Tämä on virtuaalitalli
 
PääsivuKalenteriFAQHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Inkkarileiri 18. - 20.7.2016

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 22

ViestiAihe: Inkkarileiri 18. - 20.7.2016   Pe 15 Heinä 2016, 20:55

Tervetuloa Hallavan inkkarileirille!


Luvassa paljon kaikkea hauskaa intiaaniaiheista puuhailua ja hevostelua. Leiri sopii kaikille, joilta löytyy vähäänkään seikkailumieltä!
Leirin aikana nukutaan tiipiissä ja kaikki ateriat syödään leirinuotion äärellä, varaudu siis hyttysmyrkyin ja säänmukaisin varustein!


Ohjelma

maanantai
keskipäivä - leirin pystytys ja intiaanikaste (intiaanimaalaukset ja -nimet)
iltapäivä - luottamuksen rakentaminen intiaanihevoseesi (maastakäsittelyä ja ilman satulaa ratsastus)
ilta - leirinuotio ja intiaanitarujen kertomista, yöllinen uimareissu Karmiva taru

tiistai
aamupäivä - jousiammunnan kuivaharjoittelua ja ratsastusjousiammuntaa Se joka tippui seisovan hevosen selästä
keskipäivä - melontareissu pronssijoella (eväät) kanootissa pitää aina kokeilla kuinka paljon se keikkuu ennen kuin kaatuu
iltapäivä - maastoratsastus ilman satulaa Vakavia vitsauksia
ilta - sadetanssit nuotion äärellä Tanssitko, jotta sade lakkaisi, vai että se jatkuisi, vai ihan vain siitä nauttiaksesi?

keskiviikko
aaupäivä - maastakäsittelyä ja vauhdista hevosen selkään nousuharjoituksia mikä menee nopeasti ylös, tulee nopeammin alas
keskipäivä - sotamaalausten teko sekä intiaaneille että inkkarihevosille Mitä tehdä, kun hevosesi muistuttaa enemmän eskarilaisen suttaamaa paperia kuin eläintä.
iltapäivä - ilman satulaa esteiden hyppäämistä, ponileikkikisat


Maksut tehdään siten että jokaiselle jaetaan tapahtuma sekä yksi lause, jota pitää jollain tavalla käyttää omassa tarinassaan. Lause voi olla esimerkiksi tarinasi otsikko, osana tarinaa tai vaikka inspiraationlähteenä. Sitä ei siis välttämättä tarvitse käyttää sellaisenaan.
Lisätarinoita ja kuvia saa tehdä niin paljon kuin huvittaa!

Laita ilmoittautumisesi yhteydessä hevostoive, sekä lause, joka annetaan sitten jollekkulle toiselle. Keksi lause liittyen johonkin ohjelmasta löytyvään tapahtumaan, jolle ei vielä ole tehty lausetta. Ja keksi intiaaninimi sinua ennen ilmoittautuneelle! Ensimmäinen voi tehdä Nannalle.

Mukana:
Nanna (Vapaa Puuma) - Tinttu OK!
Ruusu (Tarkkaavainen Sisilisko) - Darcy OK!
Penelope (Kolmeraitainen Kenguru) - Klikki
Oscar (Lihaksikas Leijona) - Bee

Emma (Itsepäinen Mustangi) - Oreo
Miro (Tumma Aavikkokettu) - Palle
Hertta (Mylvivä Mangusti) - Asta OK!
Mikki (Vipeltävä Vesipuhveli)- Nikita


Viimeinen muokkaaja, Aleksi pvm Su 07 Elo 2016, 17:48, muokattu 11 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 22

ViestiAihe: Vs: Inkkarileiri 18. - 20.7.2016   Ti 19 Heinä 2016, 13:46

Maanantai ilta - Hertta
Tiistai aamupäivä - Emma
Tiistai keskipäivä - Nanna
Tiistai iltapäivä - Miro
Keskiviikko aamupäivä - Ruusu
Keskiviikko keskipäivä - Mikki


Vielä voi ilmoittautua!


Viimeinen muokkaaja, Aleksi pvm Su 07 Elo 2016, 17:41, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Hertta
Juuri saapunut
Juuri saapunut


Viestien lukumäärä : 6
Join date : 19.06.2016

ViestiAihe: Vs: Inkkarileiri 18. - 20.7.2016   Ke 20 Heinä 2016, 00:04

Karmiva taru... vesikirpusta?
maanantai-ilta

Minä olin ollut aivan varma, että olisin ehdottomasti vanhempaa ikäluokkaa intiaanileirillä. Olin myös ollut varma siitä, että minut tunnistettaisiin ja muistettaisiin sinä kääpiönä, eikä Herttana joka opiskeli leipuri-kondiittoriksi ja ajoi autoa kuten normaali ihminen. Toisaalta olin jo tottunut vuosieni aikana ihmisten katseisiin ja kysymyksiin, mutta oli mukavaa vain esitellä itsensä leirin alussa "Moi, oon Hertta, mä treenaan Astaa", ja asia oli sillä selvä.

Erityisen hieno asia oli ollut se, etten ollutkaan niin paljon vanhempi kuin muut. Kaikki olivat kai ainakin 16-vuotiaita, ja Mikiksi esittäytynyt punatukkainen poika oli kuulemma 20, joten olin oikeastaan ikäisessäni seurassa. Aikaisemmin päivällä olimme jo tutustuneet intiaanihevosiimme -tai minun tapauksessa -poniin, ja ratsastelleet ilman satulaa. Nyt istuimme leirinuotion äärellä paistaen vaahtokarkkeja -ruoka kun oltiin syöty jo. Olin ruokailun ajan yrittänyt oppia muistamaan kaikkien nimet, mutta kaikkien kanssa olin käynyt edes lyhyen keskustelun. Nyt minä istuin Mikin ja Miron lähettyvillä ja juttelimme opiskelusta, ja minä selitin miksi olin valinnut kondiittorin tien, ja Miro selitti omista opinnoistaan. Tarina jäi kuitenkin kesken, sillä Aleksi kokosi kaikki kuulolle, sillä vuorossa olisi intiaanitarinoita!

Kaikki kuuntelivat enemmän tai vähemmän huvittuneina kertomuksia erilaisista intiaaneista ja uskomuksista. Osa tarinoista oli hieman enemmän uskottavampia kuin toiset, mutta mitään kauhutarinoita ei kerrottu. Nyt oli kuulemma liian valoisaa kertoa kummitusjuttuja, joten tyydyimme vain kuuntelemaan hyväntuulisia kertomuksia. Oli tarinaa suurista pelastusretkistä ja vanhoista myyteistä, ja viisauksia vaikka mistä. Kun tarinoita ei enää keksitty lisää, joku ehdotti uimareissua.
"Mutta kellohan on jo varttia yli kakstoista!"
"Yöuinti on hauskaa!"
"Oo, siitä tulikin mieleen yksi tarina vesikirpusta..."
"Kiva idea, menkäähän nyt kaikki vaihtamaan vaatteet..."
Minä ainakin olin innoissani, vaikken uimisesta niinkään perustanut. En ollut erittäin hyvä uimari, ja kahlaamalla en päässyt kovin pitkälle -muilla kun vettä oli napaan asti, enkä minä päässyt enää syvemmälle. Pidin silti ideasta, vaikka vesi saattoikin olla älyttömän kylmää.

Pian koko leiriporukka seisoi nyt sammuneen nuotion luona pyyhkeet käsissään ja uimapuvut päällä. Matka ei kuulemma olisi pitkä, ja aika lähelle uimarantaa pitäisi viedä polku. Harmi vain, että polku paljastui aika umpeenkasvaneeksi. Päätimme silti jatkaa urheasti matkaa risuista ja kasveista huolimatta, mutta kun jouduin antamaan pyyhkeeni jollekin pidempijalkaiselle jotta pystyisin kiipeämään jo kolmannen kaatuneen puun yli, minut nostettiin Mikin reppuselkään protestoinnistani huolimatta.
"Eiiii! Mä oon painava, hyii, ei saa!" hihitin, mutta vastaanotin silti ilmaisen kyydin mielelläni. Tämä olisi kuulemma nopeampi tapa kulkea, kuin odottaa että könyäisin vaivalla kaiken yli.

Rantaan päästyämme oletin, että Mikki laskisi minut nätisti alas, mutta niin ei käynytkään. Tuo vain jatkoi matkaansa veteen "ei, ei, älä, et" mantrastani huolimatta, ja päätti pudottaa minut vasta siellä.
"Yäää, kylmäää..." parkaisin.
"Ja tässä näette karmivan vesikirpun, joka esiintyy villinä..." Mikki selitti parhaalla luontodokumenttiäänellään, ja sai kasan vettä naamaansa.
Penelopella oli selkeästi jokin osuus tähän ilmiselvään vääryyteen, sillä hän kikatteli Ruusun ja Nannan vierellä siihen malliin. Emma taasen näytti aavistuksen tylsistyneeltä testatessaan vettä varpaillaan, ja loikkasi miltei metrin ilmaan kun Miro juoksi hänen vierestään veteen. Lopulta kaikki olivat ainakin kahlaamassa, polvet oli kasteltu (paitsi minä olin kokonaan uitettu kiitos Mikin), ja muutama ui ihan kunnolla.

Vietimme hämärtyvän järven rannalla hyvän tovin hyvässä seurassa, ja olin oikein tyytyväinen leirivalintaani. Vaikka olinkin 21 ja intiaanileirillä. Mutta eihän se fyysinen ikä sitten loppujen lopuksi haitannutkaan.

//damn, katkes striikki neljällä minuutilla :'D ja katkes kyllä kans inspiraatio ja ideatkin aika sujuvasti xD
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Ruusu
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 104
Join date : 01.07.2016
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Celle

ViestiAihe: Vs: Inkkarileiri 18. - 20.7.2016   Ti 02 Elo 2016, 21:43

Mikä menee nopeasti ylös, tulee nopeammin alas

"Nyt harjoitellaan vauhdista selkään nousemista", Aleksi kailotti kentän keskeltä. Uljaiden inkkariratsujen vieressä seisovista leiriläisistä kuului jännittynyttä rupattelua. "Sieltä voi tulla ensimmäisenä Tumma Aavikkokettu!"

"Mutta miten hatussa hevosen selkään voi nousta vauhdista?" Miro mietti ja tuijotti Pallen selkää.
"Mähän kerroin siitä tunnin alussa!"
"Mut mähän olin myöhässä enkä kerennyt kuuntelemaan..."
"..."
"Pitääkö vaan juosta ja ponnistaa hevosen kyytiin?"
"Ei."
"No miten se sitten tehään?"
"En kerro."
"Sä oot joskus tylsä."
"Jep", Aleksi totesi lopuksi ja väläytti kasvoilleen leveän virnistyksen.

"Otetaan hevonen ainakin nyt aluksi juoksutusliinaan. Te juoksette hevosen vierellä ja ponnistatte siitä selkään. Ymmärsitte? Hyvä. No nyt Tumma Aavikkokettu voi aloittaa!"
Miro talutti Pallen Aleksin lähelle ja sitoi ruunan ohjat kiinni. Aleksi klipsautti juoksutusliinan kuolainrenkaaseen ja päästi Pallen kävelemään laajaa ympyrää.
"Sitten te teette samalla tavalla, miten vikeltäjät tekee radalla", mies selitti ja komensi Pallen napakampaan käyntiin.

Miro pääsi pitkänä ihmisenä kevyesti kyytiin vielä käynnissä, mutta raviin siirtyessä miehenalku hölkötti Pallen vierellä ja yritti kovasti heittää jalkaa selän yli.
"Yritä uudestaan vaan!" Aleksi kannusti ja loppujen lopuksi Miro pääsi ravistakin kyytiin.

Muiden ratsukoiden vuorot vilisivät. Aurinko porotti kuumasti ja sai kentän pölyämään sankasti. Pilvenhattarat lipuivat taivaanrannassa ja peitti auringon osittain. Taputin Darcyn lapaa ja siristelin silmiäni. Kaasupallo paistoi suoraan päin naamaa.

Aleksi selitti välistä jotain siitä, ettei yhdellä jalalla hevosen vieressä pomppiminen ollut oikea tapa, mutta muutoin miekkoselta sateli vain kehuja. En katsellut muiden suorituksia tarkasti, sillä Mikki pesi Nikitaa tallipihalla. Miehenpuolikas oli minulle liian vanha, mutta en voinut sille mitään, että jokin Mikin lempeässä hymyssä ja valtoimenaan pomppivissa hiuksissa sai oloni samaan aikaan ihanaksi ja kamalaksi. Christian (leirin tapahtumat ovat siis tapahtuneet ennen, kuin Ruusu sai tietää Valman ja Chrisin palaamisesta yhteen) ja Mikki - molemmissa oli hyvät ja huonot puolensa, enkä osannut valita, kummassa oli enemmän nallekarhumaista söpöyttä. Kirsussa? Vai Mikissä?

"Seuraavaksi tulee Tarkkaavainen Sisilisko!" havahduin oman intiaaninimeni kuulemiseen.

Eli minä. Oli vuoroni. Nielaisten talutin Darcyn Aleksin vierelle ja lähdin kävelemään tamman vierellä. Sain hypähdellä maassa monta kertaa, ennen kuin jalka suostui heilahtamaan Darcyn takapuolen yli. Tamma oli kärsivällinen eikä välittänyt, vaikka ravissa hytkyin sen vierellä ja yritin epätoivoisesti ponnistaa sen selkään. Ja kun Aleksi oli jo kerennyt hihkaista, että onnistuin hienosti ravissakin, muksahdin sinne mistä olin tullutkin...
"Se kuka menee nopeasti ylös, tulee nopeammin alas!" joku letkautti ja sai muun porukan, minut mukaanlukien nauramaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Inkkarileiri 18. - 20.7.2016   Su 07 Elo 2016, 17:38

Epäonnistunut parivalinta

Oli inkkarileirin toinen päivä. Meitä oli aika pieni porukka, sillä kisatiimi oli täydessä tohinassa ennen isoja Rinsteinin kilpailuja, mutta tunnelma oli sitäkin railakkaampi. Tulimme kaikki hyvin toimeen ja olin päässyt tutustumaan paremmin Astan ratsastajaan Herttaan ja Cellen hoitajaan Ruusuun. Emma oli jäänyt hieman etäiseksi, ja olin aika varma ettei meistä koskaan kavereita tulisikaan, sen verran nenänvarttaan pitkin tyttö aina katsoi minua.

Ratsastusjousiammunnan jäljiltä olimme kaikki aikalailla hilpeällä tuulella kun ahtauduimme Aleksin farmariautoon ja pian autossa raikuikin epävireinen Titanicin tunnari, joka päättyi Mikin ja Miron yhteiseen kiekumiseen, joka sai meiltä muilta raikuvat suosionosoitukset. Aleksi myhäili ratin takana selvästi yrittäen pidätellä naurua.

Pian saavuimme Pronssijoen yläjuoksulle, jossa pieni perheyritys järjesti ohjattuja melontareissuja. Kanootit odottivat jo siistissä rivissä joenpenkalla ja paikan omistaja otti meidät lämpimästi hymyillen vastaan. Samalla kun puimme pelastusliivejä yllemme meille kerrottiin perus asiat melomisesta.

