Tämä on virtuaalitalli
 
PääsivuKalenteriFAQHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Tuulen Tirlittan

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Admin
Admin


Viestien lukumäärä : 33
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Tuulen Tirlittan   Pe 25 Loka 2013, 15:16



Treenaaja: Nanna


Viimeinen muokkaaja, Admin pvm La 26 Loka 2013, 13:01, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hallava.palstani.com
Admin
Admin


Viestien lukumäärä : 33
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   Pe 25 Loka 2013, 15:17

Päiväkirjamerkintöjä vanhasta kodista:

25.5.2013

Tänään tapahtui jännittäviä asioita, Tinttu nimittäin astutettiin ensimmäistä kertaa! Orina toimi Moondancen hieno Moon Salamanteri -ori. Ori on luonteeltaan hieman samankaltainen kuin Tinttu, energinen ja utelias pörrääjä. Hieman ehkä huolestuttaa, mitä tällaisesta yhdistelmästä tulee, mutta ainakin varsalla on paljon pilkettä silmäkulmassa ;)Salamanterin valitsin Tintun varsan isäksi kuitenkin nimenomaan estepainotuksen vuoksi, sillä ori hyppää ratana 120cm, mikä on aikamoinen saavutus suomenhevoselle. Lisäksi ori on menestynyt hyvin saaden lukuisia sijoituksia estekilpailuista, joten estetaustan vuoksi herra vaikuttaa parhaalta mahdolliselta isäehdokkaalta.

Nyt Tintun kanssa keskitytään vielä joihinkin kilpailuihin tälle vuodelle, ennen kuin tamma jää odotetulle mammalomalle syksyllä. Hienosti on kilpaura ainakin lähtenyt käyntiin, Tinttuhan nappasi ykkössijan koulukisoista Helppo A -luokasta. Ja minä kun ajattelin painottaa tämän tamman erityisesti esteille! Hah.

04.07.2013

Pitkästä aikaa Tintun kuulumisia tulossa!

Tällä hetkellähän vietämme tammikuuta, ja Tintun astutuksesta onkin jo vierähtänyt hyvä tovi. Treenien määrää olemme vähentäneet reilulla kädellä ja esimerkiksi esteiden hyppääminen on nyt jäänyt kokonaan pois kalenterista, onhan Tintun maha jo selkeästi kasvanut, niin emme halua turhaan rasittaa tamman niveliä ja jänteitä hyppäämisellä noin ison mahan kanssa. Hirveän kauaa ei enää tarvi Tintunkaan varsaa odotella, mutta näistä kahdesta kantavasta tammasta ensimmäisenä varsoo Iitu. peukut pystyyn, että ainakin toinen varsoisi upean orivarsan, tosin tammatkin ovat toivomuslistalla, eihän niitä hirveästi tallistamme tällä hetkellä löydy. Varsinaista orien ylivaltaa.

Vaikka estetreenit ovatkin jääneet pois ohjelmasta, käymme kuitenkin Tintunkin kanssa harrastamassa perusratsastusta aina muutaman kerran viikossa. Välipäivinä luvassa on rauhallisempia maastolenkkejä tai sitten vain käyntilenkkejä yhdessä Iitun kanssa. Hyvillä ilmoilla ja kevyillä pakkasilla tammat ulkoilevat mahdollisimman paljon, aamusta iltaan, tarhassaan, mutta kovilla pakkasilla emme laske niitä hirveän pitkäksi aikaa ulos paleltumaan, niin kuin emme muitakaan hevosia. Silloin luvassa on pitkiä käyntilenkkejä ilman satulaa. Tällaisina pakkaspäivinä tammat näyttävät keräävän harvinaisen paljon pöököilyvirtaa, joten näistä ilman satulaa -kävelyistä tulee yleensä varsin extreme-urheilua tammojen sinkoillessa välillä minne sattuu. Silloin on paha sanoa, kumpi näistä olikaan se järkevämpi yksilö.


25.07.2013

Varsominen sujui Tintulta kuin vanhalta tekijältä ja maailmaan syntyi suloinen ja terve orivarsa Parodian Eemili! Nyt Eemilin vieroituksen jälkeen olemme alkaneet taas treenata ja kisata Tintulla täysipainoisesti, ja melko hyvin on tammalla mennytkin! Tintun kalenteriin on ilmestynyt useita sijoituksia esteiltä mammaloman jälkeiseltä ajalta (lue: kaikki sijoitukset, mitä sieltä nyt löytyy), ja hevonen tuntuu pehmeämmältä ja innokkaammalta kuin aikoihin. Lisäksi Tintun rohkeus tuntuu vain lisääntyneen, eikä minkään esteen kohdalla näy lainkaan kyttäystä tai muuta epäröintiä, vaan tamma ylittää sen vuorenvarmasti. Tällaisia täydellisiä hyppääjiä onkin harvassa, eikä Tinttukaan sitä aina ole ollut.

Saa nähdä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan Tintulle, mutta toistaiseksi jatketaan samalla kaavalla, eli kisaillaan rennolla tahdilla ja tunnustellaan, miltä heppa tuntuu. Metri on meidän vakioratamme, mitä Tintun kanssa hyppäämme, mutta olemme kyllä ylittääneet metrikympinkin ratoja hyvällä menestyksellä, ja yksi sijoitus on niistä Tintulle kertynytkin. Näillä korkeuksilla jatketaan tulevaisuudessakin, ja josko sitä saisi joskus katsastettua läpi taas pitkästä aikaa jotkut kenttäkisat. Välillä on kyllä käynyt mielessä tamman laittaminen myyntiin, sillä jotenkin olen ajatellut, että joku muu voisi siitä enemmän saada irti, mutta näillä näkymin näin ei ole tapahtumassa, vaan mielellään tamman pidän täällä. Kapasiteettia ja rohkeutta kun löytyy. Luonteensa puolesta Tinttu kyllä sopisi vaikka minne.

~© Freetu, VRL-01534
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hallava.palstani.com
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   La 09 Marras 2013, 13:12

Varusteiden putsausta

Oli lauantaipäivä, ja ilma vaikutti jotenkin oudosti pysähtyneeltä astellessani kaviopolkua pitkin kohti Hallavaa. Ei tuullut ja lehtensä pudottaneet puut olivat aivan hiljaa. Saapuessani pihaan, ilmapiiri kuitenkin vaihtui täysin. Parkkipaikalla oli monta autoa rivissä ja pyörätelinekään ei huutanut normaalia tyhjyyttään. Avasin tallin oven ja olin törmätä vastaan tulevaan Aleksiin. ”Hupsista”, pääsi Aleksin suusta hänen kompastellessaan ulos ovenraosta, jonka tukkeeksi olin jäänyt seisomaan hämmentyneenä äkkinäisestä kohtauksesta. ”Moi Nanna, mites eilinen päiväsyöttö meni?” hän kyseli.
”Ihan jees, syötin muitten hevosten heinät tarhoihin, mutta laitoin Astalle karsinaan, kun Maikki oli just ratsastamassa sillä”, vastasin hieman ujosti.
”No hyvä, sitten eivät Minca ja Darli päässeet rohmuamaan poloisen heiniä sen ollessa muualla”, Aleksi naureskeli ja jatkoi matkaa maneesin suuntaan.

Tallituvassa istuskeli Emppu tarinoimassa Mincan päiväkirjaan. Moikkasin häntä ja sain vastaukseksi aurinkoisen hymyn ja pienen ”hei”:n. Heitin nahkatakkini Tintun kaappiin ja vaihdoin sen tilalle toppaliivin, jonka olin eilen jättänyt tallille. Menin katsomaan tuntilistoja ja huomasin Tintun menneen juuri maneesiin ja viettävän siellä seuraavat kaksi tuntia. Harmin paikka, ehtisin lähteä ennen kuin tamma tulisi takaisin talliin. No, voisinhan aina putsata varusteita. Menin tallin puolelle ja muutinkin sitten kurssini satulahuoneesta kohti tallin päätyä. Päätin siivota ensimmäisenä karsinan. Löysin kottikärryt nojaamasta tallin ulkoseinää vasten, mutta talikkoa jouduin etsimään hetken. Löysin sen kuitenkin pian satulahuoneesta, roikkumasta seinässä olevasta ”naulakosta”, jossa roikkui myös pari muuta talikkoa ja luutaa.
Tintun karsina oli melko siisti, jompikumpi tallin omistajista oli varmaan siivonnut ne aamupäivällä, mutta oli Tinttu pari kasaa tehnyt päätyseinustalle ja yhden märänkin kohdan löysin. Siivottuani karsinan kävin hakemassa pesarista ämpärin pohjalle vähän vettä ja tiskiharjan. Pesin niiden avulla Tintun ruoka- ja juomakupin ja huuhdoin suolakivestä likahiukkaset, jota siihen oli leijallut. Vein tavarat paikoilleen ja nappasin mukaan Tintun estesatulan matkalla takaisin tallitupaan. Tintulla oli kaksi satulaa, sillä Tinttu oli aikaisemmin ollut estehevonen ja se oli saanut estesatulansa mukaan vanhasta kodistaan. Koulusatula ja suitset olivat tällä hetkellä käytössä, joten niitä en voisi tänään pestä. Asetin estesatulan tallituvassa penkille ja kävin hakemassa kaapista pesusienen, pyyhkeen, satulasaippuan ja vadin, jonka täytin vessassa lämpimällä vedellä. Vein tavarat pöydälle satulan viereen ja aloitin jynssäämisen. Kastoin ensin pesusienen vedessä, puristin ylimääräiset pois, sipaisin vähän satulasaippuaa ja hieroin sienellä satulan pintaa. Sitten huuhdoin sienen, puristin ylimääräiset vedet pois, pyyhin saippuanjämät satulasta ja kuivasin lopuksi pyyhkeellä.
Satulan peseminen oli mukavan rentouttavaa, sillä sitä ei tarvinnut kummemmin ajatella, vaan ajatukset saivat lennellä muissa maailmoissa. Tallituvassa oli myös mukavan hiljaista, sillä Emppu oli jo ehtinyt lähteä ja kaikki muut olivat maneesissa katsomassa tuntia. Saatuani satulan puhtaaksi, vein tavarat paikoilleen, satulan satulahuoneeseen ja kirjoitin sitten Tintun päiväkirjaan. Löysin sieltä muutaman merkinnän Tintun edellisestä kodista ja niitä oli mukava lukea. Lopuksi vaihdoin vielä nahkatakin päälle ja vilkaistuani kännykästä kellon ajan, lähdin tarpomaan reippaasti kohti bussipysäkkiä.
Tallilla oli ollut mukavaa, vaikka Tinttua en ollutkaan nähnyt. Ja sitä paitsi, pääsisinhän sen kanssa huomenna aamumaastoon!

Nanna ja Tinttu 1HM


Viimeinen muokkaaja, Nanna pvm Ma 02 Joulu 2013, 15:56, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   Su 17 Marras 2013, 17:47

Mikki

Oli sunnuntai-ilta ja kaikkialla oli jo todella pimeää, vaikka kello oli vasta siinä kuuden kieppeillä. Saapuessani tallipihaan Tinttua talutettiin juuri maneesista tallin suuntaan, tunti oli varmaan juuri loppunut. Astelin tallitupaan ja varmistin asian ilmoitustaululta. Kyllä vain, Tinttu ei menisi enää viimeisellä tunnilla, pääsisin vihdoinkin vähän lellimään tammaa.
"Moi Nanna", kuului ääni selkäni takaa. Käännähdin äkkinäisesti ja eteeni piirtyivät kapeat kasvot ja pystyssä töröttävät punaiset hiukset.
"Öö.. moi", sanoin epävarmana, sillä en tunnistanut poikaa.
"Mä oon Mikki, näin sun kuvasi Hallavan nettisivuilla ja siinä luki sun nimi", poika selitti virnistäen.
"Tota.. okei", mumisin jotain häkeltyneenä.
"Mä tulin tänään mun tamman kanssa, se asustelee tästä lähtien karsinassa numero kolmetoista", poika selitti yhtään häiriintymättä auki loksahtaneesta suustani.
"O.. Okei", mutisin vaivaantuneena. "Mä hoidan Tinttua, sitä estepainotteista suomenhevosta", sain vihdoin koottua itseni.
"Joo mä tiedän", poika virnisti taas. "Mutta joo, mä oon tuolla Pinkin karsinalla jos sua huvittaa jutella", hän sanoi ja lähti sitten astelemaan pois tallituvasta.
Huokaisin syvään. Mistä tuollainen komistus oli tänne ilmestynyt?

Kompastelin edelleenkin kohtaamisesta häkeltyneenä omalle kaapilleni, jonne jätin tavanomaisesti nahkatakkini roikkumaan. Vaihdoin ylleni tallille sopivamman takin ja lähdin sitten talliin. Kurkistin varovasti yksäripuolelle, ennen kuin jatkoin tutsarikäytävään. Huh, onneksi se poika ei ollut siinä tyrkyllä.. Oli varmaan mennyt karsinaan.

