6.12. Itsenäisyyspäivä

Juhlistamme tänä vuonna itsenäisyyspäivää Hallavassa itsenäisyyspäivän vastaanotolla, jonne jokainen on tervetullut omalla hevosellaan tai hoitohevosellaan. Aloitamme illan nauttimalla itsenäisyyspäivän aterian tallituvassa, josta siirrymme pikkuhiljaa hevosten kanssa maneesin puolelle, jossa tanssiaiset pidetään. Ratsastelemme rauhallisessa tahdissa musiikin soidessa taustalla ja nautimme mahtavasta seurasta. Pukukoodi on hyvin juhlava: tytöille mekot ja pojille puvut. Toki jalassa saa olla ratsastushousut näin halutessaan. Hevoset voi myös koristaa asiaankuuluvalla tavalla ja satulan jättää halutessaan pois.
Kaikki ovat tervetulleita!




Piirrä puvustasi kuva tai kuvaile tunnelmaa tarinamuodossa. Kaikenlaiset osallistumiset otetaan vastaan foorumilla tässä topicissa, koko viikonlopun ajan!
Osallistujat palkitaan itsenäisyyspäivä-merkillä!


♥: Aleksi ja Miranda

Tässon Lotan kuva:) Se ei jaksa itse piirtää, joten...

Tein tämmösen vähän erikoisemman ;-D

Mikki ja Valma Pinkillä (:
Toivottavasti Valma tykkää mekosta (mut jos kengistä et tykkää ni saat selkäsaunan!) (:
Harmi ettei meidän söpöys välittynyt tohon pikseliversioon.. mä en oikein hallitse vielä tota tabletilla piirtämistä. Luonnos oli paljon hienompi D:

Tosi hieno kuva Aleksista ja Mirandasta. Ja Valman tekemä kuva Lotasta on tosi hieno myös! Ja Nannankin on kekseliäs, tykkään sen hiuksista (!) ja sukkiksista (:

Nojasin Ranaan, poskeni olivat punaiset ja jalkani jäässä. Rana nykäisi käyntiin, huomasin että toinenkin pari oli uskaltautunut olemaan ilman satulaa. Valma ja Mikki. Jälleen kateuden aalto pyyhkäisi ylitseni. He olivat niin suloisia että kadutti jo se, etten itse omannut edes ihastusta. Okei, saatoin nolona itselleni myöntää, että lähimpänä ajatuksieni unelmien miestä oli Mikki, joka oli Valman kanssa. Tavallaan Valman omaisuutta, eli... joo. Olin vaan iloinen siitä, että Mikki oli minulle hyvä ystävä. Oikeastaan, eilisen jälkeen... melkein kuin veli, joka tiesi minusta kaiken.

Mutta nyt tulee se pelottava kohta. Olin luvannut Topiakselle että olisin sen "seuralainen". Tässä vaiheessa Rana nytkähti kuin itsestään käyntiin Pinkin taakse, ja jouduin jarruttamaan tuota hieman. Rana ja Pinkki olivat vääjäämättä ylimmät ystävät. Silitin tamman kaulaa ja tasapainottelin selässä naistensatulassa. Tummansininen samettimekko oli klassinen mutta kaunis, ja helmikaulakoru teki koko asusta hyvin yhtenäisen ja nimenomaan klassisen, yksinkertaisen kauniin. Ranakin oli saanut helmiotsapannan meksikolaisiin suitsiinsa, joiden turparemmissä oli sydämenmuotoinen... osa. Ihastellen Pinkin loimea, mutta minäpä en tarvinnut loimea! Minä olin sininen ja Rana valkoinen, ja homma oli hoidettu.

Rana käveli rauhallisesti eteenpäin ja hymyilin tammalle. Ensimmäistä kertaa hänen selässään Hallavassa, ja sujui moitteettoman hyvin. Olin ottanut riskejä valitessani keikkua selässä: ilman satulaa, naistensatulassa, mekossa... listalle ei ollut loppua. Kohensin asentoani ja vilkuilin hermostuneena Topiasta. Mitä jos en osaisikaan tanssia hyvin? Jos kumpastuisin mekkoni helmaan? Jos Topias sanoisi jotakin ja minua alkaisi nolottaa? Okei, tiesin että nolostuisin joka tapauksessa, vääjäämättä. Silitin Ranan kaulaa.

Hetken kuluttua Aleksi alkoi soittaa musiikkia. Liu'uin alas Ranan selästä ja talutin tamman Kyyhkyn luokse. Hymyilin ujosti Topiakselle ja pujotin ohjat käteni läpi. Topias tarjosi minulle kättään ja hymyili varovaisesti. Punastun välittömästi, mutta tartuin pojan käteen ja vastasin hymyyn. Astuin lähemmäs poikaa ja aloin tanssimaan. Rana seurasi minua katseellaan, olin jättänyt tuon kiinni pylvääseen riimunnarusta. Ei ollut ketään jolle Rana antaa, joten voi voi... muutaman tanssin jälkeen niiasin Topiakselle.
"Kiitos, mutta mä en kyllä enää jaksa", sanoin hymyillen ja punastuneena.
"Okei, no pidetään tauko", Topias ehdotti ja nyökkäsin hymyillen. Jos olisin ollut yhtään rohkeampi, olisin pyytänyt Mikiltä yhden tanssin.

Koska en uskaltanut, talutin Ranan sivuun ja hiljaa silitin tammaa. Istuin kiikkerällä penkillä ja hiljaa kuiskin tammalle. Rana, Rana oli minun rakkaani. Minun pieni kultani. Syleilin tammaa ja odotin vain lähtöä. Muutama henkilö käveli ohitseni minulle hymyillen ja hymyilin heille takaisin. Sitten Topias tuli luokseni.
"Saanko vielä yhden tanssin?" poika kysyi vaivaantuneella äänellä.
"Kyllä kai se käy", vastasin hymyillen ja tartuin pojan käteen. Tällä kertaa katsoin toista silmiin koko ajan enkä vilkuillut muita tai varpaitani. Ja hymyilin. Tanssin lopussa niiasin Topiakselle ja soon hänelle yhden kauneimmista hymyistäni. Menin Ranan luokse ja silitin tammaa.
"Rana, tänään minulla meni hyvin. Ja kiitos, kun et pelleillyt. Oikeasti sä olet mun sydämessäni, eikä kukaan poika. Vaikka onhan meidän tallilla tosi kivoja poikia, niinkuin Topias ja Mikki. Mutta en mä uskaltais edes puhua niille ilman. Sä oot ihana", hempeilin ja talutin tamman hiljaa maneesista ulos. Ilta oli ollut ihana, ja painauduin tamman kaulaa vasten hymyillen hiljaa.

Katsoin itseäni tallin vessan peilistä. #Musta lammas# Naurahdin miettiessäni miltä tulisin näyttämään sinivalkoisten ratsukoiden keskellä. Mustavalkoinen mekko oli kuitenkin ollut ainut josta olin pitänyt tarpeeksi, ainut koko kaupungin juhlapukuliikkeiden puvuista.
Kokeilin kevyesti kampaustani. Yksi vaalea hiussuortuva karkasi nutturastani.
"Salla? Juhlat alkaa kohta" joku tytöistä huusi vessan oven takaa. "Joo, mä tuun ihan just" huusin takaisin. Huokaisin, ja lisäsin vielä muutaman sipauksen ripsiväriä. Sitten suljin meikkilaukkuni, ja avasin vessan oven. Tallitupa oli täynnä kampauksiaan viimeisteleviä tyttöjä, mutten ehtinyt jäädä juttelemaan kenenkään kanssa. Kiiruhdin satiiniunelman helmaa ylhäällä pitäen talliin, jossa sinivalkoisiin puettu Snezana oli, viimeisen päälle valmisteltuna. Lumisotaepisodin jälkeen olin juoksuttanut riehuvaa Snezanaa puolitoista tuntia, joten sen ylimääräiset energiat oli todennäköisesti jo kulutettu. Täysiverinen hamusi pukuni yläosaa hyväntahtoisesti, mikä sai minut naurattamaan. Kiinnostus vaatetustani kohtaan oli siis herännyt vasta kun puin jotain, mihin ei saanut tehdä lähempää tuttavuutta.
"Okei, mentiin." kuiskasin tammalle, ja avasin karsinan oven.

Tallipihalla vallitsi kirpakan jouluinen tunnelma. Ilta oli jo hämärtymässä, ja ensimmäiset tähdet tuikkivat jo kirkkaalla yötaivaalla. Snezana korskahteli, ja steppasi paikoillaan, joten jätin taivaankappaleiden tarkkailun myöhemmäksi.
Kun saavuimme maneesiin oli paikalla jo aikajoukko muita ratsukoita. Hiukan ennen musiikin alkua keskustelin Inkan kanssa siitä kuinka helppoa oli pukea valkoinen hevonen itsenäisyyspäivää varten. Inkalle se nyt oli ainakin ollut helppoa, hänellä kun itsellään oli sininen puku. Minulla oli sentään siniset silmät, mutta siihen se sinisyys jäi minun osaltani. Kun ensimmäiset soinnut kajahtivat ilmoille, kiipesin korokkeen avulla Snezin selkään. Mietin kauhulla mitä seuraisi, jos Snezana temppuilisi vähääkään, eihän minulla ollut edes satulaa, puhumattakaan ratsastushousuista. Naistenistunnassa oli hankala pysyä, mutta meidän osalta ratsastelu saikin jäädä vain ensimmäisen kappaleen aikana käveltyyn kierrokseen. Sen jälkeen talutin tamman sivummalle, ja vietimme loppuillan jutellen muiden kanssa. Minkä lisäksi uskaltauduin loppuillasta taluttamaan Sneziä jopa ravivauhdilla.

Puvusta kuva myöhemmin

Mekon laskeutuessani ylleni olin ihan juhla fiiliksessä. Asta oli paras seurulaiseni joten koristelin sen hännän ja letin. Päätin ratsastaa sinisellä riimulla ja ohjilla. Halusin että mekko ei ihan kuolisi joten laitoin valkoisen huovan alle. Nousin selkään ja nautin ponin hienosta liikkeistä, ja sen innokkuudesta.




/anteeks maikki näyttää kauheen vanhalta

Mikki, toi on just perfect <3 Noi kengät on jännät... ei kun mitä? En haluu selkäsaunaaDX
Mut osu ihan nappiin:D

Piirsin tän pari päivää sitten, mutta toi Mikin piirtämä on hienompi n___n

Tallin pihalla, ennen "tanssiaisia", tunsin itseni todella tyhmänrohkeaksi. Mikki oli juuri aika vaikeasti auttanut minut Pinkin kyytiin. Olin päättänyt, että Dunja saisi tänä iltana jäädä talliin, mutta nyt minua kadutti. Pinkki tuntui ainakin metrin verran isommalta. Takerruin Pinkin harjaan paniikinomaisesti. Mikki hymyili minulle alhaalta. Jos olisin uskaltanut, olisin kertonut hänelle, miten komea hän oli. Mutta en uskaltanut. Tietenkään.
Tämän illan ratsastusta hankaloitti se, että jouduin ratsastamaan naistensatulassa mekkoni takia. Pinkillä ei ollut edes satulaa.
- Relaa, Valma, Mikki sanoi iloisesti. - Et sä sieltä tipahda. Mä nousen tuolta aidan päältä kyytiin.
Pinkki keinahti, kun Mikki lähti taluttamaan sitä ihmis- ja hevospaljouden läpi kentän aidalle. Rutistin harjatukkoa sormissani vielä kovempaa.
Tunsin suunnatonta helpotusta, kun Mikki lopulta istui takanani. Hän hoiti ohjaamisen, joten saatoin käyttää kaiken keskittymiseni selässä pysymiseen.
- Sit mentiin, Mikki kuiskasi korvaani. Minulla oli vähän turvallisempi olo, kun minun ei tarvinnut istua yksin Pinkin selässä. Silti jännitin aika lailla. Ratsastimme hevosjonon mukana maneesin. Kansanlaulut soivat hiljaa maneesin kaiuttimista, ja hiljainen puheensorina täytti koko tilan. Räpyttelin silmiäni karkottaakseni onnen kyynelet.
Muutaman minuutin kuluttua rentouduin.
- Tää on oikeastaan aika kivaa, tunnustin olkani yli Mikille. Poika nauroi.
- Sä jännitit ihan turhaan. Mä en ikinä päästäisi sua tipahtamaan.
Taas hiljaista, matalaa naurua, joka sai pienet, näkymättömät hiiret kipittämään kylmillä tassuillaan selkääni pitkin. Sitten Mikki sanoi:
- Muistinko mä sanoa, että sä olet tosi kaunis?
Pudistin päätäni ja käännyin taas Mikkiä kohti. Ääneni kuulosti ujolta.
- Kiitoos. Ja sä olet tosi komea.
Sitten minä tietysti punastuin.

Siinä minä sitten istuin keskellä maneesia pikkuisen Mincan selässä. Ihana tummansininen mekkoni oli liukas, mutta onneksi Mincan selästä ei ollut korkeaa pudotusta maahan. Suoristin hiukan helmaa ja yritin saada itseni rauhoittumaan. Olo oli juhlava ja tunnelma hiukan jännittynyt. Siitä oli jo hetki, kun olin viimeksi ratsastanut Mincalla.

Ohjasin ponin uralle ja yritin saada Mincaan jonkinlaisen tuntuman. Vaikeaa se kyllä oli, kun ei ollut mahdollisuutta antaa pohkeita. Niinpä tyydyin vain maiskauttamaan kevyesti. Kääntelin muutaman ympyrän ja Minca totteli. Sen harjaan solmitut siniset ja valkoiset nauhat heilahtelivat kauniisti.
- Sinä olet ihanin poni, jonka tiedän, kuiskasin ja taputin sen kaulaa.

Hetken käveltyämme käänsin Mincan sivummalle. Maikki ja Asta olivat jo siirtyneet hiukan kauemmas muiden ratsukkojen luota ja minä liityin heidän seuraansa. Uppouduin jutustelemaan Maikin kanssa, samalla, kun seurasin syrjäsilmällä maneesin tapahtumia. Hienon näköinen yksityisenä Hallavassa asustava hevonen kantoi selässään kahta ihmistä. En tunnistanut kumpaakaan, mutta sen näki, että ihastusta näiden kahden välillä oli.
- Emppu, hei. Kuunteletko sä? Maikki henkäisi ja käänsin pääni häntä kohden.
Huolehtikoot muut romantiikasta, ajattelin. Tänä iltana minä aioin juhlia Mincan ja ystävieni kanssa.

Tässä linkki meidän kuvaan