Ruusu vaati päästä Mikin pariksi, ja minä luonnollisesti liimauduin Miron kylkeen kiinni, joten Hertta päätyi nenäänsä nyrpistelevän Emman pariksi. Loimme kaikki hänelle myötötuntoisia ilmeitä diivan selän takana.
Kanoottiin meneminen oli jokseenkin hankalaa, mutta kun pääsimme irti rannasta, ei se ollutkaan niin kiikkerä kuin olin kuvitellut. Mikki kuitenkin halusi varmistaa asian ja alkoi huojua puolelta toiselle vaikka Ruusu kuinka kiljui kanootin toisessa päässä. Eikä aikaakaan kun kanootti oli nurin ja sekä Mikki että Ruusu pärskivät rantavdessä. Ruusu kipusi pikavauhtia rannalle näyttäen aivan uitetulta koiralta, kun taas Mikki nauroi haljetakseen vyötäroon asti vedessä.
"Kanootissa pitää aina kokeilla kuinka paljon se keikkuu ennen kuin kaatuu!" Mikki huusi minkä naurultaan pystyi ja olin kuulevinani Ruusun mutisevan: "Olisi sittenkin pitänyt ottaa Hertta pariksi..."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emma.
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 25
Join date : 06.10.2015
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Milk's Favourite Cookie

ViestiAihe: Vs: Inkkarileiri 18. - 20.7.2016   Su 07 Elo 2016, 22:47

Mä en edes tiedä, miten ihmeessä päädyin inkkarileirille. Kai mä olin ajatellut, että leiri + Christian Koivula = vuosisadan parhaan ihmissuhteen alkaminen. NO EI. Christian pirun Koivula EI OLLUT KOKO LEIRILLÄ. Kai tää piti ottaa sitten siitä kulmasta, että olin ilmoittautunut tänne että mun ja Oreon suhde kehittyisi. Ei sillä, kyllä mä sitäkin halusin. Oreo oli ihana, taitava ja herkkä, kaikki samalla paketissa.

Kun mulle ojennettiin iänikuisten ohjeistusten jälkeen jousi ja nuoli käteen, en ollut ihan varma ketä haluaisin ampua ensin. Tiipiissä nukutun yön jälkeen kaikki vaikuttivat todella, todella ärsyttäviltä. Aaaa, tässä pitikin ampua tota taulua. Okei. Eiköhän tää suju.

Ilmeisesti mä olin hyvä jousiampuja. Ehkä vähän turhankin itsevarma. Aleksin ilme vääntyi välillä tosi kummalliseksi, kun vedin jousta taaksepäin koko voimalla ja se räpsähti mun rannetta vasten. Joka kerta jousen osuessa mun käteen kiljaisin äänekkäästi ja pudotin koko höskän, mutta silti ammuin joka kerta yhtä aggressiivisesti. Niin aggressiivisesti, että olkapäähän alkoi sattua. Heppatytön haukka alkoi loppua kesken, mutta sitten käytiinkin hakemassa hevoset. NYT SAMA HOMMA RATSAILTA.

Oreo seisoi käytävällä pahaa-aavistamattomana, kun laitoin tammalle vikkelästi varusteet ja sitten suunnattiin kaikki kohti kenttää, jonne jättikokoisia tikkatauluja muistuttavat maalit oli pystytetty. Aleksi jaaritteli taas hetkisen, ja mä nojasin hoitohevoseni kaulaan syvään huokaillen ja puolella korvalla kuunnellen. Sitten homma kävi mielenkiintoiseksi - Aleksi nappasi Pallen Mirolta, hyppäsi selkään ja esitteli meille täysin hallitusti, kuinka laukassa voi osua taulun reunaan. Joo, ei Aleksi keskelle osunut, mutta ymmärrettiin sentään pointti. Vähän epäluuloisen näköinen Miro kohotti toista kulmaansa, kun Aleksi sitten lopulta tarjosi Pallen ohjat takaisin jätkälle.

"Okei, Itsepäinen Mustangi, siehän voisit aloittaa."

Katselin ympärilleni. Oliko tämä kyseinen mustangi ihan nössö, vai miksei se sanonut mitään?

"Kröh. Emma. Siun vuoro siis."

AHAA. Ei kannata antaa mulle ala-arvoista nimeä. Olisin ehkä kuunnellut, jos Punaiseksi Pilveksi oltais sanottu. Tai Vaaleanpunaiseksi Pilveksi.

Nostin Oreolla ravin, mutta Aleksi hieroi niskaansa vaivautuneena. "Mitä jos alottaisit ihan vaan paikallaan olevan hepan selästä."

Se oli kamalaa. Oreo pysähtyi nätisti - okei, se ei vielä ollut kamalaa, mutta sitten alkoivat hirveydet. Pingotin jousen kireäksi, ei mitään. Hengitin syvään. Päästin irti. Jousi osui jälleen kerran mun ranteeseen, kiljahdin ja nojasin eteenpäin. Oreo tuijotti vierestä ihan pokkana, kun menetin mun tasapainon ja mätkähdin rintamus edellä maahan. Vasta sitten tamma tajusi mitä oli tapahtunut ja syöksyi tutkimaan mua turvallaan kuin viimeistä päivää. Nenässä raksahti.

Kun lopulta nostin katseeni maasta, kaikki tuijottivat mua. Ne eivät uskaltaneet nauraa, mutta selkeästi kaikki nauttivat tilanteesta. NOLOTTI. Mutta mä nousin kunniakkaasti ylös, puistelin vaaleita ratsastushousujani ja sain Aleksilta punttauksen takaisin selkään. Kiva hei, nyt mä olisin ikuisesti se, joka tippui seisovan hevosen selästä.

"Sattuiko?" Aleksi tajusi vasta nyt kysyä.
"EI", sanoin niin myrkyllisesti, että puolet tilanteen katsojista taisivat hätkähtää. Kun sitten käännyin katsomaan muita, muhun katsomista välteltiin.
"No tässä ois kumminkin nenäliina", Aleksi tarjosi.
"Ei mua itketä."
"Ei niin, mutta siun nenästä vuotaa verta."
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
micci
Hieno hevosihminen
Hieno hevosihminen
avatar

Viestien lukumäärä : 720
Join date : 02.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Nikita

ViestiAihe: Vs: Inkkarileiri 18. - 20.7.2016   Su 21 Elo 2016, 15:33

Mitä tehdä, kun hevosesi muistuttaa enemmän eskarilaisen suttaamaa paperia kuin eläintä

Kesään kuului heppaleiri, parhaimmillaan parikin. Inkkarileiri oli unelmieni täyttymys, olinhan missannut inkkarikurssin kerran kun sellainen Hallavassa järjestettiin, mikä oli harmittanut minua kovasti. Vaihtelevasta säästä huolimatta tällaista oli hevosleiri parhaimmillaan – joka päivä oppi jotain uutta ja erilaista, pidettiin hauskaa ja valvottiin myöhään. Ikimuistoisia hetkiä. Viimeistä päivää vietiin, mutta se näkyi myös rennossa meiningissä, yhteishengessä, sekä väsymyksen tuomassa hienoisessa hysteriassa ja hilpeydessä.

Aamupäivä oli ollut erittäin rankkaa vatsalihaksille, hevosen selkään vauhdista hyppimisestä ja sen yrittämisestä, sekä hillittömästä nauramisesta. Sen jälkeen olimme syöneet jälleen nuotion ääressä – tosin ei käristettyjä rottia ja sammakoita, vaan grillijuustoa, lihapullia ja kasvisnyyttejä. Yllättävän lyhyen vapaa-ajan jälkeen Aleksi kutsui meidät tapansa mukaan ilmiömäisellä intiaanikailotuksellaan, joka muistutti hyvin pitkälle jodlaajan äänenavausta. Jo siitäkin pystyi päättelemään leirin olevan loppusuoralla, että Miron ja minun lisäksi myös muut leiriläiset – Emmaa lukuun ottamatta – vastasivat kutsuhuutoon ulisten ja karjuen lähes yhtä suurella antaumuksella kuin Aleksi intiaanipäällikön päähineessään. Hetken kuluttua kaikki yksisulkaisetkin intiaanikokelaat olivat kerääntyneet heinäpaaleista ja talikoista rakennetun hevosenpelätin, eli toteemipaalun luokse.