Kävelin Tintun karsinalle, jossa tuntiratsastaja keräili viimeisiä kamppeitaan.
"Moi, miten sujui Tintun kanssa?" kysyin tytöltä, joka oli minua hieman lyhyempi.
"Ihan kivasti, kaahotettiin vaan aika kovaa esteillä", tyttö selitti, otti kimpsunsa ja kampsunsa ja lähti. Jäin Tintun kanssa kahdestaan, ainakin melkein...
"Kyllä sä nähtävästi osaat sittenkin puhua", kuulin taas saman äänen takaani. Siinä oli joku outo korostus, mutten oikein osannut sanoa mikä.
"Joo, kyllä mä puhun", vastasin pojalle. Nappasin harjakorista pölyharjan ja menin Tintun karsinaan.
Tamma kääntyi katsomaan minua, mutten viitsinyt sanoa sille mitään, sillä poika oli edelleen Tintun karsinan edessä. Tyydyin vain silittämään pikaisesti sen turpaa ennen kuin aloitin harjaamisen.
"Ootsä täältä päin?" poika kysyi. "Sä pukeudut vähän isojen kaupunkien tyyliin, eikä tätä tuppukylää oikeen semmoseks voi sanoa."
"No en oikeestaan, mä muutin hesasta pari vuotta sitten", vastasin kääntymättä katsomaan poikaa silmiin. Nolotti. Jatkoin tarmokkaasti harjaamista. Tinttu varmaan ihmetteli, mistä moinen tempominen,
"Mä oon sveitsistä", poika jatkoi puhumista. "Muutin tänne opiskelujen takia."
"Okei. Mitä sä sitten opiskelet", kysyin kun en keksinyt muutakaan.
Poika ei kuitenkaan näyttänyt kuulevan kysymystäni, sillä vastausta ei kuulunut. Käännyin vilkaisemaan poikaan. Hän oli uppoutunut lukemaan juuri saamaansa tekstiviesti.
"Öhöm.." rykäisin kiinnittääkseni pojan huomiota.
"Ai, anteeks. Mun pitääkin lähteä, jutellaan joskus toiste lisää!" poika havahtui katsomaan minua ja hymyili sitten.
"Juu, nähään.." mutisin pojan loittonevalle selälle. Käännyin takaisin Tintun puoleen, mutta tajusin sitten, etten ollut saanut pojan nimeä.
"Hei, mikä sun nimi on?" huusin pojan perään tallikäytävälle.
"Mikki!" kuului vastaus ja sitten hän oli poissa.

Nanna ja Tinttu 2HM


Viimeinen muokkaaja, Nanna pvm Ma 02 Joulu 2013, 15:57, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   Pe 22 Marras 2013, 18:21

Perjantairatsastelua

Yön pimeys oli väistynyt, jättäen jälkeensä tomusokerilla kuorrutettuja puita ja jalkojen alla narskuvan roudan.
Muutama aamu-uninen hörähdys toivotti minut tervetulleeksi astellessani tallipihaan. Muuten oli hiljaista, ihanan hiljaista. Katseeni tavoitti Tintun vaalean harjan metsäkakkosesta ja jalkani lähtivät kuljettamaan minua kuin itsestään.
Pyydystin Tintun riimun kahleisiin ennen kuin tamma ymmärsi joutuvansa kiinni. Ketä nyt kiinnostaisi lähteä tekemään hommia kun olisi saanut rentoutua tarhassa kavereiden kanssa?
Lupasin mielessäni ratsastaa kevyesti, jotta pörröinen tammani saisi levätä raskaasta tuntiviikosta.

Liinaharja kutitti poskeni alla halatessani Tintun kaulaa harjauksen lopuksi. Tamman karva tuoksui niin hyvältä. Kotoisalta.
Irrottauduin hoitsustani ja suljin karsinan oven perässäni. Lupasin tulla pian takaisin. Sitten laittaisin varusteet niskaan ja voisimme lähteä. Tinttu jäi katsomaan kaihoisasti perääni karsinastaan.

Juuri kun olin tarttumassa tallin ovenkahvaan, joku vetäisi sen käteni alta ja olin kaatua eteenpäin..
Suoraan Aleksin syliin.
”Oi, anteeksi!” huudahdin nolona.
Miehen lämpimänruskeat silmät tavoittivat omani ja hymy piirtyi tuon kasvoille. Koin osakseni selittää päälle hyökkäämiseni syytä, joten selittelin hakevani omat varusteeni tallituvasta. Aleksi tarjoutui seurakseni ratsastelemaan ja olin siitä hyvin kiitollinen. Olisi ollut hieman jännittävää ratsastaa täysin tyhjässä maneesissa.
Yksin.
Kaksin.
Paljon parempi.

Tinttu pukkasi minua selkään seisoessamme maneesin edessä ja odottaessamme Aleksin avaavan oven.
Ihan kohta päästään.
Ovi avautui..
Ja Mikin kasvot piirtyivät eteeni korkealta Pinkin selästä. Miten se poika osasikin ilmestyä aina kaikkialle?
Tänään en varmasti nolaisi itseäni.
Toivoin kuollakseni, ettei Tinttu saisi mitään järkyttävää pukkikohtausta, jotten joutuisi nielemään maneesin hiekkaa tuon komean pojan silmien alla.

Kapusin Tintun selkään, jalustimet olivat sopivan pituiset.
Rentouduin saman tien kun ensimmäinen askel upposi maneesin hiekkaan.
Tuttua keinuntaa ja unettavaa askellusta.
Nostin katseeni Tintun harjasta ja silmäni osuivat katsomossa istuskelevaan ilmestykseen. Rastapäinen tyttö, jota en ollut aikaisemmin tallilla nähnyt.
Ratsastin Mikin viereen ja kysyin asiasta. Kuulin tytön nimeksi Aliisan.
Niin kuin ihmemaasta.
Osasin hyvin kuvitella.

Ratsastelu oli yhtä unelmaa.
Pilvilinna.
Päivän rento hetki.
Tinttu oli melko laiska, mutta ei sen väliä.
Ravailimme vähän, otimme hieman laukkaa.
Paljon taivuttelua, erilaisia teitä. Vähän pohkeenväistöä ja erilasia temponmuutoksia.
En ratsastanut ihan koko tuntia, lopetin kun tuntui hyvältä.
Savon murretta vääntävä rastapäinen tyttö ja Cellen selässä keikkuva Narnia lähtivät kanssani maneesista yhtä aikaa. Aleksi jäi ratsastamaan Halilla.
Mies ei edes tainnut huomata poistumistamme, niin flown pauloissa hän oli tammansa selässä.

Aliisa seurasi muna Tintun karsinalle, selitti kaikkea hauskaa elämästäni.
Tunsin oloni aika pieneksi hänen suurieleisen kerrontansa edessä, joten tyydyin kuuntelemaan ja nyökyttelemään aina oikeissa kohdissa.
Tyttö vaikutti hauskalta.
Ehkä ylipirteältä ja turhan.. miten sen nyt sanoisi.. menevältä. Mutta ihan mukavalta.
Tyttö auttoi minua purkamaan Tintulta varusteet ja harjasimme sitten tamman yhdessä.
Aliisa vaikutti pitävän Tintusta, vaikka selittikin olevansa tottuneempi kilpahevosiin.
Hymyilin.

Vietyämme Tintun tarhaan, Aliisa raahasi minut mukanaan Pinkin karsinalle. En tavallaan olisi halunnut mennä, jännitin hieman, mutta en viitsinyt sanoa tytölle mitään.
Pinkin karsinalle päästyämme, tyttö sai ”mahtavan” idean ja alkoi innoissaan esittelemään Mikin tatuointeja paljastaen melko paljon pojan hoikasta varresta.
Punastelin koko sekasorron ajan, eikä Mikillä ollut yhtään sen helpompaa.
Poika oli punainen kuin tomaatti yrittäessään estää vartalonsa häpäisyn.
Koko tapaus oli erittäin häiritsevä
(vaikka naamalleni olikin ilmaantunut kestovirnistys pojan paljaan pinnan aikaansaamana)
ja säälin Mikkiä koko sydämestäni.
Onneksi kukaan ei ollut repimässä minun vaatteitani yltäni.

Lähdin pian Mikin ja Aliisan jälkeen vietyäni ensin Tintulle kuivan leivän kiitokseksi selkäänsä päästämisestä ja siitä ettei tamma ollut kipannut minua kanveesiin ihastukseni edessä.
Mikä absurdi päivä.


- Nanna ja Tinttu 3HM


Viimeinen muokkaaja, Nanna pvm Ma 02 Joulu 2013, 15:57, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   Su 01 Joulu 2013, 19:53

Maanantai-illan silittelyhetki


Kuva aikaisemmalta päivältä, kun liikutin Tinttua ilman satulaa, sori en osaa pirtää ihmisiä paintilla :/

Istuin Tintun karsinan pohjalla rustailemassa runoa. Tamma hamusi vieressäni iltaheiniä ja keskeytti ajatusteni juoksun. Hymyilin. Tinttu oli niin mahtava. Olin ratsastanut tammalla tänään ilman satulaa ja siellä selässä oli taas kerran tuntunut niin kotoisalta istua. Tinttu oli ollut hyvin pehmeä ratsastaa ja vastannut kuuliaisesti kaikkiin apuihin. Olin saanut ratsastaa ylhäisessä yksinäisyydessäni kenenkään häiritsemättä. Tallilla ei ollut näkynyt tänään ristin sielua Aleksia lukuun ottamatta, ja hänkin oli vain käynyt tekemässä iltasyötön. Istuin tallissa ihan yksin hevosten keskellä ja kuuntelin hevosten rauhallista rouskutusta. Minulla oli todella hyvä olla – kun vain en ajatellut kotiin lähtöä. Sinnehän minun pitäisi kuitenkin kohta mennä. Huokaisin ja ravistelin ajatuksen päästäni. Minä olin nyt tässä, ja hyvä niin.
Nousin karsinan pohjalta rauhallisesti häiritsemättä Tinttua ja aloin sitten hiljalleen silittää tamman kaulaa. Tinttu käänteli korviaan kiinnostuneena aikeistani, mutta muuten sen keskittyminen oli täysin heiniin liimattuna. Aloin painaa hieman enemmän silittäessäni pitkiä vetoja Tintun lihasten myötäisesti ja pikkuhiljaa silitykseni alkoi muuttua hieromiseksi.
En oikeastaan tiennyt hevosten hieromisesta mitään, mutta ei kai se niin kovin paljon ihmisten hieromisesta eronnut. Ainakaan Tinttu ei välittänyt, ja minusta oli mukavaa tuntea Tintun pehmeä karva sormieni alla. Jatkoin kaulalta Tintun lavalle ja etenin siitä selkälihaksia pitkin takaosaan. Aikaa kului, mutta ei minulla ollut mikään kiire minnekään. Nautiskelin hoitohevoseni seurasta.
Kun kello alkoi näyttää kymmentä, oli minun viimein pakko lähteä kohti kotia, vaikken millään olisi halunnut. Halasin viimeisen kerran Tinttua ja suljin sitten perässäni karsinan oven. Sammutin viimeisetkin valot ja talli täyttyi pimeydestä ja hevosten äänistä. Paikka tuntui aavemaiselta askelieni äänen kaikuessa betonilattiasta. Lukitsin tallin, sekä tallituvan oven ja lähdin sitten tallustelemaan lumisateen keskellä kohti kotia. Mikäköhän minua siellä tänä yönä odottaisi…

- Nanna ja Tinttu 4HM
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   La 14 Joulu 2013, 13:37

Tallilla Valman ja Miron kanssa


Varustin Tinttua melko rauhallisen hitaasti mietiskellen samalla itsekseni. Päässäni kaikuivat Valman sanat: ”Etkö sä oo huomannut, miten se katselee sua?” Tyttö oli tarkoittanut Miroa…

Äääh… Miro… Olin nähnyt pojan tallilla vain muutaman kerran, mutta silloin kun tämä oli paikalla, ei poikaa vain voinut olla huomaamatta, sillä tämä oli jättimäisen pitkä… ja tummahiuksinen… ja vaaleasilmäinen, älyttömän komeat kasvonpiirteet omaava, lävistyksiä täynnä, rento, naurava, hauska, mukava, ihana, söpö, komea, hurjan komea… äääh…

Melkeinpä paiskasin satulan Tintun selkään turhautuneena ajatuksiini ja tamma nosti nopeasti päänsä ylös säikähtäneenä. ”Anteeksi Tinttu, ei mun ollut tolla tavalla tarkoitus tota satulaa laittaa… Äh, mua vaan ärsyttää hirveesti, kun musta tuntuu että oon taas ihastumassa. Siis eihän siinä sinällään mitään vikaa oo, mutku viimeeks ihastuin Mikkiin ni sit se poika osottautuki iha ääliöks. Tai ei se semmonen varmaan oikeesti oo, mutta mua vaan ärsytti sillo sen käytös ja näin.. Ni mietin vaa, et kui paljo ketutttais jos ihastuisin nyt Miroon ja sit seki ois tommone… Tai siis.. Eihän se nyt mitenkää voi olla yhtä ärsyttävä ku Mikki, koska Mikkihä on ärsyttävä just sen takii ku se on nii täydelline ja oon nii helevetin kateelline sille, ja Miroha ei millään tasolla oo samalla lailla täydellinen ku Mikki. Äh, mitä mä selitän…” Sanani hiipuivat pois ja vuodatukseni tyrehtyessä. Tinttu huokaisi syvään.

”Moi Nanna!” Valma oli ilmestynyt jostain Tintun karsinalle. ”Mä kuulin täältä jotain ääniä. Puhuitko sä itekses?” tyttö kysyi kummissaan.
”No joo, tai Tintulle mä oikeestaan puhuin”, hymyilin tytölle ja toivoin, ettei tuo ollut saanut muminastani selvää. ”Oon lähössä ratsastamaan, haluutko tulla seuraksi?”
”No voisinhan mä tulla.”

Jutustelimme niitä näitä kävellessämme kohti lumista ulkokenttää. Valma oli selvästi todella innoissaan pikkujouluista ja sai oikeastaan minutkin aikalailla joulufiiliksiin, vaikken muuten Jeesuksen syntymän kunniaksi pidettävästä juhlasta erityisesti välittänytkään.
Valma roikkui minulle ponnistaessani Tintun selkään tönköissä topparatsastushousuissani ja jäi sitten alkukäyntien ajaksi kävelemään vierelleni. ”Hei, mites sulla ja Mikillä? Seurusteletks työ nyttten vai mitä?” kysyin tytöltä. Ja uskokaa tai älkää, olin onnellinen Valman puolesta, sillä poika näytti kohtelevan tyttöä kuin kukkaa kämmenellä, eikä enää hurmannut jokaista vastaantulevaa tyttöä ranskan puhumisella ja itse tehdyillä mitä-lie-superfood-kikkareilla.
”No… kai me seurustellaan”, Valma vastasi hieman punastuen. ”Vaikka, ei me kyllä olla siitä silleen puhuttu tai mitään..”
”Niin no, ihan turhaa sellanen lokerointi. Ei kaikelle tarvitse aina antaa nimeä. Pääasia että teillä on hauskaa yhdessä”, hymyilin tytölle.  Valma näytti niin suloiselta punastuessaan, kun puhui Mikistä, ja sain itsekin osani tytöstä säteilevästä onnellisuudesta.

Valma siirtyi istumaan lumiselle aidalle siirtäessäni Tintun raviin. Kohensin huiviani paremmin leukani suojaksi, jottei viima kävisi siihen. Tein suuria pääty-ympyröitä lämmitellen tamman kunnolla molempiin suuntiin ja istuin sitten harjoitusraviin. Tein toiselle pitkälle sivulle avotaivutusta ja toiselle sulkutaivutusta tehden aina R:ään ja S:ään voltit ja jatkaen siitä taas taivutusta. Tinttu oli melko kuuro sisäpohkeelleni ja avotaivutus ei millään meinannut lähteä rullaamaan, mutta sulku – jonka pitäisi mukamas olla vaikeampi – sujui kuin vettä vaan. Aloin tekemään ennen avotaivutukseen lähtemistä muutamia voltteja kulmassa, jotta sain sisäpohkeen kunnolla läpi. Muutaman kierroksen jälkeen myös avotaivutus alkoi tuntumaan hyvältä ja vaihdoin kierrosta. Se vaikutti olevan Tintulle helpompi suunta, tai sitten tamma vain oli vertynyt alkujähmeydestään. Joka tapauksessa siihen suuntaan minun ei tarvinnutkaan sitten tehdä niin monia toistoja saadakseni haluamiani tuloksia. Seuraavasta sulkutaivutuksesta suoristettuani nostin laukan ja laukkasin muutaman pääty-ympyrän kunnolla eteen. Tamma alkoi pyöristyä ja laukkaan tuli enemmän energiaa takajalkojen alkaessa polkea kunnolla vatsan alle. Käänsin tamman lävistäjälle ja aloin kokoamaan sen loppupuolella. Vatsalihakset töihin, istunta tiiviiksi ja sitten myötäys käyntiin. Laukka – käynti siirtyminen onnistui mallikkaasti ja kehuin tammaa vuolaasti. Nostin toisen laukan ja tein saman tehtävän uudestaan toiseen suuntaan. Olin niin keskittynyt ratsastamiseen, etten huomannut Miron saapumista Valman viereen kentän laidalle ennen kuin siirsin tamman taas käyntiin ja annoin tälle pitkät ohjat.

Olin melko raukeana kunnon ratsastamisen jälkeen, mutta sydämeni hyppäsi silti kurkkuuni nähdessäni pojan aidalla keikkumassa. Sain kuitenkin itseni rauhoittumaan ja ratsastin noiden luo hymyillen aurinkoisesti.

”Tinttu oli ihan super!” kehuin tammaa ja taputin tämän kaulaa pysäytettyäni sen. Valma hyppäsi alas aidalta ja heitti jalkojensa lämmikkeenä olleen viltin hikisen suomenhevosen selkään. ”Siltä se näyttikin!” tyttö ylisti.
”En mä kovin paljoo hevosista tiedä, mutta hyvältä se munkin silmään näytti”, Miro hymyili hypätessään alas aidalta. Tämä lähestyi hieman varovasti Tinttua, mutta rohkaistui sitten silittämään tamman päätä. Suokki pukkasi poikaa turvallaan, mikä sai tämän horjahtamaan taaksepäin. ”Tinttu taitaa tykätä susta!” nauroin pojan hämmentyneelle ilmeelle.
”Totta kai se tykkää musta”, poika sanoi ja pörrötti sitten ronskisti tamman harjaa.
”Mites on Miro, uskaltaisitko kavuta tän kauramopon selkään?”, kysyäisin pojalta ilkikurisesti ja hyppäsin alas tamman selästä. Nyt poika näytti silmin nähden kalpealta, vaikka yrittikin kovasti peitellä sitä.
”Menikö pupu pöksyyn? Ties mimmosilla moottoripyörillä säkin oot ajanut, etkä yhen kauralla toimivan selkään uskalla kiivetä?” Valmakin alkoi yllyttää poikaa.
”Öh.. Ootteko te nyt ihan varmoja? Mitä Aleksikin sanois.. Eihän hevosilla saa ratsastaa kun niiden hoitajat!” Miro yritti vakuuttaa meidät.
”Mä käyn kysymässä Aleksilta! Nyt heti!” Valma nauroi ja lähti juoksemaan kohti tallia. ”Kyllä se varmasti antaa luvan!” tyttö huusi vielä peräänsä.

Tunsin itseni hieman vaivaantuneeksi jäätyäni pojan kanssa kahden. En millään pystynyt seisomaan paikoillani, joten menin säätämään jalustimia pidemmiksi. Olihan Miro ainakin kaksikymmentä senttiä minua pidempi. Poika rapsutteli Tinttua, minun hääriessäni jalustimien kimpussa. Tunsin silmät niskassani. Jossain vaiheessa minun oli pakko kääntyä taas poikaan päin ja tämä katsoi minua suoraan silmiin. Hetken Miro näytti siltä kuin olisi sanomaisillaan jotain, mutta sulkikin sitten suunsa.
”Sä et oo tainnu ennen olla hevosen selässä?” kysyin pojalta toivoen, että Valma tulisi pian. Keskustelun aiheita oli niin hankala keksiä!
”En oikeestaan.”
”Tinttu on tosi kiltti. Ja mä voin taluttaa sua”, hymyilin pienesti.
”Siis ei mua pelota tai mitää, onhan tällä tosi paljon lunta ja kaikkea…”
Olimme taas hiljaa, kun kumpikaan ei keksinyt mitään sanottavaa, mutta sitten Valma jo saapuikin juoksu jalkaa riimunnaru mukanaan.
”Aleksi antoi luvan!” tyttö hihkaisi.
Kiinnitimme narun kuolaimiin ja näytimme sitten pojalle, kuinka selkään noustaan., kun tämä oli ensin painanut antamani kypärän päähänsä. Menin roikkumaan toiselle puolelle, kun Valma tuuppasi nolostelevaa Miroa toiselta puolelta. Rohkeasti poika kuitenkin Tintun selkään nousi.
”Eli kun haluat Tintun lähtevän liikkeelle tai menevän kovempaa, painat vähän pohkeilla sen kylkiä, ja sitten kun haluat pysäyttää tai hidastaa, vedät hellästi ohjista. Kääntymään Tintun saat siirtämällä itsestäsi poispäin sen puolimmaista ohjaa, mihin suuntaan haluat Tintun kääntyvän. Samalla voit painaa vastakkaisella pohkeella.” Valma selosti ja asetteli ohjat Miron käsiin pikeaoppisesti.
”Okei.. miten mä voin muistaa noin paljo juttuja?”
”Ei sun nyt heti niitä kaikkia tarvii osata, pysyt nyt vaan siellä kyydissä, niin mä ohjaan”, nauroin pojalle ja lähdin taluttamaan Tinttua uraa pitkin.
”Hyvin menee Miro! Sä et oo tippunu vielä!” Valma huusi.
”Tuki suus”, poika mutisi jännittyneenä ja puristi kaksin käsin satulan etukaarta.
”Koita irrottaa sun kätes tuosta. Kanna nyrkit pystyssä ja katse eteen”, ohjeistin.
Miro totteli ja istui hiamn ryhdikkäämmin satulassa. Kävelimme muutaman kierroksen kenttää ympäri ja ehdotin sitten ravia. Valma innostui ajatuksesta, mutta poikaa ei naurattanut. Tämä kuitenkin nyökkäsi vaisusti ja siirsin Tintun mummoraviin. Valma oli tikahtua naurusta kentän keskellä katsellessaan Miron hölskymistä satulassa. ”Koita keventää, niin siellä on helpompi olla. Nouse ylös joka toisella askeleella pomppujen tahdissa”, olin itsekin melko nauravaisella tuulella. Poika teki työtä käskettyä ja täytyy sanoa, että aika nopeasti hän sai juonesta kiinni ensikertalaiseksi.
”Tosi hyvin Miro!” kehuin siirtäessäni Tintun takaisin käyntiin. ”Voit nyt päästää ne ojat pitkiksi niin annetaan Tintun kävellä.”

Poika näytti melko huojentuneelta laskeutuessaan alas satulasta, mutta tämän kasvoilla komeili kuitenkin aurinkoinen hymy. ”Uskallatkos Miro kiivetä Pallen selkään pikkujouluissa?” Valma kysyi hymyillen levesti.
”No, kyllä mä taidan uskaltaa”, poika naurahti.

Talutimme Tintun talliin ja riisuimme siltä varusteet yhdessä. Harjasimme hetken tammaa käytävällä samalla jutellen iloisesti kolmestaan ja päästimme sitten Tintun karsinaansa nauttimaan päiväheinistä. Meillä oli ollut todella hauskaa yhdessä ulkona, mutta kylmä siinä oli tullut. Päätimme suunnata tallitupaan ottamaan nauttimaan kuumasta kaakaosta ja Aleksin tuomista joulupipareista.

- Nanna ja Tinttu 5HM
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   Pe 12 Joulu 2014, 21:54

Paluu Hallavaan

Kawasakini pomppi kuoppaisella kaviopolulla ja loskaa lensi joka suuntaan. Jouduin välillä laittamaan jalkaa maahan, jotta sain moottoripyöräni pysymään pystyssä liukkaalla kelillä. Tallipihan tullessa esiin mutkan takaa minut täytti nostalginen fiilis. Siitä oli nyt aika tarkkaan vuosi, kun olin viimeksi nähnyt tuon maiseman. Paljon oli ehtinyt muuttua. Ei siis edessäni näkyvässä pihapiirissä vaan omassa elämässäni. Ja olin varmasti muuttunut itsekin koko paskamyrskyn seurauksena. Mutta nyt olin tässä. Valmiina aloittamaan taas alusta.

Jätin ketterän japanilaiseni kiiltävän amerikanraudan viereen parkkipaikalle ja lähdin tallustelemaan kohti tallirakennusta kypärää kädessäni roikottaen. Olin eriskummallisen rauhallinen, jostain syystä minua ei jännittänyt palata tänne. Ennemminkin minusta tuntui, kuin olisin palaamassa kotiin pitkän matkan jälkeen.
En kuitenkaan halunnut mennä ensimmäisenä tallitupaan kohtaamaan kaikkia vanhoja naamoja, vaan päätin siirtää draaman tuonnemmaksi ja suuntasin kulkuni suoraan talliin. Siellä minua olivat vastassa kaikki Hallavan tutut tuntiratsut, sekä muutama tuntemattomampi turpavärkki yksäreiden puolella. Käytävän täytti ihanan tuttu heinien tuoksu ja karsinoista silloin tällöin kuuluvat pärskähdykset.
Matelin hiljakseen käytävää pitkin kurkkien karsinoihin ja pysähdellen rapsuttamaan hevosia. Lopulta pysähdyin Tintun karsinan eteen.
Tamma nukuskeli karsinassaan tuttuun tapaansa, mutta se kohotti päänsä uteliaana avatessani karsinan oven. ”Hei tamma, muistatsä mut?”
Pujahdin sisään karsinaan ja tarjosin kämmenselkääni tamman haisteltavaksi. Tuo katsoi minua ruskeilla silmillään, kuin tietäen jonkin salaisuuden. Rapsutin Tinttua otsaharjan alta ja vietin hetken puhellen tammalle niitä näitä.

Jätin kypäräni karsinan ulkopuolelle ja nappasin harjakorista muutaman harjan. Päätin viettää hieman laatuaikaa rakkaan ystäväni kanssa. Tunsin rentoutuvani tehdessäni tuttua puuhaa pitkästä aikaa. Irtokarvat leijailivat ilmassa ja hevosen tuoksu täytti nenäni. Tinttu lerputti alahuultaan ja seisoi paikoillaan nauttien saamastaan huomiosta. Harjasin rytmikkäästi pitkin vedoin hyräillen samalla itsekseni. En ollutkaan tajunnut kuinka paljon olin ikävöinyt hevosia ja niiden seurassa puuhailua.
Selvitellessäni Tintun häntäjouhia joku ilmaantui karsinan suulle. Vilkaisin kummissani pipopäiseen poikaan, jonka oljenväriset hiukset lainehtivat olkapäillä.
”Öh.. moi?” päästin suustani, kun en keksinyt muutakaan sanottavaa.
”Moikka, mä oon Rafael. Tallimestari. Kukas sä?” poika kysyi selvästi yhtä kummissaan kuin minäkin.
”Aloin just hoitaa Tinttua. Tai siis, aloin uudestaan hoitaa Tinttua. Lopetin noin vuos sitten”, vastasin tuolle ja jatkoin Tintun hännän kimpussa.
Poika kurotti sisään karsinaan ja taputti Tintun kaulaa ja tarjosi tälle jonkinnäköistä herkkua taskustaan.
”Ai jaaha. Sä missasit just muut tallilaiset. Ne lähti hetki sitten maastoon.”
”Ei se haittaa, mä lähinnä halusinkin viettää vähän laatuaikaa Tintun kanssa pitkästä aikaa”, selitin pojalle. En ollut erityisesti juttutuulella ja keskityin takkujen selvittämiseen.
”Ah… Selvä, mä taidan sitten jättää sut Tintun kanssa kahden”, Rafael hymähti hieman pahoittelevaan sävyyn ja katosi yhtä nopeasti kuin oli ilmaantunutkin.

Selvitin Tintun hännän loppuun ja putsasin sitten kaviot, mitkä Tinttu nosti nätisti tuttuun tapaansa. Mietin hetken mitä tekisin, ja päädyin sitten ajatukseen, että lähtisin hieman taluttelemaan Tinttua maastoon. Olisi kiva käydä katsomassa pronssijokea. Ulkona oli muutenkin aika hieno ilma, sillä suuria lumihiutaleita oli alkanut hiljalleen sadella kohti maata.
Pujotin riimun tamman päähän ja talutin sen tuntsaripäädyn ovista ulos. Tamma haisteli viileää ilmaa ja pysähtyi hetkeksi katselemaan maisemaa. ”Tuleppas nyt. Kyllä sä ainakin ennen oot uskaltanut ilman kavereita lähteä maastoon”, rohkaisin tammaa maiskauttamalla ja lähdin sitten kävelemään kaviopolun suuntaan. Oli jo hieman pimeää, joten päätin pysytellä tutulla tiellä. Tinttu käveli rennosti vieressäni katsellen välillä metsään ojan toisella puolella.

Kävelimme hiljaisuuden vallitessa maalaismiehen tielle, jonka ylitettyämme jatkoimme matkaa pientä polkua pitkin pronssijoen rantaan. Vesi soljui eteenpäin hyytävän kylmänä. Joki ei näyttänyt ollenkaan niin kutsuvalta kuin olin ajatellut. Rapsuttelin hetken Tinttua siinä omiin ajatuksiini vaipuneena tuijotellen mustaan veteen.
Tiesin että olisi aika kääntyä takaisin ja lähteä tallille päin, mutta yhtäkkiä minua alkoi jännittää. Hallavassa olisi varmasti paljon uusia tyyppejä. Vasta Rafaelin näkeminen oli saanut minut tajuamaan asian. Ja entäs ne vanhat sitten… Miro… ja Mikki! Mitä jos Mikki olisi vielä sama kusipää kuin ennenkin? Paitsi, että eihän minun pitänyt enää välittää moisesta. Sitä paitsi Valma ja Mikki kuuluivat selvästi yhteen. He olivat suloinen pari. Paitsi että… en ollut nähnyt Pinkkiä yksäripuolella. Ehkä poika ei enää käynytkään Hallavassa?

Näissä ajatuksissa lähdin tarpomaan takaisin kohti Hallavaa Tinttu vierelläni. Tallissa ei ollut edelleenkään ketään, joten sain rauhassa silitellä Tinttua vielä hetken ennen kuin aloin tehdä lähtöä. Nappasin kypärän kainalooni ja kävelin moottoripyörälleni. Juuri kun olin vetämässä kypärää päähäni, kuulin tutun äänen takaani: ”Nanna?”

Ääni kuului Mirolle. Tummahiuksinen poika seisoi tumput suorina parinkymmenen metrin päässä kuin aaveen nähneenä.
”Joo, mä se olen. Ihka elävänä”, hymyilin pojalle hieman ujosti, mutta aurinkoisena. Poika ei ollut muuttunut tippaakaan. Sydämeni teki pienen voltin, jota en ollut osannut odottaa ja muutuin yhtäkkiä melko vaivautuneeksi. Äkkiä muistin kuinka ihastunut olinkaan viime talvena ollut tuohon poikaan ja nyt tuon taas seistessä edessäni pystyin hyvin muistamaan miksi.
”Tuota, mä olin just lähdössä.. Mut hei, oli mahtavaa nähdä!” hymyilin vielä pojalle ennen kuin painoin kypärän päähäni ja hyppäsin Kawasakini selkään. Käynnistin moottorin.
”Nanna! Hei oota.. Näänkö mä sua vielä?” poika otti pari nopeaa askelta lähemmäs varmistaakseen että kuulisin moottorin äänen yli.
”Joo. Mä hoidan taas Tinttua. Moikka!” vapautin kytkimen painaessani kaasua ja kiihdytin pois paikalta kovempaa vauhtia kuin olin ajatellut…

-Nanna ja Tinttu 6HM
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   Pe 27 Maalis 2015, 19:52

Perjantai hummailua

Ah, ihanaa. Oli perjantai ja sai viimein ravistella kouluhommat mielestä. Mä päätin polkasta saman tien tallille, kun olin vaan käynyt heittämässä koululaukun kämpille ja napannut vähän murkinaa reppuun. Aurinko pilkisteli toiveikkaana pilvenhattaroiden takaa ja lämpötilakin hipoi yli kymmentä astetta. Nautin täysin siemauksin pyörämatkastani. Auringon lämpö tummaa takkia vasten tuntui ihanalta ja Periphery buustasi mut polkemaan tavallistakin reippaampaan tahtiin. Siksipä oloni olikin hieman hikinen kun käännyin tallipihaan ja jätin pyöräni telineeseen. Aukaisin takkini ja revin paksun talvipipon päästäni tömistellesäni tallitupaan.

Clara katsoi säikähtäneenä sohvannurkasta kuinka haroin ylipitkäksi kasvanutta siiliäini. ”Moi”, tervehdin tyttöä lyhytsanaisesti ja hymyilin mielessäni tuon pelokkaalle ilmeelle.
Laitoin tavarani kaappiini ja aloin kiskoa tiukkoja nahkahousuja jalastani. Tunsin Claran epäilemättä punehtuneen naaman seuraavan liikkeitäni. Vaihdoin ratsastushousut tilalle ja vedin toppaliivin pitkähihaisen paitani päälle. Ratsastuskengät vielä jalkaan ja kypärä kainaloon niin olin valmis lähtemään talliin ja laittamaan Tinttua kuntoon.

Käännyin hymyillen Claran puoleen: ”Haluisitko tulla kans kentälle ratsastamaan? Tänään ku on hevosten vapaapäivä.”
Tyttö vaikutti hieman vaivautuneelta ja vastasi sitten hiljaisella äänellä: ”En mä tiedä… Ehkä mä tuun jossain vaiheessa.”
”Okei, no nähään ehkä kentällä”, huikkasin vielä tytölle ennen kuin saapastelin ulos tallituvasta.

Tinttu oli ulkona nauttimassa auringosta Kyyhkyn ja Darcyn kanssa. Ne kököttivät yhtenä rykelmänä ja katselivat pihapiirin tapahtumia. Mustavalkoinen Niisku juoksi jostain jalkoihini ylittäessäni tallipihaa ja minun oli pysähdyttävä rapsuttamaan kehräävää kissaa. ”Mitäs sulle kuuluu? Onkos hiirtenmetsästyskausi jo avattu?”
Niisku kiehnäsi jalkojani vasten. ”Väistäs nyt vähän niin menen hakemaan Tintun tarhasta”, naurahdin kissalle.

Tinttu ei tehnyt elettäkään tullakseen portille mua vastaan vaan jouduin pujahtamaan aidanraosta tarhaan ja rämpimään mudassa tamman luokse. Tuo kuitenkin ihan oma-aloitteisesti pujotti turpansa riimuun ja lähti säyseästi tallustelemaan perässäni kun avasin portin oven. Kyyhky ja Darcy vain jäivät möllöttämään paikoilleen. ”Älä huoli tamma, pääset kohta taas ulos. Me mennään nimittäin ulkokentälle vähän hummailemaan”, höpötin hoidokilleni taluttaessani sen karsinaan. Päästin tamman ihan vapaaksi, sillä se yleensä osasi seistä ihan nätisti paikallaan karsinassa hoitotoimenpiteiden ajan. Kävin hakemassa harjapakin ja aloitin sitten perusteellisen harjausoperaation.
Tintulla oli alkanut keväinen karvanlähtö kausi. Ilmassa vain pölisi kun hieroin menemään kumisualla. Tinttu nautti kohtelusta silmät ummistettuina alahuuli lörpöttäen.
Kohta käytävältä kuului kavioiden kopsetta. Kurkistin ovenraosta ja moikkasin iloisesti Valmaa, joka talutti mutaista vuonohevosta. ”Taas tää kultamussukka on mennyt piehtaroimaan!” Valma nauroi laittaessaan veikeää ponitammaa pesuboksiin. ”Meillä saattaa mennä hetki, kun harjaan tän..”
”Joo ei se mitää, Tintustaki lähtee ihan sikana karvaa”, vastasin hymyilevänä.

Harjattuamme ja varustettuamme ponit lähdimme yhtä matkaa kohti ulkokenttää. Matkalla Clara tuli vastaan.
”Moikka Clara!” Valma tervehti tyttöä.
”Ai Valma säkin oot menossa ratsastamaan?” Clara kysyi ja vilkaisi minua kuin ihmetellen miksen ollut heti kertonut. Ehkä sillä olisi ollut merkitystä.
”No jos mä laitan Been nopeesti kuntoon ja tuun kanssa?”
”Juu tuu vaan!” Valma kannusti.
Mä vaan hymyilin nätisti.

Me jatkettiin Valman kanssa matkaa kentälle ja Clara kiirehti talliin. Tinttu oli aika virkeällä tuulella ja sen korvat liikkuivat kaikkiin mahdollisiin suuntiin säätäessäni jalustinhihnoja ja kiristäessäni vyötä. Nousin selkään ja ohjasin Tintun kaviouralle. Valma seurasi kohta esimerkkiä. Me rupateltiin niitä näitä kun ponskit kävelivät rinta rinnan. Parin kierroksen jälkeen oli aika kerätä ohjat ja otimme ravia. Tein hieman pohkeenväistösiksakkia ja erilaisia siirtymisiä. Jossain vaiheessa Clara liittyi seuraamme Been kanssa ja pyörimme kaikki kenttää ympäri. Meillä oli aika hauskaa kun huutelimme aina välillä toisillemme jotain ratsastuksen lomasta. Tinttu toimi oikein hyvin ja olin siihen tosi tyytyväinen. Laukkakin oli tällä kertaa erittäin rentoa ja se rullasi kivasti, vaikka tamma olikin ollut melko jäykkä kun olin mennyt sillä viime viikon ratsastustunnilla.
Ratsastettuamme hieman yli tunnin lähdimme vielä porukalla kävelemään loppukäynnit maastoon.

-Nanna ja Tinttu 7HM
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   Ke 08 Huhti 2015, 15:23

Osa hoito II suoritusta





Oli ihana kevätpäivä. Aurinko paistoi täydeltä terältä, hiekka pöllysi moottoripyöräni renkaiden alla, hiirenkorvien ilmestymiseen ei ollut enää kauaa ja kesän pystyi melkein haistamaan. Jätin kypäräni roikkumaan kawasakiini ja lähdin laukku olalla lampsimaan kohti tallitupaa. Olivatkohan porukat jo toipuneet pääsiäisleiristä, vai olikohan suurin osa vielä kotona lepäilemässä?
Nykäisin hieman painavan tallituvan oven auki. Salli moikkasi minua iloisesti hymyillen Mincan kaapilta, mutta muuten tallitupa oli hoitajista tyhjillään. Sen sijaan pikkuisia alkeistuntilaisia viuhahteli siellä täällä kurkkimassa tuntilistaa ja sovittelemassa kypäriä. Tallitupa raikui naurusta, kikatuksesta, huudosta ja ties mistä rallatuksesta. Auringonpaiste oli selvästikin saanut lapset villiintymään. Ja positiivistesti se oli kai minuunkin päässyt salaa vaikuttamaan, sillä päätinkin vetää kasvoilleni mitä ystävällisimmän hymyn ja menin itsekin katsomaan tuntilistaa.
Joku pienenpieni pirpana oli juuri tavaamassa oman ratsunsa nimeä. "T-I-N-T-T-U... Tintti!" tyttö kiljahti riemastuneena. Tuo ei voinut olla kuutta ikävuotta vanhempi tavaustaidoista päätellen. Tytön kypärän nuppikin yletti minua vain johonkin lantion seuduille.
"Moikka, minä olen Nanna, Tintun hoitaja", esittäydyin aurinkoisesti hymyillen. "Sinä taidat olla Sini", vilkaisin nopeasti taululle etsiäkseni tytön nimen.
"JOOO!" Tyttö kiljui innoissaan ja katsoi minua suurilla innosta kiiluvilla silmillään kuin jotain gurua.
"Mä voin auttaa sua Tintun kanssa", yritin pitää iloista hymyä yllä, vaikka minua alkoikin pikkuhiljaa tympiä tytön duracelpupumainen käytös. "Tamma taitaa olla tarhassa. Seuraa mua niin haetaan se harjattavaksi."
"JOOO!"

"Osaatko sä laittaa riimun Tintulle?" kysyin tytöltä saavuttuamme tarhoille. Tarjosin riimua ja riimunnarua tytölle joka nappasi ne reippaasti käteensä. Minä jäin portille vahtimaan tytön livahtaessa tarhaan ja alkaessa pujottaa riimua tamman päähän. Ystävällisesti Tinttu laski päätään alaspäin ja odotti kärsivällisesti että tyttö sai lukon naksautettua paikalleen. Darcy ja Kyyhky jäivät rauhassa käyskentelemään hieman kauemmas kun päästin Tintun ja pikkutytön ulos tarhasta.
"Hei odotas vähän", huikkasin tytön perään, joka kiskoi Tinttua eteenpäin roikkuen aivan riimunnarun päässä. Laitoin nopeaaaasti portin säppiin ja kiiruhdin parivaljakon luokse. "Ensinnäkin, hevosta talutetaan aina vasemmalta puolelta", ohjasin tytön kädestä pitäen oikealle paikalle ja asetin riimunnarun oikeaoppisesti tuon käteen. "Voit pitää narusta about tästä kohtaa kiinni, ja toisen pään voit ottaa kiepille toiseen käteen, jottei se laahaa maata. Sitten talutat Tinttua eteenpäin kävellen siinä tamman pään vieressä. Ei sitä perässä tarvitse kiskoa."
"Oookei..." tyttö mutisi hieman hämmentyneenä, mutta totteli kuitenkin ihan innoissaan. "Tällä tavallako?"
"Juuri noin." Jatkoimme matkaamme talliin ja näytin tytölle missä Tintun karsina oli. Opastin tyttöä kävelemään reippaasti karsinaan Tintun edellä ja kiertämään kunnon kierroksen karsinan ympäri, jottei pikkuinen tytöntyllerö jäisi Tintun jalkoihin. Sitten näytin tytölle kuinka vetosolmu tehdään. "Pitää muistaa laittaa tarpeeksi kireälle, jottei Tinttu pääse sotkeutumaan naruun, mutta kuitenkin sen verran löysälle, että se pystyy katselemaan ympärilleen. Ja vetosolmuhan tehdään sitä varten, että sen saa nopeasti auki jos jotain sattuu. Ei tarvitse kuin vetää tästä päästä."

Seuraavaksi haimme harjapakin ja opastin pikkutyttöä aloittamaan kumisualla. Näytin kuinka sillä harjataan ja kerroin että piti hieroa tarpeeksi voimakkaasti, sillä siten karvat irtoaisivat hyvin ja hieronta tuntuisi Tintusta mukavalta. Autoin harjaamalla niistä kohdista joihin tyttö ei itse yltänyt. Seuraavaksi vuorossa oli pölyharja, jonka jälkeen harjasimme kovalla harjalla Tintun karvaiset jalat, joissa oli kuivunutta mutaa. Näytin tytölle, missä asennossa kaviot on hyvä puhdistaa ja autoin pitämään Tintun painavia takajalkoja ylhäällä. Setvin tamman harjan ja hännän sillä aikaa kun Sini harjasi pehmeällä pääharjalla Tintun turpavärkkiä.
Koko harjausoperaatiossa oli mennyt yllättävän paljon aikaa, mutta onneksi olimme aloittaneet ajoissa. "Mitäs teillä on aiheena tänään?" kysyin Siniltä putsatessamme harjoja harjaten niitä piikkisukaa vasten. "Puomeja!" tyttö hihkaisi innoissaan. "No sitten meidän pitää hakea Tintulle jännesuojat suojaamaan kolahduksilta", kerroin tytölle. Laitoimme harjat paikoilleen ja nappasimme sitten Tintun suojat. Kerroin kumpi suoja tulee kumpaan jalkaan ja näytin kuinka suoja liuvutetaan oikealle kohdalleen. Lopuksi varmistin että tarrat olivat tarpeeksi kireällä ennen kuin lähdimme hakemaan satulaa ja suitsia.
Sini ei itse yltänyt nostamaan satulaa Tintun selkään, joten vain selostin tytölle samalla kun näytin kuinka satula liuvutetaan paikoilleen, missä se oli oikeassa kohdassa, kuinka satulahuopa suoristetaan ja nostetaan sään kohdalta tarpeeksi ylös, ja kuinka satulavyö laitetaan kiinni. Sitten neuvoin etukäteen miten suitset laitetaan ja sitten autoin Siniä kädestä pitäen ottamaan suitset oikein käteensä ja miten hevosen päästä pidetään oikealla kädellä kiinni samalla kun sille tarjotaan vasemmalla kuolaimia. Autoin pujottamaan niskahihnan Tintun korvien taakse ja suoristin suitset ennen kuin annoin Sinin laittaa remmit kiinni. "Leukahihna laitetaan siten että sinne mahtuu nyrkki väliin. Hyvä. Ja turpahihnan väliin kaksi sormea. Jätä vähän löysemmälle, sulla on niin pikkuiset sormet. Jees, nyt se on sopiva."

Irrotin riimun pois Tintun kaulalta sillä aikaa kun Sini laittoi hanskat käteen ja kypärän päähän. Annoin ohjat tytölle ja ohjeistin tätä taas pitämään niitä hyvin kädessään. Kurkkasin tuntsarikäytävälle katsomaan olisivatko kaikki valmiina. Salli oli juuri auttamassa Mincan ratsastajalle kypärää päähän ja Valma seisoi Dunjan vieressä valmiina lähtöön. Loput hevoset olivatkin jo edellisen tunnin jäljiltä maneesissa.

"Onko kaikki valmiina? Sitten lähdetään!" huikkasin ja avasin Tintun karsinan oven, jotta Sini pääsisi Tintun kanssa ulos. Kävelin ratsukon vierellä maneesiin varmistamassa että kaikki sujuisi ongelmitta. Siellä Aleksi jo odottelikin meitä ja talutettuamme Tintun kaartoon aloin heti opastamaan Sinille, kuinka ensin laitetaan ohjat kaulalle, sitten kiristetään satulavyötä ja lasketaan jalustimet alas. Säädin niitä myös saman tien lyhyemmäksi ihan summamutikassa, sillä ne olivat todella pitkät edellisen ratsastajan jäljiltä. Sitten punttasin Sinin Tintun selkään ja autoin jalustimet tuon jalkoihin oikeaan kohtaan. Ja kappas, jalustimet olivatkin juuri oikean mittaiset. Tarkistin vielä vyön ja varmistin Siniltä että kaikki oli hyvin.

Aleksi vielä kiitti kaikkia avustajia, ja sitten olikin jo aika hylätä Sini oman onnensa nojaan. Tinttu kyllä varmasti huolehtisi että ratsukko pääsee turvallisesti puomien yli, mutta kyllä mulle silti jäi pieni jännitys, että pärjääkö se avuton pirpana nyt varmasti. Hymyilin omille mietteilleni ja lähdin Valman ja Sallin kanssa takaisin kohti tallitupaa. Olisi kaakaotauon aika.

- Nanna ja Tinttu 8HM
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   La 09 Toukokuu 2015, 12:22

Estetreeniä

Oli lauantai-iltapäivä. Aurinko paistoi kirkkaalta tavaalta ja sai ilman tuntumaan entistäkin lämpimämmäksi. Ensitöikseni tallipihaan saavuttuani riisuin tulikuuman nahkatakkini yltäni, sillä aurinko oli porottanut sen mustaan nahkaan koko ajomatkan. Onneksi en ollut grillaantunut ihan kokonaan.

Lompsin tallitupaan, jossa Vili ja Maikki rupattelivat iloisesti keskenään. Maikki oli selkeästi keskellä jotain jännittävää tarinaa, sillä tytön kädet viuhtoivat hurjasti tämän selittäessä. Moikkasin molemmille ja jatkoin sitten matkaani Tintun kaapille. Jätin sinne nahkatakkini ja vaihdoin farkut ratsastushousuihin. Maiharit vaihtuivat johdpureihin ja pörröinen takkupesäni taipui ponnarille.
"Onks Aleksi vetämässä tuntia?" kysyin kun Maikin tarina tuli päätökseensä.
"Joo, ulkokentällä", Vili vastasi ja viittoi kentän suuntaan. Poika vaikutti jotenkin vaisulta, vaikka käyttäytyikin ihan ystävällisesti ja tuon suu oli jossain hymyntapaisessa.
"Okei, mä käyn ettimässä. Aattelin nimittäin treenata vähän huomisiin estekisoihin. Haluisittekste muuten tulla nostelemaan puomeja?"
"Joo, tottakai! Asta ja Bambo on tarhailemassa ni ei mulla muutakaan tekemistä oo", Maikki vastasi. Vili nyökkäsi myös.
"Okei, jos mä tuun hakee teijät sitte ku oon saanu Tintun laitettua?"
"Juu."

Suuntasin takakentälle, josta kaikui Aleksin selostus ja kavioiden kopina. Ratsukot kiersivät pöllyävää kenttää reippaassa ravissa ja Aleksi huuteli ohjeita kentänlaidalta. Kävelin miehen luokse ja kysyin sopivassa välissä: "Hei Aleksi, Tintulla kun on tänään vapaapäivä ja huomenna on ne estekisat, niin aattelin voisinko käyä vähän hyppäämässä maneesissa?"
"No joo kyllähän se käy. Otat vaan jonkun kaveriksi, että voi sitten soittaa ambulanssin kun sä makaat kanveesissa. No ei vaan. Kunhan et rasita Tinttua liikaa, hyppää vaan jotain 60cm ja ainoastaan pari kertaa metriä."
"Selvä juttu", hymyilin miehelle ja kiiruhdin hakemaan Tinttua tarhasta.

Tamma oli melko unisella tuulella ja mateli perässäni talliin. Se olisi selvästi halunnut jäädä vielä nauttimaan auringosta. Kulkiessamme tallikäytävää pitkin Tintun karsinalle näin Klikin karsinassa liikettä.
"Moikka", huikkasin tuonne iloisesti ja kohta mustatukkainen tyttö ilmaantui karsinasta pölyharja toisessa ja piikkisuka toisessa kädessä. Vera taisi olla tuon nimi. "Moi."
"Ootko sä menossa ratsastamaan? Klikillä tais olla kanssa tänään vapaapäivä?" kysäisin.
"Juu, ajattelin mä. En vaan oikeen oo vielä päättänyt mitä tekisin kun en yksinään maastoon viitti lähteä. Mä kun en vielä tunne reittejä", Vera vastasi ja pyyhki Klikin karvoja housuistaan.
"Aa.. Mä aatteln mennä hyppäämään maneesiin. Tuu säkin?" kannustin tyttöä.
"Noo... kai mä voisin. Esteet on aika kivoja, eikä Klikki ehkä sitten olis niin laiska kun yleensä", Vera naurahti.
"Joo, hei mä laitan vaan Tintun kuntoon ni mennään sitten."
"Jeps."



Kun olimme saaneet hepat laitettua, kävin hakemassa Vilin ja Maikin messiin ja menimme porukalla maneesiin. Tinttu ja Klikki kävelivät nätisti alkukäynnit meidän perässämme samalla kun roudasimme estetolppia ja puomeja jonkin näköiseen järjestykseen. Saimme aikaiseksi sarjaesteen, pystyn, jolle oli melko tiukka tie, sekä pienen okserin. Lämmittely ravailujen jälkeen aloitimme hyppäämisen menemällä ristikoita muutaman kerran ja korotimme pikkuhiljaa esteitä ja aloimme hyppäämään sarjaa. Meillä oli tosi hauskaa Vilin ja Maikin huudellessa meille ohjeita ja mun ja Veran pomppiessa poneinemme esteiden yli varoen törmäämästä toisiimme.
Kun olimme saaneet hypättyä radan toimivasti 60cm korkeudella, pyysin Maikkia ja Viliä korottamaan esteet siihen 80-90 sentin korkeuteen ja okserin metriseksi. Vera jättäytyi tässä vaiheessa sivummalle ja kaikki jäivät jännittämään kuinka selviäisimme Tintun kanssa. Sarjalla meillä oli hieman ongelmia, mutta Tinttu venytti hyvin askeltaan kakkososalle ja liisimme esteen yli. Pysty sujui mainiosti, mutta sitten olikin aika jännittää okseria. Tinttu lähti kiihdyttämään hurjaa vauhtia ja minä laskin päässäni askeleita ottaen puolipidätteitä tiuhaan tahtiin. Katse esteen yli, kevyt istunta, myötäys ohjalla ja viuh olimme maalissa. Taputin Tinttua kiitollisena ja otin vastaan aploodit katsojilta. Kyllä nyt saatoin mennä huomisiin kisoihin hyvillä mielin.


Nanna ja Tinttu 9HM
Joo tää loppu oli vähän kökkö, mut ei enää oikein huvittanu kirjottaa tätä tarinaa xD
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   To 02 Heinä 2015, 13:58

Osa hoito IV -suoritusta

Oli heinäkuun toinen päivä, ja kesä näytti olevan vihdoin kunnolla alkamassa. Taivaalla ei näkynyt pilven hattaraakaan ja lämpötilakin oli kohonnut 25 paremmalle puolelle. Hyvän ilman kunniaksi olimme käyneet aamupäivästä Miron kanssa uimassa ja matkasimme nyt kohti Hallavaa Miron vanhalla polkupyörällä. Mä istuin takana pidellen kummassakin kädessäni jäätelöä, joista toista nuoleskelin samalla kun nautiskelin (pommpuisasta ja vingurtelevasta) kyydistä, ja toista tarjosin vähän väliä edessäni huhkivalle pojalle. Miro ei tosin onnistunut syömään jäätelöään tarpeeksi nopeasti ja tahmea suklaalitku valui pitkin kättäni.

Parin mutkan ja muutaman melkein-kaatumisen jälkeen saavuimme kuitenkin Hallavaan - edelleen yhtenä kappaleena. Hyppäsin pois takahäksältä ja tunsin pistelyä kun verenkierto palasi taas normaaliksi luisevassa takamuksessani. Miro laittoi pyörän telineeseen ja tuli sitten ottamaan melkein kokonaan sulaneen jäätelönsä.
Ahmimme siinä jäätelöidemme loppuja pikavauhtia paahtavassa auringossa kun Aleksi ilmaantui tallista Runon ja Eevi-Sofian kanssa. Heillä oli mukanaan kottikärryllinen epämääräistä sälää aina sähkölangoista lekaan asti.
”Hei työ tulittekin just sopivasti laidunten korjaus talkoisiin! Tosin nää talkoot on vähän pienet kun vaan Runo ja Eevi löyty tallista”, mies naurahti.
”Sori mut sähän sanoit et mun pitäis tänään juoksuttaa Tinttu? Voin kyllä sen jälkeen tulla…”
”Ainiin ainiin… Joo no tuu sie Miro. Kyllä myö neljästäänkin pärjätään.”
”Joo voin mä tulla.”
”Hyvä hyvä.”

Jengi lähti lampsimaan kohti laitumia ja Miro antoi minulle vielä yhden sulkaan makuisen pusun ennen kuin lähti muiden perään. Mä olin vaan iloinen etten joutunut heti siihen hikiseen rääkkiin ja hyppelehdinkin hyräillen tallitupaan. Vaihdoin tennarini johdpureihin ja nappasin ratsastushanskat käteen. Hiostavia ratsastushousuja oli ihan turha vaihtaa farkkushortsieni tilalle, kun en kuitenkaan hevosen selkään ollut nousemassa.

Tinttu ei tullut tällä kertaa askeltakaan portille vastaan vaikka kuinka huutelin. Darcy sen sijaan tuli saman tien puskemaan päänsä kainalooni ja kerjäämään rapsutuksia.
”Onko tamma vähän hellyydenkipeä? No kyllä mä sua voin vähän paijata. Andreasta ei ookkaan näkynyt pitkään aikaan. Vieläköhän se ajatteli sua hoitaa?” hellin puoliveristä jonkin aikaa ja kävelin sitten Tintun luokse riimua selkäni takana piilotellen. Ei tamma onneksi karkuun lähtenyt ja antoi laittaa riimun ihan nätisti päähänsä. Vaikein osuus oli saada Darcy ja Kyyhky häädettyä portilta, jotta sain päästettyä Tintun siitä toiselle puolelle. Tamma jäi onneksi tyytyväisenä mutustelemaan heinää aidan viereen eikä repinyt mua tallia kohti sillä aikaa kun laitoin portin perässämme kiinni.
Laitoin Tintun tallikäytävälle ja olin saada sydänkohtauksen Tintun harjoja hakiessani kun yhtäkkiä jonkun oranssi hiuspehko näkyi tyhjän karsinan kaltereiden välistä.
Sandra kurkkasi karsinasta kuullessaan pienen säikähtäneen kiljaisuni.
”Sori sori, ei ollut tarkoitus säikyttää…” tyttö pahoitteli.
”Öh… joo ei se mitään. Mitä sä siellä piilottelet?”
”Tota… mä en halunnut että Aleksi löytää mua tai se ois värvännyt mutkin korjaamaan aitoja”, Sandra tunnusti hieman nolona. ”Joko ne lähti?”
”Joo oot turvassa”, nauroin Sandran ilmeelle. ”En kerro kenellekään, en mäkään sinne haluais rääkättäväks. Onneks mun pitää juoksuttaa Tinttu niin sain armonaikaa.”
Nyt Sandrakin tuli nauraen ulos piilostaan. ”Mä voin tulla sun seuraks.”
”Joo se ois kiva. Mun pitää vaan harjata Tinttu eka. Viitsisitkö sä etsiä jostain juoksutusliinan ja –raipan?”
”Tottakai”, tyttö hymyili ja lähti sitten kaivelemaan satulahuoneen syövereitä.

Kohta Tinttu olikin harjattu puti puhtaaksi, kaviot putsattu ja harja ja häntä selvitetty niin takuttomiksi kuin vain mahdollista. Laitoin Tintulle suitset irrotettuani ensin ohjat ja pujotin sitten Sandran löytämän juoksutusliinan kuolaimesta toiseen.
”Onks tää nyt silleen niinkun pitää?” varmistin vielä Sandralta.
”Joo hyvältä näyttää”, tyttö vahvisti ja ojensi sitten juoksutusraipan kun olin ensin saanut aseteltua liinan kunnolla käsiini. Minua jännitti hieman, sillä tämä oli ensimmäinen kerta kun oikeasti itse (melkein) yksin juoksutin hevosta. Onneksi Tinttu oli vanha tekijä.

Sandra sulki kentän portin perässämme ja meni sitten aidalle istumaan. Mä talutin Tintun keskiympyrän kehälle ja peruutin sitten ympyrän keskelle löysäten liinaa samalla sopivan mittaiseksi. Tamma seisoi nätisti paikoillaan katsellen touhujani kun säädin liinan hännän kanssa.
Kun vihdoin liina oli oikeaoppisesti kädessäni ja juoksutusraippa osoitti Tintun taakse, pyysin tammalta käyntiä ja maiskutin hieman. Tinttu ymmärsi yskän ja käveli hienosti kehää pitkin. Harjoittelin aluksi hieman pysähdyksiä Aleksin opettamalla tavalla. Sanoin ”Seeeeiiss”, matalalla äänellä ja astuin hieman enemmän Tintun etupuolelle kääntäen rintamasuuntaani hieman taaksepäin. Tinttu pysähtyi saman tien. Sen korvat kääntyilivät kuulostellen mitä pyytäisin seuraavaksi.
Astuin takaisin ympyrän keskelle ja käänsin rintamasuuntani enemmän menosuuntaan. Pyysin taas äänellä Tintun käyntiin. Kun tamma lähti liikkeelle hieman madellen, maiskutin enemmän ja huitaisin raipalla ilmaa tamman takana. Se auttoi. Toistimme pysähdyksen vielä muutaman kerran ja pyysin sitten Tinttua vaihtamaan askellajia.
”Ra-vi!” sanoin nousevalla intonaatiolla ja huitaisin hieman raipalla, jolloin Tinttu siirtyi reippaaseen raviin. Tamma ravasi nätisti ympyrän kaarta pää melko rennossa asennossa ja korvat koko ajan kääntyillen ja kuunnellen minua. Teimme muutaman ravi käynti siirtymisen ja otin sitten pysähdyksen.

”Hyvältä näyttää!” Sandra huusi aidalta.
”Joo, Tinttu on ihan mahtava”, hymyilin ja rapsutin tamman päätä. Käänsin Tintun ympäri ja vaihdoin liinan oikein päin. Palasin takaisin ympyrän keskelle ja ravasimme sitten toiseenkin suuntaan. Teimme pari käynti ravi siirtymistä ja pyysin sitten Tintulta laukkaa samalla tavalla nousevalla intonaatiolla kuin raviakin pyytäessäni. Tinttu vain kiihdytti raviaan joten pyysin laukkaa uudestaan ja heilautin juoksutusraippaa tamman takana. Tällä kertaa laukka nousi. Tinttu laukkasi jonkin aikaa hienosti, mutta sitten näin että tamma oli pudottamassa raville, joten maiskutin ja huitaisin juoksutusraipalla hieman vauhtia. Se toimi ja Tinttu jatkoi energisessä laukassa.
Muutaman kierroksen jälkeen pyysin ”Raaaaviiii” matalalla äänellä ja Tinttu siirtyi raviin. Tamma pärski hieman ja pyysin sitten jonkun ajan päästä tamman käyntiin ja pysähdyksiin. Laukkasimme vielä toiseen suuntaan pari kierrosta, jonka jälkeen annoin Tintun ravata jonkin aikaa. Loppuraveissa Tinttu pärski tyytyväisenä ja venytti kaulaansa eteen alas. ”Hieeno tyttö”, kehuin tammaa ja annoin sen siirtyä käyntiin.

Kerin juoksutusliinan lyhyeksi ja talutin Tintun Sandran luo.
”Eikö mennytkin hienosti?” kysyin oikeastaan Sandralta vaikka sanoinkin sen lepertelyäänellä Tintulle samalla kun taputin tamman hikistä kaulaa.
”Joo ei mitään ongelmia”, Sandra nyökkäsi ja rapsutti tamman päätä kun tämä tökkäsi turpansa Sandran syliin tämän vielä istuessa aidalla.
”Mennäänkö kävelemään loppukäynnit maastoon?” kysyin Sandralta joka vastasi myöntävästi. Tyttö hyppäsi alas aidalta ja lähdimme sitten yhdessä tuumin tallin takaa lähtevälle pienelle metsäpolulle.
Jutustelimme niitä näitä ja annoin Tintun välillä pysähtyä nappaamaan evästä polun varrelta. Kaikkialla oli todella kaunista. Puut suhisivat tuulessa, linnut lauloivat ja kaikkialla oli niiiin vihreää. Nautiskelin täysin siemauksin pikku metsäretkestämme.

Takaisin tallille päästyämme Tinttu oli saanut hengityksensä tasaantumaan, mutta tamman kaula ja kainalot olivat vielä hiessä. Talutin sen pesariin ja Sandra piti tammasta kiinni kun ruiskutin siihen viilentävää vettä. Tietysti en voinut vastustaa kiusausta ja osa vedestä päätyi Sandran päälle ja lopulta pesutuokiomme päättyi railakkaaseen vesisotaan. Tinttu oli onneksi sen verran uupunut, ettei jaksanut välittää pelleilystämme.
”No eiköhän me nyt jakseta mennä hikoilemaan sinne laiduntalkoisiin kun ollaan saatu kunnon viilennys!” Sandra nauroi. Olin samaa mieltä, joten kuivattuamme Tintun hikiviilalla ja vietyämme sen tarhaan kävimme hakemassa tallituvasta pari vesipulloa ahertajille vietäväksi ja lähdimme sitten yhtä matkaa kohti laitumia.

Nanna ja Tinttu 10HM
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   To 23 Heinä 2015, 19:35


Tinttu ja Nanna innostuivat vääntämään koulua.
//Älkää kysykö mitä Nannan naamalle kävi. Kumitin sen uudestaan ja uudestaan ja lopulta suutuspäiisäni piirsin niin kovaa että ei enää kumittunut:(
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   Ke 04 Marras 2015, 18:10

4.10.2015 Sysspimeyttä

Tänään oltiin saatu nauttia melko nätistä ilmasta. Aurinko oli paistanut, eikä nollarajakaan ollut ylittynyt pakkasen puolelle. Olin siis melko hyvällä mielellä matkatessani kohti tallia. Mutta kun sain moottoripyöräni parkkiin ja kypärän pois päästäni, olikin aurinko humpsahtanut metsän taakse ja ilta oli muuttumassa synkeäksi. Kirosin hiljaa mielessäni Suomen pimeitä syksyjä.
Onneksi tallista kajasti lämmin valo, joka oikein kutsui luokseen. Harpoin pihan yli vältellen kuraisimpia kohtia ja vetäisin tallituvan oven auki. Ja mikäpä muukaan siellä oli vastassa, kuin Ellen keittämässä teetä.
“Saanko liittyä seuraan?” kysäisin, vaikken tyttöä erityisen hyvin tuntenutkaan.
“Joo toki, haluatko teetä?”
Nyökkäsin Ellenille ja tämä alkoi kaataa kuumaa vettä yhteen kovia kokeneista mukeista. “Tuolla on niin synkkää, että rupes tekemään mieli jotain lämmintä.” Kävin heittämässä takin ja kaulahuivin Tintun kaappiin ja istahdin sitten pöydän ääreen.
“Samaa mieltä”, tyttö nyökytteli ja tuuppasi teelajitelmaa pöydän toiselta puolelta kohti minua. “Onneksi ehdin käydä Bambon kanssa maastossa ennen kun aurinko laski.”
“Mulla ei selvästi ole yhtä hyvä tuuri, pääsin koulusta vasta neljältä”, marisin ja dippasin jonkun sattumanvaraisen teepussin kuumaan veteen lillumaan.
Ellen kaivoi jonkinlaisen neuleen kassistaan ja alkoi värkkäämään jotain punaisesta langasta aina välillä teetään hörppien. Mietin olimmeko saaneet Hallavaan Valma kakkosen, mutten viitsinyt sanoa mitään ääneen. Hymyilin vain itsekseni ja maistoin teetäni. Se lämmitti mukavasti.

Kohta toimisto ovi lennähti sepposen selälleen ja Aleksi tamppasi sieltä ulos kauheaa vauhtia. “Kappas Nanna, sua ei ookkaan hetkeen näkynyt”, mies tervehti ja meni ilmoitustaululle rustaamaan jotain tuntilistaan kuin kyse olisi elämästä tai kuolemasta.
“Joo, koulu on pitänyt kiireisenä”, vastasin pahoittelevaan sävyyn.
“Muistapa sitten tänään laittaa Tintun varusteet kasaan, niin ne on huomenna heti valmiina kun kolmen aikaan lähdette Ketun kanssa ajamaan”, Aleksi muistutti.
Tajusin unohtaneeni koko vaellusreissun! Vaikka olin odottanut sitä innoissani jo pari viikkoa, olivat viimeiset kaksi päivää olleet sellaista hullunmyllyä, että koko reissu oli kadonnut jonnekkin aivojeni arkistokaappiin. “Joo, tottakai”, vakuutin Aleksille ja kohta mies olikin kadonnut tuvasta mitä luultavimmin maneesiin tunteja pitämään.

Ei mennyt montaa hetkeä, kun tallituvan ovi pamautettiin toistamiseen auki ja tällä kertaa sisään laukkasi Valma, kantaen käsissään Dunjan satulaa ja suitsia, sekä pesuvatia, satulasaippuaa, sientä ja pyyhettä. “Mä päätin olla tänään erityisen ahkera!” Valma julisti rojauttaen tavarat tallituvan pöydälle.
“Ainahan sä oot erityisen ahkera”, nauroin Valmalle ja siirsin teetäni kauemmas turvaan kun Valma alkoi levitellä suitsien osia ympäri pöytää.
“No niin, mutten oo putsannu Dunjan varusteita ainakaan kuukauteen. Kato nyt kuinka likaset nää on!” tyttö heilutteli jalustinhihnaa silmieni edessä. Okei, oli se vähän kurainen, mutta silti sellainen keuhkoominen siitä ettei varusteita oltu putsattu kuukauteen. Tintun kamat oli viimeeksi pesty varmaan puoli vuotta sitten... Mutta toisaalta ei nahalle ehkä tehnyt kauhean hyvää olla mutakerroksen peitossa paria viikkoa kauemmin, saati sitten puolta vuotta.
“Tuota, ehkä mäkin voisin putsata Tintun varusteet, kun lähdetään kuitenkin huomenna sinne vaellukselle ja kaikkea...”

-Nanna ja Tinttu 11HM
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   Ma 02 Toukokuu 2016, 11:26

Vihapuhetta ja kouluratsastusta

Rämmin mutaista tarhaa eteenpäin kohti sen kauimmaista – ja märintä – nurkkaa, johon Tinttu oli painavat kavionsa päättänyt upottaa. Mua ärsytti. Eikä vaan sen takia, että tuo tuittupäinen suomenhevostamma ei viitsinyt ottaa edes yhtä askelta mua kohti. Mua ärsytti myös Valma.

Se oli eilen tallituvassa tullut vaatimaan selitystä miksi MÄ olin viimeaikoina käyttäytynyt niin kummallisesti. Ihan niinkun MÄ olisin ollut se joka oli muuttunut. Ihan kun MÄ olisin syy siihen, ettei me enää tultu toimeen niin hyvin. Katsoisi joskus peiliin.

Karjaisin Tintulle tamman yrittäessä kiskoa itsensä lähimmälle heinätupolle ennen kuin olin edes saanut porttia perässämme suljettua.
”Mitä pahaa has she done to you?” kuulin Alanan naurahtavan takanani.
Kiskoin Tintun pois vihreältä ja käännyin sitten vastaamaan hikistä Faeta taluttavalle blondille.
”Äh, ei mitään. Mulla on vaan huono päivä.”
”Joo.. ymmärrän.”
Lähdimme yhtä matkaa taluttamaan hevosia talliin.
”Hyppäsitkö esteitä?” kysyin Alanalta huomatessani martingaalit(?) Faen kaulalla.
”Joo. We are training for Hallavacuppia varten”, Alana selitti.
“Meiänkin pitäis Tintun kaa treenata. Ainakin sitä kouluosuutta varten”, irvistin huvittuneesti muistellessani kuinka sähläsin viime osakilpailuissa kouluradalla.

Alana laittoi Faen karsinaan ja mä jäin Tintun kanssa yksäripuolen käytävälle. Alanan kanssa oli yllättävän mukava jutella. Kävin hakemassa Tintun harjakorin ja huomasin samalla Oscarin Darcyn karsinassa. Poika vilkaisi jokseenkin säikähtäneen vihamielisesti suuntaani ja piiloutui sitten Darcyn toiselle puolelle.
”Mikäköhän tota Oscariakin vaivaa?” mutisin puoliksi itselleni ja puoliksi Alanalle. ”Se tuijottaa mua aina ihan ku jotain ruttoa. Mä en ymmärrä miten Valma voi hengailla sen kanssa.”
”Valma needs her ihailijat. She likes being followed around and her ass kissed”, Alana melkein sylkäisi sanat suustaan.
Mä melkein naurahdin ennen kuin tajusin tytön olevan ihan vakavissaan. ”Valma kyllä käyttäytyy välillä ihan ku omistais koko tallin. Auttaa talutustunneilla ja on koko ajan jotain paikkaa puunaamassa ja silleen. Varmaan ihan vaan miellyttääkseen Aleksia. Ja varsinkin sen jälkeen kun se pääs treenaamaan Darcylla, se käyttäytyy niinkun se olis joku maailman paras kouluratsastaja. Mä muistan ku se tuli kolme vuotta sitten tänne ja pelkäs laukkaamista. Mut sillon se sentään oli aito ja oikeasti mukava.”
”Sitä Valma just on, fake. Pretending to be nice but really she doesn’t care about anyone.”
Nyökyttelin Alanan sanoille. Ja vaikka sillä hetkellä kaikki sanomamme tuntui totisimmalta todelta, olimme tosiasiassa vain lietsoneet toinen toisemme puhumaan ilkeyksiä. Mutta ainakin se sai mut paremmalle tuulelle. Joku ymmärsi. Hittoon Valma, ja hittoon sen syyttelyt. Vika oli siinä eikä missään muussa.

Alana sai Faen varusteet riisuttua, ja heitettyään fleeceloimen lohikäärmeen selkään, hän selitti joutuvansa kiirehtimään, jotta ehtisi käymään kotona ennen kuin bussi lähtisi jonnekin jääkiekkokisoihin. Toivotin vielä tytön perään onnea ja lähdin sitten hakemaan Tintun varusteita satulahuoneesta.

Päätin mennä ulkokentällä sillä sää oli mitä mainioin. Tintun satulaan kiivetessäni viimeisetkin ajatukseni Valmasta kaikkosivat ja nautin täysin rinnoin auringonpaisteesta ja Tintun reippaasta käynnistä. Linnut lauloivat kaoottisesti läheisissä puissa ja kasvien kasvamisen saattoi melkein aistia.
Aloin kerätä ohjia paremmin tuntumalle ja aloitin hakemalla energistä käyntiä. Se ei tuottanut ongelmia, mutta sen sijaan pysähtyminen osoittautui hankalaksi. Yritin ensin pysäyttää lähinnä istunnallani ja käytin mahdollisimman vähän kättä, mutta Tinttu vain hidasti hieman käyntiään. Tein kädellä vähän suuremman pidätteen, mutta Tinttu vain hiipi eteenpäin. Hellitin ja otin uuden pidätteen. Nyt Tinttu oli jo melkein pysähdyksissä, mutta myödätessäni tamma ei enää ollutkaan paikoillaan vaan lähti hiipimään eteenpäin. Otin uuden pidätteen, joka auttoi hetkeksi, mutta taas myödätessäni Tinttu lähti hiipimään. Kuinka pysähtyminen saattoi olla niin vaikeaa?!? Olimme nyt edenneet melkein koko lyhyen sivun matkan yrittäen tehdä pysähdystä. Kulmassa tamma sitten pidätteen ja myötäyksen jälkeen vihdoin jäi paikoilleen seisomaan.
Huokaisin helpotuksesta. Mutta taistelu ei vielä ollut ohi. Seuraavan kerran yritin tehdä pysähdyksen pitkän sivun puolessa välissä, mutta taas Tinttu jäi hiipimään aina ohjan vähänkään löystyessä. Ei siinä mitään. Mä jatkoin vatsalihaksilla jäkittämistä ja pidäte-myötäys-sarjaa kunnes Tamma tajusi OIKEASTI seistä paikallaan.
Ei vielä kolmas eikä neljäskään kerta sujunut niin hyvin kuin toivoin, mutta viidennellä kerralla Tinttu pysähtyi paikoilleen jo ensimmäisestä pidätteestä. Taputin sisäkädellä ja kehuin vuolaasti. Erävoitto ei hirveästi lohduttanut. Jos meidän yhteistyömme oli näin retuperällä jo alkukäynneissä, kuinka koskaan voisimme suoriutua kunnialla kouluradasta?

Seuraavasta pysähdyksestä siirsin Tintun kevyeeseen raviin ja lähdin ratsastamaan pääty-ympyröitä. Tinttu jatkoi samalla linjalla kuin aikaisemminkin ja vain kaahotti menemään oikoen jok’ikisen kulman. ”Ulko-ohja, sisäpohje” toistelin Aleksin sanoja mielessäni. Hetken vääntämisen jälkeen sain sentään Tintun kulkemaan tarkasti haluamiani teitä pitkin ja vieläpä ihan kivan energisesti ja hyvin taipuen. Istuin alas harjoitusraviin ja lähdin tekemään pysähdyksiä suoraan ravista. Aluksi se tuntui tuskallisen vaikealta, mutta pikkuhiljaa yhteistyömme lähti sujumaan paremmin. Onneksi Tintun ravi oli sen verran pehmeää, että siellä oli helppo istua ja pystyin täysillä keskittymään oikea-aikaisiin apuihin.
Kyn pysähdyksen sujuivat, aloin tekemään niiden kohdalle pelkät hidastukset. Puolipidätteitä, vatsa tiukkana, pohkeet lähellä, ja sitten myötäys kädellä ja siirtyminen reippaaseen raviin. Se meni jo aika mallikkaasti. Käänsin kulman jälkeen lävistäjälle ja lähdin pyytämään keskiravia. Ja suureksi ilokseni Tinttu päästeli jaloistaan menemään kuin mikäkin Olympia-tason kouluratsu. No ei ehkä ihan, mutta tarpeeksi hyvin kuitenkin!
Jatkoin samaa harjoitusta myös toiseen suuntaan ja annoin sitten Tintulle luvan siirtyä käyntiin ja annoin pitkät ohjat. Olin suunnattoman tyytyväinen. Nostaessani Naantalin auringon lailla hymyilevät kasvoni ylös, huomasin Eevi-Sofian nojailevan kentän aitaan.
”Sehän näyttää tosi hyvältä!” nainen hihkaisi kannustavasti.
”Joo, mutta on sen eteen saanut töitäkin tehdä. Olisit nähnyt miten aluksi se ei suostunut edes pysähtymään!” naurahdin ja jäin kävelemään ympyrälle Eevin päätyyn.
”No sitten ainakin tiedät tehneesi jotain oikein”, Eevi-Sofia hymyili.
Hymyilin takaisin ja taputin vielä kerran Tintun kaulaa.
”Munkin pitäisi kohta puoliin kivuta Suden selkään…”
”Aika jännää. Mä en tiedä uskaltaisinko kiivetä kouluttamattoman pikkuhevosen selkään”, mietiskelin.
”No kyllä muakin jännittää, mutta uskon kuitenkin että kaikki menee hyvin.”
”Kyllä varmasti menee”, hymyilin Eeville vielä kannustavasti ja aloin sitten kerätä Tintun ohjia takaisin käteen.

Ravasin muutaman kierroksen ja kävin vielä kaikki avut läpi ja nostin sitten laukan. Aluksi Tinttu eteni melko tahmeasti, mutta aktiivisen kannustuksen jälkeen sain senkin kavioihin liikettä. Käänsin pääty-ympyrälle ja huomasin heti Tintun kanttaavan melko lailla sisäänpäin. Korjasin omaa istuntaani ja vedin ulommaista olkapäätäni taaksepäin, kuten Aleksi oli joskus neuvonut. Se auttoi jo melko paljon. Vielä ulko-ohja paremmin tuntumalle ja sitten Tinttu laukkasikin jo ympyrälläkin tasapainoisemman näköisesti. Ohjasin lävistäjälle, ja vaikka Tintun laukka hieman kiihtyikin, istuin vain tiiviimmin satulassa ja lähdin kokoamaan laukkaa kulmaa kohden tultaessa. Pohkeet kiinni, vatsa tiukaksi, pidäte ja käyntiin. Väliin jäi kaksi raviaskelta, mutta kehuin silti Tinttua todella hienosta suorituksesta. Pyysin pohkeilla energisempää käyntiä, otin pari puolipidätettä ja lyhyen sivun keskeltä nostin täsmällisen laukan. Laukkasin taas ensin kerran kentän ympäri hakien sitä oikeaa tahtia ja lähdin sitten ratsastamaan pääty-ympyrän ja sen jälkeen taas lävistäjälle. Keskityin kokoamiseen ja kulmassa pidätteen jälkeen rentouduin istunnallani (ajatellen sitä Aleksi kuuluisaa tyhjenevää ilmapalloa) ja siirsin Tintun käyntiin. Ja tällä kertaa se onnistui suoraan laukasta!

Taputin Tinttua äärimmäisen hyvästä työskentelystä ja annoin sitten pitkät ohjat. Eevi oli kadonnut jonnekin kentän laidalta ja Nelli lähestyi kenttää taluttaen perässään auringossa kimaltelevaa arabialaistaan.
”Mahdutaanko me sinne treenaamaan?” Nelli huikkasi päästyään lähemmäs.
”Joo tulkaa vaan, me oltiinkin just lopettelemassa”, vastasin iloisesti.

Kävelin vielä pari kierrosta ja tulin sitten alas Tintun selästä. Tallissa se saisi ruokakuppinsa täyteen kuivaa leipää.

-Nanna ja Tinttu 12HM
2 arpaa hallavacupin koulu-osuutta varten!
Arvat lisätty -A
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nanna
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 304
Join date : 01.11.2013
Ikä : 21
Hevonen : Tinttu

ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   La 06 Elo 2016, 21:01

Myrskypilviä horisontissa

Ilma oli hiostava ja taivaalla roikkuivat tummat pilvet niin alhaalla, että melkein saatoin kuvitella pystyväni koskettamaan niitä jos vain kurottaisin käteni tarpeeksi ylös Tintun selässä. Vaikka sateen mahdollisuus oli enemmän kuin suuri, olimme Miron kanssa päättäneet ottaa riskin ja lähteä maastoon. Palle oli saanut löhötä koko kesän laitumella ja Aleksi oli ollut vahvasti sitä mieltä, että se kaipasi hieman herättelyä ennen tuntien alkamista. Olin tietysti mennyt ilmoittamaan Miron vapaaehtoiseksi tehtävään, ja vaikka poika olikin ensin ollut hieman nyrpeä tiesin hänen olevan iloinen päästessään viikon ajaksi Pallen tehoratsastajaksi.

"Otetaanko ravia?" käännyin Tintun paljaassa selässä ja katsoin parasta ystävääni. Miro hymyili kuin naantalin aurinko.
"Otetaan vaan, muttei mennä sitten hirveän kovaa. Tää ravi pompottaa yllättävän paljon."
Nyökkäsin ja otin sitten Tintun ohjat kireämmälle. Tamma oli ollut alkumatkasta todella leppoisalla tuulella mutta terästäytyi heti huomatessaan edessään avautuvan pitkän hiekkatien. Ei tarvittu kuin pieni myötäys ohjasta kun suomenhevonen jo lähti painamaan eteenpäin. Ensin keksityin vain myötäämään lantiostani ja pitämään itseni keskellä Tintun paljasta selkää, mutta saadessani tahdista kiinni käännyin taaksepäin katsomaan kuinka Mirolla sujui. Ehdin huomata Pallen jääneen monta sataa metriä kauemmaksi kun Tinttu yhtäkkiä pyrähtikin sivusuunnassa tien toiselle puolelle. Luiskahdin tamman kyljelle ja jäin roikkumaan sen paksuun harjaan. Onneksi Tinttu kuitenkin rauhoittui nopeasti säiköhdyksestään ja jäi seisomaan puhisten paikoilleen.
"Mikä sulle oikein tuli?" suoristauduin selässä istumaan oikealle paikalle ja rapsutin tamman kaulaa.

"Eh.. anteeksi hirveästi" tummatukkainen tyyppi tuli varovaisesti ulos tien laidalla olevasta pusikosta. "Olin keräämässä mustikoita..."
"Ei se mitään, ei käynyt pahasti", hymyilin marjastajalle joka näytti olevansa sydänjuuriaan myöten pahoillaan. Sitten tunnistin tuon. Sehän oli se sama tyyppi joka oli toissapäivänä kaatunut pyörällä ja jolle olin antanut puhdistusliinan.
"Mä olen Nanna, me taidattiin tavata toissapäivänä."
Marjastajan ilme muuttui hitaasti hämmennyksestä hymyyn. "Sä olet se kiltti kahvilatyöntekijä. Hei, mä olen Pujo."
Siinä vaiheessa Miro oli jo ehtinyt ravata meidän luoksemme laiskalla ratsullaan. "Nanna - kilttikö - oot varmasti sekottanut", Miro nauroi hilpeästi.
"Pöhkö", loin Miroon murhaavan katseen. "Tässä on Miro, se on vähän juntti."
Juttelimme hetken niitä näitä ja pian saimme kuulla, että Pujo oli oikeastaan aina ollut kiinnostunut hevosista.
"Sun pitää tulla käymään Hallavassa!"
"Ai se talli tuossa metsän takana? Joo olen mä meinannut tulla, mutta kun en oo tuntenut sieltä ketään niin en oo viittinyt.."
"No nyt sä tunnet meidät. Ja muutenkin koko porukka on ihan mahtava, eli sun on pakko tulla käymään", Miro kannusti empivää Pujoa.
"Niin! Hei nähdäänkö siellä huomenna puolilta päivin? Mä voin näyttää paikkoja", hymyilin.
"No, sopiihan se", Pujo lopulta myöntyi.
Juttelimme hetken ja jatkoimme sitten Miron kanssa matkaa vilkuttaen iloisesti takaisin marjapuskaan kömpivälle uudelle ystävällemme.

Loppumatka sujui rennoissa meiningeissä ja otimme jopa hieman rauhallista laukkaa pellon reunaa pitkin. Matkaa ei ollut tallille enää kuin alle kilometri, kun taivas yhtäkkiä repesi ja kasteli meidät suurilla pisaroillaan. Vettä tuli kuin saavista kaatamalla ja olimme hetkessä läpimärkiä. Kannustimme hevosemme raviin ja tulimme tallin pihaan aikamoisella rytinällä. Laskeuduimme nopeasti alas hevostemme selästä ja ryntösimme talliin vettä valuvina.
"Ette ihan ehtineet kuivina takaisin", Aleksi virnisti Nikitan karsinasta, jossa tuo oli huhkimassa talikon kanssa.
"No ei keretty."

Kun olin huoltanut Tintun, sain ajatuksen ja kävelin hymyillen Aleksin luokse. Jäin nojailemaan Nikitan karsinan oveen, kunnes mies nosti katseensa.
"No, oliko jotain asiaa vai haluatkos kenties talikon varteen?"
"Sitä vaan että, huomenna tänne tulee yks tyyppi tutustumaan ja ajattelin jos haluaisit tarjota sille hoitohevosta? Pujo on vähän arka mitä tulee hevosiin ja se kaipaa vähän kannustusta..."
"Mikäs siinä, meillä onkin monta kivaa ponia ilman hoitajaa", Aleksi hymyili. "No miten on, tuletko lappamaan kakkaa vai annatko mun rauhassa tehdä työni loppuun?"

Jätin Aleksin rauhaan ja hymyilin itsekseni. Päivän hyvä työ tehty. Tai siis huomisen päivän. Sitten puhelimeni soi, se oli Valma.
"Hellouu", vastasin puhelimeen iloisesti. Minun ja Valman välit olivat parantuneet huimasti ja olin siitä iloinen.
"Christian kosi minua."

En tiennyt mitä ajatella. Kosi? Christian? Siis joo tietysti tiesin että he olivat umpi rakastuneita, mutta.. silti!
"Mitä sä vastasit?!"
"En mä oikein tiedä..."
"Sä et tiedä mitä vastasit?"
"No siis sanoin että mun pitää miettiä."
"Jos mä tuun sinne niin mietitään yhdessä? Tuon jäätelöä."
"Joo se olis kiva. Pystytkö sä tulemaan heti?"
"Juu, menee puoli tuntia."

"Kuka se oli?" Miro ilmestyi viereeni Pallen harjapakki kädessään.
"Valma. Mä taidan lähteä sen luokse."
"Onko kaikki hyvin?"
"Joo on", hymyilin Mirolle vakuuttavasti. "Nähdään huomenna!"
Kävin nopeasti viemässä ratsastuskamani Tintun kaappiin ja suuntasin sitten moottoripyörälleni. Pääni kävi ylikierroksilla. Olin niin iloinen Valman puolesta. Mutta toisaalta huolissani. Tämä kaikki voisi päättyä äärettömän huonosti...

- Nanna ja Tinttu 13HM
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Tuulen Tirlittan   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Tuulen Tirlittan
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Hallava :: Hallava :: Päiväkirjat-
Siirry: