Tämä on virtuaalitalli
 
PääsivuKalenteriFAQHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Buddercup

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 22

ViestiAihe: Buddercup   Ti 26 Marras 2013, 17:14



Viimeinen muokkaaja, Aleksi & Alexa pvm Ke 15 Tammi 2014, 11:26, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miro
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 26.11.2013
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Buddercup   To 28 Marras 2013, 19:43

Episodi 1

Sinä torstaina mä hiippailin taas kerran ninjana tallille. Mä en koskaan mennyt sisään asti, vaan mä katselin vain hevosia, jotka sattuivat olemaan ulkona aitauksissa. Mulla oli yksi suosikki: sellainen aika jykevä, ei kovin iso, mutta poikkeuksellisen värinen hevonen, jolla oli uskomattoman paksu ja pitkä harja. Hevonen oli oikeastaan aika kaunis, kummallisesti keltaisen ja ruskean kirjava. Mä en tiennyt hevosen nimeä.
Tänään riemastuksekseni mä huomasin, että tukkajumala oli pihalla. Se söi aitauksen nurkassa olevasta heinäkasasta. Sillä ei varmaan ollut öitä juuri nyt. Mä nojauduin ties kuinka monennen kerran aitaan ja sytytin tupakan.
Mä en oikein tiennyt, miksi mä poltin. Mä tein sitä ehkä kerran tai pari viikossa. Helsingissä mä olin jotenkin ajautunut "huonoon sakkiin", kuten mun adoptioäidillä oli tapana sanoa. Oikeastaan mä en ollut pahis. Mä satuin vain näyttämään pahikselta, mikä saattoi johtua siitä, että mä olin viettänyt aikaani "huonossa sakissa" ja tullut ulkonäöltäni niiden kaltaiseksi.

Mä havahduin ajatuksistani, kun mä kuulin takaani topakan ja heleän tytönäänen.
- Tallilla ei saa polttaa.
Mä käännyin ympäri. Mut oli huomattu. Puhuja oli erittäin pienikokoinen, ehkä yläasteikäinen tyttö, jonka valkoisessa haituvatukassa oli pinkkejä raitoja. Mä hymyilin leveästi tytön päättäväiselle ilmeelle.
- Ja kukas sä oot? mä kysyin rennosti. Mä olin tieten tahtoen vähän ärsyttävä: mä puhalsin savuhahtuvan ilmaan, nojailin aitaan itsevarmasti ja pyörittelin tupakkaa kädessäni.
- Lotta, tyttö sanoi yksinkertaisesti. Kuinka suloista. - Laita se tupakka pois. Tallilla on paljon herkäsi syttyviä materiaaleja.
Aika rohkeaa. Mä tiputin savukkeenpätkän ja poljin sen jäiseen maahan maiharin kannalla.
- No niin. Ootko nyt tyytyväinen?
Tätä tyttöä ei millään saanut hiljaiseksi.
- Olen. Tosi.

Samassa Lotta huomasi, mitä mä olin katsellut.
- Tykkäätkö sä Pallesta? hän kysyi huomattavasti ystävällisemmin. Huhhuh, olin jo pelännyt, että hän söisi mut tai jotain.
- Hmmm, mä vastasin neutraalisti.
- Mikä sun nimi on? tyttö kysyi kiinnostuneena. Ei kai mun auttanut muukaan kuin vastata.
- Mä olen Miro, sanoin. - Ja hei kuule, mä en ole mikään hevospoika.
Se ei mennyt perille. Pinkkitukkaisen tytötn kasvoille nousi innostunut hymy.
- Haluatko sä alkaa Pallen hoitajaksi? Sillä ei vielä ole. Ala vaan, Palle on tosi kiltti. Tule, seuraa mua!
Tyttö kääntyi ja lähti kohti tallin päätyovea. Mä en voinut muuta kuin seurata perässä. Jessus. Mihin mä olin joutumassa?

Sisällä oli pitkä, kalteiovien reunustama käytävä, joka ulottui rakennuksen perälle asti. Käytävän toisessa päässä seisoi valtava, tummanruskea ja siro hevonen sidottuna ketjuilla molemmin puolin käytävää. Pinkkitukkainen tyttö käveli suoraan hevosen luo ja pussasi sitä suoraan nenälle. Yök.
- Darcy-kulta, tyttö leperteli hevoselle.
- Öööö, mä aloitin.
- Ai niin. Aleksi! tyttö huikkasi kovalla äänellä. Jo siinä vaiheessa aavistelin, että mun olisi enää hyvin vaikea puhua itseäni irti tästä. Mä suunnittelin pikaista pakoa, kun yhdestä karsinasta kurkkasi pitkätukkainen nuorimies talikko kädessään.
- Mitä, Lotta? Oho, meillähän on vieraita.
- Joo, Mirolla olis sulle vähän asiaa, Lotta sanoi reippaasti ja työnsi mua eteenpäin.

- Ömm, tota, mä mutisin äärettömän nolona. Lotta jatkoi vain.
- Miro on vähän ujo. Se haluaa sanoa, että haluaa alkaa Pallen hoitajaksi.
Aleksiksi kutsuttu mies katsoi mua päästä varpaisiin. Hän hymyili huvittuneena.
- No, ootko sie, Miro, ollut ennen hevosten kanssa?
On yksi asia, mitä mä vihaan: sitä, että vieraat ihmiset nauravat mulle. Sillä hetkellä mussa nousi halu olla enemmän kuin mitä mä olin.
- Olen ollut, mä sanoin. - Tosi paljon.
- Okei, Aleksi sanoi epäilevästi. - No, Lotta voi sulle näyttää pari perusjuttua. Hakekaa Palle tarhasta. Harjatkaa se vaikka, ja talutelkaa sitä kentällä.
Lotta kävi hakemassa ihan perimmäisen karsinan ovesta remmisotkun, jonka nimeksi mä veikkasin RIIMU. Seuraavaksi mä huomasin seuraavani Lottaa takaisin ulos tukkajumalan aitaukselle. Lotta pujahti ketterästi lankkujen välistä aitaukseen.
- Palle! hän huhuili ja maiskutti hassunkuuloisesti. Palle kohotti päänsä, mutta ei tullut Lotan luo. Mun mielestä Lotta oli tosi rohkea, kun hän lähti Pallen luo. Hän laittoi riimun päättäväisesti Pallen päähän ja lähti sitten kävelemään mun luokse naru ihan löysänä. Mitä hän teki saadakseen ison hevosen tottelemaan noin kiltisti?

- Avaa portti, Lotta käski. Heräsin transsistani ja avasin portin. Väistyin Pallen ja Lotan tieltä. Näin läheltä katsottuna Palle näytti oikeastaan aika isolta.
Mä laitoin portin kiinni tytön ja hevosen perästä. Sitten mä kirin ne ja siirryin kävelemään Pallen toiselle puolelle - ietenkin turvavälin päähän. Siltä varalta, että hevonen ei pitäisi musta.
Mä sain toistamiseen toimia ovenavaajana. Aleksi oli saanut karsinoiden siivouksen loppuun. Hän hymyili meille kärrätessään täyttä, haisevaa kottarilastillista ulos.
- Hyvä, te ootte päässeet vähän alkuun.
Mä yritin näyttää siltä, että mä tiesin, mitä mä tein, kun mä avasin viimeisen karsinan oven. Lotta talutti ihmeen itsevarmasti ison Pallen sisälle. Sitten hän otti siltä riimun pois ja ojensi sen minulle.
- Nyt sun tehtävä on laittaa tää riimu Pallen päähän.
Mitä? Ja mähän olin varmasti katsonut tarkasti, miten Lotta oli tehnyt sen aitauksessa.
- Öööö... mä mutisin taas äärettömän fiksun kommenttini joka asiaan.
Lotta roikotti riimua, niin kuin se olisi ollut Pallen päässä.
- Se on ihan helppoa. Pää vaan tästä sisään, tää pitkä hihna korvien taakse ja turvalukko kiinni.

Lotta sai sen kuulostamaan älyttömän helpolta. Mä lähestyin Pallea ninjana riimu kädessä. Palle kurotteli mua kohti, ja mä peräännyin. Sitten mä tajusin, että Lotta seisoi mun takana tuijottamassa. Mä jäin urheasti paikalleni seisomaan. Palle tunki valtavan turpavärkkinsä mun mahaa vasten, mutta mä yritin olla rohkea ja tönöttää paikoillani. Nyt se syö mut, nyt se syö mut, jankkasi mun päässä.
Sitten Lotta mun takana alkoi kikattaa sen kuuloisesti, että oli pidätellyt naurua jo muutaman minuutin.
- Se vain haistelee sua, hän sanoi naurunvinkaisujen lomasta. Mua ärsytti.
- Kyllä mä nyt sen tiedän, mä sanoin kärkevämmin kuin olin aikonut. Ärtymys antoi mulle rphkeutta ja voimia, ja pujotin riimun vaikeasti edestäkäsin Pallen turvan yli. Sitten mä kiersin niskahihnan korvien taakse, ehkä vähän kovakouraisesti, mutta Pallehan ei ollut siitä moksiskaan. Mä kiinnitin turvalukon toisen puolen renkaaseen. Kas noin!
Lotta oli taas saanut hillittyä itsensä.
- Hienosti meni, hän sanoi, ja mä kuulin äänestä, että häntä nauratti vieläkin. - Ota tää.
Lotta ojensi mulle pitkän narun.
- Se laitetaan tonne leuan alle kiinni.
Mä yritin väistellä Pallen suuta napsauttaessani riimunnarun kiinni.
- No niin. Osaatsä virkata?

Mä ällistyin kysymystä.
- Ai mä vai? mä kysyin hömistyneenä. - Öö, een.
Taas se "öö".
- Sitten mä opetan, Lotta sanoi iloisesti. Hän solmi ensin monimutkaisen näköisen solmun ja avasi sen narusta vetämällä. - Tätä kutsutaan vetosolmuksi. Tää on turvallinen, sillä jos tulee ongelmia, niin solmu aukeaa narusta vetämällä.
- Ookei, mä sanoin ja yritin muistaa kaiken kuulemani.
Sitten mun piti tehdä solmu. Jessus, en mä ollut mikään virkkaajamummo!
Solmu onnistui suunnilleen sadannella yrityksellä. Seuraavat puoli tuntia Lotta opetti mulle, miten hevonen harjataan, ja miten kaviot putsataan. Kavioiden putsaus pelotti mua Pallen puolesta, sillä aluksi Lotta varoitteli, ettei kaviokoukulla saisi kaivella kavion osaa, jossa veri virtasi. Sälettä tai sädettä tai mitä lie. Lotta näytti mulle, mistä löytyvät kaikki tarvittavat tavarat.
Kaiken tallipuuhastelun jälkeen mun pää oli halkeamaisillaan käsittelemättömästä tiedosta. Puolien tunnin kuluttua Lotta talutti Pallen ratsastuskentälle. Mä sain taas toimia portinavaajana.

Lotta pysäytti Pallen kentän keskelle. Mulle jäi epäselväksi, miten hän sai ison hevosen tottelemaan itseään. Mun kauhukseni Lotta ojensikin narun mulle.
- Se on sun vuoro. Taluta Palle tonne kentän päähän ja takasin.
Mä yritin näyttää itsevarmalta. Tietenkin mä menin väärälle puolelle hevosta.
- Hevosta talutetaan aina vasemmalta puolelta, Lotta valisti. - Paitsi tietenkin talutustunneilla.
Lotta neuvoi mua tarttumaan oikealla kädellä riimun siiden päähän, mikä oli lähempänä Pallea, ja kokoamaan lopun narun vasempaan käteen. Monimutkaista!
- Sit liikkeelle, Lotta sanoi ja astui taaksepäin.
Mä kokeilin. Mä astuin puolikkaan askelen eteenpäin.
- Ööö, se ei liiku, mä huikkasin Lotalle. Taas se "öö".
Lotta nauroi.
- Vedä narusta ja maiskuta näin, hän sanoi ja teki suullaan omituisen äänen. - Sun täytyy olla päättäväisempi.
Mua nolotti. Mä nykäisin narusta, mutta skippasin maiskautuksen ja päätin treenata sitä myöhemmin kotona.

Ja sitten se tapahtui: Palle lähti kävelemään! Mun teki mieli karjaista riemusta, mutta silloin Palle olisi varmaan lähtenyt toiseen suuntaan. Mä en voinut uskoa tätä. Mä kävelin hevosen kanssa, ja hevonen, joka painoi varmasti ainakin tuhat kiloa, seurasi mua ihan kiltisti.
Kun mä lähestyin kentän päätyä, mä ounastelin ongelmia.
- Miten tää kääntyy? mä huusin Lotalle kentän toiseen päätyyn.
- Käänny vasemmalle! Lotta huusi takaisin. - Se kyllä seuraa sua.
Oli vähän pelottavaa jäädä sisäkaarteeseen, mutta mä selvisin hengissä, ja parin sekunnin kuluttua mä ja Palle oltiin taas matkalla Lotan luo. Mä uskalsin irrottaa oikean käteni riimusta ja taputtaa Pallea kaulalle. Mutta vaan todella hiljaa, ettei se säikähtäisi ja säntäisi kentän toiseen laitaan mä narun päässä roikkuen.
Seuraava ongelma oli Pallen pysäyttäminen. Tällä kertaa mä päätin kokeilla oma-aloitteisesti. Mä pysähdyin Lotan eteen. Ja tadaa, Palle pysähtyi mun viereen. Tuntui uskomattomalta hallita pelkillä eleillä valtavaa hevosta.
- Mahtavaa, Lotta ylisti nauraen. - Tää saa riittää tältä päivältä. Upeesti meni!
Mä hymyilin ylpeänä, vaikka tuommoinen hehkutus meni musta vähän yli tämän päivän saavutuksista.
- No niin. Viedään Palle talliin.

Mä talutin Pallen talliin itse, mä otin siltä riimun pois itse. Mä tallilla! En olisi ikinä uskonut. Mä rasutin epäröiden Pallen turpaa. Hevonen hieroi kovakouraisesti päällään mun olkapäätä.
- Öö, mitä se tekee? mä kysyin huolestuneena Lotalta. Lotta hymyili.
- Palle vaan on ystävällinen. Se taitaa tykätä susta. Mutta tuutko sä huomenna tallille oppimaan lisää?
- En mä pääse, mä sanoin. - Enkä mä pääse koko viikonloppuna.
Mä olin menossa Ouluun tapaamaan vanhempiani. Oikeastaan se oli tosi kivaa, mutta olisi ollut mukava tulla tallille viikonloppuna.
- No maanantaina sitten? Lotta sanoi kysyvästi.
- Öö, eiköhän se käy, mä sanoin. Mä olin kerrasta koukussa. Mun suu levisi virneeseen, kun mä tajusin olevani kiikissä. - Öö, mä sanoin vielä kerran.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miro
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 26.11.2013
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Buddercup   Ti 03 Joulu 2013, 15:31

Episodi 2

Hallava tuli mulle nopeasti tutuksi: kaikenkarvainen porukka, ratsastuksenopettajat Aleksi ja Miranda, hevoset ja tallikissat. Viikonloppureissu peruuntui, joten Lotta ehti pitää mulle perehdytyskurssia. Mä opin tallin tavoille. Mä perehdyin moniin hyödyllisiin taitoihin, kuten hevosen satuloimiseen ja suitsimiseen. Parissa päivässä mä opin jopa aluksi mahdottomalta tuntuneen maiskutuksen, mutta pyrin käyttämään sitä vain, kun kukaan ei nähnyt. Taitojen karttuessa itsevarmuuskin lisääntyi, ja öötä tuli käytettyä vähemmän.
Maanantaihin mennessä mä muistin eniten tallilla roikkuivien nimet: Lotta, totta kai, pikkuinen pellavapää Maikki, suloinen Narnia, neulomishirmu Valma, todella ujo Inka, aina vähän kylmäkiskoinen Salla. Mä tapasin myös toisen pojan, Mikin, mutta heti hänet nähdessäni mulle tuli sellainen fiilis, etten tulisi toimeen tämän kanssa.

Kaikki olivat tosi mukavia, mutta kliseemäisesti yksi oli ylitse muiden: Nanna. Punatukkainen tyttö, jossa oli tiettyä kapinallisuutta. Mä ihastuin nolosti ensisilmäyksellä, kun näin erään kerran tuvan ikkunasta Nannan taluttavan hoitohevostaan, vauhdikasta Tinttua tarhasta talliin. Nanna oli ehkä vähän nuorempi kuin mä. Tyttö tuli juttusille aika harvoin.
Musta oli tavattoman mukavaa autella pikkuratsastajia ennen ratsastustuntia. Lapset katsoivat mua ylöspäin kuin jotain hevosgurua, mikä mä en todellakaan ole. Usein apua tarvittiin ponin kiinnipitämisessä satulavyön kiristämisen aikana.
Oli yksi hevonen, jonka tieltä mä väistyin auliisti: Sallan komea, valkoinen ja temperamentiltaan tulinen Snezana. Jopa mä näin koemattomilla hevosmiehensilmilläni, että Salla oli joskus helisemässä hevosensa kanssa. Mä ihailin tytön sinnikkyyttä ja sitä, että hän pelottomasti käveli leijonanluolaan astuessaan Snezanan karsinaan. Sallalla oli sisua.

Mä ehdin parissa päivässä tutustumaan Palleen hyvin. Joskus, kun tallissa ei ollut muita, mä yllätin itseni lepertelemästä tukkajumalalle.
Palle oli aika paljon tunneilla, ja niinpä mä opettelin hyödyllisiä taitoja hoitamalla myös muita hevosia, kuten pyöreää palloponi Mincaa, joka vei heti mun sydämeni terhakkaalla reippaudellaan, hauskanväristä Klikkiä ja kouluponi Beetä. Klikki oli mukava, mutta Bee oli vähän pelottava, koska se säikähteli pikkuääniä, joita mä en ihmisenä kuullut.
Jostakin syystä mä vähän arastelin kaikkia Pallea isompia hevosia.

Tiistaina mä saavuin tallille yhä muistellen eilistä lumisotaa hymyssä suin. Koko porukalla oli ollut mielettömän hauskaa. Mä kävelinpihan yli katsomatta eteenpäin. Silloin se tapahtui.
Mä astuin hiekalla olevalle peilijäälle. Ja tietenkin mä heitin komeasti lipat keskelle pihaa.
Jostakin kuului helisevää lapsennaurua. Mä kohotin kiroillen katseeni. Lottahan se siinä kikatteli tuvan ovella.
- Bravo, Miro! Enpä ole nähnyt sun harrastavan taitoluistelua. No, ei ihmekään!
- Moi vaan sullekin, mä tokaisin muka happamana ja yritin nousta pystyyn arvokkaasti. Se oli tietenkin vaikeaa, koska ensin mun täytyi liukua takamuksellani napajäätikön reunalle. Noustessani mä olin liukastua uudelleen. Noustuani mä pyyhin nopeasti kollareistani enimmät liat. - Täällä taas, mä hymyhdin itsekseni. Lotta piti tuvan ovea auki mulle. Sisällä istuivat Maikki, Inka, Salla ja - Nanna. Maikki nauroi vesissä silmin.

- Me nähtiin sun lento ikkunasta, Maikki kikatti. Voi jessus. Mun katseeni käväisi Nannassa, ja huomasin, että tytön silmät pilkehtivät ilkikurisesti. Se näytti älyttömän söpöltä, totta kai, mutta mua harmitti, että nauru kohdistui muhun.
- Odotapas, kun ryhdytään uudestaan lumisotimaan, mä murahdin Maikille muka-uhkaavasti, mikä nauratti tyttöä vain enemmän. Mä en tainnut olla kovin vakuuttava housut likaisina ja muutenkin vaatteet kastuneina litimärän mopomatkan jäljiltä. Mä heitin reppuni kaappiini ja lampsin talliin. Tosi kiva. Kuka olikaan juuri nähnyt, kun mä lennän rähmälleni keskellä pihaa?
Mä menin totta kai heti nurkkakarsinalle paapomaan Pallea. Mä pujahdin sisään ovenraosta.
- Mitä äijä? mä kysyin hiljaa ja kyhnytin tukkajumalan otsaa. Palle tunki mun taskuille. Mä kaivoin esiin omenanpaloja ja tarjosin niitä Pallelle.
- Ota omena, niin kun sanoo paha noita Lumikille, mä höpötin. Samassa mun takaa kuului rykäisy. Mä käännyin kauhistuneena ympäri. Kuka salakuunteli, kun mä kerroin asioitani tukkajumalalle?

Aleksihan se siinä.
- Moi, mä sanoin varauksellisesti.
- Heipä hei, Aleksi sanoi. - Miulla on tulipalokiire, miun pitäis mennä Halin kanssa hoitamaan varsahommia. Miranda tulee mukaan, tunnit on ohi tältä päivältä. Siltä varalta, jos joku kyselee.
- Juu, mä sanoin helpottuneena. Ei mitään sen kamalampaa. Aleksi meni menojaan, ja mä päätin olla avuksi.
Ihan oikein, ruokaboksin edustalta mä löysin kottarit, ja hetken etsittyäni mä tavoitin talikon. Mä työnsin kottarit Pallen karsinalle ja otin hevosen ulos. Sitten mä ryhdyin hommiin.
Lannanluonti oli tuplasti raskaampaa kuin miltä näytti. Puhtaat kuivikkeet jäi talikkoon, ja kun mä yritin ravistella niitä takaisin karsinanpohjalle, lähti lannatkin mukana. Mun kädet, joissa ei ole kamalasti lihaksia, menivät saman tien maitohapoille. Puolen tunnin kuluttua mä olin saanut valmiiksi puolet karsinasta. Kun mä väsyin, mun tahtini tietenkin hidastui. Mutta mä tein työn loppuun, sillä mä en halunnut tunnustaa tappiotani.
Koko hommaan kului yli puolitoista tuntia. Urakan jälkeen mä saatoin ylpeänä kärrätä painavan lastin lantalaan.

Lantalalla mä havaitsin lisää ongelmia. Keon harjalle johti kapea lankku, jota pitkin mun oli tasapainoiltava - kärryjen kanssa. Mä purin hammasta ja lähdin yrittämään.
Jo ensimmäinen yritys oli tuhoontuomittu. Mä kaaduin kärryjen kanssa lantalaan. No, sainpa ainakin lastin sinne, minne se kuului. Mä kirosin taas raskaasti ja nousin ylös. Mä nostin kärryt oikein päin ja palasin tallille. Mun lantalareissut...
Kun mä pääsin tuvan ovelle, mä en oikeastaan olisi halunnut mennä sisään. Mutta mua ei talleilu innostanut enempää tänään, eikä mulla olisi enempää hommia. Sitä paitsi mä halusin vaihtaa puhtaat housut. Mä yritin avata oven huomaamattomasti, mutta valitettavasti se irtosi mun kädestä tuulen voimasta ja pamahti tuvan ulkoseinään. Näin tehdään näyttävä sisääntulo!
- Mitä sulla on sun housuissa? Lotta kauhisteli ihka ensimmäiseksi.
- Eipä juuri mittään, mä sanoin ja kaappasin reppuni kaapista. - Jos kaipaatte Aleksia ja Mirandaa jossain vaiheessa, niin ne on jossain varsareissulla. Heippa!

Mä karkasin ovesta ja kiiruhdin mopolleni. Sitten mä purskahdin nauruun. Niin sitä pitää, Miro!
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Stina
Juuri saapunut
Juuri saapunut
avatar

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 06.01.2014
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Palle

ViestiAihe: Vs: Buddercup   Su 09 Helmi 2014, 20:59

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Stina
Juuri saapunut
Juuri saapunut
avatar

Viestien lukumäärä : 13
Join date : 06.01.2014
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Palle

ViestiAihe: Vs: Buddercup   Ti 02 Syys 2014, 20:56

Punaisiksi ja keltaisiksi värjätyvät lehdet puiden,
onnelliset hymyt suiden.
Talli lämmin on,
kuin liekit nuotion.
Sade ropisee,
ukkonen jyrisee.
Me kahdestaan seistään syksyisessä säässä,
toisiamme vasten nojaten ja toisiamme lämmitäen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miro
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 26.11.2013
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Buddercup   Ti 28 Loka 2014, 17:24

Episodi 3

No niin, mä hoin itselleni ja pidin kättäni tallin päätyoven kahvalla. Sinne vaan. Ei sieltä kukaan tule vastaan hampaat irvessä.
Tuntui kummaliiselta olla taas Hallavassa, viime kerrasta oli vierähtänyt puoli vuotta. Talli näytti ihan samalta kuin ennenkin, mutta mä vaistosin, että tietyt asiat oli nykyään toisin. Tuvan seinustalla ei ollut näkynyt kymmentä polkupyörää, ja maneesista oli kuulunut ihan vieras ratsastuksenopettajan ääni. Porukka oli varmaan vaihtunut kokonaan viime kuukausien aikana, mikä sai mut epäilemään, olinko enää tervetullut. Mitä jos Pallella oli jo toinen hoitaja?
Laskin kolmeen ja painoin tallin ovenkahvan alas. Samalla hetkellä joku avasi oven sisältä päin, ja ovi oli vähällä pamahtaa suoraan vasten kasvoja. Mä loikkasin taaksepäin ja huudahdin varmaan todella typerän kuuloisesti:
- Jessus!

Ovella seisova poika oli vähän mua lyhyempi, ja sen vaaleat hiukset ylettyivät melkein olkapäille. Se näytti yhtä säikähtäneeltä kuin mä. Mä yskäisin ja pujahdin ovenraosta pojan ohi tallii. Tunsin, kuinka korvia kuumotti. Suuntasin Pallen karsinalle, ennen kuin tajusin, että kello oli vasta yksi iltapäivällä, ja kaikki hevoset oli varmaankin pihalla. Mä vilkaisin olkani yli. Vieras poika oli varmaankin häipynyt tupaan. Mä menin toisesta päätyovesta pihalle ja etsiydyin tallin taakse Pallen  ja Cellen tarhalle. Siellä ne molemmat kökötti, aidan tuntumassa rinnatusten, värikkäät loimet päällä suojaamassa kylmältä ja tihkusateelta. Palle näytti ihan samalta kuin mä olin muistellut, ehkä vähän isommalta vaan. Pitkä, paksu harja ja lempeät, tummat silmät, jotka tosin oli piilossa otsatukan alla. Ja jalat polvia myöten kurassa. Ensin ajattelin, että ottaisin Pallen sisälle ja harjaisin sen puhtaaksi, mutta sitten mä tajusin, etten ollut enää hoitaja.
Mä nojauduin aitaa vasten ja maiskutin (viime talvena tallilla opittu taito, jota mulla on tapana käyttää vaan, jos ei ole ketään kuulemassa). Palle höristi korviaan ja löntysti tarhan poikki luokseni. Tuskin se enää mua muisti, tuli varmaan ruoan toivossa. Celle pysytteli arempana hevosena kaukana minusta.
- Mitä äijä? mä mutisin ja rapsutin Pallea korvien takaa. - Mites menee, onko ollu rankkaa?
Ennen kuin mä olin tullut Hallavaan, olin pitänyt eläimille puhumista järjettömänä, eihän ne siitä kuitenkaan mitään tajunnut. Mutta nyt se tuntui ihan luonnolliselta ja normaalilta. Palle tunki reippaasti turpansa mun hupparin taskulle.
- Ei oo omenoita ei, sanoin.

Mä saisoskelin Pallen luona vielä hetken ja rapsuttelin hellyydenkipeää hevosta. Se tuntui rauhoittavalta. Sitten mä suunnistin tupaan.
Onneksi se poika ei ollut siellä. Koko tupa oli tyhjä, mä tajusin, että kaikki oli varmaan koulussa. Niin munkin kai pitäisi. Mä katselin hölmönä seinillä olevia kuvia ja mietin: mitä ihmettä varten mä olin tullut? Mitä mä olin kuvitellut saavuttavani?
Mä olin juuri astumassa ulos sateeseen lähteäkseni kotiin, kun kuulin toimiston oven aukeavan. Sieltä tuli iloisesti hymyilevä nuori, ratsastushousuihin pukeutunut nainen. Mä veikkasin, ettei nainen ollut enää hoitajaiässä.
- Heippa hei! hän sanoi iloisesti. - Mä olen tämän tallin ratsastuksenopettaja, Celia. Sua en ole ennen nähnytkään, mikäs sut tänne tuo?
- Kävin vaan katselemassa paikkoja...

Celiaa ei näyttänyyt lainkaan vaivaavan, että mä seisoin melkein puoleksi pihalla.
- Hetkinen, mä olen kyllä nähnyt sut jossakin... Niin, se oli tää kuva!
Se osoitti seinällä olevaa valokuvaa. Mun uteliaisuus heräsi, ja mä suljin oven ja kävelin lähemmäs. Kuvassa oli talvi, ja melkein osa Hallavan vanhasta porukasta retkotti lumessa vaatteet litimärkinä, hervottomina naurusta. Mäkin olin kuvassa. Mä makasin hangessa Nannan vieressä, katsoin kameraa pipo vinossa ja naama typerässä virneessä. Mä tunsin punastuvani.
Mä muistin ton päivän. Nanna oli onnistunut yllättämään mut lumipesulla, ja me tallin miesväki oli haastettu tytöt lumisotasille.
Palasin tähän hetkeen.
- Joo, mä olen Pallen entinen hoitaja, sanoin varovasti.
- Olisitkos innokas jatkamaan? Palle tarvis puunaajaa, Celia sanoi reippaasti.

Mä huokaisin itsekseni helpotuksesta. Pallella ei ollutkaan uutta hoitajaa. Asiat oli paremmin kuin hyvin.
- No... mikäs siinä.
- Okei, selvä. Pallella on muuten tänään vapaapäivä, voisit käydä ratsastamassa sillä heti, kun joku ilmestyy sulle seuraksi, Celia ehdotti hymyillen. Mä tajusin, että sen silmät oli eri väriset, toinen kai sininen ja toinen tumma. Niitä kummastellen mä möläytin nolon totuden:
- Tota kun... Mä en oikeestaan osaa ratsastaa.
Celia ei näyttänyt edes kamalan oudoksuvalta, en kai mä näyttänyt ihan perus ponipojalta, kun mulla ei ollut edes ratsastusvaatteita päällä tallilla.
- No problem, mähän voisin pitää sulle pienen yksityisen opetustuokion. Hae Palle talliin, harjaa se ja laita suitset päähän. Mutta ei satulaa! Nähdään maneesissa puolen tunnin päästä.

Vastaväitteille ei juuri jäänyt aikaa. Celia kiiruhti matkoihinsa, ja mä lampsin talliin ihmetellen, miten tässä oli näin käynyt. Mä nappasin riimun ja narun Pallen karsinanovesta ja menin tarhalle. Palle ja Celle seisoivat portin tuntumassa ja rapsuttelivat toisiaan.
- Nonnih, sanoin ja pujahdin aidan lankkujen välistä tarhaan. Celle perääntyi heti monta askelta. Mä laitoin Pallelle riimun, avasin portin ja talutin hevosen mukanani tarhasta talliin. Pitkän tauonkin jälkeen kaikki sujui rutiinilla. Sain Pallen karsinaan, harjat oli samoilla paikoilla kun ennenkin.
Mulle tuli puolessa tunnissa kiire, kun yritin saada Pallen jalat joten kuten asialliseen kuntoon. Lopulta mä  jouduin puolijuoksua hakemaan itselleni lainakypärän ja Pallelle suitset.

Minuutilleen kello kaksi mä ja Palle marssittiin maneesiin. Celia oli juuri tullut.
- Sitten vaan selkään. Ootko ratsastanut ollenkaan ennen?
- Vaan pari kertaa, tunnustin. - Öö... miten tonne selkään pääsee?
- Minä punttaan, Celia sanoi pirteästi.
Pikku ähellyksen jälkeen mä istuin enemmän tai vähemmän tukevasti Pallen paljaassa selässä. Musta tuntui, että tipahtaisin maahan kuin perunasäkki, jos Palle liikahtaisi vähänkään. Mä puristin jalkani hevosen ympärille peläten tipahtavani, ja se tietenkin lähti heti liikkeelle. Se lähti tottuneesti kävelemään uralle. Mun mielessä kävi, mikä järki oli pistää mut ratsastamaan ilman satulaa. Mä tarrasin Pallen harjaan ja yritin olla puristamalla jaloilla, ettei se ainakaan lähtisi raviin. Celia asettui seisomaan kentän keskelle.
- Rentoudu. Meno voi alkuun tuntua tosi kiikkerältä, mutta usko tai älä, et sä sieltä putoa. Kuvittele, että sun jalat on kuin käärmeet, jotka kurottelee kohti maata.
Hullunkurinen mielikuvaharjoitus, mutta se toimi. Mä uskalsin irrottaa otettani harjasta vähä vähältä.

Puoli tuntia kului ihan yksinkertaisten käyntiharjoitusten parissa - luojan kiitos, Celia ei laittanut mua ravaamaan, sillä silloin olisin varmasti tippunut. Tunnin jälkeen mä ymmärsin hevosen ja ratsastajan yhteistyöstä pikkuriikkisen enemmän. Ja ennustin huomiseksi kivuliaita lihassärkyjä.
Celia kehui mua runsaalla määrällä ammattislangin termejä. Sitten mä jalkauduin ja vein Pallen talliin. Muut hevoset olivat mun tunnin aikana tulleet sisälle, ja niillä oli ruoat edessä. Mä sainkin kiskoa Pallen puoliväkisin heinäkasasta saadakseni suitset pois. Mä pesin kuolaimet ja vein suitset ja kypärän paikoilleen. Nyt mulla oli enemmän aikaa harjata Pallea, ja mä putsasinkin sen jalat ihan kunnolla ja selvitin harjan ja hännän.
Kun mä olin valmis, vein harjat pois ja lampsin käytävää pitkin kohti ulko-ovea, kun törmäsin tuttuun naamaan. Keskipitkä, vaaleatukkainen tyttö. Mun täytyi kaivella muistiani muistaakseni tytön nimen.
- Moi... Salla? sanoin vähän kysyvästi.
- Moi... Miro? Salla sanoi yhtä kysyvästi. Sen ilmeet ei enää muistuttaneet raakaa sitruunaa, vaan se hymyili leveää hammashymyä. - Suapa ei ole näkynyt pitkään aikaan. Snezanalla on muuten varsa!

Salla johdatti mut sivukäytävälle, tilavan karsinan luo. Mä kurkkasin kaltereiden lomasta. Iso, valkoinen hevonen söi heiniä karsinassa, ja sen kyljessä kyhnäsi ilmeisesti sen varsa. Sillä oli suhteettoman pitkät jalat, ja se oli aika iso vauvaksi.
Kun mä ilmaisin ajatukseni ääneen, Salla nauroi.
- Snez, Snez-kulta, tule mamin luo, Salla leperteli ja avasi karsinan oven. - Tule katsomaan varsaa, Miro!
Mä ojensin käteni varsan nuuhkittavaksi. Se nuoli mun sormia. Mä vetäisin käteni nopeasti pois ja kuivasin sormeni huppariin.
- Mä taidan nyt mennä tupaan, sanoin vähän nolostuneena. Salla jäi vielä paapomaan hevosäitiä ja -lasta.

Tuvassa ei ollut ketään. Mä lähdin huristelemaan skootterilla hiljakseen kohti keskustaa. Musta tuntui, että olin korjannut asiat taas oikeisiin uomiin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miro
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 26.11.2013
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Buddercup   Su 09 Marras 2014, 19:29

Episodi 4

Kun mä huristelin mopollani vastatuuleen kohti Hallavaa, mä pohdin, oliko täysi-ikäiseksi tuleminen niin siistiä kuin aina hehkutettiin. Mitä sillä oikeestaan edes saavutti? Okei, sai ajaa autoa ihan laillisesti, kunhan oli suorittanut ajoluvan. Mutta eihän sitä kortilla ajeta vaan autolla, mitä mä olin aika ajoin tehnyt muutaman viime vuoden ajan Helsingin-porukoiden kanssa. Okei, sai ihan laillisesti juoda alkoholijuomia, mutta sitäkin mä olin harrastanut vähemmän laillisesti niin kauan kuin jaksoin muistaa. Okei, sai ihan laillisesti polttaa tupakkaa, mutta senkin mä olin aloittanut yläasteikäisenä.
Mä olin syntynyt 13. päivä marraskuuta, epäonnenpäivänä, kuoleman kuukautena. Mä olin niitä yhteiskunnan mustia lampaita, jotka kuoli parikymppisinä katuojaan. Huono lapsi, niin kuin mun oikea alkoholisti- ja huumeidenkäyttäjäisä oli sanonut mulle, kunnes mä olin täyttänyt 12 ja oli todettu, ettei mun vanhemmat pystyneet huolehtimaan musta. Mä olin muuttanut sijaisperheestä toiseen tietäen, että mut potkittaisiin pihalle heti kun laki sen sallisi. Helsingissä näki liian usein yhteiskunnan mustia lampaita, jotka kerjäs kaduilla, ja oikeastaan mä olin kauhulla odottanut sitä päivää, kun mä olisin yksi niistä.

Nyt mun tulevaisuudennäkymät oli valoisammat. Mä voin ihan rehellisesti sanoa tulleeni viime kuukausien aikana "paremmaksi pojaksi". Tallilla tupakoitsijoita katsottiin nenänvartta pitkin, mikä oli saanut mut luopumaan tavastani. Mä olin alkanut pikkuriikkisen panostaa jopa kouluun, kun katuojaan kuolemisen pelko oli väistynyt. Täysin kunnollista nuorta musta tulisi tuskin koskaan, mutta joka tapauksessa mun ei tehnyt mieli enää mennä moikkaamaan Helsingin porukoita. Mä olin oikein tyytyväinen elämääni, mä fundeerasin pysäköidessäni parkkipaikalle.
Kello oli vähän yli seitsemän, ja tuvassa oli porukkaa. Salla, Max, Inka, Tiia-Iina ja poika, joka taisi olla Darcyn hoitaja, Mikko.
- Terve terve, mä sanoin ovella ja kohotin käteni tervehdykseen.
- Liity seuraan, Max sanoi hymyillen vähän ujosti.
- Täällä on kaakaota, Tiia-Iina houkutteli.
- Ei kiitos, mä menen tekemään iltatallia, mä sanoin kohteliaasti ja poistuin ovesta. Mä olin niin filosofisella tuulella että olisin ollut melkoisen kummallista juttuseuraa.

Rafael ei tietenkään ollut vielä tallissa. Mä nappasin pari narua karsinoiden ovista ja lähdin hakemaan ponitammoja Darlia ja Dunjaa. Niiden jälkeen oli vuorossa Klikki ja Bee, ja sitten Palle ja Celle. Palle sai tuttuun tapaan porkkanan. Mä tarjosin Cellellekin, mutta nirppanokka ei alentunut ottamaan ruokaa mun kädestä.
- Ei väkisin, tokaisin ja talutin ruunat talliin.
Suomenhevosten kanssa tuli ongelmia. Tinttu oli varma tapaus, sillä mä olin Nannan ja Valman johdolla ratsastanut elämäni ensimmäisen kerran. Sen sijaan Kyyhkyn kanssa mä olin aina vähän varuillani. Sähäkkä heppaneiti ei tuntunut iha täysin kunnioittavan mun miehistä olemusta.
Kun mä kävelin hevosten välissä tallipihan yli kohti tallia, Kyyhky äkkiä riuhtaisi itsensä irti. Mä älähdin kauhistuneena; Kyyhky lähti ravaamaan reipasta tahtia maneesin seinän viertä kohti parkkipaikkaa, eikä mulla ollut juuri mahiksia napata sitä Tinttu narun päässä. Kaikeksi onneksi Tinttu oli päättänyt käyttäytyä kaveriaan aikuismaisemmin.
Silloin parkkipaikalta pyöräili Kyyhkyä vastaan vaalea tyttö, joka näytti mun silmiin pelastavalta enkeliltä. Huomatessaan Kyyhkyn tyttö pysähtyi, antoi pyöränsä kaatua maahan, levitti kätensä ja huusi:
- Kyyhky, seis!

Mun teki mieli varoittaa tyttöä, että Kyyhky juoksisi hänen ylitseen, mutta kuin ihmeen kaupalla hevosenlurjus pysähtyi viime tipassa. Tyttö tarttui riimunnaruun ja talutti Kyyhkyn mun ja Tintun luo. Mä en helpotukseltani pystynyt sanomaan edes "kiitos".
- Karkasiko se sulta? se kysyi hiukan hengästyneenä.
- Joo, mä sanoin onnettomana. - Äh, mä en ole kauhean kokenut näissä hommissa.
- Kyyhky on Kyyhky, tyttö naurahti ja hymyili tammalle rakastavasti. Hänellä oli lävistys alahuulessa. - Ota sä se niin mä voin hakea mun pyörän.
- Mitä jos tehdään toisin päin? mä ehdotin ja tyrkkäsin Tintunkin narun tytön kouraan. Mä hölkkäsin nostamaan tytön pyörän maasta ja talutin sen tallituvan luo. Tyttö talutti suomenhevoset karsinoihinsa mun seuratessa perässä. Se näytti tietävän mitä teki.
- Mun nimi on Nina, tyttö sanoi sitten hymyillen. - Mä hoidan tätä nykyä Kyyhkyä.
- Miro, mä sanoin ja haroin hiuksiani. - Mä hoidan Pallea.
Mä päätin heti tunnustaa kaiken.
- Mä en oikeasti ole mikään hevosihminen. Mä nyt vaan pyörin täällä kaikkien riesana.
- Sellasta se on aina aluksi, Nina sanoi nauraen. - Tarviitko apua iltatallin kanssa?
- Se vois olla kiva, mä sanoin helpottuneena siitä, ettei Nina pitänyt mua ihan idioottina.

Kaikki sujui tuplanopeudella, kun meitä oli kaksi. Nina oli hauska tyyppi ja huippukivaa seuraa.
Rafael ilmestyi vasta, kun mä laitoin viimeisen heinäkasan Vikin karsinaan.
- Ootteko te jo valmiita? se kysyi ällistyneenä.
- Ollaanpa hyvinkin, Nina sanoi hymyillen leveästi.
- No sitten mun ei tarvi tehä mitään, Rafael sanoi yhä pöllämystyneenä. - Kiitos tästä.

Iltatallin jälkeen ainakin mä ja Nina oltiin ansaittu levähdys tallituvassa kaakaomukien ääressä. Kaakao tosin oli jo haaleaa.
Muut oli lähteneet jonnekin, ja mä ja Nina oltiin tuvassa kahdestaan. Äkkiä oli vaikea keksiä sanottavaa, tuli kummallinen olo. Ninaa se ei tuntunut vaivaavan. Mä katsoin suurieleisesti kännykkäni kelloa ja olin tajuavinani, kuinka paljon aikaa oli kulunut.
- Ohhoh, se on jo kaheksan, pitääpä tästä lähteä.
Mä nousin, laitoin kengät jalkaan ja karkasin niine hyvineni. Kunpa Nina ei pitäisi mua epäystävällisenä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miro
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 26.11.2013
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Buddercup   La 18 Huhti 2015, 14:52


Miro ja Palle maastotunnilla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miro
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 26.11.2013
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Buddercup   Ke 27 Toukokuu 2015, 15:34

Episodi 5

Puolen päivän aikaan mä lukitsin vanhan naistenpyöräni Hallavan maneesin eteen ja suunnistin ensimmäiseksi tallin kautta ruunien tarhalle. Mä en oikein tiennyt mitä tänään puuhailisin koko päivän. Pallella ei ollut vapaapäivää, ja Nanna oli kotona flunssassa. Se oli kieltänyt mua tulemasta vieraisille, sillä ei halunnut, että kuolemantauti tarttuisi muhunkin. Ja pöh, en mä mitään sairautta saisi, ja mulla oli sitä paitsi kamala ikävä Nannaa, kun en ollut nähnyt sitä pariin päivään. Mutta ehkä tyttö halusi sairastaa rauhassa.
Mä kutsuin Pallea portilla. Tukkajumala löntysteli heti mun luokse ja hamusi taskuja. Celle The Nirppanokka jäi tietenkin tarhan toiseen päähän.
- Jessus kun sä olet mutainen, selitin Pallelle. - Tulepas, kaveri.
Laitoin Pallelle riimun, talutin tallipihalle ja sidoin narusta hoitopuomiin. Sitten alkoi vuosisadan jynssäys, Palle kun oli piehtaroinut laitumen hiekkaisimmassa kohdassa, eikä harjan, hännän ja vuohiskarvojenkaan putsaus ollut ihan helppoa.

Kun mä siinä kyykin hikisenä ja pölyn peitossa, huppari korviin nousseena putsaamassa Pallen kavioita, ilmestyi Alana Pallen takaa. Tyttö alkoi pörröttää Pallen tarkkaan suittua harjaa.
- Hei! valitin naama punaisena ponnistelusta. Pallen kavio ei ollut ihan kevyt, eikä laiska läski viitsinyt tietenkään yhtään kannatella sitä.
- Sä näytät... umm, aika humoristiselta tuossa asennossa, Alana kikatti. Mä mulkaisin sitä muka-vihaisesti ja laskin Pallen kavion maahan. Alana oli sentään lopettanut Pallen harjan tupeeraamisen.
- Kiitos kiitos, vastasin. - Ootko sä menossa ratsastamaan?
Alanalla oli kypärä ja käsineet toisessa kädessään.
- Joo, menen Faen kanssa kahlaamaan jokeen. Katsotaan, mitä se tykkää vedestä.
Mä vilkaisin Alanaan kateellisena. Olisi aika makeeta, jos olisi oma hevonen. Voisi vaan spontaanisti lähteä maastoon, ei tarvitsisi silmä tarkkana seurata tuntilistoja tietääkseen, koska hepalla on vapaata.
Palle muistutti mua olemassaolostaan tönäisemällä aika rajusti mun selkää. Mä pahaa aavistamattomana meinasin kaatua ja jouduin ottamaan nopean askelen eteenpäin. Alana hekotti vielä vähän lisää ja karkasi talliin.
- Senkin... lurjus, valitin Pallelle. Tukkajumala kuitenkin katsoi mua hellyyttävän viattomasti juuri suitun (ja vähän tupeeratun) otsatukkansa lomasta suoraan silmiin, ja mä hävisin tuijotuskilpailun. Kasvot levsi hymyyn, oli pakko antaa lurjukselle anteeksi tämän kerran.

Mä putsasin loputkin kaviot, ja sitten pitkä urakka tuli päätökseen. Mulla ei ollutkaan oikeen muuta tekemistä, joten kipusin istumaan hoitopuomille ja rapsuttelin rennosti Pallen otsaa. Aurinko meni pilveen ja tuli ihanan viileää.
Salli pyyhälsi innostuneen näköisenä pihaan, sekin kypärä kädessään.
- Moi, Miro! se huikkasi. - Mincalla on tänään vapaapäivä, mä haluisin maastoon, mutta Aleksi on kieltänyt ratsastamasta yksin. Lähetkö seuraksi vaikka taluttamaan?
Taas yksi, joka pääsi ratsastamaan! Mä odotin perjantaita kuin kuuta nousevaa, olin päättänyt, että menisin silloin ratsastamaan ilman satulaa.
- Mikäs siinä, mä vastasin pikkutytölle. Me käveltiin yhtä matkaa talliin, ja mä laitoin Pallen karsinaansa siksi aikaa kun Salli harjasi Mincaa. Mä tulin seisoskelemaan lähettyville ja hellittelin mustavalkoista karvapalloa.
- Ihanaa, että kesä tulee! Salli höpötti innostuneena. - Pääsee laukkaamaan pelloilla ja kahlaamaan joessa, ja vaikka mitä!
- Ja tulemaan itikoiden elävältä syömäksi ja palamaan ravunväriseksi auringossa, mä lisäsin hymyillen yhtä aurinkoisesti.
- Miro! Aina sun on pakko kaivaa asioista ne kämäisimmät puolet, Salli nauroi.

Juuri kun Salli alkoi laittaa Mincalle suitsia, mun takaa kuului askeleita. Käännyin katsomaan ja näin superlyhyen (siis oikeasti, mua vähintään 40 senttiä lyhyemmän) punatukkaisen tytön ratsastusvaatteissa.
- Moi! tyttö sanoi iloisesti. - Ootteko te menossa maastoon?
- Jep, Salli menee Mincalla ilman satulaa ja mä talutan Pallea, kerroin.
- Oi, voidaanko me Huhun kanssa tulla mukaan? Jonkun pitäiskin näyttää meille maastoreittejä, saavuttiin vasta vähän aikaa sitten, tyttö kertoili laveasti ja huomasi vasta sitten, että mä ja Salli katsottiin sitä vähän kummeksuen. Se punastui heleästi.
- Niin siis... mun nimi on Sandra, ja Huhu on mun hevonen, ja se asuu nykyään täällä, tyttö selitti. Virnistin, vaikka tunsin taas sisälläni kateuden piston. Taas yksi, joka sai ratsastaa milloin halusi!
- Miro, mä esittelin itseni.
- Mä olen Salli, Salli sanoi. - Ja tietenkin voit tulla mukaan, mitä isompi porukka, sen hauskempi!

Hetken kuluttua me kolme hevosinemme seistiin pihalla. Huhu osoittautui pieneksi, vaaleaksi suomenpienhevoseksi. Palle yritti koko ajan jyrsiä tuttavallisesti sen häntää. Huhupa ei siitä tykännyt, vaan heilautti aina äkäisesti häntäänsä ja luimisteli.
Me lähdettiin minä ja Palle kärjessä ja Sandra ja Huhu perää pitäen Kaviopolkua pitkin. Alana ja Fae tulivat meitä vastaan, ja Alana moikkasi vähän ujosti.
Pallella oli nälkä, se halusi jyystää ruohonkorsia tienvarresta ja meinasi muutamaan otteeseen kiskaista mut kumoon. Mincassa ja Huhussa oli ehkä vähn samaa vikaa.
Me ylitettiin Maalaismiehentie ja sen vieressä oleva oja ja tultiin isolle pellolle. Salli ja Sandra halusivat laukata, joten mä talutin ensin Pallen pellon toiseen päähän. Mä nostin käsiäni hitaasti ylöspäin ja paukautin ne ylhäällä yhteen huutaen tyhmänkuuloisesti "hep". Palle vilkuili mua syrjäkarein kuin olisin menettämässä otteeni.
Huhu ja Minca nelistivät hurasti ritirinnan, kunnes Minca päätti, että nyt oli aika karistaa Huhu vauhdista - ja sehän tapahtuisi helpoiten ilman selässä olevaa painoa nimeltä Salli. Minca pukitti kerran, kaksi, ja kolmannella kerralla Salli lensi heinikkoon kuin leppäkeihäs. Sandra ja Huhu huomasivat ratsastajan puuttuvan vasta, kun Minca ravasi tarmokkaasti maaliin ohjat liehuen voittolipun lailla. Mä tartuin niihin nopeasti, ettei poni kompastuisi.

Salli tuli perässä hölkäten ja posket punaisina ja kiskaisi Mincan ohjat vihaisesti mun kädestä.
- Mokoma ponin ketale! tyttö sätti. Mä näin, että Sandraa hymyilytti.
- Ootko kunnossa? mä varmistin. - Toi oli näyttävä lento.
- No tietysti olen! Salli tokaisi päättäväisesti ja kiipesi muitta mutkitta takaisin ponin selkään. - Nyt ei sitten mitään temppuja tai sä jäät ilman kauroja loppuviikoksi, Salli uhkasi. Mä ja Sandra naurahdettiin.
Me keksittiin mennä jokeen kahlaamaa, Alanan inspiroimana. Tai Minca ja Huhu saisivat ratsastajineen kahlata, mä ja Palle pysyttäisiin visusti rannalla, sillä mä olin juuri selvittänyt kovalla työllä hepan vuohiskarvat, enkä halunnut kyllä omiakaan jalkojani kastella.
Me saavuttiin Pronssijoen penkalle. Maassa oli kavionjälkiä, Alana ja Fae olivat varmaan menneet tästä. Huhu meni veteen muitta mutkitta ja kumartui puhaltamaan pintaan kuplia. Sallilla oli isompi työ saada varovaisempi Minca kahlaamaan, mutta kyllä pikkuponikin pian innostui loiskuttamaan vettä etukavioillaan.

Palle päätti, että mitä pienet edellä, sitä isot perässä, ja kiskoi tarmokkaasti vesirajaan.
- Ei, sä et kastaudu, varoitin hevosta. Mutta Palle oli toista mieltä. Se käveli päättäväisesti veteen ja kasteli vuohiskarvansa, joiden parissa mä olin viettänyt ihan muutaman hetken. Mä jouduin seisomaan ihan juuri ja juuri rannan hiekalla ja käsivarsi ojennettuna, etten joutuisi uimasille itsekin.
- Okei sitten, mutta ei yhtään pidemmälle, mä en muuten kastele kenkiäni, vannoin.
Toisin kävi.
- Nyt Miro saa kylmää kyytiä, Sandra ehti sanoa, ennen kuin Palle kiskaisi päänsä alas. Mä olin jo valmiiksi huterassa asennossa, joten läiskähdin lankkuna veteen.
Se tunne, kun huppari ja kollarit kastuvat läpimäriksi ja tuntuvat painavan tuhat kiloa. Ja vesi on jääkylmää. No, ei ainakaan tulisi kuuma. Mä nousin vedestä märkänä kuin uitettu koira ja vihaisena. Salli ja Sandra suorastaan ulvoivat naurusta, Salli ihan nojasi Mincan kaulaan saadakseen naurultaan henkeä.
- Kehtaattekin, ärähdin. Mutta sitten Palle taas kerran katsoi mua hellyyttävän viattomasti otsatukkansa lomasta suoraan silmiin. Munkin oli pakko nauraa. Oli pakko antaa lurjukselle anteeksi - vain tämän kerran.

Me palattiin melko hilpeinä tallille. Mun vaatteet oli läpimärät, mutta mua ei palellut, sillä aurinko paistoi, eikä tuullut. Kuten Sandra iloisesti ilmoitti, "kesä kuivaa minkä kastelee". Mä päädyin putsaamaan Pallen kaviot ja kuivaamaan ja harjaamaan jalat nopeasti. Sitten mä päästin sen taas tarhaan Cellen seuraksi. Viimeiseksi Palle nuuhkaisi mun märkää hupparia ja katsoi mua kuin itsetyytyväisenä.
Sandra ja Salli jäi vielä molemmat talliin, mä päätin lähteä kotiin vaihtamaan vaatteita. Matkalla pyörälle Aleksi tuli vastaan, varmaankin päiväsyöttöä tekemään.
- Mitenkäs sie olet noin märkä? Aleksi kysyi hämmästyneenä.
- No tuota... kiertelin. - Palle päätti uittaa mut joessa, vaikka senkään ei ollut tarkoitus edes kastella jalkoja.
Aleksi näytti siltä, että sen nauruhermoja koeteltiin kovemmin kuin koskaan ennen. Se sai vaivoin pidettyä ilmeen kurissa kehottaessaan mua menemään nopeasti kotiin vaihtamaan vaatteita, etten vilustuisi.
Vielä pyörällä mä muistin Nannan, joka makasi sängyssä flunssan kourissa. Mä kaivoin kännykän esiin.
"Talviturkki meni, parane pian että pääset säkin harrastamaan vaatteet päällä polskuttelua", mä lähetin sille viestin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Miro
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 107
Join date : 26.11.2013
Ikä : 21

ViestiAihe: Vs: Buddercup   La 01 Elo 2015, 10:42

Episodi 6

Mä parkkeerasin pyöräni Hallavan tuvan seinustalle häikäisevässä auringonpaisteessa. Tämä päivä tuntui jotenkin erityiseltä. Yhtäkkiä mä muistin kristallinkirkkaasti mun ensimmäisen päiväni Hallavan porukassa. Mä olin tullut mopolla tallille tavalliseen tapaani ihastelemaan Pallea, joka oli oleskellut Cellen kanssa takatarhassa, kun Lotta, yksi vuoden 2013 aikainen pieni tallityttö, oli tullut valittamaan mulle tupakoinnista. Siitä mun taipaleeni Hallavan porukassa oli alkanut. Ja musta tuntui, että tämä oli ollut hyvä taival, ehkä mun tähänastisen elämäni paras, ja mä tulisin muistelemaan sitä paljon jälkeenpäin.
Mä seisoin tallin pihassa ja katselin ympärilleni. Kaikki näytti tutulta ja turvalliselta, täsmälleen samalta kuin kolme vuotta sitten. Harmaa, pitkänmallinen kivitalli, tuvan kutsuvat ikkunat ja sininen ovi, tarhat, kenttä ja maneesi. Tuolla tallin takana olivat takatarhat, joiden luona mä olin niin monta kertaa seissyt katselemassa tukkajumala Pallea, ennen kuin olin tuntenut ketään täältä. Ja tuolla kentällä mä olin ensimmäisen kerran ratsastanut Valman ja Nannan valvovien silmien alla.
Nanna… Me oltiin tavattu eilen illalla, ja mä olin kertonut Nannalle samaan aikaan hyvän ja huonon uutisen: mä pääsisin opiskelemaan ammattikorkeakouluun ensihoitajaksi. Mä saisin toteuttaa sen unelman, joka mulla oli salaa ollut pikkutenavasta saakka. Mutta se tarkoitti väkisinkin sitä, että mä joutuisin muuttamaan kauas Pronssijoelta opiskelupaikkakunnalleni.
Me oltiin Nannan kanssa vähän pohdittu etäsuhdetta, mutta oli ollut heti selvää, ettei se ollut meidän juttu. Me molemmat tiedettiin: meidän yhteinen aika oli lopussa. Vielä lopuksi mä olin kertonut Nannalle, kuinka kivaa mulla oli sen seurassa ollut, ja että se oli mahtavin nuori nainen jonka mä olin koskaan tavannut. Ja Nanna oli sanonut mulle, että mä olin ihana jätkä ja että sen tulisi kova ikävä. Me oltiin halattu toisiamme tiukasti. Ja sitten kaikki oli ohi.

Mä pudistin päättäväisesti kyyneleet silmistäni ja marssin tupaan. Valma seisoi tuttuun tapaan tiskaamassa ja näytti toipuneen hyvin parin päivän takaisesta seikkailusta. Se moikkasi mulle hymyillen rauhallista, ystävällistä hymyään. Mä istahdin pöydän ääreen tuolille. Jos vielä kerran kaikki voisi olla niin kuin ennenkin, mä ajattelin ja sanoin:
- Haluutko tehdä mulle mehua?
Valma hymyili ja pudisteli päätään.
- Okei, tämä kerran, mutta kyllä noin isojen poikien pitäisi jo itse osata.
Mä virnistin, kun Valma teki mulle mehua. Se ojensi lasillisen mansikkamehua pöydälle, ja tarkkana tyttönä huomasi, että jotain erityistä oli tapahtunut.
- Mikä hätänä? se kysyi silmät huolta tulvillaan.
- Mun pitää lopettaa Hallavassa, sanoin ja kerroin sitten koko jutun siitä, miten olin heinäkuun alussa saanut tietää saaneeni opiskelupaikan ja miten olin nämä viikot pitänyt uutista salassa, jotta kaikki olisi loppuun asti niin kuin ennenkin. Kerroin Valmalle myös, ettei mä ja Nanna oltu enää yhdessä. Valma kuunteli pysähtyneenä, tiskiharja kädessään. Lopuksi se oli pitkään sanomatta mitään.
- Voi Miro, se sanoi lopulta hiljaisella äänellä. – Pidä hyvää huolta itsestäsi sitten. Mä toivon sulle kaikkea hyvää elämässä.
Mä tunsin suuren palan kurkussani ja laskin katseeni. Silloin ovi lennähti auki ja sisään astuivat Topias ja Sandra. Sandran kasvojen vasen puolisko oli yhtä mustelmaa, mutta hän näytti omalta pirteältä itseltään. Molemmat huomasi kuitenkin heti, että jotain oli tapahtunut.
- Miro lopettaa Hallavassa, Valma selitti. Sandra jähmettyi, ja mä huomasin, että sen silmäkulmat kimmelsi. Mä ajattelin, miten kivaa meilläkin oli ollut tänä kesänä. Monet naurut oli naurettu, ja kaikenlaista oli tapahtunut. Mä rutistin tyttöä tiukasti.
- Mä lähden kohti uusia seikkailuja, mä sanoin. – Olkaahan kiltisti.
Me puristettiin Topiaksen kanssa kättä päälle. Mä join mehuni loppuun ja menin tuvan ovelle.
- Sanokaa kaikille muille terveisiä, mä huikkasin ja lähdin.

Kun mä pyöräilin haikein mielin Kaviopolkua pitkin, mä vilkaisin vielä taakseni tuttuun, turvalliseen Hallavaan. Näiden kolmen vuoden aikana mä olin oppinut älyttömän paljon paitsi hevosista, myös itsestäni.
Mä pysähdyin ruunien laitumen kohdalla. Mä näin tieltä tutut hevoset, ja mun katse osui heti Palleen. Mä laitoin pyöräni tienpientareelle jalan varaan ja pujahdin sähkölankojen välistä pellolle.
- Palle! mä huhuilin, ja ruuna tuli tuttuun tapaan luokseni höristen lempeästi. Se tunnusteli turvallaan mun taskuja ja katseli mua lempeillä, ruskeilla silmillään. Mä silitin sen isoa, kaunista päätä ja haroin paksun otsatukan pois silmiltä.
- Kiitos kaikesta, mä mutisin. – Ole sitten kiltti kaikille ratsastajille. Toivottavasti sä saat mun jälkeen kivan, rakastavan hoitajan…
Sen pidemmälle mä en pystynyt jatkamaan. Mä taputin Pallen kaulaa ja palasin pyörälleni. Tukkajumala katsoi perään vähän kummastuneena. Miksen ollut hakenut sitä ratsastuslenkille? Mä käänsin katseeni päättäväisesti eteeni ja lähdin pyöräilemään kohti keskustaa. Ehkä mä löytäisin opiskelupaikkakunnalta jonkin kivan tallin, jossa mä saisin yhtä ihanan hoitohevosen ja yhtä kivoja kavereita kuin täällä. Hallava, sen hevoset ja ihmiset eivät kuitenkaan koskaan unohtuisi.

Miro kiittää, kumartaa ja lähtee kohti uusia seikkailuja.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Lodu
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 38
Join date : 21.06.2016
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Palle♥

ViestiAihe: Vs: Buddercup   To 30 Kesä 2016, 11:41

OSA 1

Juoksin kohti tallia täyttä vauhtia. Kello oli noin 16:30. Tallin pihassa aloin hiljentää ja lähdin kävelemään talliin. Haukoin henkeä sillä olin juossut koko matkan vain sen tukkajumalan vuoksi.


Avasin Pallen karsinan oven, ja löntystelin sisään. Silitin hevosen päätä ja talutin sen käytävälle. Otin satunnaisesti jonkun harjan ja aloin harjata Pallen paksua karvaa. Hetken puunauksen jälkeen olin jo laittamassa satulaa selkään. Laitoin sen tarkasti kohdalleen, ettei se olisi huonosti. Kiristin vyön ja hain suitset. Avasin suitset niputuksen jäljiltä ja laitoin se tarkasti Pallen päähän. Irrtoin riimun ja narut pallen kaulalta. - Noniin poju. Ootko valmis? Tänään voitais yrittää vähän jotain puomijutskia. Puhelin Pallelle samalla kun irrottelin naruja sen kaulalta. Palle pärskähti vastauksesti. Hihitin itsekseni ja lähdin taluttamaan Pallea kentälle.


Hyppäsin Pallen selkään ja lähdin kävelemään uralla. Noin kahden kävelykierroksen jälkeen aloin ravata. Tein voltteja ja pääty-ympyröitä ja taivuttelin muutenkin. Noin varttitunnin päästä aloin ravata puomeja reippaalla tahdilla. Vaihtelin tempoa ja hetken päästä olinkin jo laukkaamassa. Taputin Pallea kaulalle ja siirsin sen loppukäynteihin. Niiden jälkeen käänsin pojun kaartoon ja hyppäsin alas. - Hienosti meni. Eiks nii? juttelin taas itsekseni Pallelle samalla kun löysäsin sen satulavyötä. Nostin jalustimet ylös ja lähdin taluttamaan Pallea talliin.

Harjasin taas kerran Pallen tukkapehkoa. Yritin selvittää kaikki takut Pallen harjasta. Sain suurinpiirtein kaikki takut, mutta niitä oli niin paljon että käteni väsyivät jo ensimmäisen takun selvittämisen jälkeen. Harjailin vielä Pallen loppuun ja lähdin taluttamaan sitä tarhalle.


Kun kävelin takaisin talliin, sinne oli tullut hieman enemmän porukkaa hoitajien lisäksi. Pikkuiset ratsastajat rynnivät sisään silittämään tallin pienimpiä poneja. Bambosta erityisen moni tykkäsi. Itse kävelin vain lasten ohi ja moikkasin Valmaa joka käveli tallin läpi Dunjan karsinalle. Pujahdin omalle kaapilleni. Riisuin ratsastuskengät ja kypärän päältäni ja vaihdoin pinkin horzen lippiksen ja lenkkarit. Suljin vielä kaappini oven ja lähdin takaisin tallikäytävälle.


Työnsin kottarit Pallen karsinaan ja aloin siivoamaan kakkaa. Kun kottarit olivat täynnä, vein ne ulos lantalaan. Meinasin pari kertaa kompastua lankun päällä, mutta pystyin kottareiden kanssa lankulla. Kun olin saanut kakat siivottua, siivotin lapiolla likaiset purut ja siivosin karsinan muutenkin seiniltä ja ruoka- ja juomakupeista. Kun olin saanut karsinan siivottua, toin puhtaita puruja karsinaan. - Nyt se on valmis. Puhelin itsekseni. Minä olin tehnyt päiväni purkkiin. - Mites sulla menee. Siivosit näyttävästi Pallen karsinan oikein kunnolla. Kuulin Aleksin äänen. - No jooh. Hymyilin itsekseni ja hieroin kipeitä käsiäni. - Mutta mä lähden tästä nytten kotiin nukkumaan. Hymyilin Aleksille. - Okei, tuutko sitten huomenna vai millons? Aleksi kysyi vielä. - Viikonloppuna kai? Kuittasin vielä ennenkuin lähdin löntystelemään kotiin.


Viimeinen muokkaaja, Lodu pvm Su 03 Heinä 2016, 16:11, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://wrestlejumppony.weebly.com/
Lodu
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 38
Join date : 21.06.2016
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Palle♥

ViestiAihe: Vs: Buddercup   Su 03 Heinä 2016, 16:08

OSA 2

Lähdin kävelemään kohti tallia. Askel askeleelta lähestyin Hallavaa. Olin käynyt jo pari kertaa moikkailemassa Pallea, mutta tänään olisi erityinen päivä. Päätin lähteä hyppäämään Pallella maastoesteitä ilman satulaa. Olin joutunut parinkin kertaa anomaan Aleksilta lupaa. Olin noin puolessa välissä matkaa, kun tuli kauhea auringonpaiste. Ratsastushousut hiersivät. ja t-paita oli hikinen. Aloin nopeentamaan tahtiani että pääsisin nopeasti talliin viileään.
Kun tallin piha oli näkökentässäni, niin hengähdin ja lyyhistyin melkein kasaan. Löntystin talliin ja istuin tallin viileälle lattialle. Porukka tallityttöjä tirskui satulahuoneessa huonoille vitseilleen ja jutteli tunneilla tapahtuneista asioista.
Nappasin riimunnarun ja pari leivän palasta. Kävelin laitumelle jossa ruunat loikoilivat varjossa. Celle nousi heti ylös ja viskasi päätään. - Höperö. En mä sua ota. Tirskahdin ruunalle. Cellen sijasta kaikki muut hevoset halusivat sisälle vilvoittelemaan. Tarkistin vielä että vesiastioissa olisi vettä. - Jep, kaikki kunnossa. Enää pitää vaan ottaa itse poni. Palle makasi parin muun hepan takana ja nousi heti ylös nahtyään minut. Se kaivoi taskujani ja annoin sille leivän. Avasin portin ja kävelimme talliin.


Harjasin karsinassa Pallen harjaa ja jalkoja. Hain karsinaan vielä vesisangollisen ja Palle joi sen melkein tyhjäksi. Hain suitset ja puin ne Pallelle. Vielä lopuksi otin satulahuovan ja loimivyön. Kiinnitin loimivyön satulahuovan päälle ja lähdin matkaan.


Hyppäsimme kaatuneita puunrunkoja sekä pensaita. Lopuksi päätin mennä kahlaamaan Pallen kanssa. Kävelimme rantaa pitkin ja hetken päästä päätin antaa Pallen kahlata. No, eihän Palle tajunnut että pitää kahlata, ja lähti uimaan. - Palle ei! Huusin ja takerruin Pallen kaulaan. Yritin vaivalloisesti ohjata hevosta rantaan, mutta turhaan. Olin kastunut läpimäräksi jo kun Palle älysi hätäni ja siirtyi rantaan. En tiennyt mitä olisin voinut sanoa Pallelle.
Kävelimme Pallen kanssa paahtavalla hiekkatiellä. Olin onnekseni kuivunut hieman, mutta Pallen satulahuopa oli märkä vieläkin.
Astuimme tallin pihaan ja minä hyppäsin alas satulasta. Otin Pallelta pihalla varusteet pois ja vein suoraan laitumelle. Vaihdoin vaatteeti kuiviin shortseihin ja pinkkiin t-paitaan. Nyt oli selityksen aika.


Koputin Aleksin toimiston oveen ja astuin sisään. Pitkätukkainen mies hätkähti tulostani. - Ai hei Lodu. Mites sun ja Pallen maasto meni? Aleksi hymyili. - Hyvin, paitsi kun me oltiin menossa kahlaamaan, niin ratsuni päätti lähteä uimaan avuistani huolimatta. Sanoin tirskahtaen. - Noh. Palle on aina tykännyt uida joten tämä ei ollut yllätys. Aleksi kuittasi ja jatkoi tietokoneensa selailua.
Helpotuin ja lähdin laitumille. Pujahdin aidan välistä ja menin makaavan Pallen luo. Silitin Sen päätä ja puhelin sille. - Ei se haittaa vaikka menit vähän uimaan, se oli jännittävä kokemus. Puhelin Pallelle hiljaa. Pussasin sitä vielä otsaan ja lähdin kotiin.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://wrestlejumppony.weebly.com/
Lodu
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 38
Join date : 21.06.2016
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Palle♥

ViestiAihe: Vs: Buddercup   Pe 08 Heinä 2016, 14:44

OSA 3

Parkkeerasin pyöräni Hallavan pihaan. Heti ensimmäisenä minua tuli vastaan Valma, joka talutti Dunjaa talliin. - Moro. Valma sanoi hymyillen. - Terve. Hymyilin takaisin. Heti kun astuin talliin, niin törmäsin Mikkiin. - Anteeks. Sanoin raapien niskaani. - Ei haittaa. Kumpaakaan ei sattunut? Mikki kysyi. - Noup. Sanoin naurahtaen ja jatkoin nolona matkaani Pallen karsinalle.
Avasin karsinan oven ja heti minulle iski lässytystauti. Aloin lässyttää Pallelle sen mukaan että sen kiinnostuminen minusta herpaantui ja se jatkoi päiväheinien mutustelua. Silittelin hetken Pallea ennekuin aloitin sen harjaamisen.
Kävin nappaamassa harjan ja aloitin Pallen puunaamisen.
- Millasta on kuulua Hallavan porukkaan? Valma säikäytti minut Pallen karsinnan ovelta.
- Ai kuulunko mä tänne? No ihan mukavaa. Ilmapiiri on tuntunut kivalta. Naurahdin
- No mut hyvä että sopeudut tänne. Valma hymyili ja meni menojaan.
Harjasin Pallen oikein kunnolla jaloista, sillä se oli kurannut ne.
-Mitäs oot menny tekemään ku sulla noin kuraset jalat on? Kysyin naurahtaen Pallelta mutta se ei keskittynyt minuun vaan syömiseen. Kun olin saanut Pallen harjattua, lähdin hakemaan varusteita. Hain vain suitset, sillä aijoin tänään kokeilla hyppäämistä ilman satulaa.
Pujottelin jotenkuten suitset Pallen päähän ja pääsimme lähtemään kentälle.

Hain jakkaran Pallen viereen ja hyppäsin sen selkään. Pallen selkä oli mukavan leveä, joten istuminen tuntui mukavalta. Lähdimme uralle kävelemään ja minä harjoittelin Pallen selässä oloa. Päästin kädet sivuille tai makasin pää Pallen pehvan päällä. Yritin rentoutua ennekuin alkaisimme ravata. Hetken tasapainottelun ja rentoutumisen jälkeen, siirsin Pallen raviin. Ravissakin tein pieniä tasapainotteluja ja mukautumista heposen raviin. Pyysin jotain tuntilaista laittamaan pari Pallelle sopivan kokoista estettä kentälle. Tyttö sanoi että kiva kun sai jotain tekemistä ja minä taas kiitin häntä kun hän laittoi esteet. Kaksi ristikkoa oli hyvä. Vaindoin suuntaa ja nostin laukan. Laukkailin pari kierrosta uralla, kunnes aloitin esteiden hyppäämisen. Ristikot olivat sarjana. Laukkasin suoran tien esteille ja Palle hyppäsi kaukaa. Pysyin silti hyvin mukana esteissä. Tein tätä samaa monta kertaa, ja yritin lyhentää hyppyä, joka onnistui vain pidättämällä Pallea joka oli innostunut esteistä. Kokeilin toisessa suunnassa samaa. Palle innostui hieman liikaa ja ryöstäytyi käsistä. Putosin esteestä pari milliä taakseppäin. Onneksi en osunut esteeseen.
Nousin ylös ja otin Pallen kiinni joka oli jäänyt pällistelemään putoamistani. Talutin hevosen jakkaran luokse ja hyppäsin sen selkään takaisin. Ravasin pari kierrosta kunnes koitin samasta suunnasta estettä uudestaan. Pidätin, pidätin ja pidätin. Palle pysyi ruodussa hyvin.
Loppukäyntien jälkeen hyppäsin alas Pallen selästä ja sama tuntilaistyttö sanoi voivansa siivota esteet. Kiitin mutta sanoin että voin korjata ne itse pois.

Talutin Pallen talliin ja heti ensimmäiseksi vastassani oli Ruusu joka pidätteli nauruaan. Näytin hölmistyneeltä ja kysyin:
- Mikä nyt naurattaa?
- Sun putoominen oli kyllä tosi mahtava! Ruusu nauraa käkätti Pallen oikealla puolella.
-No tosi. Esitin luokkaantunutta mutta lopuksi minäkin aloin nauraa.
Aleksi käveli käytävän poikki.
-Mitäs tytöt nauraa? Aleksi kysyi
- Olisit nähnyt Lodun putoomisen. Ruusu tirskahti ja lähti Cellen karsinalle.
Talutin Pallen karsinaansa ja otin siltä suitset pois. Hain samalla kun vein suitset niin Pallen harjat. Harjailin Pallea ilman kiirettä ja pitkään. Ruusu tuli vielä sanomaan heipat kun hän lähti kotiin.

Suljin Pallen karsinan oven ja lähdin Aleksin toimistolle. Koputin oveen ja avasin sen. Valma oli juttelemassa Aleksin kanssa.
- Anteeks ei mun ollu tarkotus häiritä jutelkaa vaan. Sanoin ujosti.
- Ei haittaa, tuu vaan istumaan. Aleksi huikkasi minulle ennenkuin kerkisin sulkea oven.
Istuin puupenkille ja Valma tarjosi minulle mehua.
- Millasta on sun mielestä täällä ollu? Aleksi kysyi samalla kun hörppi kahviaan.
- Kivaa. Oon saanu pari kaveriakin. Hymyilin samalla kun siemailin mehuani.
Juttelimme niitä näitä kunnes minä olin juonut mehuni ja minun piti lähteä.
- Mut mun pitää mennä nyt kotiin syömään ettei äiti hermostu. Sanoin Aleksille ja Valmalle.
- Okei. Nähään seuraavan kerran. Moikka! Valma huikkasi minulle vielä ennekuin suljin oven.


Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://wrestlejumppony.weebly.com/
Lodu
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 38
Join date : 21.06.2016
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Palle♥

ViestiAihe: Vs: Buddercup   Ke 17 Elo 2016, 15:40

OSA 4

Huhhuh. Palaaminen tallille tuntui jotenkin pelottavalta. Astuin tallipihalle huomaten sen olevan noin tyhjillään. Sielä ei ollut paljon ihmisiä ja sieltä katseellaki pyydystin Valman ja Ruusun. Päätin kuitenkin mennä talliin etsimään Pallea. syksy oli tulossa eikä kelit olleet lämpimiä joten olin siis pukeutunut lämpimästi. Kävelin Pallen karsinalle. Huokasin syvään astuin karsinaan. Palle nökötti karsinassa fleeceloimi päällään. Halasin Pallea ja hain sen harjat. Otin loimen pois ja harjasin kunnolla kaulasta ja jaloista. Muuten Palle ei ollut muutakuin pölyinen loimesta, mutta harjasin ylimääräriset pölyt pois. Halailin Pallea kunnes aloin varustamaan sitä. Hain automaattisesti samoilla paikoilla kuin aina olevat varusteet ja lähdin köpöttämään ne käsissäni karsinalle. Laitoin satulan ja suitset Pallen päälle ja varustin itseni. Talutin Pallen kentälle jossa hieman tihutti mutta kestimme sen. Vein Pallen kaartoon ja hyppäsin selkään korokkeelta. Kiristin vyötä ja katsoin ajlustimet oikean pituisiksi. Kun kaikki oli kunnossa lähdin uralle. Kävelimme uralla samalla katsellen tallipihan vilskettä. Näimme kun Valma käveli Dunjan kanssa ja kun Ruusu hääräsi hoitopuomilla Cellen kanssa. Hetken kävelyn jälkeen vaihdoin suuntaa ja siirsin Pallen raviin. Ravasin pitkilläsivuilla ja lyhyillä taas menin käynnissä ja tein pysähdyksen keskelle sivua. Muutamalla kerralla Palle ei suostunut pysähtymään vaan jäi kävelemään. Sain kuitenkin Pallen pysähtymään ja pystyimme jatkaa harjoitusta. Vaihdoin suuntaa ja tein samaa harjoitusta myös tähän suuntaan. Parin harjoituksen jälkeen vaihdoin taas suuntaa ja aloin laukkaamaan. KUn nostin laukan Palle alkoi hieman hidastella mutta hetken päästä sain hänet menemään jo kunnolla. Laukkasin vielä toiseen suuntaan ja kävelin loppukäynnit. Talutin Pallen talliin ja taputin häntä.
-Hyvin meni. Taputin tuon kaulaa.
-Haluaisitko sä omenan? kysyin
Otin Pallelta kamat pois ja harjasin oikein kunnolla. Pistin sille vielä fleeceloimen takaisin ja annoin omenan. Lähdin etsimään Ruusua. Hän etsi Cellen kaviokoukkua joka oli kadonnut hoidon yhteydessä. Naurahdin ja nostin sen harjaämpärin alta. Ruusu kiitti ja minä lähdin kotiin.


Anteeksi tän lyhyys. Oon aika kiireinen koulun takia nyt
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://wrestlejumppony.weebly.com/
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Buddercup   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Buddercup
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Hallava :: Hallava :: Päiväkirjat-
Siirry: