31.10. Monipuolista maastoilua hoitajille

Uuden ratsastuksenopettajan ensimmäiseksi teoksi päätin järjestää maastoretken hoitajille, perjantaina 31. lokakuuta. Maastoretken pituus on 3 tuntia ja eväät otetaan tallilta mukaan reppuihin. Maastolenkki kulkee ensin pohjoiseen päin Maalaismiehentietä, jonka jälkeen käännytään lehtensä pudottaneeseen koivikkoon jonka laidalle olen rakentanut pienen pujotteluradan. Koivikosta jatkamme matkaa hiekkaiselle tielle johon talvella tulee hiihtoladut, sen varrelle olen raahannut muutaman alle puolen metrin kierrettävän rungon, jotka voivat kaikki halukkaat hypätä mutta jos menee pupu pöksyyn, voi esteen kiertää turvallisesti. Tämän jälkeen saavumme pienelle kodalle tien varrella, otamme mukaamme riimunnaruja joilla voimme kiinnittää hevoset puihin. Syömme evästä ja jatkaa jatketaan pellon varteen. Pellolla edetään rauhallista laukkaa tai ravia, muutaman pienen ojan ylitys on edessä. Pronssijoki virtaa silloin oikealla puolellamme. Kun pääsemme Hallavaa vastapäätä olevalle pellolle, muut voivat ottaa hengähdystauon sillä aikaa kun Celia ja joku urhea apulainen käyvät hakemassa tallilta pienet tykötarvikkeet ja rakentavat gymkhanaradan. Sitten kilpailemme leikkimielisesti. Järjestämme parit tai neljän joukkueet, mikäli johonkin ryhmään tulee kolme tai yksi niin yksi ratsastajista tekee radan kahdesti ja nyt saavat lähteä kaikkien satulat. Ensimmäisessä lajissa ratsastajalla on kädessään kolme lippua ja ne tulee asettaa tötteröihin mahdollisimman nopeasti, ihanteellinen askellaji on laukka koko ajan. Seuraava ratsastaja kerää liput pois ja vie ne seuraavalle kilpailijalle ja tuon suorituksen jälkeen ryhmän viimeinen jäsen hoitaa homman keräämällä liput pois. Seuraavassa lajissa jokainen suorittaja ratsastaa ensin kaksi metriä, jonka jälkeen laskeutuu hevosen selästä juoksemaan pitkää lankkupenkkiä pitkin hevosen vierellä, penkin lopuksi noustaan takaisin selkään (tyyli vapaa ;-D) ja ratsastetaan maaliin. Viimeiseen lajiin kuuluu vanha ja tuttu peltolaukkakisa, jossa jokaisesta tulee oma yksilönsä. Ensimmäinen joka ylittää ojan voittaa. Kaikille on tarjolla tallilla pieni palkinto, marjapiirakkaa, kaakaota sekä muita pieniä naposteltavia.

Osallistujat - osallistu alla omalla ja ratsusi nimellä :-) TÄYNNÄ
Celia - Tinttu (kärjessä, ilman satulaa)
Inka - Rana (ilman satulaa)
Salli - Minca (ilman satulaa)
Maikki - Rasse
Valma - Darcy
Max - Nikita
Salla - Vanilla
Miro - Palle
Rafael - Dunja

Tunnin maksaminen
Haluaisin että kirjoittaisitte kaikki pienen pätkän tapahtumista, joten jokainen osallistuja valitsee yhden näistä pätkistä (kerro se ilmoittautumisessasi) ja kirjoittaa siitä. Jos osallistujia on enemmän kuin tehtäviä, keksin niitä lisää.

- Tallilta lähdettäessä jonkun hevonen aloitti oikein hienon shown, jonka ansiosta lähtö myöhästyi. Kuka hevonen oli kyseessä, miten ratsastajaparka sai hevosen aisoihin ja miten muut hevoset reagoivat lajitoverinsa rauhattomuuteen? Maikki
- Maalaismiehentiellä vastaan tuli pyöräilijä, joka pyysi saada silittää jotakuta hevosista. Miten malttamattomimmat ratsut ja ratsastajat reagoivat tilanteeseen, vai kieltäytyikö hevosen ratsastaja kokonaan ja jatkoi matkaa? Max
- Koivikossa joku huomasi kännykkänsä tippuneen taskusta tienvarteen viisikymmentä metriä aikaisemmin. Kuinka tilanne korjattiin, lähtikö joku hakemaan kännykkää? Rafael
- Maastoesteillä jonkun hevonen temppuili. Onko luvassa putoamiskakkua, vai miten tilanteesta pärjättiin? Salli
- Evästauolla juteltiin rauhallisesti. Kuka keksi parhaat vitsit, kuka kertoi kamalimman kokemuksensa, kuka keksi pelata totuutta ja tehtävää? Valma
- Matkan jatkuessa pusikossa rahisee. Miten siihen suhtautuvat hevoset, ja entä ratsastajat? Salla
- Pellolla joku hevonen yltyy kiitolaukkaan. Kuinka käy ratsastajalle? Inka
- Kirjoita kisailuista, tulokset kannattaa arpoa :-) Tähänkin olisi kiva saada jännitystä! Miro

Tuntia sponsoroi kaverini, joka on luvannut tehdä yhden tai muutaman hätäisen piirroksen - osallistukaa siis nopeasti, niin ensimmäisistä ratsukoista ehditään tehdä jonkinlaiset kuvat :-D

Inka - Rana, meitä ei tarvitse siis piirtää kun olen tunnin pitäjä eri alter egolla, mutta oishan se kiva :-3 Tietysti muut edelle. Ja mä voisin ottaa tuon pellon kiitolaukkakohtauksen. Ja tullaan tietty ilman satulaa, täytyy hankkia joku huopa joka ei oo kovin liukas... ;-)



// - C

Salli ja Minca mukaan!:) -- ja ottaisin ton estekohtauksen, kun keksin siihen hauskan jutun ja ilman satulaa mennään


// - C

Maikki-Rasse, koska Asta saa nyt jäädä mä haluan vauhtimaaston (okei toi oli epäreilua :c ) Mut joo tää kohtaus meille:

Tallilta lähdettäessä jonkun hevonen aloitti oikein hienon shown, jonka ansiosta lähtö myöhästyi. Kuka hevonen oli kyseessä, miten ratsastajaparka sai hevosen aisoihin ja miten muut hevoset reagoivat lajitoverinsa rauhattomuuteen?

// mahdollista maksaa vielä sunnuntaina? Mä tuun kotiin lauantai iltana.

Valma - Darcy, koska Dunja alkaa totta tosiaan käydä pieneksi:) Mä voisin ottaa evästauon tapahtumat.

Salla - Vani

Lisään teidät kotona, en nyt jaksa kännyllä :-D
Ja Salla, kukas tämä Vani on? Snezanan varsa? Haluaisin tamman sivut tietooni, Snezanan vielä ymmärtää kun on sen verran tuttu persoona.

Luulen, että Salla tarkoitti Vanillaa?:-D

Mie voisin tulla mukaan Nikitalla.  Kirjoittaisin ohikulkijasta, joka haluaa silittää hevosia :>

Jees, muokkaan kaikki mukaan.
Salla, voisitko siis vielä kertoa millä tarinalla maksat ja tarkoitiko Vanillaa ratsuksesi, vai? :-)

Ja sori ku kirjoittelen nää Inkalla, mut en jaksa kirjautua edestakasin Ceellä ja tällä Dx

Miro repäisee ja lähtee mukaan, tietenkin Pallella:-) Voisin ottaa kirjoittaakseni ton kisailun.

//Hupsis, Celia meneekin Pallella:/ Oisko se sit Tinttu?

Joo, Vanillaa tarkotin

Ja milläs maksat, Salla?
Lisään Miron mukaan :-) Voit ottaa Pallen, vaihdan Tintun kärkihepaks!
Vielä yhdelle ois tilaa! Raffeliii? ;-)

"- Matkan jatkuessa pusikossa rahisee. Miten siihen suhtautuvat hevoset, ja entä ratsastajat?"
kuulostaa inspiroivalta

No Joo, tuun mukaan jollakin ponilla, mikä nyt on vapaana:D /millon maksu pitää olla tehtynä?

OTAN DUNJAN!! Ja ilman satulaa tietysti! Ja mulle tais jäädä toi kännykkäjuttu, not bad! Btw, törkeen hyvä idea;3

Maksun voi tehdä sitten kun inspiroi, ei mulla mitään deadlinea oo! Kunhan nyt joskus tulee tehtyä :-) Sitte ois retki täynnä, voitte alkaa maksella.

Olimme vihdoin päässeet matkaan. Hevoset kulkivat nätissä jonossa hiekkatietä pitkin Celia Tintun kanssa kärjessä. Minä keikuin Nikitan kapeassa selässä tamman tepsutellessa hermostuneena Darcyn perässä. Tyttö olisi selkeästi halunnut jo siirtyä nopeampaan tempoon. Yritin itse istua mahdollisimman rennosti syvällä satulassa. Muuten Nikita vaikutti kuitenkin ihan kuuliaiselta ja mukavalta ratsulta, joten odotin reissusta kehkeytyvän vähintäänkin mukava.
Käännyimme autiolle maalaismiehen tielle. Lehdettömät puut heiluivat tuulessa heilutellen oksiaan uhkaavasti. Jossain lintu pyrähti lentoon. Satulat narisivat ja sora kahisi kavioiden alla. Kiedoin kaulahuivini paremmin leukaani peittämään, jottei kirpeä syysilma pääsisi nipistelemään.
Jonkin aikaa kuljettuamme vastaan tuli vanha papparainen polkupyörällä sitkuttaen. Tuo hidasti vauhtiaan hevosten kohdalla ja katsoi kummissaan joukkiottamme.
”Onpas hienoja eläimiä. Saakos niitä silittää?”
Ukko parkkeerasi pyöränsä Nikitan kohdalle, joten totta kai minun piti kohteliaisuussyistä pysäyttää. Tamma puhalteli hermostuneena sieraimistaan ryppyisen vanhan miehen lähestyessä käsi ojolla.
”Silitä vaan, tää on ihan kiltti”, hymyilin väkinäisesti miehelle.
Tuo taputti kimon kaulaa ja mutisi tammalle omiaan. ”Oletpas kyllä komia eläin. Minullakin oli nuoruudessani pihalla seisomassa semmoinen harmaa hevonen, joskus sen kanssa kävin aina kylillä ratsastamassa…”

Jonon alkupää oli huomaamattani jatkanut kulkuaan ja takanani olevat hevoset alkoivat pikkuhiljaa hermostua kavereiden kadotessa näköpiiristä mutkan taakse. Nikitakin alkoi tepastella hermostuneena.
”Ohops. Taitaa hummalla olla kiire etiäppäin..” papparainen mutisi ja astui hieman taaksepäin pois Nikitan tepastelevien kavioiden alta.
”Vähän alkaa hermostua, kun kaverit katosivat”, selitin pahoittelevaan sävyyn.
”No minäpä päästän teidät jatkamaan sitten matkaa.”
”Hyvää päivänjatkoa”, toivotin vielä ukolle ja myötäsin sitten ohjista antaen Nikitalle luvan jatkaa matkaa.
”Huhhuh, Vani ei ois kyllä pysynyt enää hetkeäkään paikoillaan”, Salla huokaisi helpotuksesta Vanillan selässä.

Kannustin Nikitan raviin ja pian saavutimmekin toiset. Matka saattoi taas jatkua.

Salla ja Vanilla hyppäämässä puunrunkoa

Mä kökötin Pallen satulattomassa selässä ja vilkuilin kammoksuen ratsastusrataa, jonka Celia ja Maikki olivat rakentaneet pellolle. Kolmessa linjassa kolme tötteröä. Celia oli selittänyt meille ensimmäisen kilpailulajin iidean, ja sitten hän ja Max olivat paperilapuilla jakaneet meidät kolmeen joukkueeseen. Mun joukkueessa oli mun ja Pallen lisäksi Inka ja Rana ja Maikki ja Rasse. Molemmat tytöt näyttivät innostuneilta, etenkin Maikki, jonka poni tepasteli edestakaisin. Mua lähinnä kauhistutti.
- Miro voi olla se, joka kerää liput pois, eli keskimmäinen, Maikki taktikoi.
- Päättäkää miten parhaaksi näette, sanoin.
- Mä ja Rana mennään eka, ja sitten Maikki ja Rasse tekee hurjan loppukirin.

Muissakin ryhmissä oli taktiikkakeskustelut meneillään. Meidän vasemmalla puolella oli Sallan, Valman ja Rafaelin ryhmä. Salla ja Rafael näytti Inkan ja Maikin tavoin innostuneilta, Valma vähän kalpealta. Niiden toisella puolella oli Celian, Maxin ja Sallin ryhmä. Veikkasin, että se ryhmä voittaisi kaiken kahden ratsastuksenopettajan voimalla.
- Järjestäytykää! Celia huikkasi. Meidän ryhmä asettui jonoon Inka ekana, sitten minä ja perää piti Maikki. Inkalla oli kädessä kolme viiriä, jotka hänen piti asettaa tötteröihin, sitten mä poimisin omalla vuorollani viirit takaisin ja lopuksi Maikki laittaisi ne vielä kerran tötteröihin.
- Valmiinanne, paikoillanne... hep! Celia huusi. Hurja töminä täytti ilman, kun kolme ratsukkoa lähti liikkeelle. Kauimmaisena vasemmalla Max ja Nikita, keskellä Salla ja Vanilla ja meidän ryhmästämme Inka ja Rana. Ratsukot nelisti ritirinnan pellolla ja tökki lippuja tötteröihin. Mä pohdin, miten se onnistui niin kovasta vauhdista.

Kaikkien ryhmien ratsukot oli samaan aikaan maalissa. Sitten olikin mun vuoro. Palle ei onneksi ollut erityisen innostunut, ja me edettiin rauhallisessa ravissa, vaikka mä olin silloinkin koko ajan tipahtamaisillani. Mä en vilkuillut sivuilleni, sillä arvatenkin kun mä ja Palle oltiin ensimmäisen lipun kohdalla, muut oli jo maalissa. Kolmas lippu me ohitettiin, mä jouduin siis palaamaan takaisin päin. Kuulin, kuinka Maikki ja Inka maalissa ähki tuskastuneena. Mä sentään yritin parhaani, patistin Pallen reippaaseen raviin loppusuoralle. Se oli aika hurjaa.
Maikki ja Rasse yritti vielä kirittää, mutta me oltiin auttamatta viimeiset. Kilpailun voitti Sallan, Valman ja Rafaelin ryhmä.

Toinen kilpailu kauhistutti mua vielä enemmän. Viestissä piti jalkautua ja taluttaa ratsua itse penkillä kävellen. Loppusuoraksi sai taas kavuta selkään.
Tällä kertaa Maikki ja Inka laittoivat mut ensimmäiseksi. Kun Celia huusi hep, mä patistin Pallen raviin kohti penkkiä. Sitten mä jalkauduin suoraan penkille. Mä ja Palle kipitettiin rinnakkain. Mä varoin tiukasti katsomasta sivuilleni Rafaeliin ja Maxiin, etten sekoaisi askelissani. Penkin päästä mä pääsin kuin ihmeen kaupalla nopeasti Pallen selkään. Tukkajumala taisi innostua nähdessään Dunjan ja Nikitan kirittävän hurjaan loppusuoralla. Mun kauhuksi sekin nosti laukan. Mä takerruin kouristuksenomaisesti harjaan, mutta Pallen askellus olikin ihmeen tasaista ja keinuttavaa. Mä kuulin kuin unessa joukkueiden kannustushuudot, ja kun mä tulin maaliin, mä olin jo totaalisesti jäänyt koukkuun laukkaamisen hurmaan.
Maikki ja Rasse kirittivät meidät voittoon. Se tuntui juhlavalta, ja me lyötiin Maikin ja Inkan kanssa ylävitoset. Sallan, Valman ja Rafaelin ryhmä tuli toiseksi.

Lopuksi pidettiin laukkakilpailu, josta mä jättäydyin sivuun. Laukkaaminen oli ollut hauskaa, mutta mua hirvitti, että putoaisin vauhdissa muiden hevosten jalkoihin. Mä ja Palle katseltiin sivusta kun muut kilpaili. Salla ja Vanilla voitti Maxin ja Nikitan hiuksenhienosti, kolmanneksi tulivat Valma ja Darcy ja neljänneksi Maikki ja Rasse. Muut hevoset tuli maaliin jotakuinkin rinta rinnan, paitsi että Mincalla ei ollut ratsastajaa selässään. Onneksi Salliin ei ollut sattunut. Tyttö juoksi iloisesti maaliin, tarttui Mincan ohjiin ja hyppäsi noin vain takaisin selkään. Vilkaisin häntä arvostavasti. Mulla olisi siinä vaiheessa pupu pöksyssä.

Vähän myöhässä, köh köh...

Tää tulee nyt myöhässä mutta mun tunnit saa maksaa ihan millon vasn haluaa, vaikka kuukauden myöhässä :-D

Pellolla Rana alkoi nykiä ohjia huolestuttavasti, mutta pysyi vielä pöksyissään. Nikita ja Vanilla olivat myös molemmat todella into piukeana ja odottivat laukkaa. Takanani pienemmällä ponilla ratsastava Rafael vitsaili aika ajoin jotain Ranan koosta - niin leveys- kuin pituussuuntaankin. Naureskelin hyväntahtoisille yrityksille itsekseni. Kun Celia antoi luvan laukkaan, Maikin Rasse lähti ensimmäisenä tykittämään. Nikita ja Vanilla lähtivät hyvinä kakkosina. Minca joka oli kulkenut jonon edessä jäi isommista jälkeen ponin askelillaan, mutta pisti melko hyvin kampoihin Rasselle jota alkoi lähestyä. Rana yritti lähteä ryöstämään, mutta pysyin tiukkana ja vähän ärähtämällä tamma pysyi kiltisti mummolaukassa, vaikka meinasikin sprinttailla oikein kunnolla. Valma ratsasti edelläni Darcyn kanssa. Yhtäkkiä metsiköstä kuului hirveä ryminä ja hevoset säikähtivät sitä.

Minca, Vanilla ja Palle pysähtyivät tuijottamaan äänen suuntaan intensiivisesti. Rasse pukitti, mutta Maikki pysyi satulassa. Tinttu, Vanilla ja Darcy näyttivät ensin säikähtäneiltä mutta hengittivät sitten syvään. Minca steppaili. Rana sitten? Tamma hyppäsi oikein kunnolla ylöspäin ja heitti takajalkoja kunnon voimilla kohtisuoraan ylöspäin. Celia huuteli muutaman ohjeen, Valma sulki silmänsä ja Max yritti rauhoitella muita hevosia. Seuraavalla hypyllä leukani iskeytyi Ranan kaulaa vasten ja päästäni hieman pyörällä pitelin hyppivää rankan harjasta kiinni. En aikonut tippua. Jossakin vaiheessa suistuin satulasta ja jäin roikkumaan kaulalle. Kimo heitti päänsä ylös, ja mätkähdin maahan, mutta show olikin ohi siinä vaiheessa. Traktori ilmestyi pellolle ja vaikka hevoset päristelivät sille, ne rauhoittuivat.
"Sattuiko?" Celia kysyi ja laskeutui Tintun selästä vierelleni.
"Ei, mutta anna kun hengähdän tässä hetkisen", mutisin ja makasin selälläni ohuen lumipeitteen saaneessa pellossa. Ei minua oikeasti sattunut, leukaa nyt vähän vihloi. Nousin melkein heti ylös ja kiipesin taas rohkeasti satulaan.

Valma ratsasti vierelleni ja kysyi, olinko kunnossa.
"Olen täysin kunnossa. Rana on todella kiltti eikä sitä tarvitse pelätä, kunhan antaa sen purkaa energiaa ennen harjoittelua. Nyt se vaan säikähti, ei tää syyttä kohtauksia järjestä."
"Mutta pakko sanoa, että vähän hurjalta näytti."

/// voi ei, muistin ton tehtävänannon jotenkin kehnosti ja tarina ei ihan vastaa pyyntöä. toivottavasti tää menee sen sijasta kuitenkin (:

Maasto oli alkanut niinkin lupaavasti kuin hämmentävien sattumusten täyteinen maasto saattoi suinkin alkaa. Hevosia oli hurjan monta, ja jos edestä tulleita kehotuksia ei sanonut eteenpäin, aina jostakin kohtaa jono katkesi yhdenkin ratsukon hajamielisyyden vuoksi. Kehotuksista huolimatta. Kuljin perimmäisenä Dunjalla, pehmeäselkäisellä veikeällä vuonistammalla, ja olimme jatkuvasti muista jäljessä. Tahti oli melko reipas, ja jäimme voikon kanssa ihmettelemään jos jonkinmoisia luonnonilmiöitä hevosenlannasta kärpässieniin.
Pallen takamus jäi yhä kauemmas kaukaisuuteen ja tajusin sopivassa kaarteessa valon taittuvan kauniisti maastojoukkion ja metsän yllä. Huippuidea, otanpa tästä valokuvan. Pysäytin laiskasti reagoivan Dunjan ja aloin kaivaa puhelinta taskustani. Ratsastushanskat olivat kömpelöt, eikä kosketusnäyttö havainnut hipaisujani, ei edes voimaisia painalluksiani, eikä nenäkoordinaationi ollut tarpeeksi hyvä, joten jouduin hampaillani riisumaan ensin hanskat, jotta saisin napattua täydellisen kuvan tallin muistoalbumiin.
Välimatka oli Dunjan mielestä jo liianpitkä, ja juuri kun olin vangitsemassa loppusyksyn ruskataivaan puhelimeeni, poni otti takakenonotkahdukseni ravipyyntönä ja lähti kirimään muuta porukkaa pikkuisella poniravillaan. Yritin keriä ohjia ja pitää hanskat mukanani, jolloin puhelimeni kirpesi otteestani ja luiskahti näkymättömiin aluskasvillisuuden suojiin.

”Voi hemmetti!” ähähdin ja ilman pienintäkään tietämystä siitä, mitä minun piti tehdä, tähyilin toisten perään ja yritin liian epätoivoisella ja toivottomalla huutelulla tavoittaa muut.
”Hei, tota, oottakaa…” saatoin sanoa muutaman kerran, mutta välimatka vaati kunnollista äänenkäyttöä. Pyöräytin vastahakoisen tamman ympäri ja päätin laukata heidät kiinni myöhemmin. Puhelimeni oli pelastettava. Se oli maastopyöräni jälkeen arvokkain asia minkä omistin, tai minkä tunsin omistavani. En ollut vielä valmis liuottamaan sen myrkkyjä hiljalleen saastuvan maapallon kuorelle.
Pysäytin hämillään olevan ponin onnettomuuspaikalle ja hyppäsin alas selästä. Maa oli kuitenkin mudasta liukas ja toteutimme maaperän kanssa duettona täydellisen banaaninkuoriefektin. Dunja tuijotti minua hämmentyneenä ja haisteli ilmaa äänekkäästi, kuin havaitakseen mahdollisesti tarttuneen zombiviruksen.
Onnekseni huomasin puhelimeni turvallisesi kuivahtaneiden syyslehtien päällä lepäämässä vahingoittumattomana tuntemattoman varvun varjossa ja noukin sen helpotuksesta huokaisten. Nousin lokakuuksi maastoutuneena Dunjan vierelle taputin tätä kaulalle.
”Onneks sä rakastat mua sellasena ku mä oon”, tunteilin ihmeissään tuijottavalle vuonohevostammalle, joka haisteli minua kuin kertoakseen minun lemuavan epäilyttävästi zombille. Hyppäsin ponin selkään ensin vatsalleni ja siitä kunnolliseen lönkyttelyasentoon ja annoin Dunjalle laukkapohkeet. Tamma vilisti innokkaasti muut kiinni, jotka olivatkin pysähtyneet kummeksuen odottamaan.

”Kävitkö sä puskapaskalla?” Max kysyi pilkaten mutta hyväntahtoisesti nauraen Nikitan selästä.
”Ja siinä tais tapahtua jonkinasteinen vahinko”, Maikki lisäsi nauraen noteeratessaan mudasta likaantuneen selkäni. Muutkin nauroivat enemmän tai vähemmän. En vastannut mitään vaan hekotin itsekin välttelystä huolimatta.
”Miten sä voin pudota kyydistä käynnissä?” Inka kysyi hämmentyneenä.
”Ei kun mun puhelin putos ja liukastuin ku olin nostamassa sitä”, selitin, mutta nahistellakseen ratsastajat pudistelivat epäuskoisina päitään ja järjestäytyivät jatkamaan matkaa.
”Yritä pysyä nyt kyydissä!” Celia vielä huudahti Tintun selästä legioonan kärjestä ennen kuin jono lähti taas liikkeelle. Nyökyttelin kyllä, vaikka selästä putoaminen alkoikin kuulostaa hämmentävän mahdolliselta ajatukselta.

--- Kiitos Celia kivasta maastosta!