jotain muuta kuin pullonpyöritystä.

Olimme joskus ystäväporukalla pelanneet sellaista versiota, missä kuka tahansa sai keksiä kysymyksen. Sitten jokainen sai päättää, vastaako siihen rehellisesti vai jättäytyykö seuraavaan kysymykseen. Sen jälkeen (kun halukkaat olivat vuorotellen vastanneet) kysymyksestä jättäytyneiden oli pakko vastata seuraavaan kysymykseen (jonka kuka tahansa jo vastanneista sai keksiä), joka usein oli pahempi (muttei saanut olla liian lähellä edellistä kysymystä). Jos pullonpyöritys kävisi tylsäksi, voisin ehdottaa tätä.

"No, mitä mieltä te muut ootte? Ei mulla oo mitään väliä", totesin ja vilkaisin muita. En ollut itse pelannut hirveästi pullonpyöritystä, ja silloinkin vain "perinteisillä" säännöillä.

- Keksitään kaikki kysymyksiä, ehdotin varovasti. Itse olin huono keksimään kysymyksiä, joten yritin tietysti turvata selustani. Olin moikannut uusille ilmestyneille, ja nyin Oscaria lähemmäs rinkiin.
- Mukaan vaan, kuiskasin. - En usko että noilla on mitään hirmu tyhmiä kysymyksiä.

"Okei, no, kysykää jotain", kehotin virnistäen ja jäin itse miettimään kysymyksiäni.

/Haha, mulla on aina näitä yhden lauseen ropeja xd/

Hivuttauduin takaisin rinkiin, mutta toivoin silti mielessäni etten joutuisi olemaan kysymysten tai tehtävien kohteena. Hymyilin Valmalle epävarmasti ja katselin muita pelaajia. Kukaan ei vaikuttanut Nannaa lukuunottamatta kovinkaan vaaralliselta, joten ajattelin mantranomaisesti mielessäni, ettei kysymykset tai tehtävät olleet hirveän pahoja. Juuri nyt muut miettivät Alanalle kysymystä, mutten kehdannut ehdottaa mitään - ainakaan vielä.

Istuin ringissä ja söin kolmatta palaani kinkkuananas pitsaa. Porukka oli vain lisääntynyt ja tunnelma oli pirteän jännittynyt. Mitä luultavimmin pullonpyöritys kääntyisi hysteeriseksi kikatteluksi ennemmin tai myöhemmin.
Vilkaisin vieressäni istuvaa Beccaa, joka näytti ottaneen ohjat. En voinut olla ihastelematta tuon laineikkaita hiuksia ja täydellisesti meikattuja kasvoja. Ja eikös tuo omistanutkin sen aivan ihanan suomenhevosen, Lellun?

Mietin kysymystä tosissani pähkäilemällä, tuijottaen vaaleahiuksista Alanaa intensiivisesti silmiin. Mitä tuo tyttö ei haluaisi muille paljastaa..?
"Mitä asiaa kadut kaikista eniten!" miltei huudahdin keksiessäni mielestäni maailman pahimman kysymyksen, ja jäin innokkaana odottamaan vastausta.

"Wait, kaduttaa oli regret, no?" varmistin, jonka jälkeen jäin miettimään vastaustani.
"umm... ehkä sitä, että... umm..." olin jo sanomassa, mutta keskeytin lauseeni. Hetken empimisen jälkeen jatkoin kuitenkin. "Mä en kertonut kenellekään että I was seriously depressed.. Minä odotin ehkä vuoden?" totesin, jonka jälkeen hymyilin aivan kuin asia oli loppuun käsitelty. Tajusin pyöräyttää pulloa, joka pysähtyi Oscarin kohdalle. Oho, kuulisin senkin puhuvan nyt ensimmäistä kertaa.
"Totuus vai tehtävä?"

Tuijotin kauhuissani kokispulloa, joka oli jäänyt osoittamaan mua. Ei voinut olla todellista - just mä?
"Ööö...", mumisin miettien vaihtoehtojani. Ehkä tehtävä? Tai totuus voisi olla helpompi. Enhän mä halunnut joutua tekemään mitään noloa. "Tota... To-totuus?"
Loin katseeni lattiaan ja toivoin parasta.

Mutustin pitsaa ja mietin samalla kysymystä. Minun fiksu pääni ei taaskaan keksinyt mitään. Jäin tuijottamaan muita odottavasti.

Oscar näytti siltä kuin olisi saamassa sydänkohtauksen. Hetken ajattelin kysyväni jotain todella noloa ja inhottavaa, joka saisi pojan varmaan itkun partaalle, mutta päätin sitten olla kuitenkin kysymättä. Vaikken pojasta sattuneista syistä erityisesti pitänytkään, en mä sentään julma ollut.

"Jos sun täytyisi valita, kenen kanssa sä menisit treffeille tästä huoneesta?", kysyin hetken miettimisen jälkeen Oscarilta hymyillen ilkikurisesti. "Ja joo, tiedän että tää on 13-vuotiaiden pullonpyöritys kysymys, mutta pakko kysyä", virnuilin.

"Mutta eihän se haittaa yhtään, vaikka olisikin", naurahdin Becan kommentille ja kurottelin taakseni ottamaan lisää herkkuja kertakäyttölautaselleni. Nyt oli vappu, ja ehdottomasti lupa myös herkutella!
Jäin mielenkiinnolla odottamaan Oscarin vastausta, vaikka tiesinkin ettei pullonpyöritys ollut mikään maailman mukavin peli vähänkään ujoille tapauksille.

Oscar näytti aivan kalpealta. Olikohan hän pyörtymässä? Nappasin munkin pöydältä ja kaadoin itselleni lisää simaa. Melkein kuulin kuinka pojan sydän sykki. Tämä taisi olla kova paikka noinkin ujolle kaverille. Tosin tiesin miltä hänestä tuntui. Uskokaa tai älkää mäkin olin ollut joskus ujo.

Mä annoin katseeni seilata ympäri huonetta. Herranjumala, oliko multa oikeesti kysytty tota? Kaikki oli tyttöjä. Mitä ihmettä mä vastaisin? Ai en tiedä vai? Valma? Becca? Kukka? Valma? Valma? Vedin syvään henkeä, ja sanoin niin nopeasti kuin suinkin pystyin:
"Valman", mumisin kalpeana ja katsoin säikähtäneenä ympärilleni. Sitten, aivan yhtäkkiä, mun pään sisällä ollut lukko aukesi. "Riippuu vähän mitä tehtäis. Joku kiva leffailta tai puistoretki olisi ihan kiva. Mut jos hyppäisin benji-hypyn, niin varmaan Becan tai Kukan kanssa."

Mä en edes muistanut mitä olin juuri äsken sanonut. Toivoin kuitenkin, että jotain järkevää. Pyöräytin katse lattiaan liimautuneena pulloa, joka jäi tällä kertaa osoittamaan Beccaa.
"Totuus vai tehtävä?"

Mielestäni Oscar oli aivan valloittavan herttainen, varsinkin ainoana poikana sokerihuuruisten yllytyshullujen heppatyttöjen keskellä. Tietysti otin kohteiliaisuutena sen, että poika voisi viedä minut benji-hyppytreffeille, joka muuten kuulosti mitä parhaimmalta idealta. Virnistin Valmalle, jolle vastaus ei kuitenkaan tainnut tulla täysin yllätyksenä. Olihan Oscar piilotellut tämän kainalossa koko illan. Hymyilytti. Kevättä ilmassa.

Hymyilin iloisesti. Tuntui hyvältä saada tunnustusta, kun itsetunto ei ollut muutamana viime viikkona ollut ihan kohdillaan. Puristin huomaamattomasti Oscarin kyynärvartta. Ihailin hänen rohkeuttaan, kun hän jatkoi menevänsä benjihyppyyn mieluummin Becan tai Kukan kanssa. Naurahdin. Se taitaisi olla ihan hyvä idea!

Kun kukaan ei näyttänyt keksivän kysymystä, tottuneena pelurina nousin taas ääneen:
"Kuinka monen kanssa olet seurustellut, jos varhaisteini-iän mahdollisia pärin päivän säätöjä ei lasketa?"
Virnistin. Minusta tuntui että Becalla oli vientiä niin teinivuosina kuin nykypäivänäkin. Jäin innoissani odottamaan, rupeaisiko nainen laskemaan sormillaan.

Huokaisin syvään helpotuksesta ja hymyilin Valmalle.
"Mä en kyllä tiedä että uskaltaisinko hypätä itsekään benji-hyppyä, että ei sen puoleen", naurahdin tytölle hieman hiljempaa ja kohensin asentoani lattialla. Aloin jo hieman rentoutua, mikä oli hyvä merkki.

Olin jäänyt hieman omiin maailmoihini, mutta Kukan esittämä kysymys sai minut virnistämään. Kävin nopeasti tekemässä itselleni toisen voileivän, ja istahdin takaisin rinkiin. Minun vastaukseni olisi ainakin ollut enemmän kuin yhden käden sormilla laskettavissa...

Virnistin Kukan kysymykselle.
"Jaa-a, niitä satunnaisia säätöjä oliskin ollut sitten vähän useampia..", hymyilin salaperäisesti ja mietin. Muistin taas erittäin kamalasti päättyneen parisuhteeni, jonka jälkeen en ollut ollut kenenkään kanssa. "Myönnetään, niitä on kolme. Siis ei sellaisia yhden yön - juttuja tai muita, toisessa olin kaksi vuotta, ja toisessa kolme ja yhdessä puoli vuotta. Mmm.. Tarviiko kertoo enempää?"

"Ei kai", totesin katsellen ympärilleni mitä muut olivat mieltä.
"Sun vuoro pyörittää", muistutin Beccaa hymyillen ja puputin jännittyneenä jo hieman jäähtynyttä kasvispizzaa.

Nyökkäsin ja pyöräytin pulloa, joka jäi ensin minun ja Nannan välimaastoon. Seuraavalla kerralla pullo jäi osoittamaan suoraan Nannaa. Virnistin tytölle ja vilkaisin muita pelaajia.  
"Noniin, totuus vai tehtävä?", kysyin toivoen, että joku vihdoin valitsisi tehtävän.

/Kukka, huomasin just et Becalta ois ensin täytynyt kysyä totuus vai tehtävä, eikä kysyä heti kysymystä : DD Nooh, ei kai siinä mitään - pikkuvikoja..

// Oho! Mun moka x-D

Havahduin mietteistäni pullon kääntyessä osoittamaan suuntaani. "Totuus", vastasin automaattisesti asiaa sen enempää miettimättä.

Kun kukaan ei sanonut mitään, mä henkäisin syvään ja kysyin hiljaisella, mutta selkeällä äänellä:
"Jos joutuisit autiolle saarelle ja saisit ottaa mukaasi vain yhden ruoan, mikä se olisi?"
Mielestäni kysymys oli hyvä, sillä se kertoi jo aika paljon ihmisestä. Odotin innolla mitä Nanna vastaisi, koska kuka nyt ei haluaisi tietää, mitä noin pelottava ihminen haluaisi syödä koko loppuelämänsä ajan? Niin no, ehkä mä olin itse ainut - mutta ei sillä ollut mitään merkitystä. Tunsin jo pikkuhiljaa rentoutuvani, joten kipaisin nopeasti hakemassa pöydästä toisen mozzarella-pitsan ja Valmalle lisää juotavaa.

"Ai että sitä yhtä ja samaa ruokaa riittäisi sitten loppuelämäksi?"
Kysymys oli mielestäni naurettava, sillä mitä luultavimmin ruoka menisi pilalle aika nopeasti vaikka sitä ottaisikin niin paljon mukaan että siitä riittäisi pitkäksi aikaa. Mieleni teki vastata käytönnällisesti esimerkiksi kuivalihaa, sillä se säilyisi ja olisi proteiinipitoinen, mutta se tuskin oli vastaus jota Oscar oli kysymyksellään hakenut.
"Makaronilaatikkoon en varmaan kyllästyisi, eli varmaan sitä sitten..." päätin vastata, kun en muutakaan ruokaa siihen hätään keksinyt.
Tartuin pulloon ja sain sen pyörimään villisti ympäri. Kohta vauhti kuitenkin hidastui ja pullo jäi osoittamaan kohti Katriinaa. "Totuus vai tehtävä?"

Ehdin juuri ja juuri istahtaa lattialle kuuntelemaan Nannan vastausta täytetyn sipsilautasellisen kera, ennen kuin pullo pyörähti jälleen ja jäi osoittamaan minua. Just.
En halunnut totuutta, koska en näin tuntemattomalle porukalle halunnut paljastaa itsestäni mitään.
Ei auttanut, kuin vain vastata "Tehtävä". Sitä kukaan ei ollutkaan vielä valinnut. Näin monien ilmeen kirkastuvan, kun saivat pohdittavakseen kerrankin jotain tehtävää.

"Niin siis.. E-eihän se siis oikeesti riittäisi, t-tarkotin vaan että jos riittäisi.. Tai, tai siis", mumisin Nannalle, mutta hiljennyin, kun tyttö vastasi itse kysymykseen. Makaronilaatikkoa. Jaa.
Nanna pyöräytti pulloa, joka tällä kertaa osui Katriinaan. Olisi parasta, etten enää esittäisi kysymyksiä - tytöt eivät vain tajua.

Hymähdin Oscarin muminalle, ja hihkaisin iloisena:
"Vihdoinkin joku ottaa tehtävän!", olin nimittäin ajatellut, että Katriina oli vähäsen ujompaa tyyppiä ottaakseen tehtävän. Niitä oli todella hauskaa keksiä, joten varastin vuoron jälleen itselleni.
"Polvistu, ja lausu vähintään kolmen lauseen rakkausruno öömmm... Saat itse valita meistä!", virnuilin ja odotin innolla, kenet Katriina valitsisi.

Minulle tuli yllätyksenä kuinka nopeasti Becca keksikään tehtävän. Vaikka tiedostin olevani ujo, tiesin, että vaikka joutuisin tekemään kuinka noloa tahansa, kaikki tietäisivät, että kyse on pullonpyörityksestä. En siis tavallaan nolaisi itseäni, vaikka joutuisin mitä tekemään.
Kun kuulin tehtävänannon, sydämmeni alkoi jyskyttää. Tehtävä oli helppo, mutta minua jännitti silti.
Lopulta päädyin valitsemaan Nellin, koska hänet tunsin edes jotenkuten ja hänen kanssaan tulin toimeen.
Heittäydyin rooliini ja katsoin Nelliin silmiin tunteella lausuen:
"Oi, Nelli, Nelli,
minua lempeästi helli,
vaikka rakkautemme on kuin karuselli"

//kirjoitit kolme lausetta, mutta kun runosta kyse, niin varmaan kolme säettä on riittävä?

Becca keksi Katriinalle nopeasti tehtävän, mutta Katriina keksi vielä nopeammin tavan suorittaa tehtävänsä.
"Oho, you were nopea", hymyilin. "Ja se oli hyvä kanssa!"

"Kiitti", vastasin iloisena. Olin mielestäni ylittänyt itseni. Palkinnoksi siitä pyöräytin pulloa ja laitoin kasan sipsejä suuhuni. Pullo pyörähti Valmaan. Tytön poskille levisi pieni puna, kun hän tajusi joutuneensa huomion keskipisteeseen. Tavallaan kävi sääliksi tyttöä, mutta siitä huolimatta kysyin:
"Totuus vai tehtävä?"

Katriinan runo sai minussa aikaan hyväntuulisen naurunpyrskähdyksen.
"Voisit harkita runokokoelman julkaisemista, jos noin vaivattomasti syntyy noin tunteentäyteistä settiä", virnistin hyväntahtoisesti.

Seuraavaksi olikin Valman vuoro. Hymyilin tytölle pikaisesti.

"Vau, tosi hyvä", hymähdin tyytyväisenä ja siirsin sitten katseeni Valmaan. Uskoin, että tyttö valitsisi totuuden.

//siis säettä tarkoitin xD

Hätkähdin. Pullo osoitti minua. Tunsin punan leviävän poskilleni.
En ollut heittäytyvää sorttia, joten valitsin nopeasti:
- Totuus!

Katrin runo oli todella hyvä. Ihan rimmasikin. En tiedä miksi, mutta runo oli saanut minut nauramaan. Kun olin saanut lopetettua nauramisen aloin katsomaan Valmaa, sillä nyt oli hänen vuoronsa.

Olin vaikuttunut Katrin nopeasti sykähtäneestä runosuonesta ja nautin tämän eläytymisestä. Juuri niin sitä piti! Pitää hauskaa ja olla ottamatta elämää liian vakavasti. Taputin runon päätyttyä ja nyökyttelin muiden kehuessa runoa. Pian olikin Valman vuoro vastata kysymykseen, mutta tällä kertaa päätin antaa jonkun muun päättää kysymyksen. Jäin innollani odottamaan tulevaa.

"Mikä on lempi kouluratsastusliike? Ja why", muodostin kysymyksen, ja olinkin sanonut sen ääneen. Noh, ihan sama.

Meinasin huokaista helpotuksesta. Ei mitään liian syvällistä tai noloa.
- No, riippuu hevosesta, vastasin. - Pohkeenväistö käynnissä on mukavaa, varsinkin Darcylla. Se menee niin sujuvasti ja silleen...

Kurotuin pyöräyttämään pulloa. Se pysähtyi Eevi-Sofiaan. Hymyilin varovasti naiselle.
- Totuus vai tehtävä?

Alana oli keksinyt Valmalle kysymyksen ja tämä oli sopertanut vastauksen. Simppelin ja helpohkon kysymyksen jälkeen pullo pyörähti osoittamaan Eevi-Sofiaa. Laitoin taas kasan sipsejä suuhuni ja jäin kuuntelemaan kumman nuori nainen valitsisi, totuuden vai tehtävän?

"Jaaha. Hmm. Tehtävä", sanoin olkiani kohauttaen. Ei minulle ollut niin väliä, joutuisinko tekemään kuperkeikkoja, imitoimaan Tuksua tai tanssimaan latotansseja, mutta salaisuuksia minulla oli. No, melko pieniä ja yhdentekeviä ja harmittomia ja viattomia kyllä. Yhtä salaisuutta kuitenkin varjelisin viimeiseen saakka.