”Nyt olisi aika vakava ilmoitusluontoinen asia…” Aleksi aloitti, mikä sai leiriläisten hymyt hyytymään. Se selittikin, miksi kutsuhuuto tuli kesken vapaa-ajan.
”Miron salaa santsaaman lihapulla-annoksen takia heimoomme on syttymässä sisällissota, joka tarkoittaa sitä, että kaikkien on nyt valmistauduttava taistoon ja tehtävä sotamaalaukset niin itselleen kuin uljaille ratsuilleenkin. Pitäähän teidän jotenkin erottaa, onko kohtaamasi punanahka veli vai vihollinen!” Aleksi selosti virne kasvoillaan, mutta tarinassa pitäytyen toisiaan jännittyneinä vilkuileville inkkarikokelaille. Hän antoi ohjeet, missä sotamaalausten teko tapahtuisi ja mitä tulisi ottaa huomioon. Sitten hän jakoi meidät mielivaltaisesti kahteen ryhmään ja antoi meille luvan mennä hakemaan ratsumme ja asettumaan tukikohtiimme.
”Muistakaa, taisto käydään iltapäivällä, ei vielä!”

Murhaavia katseita ei kuitenkaan säästelty, kun heimolaiset jakautuivat kahteen ryhmään. Minä, Nanna ja Ruusu olimme punainen ryhmä, kun taas Miro, Hertta ja Emma olivat sininen ryhmä. Sota olisi jo syttynyt, ellei Aleksi olisi napannut leivänmuruja Miron kädestä, ja ne olisivat päätyneet Nannan paidan sisään.
Punaisen, eli meidän joukkueemme tukikohta oli isotarhojen vieressä, josta näköetäisyyden sinisen ryhmän tukikohtaan, tallin vierustalla olevalle hoitopuomille, blokkasi tallitupa.

Ensin maalasimme toisemme. Ruusu tosin halusi tehdä omat sotamaalauksensa, mutta ilman peilejä se ei ollut kovinkaan hyvä idea, eikä porkkanapää arvostanut hihittelyämme ja osoittelua. Nannalle hän sen sijaan piirsi kuun toiselle poskelle ja auringon toiselle. Minä sain omille poskilleni myös maalaukset niin Nannalta kuin Ruusultakin… jotankin hihittelyn arvoista. Siitä kiitokseksi lisäsin Nannan sotamaalaukseen pienen yksityiskohdan, joka sai Ruusun murjottamaan. Nanna oletti että olin vain vähän pilannut hänen maalaamiaan taivaankappaleita. Sitten olivat vuorossa hevoset.

Molemmat joukkueet kävivät tuvan reunalla kurkkimassa vihollistensa tekemisiä, mutta Aleksi puolueettomana heimopäällikkönä piti tarkkaa silmää, että sotamaalausten tekoa ei sabotoitu – ainakaan toisen ryhmän toimesta.
”Hei!” kuului kärttyisä tiuskaisu vierestäni. Punainen kasvomaalituubi, josta yritin epätoivoisesti puristaa osittain kuivettunutta maalia ulos, oli pettänyt väärästä päästä ja purskahtanut epämääräiseksi läntiksi Darcyn kylkeen. Ruusu oli vihaisen näköinen, mutta minä ja Nanna nauroimme.
”Ootas vähän… Jos sitä piiikkusen kooorjaileee niin siitä tulee iiihan hiiieno… LOHIKÄÄRME!” Nanna selitti samalla kun levitti maalia sormellaan Darcyn kylkeä vasten.
”Lohikäärme?” kysyimme Ruusun kanssa yhteen ääneen, kun Nanna lopetti taideteoksensa tyytyväiseen hymyyn. Maalaus – tai enemmänkin suttu – näytti enemmän litistyneeltä kalkkunalta, kuin tulta syöksevältä lohikäärmeeltä. Ruusu näytti epätoivoiselta.
”No, siitä tulee vielä lohikäärme, jos teen pari muutosta…” sanoin lopulta ja otin keltaisen värituubin käteeni. Hetken taiteiltuani otin askeleen kauemmas ja hymyilin ylpeänä. Nyt lohikäärmeen siivet olivat hieman realistisemman muotoiset. Oli Nannan vuoro näyttää kauhistuneelta.
”Sä pilasit sen! Ei lohikäärmeellä ole noin valtavia korvia!” hän valitti ja otti maalituubin kädestäni.
”KORVIA?” hämmästelimme taas Ruusun kanssa yhteen ääneen, mutta sillä sekunnilla litistyneellä kalkkunalla oli selässään purjevene.
”Noniin, nyt sillä on vaan vähän iso hattu”, Nanna selosti ja lisäsi siihen vielä pinkin kukan. Pyörittelin päätäni ja otin oranssin maalin käteeni.
”Eieieieieiiii! Nyt kukaan ei enää koske Darcyyn! Maalatkaa omat heppanne!” Ruusu kiljaisi viimein ja asettui suojelevasti Darcyn eteen. Myönnyimme hetken kinailun jälkeen ja palasin jatkamaan tulilieskojen maalaamista Nikitan vaaleisiin kylkiin.

Myös toisen joukkueen tukikohdasta kuului ääniä: Emman turhautuneita tuhahduksia, Miron sovittelevia sanoja ja Hertan hellyttävää hekotusta. Aika kului nopeasti, ja pian olimmekin Aleksin kehotuksesta kohtaamassa vihollisemme – vielä kuitenkin rauhan merkeissä. Tai no, rauhan ja rauhan…
”Onko toi olevinaan joku nuoli? Näyttää ihan epäonnistuneelta nenältä”, Nanna piikitteli Miron nähdessään.
”Sanoo tyttö, jolla on kirkkovene poskessa!” poika iski takaisin, jonka jälkeen sain Nannalta erittäin myrkyllisen tuijotuksen. Minä vain hekotin vahingoniloisesti.
”No, sä näytät olevan jo kostanut”, Miro totesi Nannalle minut huomatessaan.
”Mitenniin? Mitä kamalaa porkkanassa on?” turkoosihiuksinen tyttö kysyi ihmeissään.
”Porkkanassa? E-ei mitään. Tai siis, kuka nyt haluaa porkkanan poskeensa?” Miro puhui itsensä pussiin menetettyään pokkansa viimeisessä lauseessa. Nanna siirtyi muka murjottaen takaisin oman joukkueensa puolelle.

Kun oli aika esitellä uljaat sotaratsut, yksi hevonen keräsin huomattavasti eniten katseita – kummeksuvia katseita. Sininen joukkue oli maalannut lähinnä raitoja, ympyröitä ja siksak-kuvioita sinisellä, vihreällä ja violetilla maalillaan, toisin kuin meidän joukkueemme oli selvästi ottanut esittävämmän otteen.
”Mitä tuo esittää?” rohkeni Emma kysyä terävällä kielellään. Ruusu muuttui tulipunaiseksi.
”Mikki ja Nanna sen teki! Se on kai lohikäärme…” tyttö puolusteli, mutta oli vajota maan rakoon, kun kaikki repesivät nauramaan. Totuus kun oli, ettei se muistuttanut lohikäärmettä sitten laisinkaan… tai ehkä Nannan mielestä. Ruusun maalaamat keltaiset tähdet ympäri Darcyn tummaa kehoa eivät näyttäneet kovinkaan uskottavilta purjeveneen alle litistyneen kalkkunan ympärillä. Kukaan ei kehdannut myöntää, että Darcy muistutti enemmän eskarilaisen suttaamaa paperia kuin eläintä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Inkkarileiri 18. - 20.7.2016   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Inkkarileiri 18. - 20.7.2016
Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Hallava :: Toiminta :: Kurssit, Kerhot ja Leirit-
Siirry: