Oikeastaan minä vihaan syksyä. Värit ovat tietenkin kauniit myös Pronssijoella, mutta sään vuoksi tallilla on kurahousupakko ja vielä se pihkuran rivikin. Talliradio on pelastanut päiväni useammankin kerran - fiilisbiisit saavat aina mielialan kapuamaan ylemmäs. Tänään oli radio sitten hajonnut, joten hampaanvälistä pahasti muristen oli radio lentänyt käytävältä suoraan Aleksin kaappiin, jos se tulisi korjattuakin. Lähiaikoina mieluiten, olin missannut Sunrise Avenuen haastattelun! Kuinka voi ollakin niin! SA on paras suomalainen bändi ja piste!

Toisaalta tämäkin tallipäivä ei ollut lainkaan paha #*$@ radiota lukuunottamatta. Ensilumi oli muutaman sentin paksuista hötöä, mutta sekin jo kohotti mieltä. Pakkanen oli jäädyttänyt tarhojen mutaisimmat pisteet ja hevosten nouto sisään oli naurettavan helppoa. Aamutallit, unisetkin sellaiset, ovat iltatalleja parempia - tänäänkin voisin rauhassa katsella Lemmen Viemää popparien kanssa kihlattuni ahkeroidessa tallilla! Miehistä on paljon hyötyä!

- Huomenta Topias, sitäpä ollaan aikaisin liikkeellä! naurahdin tervehdyksen pojalle.
- Huomenta vaan, toinen vastasi hymyillen ja raaputti Kyyhkyn ruskeaa otsaa kalterien välistä. Tamma käänsi nautinnollisesti ylähuulensa rullalle ja hörisi.
- Juuri sopivaan aikaan taluttamaan alkeistuntilaisia, olen todella kiitollinen! paljastivat vahingoniloisena ja nojauduin Tintun karsinan oveen rautiaan tamman saapuessa ovelle kerjäämään hieman huomiota. Topias pudisti päätään ja loksautti suunsa auki sanoakseen vastaan, mutta minä näpräsin salaperäisesti kynsiäni. - Jos et siis halua piiskaa, tarkoitan.

Topias nielaisi, nyökkäsi ja kääntyi ympäri astuen Kyyhkyn karsinaan. Tuolloin pieni tyttö nykäisi minua hihasta.
- Öö..., tuo mumisi.
- Olen Emmi, tallin toinen omistaja. Voinko auttaa jotenkin? kysyin hymyillen.
- Jaa. No tulin tunnille, tyttö mutisi jäykästi ja hänestä pystyi lukemaan tunteita kuin avoimesta kirjasta.
- Aa, äitisi sanoikin että tulet yksin. Olet varmaan siis Miuku Sundberg? kysyin uteliaana ja vastaukselta en nyt suuria odottanutkaan.
- Joo mä oon, tyttö sanoi ja sanat katkeilivat hänen suussaan niin että lausuminen kuulosti tältä: "jo m oo".
- No katotaas. Kurssin eka tunti... no, kuulostaisiko Dunja miltään? ehdotin ja vein tytön harmaan tamman karsinalle.

Poni kurkisteli meitä karsinastaan, ja hörähti minulle kun painoin käteni tamman kaulalle. Talutin Dunjan käytävälle ja laitoin kiinni.
- Noniin. Mä käyn jakamassa toisille hevoset niin tulen kohta sua auttamaan. Harjaa pehmeästi äläkä kulje Dunjan takaa, kun se ei pidä siitä, ohjeistin tyttöä ja kävelin rykelmän luokse.
- Janni Sunden, Minca. Sofia Heinemaa, Asta. Kaisa Loimunmaa, Darli. Puuttuuko joku? luettelin ratsukot.
- Minä, huusi pisin tyttö, jota en olettanut unohtavani aivan ensimmäiseksi. Tittamari oli liki 160 senttiä pitkä tyttö, ja oikein mukava sekä reipas.
- Tittamari Pitkänen, Darcy, päätin hymyillen. Tittamarin kasvoille nousi leveä hymy. Darcy olikin maailman sydämellisin tamma jonka kanssa oli todella helppo tehdä töitä. Oikea halinalle!

Nyt menin takaisin Dunjan luokse ja harjasin tamman tytön avulla. Satuloin ja suitsin tytön paineessa kypärää päähänsä.
- Tittamarin viereen jos joku voisi kentällä mennä kävelemään, ehdotin. - Topias tulee tänne Dunjan kanssa ja Emppu sekä Maikki voivat auttaa Mincan ja Astan kanssa. Darlin vierellä voinkävellä vaikka ratsastajan oma äiti. Onhan kaikki valmista? Hyvä. Järjestyksessä Darli, Dunja, Minca, Asta, Darcy.

Ponit etenivät kentälle ja kun alkulämmittelyt oli hoidettu, Aleksi saapui maneesiin hiki hatussa pitämään tuntia. Kuvasin hetken vanhalla kamullani Nikonilla tuntia, jonka jälkeen siirryin kahvitauolle tallitupaan, jonne Nannakin ilmestyi kohta. Että minä rakastan talvea!

~ Emmi 1HM

”Kukko kiekuu, kukko kiekuu.”
”Kukko kiekuu…”
Käänsin kylkeä ja ynähdin unissani.
Joku alkoi töniä minua kyljestä.
”Aleksi, sulje tuo hiivatin herätyskello. Mä haluan nukkua”, Emmi mutisi unisena vieressäni. ”Tänään on perjantai, sä lupasit tehdä aamutallin.”
Huokaisin ja kurotin oikealle puolelleni sammuttamaan mokoman kapistuksen. ”Niinhän mie taisin luvata”, vastasin Emmille, mutta toinen vain veti peiton korviinsa. Hymyilin ymmärtäväisenä ja kapusin ylös sängystä. Olisin itsekin antanut melkein mitä tahansa muutamasta lisätunnista unta.

Avatessani pienen mökkösemme ulko-oven, olin pakahtua maiseman kauneudesta. Pronssijoesta, jonka rannalla matala majamme sijaitsi, nousi aamuauringon nostattamana vesihöyryä. Ilma oli kirpeä ja polkupyörän pyörän alla narskui lumi polkiessani muutaman sadan metrin matkan tallille.
Hevoset tervehtivät minua höristen avatessani tallin oven ja astuessani sisään lämpimään talliin. Menin ensin yksäreiden puolelle ja työnsin karsinoiden eteen illalla laittamani heinäkasat Halin ja Pallen karsinoihin. Molemmat alkoivat mussuttamaan aamuruokiaan. Palle kuin viimeistä päivää ja Hali vähän rauhallisemmin. Minun tyttöni.
Seuraavaksi jatkoin matkaani tuntsarikäytävään, ja kulkuani säestivät erinäiset kärsimättömän liikkumisen, hörisemisen ja kuopimisen äänet. ”Ottakaa iisisti, kyllä kaikille riittää”, mutisin hevosille työnnellessä heinäkasoja karsinoihin.

Jaettuani kaikille heinät menin ruokaboksiin ja laitoin mellaa turpoamaan ämpäriin. Kolme litraa mellaa ja puoli ämpärillistä kuumaa vettä, se turpoaisi niin paljon, että kaikille riittäisi. Seuraavaksi menin loimittamaan muutaman hevosen, olihan ulkona melkein pakkasta. Hali, Nikita, Darcy, Celle, Bee ja Vanilla saivat kaikki niskaansa ohuen sadeloimen pitämään kylmyys poissa. Muut konit pärjäisivät hyvin tuuhealla karvavarustuksellaan.

Kävin hakemassa rehukärryt, jotka siis sisälsivät sangollisen kauraa, kupit kivennäistä ja pellavaa ja ämpärin mellaa. Aloitin taas Halista ja Pallesta ja siirryin sitten tuntihevosten puolelle. Kaikkien saatua osansa, menin laittamaan pesukoneen päälle. Taas oli kertynyt pari likaista satulahuopaa, pintelit ja pyyhkeitä pesukoneen eteen pestäväksi. Täytin koneen ja suuntasin sitten kulkuni tallitupaan, jossa tekisin paperihommia sen aikaa, kun hevoset mussuttaisivat onnellisina rehujaan.

Noin puolen tunnin päästä aloin viemään ensimmäisiä hevosia ulos. Darli, Asta ja Minca metsä neloseen, Tinttu ja Darcy metsä kolmoseen, Celle ja Klikki metsä kakkoseen, Hali metsä ykköseen, Nikita, Bee ja Vanilla iso ykköseen ja Kyyhky, Dunja ja Palle iso kakkoseen. Perätarhat saisivat olla tyhjillään. Nekin täyttyisivät sitten kun talliin saapuisi yksityisiä.
Saatuani kaikki hevoset tarhoihinsa, otin pyöräni telineestä ja lähdin polkemaan takaisin kohti lämmintä petiä ja Emmin viekkua. Rentouttavien aamu-unien jälkeen olisi aika lähteä kaupungille viettämään laatuaikaa, olihan perjantai ainoa vapaa päivämme viikossa. Nanna oli onneksi luvannut heittää hevosille päiväheinät tarhoihin mennessään liikuttamaan Tinttua. Saisimme viettää Emmin kanssa kahdestaan koko päivän, ennen iltatallia. Ah, mikä ihana vapaapäivä.

Tällaisina päivinä toivoin itselleni lasta - Aleksi oli asioilla kaupungin keskustassa ja hoitajat hoitsujensa kimpussa. Loput hevoset seisoivat ulkona lumisateessa, eikä ulos ollut paljoa möyrimistä, kun satoi puoliksi räntää, puoliksi lunta. Onneksi minulla oli Palle. Ruuna kurotti kaulaansa karsinastaan minua kohti ja pökkäsi hellästi turvallaan, jolloin sulin hymyyn.

Silitin ruunan turpaa ja rapsuttelin otsaa, kunnes jätin Pallen seisomaan siihen ja lähdin hakemaan lännensatulaa, jota varmaan voisin lainata Halilta. Asetin satulan karsinan ovessa olevaan pidikkeeseen ja otin suitsetkin koukkuun. Vetäisin ruunan vaaleanpunaiset harjat esiin ja aloin harjaamaan Pallea pitkin, napakoin vedoin. Karva pöllysi ympärillämme, Palle pitäisi varmaan klipata, sen verran muhkea partakarvoituskin ruunalta oli.

Kavioiden puhdistus sujui, joten aloin satuloida. Olin alkanut kokeilemaan lännenratsastustakin Pallella, mutta oi että olisi tehnyt mieli lähteä rekiretkelle... jos olisi vain lunta. Palle oli helppo suitsia ja satuloida joten vetäisin vielä kypärän päähäni, jonka jälkeen talutin ruunan löysillä ohjilla maneesiin.

Ponnistus selkään ja otin ohjat yhteen käteen, ilman minkäänlaista ohjastuntumaa suuhun. Kaulaohjaus toimi painoapujen lisäksi ohjien koskettamisen avulla. Maiskautuksesta Palle lähti liikkeelle ja ratsastin puolen tunnin alkuverkat - läpiratsastin jo opitut asiat lännentyylistä. Nyt näin saaneeni yleisöä.

- Heippa Nanna, eikös ole kaunis aamu? naurahdin tytölle.
- No tosi, Nanna nauroi vastaukseksi.
- Hei kuule mulla on sulle ihan spesiaalitehtävä. Mitä jos laittaisit erikoisluvalla Halin valmiiksi, siis ihan vaan suitset niskaan ja otat mukaan lampaankarvasatulahuovan? Saat sitten vaihtarina Pallen jonka voi sitten riisua, ehdotin.
- Okei, no meen nyt, Nanna sanoi ja sulki maneesiin oven vihellellen.

Harjoittelin nopeita pysähdyksiä ja vaihtelin tempoa hyvin aktiivisesti enkä vaan hitaasta nopeaan vaan monipuolisesti. Palle osasi temponvaihtelut, mutta äkkipysähdykset tuottivat ongelmia. Silloin Nanna tuli Halin kanssa, ratsastin Pallen tytön luo ja loikkasin selästä.
- Jäähdyttele vähän kävelyttämällä ja vie sitten vaan talliinsa, pyysin ja toinen nyökkäsi.

Rapsutin Halin kaulaa ja annoin tamman haistella minut läpi. Tunsimmehan toki jo Halinnkanssa pidemmän ajan takaa, joten se ei vienyt aikaa meiltä. Nousin pehmeästi tamman huovan peittämään selkään ja lähdin painoavuilla menemään.

- Niinpä, Hali. Ajattele, että sinusta voi tulla vaikka emä ensi vuonna, puhelin tammalle rauhoittavasti kun tuuli ujelsi ulkona. Pujottelin tötteröitä kädet vaakatasossa sivuillani, käytin painoapuja. Lopuksi läpiratsastin tamman, jonka jälkeen ratsastin kaartoon ja kiitin Halia. Laskeuduin alas selästä ja otin Halin ohjat - tamma seurasi minua kuuliaisesti karsinaansa asti. Ohi kulki Aleksi ja koulutuntilaisten jono, näyttelin peukkua. Eilinen oli ollut paras ilta putkään aikaan. Tänään minulla olisi sennutunti tiedossa.

Kun Halilla oli loimi niskassa ja tamma oli toimitettu ulos, kävin hakemassa sisään Vanillan, Kyyhkyn, Tintun, Cellen sekä Nikitan. Lakaisin tallin käytävän ja järjestelin satulahuonetta, jonka jälkeen tarkkailin kuinka tallille saapui HeB-tuntilaisia.
- Kia Korpinen, Celle. Minttu Västerinen, Vanilla. Niko Helenmaa, Kyyhky. Nanu Järnefeldt, Tinttu, luettelin ja ihailin tallilaisten omatoimisuutta. Aleksin tullessa takaisin hän poimi tuntilaiset mukaansa ja minä tarkkailin kuinka tytöt riisuivat Astaa, Mincaa, Dunjaa sekä Klikkiä. Dunja oli kyllä hyvässä kunnossa ja Minca myös, jälkikasvua ajatellen siis - mitähän Aleksi tykkäisi ehdotuksesta...

Pelästyin liikaa kun Aleksi yhtäkkiä tarttui olkapäähäni. Helppo B-ryhmä palaili, eli jee, nyt olisi sennutunti.
- Marlen Jokiaho, Tinttu. Adi Virtanen, Celle. Riina Salpa, Kyyhky. Jaana Niemi, Vanilla...

~ Emmi 2HM

Oli päivätallin aika. Hevoset liikuskelivat jo hieman kärsimättöminä tarhoissa. Jostain kuului vingahdus toisen hevosen pomottaessa portille etuilijoita. ”Odottakaa vielä hetki”, mumisin itsekseni sen enempää kenellekään sanojani osoittamatta.
Tallissa oli melko hiljaista, vain Maikki ja Valma istuskelivat tallituvassa puhellen keskenään. Tytöt vaikuttivat kaikkein innokaimmilta pyörimään tallilla ja Maikkikin oli jo toipumassa kamalasta kohtaamisestaan sen hirveän miehen kanssa. Onneksi mies oli saatu kiinni heti seuraavana päivänä! Hän oli joutunut vankilaan muutamien muidenkin pikkutyttöjen ahdisteluista. Kamalaa, että tuollainen mies oli eksynyt tallin seuduille! Ravistelin ajatukseni pois tuosta tapaamisesta ja keskityin jakamaan heiniä. Olin hakenut niitä aamulla pihatosta (jossa heinäpaaleja tällä hetkellä säilytettiin sen ollessa hevosista vapaana) kottikärryihin valmiiksi, niin minun ei tarvinnut kuin työntää heinäkärryjä käytävällä eteenpäin ja annostella jokaiselle hepalle sopiva määrä karsinaan. Puntaria en tarvinnut, sillä olin jakanut heiniä jo niin monen monta vuotta, että tunsin painon käsivarsillani. ”Kaksi kiloa Darlille, Beelle myös kaksi, Cellelle kolme..” mutisin itsekseni edetessäni käytävällä.
Kun kaikki heinät oli jaettu, vein kottikärryt paikoilleen ja aloin hakemaan hevosia tarhasta. Aloitin metsä nelosesta ja tyhjensin tarhat yksi kerrallaan järjestyksessä. Hevoset tulivat nätisti pientä kiirehtimistä lukuun ottamatta ja sain otettua aina yhden lauman kerrallaan. Ainoa porukka, joka tuotti hieman ongelmia, oli Nikita, Vanilla ja Bee. Niillä Oli kaikilla hirveä kiire päästä mussuttamaan hieniään, joten heti kun sain portin auki, pyrähtivät kaikki kolme tarhasta kuin kissat pistoksissa. Sain kuitenkin pidettyä naruista kiinni ja parin käskevän ärähdyksen jälkeen heebot jäivät odottelemaan paikoilleen, että sain järjestettyä narut taas oikein päin käsiini ja sitten lähdimme matkaan tallipihan läpi. Vanilla kulki aivan liian nopeasti edelläni ja jouduin pari kertaa nykäisemään melko kovastikin sen narusta, jotta se tajusi odottaa. Bee sen sijaan meinasi koko ajan jäädä jälkeen lyhyillä ponin askelillaan ja hoputtaessani sitä se pyrähti raviin ja kiri kaikkien ohi. Voi että, kun tämä päiväsyöttö oli hankala tehdä yksin!
Tallin ovista sisälle päästyämme kaikki samanaikaisesti tunkemalla, päätin lopettaa yrittämisen ja heitin vain koko kolmikolle narut kauloille ja annoin niiden löytää vapaasti tiensä omiin karsinoihinsa. Onneksi ne olivat jo niin rutinoituneet omiin karsinoihinsa ja tiesivät, että heinät odottavat siellä valmiina, että osasivat mennä kiltisti sisään avonaisista karsinoiden ovista. Tosin Vanilla oikeastaan juoksi omaan karsinaansa, mutta sama se, ainakin se meni sinne. Kiersin hakemssa näiltä kolmelta riimut pois päästä ja sulkemassa karsinoiden ovet ja lähdin sitten vielä hakemaan Kyyhkyä, Dunjaa ja Pallea. Nämä sentään osasivat käyttäytyä, mitä nyt Kyyhky vähän näykki leikkimielisesti tarhakavereitaan, mutta lempeät Palle ja Dunja eivät korvaansa lotkauttaneet sen käytökselle.
Vihdoin ja viimein kaikki hevoset olivat nätisti syömässä heiniään, kukin omissa karsinoissaan ja pääsin itse suunnittelemaan toimistoon päivän tuntilistoja.
Puolen tunnin kuluttua palasin takaisin talliin ja jaoin hevosille väkirehut, poneille ei päivällä niitä tullut. Kiersin ensin kauraämpärin kanssa ja kävin sitten heittämässä Vanillalle peacemaker-annoksen, sille kun ei oikein sopinut kaura, täysrehu oli tasapainoisempaa.
Jonkin ajan kuluttua kävin heittämässä shettikset ulos, ne eivät tänään menisi ratsastustunneille, sekä Halin ja Pallen, jotka olimme Emmin kanssa liikuttaneet jo aamupäivästä.

the end, Aleksi 2HM

Olin juuri saanut päiväsyötön päätökseen ja lösähdin tallituvan sohavlle. Huhhuh.. Oli pitänyt opetella parin uuden yksärin rehumäärät ja loimitusohjeet ja muutenkin tutustua näihin uusiin tulokkaisiin. Olin suoraan sanottuna ollut hieman huolissani siitä orista, Killestä.. Että mitenköhän ori täällä tammojen ja juoksentelevien pikkulapsien keskellä menisi, mutta hienosti herra käyttäytyi viedessäni sitä tarhaan ja pois. Olin laittanut Killen peräkolmoseen, missä olisi kaikkein rauhallisinta ja tukevimmat aidat.. Riksu oli päässyt pitämään orille seuraa peräneloseen ja herrat olivatkin vinkuneet toisilleen hetken aitojen yli. Pinkki tamma oli päätynyt Halin kanssa samaan tarhaan, mutta minusta tuntuu, että se pari ei oikein sovi yhteen. Hali oli koko ajan väistelemässä ja luimimassa uteliaalle Pinkille, ja saipa tämä melkein kaviostakin mennessään liian lähelle. Huomenna pitää kehittää jokin uusi tarhausjärjestely näiden kahden osalta...

Suljin hetkeksi silmäni ja annoin pääni retkahtaa taakse sohvan selkänojalle..
Olin todella uupunut kaikesta eilisestä häsellyksestä, kun oli pitänyt valmistella kolmelle uudelle hevoselle karsinat ja kaappitilaa, ja sitten vielä vastaanottaa nämä kolme. Pinkki oli saapunut jo aamupäivällä, mutta Riksu ja Kille olivat saapuneet melkeimpä samalla kellonlyömällä. Siinä oli todella ollut tekemistä, kun oli pitänyt kaksi herraa saada rauhoittumaan pitkän traikkumatkan jälkeen uusiin karsinoihin. Ja vieläpä viereisiin karsinoihin! Molemmat olivat pyörineet ja hyörineet aikansa, mutta kyllä ne olivat sitten lopulta rauhoittuneet.. Toisin teki Hali, joka oli mennyt täysin sekaisin haistaessaan orin. Se oli van vinkunut karsinastaan käytävän toiselta puolelta ja nostellut häntäänsä. Minun on pakko astuttaa se tamma kohta tai paikka menee ihan sekaisin. Sitten voisin samalla siirtää sen varsomiskarsinaan vähän erilleen muista hevosista...
Onneksi oli Emmi, jonka kanssa jakaa tämä kaikki stressi, ja ihanat hevosten hoitajat, jotka varistivat että tuntsareilla oli varusteet oikein päin tunneilla ja karvat suittuina. En tiedä mitä tekisin ilman näitä ihmisiä..

Nukahdin..

-Aleksi 3HM

Ja sitten olin yksin

Istuin tallituvan sohvalla pää käsiin haudattuna. Koko ruumista vavisuttaneet nyyhkäykset olivat viimein saatu aisoihin, mutta mieleni myllersi edelleen. Ajatukset poukkoilivat kallon sisällä ansaan jääneen villihevosen tavoin. Tunsin oloni petetyksi. Kaikki toiveet ja lupaukset olivat kyynellammikkona jaloissani.
Henkäisin syvään ja yritin koota itsenäni.
Okei, miten tästä eteenpäin? Yksinäistä taivalta ja unettomia öitä?
Ei, en pystyisi siihen. Olisi hankittava tallityöntekijä, ehkä jossain vaiheessa myös toinen ratsastuksen opettaja. En jaksanut rationaalista ajattelua kovin kauaa vaan vaivuin taas mustan mieleni syvyyksiin.

Tallituvan ovi aukeni ja kepeät askeleet lähestyivät minua. Hieraisin silmiäni ja kohottauduin hieman sohvalta. Edessäni seisoi Mikki erittäin huolestunut katse silmissään ja otsa rypyssä.
”Aleksi?” poika kysyi epäröiden. Vilkaisin tähän alitajuinen avunhuuto silmissäni ja haroin ponnarista karanneet hiukset otsaltani. En jaksanut selittää säälittävää olomuotoani, katsoin vain poikaa hiljaisuuden vallitessa sydämessäni.
Poika otti muutaman askeleen lähemmäs, istui vierelleni sohvalle ja laski kämmenen hartialleni. ”Haluatko puhua siitä?”
Halusinko? En tiedä, mutta jonkin sai minut kuitenkin kakaisemaan nuo kuolettavat sanat suustani: ”Emmi petti minua.”
Poika meni ihan hiljaiseksi, jähmettyi kivipatsaaksi ja tuijotti minua silmät suurina. Järkyttyneenä.
Sanat tulvivat suustani ennen kuin ehdin estää. Minulla oli pakottava tarve avata sydäntäni jollekulle ja poika oli siinä juuri sopivasti pitelemässä astiaa, johon voisin sisimpäni oksentaa.
”Ensin… Ensin vähän ihmettelin hänen jatkuvaa kaupungissa ravaamistaan… Ja sitä ettei hän jaksanut tulla tallille muuta kuin vilkaisemaan vähän Pallea. Hän oli todella etäinen, ei puhunut minulle. Vastasi lyhytsanaisesti aina kun kysyin jotain… Mutta sitten minulle selvisi…” hain sanoja. ”Että hänellä oli toinen”, ääneni särkyi viimeisen sanan kohdalla ja painoin taas pään käsiini epätoivon jylistessä ylitseni. Jäin henkisesti murskaavan lumivyöryn alle.
”Kun Emmi tuli tänään kotiin ”ystävänsä” luota, kerroin hänelle tietäväni kaiken. Me.. Me riitelimme”, jatkoin värisevällä äänellä. Mikki puristi rohkaisevasti olkapäätäni.
”He kuulemma rakastavat toisiaan, Emmi ei mukamas voinut itselleen mitään”, ääneni oli vihan, pettymyksen ja surun värittämä. ”Hän sanoi, että oli aikonut paljastaa minulle jossain vaiheessa… Mutta nyt hän säästyi siltä vaivalta… Purimme kihlauksen. Hän on tällä hetkellä pakkaamassa tavaroitaan ja lähtee sitten sen.. sen.. miehen luokse”, silmäni kostuivat taas kyynelistä, jotka pyyhin vihaisesti pois.
”Talli jää minulle, minun rahoillanihan kaikki hevoset on ostettu. Ja minun nimenihän tilan omistuspapereissa on… Pallesta en tiedä, luultavasti hän vie sen mukanaan.”
”Aleksi… Olen niin pahoillani”, Mikki sanoi aitoa myötätuntoa äänessään.
Minulla ei ollut enää sanoja. Olin tyhjentänyt sydämeni ja jäljelle jäi pelkkä kylmyys.
”Tiedäthän, että me tallilaiset autamme sinua kaikin tavoin. Huolehdimme hevosista, ja minä voin tehdä välillä syöttöjä, jos on tarvetta”, poika hymyili pienesti, säälivästi.
”Kiitos, tuo merkitsee minulle paljon…” sanoin pojalle. Pyyhin silmäni vielä kerran ja nousin sitten ylös. ”Minä… Minun pitää mennä tekemään iltatalli”, mutisin viimeiset sanat lähes kuulumattomasti ja kompuroin sitten ulos tallituvasta.

Kesä saapui

(ketään ei varmaan haittaa jos teen tämmöisen tarinan?)

Tänään kaikki hoitajat olivat melkein tallilla mahtavaa! Olin innoissani että kaikki olivat lupautuneet auttamaan Aleksia tekemään laitumia. Meidän tallin hepot pääsisivät vissiin vähän myöhempään laitumelle mutta mitä se haittaa. Olin lähettänyt edellis iltana hoitajille apu pyyntöjä ja oli vissiin mennyt perille. Jaoimme hommia ihmisille. Ryhmä yksi tarkisti laitumien pohjan ja poisti kaikki epäsopivat asiat pois. Ryhmä kaksi raahasi juoma-astiat laitumille. Ryhmä kolme vedet. Ryhmä neljä puolestaan laitumien tolpat ja ryhmä viisi hoiti langoitukset. Aleksi sai toimia kuskina ja ajella mönkkärillä ympäriinsä.

Kaikki alkoivat hommiin ja ryhtyivät hakemaan tavaroita. Ensinmäiseksi Aleksi lastasi laitumien tikut mönkkärin kyytiin. Kun Aleksi lähti ajelemaan kohti laidun aluetta, ryhmä neljä lähti kohti laidunta. Puolestaan viimeinen ryhmä lähti selvittämään lankoja ja avamaan solmuja johon itse siis kuuluin. Sillä välin kakkos ryhmä lähti hakemaan juoma-astioita vintiltä. Kolmas ryhmä haki kaikki mahdolliset tynnyrit ja ämpärit maito kärryihin ja alkoivat täyttämään niitä. Ensinmäinen ryhmä oli varmaankin jo laitumella putsaamassa pohjaa.

Kuulin pihalta tööttäyksen mikä oli merkki siitä että langaat vietäisiin mönkkäriin.
-Inka ilmota et langat rahataan nytten mönkkäriin!, huusin tytölle joka levitti sanaa. Aloimme raahaamaan lankakeriä mönkkäriin jotka painoivat yllättävän paljon. Päivä oli kuuma ja kaikilla oli hiki.
-Aleksi sä oot sit velkaa mehut ja pullat, sanoin miehelle joka vain istui mönkkärin kyydissä.
-Mitä ite te tulitte auttamaan, mies virnuili. Näytin tuolle kieltä ja hän lähti ajamaan laitumia kohti, me hänen perässäään.

Juoma-astioiden raahaajaat, tai no oikestaan juoma-altaiden pesivät niitä etupihalla Sallan johdolla.
-Katsokaa ettei sielä ole reikiä tms, Salla komesi sivusta kun muut tekivät hommia.
-Koska Aleksi hakee nä? Valma kysyi Sallalta.
-No ei se niitä hae kun me joudutaan kantaa nä, Salla vähän valitti. Valma tuhahti ja jatkoi kunnes altaat kiilsi. Sen jälkeen ronkkakonkka lähti raahaamaan isoja altaita laitumille, hyvin hitaasti.

Ryhmä kolme oli saanut kaikki sangot täytettyä ja lähtivät kohti laitumia maitokärryineen ja käsineen. Jotkut työnsivät maitokärryillä toiset kantoivat yhdessä sankoja, ja jotkut yksin.

Kaikki olivat alkaneet tulemaan laitumille, hommaa oli enää todella vähän. Pian kaikki oli valmista ja lähdimme hakemaan hevosia. Kaikki saivat ottaa hoitsunsa, itse sain Darcyn Astan lisäksi sillä sille ei ollut taluttajaa. Iso konkkaronkka lähti taluttamaan innokkaitaita hevosia kohti laitumia. Jaoimme hevoset oikeisiin laitumiin ja päästimme vapaasti sinne. Olisittepa nähneet kuinka iloisia ne olivat. Meidän iso poppoo lähti kohti taukotupaa juomaan mehua ja syömään pullss.

Moikka,

Aleksi tässä kirjottelee Karibian mereltä. Ihmettelette varmaan kaikki, missä tallinomistaja luuhaa... meitsinhän pitäisi olla takaisin tallilla huolehtimassa heposista. Noh, kaikki ei mennyt ihan suunnitelmien mukaan...
Lähdin kaksi viikkoa sitten Espanjaan serkkuni luokse lomailemaan. Jätin tallin siksi aikaa Merjan hellään huomaan. Toivottavasti kaikki on sujunut hyvin? Merja soitellessaan kertoi, että oli saanut paljon apua tallilaisilta - varsinkin Valmalta, Sallalta, Maikilta ja Sallilta. Kiitos ja kumarrus.

Lomani piti siis kestää kaksi viikkoa, mutta eräiden omituisten sattumusten sarja heitti minut ja serkkuni tilanteeseen, josta ei vain voinut kieltäytyä. Voitimme nimittäin purjehdusmatkan maailman ympäri! Meidät lennätettiin toissapäivänä Karibialle, mistä matkamme alkaa. Olen erittäin innoissani, sillä kokemuksesta tulee varmasti ikimuistoinen, mutta olen tietysti myös huolissani Hallavan kohtalosta. Merjan työt loppuvat tänään ja minulla on ollut kova työ löytää uusia vastuuhenkilöitä huolehtimaan Hallavasta. Onnistuin kuitenkin - kiitos nykyteknologian ja skype-keskusteluiden - löytämään tallimestarin. Hän on nimeltään Rafael ja hän aloittaa työnsä heti maanantai aamuna. Rafael asustaa minun kämpässäni ja hoitaa aamu- sekä päivätallit. Iltatallien teosta huolehtivat pääasiassa ratsastuksenopettajat, mutta koska heidänkin työmääränsä on sellaisenaankin suuri, toivoisin että tallilaisista löytyisi muutama apuri, jotka voisivat korvausta vastaan hoitaa iltatallit ainakin perjantaisin, lauantaisin ja sunnuntaisin.

Ratsastusopetuksesta vastaa minun poissa ollessani Celia, johon varmaan olettekin jo törmänneet. Hän aloitti työt jokin aikaa sitten. Toiseksi ratsastuksenopettajaksi tallille saapuu Max, joka huolehtii myös Halin ja Lokin treenaamisesta. Pidätte hänestä varmasti. Max ja Celia siis jakavat ratsastustunnit keskenään, mutta ilmoitus roikkuu vielä netissä eli saatatte saada myös kolannen opettajan jossain vaiheessa.

Olkaahan ahkeria ja pitäkää hevosista hyvää huolta! Minä palaan nyt aurinkotuoliini ja huomenna matkani jatkuu kohti uusia seikkailuja. Palataan.

Terveisin, Aleksi

Skilletin Comatose-albumi pauhasi autoni radiosta moottorin jylinän yli kääntäessäni maalaismiehentielle. Hidastin vauhtia ja etsiskelin katseellani Kaviopolun tienviittaa. Puut ja pensaat olivat jo hyvää vauhtia menettämässä lehtipukujaan, mutta kyltti oli silti melko pahasti piilossa oksistojen seassa. Bongasin sen kuitenkin viime hetkellä ja kurvasin möykkyiselle tallitielle. Puppe heräili viereisellä penkillä asfaltin muuttuessa hiekkatieksi ja nosti pienet tassunsa kojelaudalle. Pentu katseli ihmeissään ulos ikkunasta valkoaitaisten tarhojen tullessa näkyviin.

Laitoin mustangini parkkiin muutaman muun auton viereen ja nousin ulos paikkoja katseellani tutkiskellen. Pihamaa näytti melko karulta vesilätäköineen ja tyhjine tarhoineen, mutta ainakin kaikkialla näytti siistiltä. Kiersin auton toiselle puolelle ja aukaisin oven hädissään vinkuvalle doggivauvalle, joka hyppäsi saman tien alas pelkääjän paikalta. Metsästin pojan hihnan käteeni ja lukittuani autoni ovet lähdimme talsimaan kohti tallipihaa. Maneesin takaa paljastui kotoisa maalaisromanttinen kivitalli, jonka seinustaa pitkin kohosi punalehtinen muratti. Muutama polkupyörä nojasi tallin seinustaa vasten ja ikkunoista hehkui lämpimänkeltainen valo. Tunsin oloni heti paljon kotoisammaksi, vaikka hytisinkin takkini alla kylmästä (ja jännityksestä).

Katsahdin maata nuuskivaan pikkuiseen koiraani, keräsin hetken rohkeutta ja tartuin sitten lähimpään ovenkahvaan. Eteeni aukeni pikkuinen tallitupa kaappeineen, pöytineen ja ilmoitustauluineen. Nurkassa nökötti paljon käytetyn näköinen sohva, jolla istui porkkanapäinen tyttö neulomassa. Tuo nosti katseensa tekeleestään ja hymyili ujosti nähdessään viileän ilman punertamat poskeni ja tuulen tuivertaman otsatukkani. Puppe rynnisti innoissaan tytön luokse haistelemaan ja minä jäin hieman nolona korjailemaan lapasia paremmin käteeni melkeinpä ovenraossa seisten.
”Hei”, tyttö moikkasi hieman epävarmana, mutta tuon kasvot sulivat hymyyn Pupen kerjätessä rapsutuksia.
”Moikka”, sanoin takaisin ja katsoin kuinka tyttö alkoi hellästi rapsuttaa pentua leuan alta. ”Mä oon Max, alotan tänään ratsastuksenopettajan pestissä.”
”Aa joo, mä olen Valma, Dunjan hoitaja”, tyttö sanoi hymyillen. ”Mietinkin millon sä tulisit. Ajattelin että tarviit varmaan vähän apua listojen tekemisessä, kun et vielä tunne hevosia.”
”Mahtavaa, mä mietinki miten selviäisin siitä”, hymyilin helpottuneena. Katselin ympärilleni tallituvassa ja löysin seinustalta oven, jossa oli kyltti toimistoon.
”Tää on muuten Puppe. Se on tanskandoggipentu.”

”Älyttömän suloinen”, Valma huokaisi ja näytti sitten tietä toimistoon. Kävimme läpi, missä mitäkin tärkeitä tavaroita pidettiin ja laadimme sitten yhdessä tuntilistat. Valma lupasi hengailla illan tallilla auttamassa tuntilaisia ja minun henkisenä tukenani, jos tulisi jotain ongelmia.


Lopulta kaikki sujui kuitenkin ongelmitta. Tunnit menivät hieman haparoidessa, mutta ainakaan mitään katastrofeja ei tapahtunut ja tuntilaiset lähtivät kotiin enemmän tai vähemmän tyytyväisinä. Kiitin Valmaa erittäin isosta avusta ja poistuin autolleni uupuneena mutta iloisena. Ensimmäinen päiväni ratsastuksenopettajana oli mennyt putkeen! Rapsutin viereisellä penkillä istuskelevaa Puppea, laitoin vaihteen silmään ja kurvasin pois tallipihasta ajatuksissani jo huominen, jolloin tutustuisin uusiin hoidokkeihini Lokiin ja Haliin.

13.11.2014 – Aamutalli


Astuin tallitupaan vähän ennen kahdeksan ja sohvalta kuului pehmeää kuorsausta. Kukas muukaan siellä nukkuisi vilttiin kääriytyneenä, kuin ikioma tallitonttumme, Rafael. Taasko minä jouduin herättämään tuon unikeon? Hevoset kolistelivat karsinoissaan ruuan toivossa, ja Raffe nukkui täyttä häkää sohvalla. Yritin ravistella Rafaelia, mutta jätkä ei herännyt. Kävin hakemassa vesilasin ja kaadoin puoli lasillista kylmää vettä Rafaelin päälle. Väistin taaksepäin, kun poika pomppasi pystyyn hirveällä mekkalalla.
-Ai, sinä se vain olet, hän totesi säikähtäneenä ja kävi takaisin makuulle. – Täähän on ihan märkä, tää sohva! Mitä kello on? Rafael kysyi ärtyneenä.
-Kello on kaheksan ja hevoset on ruokkimatta. Kiitä onneas, et tulin tänne aamusta.
- Voi hemmetti! poika kirosi ja nousi ripeästi ylös ja siinä samalla hän vetäisi pipon silmilleni. – Hyvä ku tulit. Tuuppa auttaa mua aamutallissa.
- Joo, mut tuo oli viimene kerta kun kosket mun pipoon, sanoin pojalle muka ärtyneenä ja korjasin pipon asentoa. Samalla sekunnilla pipo oli taas silmilläni ja Rafael oli jo siinä vaiheessa talliin johtavalla ovella.

Heinät oli mitattu valmiiksi, joten viskasimme ne vain karsinoihin. Odottelimme, että hevoset olivat syöneet ja veimme ne pihalle loimitettuna, sillä ulkona oli ehkä pari astetta pakkasta ja siellä satoi lunta. Rafael aloitti tuntsari päädystä ja minä yksäri puolelta. Menin ensimmäisenä Vikin karsinaan ja laitoin sille ulkoloimen päälle. Talutin sen rennosti tarhaansa ja halasin sitä, ennen kuin menin hakemaan loput hevosista. Seuraavana oli vuorossa Sallan omistama varsa, Kettu, jonka jälkeen tarhaan pääsi loput yksäreistä karsina järjestyksessä.

Snezana oli viimeinen yksäri, jonka tarhasin ja sen jälkeen aloin viemään tuntipolleja tarhaan. Kyyhky ja Tinttu pääsivät tarhailemaan samalla kertaa ja viimeisenä tarhaan pääsi Vanilla.
-Jos me siivotaan puolet karsinoista, niin laitetaan seuraavat kaksi tallille tulijaa siivoamaan loput. Yksärit varmaan siivoaa karsinansa itse, ehdotin Rafaelille ja hän myöntyi. Minulle jäi siis Vikin karsinan lisäksi Tintun ja Kyyhkyn karsinat, mutta ajatuksissani putsasin myös Vanillan karsinan.

Kun meidän osuus oli tehty, menimme molemmat tallitupaan ja nukahdimme molemmat sohville.


//En oikein viittiny laittaa tätä Vikin päiviksee, ku ei koske Vikii nii laitoin sitte tänne

Hoito III -kurssin lopputehtävä

Lauantaina pyyhkäisin tupaan aikaisin iltapäivällä. Ihme kyllä tupa oli tyhjillään. Olin jo laittamassa vaatteitani naulakkoon, kun Aleksi tuli toimistosta.
- Moikka, Valma! Huvittaisko sua auttaa päiväsyötössä? mies kysyi aurinkoisesti hymyillen. - Hyvä että sulla on kumpparit, tarhat on olleet vähän kuraisia viime päivinä. Nähdään tallissa!
Katsoin happamana Aleksin perään, kun hän katosi ovesta pihalle. Vaihdoin tumput nopeasti ratsastushanskoihin ja kuljin Aleksin perässä talliin.
- No niin. Toivottavasti sie muistat läksyt hoito kolmoselta, Aleksi sanoi virnistäen. - Eli mitä tehdään ensiksi?
- Öö... Jaetaan heinät kai? kokeilin varovasti.
- Aivan oikein!
Kipitin Aleksin perässä rehuvarastoon. Laitoimme paalista paljon heinää kottikärryihin ja aloitimme ruoan jakamisen yksäripuolelta. Ovi auki, heinät sisään, ovi kiinni... Ja seuraavalle karsinalle. Tahti tuli pian tutuksi. Tuntihevostenkin käytävä oli nopeasti käyty läpi, ja vein kottarit takaisin ruokaboksiin.
- Sitten ei muuta kun hevoset sisään. Mie haen yksityiset ja Vanillan ja Astan varsoineen. Hae sie muut.

Otin Dunjan riimun ja menin ponitammojen tarhalle. Minca oli poikkeuksellisesti Dunjan ja Darlin seurana, sillä sen oma tarhakamu tarhaili varsoineen Vanillan ja tämän varsan kanssa. Dunja antoi halukkaasti kiinni ja seurasi minua talliin. Vein sen karsinaansa, ja se meni heti heinäkasalle. Sitten palasin hakemaan Mincan ja Darlin. Ponitammojen jälkeen olivat vuorossa poniruunat Klikki ja Bee, niiden jälkeen hevostammat Tinttu, Kyyhky, Darcy ja Nikita ja lopuksi hevosruunat Palle ja Celle. Kaikki sujui onneksi ongelmitta, vaikka Kyyhky tuli talliin tarpeettoman nopeasti, ja jouduin toppuuttelemaan sitä. Sää oli lämmin, joten kellään hevosista ei ollut loimia.
Olimme Aleksin kanssa suunnilleen samaan aikaan valmiita. Jaoimme yhdessä väkirehut, ja Aleksi näytti minulle, kuinka karsinoiden ovissa olevia taulukoita tulkittiin.

- Tiputatko vintiltä yhden paalin käytävälle?
Kapusin hämärälle vintille. Säpsähdin nurkan takaa kuuluvaa rapinaa, Hiisu sieltä hiipi. Kyykistyin hetkeksi rapsuttamaan kattia. Vintillä tuoksui heinä. Menin avaamaan lattialuukun - näkymät tallin käytävälle olivat hurjat - ja kiskoin lattian poikki paalin.
- Varokaa! huikkasin varoituksen ja tönäisin paalin varovasti alas. Seuraavan heitin rohkeammin, hyvä etten itse lentänyt mukana. Aleksi oli alhaalla ja raahasi paalit rehuhuoneeseen. Sen jälkeen veimme yhdessä iltapäivän tarhavuorolaiset pihalle, suurin osa tuntihevosista jäi sisälle illan tunteja varten, joten autoin Aleksia viemään yksityiset ulos.
Kun kaikki oli valmista, Aleksi alkoi lakaista käytävää. Minä siistin nopeasti satulahuoneen ja tarkistin, että kaikki suitset olivat nipussa omilla paikoillaan ja panssarivyöt niille kuuluvissa nauloissa.

Hoito III lopputehtävä

Kävelin kaviopolkua pitkin kohti tallia. Ilma oli lämmin, mutta minulla oli silti sisimmissäni erittäin kylmä. Yritin työntää kotiasiat sivummalle ja laahustin maneesin vierttä pitkin kohti tallin ovea. Tutuksi käynyt Welcommen kyltti seisoi yhä paikallaan, muttei lämmittänyt mieltä, niinkuin yleensä. Kävelin sisälle talliin jossa kuulin Aleksin mutinaa ja odottavien hevosten potkuja karsinan ovea vasten. Tervehdin Aleksia laimeasti ja nykäisin tuvan oven auki. Mies seurasi minua kulmat kurtussa vähän huolestuneen oloisena, joten vakuutin että kaikki oli hyvin. Kun Aleksi lähti, ravistelin kirjaimellisesti kaikki huonot ajatukset pois, joka onneksi teki minut vähän reippaammaksi.
-Okei, mitä pitää tehä? Kysyin mieheltä hymyillen varovasti.
-No mie oonkin jo ehtinyt sekoittaa kuumalla vedellä kaikki turvottavat rehut, mutta nyt sinä voisitkin auttaa minua heinien jakamisessa. Aleksi sanoi. Nyökkäsin ja matkin miehen esimerkkiä:
Ovi auki, heitä heinät, ovi kiinni, seuraavalle karsinalle ja niin edelleen. Homma kävi kätevästi – ja helposti joten urakka oli pian ohi.

-Mitä sitten? Kysyin Aleksilta, kun viimeisetkin heinät oltiin jaettu karsinoihin. Aleksi tuumi hetken kunnes virnisti:
-Arvaa! Sitten nyrpistin nenääni miettivään sävyyn ja vastasin:
-Oisko noi kaurat jaettava, vai..?
-Jaetaan väkirehut. Se on yhtä helppoa kuin heinien jako, mutta pitää enemmän komentaa hevosia, ettei ne käy heti ruuan kimppuun. Mies selitti ja homma jatkui taas. Muutaman hevosen kohdalla sai todellakin komentaa enemmän, sillä kauraturvat olivat välillä vähän liian ahneita. Ketään hevosista ei tarvinnut loimittaa – ilma oli sen verran lämmin, eikä ötököitäkään tahtonut pörrätä mielettömän paljon. Annoimme hevosten syödä rauhassa ja minä kömmin takaisin tupaan. Huomasin jo ihan unohtaneeni kaiken äidistä – mutta äkkiä kaikki palasi taas mieleeni. Peitin silmät käsilläni ja kyynelehdin muutaman suloisen katkeran kyyneleen, kunnes pakotin veden pois. Niiskukin oli tullut katsomaan mikä minun oli, joten olisi parempi rauhoittua.

Kun hevoset olivat syöneet, lähdimme viemään hevosia ulos. Hevostammat Darcy, Tinttu, Nikita ja Kyyhky menivät samaan. Ponineidot samaan ja niin edelleen. Hepat lähtivät mielellään ulkoilmaan, sillä aurinko paistoi lämpimästi juuri tarhojen kohdalle. Palasin talliin ja autoin Aleksia heinien kanssa. Tiputin vintiltä muutaman heinäpaalin Aleksille jonka jälkeen kapusin alas. Aleksi vei heinät rehuvarastoon seuraavaa syöttöä varten. Lopuksi oli enää hommana lakaista käytävät ja siistiä paikat. Vihdoin homma oltiin saatu valmiuteen ja hävisin ulos kauniiseen ilmaan. Mutta minulla oli edelleenkin kylmä.

anteeks kun tästä tuli näin surullinen, en osaa tehä hilpeitä tarinoita näin laimeana.. Mä oon päättäny vielä olla hallavassa mutta vähän hiljasempana, koska tää tuo muuta ajateltavaa ja porukat on ihanan tsemppaavia:')

Hoito III -kurssin lopputehtävä

Kiirehdin koulusta suoraan tallille niin että pikkukivet vain sinkoilivat moottoripyöräni renkaista kaikkiin mahdollisiin ilmansuuntiin. Riisuin kypärän päästäni ja sidoin hiuksiani ponnarille samalla kun juoksin kohti tallia. Olin puoli minuuttia myöhässä, totesin katsahtaessani tallin kelloon saapuessani sisälle. Käytävä oli aavemaisen hiljainen, silä kaikki hevoset olivat ulkona, eikä hoitajia vielä tähän aikaan arkipäivisin pyörinyt tallilla. Yhtäkkiä rehuvarastosta kuului kolahdus. Olin säikähtää kuoliaaksi, kunnes tajusin että se oli varmaan Aleksi.
"Heippa", kurkkasin ovenraosta sisään ja löysin miehen lastaamasta kottikärryjä täyteen heinää.
"Hei Nanna, tulitkin just sopivasti. Viititkö vetää nää kottarit käytävälle?" Mies puuskutti kukkuraisten kottareiden toiselta puolelta. Tottelin rivakasti ja kuljetin kottikärryt yksärikäytävän alkuun. Aleksi näytti kuinka hevosten ruokalistoja tulkittiin ja näytti sitten minkä kokoinen kasa heinää oli suurinpiiretin 3kg. "Ei se niin tarkkaa ole, kunhan saavat surinpiirtein oikean määrän sapuskaa", Aleksi selitti. "Väkirehujen kanssa pitää sitten olla tarkempi, silä ne ovat energiapitoisempia."

Jaoimme heinät rivakassa tahdissa samalla keskenämme jutustellen. Kerroin Aleksille hieman kaunistellen vapun vietostani ja Aleksi muisteli jotain nuoruutensa rajuja bileitä. Hämmennyin kun kuulin millaisia illanviettoja Kallion taiteilijapiirit olivat 2000-luvun vaihteessa järjestäneet. Meillä oli okeastaan aika hauskaa siinä tallihommia tehdessämme.
Kun heinät oli jaettu, kävimme hakemassa hevoset sisälle. Ulkona oli pilvistä, mutta melko lämmintä, joten hevoset olivat ulkona ilman loimia. Siltikin kaikkien hevosten sisään tuomisessa meni enemmän aikaa kuin olisin osannut kuvitella. Henghdimme hetken ja aloimme sitten jakamaan väkirehuja. Aleksi osasi ulkoa kakkien hevosten annokset, joten häneltä meni vain muutama sekuntti kunkin hevosen ruokia mittaillessa, mutta minulla meni reilusti kauemmin, kun yritin tihrustella ruokintataulukoista kuinka paljon kukakin saa.
Kun homma oli saatu valmiiksi kipusimme tallin vintille ja tiputimme alas rehuvarastoon lisää heinää. Myös kauralaari oli tyhjenemässä, joten täytimme senkin. Yksärit, jotka olimme tuoneet sisään ensimmäisinä, olivat jo saamassa ruokailunsa lopetettua, joten aloimme viemään niitä pihalle. Taivas näytti olevan vaaleita pumpulipilviä täynnä, joten olimme aika varmoja ettemme saisi sadetta myöskään illaksi, joten hevoset saisivat olla myös iltapäivän ilman loimia.
Hali ja Viki pääsivät tarhailemaan yhdessä, samoin Rana ja Panda. Fae sai itselleen kokonaisen tarhan, sillä se ei oikein tullut muiden kanssa toimeen. Cellellä ja Nikitalla oli tänään vapaapäivä, joten nekin pääsivät ulos tarhailemaan. Vanilla ja Asta saivat myös viettää päivänsä ulkona varsoineen.
Jäimme hetkeksi ihastelemaan Bambon ja Orean pukkihyppelyä ennen kuin menimme lakaisemaan tallin käytävät.

Viimeiset pari päivää olivat menneet kuin jonkinlaisen sumupilven sisällä. En pystynyt keskittymään mihinkään. En tiennyt mitä tulevaisuus toisi tullessaan, menneisyys oli lipsumassa sormieni ulottumattomiin, enkä millään voinut keskittyä nykyhetkeen. Oli liikaa tekemistä, liikaa haaveiltavaa ja liikaa muutosta.
Puhelinsoitto Aleksilta oli laittanut koko oravanpyörän käyntiin. Se tuli ihan puun takaa, enkä oikein vieläkään ollut sisäistänyt mistä tässä oli kyse, miksi näin tapahtui, ja miksi juuri minulle. Unelmatyöpaikka.

Seuraavana päivänä ilmoitin töihin lopettavani, ja tieto otettiin yllättävän hyvin vastaan. Työntekijöistä oli muutenkin aiottu karsia. Pakkasin koko omaisuuteni kahdessa päivässä laatikoihin ja perjantaina isä tuli pakettiautonsa kanssa auttamaan muutossa. Vasta vuokrasopimusta kirjoittaessani tajusin kuinka todellinen tilanne oli. Olin nyt pronssijokelainen. Ja aloittaisin seuraavana päivänä tallityöntekijänä uudella tallilla. Saisin keskittyä nuorten hevosten kouluttamiseen. En malttanut odottaa.

Nyt, huonosti nukutun yön jäljiltä, seisoin syystuulen puhaltaessa Hallavan pihassa ja katselin tummaa kivirakennusta, jonka julkisivua peitti punainen köynnöskasvi. Hevoset käyskentelivät valkoisin aidoin rajatuissa tarhoissa ja maneesissa kolisivat puomit. Joku varmaan hyppäsi esteitä.
Avasin reippaasti nykäisten "welcome"-kyltillä varustetun oven ja eteeni avautui kodikas pieni tallitupa. Vielä tähän aikaan aamusta tyhjillään. Katselin ympärilleni ja löysin pian tieni toimiston oven eteen. Koputin ja astuin sisään kuullessani kehotuksen sisäpuolelta.
Aleksi kääntyi pois papereidensa äärestä ja kohtasin lämpimästi tuikkivat silmät. "Tervetuloa Hallavaan."

Hoito III – Lopputehtävä

Päiväsyöttö 12.11.2015

Kiiruhdin koulusta päästyäni suoraan tallille Aleksin avuksi tekemään päiväsyötön. Olin hieman myöhässä, joten Aleksi oli jo heittänyt heinät karsinaan ja oli ottamassa hevosia sisälle. Menin samantien avuksi ja nappasin heti ensimmäisellä reissulla Vikin ja Lokin narujen päähän. Hain myös muut yksityispuolen hevoset, jonka jälkeen autoin Aleksia tuntsari puolella ottamalla Darlin ja Been sisälle. Aleksi pyysi minua katsomaan juoma- ja ruokakupit läpi, ettei niissä ollut mitään jätöksiä. Aleksi otti loimia pois niiltä, joilla se oli – lähinnä ohutkarvaisilta hevosilta – ja minä aloin tarkistuskierroksen jälkeen jakamaan väkirehuja. Hevoset söivät vielä heiniään, mutta nostivat päänsä ruokakipolle syödäkseen rehut pois. Ruokien jaon jälkeen tallissa kuului vain taqsainben rouskutus ja satunnaiset hörähtelyt. Jatkoin askareitani lakaisemalla tallin lattian ja järjestelemällä satulahuonetta, jotta se näyttäisi hieman siistimmältä. Aleksi oli nähtävästi livahtanut tallitupaan keittämään kahvia, joten menin siivottuani juomaan kupin kahvia, kunnes aloimme viemään hevosia takaisin tarhaan.

Kicks ja Inna olivat ilmoittaneet tulevansa ratsastamaan iltapäivällä, joten Ollie, Hazel ja Viki jäivät talliin. Muut hevoset vietiin tarhaan ja herkkänahkaisimmille hevosille laitettiin sadeloimet päälle kohdalle sattuneen sateen takia. Puolessa välissä Essiksi esittäytynyt tyttö tuli auttamaan tarhaamisessa ja hänestä olikin apua ja juttuseuraa mukavasti myös heinien viennissä rehuvarastoon. Loppuilta menikin Vikiä liikuttaessa ja tallituvassa höpöttäessä uusien ja vanhojen tuttujen kanssa.


//Anteeksi hutaistu kirjoitus, oli pakko saada tää tänää alta pois ku viikonloppu ja ens viikko menee töissä.

Päiväsyöttö 13.11.2015 Hoitokurssi III Lopputehtävä

Tallin painava ovi aukeni narahtaen, kun astelin Aleksin jäljessä sisään. Aleksi haki kottikärryihin pari paalia heinää, josta jaoimme jokaisen hevosen karsinaan oman heinäannoksen. Heinänkorret varisivat kumisaappaiteni sisälle, jossa ne kutittivat inhottavasti. Osa korsista onnistui pujottelemaan itsensä kauluksen alle.

Kun heinät oli jaettu, suuntasimme hakemaan hevosia sisälle. Hain ensin Been ja riisuin sitten siltä sen sadeloimen, sillä se ei enää menisi ulos. Seuraavaksi hain Pallen, sitten Klikin ja Dunjan, seuraavaksi Tintun ja Kyyhkyn... Kun kaikki hevoset olivat sisällä ja loimet riisuttu niiltä, jotka jäisivät vielä sisään, aloimme mittaamaan jakamaan hevosille väkirehuja.

Kun vein Klikille sen väkirehuannosta, jouduin torumaan sitä, sillä ruuna oli niin innoissaan, että töni minua päällään ja oli kaataa minut. "Hei, rauhoitu nyt senkin höpsö, kohta sun ruokasi on pitkin karsinaa!" nauroin hevoselle ja laitoin rehut sen ruokakuppiin. Jätin onnellisena mussuttavan Klikin kahden ruokansa kanssa ja autoin Aleksia jakamaan loputkin rehut.

Rehut jaettuamme haimme lisää heinää rehuvarastoon. Taas kenkäni olivat täynnä sinne varisseita heinänkorsia. Heinää oli joka paikassa, takin sisällä, hiuksissa, tallin käytävällä, saappaissa... Kun heinähommista oli selvitty, veimme iltapäivän tarhoissaan ulkoilevat hevoset takaisin ulos. Enää oli jäljellä tallin siistiminen. Lakaisin käytävältä sinne varisseet heinänkorret (joita oli paljon!) ja muut roskat. Järjestin muutamat tavarat paikoilleen. Muuta hommaa ei enää ollut, joten päätin hengähtää hiukan ja ottaa tirsat tallituvan sohvalla.

Lauantai

Kopistelin kylmän tallipihan poikki suoraan talliin, ja huhuilin Aleksia. Olin luvannut miehelle auttaa tätä viikonloppuna aamutallissa, ja nyt, silmät ristissä ja tukka sojottaen joka ilmansuuntaan hiihtelin tallinkäytäviä pitkin etsien ponnaripäistä miekkosta, joka ei ollut vaivautunut muuta kuin viheltelemään hyväntuulisesti. Seurasin joululaulu-melodiaa tavoittelevaa ääntä, ja löysin Aleksin vihdoin rehuhuoneesta, sekoittelemassa jotakin aineita keskenään, jotka muistuttivat arveluttavasti vettä ja rehuja.
”Mie ajattelinkin että tulisit tänään”, Aleksi hymyili, ja jatkoi sitten viheltelyään. Nojauduin ruokaboksin oviaukkoon, ja hymyilin miehelle takaisin.
”Juu, sitä taidetaan olla hyvällä tuulella tänään?”
”Paremmalla kuin hyvällä”, toinen vastasi vilkaisematta minuun. Naurahdin Aleksille, ja laskin repun selästäni, jonka olin ottanut tuomiani leivoksia varten. Siis sellaisia, jotka olivat uskomatonta mutta kyllä, onnistuneet. ”No, millaisiin töihin meikäläinen sitten ajateltiin panna?”, kysäisin, ja katsoin vieläkin Aleksin sekoittamaa rehulta haisevaa liejua.
”No mie ehdinkin tästä sekoitella nämä rehut, joten alappas käydä noitten heinien kimppuun, tuntihevosille jokaiselle tuollaiset kasat”, mies totesi viitaten ruokaboksin suussa olevaan heinäkasaan. Nyökkäsin ja aloin hommiin jättäen miehen vielä rehujen ja heinien seuraan ja suuntasin heti ensimmäiseksi kohti tuntsarikäytävää. Tuuppasin jokaiselle samankokoiset annokset, ja tarkkailin samanaikaisesti niiden käyttäytymistä. Hoito III:n kurssilla Aleksi oli neuvonut, että varsinkin liikuttaessa, hevosia oli tarkkailtava ontumisen tai poikkeavan käytöksen varalta. Kun olin saanut heitettyä heinät Darlille, Klikille, Dunjalle, Pallelle sekä Cellelle, jäin katsomaan tyhjyyttään ammottavaa karsinaa. Vanilla oltiin viety pois, viettämään eläkepäiviään, luulisin. Mä en ollut ehtinyt kunnolla ystävystyä sen kanssa, joten se ei mulle kamalasti merkinnyt mitään, mutta tiesin että myös Janelle oli lopettanut siinä samassa. Johtuikohan se siitä, että Vanilla oli lähtenyt, vai marssiko se urhoollisesti toiselle tallille oman hoitohevosensa perässä? Okei, ehkä se viimeisin oli vähän kaukaa haettua, musta Vanilla oli kuitenkin lähtenyt aika kauas, mitä nyt olin jutellut
Valman ja Nannan kanssa.
”Mars hommiin siitä!”, Aleksi virnuili kulkiessaan ohitseni kohti satulahuonetta. ”Ei ne työt miettimällä lopu”. Virnistin miehelle huvittuneena, ja jatkoin sitten heinien jakoa aina Darcyn karsinalle saakka.
”Hei Aleksi!”, huikkasin saman tien, kun olin havainnut ruunan kannattelevan jalkaansa. ”Darcy ei astu sen vasemmalla etusella”; selitin sitten, kun mies oli palannut yksärikäytävältä. Aleksi käveli suoraan ruunan luo, ja tarkasti sen huolellisesti joka puolelta. Darcy vaikutti pirteältä, joten toivoin ettei kyse ollut mistään vakavasta.
”Ilmeisesti joku tuntilainen on unohtanut putsata sen kaviot. Kivi on juurtunut ikävästi kiinni, mutta onneksi siinä ei ole haavaa”, Aleksi totesi. ”Voit jatkaa heinien jakoa, poistan kiven vaan nopeasti”, hän hymyili. Nyökkäsin hitusen helpottuneena, ja jatkoin hommaa taas tavalliseen tapaan, kunnes Oreokin oli saanut aamuheinänsä. Sain myös tehtäväksi viedä pihattoon Astalle ja Mincalle heinät, joten kipaisin myös ulkona heittämässä melkein samanlaiset annokset ponikaksikolle.

Seuraavaksi jaoimme väkirehut, joka toimi melkein samanlailla kuin heinien jako. Ainut vaan, että muutama tuntihevonen plus pihaton konit olivat onnistuneet kaataa sangon maahan, ja siinä sitten vaan kerätä rehuja samalla, kun yrittää estää hevosta syömästä kaikkea. Ulkona oli alkanut sataa, joten Aleksi pyyti minua heittämään ohumpikarvaisimmille Nikitalle, Beelle, Cellelle, Darcylle sekä Darlille sadeloimet, ennenkuin hevoset vietäisiin ulos. Olin tehnyt työtä käskettyä, ja lopulta lähdimme viemään hevosia tarhoihin. Aleksi käski mua ottamaan maksimissaan kaksi hevosta talutukseen yhtä aikaa (vaikka en mä kolmatta kättä ois saanu mistään aikaseks), ihan kuullemma vaan turvallisuus syistä. Noudin siis tallista kaksi hevosta, jotka tulivat toimeen keskenään, ja talutin ne yhdessä tarhoihin. Ainut poikkeus oli Nikita, jonka arvokkuus vaati sen, että sitä talutettiin ainoastaan yksin.

Kun hevosten vientirumba oli ohi, Aleksi pyyti mua heittämään vintiltä kuiva heinä alas (miehen sanoin nuorena ja notkeana..), samalla, kun hän toi kottikärryillä esikuivan heinän ulkoa, joka taas nostettiin vintille kuivumaan. Heittelin siis heinäpaaleja sillä aikaa alas, kun mies katosi ulos sateeseen. Siinä samalla tajusin, etten ollut ollutkaan ennen vintillä. Vaikka en ollutkaan kauaa vielä hallavassa ollut, vinttivierailut olivat menneet multa ihan ohi. Mutta nyt kavutessani heinien sekaan vintille, jollain tapaa kodikkaaseen tilaan, mä aloin tykkäämään paljonkin siitä paikasta. Just sellanen paikka, joita aina hevoskirjoissa oltiin kuvailtu tallilaisten salaperäisenä piilomajana. Mulle tuli ainakin sellainen mieleen siitä hämyisestä vintistä. Niisku tuli kehräämään jalkoihini, kun heitin heinosti järjestettyjä heinäpaaleja tasaista tahtia alas. Vintti alkoi olemaan siinä vaiheessa, että esikuiva heinä voitaisiin nostaa ylös. Niinpä kapusin maan tasalle juuri sopivasti, kun Aleksi tuli kottikärryjen ja sateessa kastuneiden heinien kera ulkoa.
”Nää ei oo enää esikuivaa nähytkään..”, mies mutisi, ja huomasin kuinka hyväntuulisuus oli häiventynyt tämän kasvoilta. Muita mukisematta tartuin ensimmäiseen heinäpaaliin, ja jatkoin reippaassa tahdissa hommia. Totta, homehtuneita heiniä ei kannataisi kyllä syöttää hevosille, mutta luulinpa vain etteivät ainakaan alimaiset heinät olleet ehtiä kastua niin pahasti, etteikö ne kuivaisi päiväsyöttöön mennessä. Se olisi kuitenkin vasta kello yksi.

Kun kuivat heinät oltiin saatu vietyä ruokavarastoon, ja esikuiva heinä saatu nostettua ylös, Aleksi lakaisi käytävät ja minä siistin muut paikat. Tehtäväkseni tuli viedä rikkinäinen muoviämpäri, käytävällä oleva kaviokoukku, pudonnut korvis, ja muutama harjapakki paikoilleen. Järjestelin myös satulahuoneessa paikoiltaan tippuneita suitsia, ja levällään olevan satulasaippuan. Mä päätin poimia reppuni ja mennä tallitupaan kuluttamaan aikaa, koska Kettu oli ilmoittanut tulevansa kello ysiltä kouluttamaan Bamboa. Sillä aikaa voisin vaikka neuloa, mutustaa ensi kertaa elämässäni onnistuneita leipomuksia ja harjata Bambon. Lauantai oli mulla kokonaan vapaa, ja voisin lorvia tallissa vaikka iltaan.

//jatkumoa ehkä Bambon päikyssä :-)

Kello oli seitsemän kun avasin kohmeisin sormin tallin oven ja astuin sisään lämpimään hevosentuoksuiseen tilaan. Aikainen herätys ei haitannut, ja olin itseasiassa aika tyytyväinen päätökseeni tulla auttamaan Aleksia tämänpäiväisessä aamusyötössä. Mies oli eilen valitellut nuhaista oloaan, joten olin asiaa sen enempää miettimättä lupautunut tulemaan avuksi. Ihan vain koska olin avulias ja ystävällinen. Tai näin ainakin hoin itselleni. Ei taka-ajatuksia.

Aleksia ei vielä näkynyt, joten kävin hakemassa heinäkärryt tallin perältä ja täytin ne rehuvarastoon eilen illalla tiputetulla heinllä. Ja sitten vain jakamaan. Aloitin yksäripäädystä, sillä tuntihevoset osaisivat kyllä odottaa kärsivällisesti. Sen sijaan esimerkiksi Fae paukutti jo kärsimättömänä karsinansa ovea ja koin velvollisuudekseni ärähtää sille, vaikkei se kyllä mitään auttanut.

Luin karsinan ovesta kuinka paljon heinää kukin tarvitsi aamupalakseen ja jaon sitten käsituntumalla oikean määrän. Olin jo käytävän puolessa välissä kun Aleksi tupsahti sisään taliin suureen kaulahuiviin kietoutuneena ja mutisi jotain joka saattoi olla mitä tahansa aamutervehdyksen ja kirosanan väliltä. Uskoin kuitenkin sen olevan vaihtoehdoista ensimmäinen ja vastasin hymyillen takaisin.
“Kiitos, että tulit auttaan Kettu. Miula on jokseenkin yliajettu olo”, Aleksi mutisi laahustaessaan käytävän poikki.
“Eipä mitään, ihan mukavaa tänne on tulla näin aamuvarhain”, hymyilin miehelle. Eksyin hetkeksi katsahtamaan tuon ruskeisiin koiranpentusilmiin, mutta käänsin katseeni pian takaisin käsillä olevaan tehtävään.
“Kävitkö jo laittamassa mössöt turpoamaan?”
“Ai niin, hitsi, unohdin”, tunsin punan nousevan poskilleni huomatessani virheeni ja toivoin ettei mies huomaisi sitä.
“Ei se mitään, mä voin käydä laittamassa”, Aleksi sanoi vain ja katosi rehuvarastolle päin.
Hengähdin syvään ja jaon loput heinät ripeästi pois.

Seuraavaksi aloin laittaa hevosille loimia niskaan, sillä päivälle oli luvattu jotain rännän ja lumen sekoitusta. Kaikki lyhytkarvaiset saivat niskaansa fleecevuorella varustetun sadeloimen, kun taas esimerkiksi Tinttu, Palle, Darli, Viki ja Mirri pärjäisivät mainiosti ilmankin. Aleksi jakoi sillä aikaa väkirehut.
Odotellessamme, että hevoset saisivat syötyä, minä kävin tiputtamassa vintiltä lisää heinää ja raahasin ne rehuvarastoon nättiin pinoon. Sitten ensimmäiset hätähousut olivatkin jo aamupalansa hotkaisseet ja lähdimme viemään hevosia tarhaan. Se oli aika rentoa puuhaa, sillä melkein kaikki hevoset olivat vielä aamu-unisia ja löntystelivät rennosti vierellä.
Lopuksi kävin vielä tarkistamassa pihaton ja annoin poneille lisää heinää, jota ne saivat vapaasti mussuttaa. Sitten vielä käytävien lakaisu ja tadaa-paikat olivat kunnossa.
Aleksi kiitti vielä kerran avusta ja lähti löntystelemään takaisin kämpilleen. Hymyilin. Päivän hyvä työ oli tehty.

Viimeiset pari päivää olivat menneet kuin jonkinlaisen sumupilven sisällä. En pystynyt keskittymään mihinkään. En tiennyt mitä tulevaisuus toisi tullessaan, menneisyys oli lipsumassa sormieni ulottumattomiin, enkä millään voinut keskittyä nykyhetkeen. Oli liikaa tekemistä, liikaa haaveiltavaa ja liikaa muutosta.
Mutta ehkä oli parempi niin, niin sain muuta ajateltavaa kuin murheet, joita olin kohdannut ennen Pronssijoelle muuttoa. Ja onneksi minulla oli myös Viola, ja kaikki muut ihanat ystävät - sekä niinkin hyväntuulinen ja herttainen naapuri kuin Kukka. Eikä mulla ollutkaan enää mitään hätää, kun Rama, Indra ja Ganeshakin olivat kotiutuneet hyvin uuteen kämppään. Ganeshan olin nimittäin päättänyt viedä tutustumaan tänään Pronssijoen lenkkipolkuihin ja metsikköihin, mutta nyt mulla oli muut mielessä, sillä olin ajelemassa kohti uutta työpaikkaani, Hallavaa. Saisin keskittyä nuorten opettamiseen, ja touhuilla itsenäisesti hevosten kanssa. En malttanut odottaa, mitä päivä toisi tullessaan.

Nyt, huonosti nukutun yön jäljiltä, seisoin syystuulen puhaltaessa Hallavan pihassa ja katselin tummaa kivirakennusta, jonka julkisivua peitti punainen köynnöskasvi. Hallava näytti viehättävältä, mutta minulla oli liian konemainen olo, jotta olisin voinut huomioida kaikkia yksityiskohtia ja keskittyä ihastelemaan ympäristöäni. Jännitys vaikutti minuun sillä tavalla: toimin kuin automaattiohjauksen varassa enkä juuri ajatellut. Tai ajattelin, paljonkin. Innostuneita ajatuksia.

Astuin talliin, missä minua tervehti varsin tuttu ääni- ja tuoksumaisema. Hymyilin itsekseni. Tätä minun oli ollut ikävä. Tähän ympäristöön minä olin kaivannut.

Vilkuilin tallikäytälle, joka vaikutti jo kodikkaalta ja tutulta. Yhteisen maastoreissun jälkeen olin yksi ilta käynyt tutustumassa Ketun avulla paikkoihin, ja muistin nyt suurinpiirtein missä pesari, ruokaboksi, satulahuone, ja tallivintti sijaitsivat. Tupaan olimme tehneet vain nopean kiepsahduksen, mutta nyt halusin kuitenkin nauttia hevosentuoksuisesta ilmapiiristä ennenkuin kirmaisin sosiaalisuuden pariin. Mutta toisin kävi, sillä havaitsin Kukan kauempana Mirrin karsinalla, ja kiiruhdin heti heidän luokse.
“Moi! Mitä kuuluu?”, hymyilin aurinkoisesti saapuessani Mirrin karsinan eteen.
“Hyvää, kiitos! Sua ei olekaan näkynyt nyt paljoa tallilla”, Kukka totesi ilahtuneena, ja syötti kädeltään loput porkkananpalasesta islanninhevoselleen.
“Flunssa iski, mutta ei se mitään”, vastasin huitaisten kädelläni ilmaa. “Käykää Repen kanssa joskus meillä, mä sain vihdoin ja viimein sisustuksen ja ikuisen muuttoboksien tyhjentämisen loppuun!”
“Ai, sä oletkin ollut reipas”, Kukka naurahti. “Pitääkin tulla kyläilemään teillä. Mutta eikö olekin mahtavaa, että sattuikin sellainen sattumus, että ollaankin nyt ihan naapureita!”
“Jep, aikamoinen onni”, nyökkäsin, ja annoin Mirrin nuuhkia kättäni. “Onko muuten Aleksia näkynyt?”
“Mmm, oli ainakin hetki sitten toimistossa”.
“Mun varmaan pitääkin käydä siellä.. Tänään on nimittäin mun eka päiväsyöttö”, selitin Kukalle.
“Joo, munkin pitää varmaan alkaa lähtemään..”, nainen mutisi, ja alkoi liukenemaan karsinan edustalta. “ Mutta törmäillään!”
“Törmäillään!”, hihkaisin takaisin, ja kiiruhdin vastakkaiseen suuntaan toimistoa kohti. Pidin kyllä Kukasta paljon. Ihana tyyppi.

Saapuessani toimiston ovelle, Aleksi oli ripustamassa seinälle uutta hevoskuvaa, ilmeisesti hallavan tuntipolleista.
“Moikka”, hymyilin, ja kävin peremmälle pieneen toimistotilaan.
“Heipä hei”, Aleksi vastasi, ja kävi istumaan omalle tuolilleen. “Hienoa että sie pääsit jo flunssan kourista”, tämä jatkoi. Nyökkäsin.
“Jep. Sain muuten sun lähettämän sähköpostin, ja ne työajat käy mulle ihan hyvin”, sanoin.
“Sehän edistää jo paljon asioita. Lähdetäänkö siis heti tekemään aamusyöttöä, niinkuin mie lupasinkin?”, mies kysyi ja otti pöydältään muistilapun.
“Lähdetään vaan”, tokaisin ja loin nopean silmäyksen Aleksin ojentamaan lappuun, johon oli valmiiksi laitettu minun ja Ketun työajat.
“Hyvä, vaihdan vaan ekan tuosta tallitakin päälle, niin mennään..”

Päiväsyöttö kului rattoisissa tunnelmissa; Aleksi selitti minulle tallin käytäntöjä, ja neuvoi kuinka paljon heiniä laitettiin ja kenelle. Hallavassa oli onneksi melko yksinkertaiset toimimistavat, eivätkä ne paljoa eronneet edellisiltä talleilta joissa olin käynyt. Ensin vain jaettiin heinät karsinoihin, sitten tuotiin hevoset sisälle, ja riisuttiin loimet niiltä jotka eivät mene ulos, sekä laitettiin ne kuivumaan. Sen jälkeen jaettiin väkirehut ja vietiin lisää heinää heinävarastoon, jonka jälkeen vietiin iltapäivällä tarhailevat hevoset ulos ja siistittiin paikat. Aleksi myös teki minulle pienen muistilapun, johon oltiin laitettu ylös myös ilta - ja aamusyöttöjen rutiinit, jotten vain unohtaisi mitään.

“Eihän ollut monimutkaista?”, Aleksi varmisti, kun olimme saaneet käytävät lakaistua.
“Ei, kyllä mä luulen että opin pian Hallavan tavoille”, virnistin.
“Hyvä juttu. Miun täytyy nyt mennä pitämään tunteja, jos sie pärjäilet nyt näillä neuvoilla eteenpäin..? Toki saa tulla kysymän jos on kysyttävää!”
“Juu, enköhän mä”, hymyilin takaisin, ja kaivoin punaisen takin taskuista toyotan avaimet. Ehtisin ehkä ennen hämärää lenkille Ganeshan kanssa. Aleksi lähti harppomaan maneesin suuntaan, joten hetken kuluttua minäkin olin jo ajelemassa kohti Pronssijoen keskustaa.