Tämä on virtuaalitalli
 
PääsivuKalenteriFAQHakuKäyttäjälistaKäyttäjäryhmätRekisteröidyKirjaudu sisään

Jaa | 
 

 Kaunolan Darcy

Siirry alas 
KirjoittajaViesti
Admin
Admin


Viestien lukumäärä : 33
Join date : 19.10.2013

ViestiAihe: Kaunolan Darcy   La 26 Loka 2013, 11:34



Treenaaja: Valma
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot http://hallava.palstani.com
Lotta
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 62
Join date : 19.11.2013
Hevonen : Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   To 21 Marras 2013, 15:45

Kävelin hiekkatietä pitkin kohti Hallavaa. Vatsaani nipisteli jännityksestä, sillä alkaisin tänään hoitaa Darcy-nimistä puoliveristä. Darcysta ja minusta tulisi varmasti parhaita ystäviä.
Parinsadan metrin jälkeen näin tallin maneesin kohoavan edessäni. Kuulin kuinka miehen ääni kuului maneesista. Siellä oli varmaan ratsastustunti menossa. Kävelin hiljaa maneesin ohi, jotta minusta ei kuuluisi ääntä.
Mieleen tuli erilaisia asioita jota voisi tapahtua. Kuten nolaisin itseni tai en osaisi kaikkea mitä pitäisi. Mietin mitä sanoisin kun näkisin ensimmäisen ihmisen joka tulisi vastaan. Saavuin tallin eteen ja astuin sisään. Näin nuoren naisen siivoavan tallikäytävää. Toivoin, ettei nainen olisi vielä huomannut minua. Kävelin hänen luo ja sanoin rohkeasti:
- Moi! Oon Lotta ja alotan tänään Darcy nimisen hevosen hoidon.
- Okei oon Emmi ja oon tän tallin yksi omistajista. Sä voisit käydä tuolla tallituvassa. Sielä pitäis olla Aleksi joka neuvoo sulle enemmän.
Mietin missä mahtaisi olla tallitupa, mutta ei sitä tarvinnut kauan miettiä, sillä kuulin ääniä tallin perältä. Kävelin kohti ääntä ja ajattelin minkälaisia ystäviä saisin ja mitä muut ajattelisivat musta. Entä jos olisin liian pieni talli porukkaan. Kun astuin tupaan näin siellä paljon ihmisiä. Siellä oli eri ikäisiä ja näytti siltä, että lähes kaikki tulivat toimeen toistensa kanssa. Näin tuvassa miehen ja menin rohkeastin hänen luo ja sain heti ohjeita.
- Kävele tuonne käytävän päähän toinen karsina vasemmalla puolella on Darcy.

Kiitin ohjeista lähdin kiinnostuneena katsomaan minkälainen hevonen karsinasta löytyisi.
Sielä seisoi erittäin kiltin näköinen Darcy.
Lähdin hakemaan harjoja tallituvasta joita olin ostanu Darcya varten. Olin innoissani Darcy oli ihana!
Se oli aivan kuin nalle. Harjasin Darcyn ihan kiiltäväksi. Minulle tuli hyvä idea mieleen. Darcylla ei näyttänyt olevan paljon tunteja tänään. Mietin, että voisinkohan mennä taluttamaan sitä vähän ulos.

Kävelin tallin käytävää pitkin ja kuulin Alexin äänen. Meni hänen luokse ja kysyin:
- Olisiko mahdollista, että menisin taluttamaan Darcya?
- Voisit vaikka mielummin antaa sille ruuat ja viedä ulos.
- Joo! Sanoin ja lähdin hakemaan kauraa Darcylle.

Kun Darcy oli syönyt otin heinä kassin mukaan ja vein Darcyn ulos.

Menin tallitupaan sielä oli paljon ihmisiä. Menin istumaan erään tytön viereen, joka näytti minun ikäiseltä.
-Moi, sanoi vaaleahiuksinen tyttö jolla oli myös pinkkejä raitoja hiuksissa.
- Moi, sanoin ja kuulin kännykän tärisevän taskussa.
Sielähän se äiti soitteli, että oli tulossa hakemaan pian. Lähdin hiljaa pois. Oli tyhmää kun joku oli puhunut jotain tietenkin äidin piti soittaa, että on pihassa. Seuraavalla kerralla sitten, ajattelin.



Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Lotta
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 62
Join date : 19.11.2013
Hevonen : Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ke 27 Marras 2013, 16:31



Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Lotta
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 62
Join date : 19.11.2013
Hevonen : Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ma 02 Joulu 2013, 19:16



Valma piirsi tän mulle kun oikeen kauniisti pyysin n___n
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Lotta
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 62
Join date : 19.11.2013
Hevonen : Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ke 04 Joulu 2013, 14:06

- Mä lähen nyt! huusin oven raosta.
- Joo tuun hakeen sut, sitte kun soitat, äiti vastasi.
Kävelin tien päähän. Näin kuinka Bussi tuli kohti pysäkkiä. Lähdin juoksemaan niin kovaa kun vain jaloista lähti. Heilutin juostessani kättä, vaikka tiesin, että bussi ei pysähtyisi. Katsoin kuinka bussi ajoi ohi. Kyyneleet nousivat silmiini. Enkö pääsisikään tänään tallille?
Lähdin kävelemään kohti kotia. Jos äiti, vaikka voisi viedä. Pyyhin silmäni ja ajattelin, että eihän tämä niin vakavaa ole. Tietenkin äiti veisi minut. Huusin eteisestä:
- Äiti, voisikko viedä mut tallille kun myöhästyin bussista?
- Kaipa minä voin, kun on vapaapäiväkin.

Kävelin autoon ja mietin, että olisin jopa aikaisemmin tallilla, kun menin kyydillä.

Näin auton ikkunasta kuinka Hallavan valot siellä kimmelsi. Oli jo hiukan hämärää, vaikka kello oli vasta kolme.
Astelin tallitupaan ja näin kuinka Darcyn satula näytti muiden satuloihin ja suitsiin verrattuna hyvin likaiselta. Mietin hetken ja päätin ottaa satulan, suitset ja muut kamat ja pestä. En ollut ihan varma olisiko se luvallista, mutta kyllähän minä osaan ne pestä ja ketä se haittaisi jos hiukan pesisin.
Laitoin satulan Darcyn karsinan eteen ja rupesin pesemään. Kuulin askelia käytävästä ja  mietin: Piilottaisinko varusteet vai olisin normaalisti. Parempi idea olisi olla normaalisti. Onneksi sisään tuli vain Miro. Mistä Miro tietäisi muka, sillä hän oli vasta tullut tallille. Jatkoin varusteiden puhdistusta.
- Moi! Hän sanoi ohimennen. - Eikö täällä oli vielä muita?
- Mä en oo ainakaan nähny muita kun Aleksin ja tuntilaisia.
- Okei, hän sanoi ja lähti tallitupaan.
Vielä oli jäljellä yksi suoja. Pesin sen nopeasti ja vein Darcyn kamat sen paikalle vaivihkaan.
Matkalla otin harjapakin mukaan ja kävelin Darcy luo. Ensimmäiseksi sain tervehdyksenä märän turvan paitaani. Hitsi, ajattelin. Uusi paita päällä. No, ihan sama, ei se nyt niin hirveästi haitannut. Sidoin Darcyn karsinan kaltereihin ja harjasin sen kiiltäväksi.

Eipä tekisi varmaan pahitteeksi samantien myös putsata ruoka-astia. Päästin Darcyn jatkamaan sen heinän syöntiä. Hain kaapistani pesusienen. Ämpärin poimisin jostain matkan varrelta, jonkun sellaisen mikä on tallin. Melkein heti eteeni osui nimetön ämpärin. Poimin sen mukaan ja laitoin siihen vähän vettä. Astelin pikaisesti Darcyn karsinaan ja kastelin siene ämpärissä. Ei kun vaan jynssäämään kuppia.

Kuulin vierestäni äänen, joka kuului Aleksille:
- Mitäs sie teet?
- No mä vaan putsaan Darcyn ruokakupin.
- Hyvä! Ne ovatkin vähä likasia.
Aleksi jatkoi matkaansa.

Päivä oli super päivä, koska olin tehnyt kaiken laista. Marssin uupuneesti tallitupaan.
Siellä istui Miro yksinään. Menin hänen viereensä istumaan ja juttelin hänelle.

Mirokin lähti vähitellen pois, sillä hänellä oli kokeisiin lukua.
Minäkin päätin, että äiti voisi tulla hakumaan minua.



Viimeinen muokkaaja, Lotta pvm Ti 17 Joulu 2013, 17:14, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
micci
Hieno hevosihminen
Hieno hevosihminen
avatar

Viestien lukumäärä : 720
Join date : 02.11.2013
Ikä : 22
Hevonen : Nikita

ViestiAihe: Mikki ja Lotta (:   Ti 10 Joulu 2013, 21:34



Siinä Lotalle joululahjaksi karmea kuva (:
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Lotta
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 62
Join date : 19.11.2013
Hevonen : Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ke 11 Joulu 2013, 19:50





// muokkasin sen html:llä, voisin tehä suureen ohjekirjaan pienen jutun näistä koodeista ni osaisitte tehä itekki :-) -A


Viimeinen muokkaaja, Lotta pvm Ti 17 Joulu 2013, 17:07, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Pe 13 Joulu 2013, 15:57



Torstain junnutunnilla maastoilemassa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Lotta
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 62
Join date : 19.11.2013
Hevonen : Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   To 19 Joulu 2013, 20:28

Istuin Darcyn keinuvissa askelissa. Menimme käyntiä kohti maneesia. Ilta oli jo niin pitkällä ettei tunteja pitäisi enään olla. Maneesin ovella huusin pimeään maneesin:
- Onko täällä ketään?
Vastausta ei kuulunut. Ehkä minä yksin, sitten ratsastelisi. Olin ajatellut, että joku muukin olisi varmann ratsastelemassa.
Painoin ovessa olevasta napista ja tadaa! Valot syttyivät päälle.
- Ei kun vain sisään, sanoin Darcylle ja puristin puhkeitani.
Darcy vaikutti sopivan energiseltä. Jostain kuului hiljaista rahinaa. Varmaan jokin eläin jossain maneesin ulkopuolella, ajattelin. Sitten kuului kova rysähdys. Mikä se oikein oli!?
Darcy pomppasi sivulle ja otti pari laukka askelta. roikuin satulassa. Darcy oli pysähtynyt ja minä riuhtaisin itseni takaisin satulaan.
Ääni oli tainnut olla vain katolta tippunutta lunta.
Keräsin ohjat ja rupesin taivuttamaan Darcya kaarteiden mukaan. Ajattelin, että tämä ratsastus olisi kevyttä ravailu ja laukkailua.
Siirsin Darcyn raviin. Tein lähinnä kolmikaarista kiemura uraa ja taivuttelin sitä.
- Laukka! Sanoin.
Laukka nousi kevyesti. Tuntui kun liitäisimme yhdessä taivaalla.
- No ni, nyt riittää.
Siirryin raviin ja kiitin sitä. Ravailin pari kierrosta ympäri maneesia pitkin ohjin ja sitten käyntiin.
Päätin, että lopuksi kävelisimme vähän maastossa. Ajatus oli houkuttava, mutta äiti oli sanonut, että
voisi olla vaarallista menä yksin maastoon.
No jos menisin vain vähän matkaa. Siitä tulisi hyvät loppukäynnit.
Kävelin ulos maneesista ja lähdin kohti lähintä polkua. Kävelin jonkun matkaa sitä pitkin ja käännyin takaisin.
Hyppäsin alas selästä ja kävelin talliin. Sielä oli paljon talli jengiin kuuluvia henkilöitä, jotka huikkailivat minulle heippoja.
Darcy ryntäsi heti kaura kipon luo.
- Hei rauhotus nyt vähän. Otetaan vaikka eka suitset pois ja sitten voit syödä.
Otin kamat nopeasti kamat pois ja pika harjaus ja hännän selvitys.
Äiti tulisi pian hakemaan sillä läksyt oli vielä tekemättä.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Lotta
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 62
Join date : 19.11.2013
Hevonen : Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ke 29 Tammi 2014, 13:24

Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nathaniel
Juuri saapunut
Juuri saapunut
avatar

Viestien lukumäärä : 18
Join date : 27.07.2014

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ma 28 Heinä 2014, 21:39


1. HM: Tutustumisia ja önniäisiä

Jätin maastopyöröni nojaamaan tallin seinustalle, jossa muutama muukin oli jo parkissa. Oikaisin paitani ja sipaisin silmille valahtaneet hiukset sivuun. Keräsin rohkeutta – mikä tuntuu typerältä näin jälkikäteen, mutta ainahan sitä jännittää ensimmäistä kertaa uudessa paikassa.
Astelin tallin ovelle ja avasin sen yhdellä nykäyksellä. Ovi ei ollutkaan niin painava kuin olin odottanut ja se lennähti selälleen. Käytävää lakaisemassa ollut tyttö pysähtyi kummissaan katsomaan. Hän kuitenkin toipui yllättävästä oven auki paiskauksestani nopeasti ja suoristautui kasvoillaan lämmin hymy.
”Moikka, mä olen Inka”, tyttö huikkasi ja viittoi minua astumaan sisään talliin. Huomasin jääneeni epämääräisesti seisoskelemaan ovenrakoon kasvoillani varmasti pöllämystynyt ilme. Nostin suupieleni hymyyn ja noudatin kehotusta.
”Sulje ovi perässäsi, ettei viileys karkaa.”
”Aa, joo niin totta kai”, henkäisin ja kiirehdin sulkemaan oven perässäni. Tallissa todella oli ihanan viileä ulkona riehuvaan helteeseen verrattuna. ”Tota, mä oon Nathan.”
”Joo, mä arvelinkin. Kesäsin täällä ei paljon pyöri uusia naamoja kun hevosetkin on lomalla. Me taidettiinkin puhua aikasemmin tänään Hallavan keskustelupalstalla?”
”Joo, niin… sä olet Inka, vaaleanpunasta hiuksissa”, naurahdin omalle sekavuudelleni. Tytön mainitessa nimensä se ei ollut soittanut minkäänlaista kelloa, mutta keskustelun mainitseminen oli palauttanut muistini.
”Mä voin nyt näyttää sulle niitä paikkoja, jos haluut. Lakasen vaan tän loppuun”, Inka tarjoutui.
”Se ois mahtavaa.”
Tunsin oloni hieman epämukavaksi seisoessani toimettomana tytön lakaistessa, mutta asiaa auttoi Inkan ystävällinen pälätys. Hän kertoi hevosestaan Sissistä ja Ranasta, joka oli kylläkin muuttanut pois Hallavasta.

Saatuaan lakaisun valmiiksi Inka lähti johdattamaan minua tallikäytävää pitkin, osoittaen ensin Sissin karsinan, sitten satulahuoneen, pesupaikan ja Darcyn karsinan. Painoin paikan tarkasti mieleeni, vaikka toki ovissa roikkuvista nimikylteistä sai apua.
Tallissa oli melko hiljaista, ja Inka selitti sen johtuvan siitä että hevoset olivat näin kesäisin lähes jatkuvasti ulkona. Kiersimme tallitupaan (matkalla mustavalkoinen kissa vilisti tallin vierustaa ohitsemme), josta löysin Darcyn kaapin. Inka näytti myös keksivaraston, josta sai kuulemma napsia makeanhimon yllättäessä.
Menimme takaisin ulos ja Inka lähti johdattamaan meitä laitumelle, jossa Darly olisi lomailemassa laumansa kanssa.
”Ne on älyttömän lihavia, ovat syöneet jo kolme viikkoa”, Inka luonnehti iloisesti. ”Darcy on tosi mukava, sellanen halinalle, joka kaipaa paljon rapsutuksia. Rakastut siihen varmasti.”
”Sellasta se Aleksikin mulle puhu kun kävin sitä eilen katsomassa.”
”Sä siis alat vuokraamaan sitä?”
”Joo, pari kertaa viikossa olis tarkotuksena käydä vähän treenailemassa, mutta musta tuntuu, että tuun pistäytymään täällä paljon useemmin”, virnistin tytölle. ”Tää talli vaikuttaa tosi kivalle.”
”Joo, Hallava on ihan mahtava. Tääl on tosi tiivis tunnelma, kun talli on niin pieni. Kaikki tuntee kaikki, ja kaikki on ihan älyttömän kivoja. Aleksi on ihan paras tallinpitäjä”, Inka selitti innoissaan. ”Ootahan vaan ku tutustut kaikkiin tallilaisiin.”
Hymyilin vastaukseksi. Inkan seurassa oli ainakin vaivatonta ja rentoa olla.

Käännyimme vielä yhdestä mutkasta ja sitten eteemme avautui suuri laidun, jonka toisessa päässä seisoskeli ryhmä hevosia mutustellen heinää ja huiskien kärpäsiä ympäriltään.
”Darcyy, Cellee, Nikkii, Vanillaa..!” Inka huhuili.
Päät nousivat ylös heinien seasta ja hetken tuijotuksen jälkeen lauma lähti ravaamaan portille iloisesti hännät kaarella.
Inka antoi käteeni riimunnarun, josta roikkui lappu Darcyn nimellä varustettuna. Pujahdin lankojen välistä neljän huomionkipeän hevosen sekaan ja etsin käsiini suomalaisen puoliverisen.
”Heippa tyttö. Mä tulin pelastamaan sut täältä ötököiden seasta”, puhelin tammalle sen puskiessa kärsimättömänä olkapäätäni. Kiinnitin narun ja yritin taluttaa tammaa muiden hevosten ohi lähimmäs porttia. Inkalla oli kädessään läheisestä puusta katkaistu oksa, jolla tämä hätyytteli muita hevosia sillä aikaa kun pujahdimme Darcyn kanssa toiselle puolelle.
”Saatte vielä hetken olla siellä keskenänne, ennen kun haetaan teidät sisälle talliin”, Inka puheli laittaessaan porttia kiinni.

”Ei hevosetkaan jaksa olla kauaa ulkona tämmösellä helteellä”, inka selitti, ja lähdimme kävelemään kohti tallia. Darcy käveli rennosti vierelläni huiskien hännällään, vaikka sen kaverit huutelivat sen perään. Rapsutin tamman kaulaa, mutta sain kimppuuni lauman önniäisiä, joten päätin pitää välimatkani. Juttelimme niitä näitä Inkan kanssa kävellessämme.

Tallin ovella Inka sitten sanoi lähtevänsä kantamaan Sissille tarhaan vettä, joten jäin Darcyn kanssa kahden. Talutin tamman käytävälle, johon laitoin sen kiinni harjausoperaation ajaksi. Harjakorin löysin satulahuoneesta. Darcy oli väritykseltään aivan harmaa kaikesta pölystä, mutta kahdenkymmenen minuutin intensiivisen harjauksen jälkeen tumma karva alkoi tulla esiin ja kiillellä tavalliseen tapaansa. Puhdistin kaviot ja harjasin jalat huolella. Häntää selvittäessäni vastakkaisesta ovesta yksäripuolen päädystä asteli sisään punatukkainen kiharapäinen tyttö taluttaen upeaa arabialaista, joka tepasteli kaula kaarella ja korvat hörössä. Darcyn nähdessään se päästi orimaisen pitkän hörinän.
”Moi”, huikkasin tytölle – Darcy ei moikannut ruunaa millään tavalla, nuokkui vaan paikallaan.
”Heippa”, kuului vastaus, kun tyttö katosi hevosineen karsinaan, mutta hetken päästä tuo ilmestyi takaisin käytävälle. ”Mä oon Katri”, hän esittäytyi ripustaessaan riimua koukkuun karsinan ulkopuolelle.
”Nathan”, vastasin hymyillen. ”Sulla on upee hevonen.”
”Joo, vaikkakin aika orimainen toisinaan”, tyttö vastasi. ”Sä oot se joka alkoi hoitaa… Darcya?”
”Juu, olen.”
”Jep, mä en vielä oikeen muista noita tallin tuntihevosia. Muutettiin vasta Pinokkion kanssa Hallavaan vähän aika sitten.”
”No sittenhän me ollaan samassa jamassa, en mäkään tunnista ku tän Darcyn”, virnistin tytölle. Sain tamman hännän selvitettyä ja nakkasin harjakorin takaisin satulahuoneeseen.
Rapsuttelimme Katrin kanssa hetken nuokkuvaa Darcya, mutta sitten tallin ovi lennähti auki ja Aleksi asteli sisään Inka vanavedessään. ”Heippa Kirsi ja Nate. Tuuttekos hakemaan hevosia sisälle. Pari extrakättä ei ois haitaksi”, mies naureskeli.
Myönnyimme saman tien ja vietyäni Darcyn karsinaansa lähdimme nelistään hakemaan hevosia laitumilta.
Ei siinä kauaa nokka tuhissut ja pian kaikki hevoset kahta pihattopinia lukuun ottamatta olivat sisällä. Katrin oli mentävä, mutta minä ja Inka jäimme vielä auttamaan Aleksia iltatallin kanssa.
Hommat tehtyämme ja hyvästeltyämme Aleksin ja hevoset lähdin saattamaan Inkaa bussipysäkille pyörääni taluttaen. Juttelimme hetken siinä Inkan bussia odotellessa, ja sen tultua sanoimme heipat ja minä lähdin polkemaan kohti keskustaa. Ehkä menisin jonnekin pyörimään hetkeksi, jotten joutuisi todistamaan kauhujen päivällistä kaikkine ruokarukouksineen.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Nathaniel
Juuri saapunut
Juuri saapunut
avatar

Viestien lukumäärä : 18
Join date : 27.07.2014

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ti 29 Heinä 2014, 13:31

2. HM: Ruosteessa

Sitkutin kohti Hallavaa urheilukassi keikkuen pyörän sarvesta. Olin kaivanut ratsastuskamani komeron perukoille tungetusta ruskeasta muuttolaatikosta, ja hetken tuumailun jälkeen päättänyt, että ne olivat vielä ihan kelvolliset. Olin lopettanut ratsastuksen neljä vuotta sitten, mutten nostalgiafiiliksissä ollut viitsinyt jättää niitä jälkeen kun olimme puoli vuotta sitten muuttaneet Pronssijoelle. Onneksi en ollut. Täällä pikkukylässä kun ei erityisemmin ollut aktiviteetteja… Olin erilaisia vaihtoehtoja puntaroidessani miettinyt: »miksipäs ei«, ja päätynyt aloittamaan taas vanhan harrastukseni. En oikein muista, miksi olin sen silloin 14-vuotiaana lopettanut. Se oli vain jotenkin jäänyt, vaikka olinkin pitänyt hevosista ja niiden selässä keikkumisesta suunnattomasti. Ehkä ratsastus oli tuntunut liian tyttömäiseltä.
No tässä sitä oltiin, matkalla tallille ratsastamaan ensimmäistä kertaa moneen vuoteen.

Jätin pyöräni samaan paikkaan kuin eilen, mutta tallin sijaan suuntasinkin kulkuni tallitupaan. Pari tyttöä istui sohvalla rupatellen keskenään. Molemmilla oli vaaleat hiukset, mutta toinen vaikutti hieman nuoremmalta.
”Moi”, nyökkäsin tytöille mennessäni Darcyn kaapille. Tytöt moikkasivat takaisin ja tunsin tuijotuksen selässäni tyhjentäessäni kassistani ratsastushousut, kengät, hanskat ja kypärän kaapin hyllyille.
Hetken päästä toinen tytöistä – se nuorempi – hihkaisi: ”Ootko sä Nathaniel? Mä oon Maikki ja tässä on Salla.”
”Joo, olen mä, mutta sanokaa vaan Nate tai Nathan”, käännyin hymyillen tyttöihin päin. Maikilla oli kasvoillaan leveä virne ja odottava ilme, Salla sen sijaan oli hieman pidättyväisempi.
”Mä mietinkin milloin sä tulisit katsomaan Darcya”, Maikki hihkui. ”Vai kävitkö sä eilen illalla? Mä olin aamupäivällä niin..” Maikki pälätti iloisesti.
”Joo, mä kävin vähän illalla, katsomassa paikkoja ja tutustumassa Darcyyn. Tää paikka ja Darcy vaikuttaa molemmat tosi mahtavilta.”
”Kaikki aina rakastuu Hallavaan, ku ne viettää täällä hetken”, Maikki virnuili. ”Mä muuten hoidan Astaa, sitä mustaa shettistä, ja sitten mulla on ylläpitoponi kans täällä, Rasse.”
Nyökkäilin ja katsahdin sitten Sallaan kysyvästi.
”Mä omistan Snezanan, sen valkoisen vauvamahaisen täykkärin”, tyttö sanoi ja tämänkin suupielet taipuivat hymyyn. ”Varsan pitäisi syntyä syksyllä.”
Hymyilin takaisin. ”No, mä lähden nyt hakemaan Darcyn harjattavaksi.” Heilautin kättäni hyvästeiksi ja lähdin tallituvasta.

Tällä kertaa Darcy ja kumppanit eivät tulleet vastaan portille vaikka kuinka huhuilin. Ehkä se johtui siitä, että oli vielä aamupäivä, eikä ollut vielä niin kuuma tai paljon kärpäsiä kuin illalla. Nappasin Darcyn riimunnarun ja lähdin pujottelemaan hevosten tekemiä polkuja pitkin pitkän heinän seassa. Darcy nosti päänsä heinistä lähestyessäni sitä.
”Moikka, mä tulin taas hakemaan sua sisälle. Ethän jooko yritä lähteä karkuun?”
Onnekseni Darcy antoi nätisti kiinni ja lähti seuraamaan rennosti perässäni portille. Muut hevoset jäivät välittämättä paikoilleen turvat täynnä heinää, joten sain Darcyn ulos tarhasta aiheuttamatta sen suurempaa joukkopakoa.

Laitoin Darcyn omaan karsinaansa, hain harjakorin ja aloitin saman ’kuinka saada harmaasta musta’-urakan kuin eilenkin. Onneksi hieno pöly irtosi karvasta melko vaivattomasti ja kuivien kelien takia jalatkaan eivät olleet kovin mutaiset. Darcy seisoskeli rauhallisesti paikoillaan ja katseli puoliavonaisesta karsinan ovesta käytävälle. Tamma höristi korviaan kuullessaan kavioiden kopinaa tallin toisesta päästä. Siirryin harjaamaan tamman pääpuolta, jotta näkisin samalla keitä sieltä oli tulossa. Punatukkainen Katri hevosensa Pinokkion kanssa. Ruuna hirnui kimeästi Darcylle Katrin taluttaessa sen karsinaan.
”Taas tuo kiekuu”, Katri naurahti.
Virnistin takaisin ja vaihdoin pölyharjan pääharjaan.
”Mites kauan sä oot omistanu Pinokkion?” kysäisin. Darcy nautti silmät kiinni kun harjasin sen otsaa. Valkoiset karvat piirrosta vain lentelivät ympäriinsä. Katsahdin tyttöön, kun vastausta edeltävä tauko alkoi venyä.
”Joo siis… Pinokkio on ollut mulla nyt vähän yli vuoden”, tyttö takelteli. ”Se tuli suoraan Puolasta kasvattajaltaan ja se oli silloin vielä ori. Talvel päätettiin ruunata se kun kisois käynti oli yhtä tuskaa.”
Naurahdin: ”Semmosia ne oriit välillä on.”
Olin kuunnellessani Katria jättänyt Darcyn paijaamisen kesken ja nyt se kolisteli karsinallaan huomionkipeänä.
”Pitää varmaan mennä, hevonen kutsuu”, hymyilin hieman pahoittelevasti ja menin takaisin Darcyn luokse. Se painoi heti otsansa kättäni vasten.
”Vieläkö pitää rapsuttaa?” kihnutin tamman päätä hetken ja pyyhin sitten irronneet valkoiset karvat pois sen silmiltä. Selvitän vielä harjan ja hännän ja jätän sitten Darcyn hetkeksi karsinalle. Lupaan tulla hetken päästä takaisin, käyn vain vaihtamassa ratsastuskamat päälleni.

Maikki ja Salla jutustelivat vielä tallituvassa, tällä kertaa keksipaketti välissään. Hain ratsastushousuni kaapista ja menin vessaan vaihtamaan. En tiedä kuinka muut suhtautuisivat jos rupeaisin hillumaan boksereisillani keskellä tallitupaa, joten parempi ottaa varman päälle ja yrittää käyttäytyä hyvien käytöstapojen mukaisesti, vaikkei se ihan luonteenomaista minulle ollutkaan. Pahaksi onnekseni olin täysin venähtänyt ulos ratsastushousuistani. Miksen ollut tullut ajatelleeksi, että olin ainakin kaksikymmentä senttiä pidempi nyt kuin 14-vuotiaana. Menin naureskellen esittelemään kapripituisia ratsastushousujani Sallalle ja Maikille. Hihittelimme siinä hetken kolmestaan ja selitin, miksi vaatteeni olivat neljä numeroa liian pienet. Testasin kenkiäni ja kiitin onneani siitä, että jalkani oli kasvanut täysiin mittoihinsa jo niin aikaisin. Kypärä ja hanskatkin mahtuivat. Juttelimme vielä hetken – tai ehkä vähän isommankin hetken, sillä takaisin talliin mennessäni huomasin Katrin ja Pinokkion lähteneen.
Hain Darcyn varusteet satulahuoneesta ja kannoin ne karsinalle. Olin hetken kahden vaiheilla tarvitsisiko tammaa laittaa satuloinnin ajaksi kiinni, mutta olihan se seisonut harjauksenkin aikana kiltisti paikoillaan, joten ehkä satulointikin sujuisi yhtä vaivattomasti. Ja niinhän se sujuikin. Minulta meni hetki muistaa kaikki kikat miten satulan saa oikeaan kohtaan ja suitsien remmit oikealle kireydelle, mutta kyllä ne sieltä muistista esiin putkahtivat.

Talutin Darcyn ulos tallista ja näin Katrin puuhailevan ruunansa kanssa kentällä. En viitsinyt häiritä joten taluttelin hetken alkukäyntejä tallipihaa ympäri. Pinokkio hirnui innoissaan Darcylle, mutta tamma vain vilkaisi välinpitämättömästi keikaroivaa ruunaa.
Hetken kuluttua Katri huikkasi lähtevänsä Pinokkion kanssa, joten pääsin vuorostani kentälle. Olin hieman helpottunut siitä, että sain olla rauhassa, sillä suoraan sanottuna minua jännitti hieman kavuta pitkästä aikaa hevosen selkään.
Laitoin portin kiinni ja talutin sitten Darcyn keskemmälle. Laskin jalustimet alas, suoristin kypäräni ja pujotin sitten vasemman jalkani jalustimeen. Nappasin etukaaresta kiinni ja ponnistin… jolloin satula valahti Darvyn kyljelle ja minä päädyin selälleni makaamaan. Empä ollut uskonut että ihan näin nopeasti pääsisin maistelemaan kentän hiekkaa. Nauroin siinä hetken nolona ja nousin sitten ylös suoristamaan satulan. Tällä kertaa muistin myös kiristää vyön. Nyt selkään nouseminen sujui ongelmitta ja sulavasti. Hevosen selässä istuminen tuntui tutulta samalla tavalla kuin polkupyörällä ajaminen talven jälkeen. Ehkä alkuruosteista oli nyt päästy eroon.

Darcy käveli pitkin reippain askelin kenttää ympäri vilkuillen ympärilleen. Otin pikkuhiljaa ohjat käteen ja otin muutamia pysähdyksiä ja peruutuksia. Darcy oli hyvin kuulolla ja vaikutti varsin herkältä ratsastaa. Ei tietoakaan tuntiponimaisesta turtuudesta. Uskaltauduin ottamaan ravia ja automaattisesti mieleeni muistuivat ohjeet oikeaoppisesta istunnasta ja herkästä tuntumasta. Darcy liikkui jonkin aikaa hieman jäykästi ja ympärilleen pälyillen pää korkealla, mutta kun aloin itse rentoutua selässä alkoi tamman askeliin tulla enemmän pituutta ja tamma alkoi hakea kuolaimelle. Teimme paljon pääty-ympyröitä ja erilaisia kaarevia teitä. Darcy taipui hyvin ja alkoi polkea mukavasti sisätakajalallaan vatsan alle.
Pian olimme molemmat hiestä märkinä paahtavan auringon alla ja annoin Darcyn kävellä hetken pitkin ohjin ennen kuin ottaisin hieman laukkaa.
Otin laukkaa keskiympyrällä ottaen noston lyhyen avotaivutuspätkän jälkeen. Darcy oli heti juonessa mukana ja harjoitus sujui kivasti. Pari kolme kierrosta kumpaankin suuntaan sai riittää tällä helteellä. Löysäsin hieman ohjaa ja annoin Darcyn venyttää kaulaansa eteen alas loppuravien aikana. Kiitin tammaa hyvästä työskentelystä, päästin jalkani jalustimista, löysäsin hieman vyötä ja lähdimme kävelemään loppukäynnit hiekkatietä pitkin laitumille ja takaisin.
Olin erittäin tyytyväinen itseeni, siitä etten ollut ottut alkukömmähdystä enempää ruosteessa ja vielä tyytyväisempi Darcyyn, joka oli ylittänyt odotukseni. Tallissa sitä odottaisi sangollinen raikasta vettä ja viilentävä suihkutus.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Pe 01 Elo 2014, 15:44



Nate ja Darcy kesäleirin yömaastossa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
tsuukiko
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 61
Join date : 15.03.2015
Paikkakunta : Pronssijoki

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ke 18 Maalis 2015, 17:43

#1 UUDET TUTTAVUUDET


Nousen ylös sänkyni pohjalta ja vilkaisen kelloa. Nyt on hyvä aika mennä... Kaivan kaapin pohjalta beiget ratsastushousuni, tummanruskeat jodhpurit ja chapsit sekä jonkun tummanvihreän t-paidan. Nappaan kypärän ja avaimet pöydältä, lähtien ulos ja käynnistän crossin, suuntana Hallava.

Parkkeeraan hyväksi kohdaksi pitämälleni paikalle, ja jätän kypärän roikkumaan sarveen. Pysähdyn pihalle ja katselen ympärilleni. Mukavan näköistä. Tallista kantautuu puhetta ja kavioiden kopinaa, joten siellä on varmaan joitakin. Vedän syvään henkeä, ennenkuin astelen sisälle. Juma täällä on ihmisiä o-o Tuijottelen ympärilleni hämmentyneenä. Ööh.. Pitäiskö mun esittäytyä jollekin ennenkun meen Darcyn luokse? Ei kai. Jatkan kävelemistä pysähtyen Darcyn karsinalle ja katson tammaa hymyillen pienesti. Siinä on sitte mun hoitohevonen. "Moi!" kuuluu reipas tervehdys vierestäni. Säpsähdän vähän ja käännän katseeni poikaan. Mustat hiukset, siniset silmät. Mukavan näköinen. "Oot uus? Mä oon Miro ja toimin Pallen vakiorapsuttelijana" Miroksi esittäytynyt tyyppi jatkaa. Nyökkään. "Juu, iha uus oon. Mun nimi on Andreas, ja oon nimitetty Darcylle hoitajaksi" vastaan tälle perusilmeellä. Miro virnistää ja äännähtää hyväksyvästi. "Jeps. Tuu kysyy jos tarvit apuu! Tai hei, voisin esitellä sulle äkkii muita tyyppejä. Elikkä toi blondi tyttö on Maikki, ja se hoitelee mustaa lihapullaa nimeltä Asta" Miro aloittaa ja osoittaa jokaista esiteltävää vuorollaan. Muutamat nyökkäävät tervehdyksen ja pari heilauttaa kättään, jolloin nyökkään heille hymyillen nolostuneena ja hieron niskaani. Enköhän mä nyt... Miro lopettaa eesittelynsä ja sanoo menevänsä jatkamaan hommiaan Pallen kanssa. Hymähdän ja kävelen tallitupaan Darcyn kaapille napaten sieltä harjat käsiini ja palaan tamman luo kiinnittäen sen. Otan kumisuan ja alan sukimaan hevosen karvaa.

"Hieno tyttö.." juttelen Darcylle. Talli on jo alkanut tyhjentyä, Mirokin on kadonnut. Päästän Darcyn irti ja istun karsinan ovenpuoleiseen nurkkaan. Darcy tuijottelee minua hetken yhä vähän ujosti, mutta askel askeleelta tulee lähemmäs ja puhaltaa ilmaa kasvoilleni. Naurahdan ja puhallan varovasti takaisin. Se saa Darcyn pärskähtämään päin naamaa, ja alan pyyhkiä kasvojani pakostikin nauraen. Lepertelen hevoselle ja rapsutan sen päätä. Kyllä meillä varmasti hyvin alkaa mennä. Nousen seisomaan ja silittelen Darcyn kaulaa, saaden sen kääntämään päänsä kohti. Hymähdän sille ja jatkan silittelyä vielä hetken, ennenkuin halaan tätä pikaisesti ja lähden karsinasta. Munkin pitää palailla kotia kohti... Käyn viemässä harjat pois ja kipaisen vielä Darcyn luona, ennenkuin maltan lähteä kotia kohti.
Heppa vaikuttaa tosi mukavalta, ehkä huomenna voisin jo nousta selkään^^
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
tsuukiko
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 61
Join date : 15.03.2015
Paikkakunta : Pronssijoki

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ke 25 Maalis 2015, 17:50

#2

Nostan katseeni ylös siniselle taivaalle ja räpsäytän silmiäni, laskien katseeni takaisin hiekkatiehen. Ihan kirkas kevätpäivä, joka saa mutkin tuntemaan oloni pirteäksi. Olin käyttänyt crossin naftat loppuun, joten ei jääny muuta vaihtoehtoa kun kävellä. Mutta taittuuhan tää matka näinkin, ei siinä mitään. Kävelemistä vois jopa sanoa paljon virkistävämmäksi. Kohennan laukun asentoa olkapäälläni.
Claralla on ihan selvästi tunteita mua kohtaan, sen näkee jo päällepäin. Harmi vaan, että musta ei oo vastaamaan sille.. Huokaisen hiljaa. Mitenköhän mä sanoisin sen sille. Etten tykkää likoista, vaan pojat on mun juttu. Ei sitä tiiä vaikka lentäisin koko paikasta ulos mun seksuaalisuuden takia. Tosi monet täs maailmas on homofobisia, ja ne ei pelkää näyttää sitä. Milloin vahingotetaan fyysisesti, milloin henkisesti. Seksuaalivähemmistöihin kuuluminen on pelottavaa. Vähän kuin pelkäis elää, pelkäis olla oma ittensä.
Se vika täs paikas on. Ei anneta olla oma ittensä. Ihmiset on vaan peloissaan kaikesta poikkeavasta. Sen takia syntyy sotiakin. Jos kummatkin maat pelkää toisiaan, buum - soppa on valmis. Ja tuhannet ihmiset joutuu maksamaan siitä hengellään. Se ei oo reilua. Jos ihmiset vaan lakkais pelkäämästä, niin kaikki ois hyvin. Ei kenenkään pitäis pelätä ketään.
Nopeutan askeliani. Kohta ollaan Hallavassa.


Astelen tallin ovista sisään. Täällä on taas paljon porukkaa, mutta ei ihmekään ku on niin kirkasta. Moni menee varmaan maastoon.. Itte taidan jäädä yksin työstämään kentälle ja vetästä loppukäynnit maastossa. En oo nyt sillä tuulella että jaksaisin rupatella. Vedän pienen, tervehtivän hymyn kasvoilleni ja tervehdän muutamia. Clara osoittaa eleillään haluavansa tervehtiä, mutta vetäytyy sitten Been taakse piiloon. Voi tyttöä. Hymisten tallustan tallitupaan ja vaihdan nopeasti beiget ratsastushousut ja tummanharmaan hupparin päälleni. Nappaan kypärän ja harjalaatikon vielä mukaan, ennenkuin palaan tallikäytävälle ja jätän tavarat Darcyn karsinan eteen. Tamma on näköjään ulkona.. Kaappaan riimunnarun mukaan ja talsin tarhalle. Hymyilen nähdessäni tummanruunikon puoliverisen ravailevan lumen ja kuran sekaisessa tarhassa. Tässä tuleekin kiva harjaaminen, Darcy muistuttaa juuri nyt lähinnä kurapaakkua.
Sidon Darcyn karsinaan ja työnnän sitä kauemmas harjalaatikosta. "Ny, pönttö... Hei!" älähdän saadessani tuntea koko Darcyn painon varpaillani. Ai jumankauta! Puren huulta ja työnnän puoliverisen pois jalkani päältä. Mutisten sihtaan Darcyyn varoittavan katseen ja kaivan kumisuan esiin, alkaen vetää sillä pyörivällä liikkeellä kuraa pois.


Melkein 45 minuutin kuluttua olen saanut koko hevosen puhtaaksi. Otan kaksi askelta kauemmas ja katson työni jälkiä. Tulipas siitä nätin tummanruskea kun saatiin kaikki kura pois. Hymähdän itsekseni ja säpsähdän vähän, kun Clara ilmestyy karsinan ovelle. "Moi", tervehdän tyttöä ja katson tämän punehtuneita kasvoja. Ei tuollasta voi sanoa kuin suloseksi. Jos oisin hetero, nii ei sitä tiiä vaikka voisin tykätäkin Clarasta siinä mielessä. "M-moi..!" Clara vastaa ujosti. "Oot hyvä harjaamaan", tyttö kehuu vielä punastuen entisestään. Naurahdan ja hieron niskaani. "Danke" kiitän saksaksi. Clara hiljenee, ja hiljalleen katoaa takaisin omiin puuhiinsa. Itsekin käyn hakemassa varusteet, alkaen satuloida.
Uhhuh. Heitän ohjat Darcyn kaulalle ja rapsuttelen sitä korvan takaa, leperrellen samalla. Darcy alkaa tunkea päätään syliini ja nopeasti painan suukon hevosen otsalle, taluttaen sen sitten ulos ja suoraan kentälle. Onpas kenttäkin kurainen. Noh, kyllä siellä jotain pientä tekee. Pysäytän Darcyn keskelle kenttää, kiinnitän kypärän kunnolla ja vedän jalustimet alas. Nostan vasemman jalan jalustimelle, lasken kolmeen ja ponkaisen satulaan. Darcylla on heti vauhti päällä, ja se ehtii ottaa muutaman askeleen ennenkuin ehdin pysäyttää sen. Tuhahdan ja korjaan jalkojen asentoa, ennenkuin maiskautan Darcyn liikkeelle ja lähden vetämään alkukäyntejä uraa pitkin.
Muutaman minuutin kuluttua kokoan ohjat ja parannan istuntaani, ja annan sitten Darcylle pohkeet ravin merkiksi. Tamma nostaa heti ravin ja joudun jopa pidätellä sitä vähän. "Noniin, rauhassa ny vaan", mumisen ja vaihdan kevennystä. Darcy tuntuu hyvältä käsiini, ja vaikka käänteleekin korviaan vähän epävarmasti, niin toimii hyvin. Kyllä tämä tästä.

Vilkaisen rannekelloa. Olen nyt ratsastanut tunnin kentällä, ja Aurinko alkaa laskea pian. Eiköhän nyt ole hyvä aika lopetella. Hidastan Darcyn aka tuuliviirin menoa ja ohjaan sen ulos portista. Pyytäessäni sitä menemään kohti maastoja, matka loppuu kuin seinään ja vaikka kuinka yritän, en saa Dracya eteenpäin. Ainiinjoo... Se ei tykkää mennä yksin. Vilkaisen hieman eksyneenä ympärilleni. Kettujen kettu, onko täällä ketään? Pitelen hermostuneena tanssahtelevaa Darcya paikoillaan ja etsin katseellani jotakuta rauhallista maastoonmenijää. Ja kuin tilauksesta, Miro ilmestyy Pallen kanssa. Ratsastan Darcyn Miron luokse. "Uhm.. tuutko mun seuraks maastoon? Ihan vaan loppukäynneiks" ehdotan hieman empivästi. Miro tuumaa hetken, ennenkuin vastaa. "Toki!" poika nyökkää virnistäen ystävällisesti. Hymyilen takaisin ja odotan, että Miro pääsee selkään ennenkuin lähdemme rinnakkain käynnissä maastopolkua kohti.
"Minkä ikänen olitkaan?" Miro kysyy yhtäkkiä ja kääntää katseensa minuun. Vilkaisen mustahiuksista poikaa ja annan Darcylle enemmän ohjia. "15, vielä hetken aikaa", vastaan Mirolle. Miro nyökkää ja alkaa kertoa hauskoja kommelluksia tallilta. Alan pakostikin nauraa kuullessani niitä. Miron seura on piristävää. Liian pian lyhyt lenkki kuitenkin loppuu, ja olemme taas tallillla. Jalkaudumme kummatkin pihassa, ja viemme ratsut sisälle alkaen riisua niitä varusteista ja harjata mutaa pois.
Tää oli kiva päivä.. Hymyilen itsekseni ja saadessani Darcyn taas puhtaaksi lagaan halaamaan sitä. Vedän tuoksua sisääni ja huokaisen. Täs on hyvä olo. Vasta muutaman minuutin halaamisen jälkeen irrottaudun, ja kannan Darcyn varusteet pois tyytyväisenä itseeni ja hevoseen.

