Loki

Treenaaja: Inka


Varsominen


Oli perjantai-ilta ja olin juuri saanut viimeisetkin iltaheinät jaettua. Päätin käydä vielä kurkkamassa rakasta tammaami ennen kuin lähtisin nukkumaan. Halin viikot olivat täyttyneet joulupäivänä, mutta varsaa ei vain ollut näkynyt eikä kuulunut. Eläinlääkäri oli käynyt sitä tapaninpäivänä kuuntelemassa ja ilmoittanut kaiken olevan kunnossa. Siellä mahassa se edelleen liikuskeli, oli vissiinkin tehnyt olonsa niin kotoisaksi ettei olisi millään halunnut lähteä pois. Niimpä olin tässä jo pari päivää vahtinut tammaani erittäin tarkalla silmällä ja herännyt joka yö pari kertaa tarkastamaan tilanteen.

 

Kurkistin varsomiskarsinan kaltereiden raosta ja Hali tuijotti minua takaisin suoraan silmiin. Heinät eivät maistuneet. Päätin mennä sisään karsinaan, mutta Hali luimi minulle varoittavasti. Se ei ollut ennenkuulumatonta,  mutta sai minut heti epäilemään varsomisen ajan tulleen. Kaivoin taskustani eläinlääkärin käyntikortin ihan vain tarkistaakseni, että minulla oli se. Sitten jätin Halin rauhaan ja tein oloni mukavaksi karsinan edustalle. Kyllä sitä pitäisi nyt jäädä vahtimaan, oli oma diagnoosini tilanteesta. Siinä sitten odotin. Ja odotin. Kuulin välillä Halin liikuskelevan epämukavasti karsinassa. Muualta tallista kuului rauhaisaa heinien rouskutusta, muttei tästä karsinasta. Odotin ja odotin. Saatoin torkahtaa jossain vaiheessa, sillä seuraavan kerran havahduin siihen, kun Hali tömähti maahan makaamaan.

Nousin hätäisesti seisomaan tallin lattialta ja kurkkasin karsinaan. Tammani makasi sen pohjalla suuren mahansa vieressä. Hali oli rauhallinen, vaikka tunsikin olonsa selvästi epämukavaksi. Jäin jännittyneenä odottamaan tilanteen kehittymistä kännykkä valmiina toisessa kädessä.

 

Hyvin Halin varsominen loppujenlopuksi sujui. Ihan kuin vanhalta tekijältä. Oripoika oli suurehko, pitkäjalkainen ja pikimusta. Sen otsaa koristi valkoinen tähdenaihe ja muutamassa jalassa oli sukat. Sen varsakarva oli pörröinen, kaviot pikkuriikkiset ja pienet pyöreät korvat kääntyilivät puolelta toiselle.

Hali ei ollut liian uupunut noustakseen seisomaan ja nuollakseen kullannuppunsa puhtaaksi. En mennyt häiritsemään nähdessäni varsan pystyvän hengittämään normaalisti ja kaiken olevan muuyenkin ok. Puhdistusoperaation jälkeen Hali alkoi kärsimättömänä patistaa poikaansa jaloilleen ja muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen oripoika sitten seisoi neljällä hontelolla koivellaan ja alkoi vaappua kohti Halin nisiä.

Koko tapahtuma oli ollut minulle niin stressaava, jännittävä, koskettava ja ties mitä, että meinasin melkein purskahtaa itkuun. Hymyni ylettyi korvasta korvaan soittaessani Mirandalle ja kertoessani kaiken menneen täydellisesti. Laitoin myös viestiä Jasperille ja pojalta tuli saman tien vastauksena onnentoivotukset. Siinä vaiheessa vasta havahduin katsomaan kelloa. Se oli puoli yksi, eli pikkuinen oripoika oli keskiyön varsa. Ei ehkä paras mahdollinen aika soittaa isän omistajalle. Päätin jättää sen seuraavaan aamuun.

Katselin emän ja varsan hellää kohtaamista jonkin aikaa ja menin sitten itse varovasti karsinaan. Hali ei luiminut, mutta tarkkaili herkeämättä puuhiani kyykistyessäni ja ojentaessani kättäni pienokaisen suntaan. Poika otti pari huteraa askelta kohti ja haisteli sitten kättäni. Se oli utelias, eikä yhtään pelännyt minun tunnustellessani sen läpikotaisin. Huoksaisin vihdoin helpotuksesta tuntiessani pojan olevan täysin kunnossa. Silitin Halia ja kehuin sitä vuolaasti siitä, kuinka hienon varsan se oli tehnyt. Sitten oli aika jättää emä ja varsa rauhaan. Poistuin tallitupaan nukkumaan, mistä pääsisin nopeasti taas tarkistamaan tilanteen, jos tarvetta olisi.

Nukahdin hymy huulillani ja onni sydämessäni.

Aleksi



Toin lunta mukanani talliin kengissäni, joten kopistelin kantojani hetken yhteen.

"Mitäs sä sielä kopistelet?" Emppu kurkkasi pesuboksista. Tyttö oli siellä harjailemassa Mincaa.Poni lerputti tyytyväisenä alahuultaan.

"Lumia vaan kopsuttelen pois kengistä", vastasin ja jatkoin matkaani Halin karsinalle. Emppu jatkoi reippaana harjaustaan. Loki nosti päänsä karsinan kaltereiden väliin heti kuullessaan askelten lähestyvän. Oripoika tuhisutti sieraimiaan tarjotessani sille kättäni haisteltavaksi. Avasin karsinan oven ja poika jäi terhakkaana seisomaan eteeni. Hali seisoskeli taustalla mutustellen hiljaa viimeisiä päiväheiniään.

"Haluasittekos te vähän ulkoilemaan?" lepertelin epämiehekkääseen tapaan söpöläiselle ja onnelliselle äidille. Nappasin pienenpienen riimun koukustaan ja levitin sitä päänmentäväksi. Loki venytti kaulaansa ja haisteli kapistusta innoissaan. "Muistatkos tämän vehkeen? Kyllä me sitä ollaan useaan otteeseen kokeiltu", höpöttelin ja sujautin sitten riimun oripojan päähän. Poika ravisteli päätään hetken ja menetti sitten kiinnostuksensa riimuun. Minun taskuni olivat paljon mielenkiintoisemmat. Rapsutin Lokin pehmeän pörröistä otsaa ja jatkoin sitten sivelyäni muualle pojan vartaloon. Kaikki näytti olevan hyvässä kunnossa. Nostin vuorollaan jokaisen kavion. Sitä oltiin harjoiteltu jo muutama päivä. Poika nosti takajalat nii  korkealle kuin vain pystyi, mutta laski ne kyllä realistisemmalle tasolle niitä vähän aikaa pidellessäni.

 

Laitoin Halillekin riimun päähän ja tarkastetuani äidinkin avasin karsinan oven ja lähdin taluttamaan tammaa ulos. Loki pinkaisi ensimmäisenä karsinasta ja meni itsensä kanssa saman kokoista Mincaa haistelemaan. Emppu rapsutti oria, Minca ei ollut moksiskaan. Hali vilkuili poikansa perään, mutta rauhoittui pojan tipsuttaessa kohta takaisin emänsä luo. Talutin Halin ulos ja Loki viipotti perässä. Se tutkiskeli ympärilleen, mutta pysyi kuitenkin noin viiden metrin säteellä emästään. Tarhassa päästin Halin irti ja molemmat lähtivät tallustamaan lumisen maan halki tarhan perä päähän, tamma vähän rauhallisemmin ja varsa innokkaasti puoleleta toiselle sinkoillen.

~ Aleksi

Ilma oli ihanan kirpeä ja maisema vielä aamuisen udun peitossa noustessani autostani Hallavan parkkipaikalla. Puppe nuuskutteli maata vieressäni ja lähti sitten tassuttelemaan innoissaan kohti tallipihaa taluttimen hihna nätisti suussaan. Se oli pennun uusin leikki. Hymyilin söpöläiselle ja lähdin seuraamaan tuota yhtä malttamattomana itsekin. Tänään pääsisin tutustumaan uusiin hoidokkeihini!
Olin päättänyt tulla heti aamusta, kun tallilla oli rauhallisempaa, sillä kuvaukset olisivat tänään vasta iltapäivällä ja Celia pitäisi illan tunnit. Ja muutenkin nautin itse enemmän aamun odottavasta tunnelmasta kuin illan kiireestä. Sitäpaitsi jos kaikki ei menisikään putkeen uusien tuttavuuksien kanssa, ei ainakaan draamalla olisi liikaa yleisöä.
Hevoset olivat ulkona tarhoissaan ja muutamien päät nousivat ylös korvat höröllään katselemaan ohi vilistävää hieman kömpelösti tassuttelevaa doggivauvaa. Tunnistin jo suurimman osan tuntihevosista, joten etsiskelin katseellani ei niin tuttuja turpia. Bongasin kärpäskimon täykkärin pienen varsansa kanssa, kimon puoliverisen komean mustan kanssa, sekä kuparinpunaisen lempeän näköisen hevosen seuranaan ruunikko walesponi. Aleksin antamien tuntomerkkien perusteella musta olisi Loki ja kuparinpunainen Hali. Päätin kuitenkin tarkistaa asian, joten lähdin kohti tallia. Ehkä siellä olisi joku tallityöntekijä, joka osaisi sanoa varmuudella.

Avasin oven lämpimään heinäntuoksuiseen talliin ja päästin Pupen edeltä sisään. Kaiuttimista kuului musiikkia ja käytävän toiseen päähän oli erään karsinan eteen parkeerattu kottikärryt, joihin lensi tasaista tahtia talikollinen karsinan syövereistä. Lähdin hieman ujona katsomaan kuka siellä oli työn touhussa. Pojalla oli yllään vain löysä hihaton paita ja verkkarit, ja hänen pitkät vaaleat hiuksensa heiluivat puolelta toiselle pojan jammaillessa musiikin tahtiin työn lomassa.
"Öh.. moi", yritin kiinnittää keskittyneen pojan huomion ja menin hieman lähemmäs. Tuo meinasi säikähdyksissään pudottaa talikon kädestään. Hän kuitenkin sai kasattua itsensä nopeasti ja jatkoi rennon oloisena lannan luomista samalla vastaten: "Moikka."
"Tota, mä oon Max. Mun ois tarkotus huolehtia Halista ja Lokista nyt Aleksin poissa ollessa. Ja teen töitä kanssa ratsastuksenopettajana. Eilisestä lähtien", sönkötin jotain. Puppe oli löytänyt jostain mielenkiintoisia hajuja ja se haisteli karsinan nurkalla.
"Okei", poika vastasi. Ei mitenkään tylysti, mutta sillä tavalla välinpitämättömä toteavasti.
"Aleksi anto mulle vaan semmoset tunnistusohjeet että Loki on musta ja Hali vaaleanpunarautias. Ajattelin vaan varmistaa, että kai ne on nuo tuolla pihalla. Toinen oli kimon puoliverisen kanssa ja toinen ruunikon ponin kaa..."
"Tuotatuota. Siis Hali ja Loki... Kyllä mulla vähän semmonen muistikuva on, että sä oot bongannu oikeet hevoset. Sori, mäkin alotin vasta eilen tallimestarina, enkä siks osaa ihan satavarmaks sanoo", poika virnisti. "Anna mä katon mun tarhauslistasta..."
Poika kaivoi taskustaan rypistyneen paperinpalasen ja tihrusti siitä jotain.
"Kyllä vaan, Hali on Rassen kanssa perä ykkösessä ja Loki Ranan kanssa perä kakkosessa. Eli siis tossa tallin takana", tuo kertoi ja ryttäsi paperin takaisin taskuunsa.
"Joo, siellä mä ne näin. Kiitti paljon...."
"Rafael, mun nimi on Rafael", poika täytti hymyillen lauseeni.

Heilautin kättäni ja lähdin kävelemään käytävää pitkin takaisin yksäreiden puolelle. Kun silmääni osuivat Halin ja Lokin karsinat, mieleeni muistui että olin itsekin ajatellut ensin siivota karsinat. Hymähdin hajamielisyydelleni. "Kuule Puppe, mitä jos menisit leikkimään hetkeks tohon karsinaan sillä aikaa ku mä siivoon nää kaks tässä", höpötin pennulle ja kannustin sitä tulemaan puruiseen karsinaan. Poika alkoi heti nuuskutella innoissaan ympärilleen, joten nappasin nopeasti taluttimen irti ja suljin karsinan oven perässäni. Lähdin takaisin Rafaelin luokse käytävää pitkin.
"Öh.. Vielä semmonen asia, että missä täällä pietään kottareita ja talikoita?" kysäisin. Poika säikähti taas äkillistä ilmaantumistani, mutta kertoi kuitenkin rennosti kottikärryjen olevan ulkopuolella tallin seinustalla ja talikoiden ruokaboksia vastapäätä olevalla seinustalla. Kiitin ja lähdin hakemaan kalustoa.

Puolen tunnin päästä molemmat karsinat oli siivottu ja olin ainakin hetkeksi rentoutunut tehdessäni tuttua puuhaa. Palautin välineet paikoilleen ja kurkattuani, että Pupella oli kaikki hyvin, lähdin hakemaan Lokia tarhasta. Olin päättänyt ratsastaa nuoremman ensin, sillä jännitin sitä enemmän. Vaikka minula olikin kokemusta ratsuttamisesta, oli aina hieman jännittävää nousta nuoren tuntemattoman hevosen selkään.



Loki ja Rana, jonka nimen olin tarkasti painanut muistiini, käyskentelivät tarhan toisessa päädyssä ja nostivat päänsä ylös ottaessani koukusta Lokin nimellä varustetun riimun ja kavutessani aidan raosta sisäpuolelle. Molemmat hevoset lähtivät kävelemään luokseni ja alkoivat haistella käsiäni herkkujen toivossa. Silittelin hetken molempia ja pujotin sitten riimun Lokin päähän. Poika lähti nätisti seuraamaan taluttaessani sen portille ja Rana jäi hieman kauemmas katselemaan ymmärtäessään, ettei sen tarvitsisi vielä lähteä sisälle.

Laitoin Lokin käytävälle kiinni, jonne minun oli pakko ottaa myös Puppe, joka oli alkanut vinkua karsinassa heti kuullessaan kavioiden kopsetta. Laitoin pennun hyvän matkan päähän hieman edemmäs käytävälle kiinni, mihin se jäi tyytyväisenä makaamaan ja tuijottamaan minua ja suurempaa eläintä. Loki katseli hetken kummissaan pientä eläintä, mutta keskittyi sitten kerjäämään minulta rapsutuksia ja seuraamaan mitä puuhasin harjakorin kanssa.
Ruuna oli melko nätisti koko hoitotoimenpiteen ajan. Mitä nyt vähän otti sivuaskeleita ja yritti koko ajan kääntää päätään jotta näkisi, mitä oikein puuhailin hänen karvansa kimpussa. Kun aloin varustaa ruunaa, Rafael ilmaantui jostain kaakaomuki kädessään ja meni silittelemään Puppea.
"Minkä rotunen tää karvapallo on?" Rafael kysyi hymyillen kyykkiessään Pupen vieressä, joka haisteli epäluuloisena pojan kättä.
"Tanskandoggi. Se on vasta parin kuukauden ikänen vauva. Sen pitäis kasvaa tosta vielä paljon isommaks", virnistin samalla kun asettelin satulaa Lokin selkään. "Ja sen nimi on muuten Puppe."
"Vai että Puppe. Mistä tommonen nimi?"
"Vähän lapsellinen, eikö?" naurahdin. "Joo mulla oli pienenä semmonen muovinen koiralelu, jonka nimi oli Puppe. Mä kuljetin sitä aina kaikkialle. Jotenki se nimi vaan tuntu sitten sopivalta ku sain tän mun ensimmäisen koirani."
"Okei, siistiä. Tarviitko muuten apua tai jotain, mulla on tässä about tunti aikaa ennen päiväruokintaa?"
"No jos viitsisit tulla henkiseks tueksi notkumaan tonne kentänreunalle... Mua vähän jännittää kavuta tän komeen pojan selkään", tunnustin nauraen.
"Joo, voin mä tulla. Otanko Pupen mukaan?"
"Joo ota vaan, ni sen ei tarvii jäädä tänne yksin itkemään."
Painoin kypärän päähäni ja irrotin sitten malttamattomana tepastelevan Lokin käytävältä. Ruuna ei ollut selvästikkään päässyt päästelemään höyryjään moneen päivään. Rafael meni edeltä Pupen kanssa johdattaen meidät ulkokentälle. Tuuli oli hieman yltynyt ja puut heilahtelivat kentän laidoilla lisäten jännitysmomenttia - ainakin minun päässäni. Rafael sulki kentän portin ja jäi Pupen kanssa ulkopuolelle. Kiristin vyön, laskin jalustimet ja talutin sitten ruunan korokkeen luokse, josta ponnistin selkään. Loki lähti kävelemään kenttää ympäri pitkin vetävin askelin. Sen pää oli melko rennossa asennossa, mutta korvat kääntyilivät jatkuvasti kuunnellen ympäristöä vaaran varalta. Yritin rentoutua selässä. Pyöräytin pari kertaa hartiat ympäri ja keskityin istuntaani. Rafael hymyili rohkaisevasti aidan takaa ohittaessani hänet.
Keräsin pikkuhiljaa ohjat käteen ja aloitin perus pysähdyksillä. Loki hakeutui hyvin kuolaimelle ja oli heti juonessa mukana. Raviin se siirtyi innokkaana ja askelissa oli rentoa letkeyttä. Ruuna oli kaikinpuolin rento ja mukava ratsastaa. Teimme suuri ympyröitä ja kaarevia teitä taivutellen molempiin suuntiin. Näin silmäkulmastani, kuinka Rafael oli mennyt hieman kauemmas tallipihalle leikkimään riehakkaasti Pupen kanssa.
Otin pari kierrosta laukkaa mukaan verryttelyyn. Ensin Loki meni hieman turhan kovaa, mutta hetken kuluttua se rontuitui ja laukka muuttui tahdikkaammaksi. Välikäyntien jälkeen harjoittelimme siirtymisiä askellajista toiseen. Välillä pojan keskittyminen meinasi herpaantua, mutta loppua kohden ruuna toimi oikein kivasti. Pysättäessäni Lokin loppukaartoon, olin enemmän kuin tyytyväinen päivän suoritukseen.

Kello oli viisi illalla, mikä oli minulle hyvin harvinainen aika saapua tallille. Jos minulla oli pidettävänäni ratsastustunteja, saavuin yleensä puolen neljän aikoihin, ja jos tunteja ei olisi tulisin tallille yleensä aamupäivästä. Siihen, miksi olin tänään tähän aikaan liikkeellä, oli hieman erikoinen syy. Olin nimittäin ensimmäistä kertaa monen moneen vuoteen menossa ratsastustunnille. Valmennuksissa oli toki tullut käytyä, mutta He:B-tasoisella ratsastuskoulun ratsastustunnilla en ollut ollut mukana muuta kuin opettajan roolissa. Tänään oli kuitenkin ihan erityinen päivä, sillä olimme Lokin koulutuksessa päässeet siihen vaiheeseen, että olisi aika mennä ratsastamaan suuremmassa ryhmässä.
Yleensä olimme tehneet töitä yksikseen tai kahdestaan jonkun yksityisenomistajan ollessa liikuttamassaan hevostaan samalla kentällä. Ryhmässä liikkuminen oli kuitenkin nuorelle ruunalle aivan vieras käsite, joten tunnista tulisi varmasti jännittävä. Ratsastustunnin vetäisi Celia ja tunnin aiheena olisivat temponmuutokset. Ryhmä koostuisi pääasiassa aikuisista tätiratsastajista, joten hieman kokemattomampi ja arvaamattomampi hevonen ei saisi aiheutettua kovin pahaa häslinkiä ryhmässä - tai niin ainakin toivoin.

Käteni tärisivät jännityksestä tarttuessani tallituvan ovenkahvaan. Mitäköhän tästäkin tulisi?
Tuvassa minua olivat vastassa Valma ja Salli, jotka olivat tutkailemassa tuntilistaa. Luultavasti miettimässä mitkä hevoset tarvitsisivat tänään avustusta. Moikkasin tyttöjä ja mietin huomaisivatkohan nuo nimeäni kello kuuden tunnilla. Menin kaapille ja alkaessani kaivaa ratsastussaappaita tavaravyöryn alta, kuului takaani hämmästynyt huudahdus, jota olin osannut odottaa:
”Max! Ootko sä menossa tänään tunnille? Ratsastustunnille?” Tiedustelusta oli vastuussa Salli, joka tuijotti minua suu auki. Myös Valma odotti vastaustani kummastunut ilme kasvoillaan.
”Joo. Me mennään Lokin kanssa vähän maistelemaan miltä ryhmässä liikkuminen tuntuu.”
”Ahaa, mä jo mietin että miks sä oisit menossa ratsastustunnille. Sähän oot opettaja”, Salli höpötti.
”Kyllähän mäkin voisin ratsastustunnille ihan hyvin mennä. Ulkopuolisen silmät löytäis varmasti munkin istunnasta ja apujenkäytöstä paljon huomautettavaa”, vinkkasin silmää vetäessäni saappaat jalkoihini.
”Oon samaa mieltä Maxin kanssa. Koskaan ei oo liian hyvä mennäkseen ratsastustunnilla”, porkkanapäinen tyttö julisti.
”No onhan se niinkin, mutta silti!” Salli hämmästeli ajatusta. ”Me tullaan kyllä ihan varmasti kattomaan miten teillä menee. Eiks niin Valma?”
”Joo, mennään vaan. Ois kiva nähdä miten paljon Loki on kehittynyt.”
Hymyilin tytöille ja poistuin sitten tallituvasta kypärä ja ratsastushanskat kainalossa. Olin entistäkin jännittyneempi, mutten aikonut antaa sen enempää muiden tallilaisten kuin Lokinkaan huomata sitä.

Ruunan karsina oli tyhjänä, joten lähdin etsimään poikaa ulkoa. Rafael oli jättänyt mustan ruunan yhteen tallin takana olevista perätarhoista, joten minulta meni hetki ennen kuin spottasin sen valkean lumen keskeltä. Vihelsin, jolloin Loki nosti päänsä ylös ja katsoi minua hetken korvat höröllään ennen kuin lähti ravaamaan portille kilpaa lumihiutaleiden kanssa. Minulle tuli mieleeni Aleksin ottama kuva nuoresta pukittelevasta Loki-varsasta tanssivien lumihiutaleiden keskellä. Hymyilin assosiaatiolle ja pujotin sitten pehmeän punaisen riimun pojan päähän.
”Me päästään tänään vähän isompaan ryhmään treenaamaan. Mitäs sä semmosesta tuumaisit?” lepertelin pojalle. Loki pyrähti portista ulos lennokkaasti parilla laukka-askeleella heti kun vain sain lukon avattua.
”Okei, sitä mieltä siis. Meille taitaa tulla aika jännät paikat tänään…” mutisin huvittuneena ja lähdin taluttamaan ruunaa sisälle.

Tallin käytävä ei ollut tyhjä, kuten olin jostain syystä olettanut, vaan tuntsarikäytävällä seisoi Vanilla puunattavana. Tunnistin harja kädessään viuhtovan tytön tamman hoitajaksi, Janelleksi, vaaleista hiuksista ja punertavista poskista päätellen.
”Mä olin aikeissa laittaa Lokin kanssa käytävälle, niin se ei pääsis pyörimään ympäriinsä”, naurahdin tytölle ja seisoin hetken keskellä käytävää ruunan steppaillessa malttamattomana takanani.
Tyttö katsahti mustaan hevoseen ja näytti hetken epäröivältä.
”Öh… Kai mä voin…” tyttö oli aikeissa tarttua Vanillan riimuun kun keskeytin tuon.
”Kyllä te voitte siinä pysyä. Jos mä Laitan Lokin tähän vastapäätä yksärikäytävän puolelle? Vähän ahdastahan tähän tulee, mut en mä usko että siitä mitään sen isompaa katastrofia syntyy”, hymyilin hieman pahoittelevasti ja nappasin ruunan käytävän molemmille puolille kiinni.
”Okei”, tyttö myöntyi hieman arastellen ja jatkoi sitten puuhiaan Vanillan kanssa.

Otin ohuen toppaloimen pois ruunan päältä ja vein sen taiteltuna Lokin karsinan eteen. Lumisade ei ollut kastellut sitä, joten kuivaushuoneeseen vieminen olisi ollut turhaa. Nappasin samalla mukaani karsinalta harjakorin Lokin nimellä varustettuna.
”Ootko sä kanssa tulossa tohon kuuden ratsastustunnille”, kysyin Janellelta. Tunsin olevani tänään epätavallisen puheliaalla päällä ja mieleni teki harjoittaa smalltalkkia.
”En. Celia pyys mua laittamaan Vanillan valmiiksi yhelle Tiinalle, joka tulee sille tunnille. Hää pääsee kuulemma tänään vasta vähän myöhemmin töistä, niin ei itse ehdi varustaa Vanillaa”, tyttö selitti.
Rupattelimme siinä niitä näitä harjatessamme hevosia. Talli alkoi pikkuhiljaa täyttyä muista tunnille tulevista ratsastajista. Sain sellaisen käsityksen, että Vanillan lisäksi tunnille olisivat tulossa Kyyhky, Tinttu ja Darcy. Jossain vaiheessa kellon lähestyessä kuutta, olin saanut Lokin harjattua ja saatoin aloittaa varustamisen. Poika oli hieman hermostunut kaikesta tallin käytävällä tapahtuvasta hälinästä, eikä meinannut millään pysyä paikoillaan kun nostin satulan sen selkään. Suitsia laittaessani siirsin riimun ruunan kaulalle epämiellyttävän paikalta pakenemisen välttämiseksi. Kun kuolaimet olivat tukevasti ruunan suussa ja kaikki remmit kiinni, irrotin riimun kaulalta ja tajusin vasta sitten, että olin unohtanut kouluraippani tallitupaan. Katsahdin Janelleen, mutta tämäkin oli jo irrottanut Vanillan käytävältä ja piteli tammaa suitsista. Onnekseni sillä hetkellä Valma saapui tallikäytävälle ja pyysin tyttöä pitelemään Lokia siksi aikaa kun kävisin hakemassa raipan. Tyttö suostui avuliaasti ja jäi lepertelemään ruunalle kun kiirehdin tallitupaan. Miten minulle oli saattanut tulla kiire vaikka olin tullut tuntia aikaisemmin paikalle? En ollut selvästikään tottunut tiukkoihin aikatauluihin.
Kun pääsin takaisin tallin puolelle, olivat muut tuntilaiset juuri poistumassa maneesin suunnalle nätissä jonossa. Kiitin Valmaa pikaisesti ja lähdin taluttamaan ruunaa jännittyneenä muiden perässä.

Talutin Lokin muiden perässä kaartoon maneesin keskelle. Ruuna seisoi jännittyneenä paikoillaan katsellen ympärillään tapahtuvaa tohinaa. Kiristin vyön ja säädin jalustinhihnat valmiiksi. Rauhoittelin ruunaa taluttaessani sen maneesin nurkkaan, josta nousin jakkaran avulla korkean pojan selkään. Loki seisoi suhteellisen nätisti paikoillaan tarkastaessani vielä vyön ja lähti sitten käskystäni kiertämään uraa reippaassa käynnissä. Ruuna vilkuili muita ratsukoita hieman epäluuloisena, eikä vaikuttanut olevan oikein kuulolla. Annoin asian olla. Alkutunnista nuori hevonen saisikin vähän katsella ympärilleen ja haistella tunnelmaa.
Celia alusti hieman tehtävää ja kertoi muille, miksi minä ja Loki olimme tunnilla. Sitten olikin jo aika keräillä ohjia käteen ja aloittaa alkuverryttely. Loki oli melko hermostunut ja ruunan keskittymiskyky oli minimaalinen. Poika keskittyi lähinnä muiden hevosten tuijotteluun ja liian läheltä meneville luimimiseen. Pidin ohjat melko pitkinä ja yritin saada ruunaa liikkumaan rennosti reippaassa ravissa, sekä taipumaan kunnolla.
Olin aluksi melko turhautunut eikä mistään meinannut tulla mitään, mutta kun otin itse positiivisemman asenteen, ja päätin ettei kaiken tarvitse mennä täydellisesti, sillä harjoittelemassahan tässä vasta oltiin, huomasin ruunankin rentoutuvan ja alkavan kuunnella paremmin.
Alkulämmittelyjen jälkeen aloitimme Celian suunnitteleman tehtävän, jossa tarkoituksena olisi säädellä ravin tempoa. Olimme tehneet melko samanlaista harjoitusta Lokin kanssa aikaisemminkin, joten mitään uutta asiassa ei sinänsä ollut.
Jätin melko pitkän hajuraon edessä menevään Tinttuun, jonka tiesin hieman hitaammaksi liikkujaksi. Ihan vain sitä varten, etten isoliikkeisellä ruunallani ajaisi ratsukon yli. Yritin istua tiiviisti satulassa yrittäen keskittyä omaan istuntaani pompottavassa ravissa ja pyysin sitten Lokia lisäämään tempoa. Ruuna oli tässä vaiheessa tuntia jo melko nätisti kuulolla ja suoritti temponmuutoksen melko hienosti. Minulla sen sijaan oli vaikeuksia istua kunnolla satulassa ja tunsin pomppivani kuin perunasäkki. Celia huomauttikin heiluvista jaloistani ja käski pitämään kantapäät alhaalla ja kädet paikoillaan. Korjasin asentoani parhaani mukaan ja keskityin sitten siirtymiseen takaisin harjoitusraviin temponlisäyksen jälkeen. Vatsalihakseni huusivat hoosiannaa, mutta Loki liikkui aika nätisti.
Huokaisin helpotuksesta kun saimme vihdoin siirtää käyntiin ja hengähtää hetken. Kiitin Lokia, joka oli mennyt yllättävän hienosti ja jaksanut jopa keskittyä muista ratsukoista riippumatta.
Seuraavaksi vuorossa oli laukka. Loki oli tavalliseen tapaansa hyvin innoissaan ja ensimmäiset laukannostot lähtivät pikkupukkien saattelemina. Ruuna puuskutti innoissaan ja minä yritin parhaani mukaan pysyä kyydissä. Kaahottelimme menemään pitkin maneesia ja Celia yritti huudella meitä hidastamaan. Pikkuinen Tinttu meinasi jäädä allemme, jolloin päätin että nyt saa kyllä riittää, ja ohjasin Lokin pienelle ympyrälle. Kaarevalla tiellä vauhti viimein väheni ja sain siirrettyä käyntiin. ”Jospa seuraavalla kerralla hieman rauhallisemmin”, moitin ruunaa huojentuneena siitä että olin pysynyt kyydissä.
Myös seuraavalla kerralla ruuna puhkui intoa, mutta sain pidettyä tuon melko rauhallisessa harjoituslaukassa ja pystyimme kunnolla keskittymään tehtävään.

Loppujen lopuksi tunti oli ollut mielestäni ihan onnistunut, vaikka olinkin sitä kovasti stressannut. Laskeuduin alas ruunan selästä ja kehuin sitä vuolaasti rapsutusten kera.

Aamu oli lupaavan aurinkoinen, mutta astuessani ulos bussista jäätävän kylmä viima sai minut värisemään. Sää oli nollassa, vaikka auringon takia maisema näyttikin kesäiseltä. Noh, ainakin tiet olivat kuivat, mikä tietysti tekisi trailerin vetämisestä toiselle puolelle maata hieman helpompaa...
Olin toissapäivänä käynyt jo itse muuttamassa uuteen asuntooni pääkaupunkiseudulle, ja tänään kuljettaisimme Aleksin kanssa Lokin uuteen tallipaikkaansa. Päivästä tulisi pitkä ja uuvuttava, mutta toisaalta odotin innolla millainen uusi talli olisi. Samalla mieleni oli tietysti hieman haikea ja jännittynyt, sillä joutuisin jättämään Pronssijoen ja Hallavan ainakin toistaiseksi, ja aloittamaan täysin vieraassa paikassa.

Näissä mietteissä kävelin bussipysäkiltä Hallavan pihaan. Yritin imeä itseeni paikan tunnelmaa ja kodikkuutta kuin viimeistä päivää. Tutut valkoaitaiset tarhaukset, tuttu kivitalli, jonka seinää koristi punlehtinen muratti, tuttu tallituvasta kaikuva nauru. Tosin nauru oli pelkkä muisto, sillä näin aikaisin tallilla ei ollut ristinsieluakaan. Hiivin hiljaa tallin ovesta sisään ja katselin hetken hiljaista tallikäytävää. Karsinoista kuului tyytyväistä heinien mutustelua ja hevosten liikehdintää. Kaikki oli niin normaalia ja tuttua ja ihanaa, että olin pillahtaa itkuun. Pyyhin silmänurkkaani kihonneen kyyneleen ja jatkoin matkaani satulahuoneeseen.

Kaivoin nurkasta esiin vanhan matka-arkun, jonka Aleksi oli luvannut antaa mukaani. Pakkasin sinne huolellisesti Lokin satulan ja suitset, jännesuojat, muutamat pintelit, ylimääräiset kuolaimet, sade- ja fleeceloimen, enkkuhuovan, juoksutusliinan, varariimun ja -riimunnarun, sekä omat ratsastusvarusteeni. Yritin aluksi raahata matka-arkkua käytävälle, mutta totesin sitten sen olevan liian painava, ja päätin odottaa Aleksia avuksi. Sillä aikaa menin rehuboksiin ja pakkasin ämpäreihin viikon annokset kauraa, kivennäisiä ja täysrehuja, sillä uuden paikan ruokiin totutteleminen kuului tehdä hitaasti. Täytin myös muutaman säkillisen heinää mukaan. Vein rehut valmiiksi ulos odottamaan ja siirryin sitten Lokin karsinalle. Ruuna oli jo saanut aamuruokansa syötyä ja tuijotti minua kummissaan kaltereiden välistä. Otin sen käytävälle harjattavaksi. Suin ruunan karvaa pitkään ja huolellisesti, selvitin sen hännän ja harjan ja puhdistin kaviot. Tallituvan suunnalta alkoi kuulua kolinaa ja päättelin Aleksin tulleen paikalle. Pakkasin harjat huolellisesti harjalaatikkoon hikiraudan, muutaman pesusienen, linimentin ja helosanin seuraksi.
Otin loimitangolta Lokin vastapestyn talliloimen ja nostin sen ruunan selkään, jottei se palelisi vetoisassa trailerissa. Ruuna kummasteli hetken outoja kuljetussuojia ja nosteli jalkojaan hölmistyneenä, mutta rauhoittui kuitenkin pian. Rapsuttelin Lokia hetken odottaessani, milloin se Aleksi oikein tömistelisi tallituvasta, mutta kun mies ei alkanut ilmaantua, jätin Lokin seisomaan käytävälle ja suuntasin itse kohti tallitupaa.

Vetäistessäni tallituvan oven auki vasten kasvojani räjähti suunnaton äänten sekamelska. Silmieni edessä avautui kummallinen, värikäs näky. Valma, Maikki, Salli, Aleksi, Janelle, Alana, Nanna, Andreas, Clare ja Miro seisoivat tallituvassa puhaltaen torviin ja heilutellen ilmassa vappuviuhkoja. Kaikilla oli pääsään värikkäät synttärihatut ja kaikkialla roikkui hirvittävä määrä serpentiiniä ja maata peitti värikäs joukkio ilmapalloja. Seinälle oli nostettu valkoinen lakana, johon oli maalattu suurin kirjaimin: Meidän tulee ikävä Maxia ja Lokia! sekä hieman pienemmin kirjaimin sen alapuolelle: Pitäkää hauskaa!

Kyyneleet alkoivat valua valtoimenaan, kun kaikki hymyilevät Hallavalaiset tulivat vuoron perään halaamaan ja sanomaan jäähyväiset. Keräännyimme tallituvan pöydän ääreen ja söimme Valman leipomaa täytekakkua. Oli mahtavaa kerääntyä vielä viimeisen kerran tallitupaan ja nauraa yhdessä.
Pikaisten kakkukestejen jälkeen minun oli kuitenkin palattava talliin, sillä Loki oli varmasti käymässä kärsimättömäksi. Tallilaiset auttoivat lastaamisessa ja tavaroiden pakkaamisessa autoon. Lokia taputeltiin vielä hyvästeiksi, ja sitten trailerin ovi laitettiin kiinni ja nousimme Aleksin kanssa vetoauton kyytiin. Kaikki vilkuttivat hyvästiksi Hallavan edustalla meidän kaartaessamme pois tallipihasta. Tässä vaiheessa nyyhkin jo kovaan ääneen ja Aleksi ohjasi hieman vaivautuneena auton kohti maantietä. Jossain vaiheessa kyyneleet kuitenkin tyrehtyivät ja tilalle kohosi jännitys. Matka kohti uusia seikkailuja oli alkanut.

Pompin innoissani pelkääjän paikalla ja katselin ulkona vilisevää tuttua maisemaa. Kohta oltaisiin perillä. Hymyilin vierelläni hyräilevälle Aleksille tuon kaartaessa varovaisesti tallin pihaan väistellen suurempia kuoppia, jotta trailerissa matkustavalla mustalla ruunalla olisi mahdollisimman tasainen kyyti. ”Oot tainnu kaivata takaisin?” Aleksi naureskeli.
”Joo, mä en malta odottaa että nään taas tutut porukat, vaikka muuten ei kyllä tää pikkukaupunki hirveesti kiinnostais”, nyökyttelin tallin omistajalle. Aleksi oli ajanut aamupäivästä hakemaan meitä pääkaupunkiseudulta takaisin kotiin, ja totta puhuen olin lähtenyt haikein mielin, vaikka Hallavaan palaamista olin odottanutkin. Puoli vuotta oli pitkä aika ja olin jo ehtinyt tottua kaupungin vilinään.

Hyppäsin ulos autosta heti Aleksin saatua se parkkeerattua ja vedin keuhkoihini raikasta (hevosentuoksuista) maalaisilmaa. Muistot täyttivät saman tien mieleni ja katselin Hallavan tallirakennusta kuin olisin palannut kotiin pitkän reissun jälkeen. Julkisivua pitkin kiemurteleva villiviini oli kesän aikana kasvanut entisestään ja komeili nyt kattoon asti ylettävänä punaisena merenä. Hiisu kipitti jostain maneesin kulmalta ja päätyi Aleksin jalkoihin kiehnäämään. Hevoset heiluttelivat laiskasti häntiään tarhoissa.

Loki paukautti kärsimättömänä trailerin seinää herättäen minut haaveilustani. Menin avaamaan takaluukkua Aleksin kanssa yhdessä ja kiersin sitten trailerin etuosaan irrottamaan ruunan. Aleksi avasi takapuomin ja sitten tulimme ryminällä alas.
”On siitä tullut komia poika”, Aleksi myhäili tyytyväisenä. Loki seisoi tallipihalla musta karva kiiltäen, häntä hieman koholla ja pää valppaana ylhäällä katsellen uuttavanhaa ympäristöään.
”Odotahan kun näet sen liikkeessä”, kehaisin Aleksille.
”No, huomenna päästään näkemään kun koulukurssi alkaa”, mies tuumasi.