Kokoan tavarat kasaan, lähtien kävelemään kotia kohti. On ehtinyt tulla jo hämärä, eikä enää kauaa kunnes on ihan pimeä. Tungen kuulokkeet korviini ja laitan musiikin soimaan, lähtien reippaasti kotia kohti.
Täältä mä en kyllä lähde kulumallakaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   La 02 Toukokuu 2015, 20:39


Darcy kisa-asussa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   La 25 Heinä 2015, 17:30

Tämä tarina löytyy myös Dunjan päiväkirjasta.

Sunnuntai 26.7.2015

Puolenpäivän aikaan hyppelehdin tyhjään tallitupaan. Sää oli vielä helteisempi ja hiostavampi kuin eilen, joten tupa oli kuin sauna. Heitin reppuni kaappiin, avasin kaikki ikkunat ja vietin hetken tuvan pesualtaassa olevan tiskivuoren kanssa. Tupa oli ollut taas siivoamatta, ja suunnittelin patistavani ensimmäiset näkemäni ihmiset sitä siivoamaan, sillä nyt ei totisesti ollut minun vuoroni. Rullasin räsymatot seinän viereen ja pistin pöydälle lapun: "SIIVOTKAA! Imuroikaa, pudistelkaa matot ja pyyhkikää pölyt."
- Hellurei!
Aleksi tuli ovesta yllään sortsit ja T-paita.
- Siivoamassa, arvatenkin? hän kysyi virne suupielessä.
- Ehei, jonkun toisen vuoro, tokaisin päättäväisesti. - Jonkun toisen vuoro. Mä menen nyt taluttamaan Dunjaa.
- Ai niin, Valma, mun pitikin juuri jutella sun kanssa.
Aleksi näytti vähän totisemmalta. Muistin minun ja Dunjan perjantaisen epäonnistuneen maastoreissun, ja huoli kouristi sisimpääni.
- Onko Dunja kunnossa? kysyin hermostuneena.
- On, on, mie itse asiassa kävin juuri laitumella katsomassa hepat läpi ja varsin hyvin se näytti voivan. Ei ollut jaloissakaan lämpöä. Mun asia koskee Darcya.
- Mitä siitä? tiedustelin vieläkin vähän huolestuneena.
- Älä nyt näytä noin huolestuneelta, Aleksi sanoi taas hymyillen. - Se tarvitsisi jonkun liikuttamaan sitä nyt loppukesäksi ennen kuin ratsastustunnit alkaa, ettei se ole sitten ihan mahdoton, ja mietin, huvittaisiko sinua...
- Älä edes kysy! kiljaisin. - Tietenkin huvittaa! Darcy on ihana. Koska mä voin aloittaa?
- Vaikka heti tänään.
- Ääh, sanoin pettyneenä. - Mulla ei ole ratsastusvaatteita, vain nämä...
Osoitin sortsejani.
- Ei se haittaa. Voit juoksuttaa sitä.

Askeleeni oli kevyt, kun kipaisin hakemassa tallista riimun ja kävelin Kaviopolkua pitkin laitumelle. Dunja ja Tinttu rapsuttivat toistensa kauloja, ja Darcy tuli luokseni uteliaana, kerjäämään rapsutuksia.
- Hei, muru, sanoin ja silitin sen isoa, tummanruskeaa päätä. - Tänään sun ei tarvi olla koko päivää laitumella, vaan pääset hommiin.
Dunja tuli pian mustasukkaiseksi Darcylle antamastani huomiosta ja ravasi luoksemme. Taputin sitäkin ja laitoin sille riimun.
- Voi luoja, miten sä oikein olet nukkunut, päivittelin nähdessäni ponin pölystä harmaan vasemman kyljen. - No, tänään käydään vaan kävelyllä.
Kävelimme portille ja Darcy seurasi taas kerran.
- Voi poloista, surkuttelin. - Pääset ihan kohta, haen sut heti kun ollaan käyty lenkillä Dunjan kanssa.
Silti Darcy jäi taas hirnumaan sydäntäsärkevästi minun ja Dunjan perään.
Harjasin Dunjan tänäänkin pihalla. Keksin piirtää sormella sen pölyiseen kylkeen. Kirjoitin isoin tikkukirjaimin DUNJA ja koristelin kirjaimet kukilla ja sydämillä. Ikuistin uuden, mutta hyvin väliaikaisen lookin kännykkäkameralla. Lopuksi harjasin Dunjan vasemmankin puolen, ja taideteokseni valui harmaana pölynä tallipihan hiekkaan.
Huomasin, että taivaanrannassa häämötti isoja, tummia pilviä, eli saisimme ehkä niskaamme joko sadetta tai ukkosta. Emme voisi lähteä kovin kauas.

Lähdimme rinnatusten polkua pitkin ihanan varjoisaan ja viileään metsään. Dunja oli hyvin laiskalla tuulellla perjantaisen spurttinsa jäljiltä, ja annoin sen kävellä niin rauhallisesti kuin se halusi. Ilma oli painostava, eikä yksikään lintu laulanut. Ajatukseni pyörivät Darcyn ja ratsastamisen ympärillä. Darcy oli minusta koko Hallavan ihanin hevonen ratsastaa. Uskomatonta, että Aleksi luotti minuun niin, että antoi minun ratsastaa sillä yksin kesälomalla!
Pienen lenkkimme puolivälissä pysähdyimme, sillä halusin napata polunvarresta mustikoita, kuten eilenkin. Tarjosin muutaman Dunjallekin, ja sille ne eivät maistuneet yhtä hyvin kuin minulle. Kaukaa kuului ukkosen jyrinää, joten käännyimme takaisin Hallavaan vievälle polulle.
Kun putkahdimme metsästä takatarhoille, huomasin, että taivas oli vetäytynyt pilveen. Vein Dunjan nopeasti laitumelle, ja ukkosen jyrinä lähestyi. Dunja ravasi iloisesti muiden hevosten luo. Päätin, että olisi viisainta hoitaa Darcyn liikutus sitten, kun ukkonen olisi ohi, sillä Darcy voisi pelätä ääniä, ja laitumella se saisi turvaa muista hevosista.

Kun palasin tupaan, kuulin ilokseni imurin hurinaa. Sandra imuroi ja Emppu pyyhki pölyjä. Sallin virka oli ilmeisesti istua väärinpäin sohvalla kyttäämässä, josko näkyisi salamoita.
Empun paluu Hallavaan oli ollut iloinen yllätys. Tyttö oli saapunut Ruotsista muutama päivä sitten, ja oli nyt Klikki-ponin hoitaja. Häntä ei näyttänyt huolettavan lainkaan, että hänen vanha hoitoponinsa Minca oli käynyt pieneksi ja oli vieläpä Sallin hoitoponi nykyään.
- Hienoa, tytöt! kehaisin. Emppu mulkaisi minua.
- Se olit sä, joka laittoi lapun pöydälle, hän sanoi. – Tunnusta!
Nyökkäsin virnistäen.
- Jepjep. Mä olen siivonnut täällä niin monta kertaa, että nyt on kyllä jonkun muun vuoro.
Imuri humisi ja Sandra kyykki muka vihaisesti mutisten imuroimassa sohvan alta. Menin Sandran ja imurinletkun yli hyppien tiskialtaan ääreen ja sekoitin mehua kannuun. Katoin pöytään lasit ja mehukannun.
- Oi! Salli hihkaisi samassa. – Tuolla oli hieno salama!
Imuri jäi hurisemaan itsekseen, kun Sandra pinkaisi sohvalle katsomaan.
- Taas salamoi! hän hihkui. Minä ja Emppu pudistelimme päitämme. Voi noita lapsia. Samassa avoimesta ikkunasta kantautui sisään ukkosen jyrinää.
- Tulkaa nyt tekin katsomaan, Salli kärtti. Minä ja Emppu kiipesimme huokaisten sohvalle heidän väliinsä. Samassa taivas repesi ja alkoi sataa kaatamalla. Pisarat takoivat tallipihaa ja muodostivat lätäköitä. Taivaanrannassa salamoi, ja ukkonen jyrähteli vähän väliä.
- Nyt pihalle! Sandra kiljui, ja Salli seurasi häntä juoksujalkaa ulos. Katselimme Empun kanssa. miten tytöt hyppivät pihalla vesilätäköissä.
- Voi sentään, onneksi niillä on crocsit, huokaisin. Imuri takanamme vaikeni. Sähköt olivat katkenneet. Salamat tuntuivat nyt olevan lähempänä, ja sydämeni pamppaili epätasaisesti.
- Onkohan hevoset kunnossa? Emppu pohti.
- Kyllä varmaan, vastasin. – Täällä ukkosti viime viikollakin, eivätkä ne olleet millänsäkään.

Seuraavat salamat saivat Sandran ja Sallin palaamaan tupaan ja minut sulkemaan ikkunat. Salamat valaisivat tuvan ja pihan, ja ukkonen jytisi korviahuumaavasti suoraan Hallavan yläpuolella. Nyt Salli näytti vähän hermostuneelta.
- Mitä jos salama osuu talliin? Salli kauhisteli ja tuijotti kalpeana ulos.
- Ei osu, vakuutin. – Ympärillä on niin paljon korkeampia puita.
- Entä jos metsä syttyy palamaan, Sandra pohti. – Sitten me ollaan täällä saarroksissa.
Tytöt lietsoivat toisiaan yhä suurempaan kauhuun erilaisilla mielikuvilla. Minuakin alkoi hermostuttaa, mutta peitin jännityksen parhaani mukaan.
Äkkiä sähköt palasivat ja imuri alkoi hurista. Se oli kuin taikasana: Sandra hyppäsi sohvalta ja tarttui imuriin, ja Salli jatkoi pölyjen pyyhkimistä. Laskin mielessäni salamoiden ja jyrähtelyjen väliä, ja ukkonen loittoni. Pian pilviverho jo repeilikin, ja kapeat auringonkiilat valaisivat kosteaa maisemaa.
- Jatkakaa te siivoamista, sanoin hymyillen leveästi. – Mä menen juoksuttamaan Darcya.
- Täh? Darcya? Salli ihmetteli.
- Aleksi pyysi mua liikuttamaan sitä ennen kesäloman loppua, selitin ja katosin pihalle. Kun olin hakenut Darcyn riimun, menin taas laitumelle, jolla oli lauma märkiä tammoja. Darcy ei luojan kiitos ollut ehtinyt piehtaroida. Se ravasi heti työintoisena luokseni, kun kutsuin sitä.
- Sähän olet työintoinen, sanoin ystävällisesti ja laitoin isolle leidille riimun. – Hieno juttu, sillä tänään saat juosta liinan päässä.

Minua jännitti hiukan, kun talutin Darcyn lätäköiden lomasta hoitopuomille. Hevonen vaikutti energiseltä, ja pohdin, jaksaisinko pidellä sitä, jos se innostuisi. Putsasin kaviot, harjasin tamman pikaisesti ja suitsin sen. Pujotin juoksutusliinan oikeaoppisesti vasemman kuolainrenkaan läpi niskan takaa oikealle puolelle ja kiinnitin oikean puolen renkaaseen. Kun talutin Darcyn kentälle haistellen ihanaa sateenraikasta eikä liian kuumaa ilmaa, tamma steppasi vierelläni energisenä.
Lähetin Darcyn käynnissä ensin pienelle ympyrälle, ja sitten suuremmalle. Jouduin toppuuttelemaan vähän väliä Darcyn kiihdyttäessä raviin. Kävelytin sitä vielä toiseen suuntaan ja päätin, että oli aika nostaa ravi. Toin juoksutusliinan lähemmäs Darcyn takapuolta mahdollisimman hellävaroen, mutta Darcypa pukitti reippaasti ja syksyi laukkaan. Aluksi kauhistuin, sillä Darcyn vauhti oli kova, eikä se ottanut kuuleviin korviinsa minun rauhallista puhettani. Välillä se kiskoi liinan päätä ja teki villejä pukkihyppyjä, ja puristin liinaa rystyset valkoisina. Sitten huomasin, että Darcyn korvat olivat terhakasti hörössä, ja hevonen näytti yksinkertaisesti riemastuneelta. Nyt on aika pudistaa kesälaitumen pölyt kavioista, se tuntui tuumaavan. Minua hymyilytti, ja tyydyin kävelemään pientä ympyrää ja antamaan Darcyn purkaa energiaansa, ennen kuin vaatisin siltä mitään. Monen laukkakierroksen jälkeen Darcyn vauhti alkoi tasoittua, ja pyysin sitä rauhallisesti siirtymään raviin, minkä se tekikin halukkaasti. Se laski päätään kohti maata ja päristeli sieraimiaan.
- Hyyväää, kehuin matalasti. Annoin Darcyn ravata pari kierrosta, ennen kuin vaihdoimme taas suuntaa. Darcy vaikutti hiukan rauhallisemmalta, ja loppuun annoin sen kävellä rauhallisesti isolla ympyrällä.

Vasta silloin huomasin aidalla istuvan pojan. Kutsuin Darcyn luokseni ja lähestyin poikaa varovasti.
- Moi, tervehdin arasti. Pojalla oli yllään merkkivaatteita, ja hän näytti kamalan tutulta.
- Terve, Valma. Siinähän oli virtaa, hän sanoi kasvot virneessä nyökäten Darcya kohti. Hänen virnistäessään tunnistin hänet. Topias! Topias oli ollut Hallavassa silloin kun olin itse saapunut tänne, mutta ei ollut käynyt tallilla ainakaan kahteen vuoteen. Samaan aikaan Topias oli hyvin samanlainen ja erilainen kuin silloin, kun olin hänet viimeksi nähnyt. Hän oli kasvanut ja tullut aikuisemman näköiseksi, ja silmissä oli vakavampi ilme kuin kaksi vuotta sitten. Mutta virnistys oli sama kuin silloin kolme vuotta sitten syksyllä, kun olin katsonut hänen ja muun Hallavan alkuporukan perään.
Hän katsoi minua huvittuneena, kun järjestelin ajatuksiani.
- Sä olet ihan erilainen kun viimeksi kun sut näin, hämmästelin lopulta vähän hymyillen. – Missä sä oot ollut?
- Njaa, koulu teetti kiireitä ja ei vaan huvittanut tulla tallille. Nyt haluaisin alkaa hoitaa juurikin Darcya, mutta katsotaan nyt, riittääkö aika…
- Ala ehdottomasti! vaadin. – Emppukin on nyt täällä, muistatko sen? Ja Nanna.
- Porukka on silti muuttunut aika lailla, Topias sanoi. – Sä näytät ihan samalta kuin silloin aikoinaan. Vieläkin toi sama virkkuukoukkunuttura. Oot vaan tainnut kasvaa entisestään.
Hymyilin kiusaantuneena. Topias hyppäsi aidalta, ja kävelimme yhdessä portille. Oli kivaa nähdä hänet pitkästä aikaa, vaikka emme olleetkaan olleet kovin läheisiä. Silti huoli nipisteli vatsassani. Veisikö Topias kesäprojektini Darcyn, juuri kun olin saanut sen ratsastettavaksi?
- Hoidatko sä vielä Dunjaa? Topias kysyi. Nyökkäsin.
- Te olette kyllä erottamattomia. Etkö sä ole jo pikkuisen liian pitkä?
Aikaisemmin olisin saattanut suuttua huomautuksesta, mutta nykyään ajattelin toisin. Huokaisin kiinnittäessäni Darcyn taas hoitopuomiin.
- Olenhan mä, mutta Salli hoitaakin nykyisen sen ratsastuksen suurimmaksi osaksi. Mä ratsastelen sillä joskus ilman satulaa, mutta kilpailemisesta me ollaan luovuttu. Mä hoidan kunnon ratsastuksen sitten näillä isommilla. Osa musta on kuitenkin ikuisesti ponityttöä, ja Dunja on paras poni maailmassa, joten siitä en luovu.
- Aa, Topias sanoi mietteliään näköisenä. Aloimme harjata Darcya ja juttelimme Hallavan porukasta ja hevosista.

Vartin kuluttua veimme Darcyn laitumelle ja palasimme tallin pihalle. Ajattelin toiveikkaasti, että ehkä minusta ja Topiaksesta tulisi tällä kertaa oikeat kaverit.
Salli ja Emppu olivat menneet menojaan, mutta Sandra lorvi yhä tuvassa piirtelemässä. Kun tulimme ovesta, hän punastui paljonpuhuvasti ja hymyili epäsandramaisen ujosti. Vilkaisin Topiakseen. Poika ei näyttänyt huomaavan, mutta minua hymyilytti. Aina kun Hallavaan tuli uusi poika, meno oli tällaista seuraavan kuukauden.
- Moi, Sandra, Topias sanoi hymyillen kohteliaasti. Sandra piipitti hiljaisen moin.
- Te kai tunnette jo? kysyin, vaikka siitä ei ollut epäilystäkään.
- Joo, oon mä Sandran tavannut, Topias sanoi. Hän heittäytyi rennosti sohvalle. Hain reppuni kaapista.
- Mun pitäisi lähteä kotiin, sanoin ja virnistin Sandralle Topiaksen selän takana. Karkasin ovesta ja oikein tunsin, miten Sandra loi vihaisia irvistyksiä niskaani, kun kävelin hihitellen polkupyörälleni.

Valman ja Darcyn ensimmäinen treenikerta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ma 27 Heinä 2015, 12:10

Sama tarina löytyy myös Dunjan päiväkirjasta.

Maanantai 27.7.2015

Maanantaina iltapäivällä olin jo aistivinani Hallavaa ympäröivässä metsässä loppukesän tuntua, kun pysäköin joponrämäni tuvan seinustalle. Mustarastas lauloi, ja auringonpaisteesta huolimatta ulkona oli vähän viileää. Menin sisälle tupaan. Se oli vielä eilisen siivouksen jäljiltä putipuhdas, ja joku luonnonlapsi oli tuonut kauniita kukkia pöydälle lasipurkkiin. Sydämeni sykähti, kun ajattelin Hallavan nykyistä porukkaa. Se oli erilainen kuin kaikki edelliset. Varsinkin tyttöporukalla oli hauskaa puuhastella.
Heitin reppuni kaappiin ja menin tallin kautta hakemaan Dunjaa laitumelta. Tänään minulla oli suunnitelmissa taluttaa ensin Dunjaa ja sitten ratsastaa hetki Darcylla, ihan vain kokeilla, millaisella fiiliksellä se oli laidunkauden jälkeen. Minua jännitti vähän, mutta vakuutin itselleni, että syytä jännittämiseen ei ollut. Darcy oli kiltti, luotettava hevonen, ja kävisimme vain läpi eri askellajit ja tunnustelisimme menoa.
Dunja saapui höristen vastaan portille. Sen pienet, karvaiset korvat sojottivat pystyssä, silmät olivat kirkkaat ja eloisat ja askel oli korkea ja pirteä. Silitin kullannuppuani hellästi. Vaikka Darcy oli ihana hevonen, Dunjaa en antaisi ikinä pois.
- Mitä tyttö, juttelin sille lempeästi laittaessani riimun sen päähän. - Miten sä jakselet, vieläkö laiskottaa spurtin jäljiltä?

Ei, Dunjaa ei laiskottanut. Vartin kuluttua kävelimme metsäpolkuja pitkin. Annoin riimunnarun roikkua ihan löysänä, sillä tänään Dunja ei jostain syystä pysähdellyt syömään. Oli mukavaa vain kävellä Dunjan kanssa ristiin rastiin Pronssijoenmetsää. Ihan kuin olisi ollut lenkillä ihmisystävän kanssa.
Kun palasimme tallin pihaan, Sandra ratsasti Klikillä kentällä ja Emppu istui aidalla katselemassa. Molemmat moikkasivat. Sidoin Dunjan hoitopuomiin ja aloin harjata sitä, vaikka mitään puhdistettavaa ei ollut.
- Olisit nyt edes piehtaroinut, marmatin voipallerolle. - Harjaaminen on kivempaa kun näkee tulokset.
Kulutin aikaani selvittämällä Dunjan paksun hännän ja otsatukan. Koko operaation jälkeen lompsimme rinnatusten kentän aidalle Empun viereen. Dunja tervehti tyttöä lempeällä tönäisyllä.

Syvennyin katsomaan, kun Sandra ratsasti Klikillä. Kirjava, iso poni kulki kivasti peräänannossa, tosin pikkuisen tahmeutta oli havaittavissa. Sandra ratsasti siirtymisiä askellajin sisällä saadakseen ponin tarkkaavaiseksi.
- Onko Dunjalla treenaajaa? Emppu kysyi minulta. Haroin Dunjan harjaa. Sekin oli seuraavinaan tarkasti heppakaverinsa koukeroita aidan toisella puolen.
- Salli sillä ratsastelee vakavammassa mielessä ja käy kisoissa ja sen sellaista, vastasin.
- Tuntuuko susta koskaan, että sä haluisit Dunjan kokonaan itselles? Emppu jatkoi tenttausta otsa rypyssä.
- Eei, sanoin. - Se on kumminkin ratsastuskoulun poni, ja sillä ratsastaa ja sitä hoitaa viikossa vaikka kuinka moni muukin kuin mä, yritin selittää. - Ja mähän olen sille liian iso, musta on suorastaan mukavampaa ratsastaa isommilla hevosilla. Niin kuin Darcylla. Mulle riittää että tiedän, että annan Dunjalle enemmän aikaa kuin muut.
- Okei, Emppu sanoi ja kääntyi taas haikeana katsomaan Sandraa ja Klikkiä. Tajusin, että asiat saattoivat Klikin kohdalla olla toisin. Tiesin, ettei Emppu rakasti ratsastamista ja oli minusta suorastaan unelmapari Klikin kanssa, ja Sandra oli Klikin treenaaja. Emppu oli varmasti pikkuisen mustasukkainen, vaikkei ikinä näyttäisikään sitä Sandralle silkkaa ystävällisyyttään. Minulle oli suorastaan loistodiili että Salli ratsasti Dunjalla, sillä silloin minun ei tarvinnut potea huonoa omaatuntoa siitä, etten ratsastanut Dunjalla "kunnolla". Lisäksi Salli tavallaan kunnioitti minua ja kuunteli aina, mitä sanoin. Salli myös pyöri paljon oman hoitoponinsa Mincan ympärillä ja teki selväksi, että Minca oli juuri se paras poni maan päällä, ei suinkaan Dunja. Mutta Sandralla ei ollut toista hoitoponia, vaan ylläpitoponinsa Huhu.
- Tuota... Haluaisitko sä joskus että Klikki olis vaan sun, ei kenenkään muun? kysyin Empulta varovasti. Emppu tuijotti kentälle.
- Joskus, hän vastasi. Päätin, että oli aika jättää aihe tältä erää. - Mä vien nyt Dunjan laitumelle ja ratsastan Darcylla.
Emppu vilkaisi minua hämääntyneenä.
- Mä en ole sen treenaaja, sanoin. - Mä vaan liikutan sitä tässä loppukesästä.

Darcy ravasi uteliaana luoksemme heti kun toin Dunjan. Dunja hypähti laukalle heti päästyään vapaaksi, ja sain kätevästi napattua Darcyn heti perään.
- No niin, prinsessa, sanoin. - Nyt pääset töihin.
Tänään olin varautunut kunnon ratsastukseen: minulla oli ratsastushousut ja -saappaat.
Harjasin Darcynkin hoitopuomilla ja satuloin sen. Käteni vapisivat hermostuksesta. Tämä oli ensimmäinen ratsastuskertani ilman ratsastuksenopettajan valvontaa, jos Dunjalla ja Mallaspuron Jerellä ratsastamista ei laskettu. Sandra, Klikki ja Emppu tulivat juuri kentältä.
- Mä voin laittaa Klikin pois, Emppu tarjoutui iloisesti peittäen taitavasti kaikki kielteiset tunteet.
- Okei, kiitos paljon, Sandra sanoi hymyillen. - Mä voisin lähteä Huhulla lönkyttelemään maastoon. Tuletteko te Darcyn kanssa mukaan? Sandra kysyi kääntyen minua kohti.
- Me taidetaan mennä kentälle, joten sä joudut menemään kaksin Huhun kanssa, vastasin. - Muista ottaa kännykkä mukaan, jos menet autoteitä niin ratsasta oikeaa laitaa -
- Joo joo, Sandra keskeytti nauraen kädet pystyssä kuin liikennepoliisi. - Kyllä me selvitään hengissä.
Taluttelin Darcya kentällä niin kauan, että Sandra oli mennyt Huhua hakemaan ja Emppu oli saanut Klikin hoidettua. Jostakin syystä halusin ratsastaa ensin yksin. Odottelu osoittautui kuitenkin virheeksi, sillä juuri, kun olin nousemassa satulaan, tien suunnalta kuului auton ääni, ja pian Topias lampsi pihaan. Hän hymyili ja moikkasi huomatessaan meidät ja tuli hermostuksekseni aidalle.

Yritin unohtaa Topiaksen. Tartuin hyvin ohjiin, kurottelin jalkani jalustimeen ja ponnistin satulaan. Jalustimet olivat erimittaiset, ja niiden tasaamiseen meni tovi. Onneksi Darcy seisoi rauhallisena paikallaan, kunnes annoin sille luvan lähteä käyntiin. Kävelimme pari kierrosta, ja sain aikaa keräillä ohjat ja ajatukseni ja tunnustella pehmeitä, maatavoittavia askeleita. Ihan toisenlaisia kuin Dunjan pieni kipitys.
Ratsastin pari pysähdystä ja volttia saadakseni Darcyn kuulolle. Tiedostin koko ajan kiusallisesti, että Topias oli katselemassa. Silloin muistin, että hän halusi Darcyn hoitajaksi. Hän takuulla arvosteli koko ajan mielessään ja mietti, mitä tekisi paremmin, kun pääsisi itse ratsastamaan Darcylla.
- Se näyttää kivalta, Topias huikkasi samassa. Punastuin yllättyneenä. Kuten tavallista, olin ylianalysoinut.
Darcy siirtyi raviin pohkeen painalluksesta. Sen ravi oli isoa muttei pomputtavaa, ja istuin kierroksen jälkeen harjoitusraviin. Teimme ympyröitä ja siirtymisiä ravissa, ja Darcy alkoi rentoutua ja hakeutua peräänantoon. Lopulta nostin laukan. Se tuntui huikealta. Alkuun Darcy heitti muutaman energisen pukin, mutta sitten se asettui taas kuolaimelle ja laukkasi kenttää pitkin, pyörivin askelin, ympäri, ympäri...
Lopulta tajusin hidastaa käyntiin. Darcyhan oli vasta ollut lomalla! Taputin sen hiukan hionnutta kaulaa. Darcy vaikutti innostuneelta. Annoin pitkät ohjat, ennen kuin vaihtaisimme kierrosta.

Kun olin lopettanut, yllätyksekseni huomasin, että Topias oli vieläkin katsomassa. Ratsastin hänen luokseen, ja Darcy hamuili uteliaana hänen aidalla lepääviä käsiään.
- Millainen Darcy on ratsastaa? Topias tiedusteli silitellen Darcyn päätä.
- Ihan jees, vastasin. Yritin kiireesti keksiä järkevämpää kommenttia. - Se on kuuliainen ja eteenpäinpyrkivä.
- Täydellinen kenttäratsu, Topias sanoi hymyillen leveästi, haaveilevasti. Tunsin sydämessäni pistoksen ja ymmärsin täsmälleen, miltä Empusta tuntui.
- Niin, sanoin vähän äreästi. - Me taidetaan käydä vielä maastossa loppukäynnit.
- Okei. Onko Sandra täällä? Topias kysyi, ja olin huomaavinani pienen punan leviävän hänen poskilleen. Unohdin kaikki pahat ajatukseni hänestä. - Tai siis, onko täällä ketään?
- Emppu on varmaan jossakin, se laittoi Klikin laitumelle vähän aikaa sitten, sanoin hymyillen. - Valitettavasti juuri Sandra lähti Huhun kanssa maastoon. Mutta se varmaan tulee jo kohta takaisin.

Lähdimme Darcyn kanssa kävelemään samaa polkua kuin aikaisemmin Dunjan kanssa. Nyt olin muistanut ottaa kännykän mukaan, ja se osoittautui hyväksi asiaksi, kun laite parin minuutin kuluttua värisi ratsastushousujeni taskussa.
- Prrr, Darcy, sanoin ja kaivoin vekottimen esille. Sandra, luki näytöllä. Huolestuin heti. Olikohan jotain sattunut? - Mikä hätänä, Sandra? vastasin puhelimeen.
- Ei mikään, Sandra sanoi. Hänen äänensä kuulosti pingottuneelta, innostuneelta. - Valma, mä löysin varmaan sen auton. Oranssi urheiluauto, eikö? Se on täällä yhden talon autokatoksessa. Ja täällä on joku kotona. Se on varmasti auton omistaja. Nyt on oiva tilaisuus mennä sättimään niitä!
- Mä en tiedä onko se ihan viisasta, aloitin, mutta Sandra puhui jo päälleni.
- Tule heti tänne! Tää on se hienostoasuinalue, tiedäthän? Mä oon Huhun kanssa täällä yksillä postilaatikoilla, näät meidät kyllä!
Sitten Sandra lopetti puhelun. Voihkaisin ja tungin kännykän takaisin taskuun. Darcy alkoi käydä rauhattomaksi siinä seisoskellessa. Annoin sille luvan taas lähteä liikkeelle.
- Nyt ollaan kusessa, sanoin sille.

"Hienostoasuinalue" ole pieni omakotitalolue Pronssijoen perukoilla. "Hienosto" siksi, että kaikki talot olivat uusia, isoja ja kalliita. Monien talojen autokatoksissa näkyikin uutuuttaan kiiltävät autot.
Oikeaan paikkaan löytäminen vei minulta vajaan vartin. Näin heti Sandran, joka istui kärsimättömänä ihan yhtä kärsimättömän Huhun selässä postilaatikkorivin vieressä. He ravasivat meitä vastaan, ja laidunkaverit Huhu ja Darcy hirnuivat toisilleen kovaäänisesti.
- Tuolla, Sandra sihisi into piukassa. - Tuo valkoinen kaksikerroksinen talo.
Näin oranssin auton valkoisen talon autokatoksessa.
- Mennään koputtamaan ovelle, Sandra sanoi. Muitta mutkitta hän hyppäsi alas Huhun selästä ja lähti kohti taloa. Katsoin parhaaksi seurata häntä. Jalkauduin sydän pamppaillen ja talutin hermostuneen oloista Darcya perässäni. Sandra seisahtui verannalle vievän kujan päässä ja työnsi Huhun ohjat käteeni.
- Pitele sitä!
Sandra marssi tomerasti ovelle ja soitti ovikelloa. Purin huultani ja estin Huhua nappaamasta evästä talon huolellisesti leikatusta nurmikosta.
Sekä minä että Sandra hätkähdimme, kun ovi aukesi. Ovella oli iso, lihaksikas kalju mies verkkareissa ja hihattomassa paidassa, joka paljasti käsivarsien pelottavat lihakset. Sandrakin näytti vähän säikähtävän, mutta kokosi nopeasti itsensä.
- Päivää! Onko tuo auto teidän? hän tiedusteli kirkkaalla äänellä, aurinkoinen hymy kasvoillaan. Ukko ei hymystä lämmennyt, vaan tuijotti Sandraa silmät viiruina.
- Kukas helvetti sinä olet?
- Olen Sandra ja tuolla on ystäväni Valma, Sandra esitteli. - Oletteko te se, joka oli vähällä ajaa Valman ja Dunjan yli viime perjantaina? Tiesittekö että ylinopeuden ajaminen on rikollista.
Silloin mies asteli uhkaavasti verannalle. Sandra perääntyi samaa tahtia. Pohdin, pitäisikö minun sännätä apuun siltä varalta, että mies mottaisi Sandraa tai jotain. Mies puhui hiljaa, häijyllä äänellä, ja vaikka olin kaueampana, minulla ei ollut vaikeuksia saada sanoista selvää.
- Sinuna pitäisin nenäni erossa asioista, jotka eivät minulle kuulu.
- Mutta -
Mies puhui taas kovemmalla äänellä.
- Teillä tytöillä on kivannäköiset ratsut. Olisi sääli, jos niille tapahtuisi jotain.
Sandra näytti todella hermostuneelta. Tiesin, että hän ajatteli samaa kuin minä: mies taisi juuri uhkailla meitä.
- Selvä, Sandra sanoi. - Mutta seuraavan kerran kun menette ratin taakse, noudattakaa nopeusrajoituksia.
Sandra kääntyi ympäri ja käveli alas verannalta. Hänen kasvonsa olivat kalpeat, kun hän ojensi Huhun ohjat minulle.
- Mennään, hän sihahti. Nousimme hevosten selkään ja ratsastimme pois pihasta.

Vasta muutaman minuutin kuluttua Pronssijoenmetsässä, kun kävelimme rinnakkain leveällä polulla, Sandra sanoi jotain.
- Uhkailiko se äijä?
- Niin mäkin käsitin, mutisin. Käteni vapisivat vieläkin. Sandra näytti vähintään yhtä säikähtäneeltä kuin miltä minusta tuntui.
- Mä en ikinä anna itselleni anteeksi jos Huhulle tapahtuu jotain, Sandra nyyhkäisi. Hän kumartui halaamaan kullanruskean suomenhevosensa kaulaa. Huhu pysähtyi tietäen, että jotain oli vialla. Sandran hartiat vavahtelivat. Pysäytin Darcyn ja kumarruin laittamaan käteni Sandran selälle rauhoittavasti.
- Kaikki on hyvin, vakuutin enemmän itselleni kuin Sandralle. - Ne oli tyhjiä sanoja. Ei se mies mitään uskalla tehdä. Meidän pitäisi kertoa Aleksille.
- Ei! Sandra huudahti. - Jätetään tää vaan tähän.
- No, jos sä haluat, sanoin epäilevään sävyyn. Sandra punnertautui istumaan kunnolla ja pyyhki silmiään.
- Mennään nyt vaan takaisin tallille ja ollaan niin kuin mitään ei olisi tapahtunut, hän päätti.

Siihen mennessä, kun saavuimme Hallavaan, Sandra oli rauhoittunut. Harjasimme hevoset hoitopuomilla. Topias oli ilmeisesti lahnannut tallituvassa koko ajan, sillä nyt hän tuli luoksemme.
- Te näytätte säikähtäneiltä. Kaikki hyvin? hän kysyi vähän huolestuneena.
- Joo, on, Sandra sanoi vähän liian nopeasti.
- Nyt en usko, Topias sanoi ja tiirasi meitä tarkkaan. - Kertokaa.
Vilkaisin Sandraan, joka nyökkäsi. Kerroin koko jutun siitä asti kun olimme Dunjan kanssa olleet vähällä jäädä auton alle. Lopuksi Sandra vannotti Topiasta olemaan kertomatta kenellekään.
- Koska mä en halua että Huhulle tapahtuu mitään ikävää, hän sanoi ja näytti taas siltä, että alkaisi itkeä. Topias taas näytti siltä, ettei oikein tiennyt mitä tehdä.
- Kyllä meidän musta pitäisi kertoa, hän sanoi. - Eihän uhkailu ole millään tavoin laillista.
- Ei! Sandra sanoi taas tiukasti. - Jos me ei sörkitä enempää, mitään ei tapahdu. Pysytään vaan poissa niiltä kapeilta hiekkateiltä.
Topias suostui vastahakoisesti.

Veimme Sandran kanssa hevoset laitumelle. Kun päästimme ne irti, ne laukkasivat iloisesti pukitellen muiden hevosten luo autuaan tietämättömänä niihin vain tunti sitten kohdistuneesta uhkauksesta. Sandra näytti hermostuneelta ja väänteli riimunnarua kädessään.
- Tekisi mieli laittaa Huhu yöksi talliin, hän sanoi.
- Äh, mä en usko että se mies tarkoitti mitään, sanoin.
Palasimme tallille ja veimme riimut talliin. Pian pyöräilin kotia kohti autuaan tietämättömänä siitä, mitä lähipäivinä tulisi tapahtumaan.

Valman ja Darcyn toinen treenikerta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ma 10 Elo 2015, 14:51





Valma ja Darcy koulukurssilla.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   La 29 Elo 2015, 21:04

Sama tarina löytyy myös Dunjan päiväkirjasta.

Lauantai 29.8.2015

Elämä oli ihanaa, ajattelin kulkiessani Kaviopolkua kohti Hallavaa.
Yksi syy onnelleni oli, että kesä jatkui yhäkin, vaikka koulua oli käyty jo kolme viikkoa. Nytkin aurinko paistoi ja lämpötilat hipoivat hellelukemia.
Tällä hetkellä olisin voinut luetella miljoona asiaa, joiden takia minulla oli syytä olla onnellinen. Suurin niistä oli kuitenkin se, että kuljin paraikaa käsi kädessä maailman ihanimman ihmisen kanssa, mikä tuntui ihmeelliseltä ja ihanalta. Käännyin katsomaan Christiania kuin varmistaakseni etten nähnyt unta, että hän oikeasti oli siinä. Hän hymyili minulle ja puristi kättäni. Yli kahden kuukauden odotus oli palkittu, nyt Chris oli vierelläni. Olimme sopineet kaiken torstaina.
- Mä olen maailman onnellisin ihminen kun mulla on sut, Chris oli eilen sanonut, kun olimme käyneet jäätelöllä.
- Mä olen vielä onnellisempi kun mulla on sut, olin vastannut kasvot maailman leveimmässä hymyssä.

Kävimme ensin viemässä tavaramme tyhjään tupaan. Seuraavaksi menimme tietysti katsomaan lellikkejämme talliin. Hevoset olivat juuri saaneet päiväheinät, ja tallissa kaikui vain rauhallinen rouskutus. Suuntasimme Pandan karsinalle edelleen käsi kädessä. Chris kaivoi kollariensa taskusta Pandalle porkkanan, jonka tamma hotkaisi aikailematta.
- Mitenkäs sä olet kotiutunut tänne? Chris kyseli tammalta pehmeästi. Rakastin hänen tapaansa puhua Pandalle välillä kuin ihmisystävälle. Panda hamuili lempeästi Chrisin paidanrinnusta.
- Dunjan vuoro, sanoin ja kiskoin Chrisin irti hellyydenkipeästä Pandasta. Dunja oli omassa karsinassaan päättämässä heinäateriaansa ennen illan tunteja.
- Hei voipallero, tervehdin pehmeästi. Tavalliseen tapaansa Dunja hörähti matalasti ja tuli nuuskimaan kättäni.

- Mitäs puuhailtais tänään? Christian kysyi, kun olimme käyneet läpi lellarimme. Darcykin oli saanut osansa huomiostamme.
- Ihan sama, sanoin onnellisena. Mitä vain, kunhan saisin tehdä sen Chrisin kanssa.
- Jos vaikka harjattas noi ja käytäs jossain kävelemässä, Chris ehdotti.
- Dunja on koulutunnilla, sanoin.
- Voidaan mennä taas Pandalla kaks päällä, Chris sanoi virnistäen ja kumartui pussaamaan poskeani. Nyökkäsin. Totta kai, mikäs siinä!
Haimme hevoset ulos auringonpaisteeseen. Dunja vaikutti raukealta ja tyytyväiseltä, kun suin sen kylkeä pehmeällä harjalla. Panda puolestaan halusi puuhastella kaikenlaista, kuten napata harjapakista harjoja suuhunsa ja heitellä niitä pihalla. Minua ja Chrisiä sen touhu nauratti, ja lopulta vain nojailimme hevosten lämpimiin selkiin ja juttelemaan kaikesta maan ja taivaan välillä. Koulusta, ratsastuksesta, kavereista... kaikesta paitsi Chrisin parin kuukauden irtiotosta. Minusta tuntui, että hän vältteli aihetta.

Samassa Kaviopolulta kuului moi-huikkaus. Käännyimme molemmat katsomaan. Siellä oli Emppu. Hän hölkkäsi luoksemme reppu selässä pomppien.
- Moi, sanoin iloisesti ja vilkaisin Chrisiä, jota Emppukin kääntyi katsomaan.
- Sä olet varmaan Christian, hän virkkoi pirteästi. - Valma on puhunut susta paljon.
Lehahdin tulipunaiseksi ja vilkaisin Chrisiä, jonka suupieliä nyki. Kiirehdin esittelemään Empun Chrisille.
- Te olette taas yhdessä? Emppu kysyi muitta mutkitta. Vilkaisin Chrisiä.
- Kyllä me ollaan, Chris sanoi hymyillen.
- Ihanaa, Emppu huudahti. - Nyt mun täytyy mennä, mun täytyy ehtiä hoitamaan Klikki ennen kuin sillä alkaa tunnit, ja illalla on äidin synttärikahvit.

Kun Emppu oli mennyt, päätin ottaa härkää sarvista.
- Kerro nyt, miksi sä olet aina niin vakavan näköinen kun mä kysyn mitä sulle on kaks kuukautta kuulunut?
Chris katsoi minua suunnattoman vakavasti ja surullisen näköisenä. Halusin kiertää Dunjan ja Pandan ja mennä halaamaan häntä. Hän ei ehtinyt sanomaan mitään, kun hänen kännykkänsä alkoi soida. Hän kaivoi sen esiin ja sanoi irvistäen:
- Elisa.
Seuraavaksi kuulin Chrisin vähän kärsimättömän ja ärsyyntyneen sanaharkan tämän kämppiksen kanssa. Vaikutti siltä, että Elisa halusi Chrisin siivoamaan nyt heti tai tapahtuisi hirveitä. Lopulta Chris tunki puhelimen huokaisten takaisin taskuunsa.
- Kai sitä pitää mennä, hän sanoi. - Luoja tietää mitä tuo muuten keksii...
Painoin katseeni alas, rapsutin nuokkuvan Dunjan säkää ja purin huultani. Nyt kahden kuukauden yksinolon jälkeen jokainen eroaminen Chrisistä tuntui pahalta. Chris oli salamana vieressäni halaamassa.
- Hei, mä menen vaan kotiin siivoamaan. Voidaan vaikka mennä illalla jätskille? Mä tarjoan.
Minun oli pakko naurahtaa.
- Christian Koivula, tätä menoa mä lihon palloksi ennen joulua!

Veimme hevoset talliin, ja sen jälkeen saatoin Chrisin Kaviopolulle. Hän kumartui vielä suutelemaan minua kevyesti. Halasin häntä tiukasti toivoen, ettei tarvitsisi ikinä päästää irti.
- Nähdään parin tunnin päästä, Chris lupasi. Sitten hän kurvasi cruiserillaan mutkan taakse. Katsoin hänen peräänsä hetken, ennen kuin palasin tallin pihaan.
Takaa kuului moottorin pärinää, kun Nanna ajoi Kawasakillaan parkkipaikalle. Jäin odottelemaan häntä tuvan tuntumaan.
- Tuliko Christian oikeasti mua vastaan juuri äsken Maalaismiehentiellä? Nanna kysyi epäilevästi samalla, kun seurasin häntä tupaan.
- Tuli, sanoin, ja kasvoni levisivät väkisin jättihymyyn. Nanna näytti järkyttyneeltä.
- Ja sä otit sen takaisin? Niin vaan?
- Otin, tokaisin. - Me ollaan toisiamme varten.
Nanna katsoi minua kulmat koholla laittaessaan kypäräänsä kaappiin.
- Mäkin uskoin noihin teorioihin, kunnes... hän sanoi, ja tiesin hänen tarkoittavan Miroa.
- Voi Nanna, huokaisin. Nanna kääntyi poispäin, eikä selvästikään halunnut jatkaa aiheesta.
- Mitä sä aiot tehdä tänään? hän kysyi.
Vastaus kantautui toimiston ovesta.
- Valma voisi ratsastaa Darcyn, sen ratsastaja perui juuri tuntinsa.
Sydämeni sykähti. Olin ratsastanut Darcylla viimeksi viikko sitten! Samalla mietin vähän paniikissa, oliko Aleksi kuunnellut juttujamme.

Nanna jäi tupaan lahnaamaan, ja minä menin koulutuntilaisten kanssa laittamaan Darcya valmiiksi. Odotin innolla Darcylla ratsastamista. Syyskuun alussa kilpailisimme Seppeleessä helpossa B:ssä.
Neljältä tuntilaiset menivät kentälle, joten minä pääsin viileän varjoisaan maneesiin. Pidensin jalustimia ja kapusin Darcyn satulaan.
Alkukäyntien jälkeen verryttelimme puolipitkin ohjin ravissa ja laukassa ympyröillä. Darcy tuntui menohaluiselta. Se hakeutui pian kuolaimelle. Välikäyntien jälkeen jatkoimme työskentelyä käynnissä lyhyin ohjin. Tänään harjoittelisimme pohkeenväistöä.
Darcy oli leikkisällä päällä. Se ei ollut ymmärtävinään mitä tarkoitin, vaan käveli itsepäisesti suoraan, vaikka halusin sen menevän sivulle.
Olin kai alitajuisesti rekisteröinyt, että Jerry oli katsomossa, mutta säikähdin silti, kun hän puhui.
- Ota seis, ja kokeile saada se väistämään vaikka vain sentin.
Noudatin vähän hämmästyneenä hänen neuvoaan. Pysäytin Darcyn ja painoin ulkopohkeella. Darcy siirtyi hämmentyneenä pikkuisen sivulle.
- Taputa, Jerry kehotti.
Kumarruin äimistyneenä taputtamaan Darcya.
- Ja uusi askel sivulle.
Painoin taas vasemmalla pohkeella, ja jälleen Darcy siirtyi askeleen. Taputin ja kehuin sitä.
- Hyvä. Nyt se osaa jo vähän aavistella mitä on tulossa ja kohtaa sun avut sillä ajatuksella. Kokeile käynnistä.
En kysellyt mitään, vaan tottelin kunnioittavasti Jerryn jokaista ohjetta. Me kaikki kolme keskityimme täysillä tilanteeseen, ja lopulta huomasin, että onnistuimme Darcyn kanssa pohkeenväistössä myös ravissa, kuin yksi olento. Sen jälkeen Jerry päätti, että oli aika lopettaa.
- Anna pitkät ohjat.

Jalkani olivat hellinä, ja päästin jalustimet irti. Jerry tuli kävelemään vierellemme.
- Sehän meni kivasti, hän sanoi. - Te olette mainio ratsukko.
Olin vieläkin hämmentynyt äsken saamastani ratsastustunnista. Ja siitä, että Jerry tuli ihan vapaaehtoisesti puhumaan minulle.
- Oletko sä kouluratsastaja? kysyin uteliaana. Jerry näytti vähän vaivaantuneelta.
- Mä olin esteratsastaja, hän sanoi hiljaa. - Mulla oli tapana tehdä pohkeenväistöä kuuliaisuusharjoituksena.
Jerry näytti suunnattoman surulliselta, niin surulliselta, että sydäntäni puristi. Halusin laskeutua alas halaamaan häntä, mutta tyydyin vain haromaan sormillani Darcyn mustaa harjaa.
- Kilpailitko sä? kysyin varovasti.
Jerry nyökkäsi.
- SM-tasolla.
- Vau! ähkäisin. Jäin sanattomaksi. En olisi ikinä kuvitellut hiljaisesta ja sulkeutuneesta Jerrystä, että hän olisi kilpaillut SM-tasolla!
- Mun täytyy lähteä nyt kotiin, poika sanoi ja katosi samassa maneesin ovesta. Katsoin hänen peräänsä ja tajusin unohtaneeni kysyä, miksi hänen kilpauransa oli päättynyt. Päätin onkia kaiken selville. Ehkä se olisi syy siihen, että Jerry aina vältteli muita ihmisiä?

Sekavin tunnelmin talutin Darcyn talliin. Siellä oli muutama koulutuntilainen laittamassa hevosia pois tunnilta. Nanna oli Tintun karsinassa harjaamassa suomenhevosta.
- Jerry piti mulle juuri vähän niin kuin ratsastustunnin, kerroin hänelle riisuessani suitsia ja satulaa. - Se oli omituista.
- Mitä? Nanna älähti. - Se ei ole ikinä sanonut mulle varmaan sanaakaan!
- Musta tuntuu että se salailee jotain, mutisin. - Mun täytyy ottaa se selville.
Kun olimme laittaneet hevoset yökuntoon menimme tupaan. Ällistyksekseni tuvassa vallitsi valtavan surullinen tunnelma. Salli ja Sandra istuivat sohvalla itkemässä ja halaamassa toisiaan, ja Emppu, Eevi-Sofia, Alana ja Inka näyttivät hekin vakavilta. Inkakin taisi olla itkenyt. Katsoin ympärilleni kauhistuneena. Nannakin näytti järkyttyneeltä.
- Mitä täällä on tapahtunut? kysyin erittäin huolestuneeseen sävyyn.
- Sandra lähtee, Inka sanoi flunssaisen kuuloisesti.
- Mitä, minne? Nanna äimisteli. - Näin äkkiä?
- Me muutetaan, Sandra sanoi itkuisesti. - Huomenna. Mä en halunnut kertoa, halusin että voisin olla täällä loppuun saakka ihan niin kuin ennenkin. Me muutetaan niin kauas, etten mä voi enää käydä täällä.
Sandra purskahti taas itkuun. Menin välittömästi halaamaan häntä. Kurkkuani kuristi. Juuri kun meistä oli tullut ystävät, ja olimme vielä päässeet samalle luokalle. Ajattelin, millaisen seikkailun olimme yhdessä kokeneet.

- Pidetään yhteyttä, mutisin Sandran korvaan. Enempään en pystynyt.
- Joo, Sandra kuiskasi. - Joskus pitää lähteä että voi palata takaisin.
Sinä iltana lähdin tallilta auringon jo laskiessa sekavin tunnelmin. Olin vielä lähdössä ulos Chrisin kanssa, ja se teki minut iloiseksi.
Kaikkea sitä elämässä tapahtui. Iloja ja suruja. Toiset lähtivät, toiset palasivat takaisin. Toiset kantoivat sydämessään salaisuuksia, joista minun täytyi ottaa selvää.

Valman ja Darcyn kolmas treenikerta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Kettu.
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 41
Join date : 22.09.2015

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ti 22 Syys 2015, 20:34

Oriasemalla
Maanantai 21. syyskuuta 2015

Olin lakaisemassa tallin käytävää, kuten eilen ja sitä edellisenä päivänä ja sitä edellisenä päivänä. En antanut itseni ajatella, että olisin ollut kyllästymässä työhöni. En, sillä kukapa ei pitäisi hevosten kanssa työskentelystä. Mutta kaksi vuotta samaa puuhaa päivästä toiseen? Hevosille ruokaa, hevoset ulos, karsinat puhtaiksi, käytävän lakaisu, hevoset sisälle, hevosille ruokaa… Ja samaa päivästä toiseen. Ei sillä etten nauttisi lempeästä hörinästä aamuisin, varsojen kirmailusta laitumella ja nuorten hevosten luottamuksen saavuttamisesta. Kyllä minä siitä pidin. Mutta työ ei tuonut mukanaan sellaisia haasteita kuin olin kaivannut. Tämä oli siitostalli, paikka jossa varsat saivat alkunsa ja hienot kisauransa päättäneet tammat viettivät mammalomaansa. Mutta heti kun varsat tulivat vieroitusikään, ne myytiin pois. En päässyt seuraamaan niiden kehitystä, en opettamaan niille ratsun alkeita. Ja sitä minä olisin ennen kaikkea kaivannut.

Havahduin kuullessani auton kaartavan pihaan. Joku kolisteli trailerissa. Laitoin luudan nojaamaan seinää vasten ja kurkkasin ulos tallipihalle. Kuskin paikalta hyppäsi alas tummahiuksinen mies, jonka leukaa koristi lyhyt parta. Tuo huikkasi tervehdyksen ja lähti kävelemään rennoin askelin luokseni hymy suupielessä kareillen. Pelkääjän paikalta ilmestyi oranssihiuksinen nuorempi nainen, joka jäi sivummalle hieman ujon oloisesti katselemaan tiluksia.
”Mie oon Aleksi. Olin sopinut Darcyn astuttamisesta”, mies esittäytyi puristaen vakaasti kättäni ja katsoen rehellisesti suoraan silmiini. En voinut olla pitämättä miehestä saman tien.
”Kettu”, sanoin nimeni hymyillen takaisin. ”Voitte tuoda tamman sisälle talliin rauhoittumaan hetkeksi. Karsina numero seitsemän on vapaana. Käyn ilmoittamassa saapumisestanne.”
”Kiitos.”
Vastasin vielä kerran miehen hymyyn ja lähdin sitten hakemaan Minnaa toimistorakennuksesta.

Palatessani takaisin tamma oli laitettu osoittamaani karsinaan ja oranssitukkainen tyttö rapsutteli sitä tamman mutustellessa heiniä ja vilkuillessa uteliaasti uutta ympäristöään. ”Hei, sä olet varmaan tamman hoitaja?” kysyin varovasti saapuessani karsinalle.
”Joo mä tulin Darcyn hoitajaksi tänne. Mun nimi on Valma”, tyttö vastasi hieman aran oloisesti, mutta hymyili kuitenkin ystävällisesti.
”Kettu”, esittelin itseni. ”Sä haluat varmaan tietää mitä seuraavaksi tapahtuu?”
Tyttö nyökkäsi ja selvitteli samalla hajamieliseti tamman harjaa kuunnellessaan kun kerroin eläinlääkärin tulevan kohta tekemään kiimatarkastuksen ja jos kaikki olisi kunnossa, siemennys voitaisiin aloittaa saman tien.
”Onko …tuota… Lucious Latte täällä?” Valma kysyi hieman takellellen nimen kanssa.
”Juu, se tuotiin toissapäivänä ja eilen se kävi hyppäämässä – siis sen siemenneste kerättiin valmiiksi. Se tullaan muistaakseni hakemaan kotiin tänään illemalla”, kerroin tytölle. ”Haluatko sä nähdä sen?”
”Joo, haluan”, Valma innostui. Odotin että tyttö sulki karsinan oven perässään ja lähdimme sitten yhdessä oripuolelle.

Late oli karsinassaan syömässä päiväheiniä ja se nosti uteliaana päänsä ylös kuullessaan askeleemme käytävällä.
”Onpa se hieno! Upean värinen”, Valma ihasteli. ”Onko se kiltti?”
”Juu, voit kyllä käydä rapsuttamassa jos haluat.”
Porkkanapää raotti varovaisesti karsinan ovea ja tarjosi kättään oriille haisteltavaksi. Late nuuhkaisi kerran ja kääntyi sitten takaisin heiniensä puoleen. Valma silitti hetken sen kermanvaalea karvaa ja laittoi sitten karsinan oven perässään kiinni.
”Darcyn varsasta tulee niin suloinen! Mä en malta odottaa”, tyttö haaveili.
Nyökyttelin mukana ja lähdimme palaamaan takaisin tammapuolelle.

Minna oli juuri saanut tehtyä kiimatutkimuksen ja alkoi valmistella tammaa siemennystä varten, joten jäimme Valman kanssa istumaan hieman sivummalle, mistä näimme mitä tapahtuisi, mutta emme olisi tiellä. Aleksi auttoi Minnaa sitomaan tamman hännän ylös ja pesemään häpyalueen.
Itse olin nähnyt toimenpiteen moneen kertaan, mutta Valma näytti uteliaan kiinnostuneelta, joten selitin hänelle mitä tapahtui. Kerroin samalla myös omasta työstäni ja siitä kuinka ratsutus oli kuitenkin enemmän minun juttuni.
Ruiskutettuaan siemennesteen tamman kohtuun Minna ilmoitti toimenpiteen olevan valmis. Darcy oli kuulemma tuotu parhaimpaan kiiman aikaan, sillä sen ovulaatio oli juuri alkanut. Tamman ei siis tarvitsisi jäädä pidemmäksi aikaa, vaan se voitaisiin viedä kotiin odottamaan ensimmäistä tiineystarkastusta.

Valma otti tamman huolehdittavakseen ja meni taluttelemaan sitä pihamaalle siksi aikaa kun Minna kävi kirjoittamassa hoitoraportin ja laskun.
”Vai että nuorten hevosten ratsuttaminen kiinnostaa?” Aleksi kysäisi jäädessämme kahden. Mies oli selvästi kuullut minun ja Valman keskustelun. En tiedä miksi, mutta asian ajatteleminen sai minut hieman nolostumaan.
”Juu. Kaipaan vähän enemmän haastetta kuin pelkkä käytävien lakaisu ja hevosten ruokinta, vaikka ei siinä sinänsä mitään vikaa ole.”
”Ymmärrän. Sulla taitaa sitten olla kokemusta nuorista hevosista?”
”Joo olen mä ollut mukana useammankin koulutuksessa. Ja yksi ravuriprojekti mulla oli pari vuotta. ihan kiva ratsu siitä tuli”, kerroin miehelle, joka vaikutti olevan avoimesti kiinnostunut asiasta.
”No toivotaan, että saat lähitulevaisuudessa haasteita silläkin saralla”, Aleksi vielä vinkkasi silmää ennen kuin lähti hakemaan Minnalta paperit.

Vilkutin trailerin perään sen kaartaessa näköpiiristä. Olipa mukavan oloinen mies. Huokaisin ja palasin talliaskareiden pariin.

Kettu #1
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Su 04 Loka 2015, 21:28

Hubertusratsastuksen voittajat


<3
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Emma.
Aloitteleva tallilainen
Aloitteleva tallilainen
avatar

Viestien lukumäärä : 25
Join date : 06.10.2015
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Milk's Favourite Cookie

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ti 06 Loka 2015, 19:11

punaposkisia oikean elämän Lumikkeja
6.10.2015

Mä jäin seisomaan orpona syksyiseen tallipihaan, kun isän BMW katosi paikalta niin nopeasti kuin vain pääsi. Näkymä oli kuin jostain lyijykynäpiirroksesta: puihin olivat tarttuneet jo ruskan värit, tuuli humisi ja hevoset roikottivat päätään tarhoissa sadeloimiin käärittyinä. Kaksi harakkaa nauroi kilpaa ja ne kieppuivat tallin yllä minkä ehtivät. Tallin kivistä seinää vasten nojasi rivi erivärisiä Jopoja - punainen, vihreä, tummansininen... ja ikkunoissa paloi valo. Kaikkialla leijui tuttu hevosentuoksu, joka oli kadonnut meidän kartanon mailta jo kuukausi sitten eikä ollut koskaan palannut.

Kaiken kaikkiaan mua vähän ällötti. Vaikka paikka vaikutti ihan asialliselta ja tunnelmalliselta eikä siinä ollut mitään vikaa, mä osasin jo kuvitella keski-ikäisen omistajattaren ja punaposkiset hoitajat, jotka tyrkyttäisivät mulle jotain kissanruokkimisvuoroja. Mä olin kuullut Hallavasta vain hyvää, mutta en silti ollut tullut tänne saamaan muita parhaita ystäviä kuin hevoset.

Tuijotin muodinmukaisten Branditin varsikenkieni kärkiä ja kumarruin kohentamaan alta näkyvien vaaleansinisten villasukanvarsien asentoa. Ketutti ihan sikana. Mä osasin kyllä arvata jo mitä muut sanoisivat kun raahaisin kaappiini Ariatin ratsastussaappaat ja ne samalla sais vilkaista mun lyhyttä Burberryn mustaa trenssitakkia sekä Kingslandin new tanin värisiä ratsastushousuja. Näin mä aina pukeuduin tallille, ja kotona tää oli ollut tavallista. Mun oli sisäistettävä, että kaikki tulis todennäköisesti vihaamaan mun pukeutumista täällä, koska ne oli kateellisia - ei sillä, en mäkään niistä punaposkisista oikean elämän Lumikeista välittänyt.

Mut oli ohjastettu ilmestymään ensimmäiseksi toimistossa, johon ei vissiin edes päässyt tallin kautta, vaan täytyi luovia läpi hoitajien linnoituksen - tallituvan. Ihanaa, leijonat, ihanaa. Kiristin otetta ratsastussaappaiden varsista sekä kypärästä ja suuntasin muuten pitkulaisen tallin ihmeellisestä sivukopperon ovesta sisään. Lämmin ilma iski vastaan, ja ilmeisesti toin mukanani ulkona riehuvan kylmän viiman, sillä sisällä oleva kolmen tytön joukkion nuorin kääriytyi yhä tiukemmin ruudulliseen huopaan. Kun mä en ilmeisesti ollutkaan kaikista tutuimman näköisin hoitaja, kaikkien katseet jäätyi muhun. Olin jo menemässä oli sanomatta mitään, kun yksi, jolla oli virkkuukoukkuja päässä, uskalsi avata suunsa.
"Kengät pois, et paikka pysyy siistinä", se sanoi vähän varovaiseen sävyyn. Pyöräytin mun silmiä suurieleisesti ja potkin melkein-maiharini jodhpurien ja Vansien joukkoon. Porkkanapäinen tyttö näytti yllättyvän mun sosiaalisuudesta, muttei osannut pitää suutaan kiinni, vaan yritti saada jotain hymyä huulilleen.
"Sun on oltava yks niistä uusista hoitajista! En muista nyt tarkkaan kuka alkoi hoitaa ketäkin, mutta mä olen Valma ja-"
"Okei", mä sanoin väliin niin, että toinen tajusi keskeyttää. Tämä Valma näytti vähän loukkaantuneelta, mutta mä en oikeastaan erityisesti välittänyt. Sohvalla virkkuukoukkupään molemmilla puolilla istuvat blondit näyttivät siltä kuin ei enää tekisi mielikään sanoa jotain. "Emma", esittäydyin nopeasti ja äkkäsin sitten silmäkulmassani oven, jossa luki 'Toimisto'. Mulle tuli kiire siihen suuntaan.

Mä koputin oveen välittömästi, enkä kuullut kuin vaimean hyväksyvän ynähdyksen, niin avasin jo oven. Poninhäntämies istui toimistotuolissa ja sulki läppärinsä kun astuin peremmälle. Ovi kolahti perässä kiinni, ja mua alkoi ahdistaa. Täällä oli ihan liian kodikasta, tuli serkkujen kesämökki mieleen.
"Sie oot varmaan Emma Eklund?" poninhäntäjäbä puhui osittain jotain ihme murretta ja sai mut melkein katumaan vastapäätä olevaan tuoliin istumista. Mies silmäili vuoroin mua ja mun kädessä olevia ruskeita ratsastussaappaita. "Mie oon Aleksi, Hallavan omistaja ja pidän vähän ratsastustuntejakin."
"Joo, mä oon Emma", sain sanottua ja tekaisin jonkinlaista hymyä huulilleni, ettei mua potkittais heti pihalle. "Hain Darcylle hoitajaksi... jos et siis sattunut muistamaan." Punastuin vähän, vaikka inhottaa myöntää.
"Joo, sillä on itse asiassa tänään vapaapäivä. Oletan että sie oot lukenut tallin nettisivuilta löytyneen hoitajan tietopaketin. Sie varmaan siis tiedät mitä se meinaa?" Aleksi jatkoi. Mä jouduin hetken miettimään, mutta lamppu syttyi silti nopeasti.
"Saanko mä mennä ratsastamaan sillä siis?" kysyin ja saatoin vahingossa väläyttää pienen hammashymynkin. Ilmoituksessa oli lukenut että Darcy on ratsastessa valpas ja herkkä, joten mä en malttanut päästä kokeilemaan.
"Juu, katso sitten vaan että hoidat sen kunnolla ennen kun menet, ja jos maneesissa on tunti, älä mene niiden tielle. Sie voit kysyä sitten neuvoa tallissa pyöriviltä hoitajilta siitä, mistä löydät tamman varusteet."

Ehkä vartin mittaisen briiffin jälkeen poninhäntä-Aleksi päästi mut menemään. Otin ratsastussaappaat sekä kypäräni mukaan ja ohitin tallituvan kasvaneen hoitajajoukon sen verran vauhdilla, ettei kukaan ainakaan tajuais avata mun kanssa keskustelua. Vedin kengät jalkaan ja katosin tuvasta niin nopeasti kuin mä olin sinne päätynytkin. Tallin ovi oli heti siinä vieressä, ja pakenin ulkona olevaa kylmyyttä, jota ei edes aurinko suostunut lämmittämään.

Tallissa oli luonnollisesti mukavan lämmintä ja tuttu tuoksu tuntui taas nenässä. Heti ovella silmään iski komea ori, josta tuli mieleen kilpahevoset joita meillä oli kotona ollut. Ovessa kuitenkin luki että kyseessä oli yksityinen, joten olisin varmaan joutunut sähkötuoliin herran koskemisesta. Jätin sen siis tekemättä kun en halunnut olla erotettavien listalla heti ensimmäisenä päivänä, ja suuntasin syvemmälle tallin syövereihin. Aleksi oli ohjeistanut Darcyn karsinan olevan satulahuoneen puoleisella käytävällä, Nikitan ja Tintun välissä. Mä astelin siis eteenpäin silmät tarkkana ja kävin jokaista nimikylttiä läpi. Tinttu-nimi tuli nopeasti esiin: karsinassa seisoi - mikäs muukaan kuin - suomenhevonen, joka hamuili turvepatjalle eksyneitä heinänkorsia. Seuraava karsina, jonka ovessa luki Kaunolan Darcy ja joka täten osoittautui etsimäkseni, oli tietysti tyhjä. No miten ihmeessä mä nyt sen hevosen löytäisin? Tuskin mä tajuaisin tunnistaa sitä tarhastaan. Jätin tavarani karsinalle ja laitoin aivosolut liikkeelle.

Viittä minuuttia myöhemmin mä odotin sen tarhan portilla, jossa käyskenteli kolme rennon näköistä tammaa. Yksi niistä näytti kovin orvolta, ja heti kun uskalsin huutaa Darcyn nimeä, sen pää nousi pystyyn. Sekunnin sadasosassa hevonen oli ravannut tarhan portille ja kaarsi kaulaansa, kun yritti lisätä yksi plus yksi. Ilmeisesti se päätti kuitenkin että olen turvallinen tyyppi, sillä ei lähtenyt karkumatkalle kun avasin valkoisen portin ja pujotin turkoosin riimun siroon päähän. Kaunis tamma kyllä oli, en voinut valittaa ainuttakaan sekuntia. Eikä se edes muistuttanut kovin paljoa mitään ratsastuskoulun hevosta, vaan pärjäisi ehkä jopa kilpailuissakin. Silmissä oli kiinnostunut pilke, kun tamma lähti astelemaan reippaasti perässäni. Darcy oli nappivalinta ja laittoi hymyilemään. Rapsutin tammaa kaulalta varmasti koko matkan sen karsinalle.

Mua kyllä ihmetyttää miten ihanan avoimia nää ratsastuskouluhevoset osaa olla. Cherry, joka oli ollut mun vakkari kotitallilla, oli ollut taas ihan omanlainen persoonansa - väisteli vesilätäköt viiden metrin päästä. Se oli aluksi pitänyt muakin ihan kakarana ja vaati aikaa, että olis saanu siltä minkäänlaista huomiota osakseen. Darcy taas ryntäsi mun luokse portilla ja talutuksenkin aikana maisteli mun nahkaisia ratsastushanskoja, eikä sillä ollut yhtään ennakkoluuloja. Tummanruunikko seisoi kiltisti kalteriin kiinnitettynä kun avasin sadeloimen soljet ja kävin heittämässä täkin loimitangolle. Alta löytyi vielä fleeceloimi, jonka senkin riisuin rauhallisesti. Kun palasin hevosen pään luo, Darcy puski minua turvallaan ja suuntasi korvansa ystävällisesti eteenpäin. Mä olin ihan haltioissani siitä tammasta. Miten voi olla jotain niin kilttiä? Kyllähän se vähän hössötti ja saattoi melkein astua mun varpaille toisinaan, muttei se haitannut, niin kauan kuin se ei oikeasti osuisi varvasparkoihini.

Darcyn harjapussi löytyi karsinan ulkopuolelta, ja nappasin sieltä pehmeän harjan, sillä mitään kamalia mutanaamioita ei hevonen ollut tajunnut itselleen tekaista. Tummanruunikko sulki silmänsä hoitotuokion ajaksi, eikä mulla ollut mitään vaikeuksia sitä hoitaa, mutta välillä oli lihakset vähän liiankin rentona ja piti muistuttaa ettei ihmistä käytetä nojapuuna. Tamma saattoi hieman säikähtää kun kielsin tiukasti kesken ihanien päiväunien, mutta toipui nopeasti ja taisi tajuta harjaustuokion loppupuolella kumpi olikaan se kuka saa nojata ja kehen.

Satulahuoneessa oli luojan kiitos selvästi nimikoitu tamman suojat, suitset sekä satula. Mitään Voltairen uusinta mallistoa ne eivät olleet, eivätkä edes Equilinen, mutta varmaan hoitaisivat homman täällä ratsastuskoulun puolella. Ehkä mä voisin ostaa jonkun kunnon estepenkin Darcylle synttärilahjaksi, niin päästäisiin treenaamaan joskus kunnollakin? Milloinkohan tammalla oli synttärit? Varmaan kesällä, kun silloinhan ne varsat syntyvät aina. En mä ole talvella syntynyttä varsaa koskaan nähnyt, vaikka mummi väittää että sen lapsuuden suosikkihevonen, Silvano oli syntynyt jouluaattona. Mä en oo koskaan uskonut sitä, vaikka en sanokaan sitä ääneen.

Äh, miksi mä poikkean aiheesta?

Jätin suitset karsinan ovessa olevaan koukkuun ja heitin etujalkojen hivutussuojat maahan omien tavaroideni seuraksi siksi aikaa kun satuloisin tamman. Darcy katsoi sivusilmällä kun laskin yleissatulan kevyesti leveään, tummanruskeaan selkään ja menin sitten kaulan alta laskemaan satulavyön. Yllätyin kun tamma ei protestoinut vyön kiristystä mitenkään erityisesti, herkkähipiäiset kilpahevoset olivat aina saaneet slaagin jos joku nipisti vatsasta tai vahingossa koski sinne muulla kuin luonnonharjaksisella sualla. Nappasin suitset karsinan ulkopuolelta ja pujotin riimun tamman päästä. Darcy otti kuolaimetkin kauniisti vastaan, eikä nyrpistellyt nenäänsä kun kiinnitin remmit. Ei se ehkä yhtä lihaksikas ja osaava ollut kuin isän sukulaisten GP-kouluhevoset, mutta persoonana ainakin paljon siedettävämpi, vaikka olin mä kotonakin olevia hevosia rakastanut.

Sitä en kyllä tiedä miksi kaviot putsataan aina ensimmäisenä, koska mulle on opetettu että viimeisenä. Nyt mä otin koukun käteen ja kävin kaikki mutapaakkuja ja pikkukiviä täynnä olevat kaviot läpi kerrallaan. Darcy näytti tyytyväiseltä, kun mä varmistin vielä suojien tarrakiinnitykset ja pujotin sitten riimun tamman kaulalle siksi aikaa kun vaihdoin itse Branditin kenkäni ratsastussaappaisiin ja vedin swarowski-kristalleilla koristellun ratsastuskypäräni vaaleiden hiuksien päälle. Darcy katseli kummastuneena kun en ollutkaan pukeutunut niin kuin ne muut punaposkiset hoitajatytöt, mutta taisi hyväksyä mut tällaisenaan ja lähti nätisti mukaan kun otin riimun kaulalta ja nappasin kuolaimesta valkoisella nahkahanskalla.

Ulkona oli sen verran hyytävä tuuli, että arvelin ratsastustuntien olevan maastossa. Lehdet kahisivat viimassa ja osa niistä putoili pois tallilta johtavalle hiekkatielle. Mun teki melkein mieli painua maastoon, mutta Aleksi oli kyllä maininnut jotain siitä että Darcy ei tykkää olla ilman kaveria, ja kun oon vielä uusi tuttavuus tammalle, ei kannata lähteä merta edemmäs kalaan. Niinpä vähän katkerana mutta tietysti hevosen etua ajaen mä mittasin itselleni jalustimet ja ponnistin kentän aidalta selkään. Darcyn korvat nousivat pystyyn kun päästiin kentän aitojen sisäpuolelle, mutta mä annoin ohjaa ja ratsastelin alkukäynnit löysin ohjin pysytellen painoavuilla poissa uralta.

Darcylla oli mukavan pehmeät askeleet, kun tamma harppoi eteenpäin. Mä olin tottunut siihen että hevonen tekee kunnolla töitä alusta asti, joten jo nyt mä annoin tammalle herkkiä apuja niin kuin niille kisahevosillekin, joilla oli se mahanalus-syndrooma. Tummanruunikko meni kuitenkin yllättämään ja kulki jo niillä avuilla suhteellisen reippaassa käynnissä ja piti tahtia yllä, kun oli tajunnut ettei olla ihan vaan alkeistunnilla pohtimassa missä asennossa kantapäiden kuuluu olla. Mä keräsin ohjia ja lähdin pyytämään hevosta liikkumaan pohkeen edessä, ja vaikka Darcy oli vähän hidas ymmärtämään että nyt aletaan hei kunnolla hommiin, saatiin lopulta energinen ja reipas käynti kuntoon. Annoin pohjetta vähän reippaammin, ja päästiin rauhalliseen raviin. Mä hain ensin vähän tuntumaa harjoitusravissa ja pyrin pitämään jalan suorana sekä edessä, ja kun aloin keventämään, lähdin sitten avaamaan polvea kunnolla ja pyytämään reipasta ravia.

Vaikkei Darcy heti ymmärtänyt että nyt vaaditaan oikeasti ihan kunnolla yritystä, se löysi pian mukavan reippaan tahdin ja teki takapäälläkin kunnolla ravia. En ajatellut mitään hikitreeniä tammalla tuottaa, vaan kokeilla vaan miten yhteispeli sujuu ja ollaanko samalla aaltopituudella esimerkiksi asetuksien kanssa. Kulmissa mun piti olla erityisen tarkka, ratsastuskoulun hevoset olivat osa sellaisia että kun opettajan silmä vältti, ne oikoivat rauhassa kulmia - jopa Darcy yritti tätä, mutta eihän hevosta kuulu kulmaan saadakaan jos ei sitä erikseen kunnolla pyydä. Silmäkulmastani näin kaksi kenttää lähestyvää hahmoa, mutta päätin olla ajattelematta niitä, sillä kyllä mä ratsastaa osasin enkä viitsinyt ottaa siitä paineita. En tiedä kuinka moni hoitajista osasi tehdä avotaivutuksen ravissa, mutta mä osaisin kyllä ratsastaa sellaisen, jos Darcylta onnistuisi suhteellisen helposti.

Tein pari volttia pitkälle sivulle ja sen jälkeen täyskaarron, jonka jälkeen keskityin taas hetken kulmiin ja ravin tahtiin. Darcy tuntui paremmalta oikeaan kierrokseen - johon olin juuri vaihtanut - joten mä pidätin tamman käyntiin ja valmistelin avotaivutusta. Kunhan sain tamman suoristettua kulman jälkeen, ryhdyin asettamaan ja taivuttamaan tammaa oikealla kädellä. Sisäjalka siirtyi vähän taaemmas turvaamaan, että takaosaa pysyy uralla eikä lähde minnekään.

*  *  *

Darcy pärskähti tyytyväisenä, kun hyppäsin selästä ja nostin jalustimet ripeästi ylös. Kentälle saapuneen rautiaan ruunan ratsastaja - joka oli muuten poika, hei hetkinen!! - mulkaisi mua vähän, mutten vaivautunut näyttelemään käsimerkkejä vaan löysäsin satulavyötä parilla reiällä ja lähdin viemään tammaa talliin. Kaikki tuntui kuin suoraan Merja Jalon hevoskirjasta revityltä: hevosjono palasi ratsastustunnilta kirjava shetlanninponi perällä, satulat narisivat ja aurinko alkoi jo värjäämään iltataivasta oranssiksi. Darcyn
karva höyrysi hiestä, ja mua hymyilytti miten hyvin oli menny ekaks kerraks. En mä mitään kovin vaikeaa ollut oikeastaan vaatinut kun tamma oli kumminkin Helppo A-tasoinen, mutta en mä helpoimmalla ollut hevosta päästänyt. Tallin lämmössä mä heitin kypärän pois, vedin hiukset nopeasti sotkunutturalle ettei kukaan näkis minkäänasteista hikikampausta ja riisuin sitten tammalta varusteet. Darcy lepuutti oikeaa takajalkaansa, kun mä kävin sen karvan läpi hikiviilalla ja heitin päälle sitten fleeceloimen. Se virkkuukoukkupää kävi karsinan ovella, mutta lähti sieltä aika vikkelään kun tajusi mun huomanneen sen. Eikö sillä ollut omaa hoitohevosta, jonka ympärillä pyöriä?

Darcy kiehnäsi otsaansa mun olkapäähän kun talutin tammaa kohti tarhaa, jossa sen marttakerho odotteli viimeistä jäsentänsä. Osa tammoista oli vielä tunnilla, mutta kyllä yksi kirjava tuli aidalle vastaan ja tervehti kaveriaan.

Ja kun mä suljin porttia tamman perästä, tunsin poninhäntä-Aleksin tyytyväisen katseen selässäni. Kai musta tulisikin ihan okei hoitaja, vaikka käytinkin meikkiä.


Emma & Darcy #1
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Su 20 Joulu 2015, 16:47

19.12. Jouluvarsa

Tallissa oli hiljaista ja hämärää, kun kävelin käytävää pitkin tervehtimään Dunjaa. Voipallero hörisi minulle ystävällisesti ja tuli karsinanovelle nuuhkimaan taskuja. Silitin sen paksua talvikarvaa. Dunjan karsinanovessa oli kuusenhavuista tehty kranssi. Ajattelin, että lähestyvän joulun tuntu oli käsin kosketettavimmillaan juuri tallissa hämäränä talvi-iltana hetki ennen kuin Kettu tulisi sulkemaan ovet. 
Päätin käydä vielä antamassa hyvänyönsuukon Darcylle käytävän toiselle puolelle. Ennen kuin ehdin edes kurkistaa karsinaan, ihoni nousi kananlihalle ja tiesin, että jotain erityistä oli meneillään. Sydän pamppaillen katsoin kalterien välistä. Darcy kiersi ympyrää levottoman näköisenä, ja sen kaula oli hionnut. Vaikka en ollut ikinä nähnyt varsomista, tiesin, että nyt se oli käsillä. Ja vaikka tallissa ei saisi juosta, pingoin täyttä vauhtia ulos tallista tupaan, jossa Kettu istui hörppimässä kaakaota. Sain kurkustani kaksi sanaa: 
– Darcy varsoo! 
Kettu oli ällistyttävän rauhalliselta vetäessään kenkiä jalkaan ja seuratessaan minua talliin. Minä olisin voinut säntäillä hätääntyneenä ja panikoida, mutta Kettu näytti tyyneltä. Löysimme karsinasta Darcyn, joka oli käynyt makuulle oljille. Se puuskutti hiukan ja katseli mahaansa. Purin hermostuneena kynsiäni. 
– Hyvin se sujuu, Kettu sanoi rauhallisesti nojaten karsinanoveen. 
– E-eikö meidän pitäisi auttaa sitä? tivasin hätäisesti. 
– Puutun peliin, jos tulee ongelmia, Kettu sanoi. – Muussa tapauksessa annetaan luonnon hoitaa tehtävänsä. 
Kettu kaivoi kännykän taskustaan ja soitti Aleksille. Kuuntelin pelokkaana puhelua. Kettu kuulosti edelleen rauhalliselta, ja kuulin, miten Aleksi sanoi tulevansa heti talliin. Kettu vakuutti, että kaikki oli sujunut tähän mennessä niin kuin pitikin. 
Puristin kaltereita ja yritin hengittää syvään. Katselin Darcyn karsinan ikkunasta putoilevia lumihiutaleita ja sain hiljalleen sydämen tykytyksen tasaantumaan. Kuuntelin muista karsinoista kuuluvaa rouskutusta ja Darcyn hiljaista huohotusta. Minuutit tuntuivat pitkiltä, mutta minut valtasi omituinen rauha ja varmuus siitä, että kaikki menisi hyvin. Jossakin vaiheessa ovi kolahti, ja Aleksi harppoi luoksemme. Hän vaihtoi pari sanaa Ketun kanssa, ja syvennyimme taas seuraamaan varsomista. 
– Katsokaa, Kettu kuiskasi samassa. Darcyn hännän alla näkyi valkoinen, kiiltävä kalvo. Sydämeni lähti taas villiin laukkaan. 
– Se on varsan sikiökalvo, Kettu selitti. – Yleensä varsat syntyvät etukaviot edellä ja pää niitä vasten. 
Seurasin haltioituneena, miten varsa liukui Darcyn ponnistusten tahdissa oljille Ketun selittäessä koko ajan ammattimaisen rauhallisella äänellä, mitä tapahtui. Kyyneleet nousivat silmiini, kun Darcy kääntyi katsomaan puoliksi läpinäkyvässä pussissa olevaa pienokaistaan. Sikiökalvo oli jo puhki varsan turvan kohdalta, ja Darcy avitti pikkuisen ulos maailmaan. 
– Sehän meni sitten kuin oppikirjassa! Kettu totesi iloisesti. – Vaikka Darcy onkin ensikertalainen. Nyt vaan odotetaan jälkeisten syntymistä. 
Kuullessani toiselta puoleltani vaivihkaisen niiskautuksen en lopulta enää voinut pidätellä itkua. Darcy oli kääntynyt vaikeaan asentoon nuolemaan pienokaistaan. Kettu pujahti sisään karsinaan tarkistamaan, että kaikki oli hyvin. Varsa näytti märkänä rautiaalta. 
- Isänsä näköinen orivarsa! Kettu tiedotti. 
Puolen tunnin kuluttua tajusin, mitä Kettu tarkoitti sillä, että varsa oli isänsä näköinen. Se oli toki pienempi ja hennompi, mutta ilmetty Late kullankeltaisine karvapeitteineen ja vitivalkoisine jouhineen. Sillä oli samanlainen piirtokin. Katselin sydän hellyyttä tulvillaan, miten pikkuori yritti nousta honteloille, ylipitkän näköisille koivilleen. Varsa kellahti kuitenkin monta kertaa kumoon. Sormeni syyhysivät mennä auttamaan, mutta Kettu ja Aleksi vakuuttivat, että varsaa ei voinut hyysätä alusta pitäen. Joskus asioiden piti antaa mennä omalla painollaan. 
Me kaikki taisimme tirauttaa pari onnen kyyneltä, kun varsa oli vihdoin enemmän tai vähemmän tukevasti pienillä kavioillaan ja hakeutui väsyneen, mutta tyytyväisen emänsä nisille. 
Sinä yönä kävellessäni kotiin lempeässä lumisateessa se kuuluisa joulurauha löysi lopulta luokseni. Uuden elämän syntyminen maailmaan tuntui koskettavan ihanalta asialta, ja ajattelin, miten mielenkiintoista olisi seurata varsan kehittymistä, ja mitä kaikkea hauskaa me hallavalaiset tulisimme varsan kanssa lähivuosina kokemaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ti 22 Joulu 2015, 11:43



Luka oli tänään ensinmäistä kertaa ulkona ja sai heti ihmettelemisen aihetta kun orava hyppäsi sen tarhaan.
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ma 18 Tammi 2016, 16:38

Luka osaa nyt pitää päässään riimua ja seistä paikallaan sidottuna karsinaan. Se seuraa myös taluttaessa, vaikka välillä pikkuori keksii ties minkälaisia temppuja kun seuraaminen alkaa käymään tylsäksi.
Luka voi nyt alkaa olemaan korkeintaan tunnin verran erossa emästään, mutta silloinkin se kannattaa jättää karsinaan, sillä tarhassa se saataa hätääntyessään loukata itsensä. Tällöin sille kannattaa jättää hevosseuraa viereiseen karsinaan.

Luka vieroitetaan 1.2.2015
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Oscar.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 227
Join date : 12.01.2016
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Kaunolan Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ke 20 Tammi 2016, 18:00

Aloitus
Mulla ei oikeasti ollut mitään hajua, missä Darcyn karsina sijaitsi. Tottakai olin nähnyt sen - useastikkin - mutta vain tarhassa, ja siitäkin oli aikaa. Mä en lopulta nähnyt tilanteessa mitään muuta ratkaisua, kuin jäädä epämääräisenä norkoilemaan tallikäytävien nurkkiin ja odottaa, että joku tallin reipas papupata tulisi utelemaan mitä mä täällä tein, tai tarvitsinko mahdollisesti apua. Niinpä mä kyttäilin siinä vuonohevostamman karsinan edessä, ja olin katselevinani sitä. Alle vartissa mun pelastava enkelini pärähti paikalle.

“Moii”, se hymyili vähän arasti ja vilkaisi sitten vuonohevosta. Olin jotenkin tyytyväinen, että mun enkelini oli punatukkainen, harmaasilmäinen ja jopa vähän ujon oloinen tyyppi. Sille oli paljon helpompi hymyillä, kuin sanoja sylkevälle puhekoneelle.
“Moi”, sanoin, ja nojauduin vähän kauemmaksi punatukasta.
“Ömm, oletko sä uusi täällä?”, tyttö kysyi vähän takellellen ja ojensi vuonohevoselle kättään. Se tuli suoraanpäätä haistelemaan sitä.
“Joo, tai oikeestaan Darcyn uusi hoitaja”, kerroin. “Mä oon Oscar”
“Valma”, tyttö nielaisi. Hänen äänestään kuuli, että Darcy oli sille jotenkin tärkeä. “Ja mä hoidan Dunjaa, tätä vuonista, ja treenaan Darcylla”
“Okei”, mutisin. Sana 'Darcy', kuulosti hieman haikealta, eikä Valma hetkeen sanonut mitään. Enkä muuten minäkään. Me tuijotettiin sitä Dunja nimistä vuonohevosta, ja oltiin hiljaa ainakin kolme minuuttia.

“Mä voisin näyttää sulle vähän paikkoja”, Valma ehdotti lopulta. Säpsähdin ajatuksistani, ja nyökkäsin sitten epävarmasti.
"Joo, mä voisinkin mennä moikkaamaan Darcya", sanoin hieraisten niskaani ja tunkien käteni sitten collareiden taskuihin. Valma johdatti mut mun uuden hoitohevoseni luo. Okei, sen karsina oli melkein Dunjaa vastapäätä, miten en ollut huomannut sitä?? Valma kuitenkin hymyili mulle ymmärtäväisesti, ja rapsutti Darcyn kaulaa.
"Ton varsan nimi on Luka, se syntyi jouluna", punatukka selitti. "Mä näin kun se varsoi"
"Onpa suloinen", naurahdin hellyyttävälle olennolle, joka katseli meitä uteliaana emänsä mahan alta. Olin seurannut isän ravihevostallilla monia varsomisia, ja arvelin että se oli ollut myös Valmalle upea asia.
Mä pujahdin Darcyn karsinaan, ja annoin tamman tehdä tuttavuutta kanssani. Tarjosin sille kättän i haisteltavaksi, ja se nojautui heti sitä vasten rapsutuksien toivossa. Tummanruunikko oli ihanan hellyyttävä, enkä voinut olla hymyilemättä kun sen varsakin tuli lopulta haistelemaan taskujani.
"Luka varmaan vieroitetaan pian?", kysyin Valmalta arvioiden varsan ikää.
"Joo, jo helmikuussa", tyttö nyökkäsi. "Sitten se myydään pois"
"Höh, onpas tyhmää", mutisin. Siitä Valma taisi olla ehdottomasti samaa mieltä kanssani.

Kun olin rapsutellut Darcya ja sen varsaa ainakin vartin verran, Valma johdatti mut satulahuoneeseen ja näytti missä satulat, suitset, harjat ja loimet sijaitsivat. Punatukka tuntui Hallavan vakiokasvolta, sillä esittelyn ohessa tyttö selitti kaikennäköistä tallin historiasta ja vanhoista hoitajista sekä hevosista.
"Haluatko sitten käydä tallituvassa?", Valma kysyi.
"Mmmh, joo", mumisin epävarmasti.
"Ei hätää, kaikkia tyypit täällä on kyllä ihan mukavia", punatukka totesi rohkaisevasti. Sitä en kyllä aivan allekirjoittanut, mutta seurasin silti tyttöä vastahakoisesti tupaan. Siellä oleskeli vain muutama tyyppi, mutta olin heti vakuuttunut, ettei tallilaiset olleet kauhean virkistävää seuraa.

Sinitukkainen, toiselta puolelta sheivattu punkkari. Kuulokkeet korvilla, erittäin ilkeän näköisenä. Joo. Se siitä sitten. Toinen, vähän normaalimman näköinen brunette, joka söi parhaillaan kanatäytteistä kolmiovoileipää. Kumpikin katsoi mua uteliaana.

"Tässä, on Oscar, Darcyn uusi hoitaja", Valma kertoi muille. "Ja tuossa on Nanna - Tintun hoitaja ja Salli, joka hoitaa Mincaa"
Mä nyökkäsin ja tervehdin muita takaisin.
"Kiva että saatiin taas uutta porukkaa tänne", Salli hymyili. "Ootko sä vasta muuttanut?"

Sitten me jutusteltiin Sallin, Valman ja (vähän vaitonaisemman) Nannan kanssa varmaan puolituntia. Salli olikin kotoisin Sveitsistä (joka ei oikeastaan tullut enää yllätyksenä Nannan jälkeen) ja Nannan oli muutenkin umpi outo. Epäilen, että viihdyn jatkossa enemmän Darcyn, kuin punkkareiden ja sveitsiläisten seurassa. Vaikka Valma vaikuttikin ihan kivalta.


Viimeinen muokkaaja, Oscar. pvm Pe 29 Heinä 2016, 23:42, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Oscar.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 227
Join date : 12.01.2016
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Kaunolan Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Su 17 Huhti 2016, 19:09

17.4.-16 Uusi startti

Mun henkilökohtainen suunnitelmani oli soluttautua tallin ympäristöön ja leikkiä mähän-oon-ollut-täällä-aina - leikkiä. Sen tarkoituksena oli, ettei kukaan huomaisi että mä olin tullut takaisin Briteistä, jossa olimme käyneet matkalla Florencen kanssa. Niin siis lukuunottamatta Aleksia, jolle olin tietenkin käynyt ilmoittamassa itsestäni. Tärkeintä olisi kuitenkin, ettei sveitsiläisheppatyttö (Salli) tai punkkari (Nanna) näkisi mua sen liiemmin kuin kukaan muukaan ja mä saisin käydä rauhassa harjaamassa Darcyn ja hipsiä samoja reittejä takaisin sinne mistä olin tullutkin.  

Luikin pilvettömälle pihamaalle hakeakseni Darcyn sisälle. Tamman tarhapaikka oli lähellä tallin vasenta päätyä, onneksi ihan säädyllisen kävelymatkan päässä. Jokainen askel tulikuumalla tallipihalla oli nimittäin mulle tuskaa. Aurinko porotti siihen malliin, että paksu huppari oli ihan liian paksu näihin keleihin. Mutta enhän mä voinut tietää että Suomeen oli tullut meidän reissun aikana jo kesä, vaikka oltiin jossain helmikuun puolivälissä. Tai siis huhtikuun.

Darcy ei vaikuttanut erityisen innostuneelta kun mä saapastelin sen luokse. Se nosti päänsä ruohomättäästä, loi muhun melko välinpitämättömän katseen ja paineli samantien muiden hevosten sekaan. Se jäi seisomaan tumman suomenhevosen viereen ja kyhnytti sitä sään kohdalta hampaillaan. Okei, viesti tajuttu, sillä oli täällä polleporukassa paljon kivempaa kuin missään mun kanssa. Mä tuhahdin huvittuneena hampaitteni välistä ja lähdin hevosen perään.  

Toinen suomenhevonen, jolla oli melko leveä maha, lönkytteli äkkiä mun luokse ja loksautti turvan auki suunnilleen mun naaman kohdalla. Pitkät keltaiset hampaat törröllä ja korvat luimussa se tervehti mua. Kun mä huitaisin hevosta kauemmas, joku kailotti äkkiä mun takaa kuin palosireeni:
”Ei hätää, mä tuun ottamaan sen!”
Yritin miettiä kuinka noloon tilanteeseen olin taas itseni työntänyt, kun se sama sinihiuksinen punkkari marssi mun ohitse. Nopeasti tyttö kalasti irvistelevän suomenhevosen kiinni ja kääntyi kulmat kurtussa katsomaan, olinko mä ok. Mä astuin kiireesti syrjään ja tajusin vasta sitten että se tunsi mut. Mun soluttautumisleikki oli mennyt mönkään heti, sillä siinä se punkkari nyt oli ja tuijotti mua.  

”Mitäs sä täällä teet? ” se aloitti. Mä olin toivonut, että se olisi lähtenyt pallomahaisen paholaishevosensa kanssa saman tien pois.
”Ööö, niin?”, vastasin melko epämääräisesti. Tirpiäinen siristi silmiään ja liikautti jotenkin oudosti hymyillen leveää suutaan.
”Et sä musta ees ole enää ton hoitaja”, se sanoi viitaten kauempana viilettävään Darcyyn.
”Vissiin tavattiinkin joskus siellä tallituvassa ennenkuin lopetit.”
Mä en ollut varma mitä mun olis pitänyt sanoa, mutta sanoin sen mitä ensimmäisenä mieleeni juolahti.
"Niin taidettiin.. Ja sä olit se Nanna?", kysyin ja vilkaisin muka kiireisenä olkani yli. Kunpa se tajuaisi vain lähteä hevosineen pois.
"Joo", Nanna tuhahti. "Mitäs sä täällä?"
"No oon hakemassa mun hoitohevosta", sopersin epävarmana. "Kun olin matkalla, niin en oo siksi näk...-"
"Okei", kuului vastaus, ja sitten sinitukka vihdoinkin lähti. Okei? Olinpahan ainakin selvinnyt ensimmäisestä kontaktista tallilaisiin. Mä käännyin uudestaan kannoiltani takaisin Darcyn puoleen ja lähdin kävelemään oudon kontrolloidusti sitä päin. Mielessä mä pelkäsin, että joku tuijotti mua takaapäin - enkä hitossa tiennyt miksi.

Tallin viileässä ilmassa mä pystyin viimein hengittämään vapaasti. Darcy seurasi rennosti mun perässä, kun mä toin sen karsinarivistön ohitse sen boksiin. Pari tallityttöä rupatteli keskenään harjailun lomassa, yksi jopa moikkasi mua shetlanninponin karsinasta (ja se taisi olla juuri se sveitsiläisheppatyttö).  Mä tajusin puoli sekuntia liian myöhään, että se puhui mulle, ja ainoastaan käännyin katsomaan sitä hölmösti. Onneksi mä kuitenkin tajusin edes puoliksi hymyillä sille, niin se ymmärsi että kuulin sen moikkauksen.

Mä jatkoin rauhassa Darcyn sukimista, ja ajattelin samalla Valmaa. Salaa toivoin tytön ilmestyvän jälleen tallille, sillä tunsin olevani ihan onneton tämän tallin värikkään porukan kanssa. Eikä mulla ollut aikomusta tottua niihin. Darcy pukkasi mun selkää, joten käännyin ympäri hetkeksi rapsuttamaan sitä. Luka oli varmaankin jo aikoja sitten vieroitettu emästään - olin nimittäin nähnyt varsan toisessa tarhassa. Muistaakseni Valma oli puhunut jotakin sen myynnistä, mutta arvelin että se tapahtuisi vähän myöhemmin, tai sitten Aleksi oli muuttanut mieltään. Nappasin Darcyn harjapakista kaviokoukun, ja rapsuttelin sen kavioista ylimääräiset töhnät pois. Päätin vielä viimeiseksi harjailla mudat pois sen hännästä, ja nappasin käteeni piikikkäältä näyttävän kapistuksen (piikkiharja? Piikkisuka?) jonka käyttötarkoitusta en aivan tarkalleen ottaen tiennyt. Mutta se saisi nyt tämän kerran kelvata.

"Moi", tunnusteleva ääni kuului takaani. Olin juuri ollut niin keskittynyt Darcyn häntään, että säikähdin hieman muhun kohdistuvasta sosiaalisesta hyökkäyksestä.
"Moi", vastasin kuitenkin mahdollisimman tavallisesta ja nousin hoidokkini hännänjuuresta katsomaan kuka tulija oli.
"Mä oli luullut että lopetit Darcyn hoitamisen", Valma hymyili. Ai kun mukava yllätys - vihdoinkin joku järkevä oli paikalla. "Mutta kuulin Aleksilta että olitkin ollut matkoilla."
"Joo, sveit- siis Briteissä", nyökkäsin ja jäin vähän epävarmana seisomaan Darcyn mahan viereen. Tuntui jotenkin oudolta että olin juuri äsken ajatellut Valmaa, ja nyt tyttö sitten ilmestyi paikalle.
"Kiva", Valma sanoi jo vähän rennommin.  
"Niinpä."

Mä pelkäsin että surullisen tuttu hiljaisuus lankeaisi taas meidän ylle, mutta sitten Valma ehdottikin:
"Nyt kun mulla ei satu olemaan muutakaan seuraa, niin haluisitko sä lähteä mun ja Dunjan kanssa kävelylle maastoon? Voisin katsos tutustuttaa sut johonkin helppokulkuiseen reittiin."
Ai maastoon? Olin aika yllättynyt, enkä sanonut hetkeen mitään. Ei mulla varmaan muutakaan ollut. Vai oliko kuitenkin?
"Totanoin.. Joo, mikäs siinä."

Mut kutsuttiin oikeesti maastoon. Siis aika siistiä.


Viimeinen muokkaaja, Oscar. pvm Ke 20 Huhti 2016, 16:32, muokattu 2 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Oscar.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 227
Join date : 12.01.2016
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Kaunolan Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ke 20 Huhti 2016, 16:28

20.4.2-16 Tarina, jossa on paljon vuorosanoja
Niinpä mä sit jäin odottamaan armastani päivän töistä ja hiippailin kardemummalta tuoksuvan tallituvan lämpöön. Kammettuani sisään mä äkkäsin, että pöydän äärellä istui Valma ja kaksi muuta vanhempaa naishenkilöä pelaamassa korttia. Ne kääntyi katsomaan mua, kaksi brunettea naista silmät uteliaasti kiiluen ja Valma taas rauhallisen ja suunnilleen yhtä  tasapainoisen näköisenä kuin Buddha. Mä hymyilin pienesti, ja istahdin mahdollisimman neutraalisti sohvalle.

“Moikka”, toinen bruneteista hymyili, ja vilkaisi uteliaasti sitä toista, suomalaisemman näköistä brunea. Sen jälkeen se siirsi katseensa vähän kysyvästi Valmaan. Vastasin tervehdykseen oudolla äänellä, joka oli jotain hein ja moin väliltä. (tyyliin heoim tai mohei tai hemmoi - kuitenkin jotain yhtä outoa)
“Mä en oo vielä tavannutkaan sua, olitko sä siis se joku niistä uusista hoitajista..? Vai sen suomenhevosen omistaja, oliko se nyt Lellu vai Lelu?”, sama brune jatkoi ja otti korttipakasta taas uuden kortin.
“Oscar on Darcyn hoitaja”, Valma kertoi auliisti brunetelle.
“Ai, mä en tiennytkään että Darcylla on hoitaja”, suomalaisnainen puolestaan totesi.
“Joo no, mä oon ollut aika pitkään poissa”, sanoin.
“No onkos sitten ihmekään”, toinen brunette virnisti. “Mä oon muuten Eeva, omistan Aavan ja treenaan Kyyhkyä.”
“Mä olen Eevi-Sofia, ja omistan Suden.”

Eeva osoittautui aika pirteäksi ja uteliaaksi persoonaksi, mutta Eevi oli ehkä enemmänkin vain ystävällinen ja mukava tyyppi. Valma neuloi samalla lapastaan, ja kuunteli hieman hiljaisempana keskustelua. Eeva ja Eevi puhuivat yhteen ääneen tulevista Hallavacupin osakilpailuista ja sunnuntaina pidetystä estevalmennuksesta. Eevi-Sofia ei kuulemma ollut osallistunut kumpaakaan, mutta Valma ilmeisesti kilpaili jopa samassa sarjassa Eevan kanssa.

“Mun pitää mennä”, Eeva tokaisi hetken kuluttua vilkaistessaan kelloa ja nousi pöydän äärestä seisomaan.
“Ja mun”, Eevi-Sofia jatkoi. Valma nosti yllättyneenä katseensa neuloksestaan kahteen vanhempaan naiseen.
“Minnekäs te olette lähdössä?”
“Minun täytyy lähteä jo, kun kello alkaa tulla jo aika paljon..”, Eevi mumisi ja heitti takin niskaansa. Eeva ilmoitti lähtevänsä moikkaamaan Kyyhkyä.
“Okei, no.. Heippa!”, Valma huikkasi naikkosten perään ja kääntyi sitten muhun päin. “Ainiin, tiesitkö sä muuten että mä olen Darcyn treenaaja?”
“Jep, sä kerroit sen silloin, kun olin ekaa kertaa tallilla”, nyökkäsin hymyillen.
“Aijaa, en mä muistanutkaan että olin sanonut sulle siitä”, tyttö hymähti ja jatkoi puikot heiluen lapastaan.

Mä istuin pitkään tuvan sohvalla, ja mietin, että olisi sitä kai tärkeämpääkin tekemistä kuin tämä. En mä kuitenkaan kehdannut minnekkään lähteä, joten istuin sohvalla omien ajatuksieni vallassa, kunnes Valma rikkoi hiljaisuuden:
“Katso! Minca juoksee vapaana!”, Valma huudahti ja osoitti tuvan ikkunaan. En voinut olla varma, mutta luulin, että hänen äänessä oli hitusen kauhua. “Mennään äkkiä ennen kuin se satuttaa itsensä, tai vielä pahempaa..”
Mä nousin seisomaan ja vilkaisin tuvan ikkunasta ulos.
“Tuolla juoksee jo joku sen perässä”, huomautin.
“Niin, mutta jos Salli ei saakkaan sitä kiinni ja..”, Valma mutisi hermostuneena ja oli jo vetämässä takkia päälleen.
“Ei, se saa sen ihan just kiinni, kato nyt.. Noniin, nyt se pysähtyi, ei hätää”, selostin rauhallisesti. “Se varmaan vain säntäs leikillään pois pihatosta.”
Valma laittoi takin takaisin naulakkoon, ja tuli itsekin ikkunan luo katsomaan.
“Huh, mä ehdin jo säikähtää, kun se juoksi vapaana riimunnaru perässä roikkuen”, hän naurahti huojentuneena ja palasi laittamaan neuleensa omaan kaappiinsa. “Tuota.. Ootko sä ollut kauankin hevosten parissa?”
Mä yllätyin Valman kysymyksestä, mutta vastasin auliisti tämän kysymykseen.
“No, en juurikaan. Isän ravitallilla lähinnä.”
“Kuulostaa kivalle”, Valma nyökkäsi. “Käytkö sä muuten lukiota? Musta tuntuu että oon nähnyt sun joskus koulussa, tai sitten vaan muistan ihan väärin.”
“Oon lukion kakkosella. Entäs sä?”
“Mäkin! Hassua, miten ei olla törmättykkään!”
“Mm.. Sä siis käyt Pronssijoen lukiota?”
“Joo, mä luen terveystietoa, lyhyttä matikkaa ja enkkua.”
“Mä luen kans enkkua, pitkää matikkaa ja fysiikkaa”.

Me juteltiin Valman kanssa oikeastaan aika paljon. Koulusta, tulevaisuudensuunnitelmista, hevosisita, Hallavasta ja meidän muista harrastuksista. Olin todella yllättynyt kuinka paljon puhetta mun suusta pääsi sen puolen tunnin aikana. Mä huomasin pitäväni Valmasta oikein kovasti (mut vaan kaverillisesti, enkai mä siihen nyt ihastuisi??) ja keskusteleminen oli oikeastaan ihan mukavaa. Todella pitkästä aikaa.

Ei, en tykkää tästä yhtään. Mulla on aikamoiset inspikset, mutta tekstitstä tuli tänään ihmeen tönkköä. Voiskohan johtua siitä, että kirjoitin ton vikan pätkän keskellä yötä? Mene ja tiedä.


Viimeinen muokkaaja, Oscar. pvm Pe 29 Heinä 2016, 23:47, muokattu 1 kertaa
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Oscar.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 227
Join date : 12.01.2016
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Kaunolan Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   Ti 03 Toukokuu 2016, 14:07

3.5-16 Totuus

Kentällä seilasi viisi enemmän tai vähemmän avuilla olevaa hevosta raskaassa harjoitusravissa. Ratsastajat hölskyivät satulassa hätää kärsivän näköisinä, ja Aleksi seurasi viilipyttymäisen rauhallisena kentän keskellä miten pikkutyttö Nikitan luisevassa selässä oli liukumassa hyvää kyytiä maahan. Mä katselin aidan takaa kiinnostuneena showta vaikka mietin oikeasti ihan jotain muuta.

Nimittäin Valmaa.

Viime päivinä mä olin ollut autuaan tietämätön kaikesta siitä mitä oli tapahtunut meidän maastolenkin jälkeen, mutta tänään - kiitos tallituvassa kovaan ääneen juoruilleiden tuntilaisten - olin kuullut missä mentiin. Vaikkei mun tietolähde ollutkaan sitten Wikipediaa luotettavampi, mä en millään voinut uskoa sitä kaikkea Alanasta. Ihanko oikeasti se oli sanonut joka ikisen niistä sanoista Valmalle? Päin naamaa? Tuosta vain - vaikka Valma oli tarkoittanut vain hyvää?

Alkujärkytyksestä toivuttuani mä olin lähettänyt Valmalle tekstarin, jossa kysyin, oliko kaikki mun kuulema totta. Eihän 12-vuotiaisiin heppahöperöihin ihan ehkä voinut luottaa. Ja joo, kyllä se oli totta.

“En voi tulla tallille, tulisin kyllä jos voisin vaan nähä sut siellä mut siellä on muitakin... Anteeks :'-(“

Mä olin ehdottanut tapaamista jossain muualla sen jälkeen, mutta Valmaa ei ollut ilmeisesti huvittanut lähteä minnekään. Mä olin vihainen. Vihainen Alanalle. Miten se oli kehdannut sanoa Valmalle niin hirveitä asioita - joita se ei edes ollut?? Jos mä olisin ollut yhtään rohkeampi, olisin varmasti sanonut sille hullulle blondille suorat sanat. Miltäköhän Valmasta mahtoi nyt tuntua? Oliko Alana miettinyt sitä laisinkaan?

Niine hyvineni mä huokaisin raskaasti, nousin ja lähdin taapertamaan kohti tallia. Darcyn ratsastaja ei ollut kuulemma kaivannut taluttajaa, joten mulla oli hyvin aikaa tehdä jotain muuta hyödyllistä.. kuten putsata harjoja? En mä ollut edes hirveän varma että osaisinko, koska isän ravitallilla en ollut sattunut hirveästi harjoja putsailemaan. Mutta ei auttanut kuin yrittää. Tallissa mä nappasin Darcyn vaaleansinisen (??) harjakorin karsinalta ja ajattelin lähteä satulahuoneeseen putsaamaan harjoja. Tamma kärsi yhä karvanlähtöajasta (tai minä kärsin) joten harjoihin oli jäänyt jokaiselta harjauskerralta miljoonia pieniä karvoja, joita satoi harjoista mun päälle putsatessani niitä.

Mä ehdin istua satulahuoneessa vain hetken ajan, kun joku saapasteli sisään. Olin juuri nyppimässä irtokarvoja kumisuasta, kun Nanna käveli mun ohi ilmeisesti Tintun satula käsivarteillaan.
"Moi" se hymähti jotenkin pelottavan huvittuneeseen sävyyn, ja sai mut perääntymään seinää vasten.
“Moi?”, vastasin hiljaa ja laskin katseeni tennareihini. Nanna heilautti Tintun satulan paikoilleen, ja jäi sitten tuijottamaan mua.
“Mikä sullakin on?”, sinitukka kysyi ja poistui sitten täydessä hiljaisuudessa takaisin käytävälle. Mä jäin tuijottamaan tytön perään, ja mietin kuumeisesti mikä SILLÄ oli. Ja miksi se ylipäätään näytti noin pelottavalta.

Taas tällaista kivaa pikapäivitystä Oscarin tunteista :-D
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Oscar.
Perus puurtaja
Perus puurtaja
avatar

Viestien lukumäärä : 227
Join date : 12.01.2016
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Kaunolan Darcy

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   La 28 Toukokuu 2016, 12:51

28.5-16 Sadepilviä

“Ootko sä nyt ihan varma?”
“Joo joo, anna mennä vaan!”
“Kerro käykö vielä ne ohjeet?”
“Oscar! Kyllä sä pystyt siihen, ei mitään hätää. Siirrät vaan sun vasenta jalkaa taakse ja painat pohkeet Darcyn kylkiin - samalla tavalla kuin ravissa.”

Valma nojasi kentän laitaa vasten ja hymyili lempeästi. Mä en ymmärtänyt miksi se pystyi olemaan noin rento, kun mä olin tässä laukkaamassa ekaa kertaa Darcylla ja voisin ihan kohta lentää komeassa kaaressa maahan ja loukata itteni.
“Ööö, okei…”, mumisin ja ratsastin käynnissä punapään ohi, joka katseli meitä yhä rauhallisesti. (Tässä kohtaa mun hälytyskellot alkoivat soimaan.)
“Oikeesti, se on tosi ihanaa, ja laukan tahdissa on paljon helpompi pysyä kuin ravissa! Keräile ittees ihan rauhassa ja hengitä muutaman kerran syvään. Nosta tuosta kulmasta laukka.”
“Okeii..”

Ratsastin hetki hetkeltä lähemmäs kulmaa jonne Valma oli osoittanut, ja vedin raikasta kesäilmaa sisälleni. Suljin sekunnin murto-osaksi silmäni ja painoin kulmassa pohkeet Darcyn kylkiin. Sitten alkoi tapahtumaan. Darcyn otti ison laukka-askeleen, ja kiihdytti pienen ilopukin kera eteenpäin. Tarrasin vaistonomaisesti tamman harjaan kiinni, enkä osannut keskittyä mihinkään muuhun kuin siihen, että mä pysyisin kyydissä.
“Suorista ittes!”, Valma huikkasi välittömästi kentän laidalta, joten mä nousin asteittain ylemmäs puristaen rystyset valkoisina Darcyn ohjia. “Yritä tuntea laukan rytmi, ja rentoutua siellä selässä. Se on oikeesti ihan mukavaa.”

Ja totta tosiaan - laukkaaminen tuntui aivan mahtavalta. Kun aloin hetki hetkeltä rentoutumaan Darcyn selässä, pystyin keskittymään paremmin sen ratsastamiseen ja laukan rytmiin. Annoin Darcyn keinuvien askeleiden viedä meitä eteenpäin, ja tein muutaman pääty-ympyränkin, kunnes Valma muistutti että oli aika siirtyä raviin - eihän Darcy jaksaisi ikuisuuksiin laukata. Vedin hieman ohjista ja pomputtelin isossa ravissa hetken aikaa, kunnes löysin sopivan tahdin ja aloin keventämään. Valma oli halkeamassa onnesta ja taputti käsiään yhteen:
“Te olitte tosi hyviä! Vau! Eikö ollutkin hienoa?”
“No oli!”, virnistin tytölle ja siirsin Darcyn lopulta kokonaan käyntiin. “Se oli ihan mahtavaa.”


Sain Valman pyynnöstä ravailla Darcyn kanssa vielä hetken, kunnes veimme tamman hoidettavaksi hoitopuomille.
“Harmi kun aurinko meni pilveen”, Valma sanoi Darcyn selän yli.
“Niin, toivottavasti ei ala vaan satamaan. Ainakin noi pilvet ei näytä kovin lupaavilta..”, totesin ja nappasin harjapakista pölyharjan. Viime päivinä oli ollut paljon hellettä, mutta nyt ei näyttänyt enää niin lupaavalta kuin aamulla.
“Pitäisköhän meidän siirtää Darcykin talliin?”
“Äh, eiköhän me saada tää pian valmiiks”, sanoin. Darcy alkoi olla jo melko siisti, eikä Valmallakaan varmaan kestäisi enää kauaa.
“Niin, totta”, Valma nyökkäsi. Mä olin hetken hiljaa, kun katseeni eksyi tarhassa oleskelevaan Nikitaan. Nikita - yhtäkuin Mikki.
“Ööö, Valma?”, rykäisin ja tuijotin tiukasti Darcyn pehmeää karvapeitettä. Halusin vihdoin saada ne sanat ulos suustani, jotka olivat myllänneet viimeaikoina herkeämättä mielessäni.
“Niin?”
“Mmm.. Mi-millaset välit sulla on siihen Mikkiin nyt? Tai siis, onks teidän välit ok ja ootteko te niinku..” mumisin ja yritin nipistää viimeisen pätkän ulos suustani. “Niinkö.. yhessä?”
Valma katsoi minua kulmat koholla Darcyn selän yli ja kohautti kiusaantuneesti olkapäitään.
“En mä oikeestaan tiedä”, punatukka totesi varovaisesti. “Siis sehän vissiin hoitaa täällä nykyään Nikitaa. Ei oo tullut usein törmättyä siihen”
“Okei”, sanoin hiljaa ja keskityin yhä tiiviimmin Darcyn harjaamiseen. “Kunhan vaan kysyin.”

Kun olimme saaneet Darcyn harjattua, Valma vei sen karsinaansa ja mä lähdin tallitupaan pakkaamaan reppuani. Olin aamulla tullut tallille suoraan isältä (jossa olin viettänyt muutaman yön) joten sain etsiä hetken tavaroita, joita olin päivän mittaan kylvenyt lahjakkaasti ympäri tupaa. Vesipullo, puhelin, kuulokkeet, lompakko, kirja, taskulamppu (??)..

Viiden minuutin päästä tuvan ovi narahti, ja Valma saapui sisälle.
“Ootko sä lähdössä?”
“Juu.. Oon ollut koko päivän tallilla”, hymyilin heikosti.
“Aa okei.. Heii, ootko sä muuten osallistunut kesäleirille?”, Valma vaihtoi puheenaihetta.
Ai mille kesäleirille?
“En tiennytkään että sellainenkin on olemassa”, totesin yllättyneenä ja vilkaisin ilmoitustaulun suuntaan, jossa tosiaan lepatti iso lappu, jonka otsikkona luki “Kesäleiri paratiisisaarella.”
“Se on yhteisleiri vaahterapolkulaisten kanssa”, Valma kertoi. “Osallistu säkin!”
“Mutta mä oon vasta kerran laukannut ja ratsastanut vaan loppukäyntejä Darcylla”, puolustelin. “Mä oon ihan amatööri vielä.”
“Kyllä siellä tehdään muutakin kuin ratsastetaan! Mieti kuinka hauskaa se olisi, kun pääsee vielä kokeilemaan toisen tallin hevosia.”
“Niin no, toi on totta..”
“Joten mikset osallistuisi?”
Henkäisin syvään.
“Niin, ehkä mä sittenkin voisin kuitenkin tulla.”
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   To 23 Kesä 2016, 23:42

Torstai, 23.6.2016


Mikin kanssa käymäni keskustelun jättämä levollinen, kevyt mielenrauha kesti noin minuutin. Siihen asti, että astuin tallin keskiovesta sisään ja näin Pandan kurkistelemassa yhden tuntihevospuolen karsinan oven yli. Mieleeni nousi kuva komeista, itsevarmasti mutta lempeästi virnistelevistä kasvoista ja pörröisestä, tummasta tukasta.
Oscar oli laittanut Darcyn yksityispuolen käytävälle ketjuihin. Ravistelin Christianin mielestäni ja hymyilin iloisesti.
- Moi! Sä olet täällä jo työn touhussa.
Darcy tervehti hörinällä ja Oscar ystävällisellä hymyllä Darcyn harjajouhien kimpusta. Rapsutin nopeasti Darcyn turpaa ja kävin viereisen karsinan luona silittämässä Lukaa. Voikko ori hamuili sormiani lempeästi, ja jokin sisälläni vihlaisi. Luka oli myyty, ja tänään näkisin uuden omistajan.
 
- Näytätpä sä vakavalta, Oscar totesi ja katsoi minua tutkivasti. – Mikä on?
Kohautin olkiani ja käännyin Darcyn puoleen. Poimin harjaämpäristä suan ja aloin harjata tamman kaulaa. Darcy nautti silminnähden huolenpidosta.
- Ei ihmeempiä. Mietin vaan Lukan uutta omistajaa, sitä Roope Lähde… jotain. Mä en ole nähnyt sitä vielä, se on kai tulossa tänään.
- Surettaako sua kun Luka on myyty? Oscar kysyi ymmärtäväisenä.
- No, vähän. Kyllä mä koko ajan tiesin etten saisi pitää sitä loputtomiin. Mutta onneksi se jää tänne, voin käydä syöttämässä sille salaa porkkanoita.
Oscar naurahti. Katsoin häntä pitkään ja mietin, kertoisinko Mikistä. Päätin kertoa.
- Mä ja Mikki… Ei me palata yhteen. Mutta ei musta tunnu että mä menetin mitään. Sain sen vaan takaisin. Toisella tavalla.
Oscar katsoi takaisin, ja olin hetken näkevinäni hänen silmissään helpotusta.
- Sä et näytä kamalan surkealta, hän kommentoi sitten. Virnistin. – Muuten… Kuka tuon Pandan omistaja oikein on? Mä olen kuullut villejä huhuja, että sekin olisi sun eksä.
Punastuin ja väistin Oscarin katsetta. Oliko pakko muistuttaa, ajattelin harmistuneena.
- Joo. Christian Koivula. Sekin on kisatiimissä. Me seurusteltiin. Siitä on jo aikaa.
 
Oscar tajusi vaihtaa aihetta. Juttelimme hetken rennosti kisatiimistä, ja minä ehdin taas unohtaa Chrisin.
- Haluatko muuten tulla meidän avuksi tähän rumbaan? kysyin varovasti. – Mua ei ainakaan pari auttavia käsiä haittais, tästä tulee varmaan aika reipastempoinen kesä.
Oscar näytti ällistyneeltä.
- Mutta enhän mä… osaa… en mä ole ikinä ollut kisoissa hoitajana! En mä ole tarpeeksi kokenut.
- Kyllä sä olet, totesin hymyillen rauhoittavasti.
Silloin Inka saapui talliin.
- Moi! hän sirkutti hymyillen, Oscarille vähän ujosti. Hymyilin takaisin leveästi. En ollut leirin jälkeisten viikkojenkaan aikana ehtinyt tottua siihen, että Inka oli taas täällä.
- Oscar tulee auttelemaan meitä, kerroin Inkalle. – Sitten kisoihin ja valmennuksiin. Tästä tulee jännää.
 
Kun kello alkoi lähestyä neljää, minä ja Inka lampsimme kohti tupaa Oscarin jäädessä vielä talliin hoitamaan Darcya. Vatsaani nipisteli, ja Inkakin näytti hermostuneelta. Kurkistimme ujosti ovesta. Alana istui sohvalla ja jutusteli Eevin ja Katriinan kanssa. Eevi ja Katriina tervehtivät pirteästi, mutta Alana ei katsonut minua. Sydämeni hakkasi aavistuksen nopeammin. Alanan läsnäolo oli yksi jännitysmomentti lisää kisatiimiin. Pöydän ääressä istui viisi tuntematonta tyttöä. Minä ja Inka kiilasimme pöydän nurkkaan, Inka seinän viereen hermostuneen näköisenä. Puristin hänen kättään rauhoittavasti pöydän alla. Minun toisella puolellani istui nuori, mukavannäköinen nainen, joka kääntyi heti esittelemään itsensä Dicoksi ja kysyi, keitä me olimme.
Tasan neljältä huoneessa raikui vapautunut jutustelu. Vatsassani oleva solmu alkoi hellittää, kun olin päässyt tekemisen makuun. Chrisiä ei näkynyt, enkä osannut päättää, olinko siitä helpottunut vai pettynyt.
Juuri, kun vilkaisin kelloa pohtien, milloin Aleksi mahtaisi ilmestyä paikalle, ovi aukesi ja Christian astui sisään. Inka vilkutti hänelle hymyillen. Minäkin vilkutin varovasti. Vatsassani lehahti lentoon parvi perhosia, kun Chris hymyili ja iski silmää takaisin. Mitä hän oikein yritti? Puristin tuolin reunaa rystysen valkoisina ja käännyin taas kohti pöytäseuraani. Pois kääntyminen ei auttanut, kohta vasemmalta puoleltani kuului tuolinjalkojen rahinaa lattiaa vasten, ja Chris tunki istumaan minun ja Inkan väliin. Pöydässä alkoi tulla ahdasta, ja olkavartemme osuivat yhteen. Poskiani kuumotti, ja pidin katseeni visusti pöydän toisessa päässä istuvissa.
 
Aleksi saapui muutamaa minuuttia yli neljän. Seuraava tunti oli minulle yhtäjaksoista piinaa. Aluksi jokainen sai esitellä itsensä. Omalla vuorollani takeltelin. Pystyin ajattelemaan vain Chrisiä, joka katsoi minua sivusta. Muiden esittelyt menivät minulta kokonaan ohi. Noteerasin vain puoliksi, että heti esittelyn jälkeen yksi saapui muodikkaasti myöhässä – Emma Eklund, Darcyn entinen hoitaja. Aleksin puhe valmennuksista ja aikatauluista meni toisesta korvastani ulos ja toisesta sisään. Olin onneni kukkuloilla, ja samanaikaisesti halusin kiivaasti päästä pois tilanteesta. En edes tajunnut, kun Aleksi kertoi, että Lukan omistaja Roope Lähderinne ei tänään valitettavasti pääsisi paikalle.
Vasemman olkavarteni jokainen hermonpää oli tulessa.
Se oli elämäni pisin tunti, mutta kun Aleksi julisti kisatiimin ensimmäisen session päättyneeksi, olisin voinut istua Chrisin kyljessä vielä toisen tunnin. Olin joka tapauksessa helpottunut, kun pystyin taas hengittämään vapaasti. Mutisin Sallille, joka laittoi vieressäni kenkiä jalkaan:
- Saat sitten kertoa mulle mistä tuolla puhuttiin, mä olen nyt ihan ulapalla.
Salli katsoi minua tietäväisesti.
Valman ja Darcyn neljäs treenikerta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
avatar

Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 19
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   To 07 Heinä 2016, 20:11

Torstai 7.7.2016
Torstaina sää oli harmaa ja satoi tihkua. Ulkona ei näyttänyt kovin kesäiseltä, mutta sisällä tallissa oli lämmintä ja kuivaa, ja tuoksui kotoisasti hevonen ja heinä. Oscar harjasi Darcya tuntihevosten käytävällä, ja Inka harjasi Ranaa yksärikäytävällä. Minä puunasin Dunjan kuraista karvaa sen karsinassa kurkistellen toisia avoimesta ovesta. Olin päättänyt antaa ponille periaatteessa ylimääräisen harjaushetken, sillä olin viime aikoina pyörinyt hävettävän paljon Darcyn parissa. Sille tosin oli syynsä – kisatiimi ja Oscar, joka vasta keräili itsevarmuutta ratsastajana.
Kumarruin harjaamaan Dunjan vatsaa ja ähkäisin kuuluvasti. Selkä- ja reisilihakset muistuttivat, että niitä oli viime aikoina käytetty tavallista enemmän. Kuulin Inkan naurahtavan.
- Kisatiimi kyllä vaatii veronsa, marmatin etsiessäni kivuttomampaa harjausasentoa.
- Epäilemättä, Oscar sanoi. – Mä vilkaisin teidän aikatauluja, ja näyttää siltä että valmennuksia on harva se päivä.
- Unohtamatta lihaskuntoa ja kehonhuoltoa, Inka huudahti. – Eevi ei totisesti anna meidän unohtaa käyttää lihaksia silloinkin kun ei olla ratsailla.
- Huh, ne kaikki peruskuntosuunnitelmat, valitin naurahtaen. – Mun kroppa on jo ihan kipsissä pelkästään ratsastamisesta, saatikka että kävisin salilla joka päivä.
Oscar hykerteli itsekseen. Sekä minä että Inka mulkoilimme häntä pahasti.
- Uskallakin nauraa, Inka uhkasi ja oli heittävinään poikaa kumisualla, jolla hän paraikaa puhdisti piehtaroimisjälkiä Ranan kyljistä.
 
Katsoin Oscaria ja Darcya. Oscar kyykisteli Darcyn etujalkojen parissa, eikä Darcy voinut jättää Oscarin hiuksia rauhaan. Tamma halusi osallistua harjaustuokioon. Se puhalteli Oscarin vaalean pystytukan aivan sotkuun. Oscar nauroi ja työnsi tamman pään hellästi syrjään. Huomasin hymyileväni aidosti kaiken stressin ja sadesään keskellä. Oli ihanaa nähdä Oscarin unohtavan perhesurut, joista hän oli kertonut minulle lauantai-iltana leikkipuistossa. Olimme istuneet pitkään paikallaan olevassa karusellissa, ja Oscar oli vuodattanut minulle kaiken tulevista häistä ja perheongelmista. Kuunteleminen oli tehnyt minut järkyttyneeksi ja surulliseksi. Mutta samalla ymmärsin olla kiitollinen siitä, että minun kotonani oli rauhallista, vaikka vanhempani olivatkin eronneet. Oscarin isäpuoli ei kuulostanut mukavalta tyypiltä.
Suljin silmäni ja palautin mieleeni hetken kun olimme nousseet karusellista, juuri ennen kuin olimme lähteneet koteihimme. Olin kurottanut laskevan auringon valossa tarttumaan Oscaria käsivarresta ja katsonut häntä silmiin.
- Muista, että mitä ikinä tapahtuukaan niin mä olen aina täällä sua varten. Jos kotona käy tilanne sietämättömäksi niin sä voit tulla nukkumaan vaikka meidän sohvalle. Ja jos sä haluat puhua niin mä olen käytettävissä koska vaan. Ja, Oscar… sä olet yksi parhaista tyypeistä mitä mä olen koskaan tuntenut. Älä anna tyhmien ihmisten lannistaa sua.
Kummallakaan meistä ei ollut tainnut olla kyynelet kaukana. Olimme sanattomina halanneet toisiamme tiukasti. Jokainen sana oli tuntunut oikealta, ja joka sana oli ollut totta. Oscar oli minulle tärkeämpi kuin tajusikaan.
Palasin nykyhetkeen, kun Oscar heilutteli minulle kättään.
- Maa kutsuu Valmaa!
Heräsin ajatuksistani suu pienessä hymyssä.
- Niin, mitä?
 
- Mä olin sanomassa, Inka sanoi, - että mä aina vaan valitan kisatiimistä, mutta on siellä ollut ihan huippukivaakin. Enemmän kivaa kuin kamalaa.
- Niin, yhdyin innokkaasti Inkan sanoihin. – Kaikki ratsastajat on niin kivoja ja kannustavia, ja Oscar on korvaamaton avustaja!
Oscar punastui.
- Mä olen oppinut hurjasti, hän sanoi ja kääntyi taas Darcyn puoleen. – Mä taidan nyt olla valmis satuloimaan.
Vein Dunjan takaisin laitumelle muiden tammojen seuraan. Se nypläsi paidanhihaani lempeästi, ennen kuin suunnisti muiden tammojen luo.
Niin, kaikki kisatiimiläiset olivat mukavia, mutta joidenkin seurassa ihoni nousi kananlihalle syystä tai toisesta. Minun ja Alanan välillä oli samaan aikaan turvallinen ja häiritsevä hajurako. Ja saatoin olla vainoharhainen, mutta Emma tuntui luovan minuun erityisiä katseita. Ja vähän erilaisia erityisiä katseita hän loi ilmiselvästi Christianiin, mikä sai vereni kihisemään ilman syytä. Minun ja Christianin juttu oli ohi, muistutin itselleni. Minä en pitänyt hänestä, eikä hän minusta.
Mutta miksi sitten olin mustasukkainen hänestä? pieni ääni päässäni nakutti. Vaiensin äänen päättäväisesti.
 
Palattuani talliin autoin Oscaria kiristämään satulavyön ja hain vielä Inkalle Ranan suojat. Olimme suunnitelleet menevämme maneesiin. Minä ja Oscar ratsastaisimme Darcylla vuorotellen, ensin Oscar ja sitten minä.
- Hei, samalla kun haet sun kypärän niin voitko hakea mun kaapista kameran? Inka pyysi ja heitti avaimet minulle. – Mä näkisin mielelläni joskus jotain videomateriaalia musta ja Ranasta.
Tapasimme maneesissa parin minuutin kuluttua. Autoin Oscarin selkään ja siirryin nojailemaan maneesin katsomon laitaan Inkan kamera valmiina. Ratsukot ottivat alkukäyntejä pitkin ohjin, ja vaihtoivat pari sanaa minun kanssani aina mennessään ohi. Maneesin pikkuovi kolahti, ja Miro säntäsi sateesta lämpimään.
- Heippa hei, hän tervehti Mirolle ominaiseen iloiseen tapaan. – Täälläkö on alkamassa valmennussessio?
- Eei, naurahdin. – Kunhan vähän ratsastellaan. Inka halusi että mä kuvaan sitä ja Ranaa.
- Linssiludet, Miro tuhahti. Hän tuli vähän matkan päähän nojailemaan aitaan. Olimme hetken hiljaa, katselimme vain ratsukoita.
- Eikö ole tylsää käydä tallilla kun ei ole mitään hevosta hoidettavana eikä edes ratsastustunteja? kysyin.
- On se, Miro myönsi. – Mutta mä häivyn kuitenkin taas syksyllä, joten ei sitä viitsi nyt tehdä mitään pysyvää.
- Mites sä ja Nanna? kiusoittelin. He olivat viime viikkoina näyttäneet kovin läheisiltä.
- Naah, me ollaan kavereita, Miro sanoi ja katsoi muualle. – Sitä paitsi sillä taitaa olla joku toinen.
Hätkähdin. En ollut Nannan kanssa puheväleissä, joten en tietenkään tiennyt viimeisimpiä uutisia hänen rakkaussarallaan.
- Mustasukkaisuutta ilmassa? jatkoin kiusoittelua peittääkseni hämmennykseni. Miro katsoi minua silmäkulmastaan.
- Ei tässä oikeen parane olla mustasukkainen. Nanna ei ole mun tyttö enää.
Punastuin. Tiesin tarkalleen, miltä tuntui olla mustasukkainen ihmisestä, josta ei saisi olla mustasukkainen. Ja tiesin yhtä hyvin, miltä tuntui olla rakastunut ihmiseen, johon rakastuminen oli vain… väärin.
- Entä sä ja Nanna? Miro keskeytti ajatuksenjuoksuni. – Aina jos kysyn Nannalta jotain susta niin se vaihtaa aihetta.
 
En onnekseni ehtinyt vastaamaan, kun Inka huikkasi minua kuvaamaan. Keskityin antamaan neuvoja myös Oscarille, joka kokeili samoja verryttelykuvioita kuin Inka. Huomasin, että Miro katseli Oscarin ja Darcyn menoa haikeana.
- Kerran mäkin olin oikea hevosmies, hän sanoi, vain puoliksi leikillään. – Jopa hoitaja oikein.
En tiennyt mitä sanoa.
Maneesin ovi aukesi, ja Eevi-Sofia talutti Suden sisään.
- Ihanaa, Valma, onko sulla kamera! Voitko kuvata mua ja Suttakin?
- Tää on Inkan kamera, mutta voin, vastasin.
Seuraavat kymmenen minuuttia yritin vain pitää käteni vakaana ja videoida vuoroin Inkaa ja Eeviä. Samalla huutelin edelleen ohjeita Oscarille ja juttelin leppoisasti Miron kanssa. Kaikkien kolmen ratsukon työskentely näytti upealta. Kolmen viikon päästä koittaisivat kisat Rinnsteinin tallilla, ja olin varma, että saisimme tuntea ylpeyttä kisatiimimme suorituksista siellä. Ja minä olin yksi kisatiimiläisistä, ajattelin, ja olin pakahtua ylpeydestä.
Kohta pääsin itse Darcyn selkään. Se tuntui reippaalta ja vetreältä Oscarin ratsastuksen jäljiltä. Miro puolestaan jatkoi ratsukoiden kuvaamista. Pyysin häntä kuvaamaan myös minua ja Darcya. Ratsastaessani ajattelin, että tällaista treenaamisen piti olla. Tiimityötä.
Kun Darcyn pehmeä laukka pyöri allani, unohdin kaikki kaverisotkut, stressin, kisat ja jopa Christianin. Rakkaalla hevosella ratsastaminen oli kerta kaikkiaan paras asia, johon kesälomaansa voi käyttää.
Valman ja Darcyn kuudes treenikerta
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Aleksi
Tallin omistaja
Tallin omistaja
avatar

Viestien lukumäärä : 1933
Join date : 19.10.2013
Ikä : 23

ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   To 07 Heinä 2016, 23:47


^kuvitusta edelliseen tarinaan

#kisatiimi
Takaisin alkuun Siirry alas
Näytä käyttäjän tiedot
Sponsored content




ViestiAihe: Vs: Kaunolan Darcy   

Takaisin alkuun Siirry alas
 
Kaunolan Darcy
Takaisin alkuun 
Sivu 1 / 1

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Hallava :: Hallava :: Päiväkirjat-
Siirry: