Huhupuhe & Sandra

Huhun huhailuja

- Huhun sivut            
- Suomenpienhevonen
- Tamma
- 7v
- Vuokraponina noin kuusi kk. Sandralla Hallavassa

hoitaessa: sadekelillä sadeloimi Jos liikutuksen jälkeen hikinen -> fleeceloimi Jos yli -15astetta pakkasta, paksu toppaloimi päälle Jos yli -20astetta pakkasta, paksun toppaloimen alle fleeceloimi. ratsastaessa: Esteillä suojat etusiin

"Meillä olis täällä kaks karsinapaikkaa vapaana ja kuulostatte ihan varteenotettavalta parivaljakolta joten..", Aleksi selosti puhelimeen ja minä nyökkäilin kysymysten mukaan, vaikka tiesin ettei se tulisi puhelimen luurista ilmi. "Eli siis ootte tervetulleita tänne.", Aleksi kertoi lopulta ja siinä samassa kahdeksan vuotta sitten noussut virne nousi huulilleni. Se sama, kun olin kuunnellut ratsastuskoulunopettajaa, mutta tälläkertaa tiedossa oli vuokrahevonen hoitohevosen sijaan. Nyökkäilin tiuhaa vauhtia melkein ratketen hymystä ja näytin peukkua Sonjalle.
"Haloo?", Aleksin ääni palautti minut taas maan pinnalle. Ainiin, olin melkein unohtanut vastata.
"Juu, ihanaa! Me varmaan pyörähdetään tässä lähipäivinä tallilla tutistumassa paikkoihin ja jos vaan olisit...."

Ja heti seuraavana päivänä katselin pikkuhiljaa eteeni avautuvaa tallipihaa, sitä mukaan kun laskusilta väistyi maiseman tieltä. Huhu nosti päänsä korkealle ja alkoi steppailla tavallista hermustuneemmin, kun pääsi tavoittamaan niin monta hajua. Yritin tyynyttää tamman rauhoitellen sitä englanninkielellä hiljaa ja hieroin hellästi sen kaulaa. Kun talli nökötti aivan nenäni edessä, kiitin Marcusta ja talutin korvat hörössä olevan Huhun viininpunaisen tallin eteen ja jäin pihaan odottamaan kauempana lähestyvää miestä. Hän oli tummahiuksinen, pitkä ja hoikkarakenteinen - vähän
tuli Lauri Tähkä mieleen. Hymyilin tälle jo kaukaa, päätellen samalla miehen Aleksiksi.
"Tervetuloa, Sandra ja Huhu..?" Mies kysyi kohteliaasti ja tarjosi virnistäen kättään.
"Mehän tässä.", hymyilin kohteliaasti ja annoin käteni lyhyeen rutistukseen.
"Mie olen siis Aleksi, puhuin eilen kanssasi puhelimessa. Kiva kun pääsit näin aikaisin tulemaan!", mies hymyili ja antoi katseensa jähmettyä narun päässä tseppaavalle suokille.
"Hieno hevonen siulla. Mutta haluat varmaankin viedä sen jo talliin kotiutumaan?", Aleksi kysyi yhä tarkkaillen Huhua. Taputin poniani ja hymyilin. Oli ihana tunne kun joku sanoi Huhua minun omakseni. Vaikka olihan se kiertämällä totta.
"Niin onkin.", totesin sitten. "Tai ainakin kuusi kuukautta", naurahdin huolettomasti vielä varmuuden vuoksi. Sitten lähdin auliaasti seuraamaan Aleksia tallipihan poikki sisälle talliin.

Aleksi johdatti meidät tyhjään, puhtaaseen karsinaan, jonne jätin Huhun rauhaan kotiutumaan. Karsinan kyltti ilahdutti minua.  "Huhupuhe", mumisin itsekseni ja päästin Huhun vapaaksi karsinaan.  Tallissa ei ollut onneksi sen suurempaa hälinää, joten Huhu sai tutustua uusiin paikkoihin ilman turhia välikäsiä. Aleksi ohjeisti minulle  missä sijaitsi satulahuone, pessari sekä toimisto ja tallitupa, pääasiassa kaikki paikat löytyivät simppelisti. Sain parilta ohikulkialta uteliaan katseen ja yritin parhaani mukaan moikata kaikkia.
"Sakki tuntuu tietävän uudesta hevosesta?", utelin Aleksilta.
"No muutama tietää..", mies virkkoi ja pysähtyi sitten kääntyen hymyillen puoleeni. "Haluaisit varmaan nyt tyhjentää kaikki Huhun tavarat?"
Minä nyökkäsin.
"Selvä, kaappi löytyy tallituvasta, kysy apua keltä tahansa jos tulee ongelmia.", Aleksi sanoi. Lähdin ohjeiden saattelemana takaisin trailerille päin ja ryhdyin kaivamaan matkakasseja.

"Where I put my.." Mumisin itsekseni, kunnes huomasinkin sinisen ikeakassin pelkääjänpaikan jalkatilassa. Se sisälsi suojat, toppaloimen, fleeceloimen sekä sadeloimen. Lähdin kassijeni kera matkoihini ja vilkutin Marcuksen loittonevalle kialle ja osittain myös sen perässä keikahtelevaa trailerille.
Kävin heittämässä suitset ja satulan satulahuoneeseen, sitten kipaisin viemässä loimet loimitangolle ja jätin harjapakin laiskasti roikkumaan Huhun karsinan edustalle. Riimunnarulle ja päitsille löysin paikan Huhun karsinan oveen ruuvatusta koukusta. Lopulta tepastelin tallitupaan, jossa istuskeli oranssihiuksinen tyttö. Tämä oli parhaillaan lukemassa hevoslehteä, mutta keskeytti puuhansa nähdessään minut.
"Moi... Enhän häiritse?", varmistin suurinpiirtein ikäiseltäni tytöltä miettien, oliko tämä värjännyt tukkansa samalla värillä kuin minäkin.
"Tänne vain! Et tietenkään häiritse!" Tyttö hymyili, joten aloin riisumaan tennareita jaloistani. Heilautin Lidlin muovipussin lattialle ja tarkastelin hetken sohvalla istuvaa tyttöä.
"Mä olen Sandra. Tulin juuri hevoseni Huhun kanssa tänne ja nyt ajattelin levitellä kamppeeni ympäri tallia", naurahdin. Oranssihiuksinen näytti hetken miettivältä.
"Siis toit sen suomenhevosen?" tämä kysyi siirtäen lehtisen takaisin pinkkaan.
"Suomenpienhevosen", vahvistin.
"Juu, tervetuloa Sadra. Mä olen Valma.", Tyttö kertoi. Nyökkäsin hymyillen ja katsoin mietteliäänä hyllykköä.
"Satutko muuten tietämään missä mun kaappi on?",  ihmettelin.
"Se taitaa olla tämä", Valma totesi bongaten kaapin johon oltiin pienillä kirjaimilla kirjoitettu "Huhu" Hymyilin ja nappasin Lidlin kassin lattialta ja sulloin kaiken mahdollisen muun tavaran kaappiin. Niihin lukeutui muunmuassa vara jalkkarit, vara suitset, vara satulahuopa ja vara päitset; eli kaikkea mahdollista kaiken varalta. Sitten käännyin taas hymyileväisenä Valman puoleen.
"Hoidatko muuten täällä jotain hevosta vai hengailet muuten vaan?"
"Hoidan yhtä tuntiponia, Dunjaa. Se on siis ainut norjanvuonohevonen täällä tallissa, yhden yksityisen lisäksi", Valma tuskin ehti sanoa lausetta loppuun, kun tallitupaan pujahti ruskeasilmäinen poika, jonka tumma tukka sojotti vähön sinne sun tänne ja niihin oli tarrautunut muutama heinänkorsi.
"Moi Vili. Tässä on Sadra, uusi yksityisenomistaja.", Valma esitteli minut pojalle hymyillen.

Kävi ilmi, että Vili hoiti tummaa suomenhevosta, Kyyhkyä. Kaksikko vaikutti mukavilta tyypeiltä ja musta tuntui että Hallavassa oli hyvä ryhmähenki. Se kun vaan pääsisi itse täältä ruohonjuuritasolta mukaan porukkaan, niin sitten voisin sanoa kotiutuneeni. Nousin vastenmielisesti sohvalta ja aloin tehdä lähtöä talliin. Jätin Valman ja Vilin kahden tupaan ja ryntäsin itse tuntilaisista pursuavan tallin läpi ulos autolle. Tai sana "auto" - taisi tulla vähän liian aikaisesti, sillä eihän tallinpihassa nököttänytkään enää Marcuksen Kia. Taisi tulla vähän liian hajamielisesti lähdettyä..

Kello kuudelta keskiviikko-iltapäivänä, puksuttelin vielä skootterillani maalaismiehentietä pitkin, keula kohti Hallavaa. Ajelin hitaasti pienellä hiekkatiellä, joita ympäröi muutama pelto. Ojien pohjilla kasvoi valkovuokkoja ja villiorvokkeja, joita olin vähällä pysähtyä keräämään, jos takaani tuleva auto ei olisi tööttäillyt niin agresiivisesti. Annoin vähän hämmästyneenä kaahaajalle tietä ja jatkoin hidasta puksutteluani tietä pitkin. Kuka hallavalaisista muka kaahailisi noin röyhkeästi toisten ohi? Mielikuva Aleksista auton ratissa tööttäilemässä, ei oikein tuntunut hirveän realistiselta.. Katsoin hetken mustan nissanin perään, mutta siirsin sitten keskittymiseni skootterilla ajoon. Oranssit hiukset hulmusivat tuulessa ja pienikokoinen nahkatakki oli pudota kyydistä, kun jarrutin äkillisesti väistäen tiellä kipittävää oravaa. Päästessäni tallipihaan, musta nissan oli jätetty parkkiin, mutta kuljettaja oli tipotiessään. Riisuin kypärän ja nappasin aivaimet, jota koristi hieno, kissa-avaimenperä ja teksti: "Ota iisisti.." En oikeastaan edes tajunnut tekstin ja kuvan liittymistä toisiinsa, mutta olin saanut sen parilla eurolla Mikaelilta, joka oli kaupitellut sitä sillä perustein, että avaimet olivat tylsät ilman avaimenperää. Tungin avaimet sitä enemmän miettimättä tummansinisten ratsastushousujen taskuun, jotka enemmänkin näyttivät enemmänkin farkuilta. Vedin ruskeaa nahkatakkia paremmin päälleni ja nappasin vielä marimekon kassin, joka sisälti kaikki ratsastuskamppeeni, jotka olivat olleet tähän asti pölyyntymässä isän asunnon eteisen komerossa. Lähdin kävelemään reippaasti maneesin seinustaa pitkin kohti etuovea ja raahasin perässäni raskasta kassia.

Kopistelin sisään tallitupaan, etsien salaa tarkoilla haukansilmilläni nissanin kuskia. Löysin silti vain Valman, Miron ja pari uutta silmäparia.
"Moi! Enhän mä olekkaan ainut matti-myöhäinen", hymähdin ja riisuin ruskeat tennarit jalastani. Uudet naamat kohottivat katseensa uteliaina minuun, ehkä vähän ouduksuvan näköisinä. Äsh, toivoin kasvavani äkkiä 30 senttimetriä pituutta, mutta vaikka kuinka olisin naama punaisena ponnistellut, en oisi saanut kuin lisää oudoksuvia katseita.
"Et suinkaan! Tuu sisemmälle vaan", Valma hymyili. Kannoin kassini kaappini luokse ja aloin tyhjentämään ratsastuskamppeitani sisälle.
"Hei, oletko sinä siis sen uuden suomenhevosen omistaja?" Toinen tytöistä kysyi. Nyökkäsin.
"Siis suomen[i]pien[i/]hevosen. Olen muute. Sandra." Sain hyväksyvät hymyt, ennenkuin blondi esitteli itsensä ja toverinsa:
"Mä olen siis Janelle ja tässä on Nanna", hän kertoi osoittaen turkoosihiuksista tyttöä, jolta sain ohimennen iloisen virneen.
"Selvä, Valman ja Miron mä oon tavannutkin", hymyilin kädet selkäni takana. En halunnut jäädä tupaan sen pidemmäksi aikaa, sillä tiesin että Huhu odotti jo malttamattomana milloin pääsisi ulos vähän oikomaan jäseniään.
"Huhu odottaa mua jo varmaan malttamattomana, joten jos joku haluaa tulla mun kanssa laitumelle hengailemaan, olen vartin päästä tallipihassa", sanoin nopeasti työntäen kassinkin sisälle kaappiin ennenkuin suljin sen. Tiesin, että muut hevoset saivat välillä tamman "niskakarvat" pystyyn, mutta toivoin silti salaa, että saisin jostain hallavalaisesta seuraa, koska minua ei kannattanut jättää yksin minnekkään sekoilemaan. Janelle ja Nanna lupautuivat tulla mukaan, joten ninjailin takaisin talliin ja nappasin ohimennen Huhun riimun ja riimunnarun valmiustilaan odottamaan.

Saapuessani tammani karsinalle, se hörisi ilahtuneena ja työnsi isovälisen turpansa minun kainaloon. Rapsutin tamman läsiä hetken aikaa, kunnes otin pikku ponipalleroni käytävälle puunattavaksi. Otin harjapakista kumisuan ja aloin pyörivin liikkein hinkkaamaan mutaista karvapeitettä.
"Onneks sulta on jo paksuin karvapeite lähtenyt pois.. Muistatko kuinka sain aina jynssätä sua puoli tuntia ja olin aina ihan karvoissa?", puhelin tammalle. Huhu hörisi rauhoittavasti, kuin kertoen, että seuraavaan vuosisadan jynssäykseen on vielä aikaa, eikä minun vielä tarvitse siitä murehtia. Sainkin pian Huhun turkin läpikäytyä, joten vaihdoin näppärästi kumisen vempeleen pölyharjaan.
"Kuules, luulen että mä alan jo viihtymään täällä. Olen tutustunut jo Viliin, Valmaan, Miroon, Salliin ja niihin kahteen tyttöön jotka olivat tuolla tallituvassa. Harmi vaan, ettet sä kauheesti perusta muista hevosista..", mumisin ja taputin Huhua. Se katsoi minua vaalean otsaharjansa alta pikkuisilla nappisilmillään ja suuni suli hymyyn. Pörrötin hevosen harjaa ja kävin vielä pikaisesti sen kaviot läpi.

Mahan pohjasta kouraisi, kun näin edessäni laitumen täynnä vihreää ruohoa. Odotin jo kauhulla, milloin Huhu ryntäisi käsistäni, mutta sitten muistinkin minkälainen hevonen narun päässä tepasteli. Kiltti ja rauhallinen. Ei niinkuin Many. Nanna tuli hevosensa Tintun kanssa, mutta Janelle käveli ilman hevosta.
"Etkö sä olekkaan hoitaja?", kysyin tyhmänkuuloisesti ja katsoin vaaleahiuksista tyttöä hämilläni. Tämä vain huitaiai kättään ja osoitti laitumen toiseen päähän. Tuon samanlaisen näyn olin nähnyt viimeksi kaaauan sitten, nimittäin kaksi tammaa varsoineen, laiduntamassa kaikessa rauhassa tyytyväisen näköisinä.
"Oi, onpa se suloisia, kumpaa hoidat?", kysyin vielä uteliaana.
"Tuota täplikästä, sen nimi on Vanilla ja sen varsa on Oreo. Nuo kaksi muuta ovat Bambo ja Asta", tämä selvitti hymyillen. Nyökkäsin ja annoin Huhulle pitkää ohjaa sen merkiksi, että nyt sillä olisi lupa syödä. Tamma käyttikin tilaisuuden hyväkseen ja nykäisi riimunnarusta oikein kunnolla, että olin kaatua kumoon.

Annoimme Nannan kanssa hevosten rauhassa nyhtää vihreää ruohoa ja jutustelimme samalla kaikesta, lähinnä hevosista ja koulusta. Itse odotin innolla lukukauden loppua, sillä peruskoulun päättäminen oli varmasti hirmu hauskaa. Mulla oli aika selkeät linjat koulun suhteen: Käyn lukion ja yritän eläinlääkäriksi. Se on ollut mulla jo haaveena ainakin kakkos luokasta lähtien. Sitten ehkä voisin koettaa enemmän hevospuoleen suunattua linjaa, mutten kuitenkaan ollut varma, haluaisinko vain hyvän palkan vai työn, jota rakastaosin sydämmenipohjasta. Ehkä valitsisin kuitenkin jälkimmäisen. Vilkaisu rannekellostani kertoi kuitenkin, että olisi aika palata takaisin tallille. Nanna ja Janelle jäivät vielä laitumelle, mutta minä lähdin Huhun kanssa tallille päin. Iltasyöttö alkaisi varmaan muutaman tunnin päästä, joten tamman olisi varmaankin hyvä pitää vähän ruokataukoa tässä välillä. Taputtelin rauhassa vielä Huhua, jonka jälkeen heitin sen kuppiin muutaman leivänkannikan ennen lähtöäni. Aihemmin minut ohittanut auto oli jo kadonnut parkkipaikalta, joten mustan nissanin arvoitus jäi vielä toistaiseksi ratkaisematta. Mutta mikä virka sillä oli, kun en edes tarvinnut sitä tietoa mihinkään? Ajattelin ja kaivoin avaimet housuntaskusta. Eikun vaan hötistelemään keskustaan päin.

jatkoa dear diarystä, kunhan saan sinne laitettua sen tarinan.. tarina sijoittuu lauantaille:)

Olin saanut vastaanottaa tänä aamuna jo muutamat saippuanhajuiset halaukset ja epävireisen jäähyväislaulun, jota toppuluokkalaiset olivat rääkyneet naamat punaisina. Nyt kun olin päässyt pois julkisilta paikoilta, haluaisin fiilistellä lomaa ihan kunnolla. Puuttui anoastaan ratsastushousut. Puoliväliin reisiä ylettyvät farkkushortsihaalarit eivät ehkä ihan parhaiten suojanneet ihoa hiertymiltä, mutta otetaan nyt kerta kiellon päälle. Huristelin kovaa vauhtia kaviopolulla ja annoin
hiekan kunnolla lentää. Aurinko poltti selkääni ajaessani, hassua miten kesä olikaan tullut niin nopeasti. Vastahan eilen oli ollut kamala loskakeli? Tai niin musta ainakin tuntui. Mietteet yhä kesässä ja arvosanoissa, jarrutin tallinpihaan ja pakitin tyhjään parkkiruutuun. Pihassa ei ollut kuin muutama auto; tummansininen volvo, harmaa audi ja volkkari. Tallin seinustaan nojasi muutama pyörä, joten veikkasin, että pari hoitajaakin lymyili tallissa. Kävelin etuovelle päin katse maassa ja olin miltein kupsahtaa kumoon, kun ovi kävi ja ulos pujahti pitkä tyttö ja mustavalkoinen kissimirri. Olisikohan sen nimi ollut jokin Niiskun tapainen.
"Hui! Anteeks, en huomannut sua!", tyttö naurahti, mutta punastui sitten minun ilmeelleni. Muutama senttimetri ei olisi vieläkään pahitteksi.
"Tuuleeko siellä ylhäällä?", nauroin ja huitaisin sitten ilmaa kädelläni.
"Ei se mitään, en edes kunnolla katsonut eteeni", hymyilin kädet selän takana. Tyttö katsoi minua hetken vähän nolona mutta sanoi sitten:
"Mä olinkin just lähdössä kotiinpäin.. Hei ja mä olen siis Megan, törmäillään vielä tallilla joku päivä, kuhan ehtisin olla siellä kolmekymmentä sekunttia pidempään!", tyttö naurahti ja suuntasi jo volkkarilleen.
"Juu, törmäillään!", huudahdin tämän perään ja katsoin, kun tämä vilkutti autonsa ikkunasta ja kaasutti pois pihasta. En ollut ehtinyt esittäytyä. "Noh, kai senkin ehtisi myöjemmällä ajalla..", mumisin itsekseni ja töytäisin oven auki. Valma oli harjaamassa Dunjaa käytävällä, jota tervehdin asianmukaisesti.
"Moi! Ootko menossa maastoon?", utelin hymyillen.
"En.. Isä tulee kohta hakemaan mua", Valma sanoi. "Etkös sä ollut ysillä? Olin kuulevani sun nimen koulussa", oranssihiuksinen jatkoi.
"Oon mä. Me ollaan varmaan samassa koulussa!", nauroin hilpeästi.
"Ilmeisesti.. Oliko todistus hyvä?", Valma keksi sitten kysyä. Minä vastasin salaperäisesti hymyillen, että ainakin paljon paremmin, mitä olin uskaltanut odottaa.
"No hyvä. Mun pitää varmaan lähteä kohta", Valma mumisi ja peruutti muutaman askeleen katsoen Dunjaa, arvioiden työnsä jälkeä.
"Ai, okei.. No onko tallituvassa joku?", kysyin ja heilautin reppua paremmin selkääni.
"Ei oo. Inka on kentällä ja Niina vissiin juoksuttaa sen hevosta maneesissa", Valma selitti. Minulla ei ollut mitään hajua, keitä Inka ja Niina olivat, mutta nyökkäsin silti ymmärtäväisesti  ja siirryin tallituvan puolelle etsimään vähän välipalaa.

Työnsin kypärän luonnonkiharaiseen päähäni, ja vedin hanskat käteen. Ilman suoristusrautaa tukkani oli, kuin.. Noh, kuin peikolla. Tungin vielä viimeisen leipäpalan suuhuni ja sitten olinkin valmis. Maleksin takaisin talliin ja hyppelin yksärikäytävälle. Tummatukkainen poika oli selin minuun lakaisemassa tallikäytävää. Hymyilin vaisusti ja avasin Huhun karsinanoven muina naisina.
"Hei? Katselenko minä nyt uuden suomenhevosen omistajaa?", poika kysyi virnistäen. Pilkistin pääni karsinan ovesta ja sain vähän yllättyneen katseen.
"Juu, olin juuri menossa ratsastamaan Huhulla", hymyilin ja nappasin karsinanoven edessä olevasta harjapakista kumisuan.
"Aij, selvä. Olin kuulevani, että sä olit.. Sandra?", poika arvuutteli miettiväisenä.
"Just. Entäs sä?", utelin vilkuillen Huhua arpien varalta.
"Christian, sano vaan Chris", tuo hymyili.

Christian ehti jo kadota talliin, kun viimeistelin Huhun turkkia. Tamma pysyi jälleen kerran kiltisti paikoillaan, vaikken ollutkaan teljennyt sitä kiinni käytävälle. Työnsin pelkät suitset Huhulle ja talutin hevosen ulos. Pääsin en-niin-sulavasti selkään, jolloin suuntasin kaviopolkua päin.



Seurasin pääosin vanhoja kavionjälkiä, jotta pysyisin kaidalla tiellä. Olin varmuuden vuoksi laittanut sport tracin puhelimestani päälle, niin tietäisin mistä olin aijemmin ratsastanut.
Kuljin pitkälti Pronssijokea pitkin, kunnes löysin vehreän niityn, jonne päätin päästää Huhun hetkeksi syömään. Minä itse makoilin heinikossa katsellen taivasta ja miettien kesälomaa, Huhun tietenkin kutittaen poskeani.

//Loppuun tuli todeella kiire, en ehtinyt tehdä kokonaan tätä tarinaa, kun tänään pitää julkasta kun huomenna yo-juhlia ja niissä menee koko päiväD: Piirsin kuvan keltaselle paperille et olis kesäisempi, yritin olla arvostelematta sitä, mutta äh.. Nooo, taidehan on katsojan silmässä:D

"Herätyyys...", Valma hymisi tökkien kylkeäni. Vedin peiton silmilleni ja haukottelin äänekkäästi.
"Ei vielä...", mumisin ja raotin laiskasti toista silmääni. Valma oli jo täysipukeissa ja laittanut hiuksensakkin nutturalle virkkuukoikuilla päälaelleen.
"Kaikki muut odottaa jo tuvassa, jos yhtään helpottaa", Valma hymyili ja alkoi penkoa jotain repustaan. Puhisin närkästyneenä. Tiesin, että olin joka Unikeonpäivänä järvessä, mutta välillä otti pattiin, ettei mun silmät vaan aamulla auenneet. En edes uskaltanut ajatella miltä tukkani näytti sillä hetkellä, koska luonnonkiharat vainosivat minua kaikkialle, varsinkin niiden kastuessa tai aamulla herätessä.
"Herää!", Valma sanoi muka vihaisesti ja alkoi tökkiä minua vielä voimakkaammin. Nostin räjähtäneen tukkapehkoni tyynyltä ja aloin repiä itseäni istuma-asentoon.
"Joo joo..", älähdin ja vedin kassiani lähemmäksi. Valitsin sieltä tummansiniset ratsastushousut, ruskean, rypytetyn T-paidan sekä harmaan nätin hupparin koristettuna minun nimikirjaimillani. Sitten Valma hoputti minut jo tallitupaan aamiaiselle, jossa Miro, Janelle, Nanna, Salli, Inka ja Vili istuskelivat iloisesti jutustelemassa.
"Huomenta unikeko!", Miro virnuili, kun istahdin puolikoomassa viinirypälöiden, paahtoleipien ja hedelmien täyteiseen pöytään.
"Huomenta...", sain hädin tuskin sanottua, kun haukottelin taas suurieleisesti ja koko porukka räjähti nauruun. Yritin itsekkin jotain hymyntapaista vaikka minua väsytti hirveästi. Kävin oitis paahtoleivän kimppuun välittämättä muista, vaikka lopulta puhkesin itsekkin nauruun.

Kun aamupalat olivat sähelletty, minä kävin salaa suoristamassa hiukseni hiustensuoristajalla tallituvassa, vaikka Aleksi poikkesikin nopeasti katsomassa puuhiani.
"Eikös siulla ole mitään muuta tekemistä kuin suoristella täällä kiekuroita?", Aleksi nauroi ja katosi toimistoon. Naurahdin pienesti ja sammutin kuuman kapistuksen. Hipsin takaisin ulos teltalle ja sujautin suoristusraidan takaisin reppuuni. Tekaisin nopean ranskanletin ja otin sitten kypärän ja hanskat mukaani talliin. Muut olivat jo hoitohevostensa kimpussa ja Aleksikin oli jostain välistä pujahtanut Halin karsinaan. Otin Huhun käytävälle ja aloin pyöritellä kumisukaa tamman turkissa.
"Sää et oo onneks oikeestaan mitenkään likanen..", mumisin tammalle. Huhu vain seisoi korvat ojossa paikoillaan ja tuijotti tallikäytävän betonilattiaa.
Vilkaisin olkani yli Halin karsinassa hääräävälle Aleksille ja huikkasin tälle hymyillen:
"Ei varmaan olis haittaa, jos mä menisin Huhulla ilman satulaa?", kysyin ja taputin tammaani joka närkästyi vähentyneestä huomiostani.
"Jos sie vaan pysyt selässä, niin kaikin mokomin!", mies naurahti. Heilautin kumisuan harjapakkiin ja nyökkäsin Aleksille hymyillen. Olin enemmän kuin innoissani. Luvassa olisi kahlaamista, nuotion ääressä syömistä ja kaikkea muuta hauskaa! Mulla oli käynyt tuuri myös leiriporukan kanssa, sillä satuin olla tutustunut kaikkien leirillä olijoiden kanssa jo aijemmin, paitsi Inkan, mutta tyttö vaikutti jo valmiiksi todella mukavalta, joten tuskin tutustumiseen kauaa menisi.

Kun kaikki hevoset olivat laitettu kuntoon, aloin olla jo enemmän oma itseni. Koska osa laittoi vielä satuloita hevosille, minä palasin telttojen luokse laittautumaan päivää varten. Ripsiväri ja luomiväri sekä huulirasva olivat peruskamaa, enkä lisännyt meikkiini muuta, sillä saisin kuitenkin olla putsaamassa valunutta meikkiä kahlaamisen jälkeen. Palatessani osa oli yhä laittamassa hoitohevostaan mutta Valma, Salli ja Miro olivat jo valmiiksi tallipihassa hevostensa selässä. Talutin Huhun Nikitan ja Cellen väliin ja hyppäsin (en niin sulavasti) Huhun paljaaseen selkään.
"Ai sä et ottanu satulaa?", Salli hymähti Nikitan selästä. Tyttö näytti vähän pieneltä ison hevosen selässä, mutta toisaalta tunsin sympatiaa oman pienen kooni vuoksi. Ainakin minulla oli alla suomenpienhevonen, etten näyttänyt niin pikkiriikkiseltä. Tai mistäs sen tiesi.
"Joo, toivottavasti en tipu", naurahdin kuitenkin Sallille ja keräsin ohjia. Huhu luimisteli vähän, kun oli joutunut kahden hevosen väliin, joten siirsin sitä vähän kauemmaksi muista. Tunnelma alkoi olla vähän jännittyneempi, kun leiriläisiä alkoi tupsahdella paikalle ja Aleksi komensi meidät järjestykseen.
"Hali ja minä, Nikita ja Salli.. Celle, Palle, Kyyhky.. Bee ja sitten Dunja.. Haluuko Sandra jäädä peränpitäjäks?" Katsoin, että se olisi paras vaihtoehto, joten jättäydyin suosiolla porukan hännille. Porukka lähti reippaassa käynnissä kaviopolkua pitkin kohti maastopolkuja, ilmeisesti meidän tuli löytää jostain hetkellinen majoituspaikka, jossa voisimme sytyttää nuotion. Huhu toimi ihan kivasti, vaikka muut hevoset olivatkin karmaisevia. Totesin, että peränpitäjän paikka oli ollut meille juuri passeli. Vaikka Huhun paljaasta selästä olisikin helppo kupsahtaa, luotin silti tamman rauhallisiin askeliin ja tasaiseen menoon. Ainakin viime ilman satulaa - kokemukset olivat olleet ihan kivoja, lukuunottamatta sitä viimeisintä, josta olin saanut hirveät hiertymät pohkeisiini. (Tämä farkkushortsihaalareissa ratsastelu..) Mutta eipä muistella sitä enempää.

Kun olimme päässeet vähän leveämmälle metsätielle, Inka ratsasti viereeni Kyyhkyllä. Sain ensin vähän ylianalosoivan katseen, okei, myönnetään, ehkä mä sittenkin näytin melko pieneltä Huhun selässä.
"Me ei ollakkaan vielä tutustuttu kovin hyvin", hymyilin tytölle.
"Ei ollakkaan..", Inka mumisi vähän punastuneena. Katsoin Inkan vaaleanpunaisessa dipattuja latvoja vähän kateellisina. Oisinpa värjännyt tukkani juuri tuollaiseksi.
"Nonni, nythän meillä on paljon puhumista. Ketä sä muuten hoidat?", naurahdin yrittäen rikkoa jäätä välillämme.
"No en oikeastaan ketään, mulla on yksityinen", Inka vastasi.
"Ai kuka?", ihmettelin. En ollut huomannut kenenkään hevosen omistajajan nimenä Inkaa.
"Rana. Se puoliverinen tamma", Inka selitti ja nykäisi ohjasta Kyyhkyn yrittäessä jäädä evästauolle. Mietin hetken, kunnes muistin kuvankauniin kimon yksärikäytävällä.
"Aah, niin tietenkin! Päätit nyt sitten kuitenkin ottaa jonkun muun", hymyilin ja katsoin Kyyhkyä. "Itse en ole vielä uskaltautunut muita hevosia kokeilemaan", lisäsin mietteliäänä.
"Juu, on välillä kiva saada vähän vaihtelua hevosissa", Inka totesi.

Jutustelimme Inkan kanssa pitkään, kunnes metsätie alkoi ohenemaan pieneksi poluksi. Tyttö ratsasti takaisin etupäähän, mistä oli tullutkin, jotta mahtuisimme ratsastamaan paremmin. Osa ojenteli käsiään saadakseen heinänkorren suuhunsa ja minä tein samoin; Kurottauduin katkaisemaan kasvin poikki, mutta yhtäkkiä Huhu steppasi vähän sivummalle ja minä valuin mahan kautta maahan. Jono liikkui yhä eteenpäin, huh, kukaan ei huomannut. Hyppäsin äkkiä takaisin Huhun selkään ja irvistäen hoputin sitä reippaampaan käyntiin.
"Siirrytään raviin!", Aleksi ilmoitti juuri saadessani jonon taas kiinni. Käsky kulkeutui kaikuna minulle asti ja koko komppanja siirtyi raviin. Metsikkö oli enimmäkseen tiheää koivua ja kuusta. Jossain kohdissa oli vielä kauniita, vanhoja kivimuureja ja niittyjä. Minulle alkoi tulla jo sen verran kuuma, että heitin harmaan hupparini satulalaukkuun. Aurinko ei tahtonut hellittää ollenkaan. Ravailimme pitkän pätkän kaikessa hiljaisuudessa, kaikilla oljenkorret heiluen suussa. Kun tulimme metsäaukealle, Aleksi käski kaikki taas käyntiin, sillä pian tulisi jyrkkä alamäki.
"Nojatkaa taakse ja edetkää hitaasti. Muutamassa kohdassa saattaa olla heikkoa kiveä, joka voi vieriä helposti jyrkännettä alas!", mies ilmoitti. Muutamat haajantuivat etsimään hyvää kohtaa laskeutua ja muut lähtivät uhkarohkeasti mäkea alas. Minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon ja kipitin Valman perässä turvalliselta näyttävää tietä pitkin kohti maahan.
"Miten noi uskaltaa?", naurahdin katsellessani Miron ja Nannan menoa kauempana.
"No rakkaus tekee vähän.. Noh, joskua uhkarohkeaksikin", Valma hymyili. Rakkaus? Oliko Mirolla ja Nannalla jotain juttua keskenään? Toisaalta olisi epäkohteliasta udella toisten suhteista, mutta..
"Siis Miro ja Nanna?", kysyin hämilläni laskien yks yhteen. Yhtäkkiä mua alko naurattaa omat juttuni. Mua oltiin haukuttu koulussa älynkääpiöksi, mutta toisaalta se oli aika osuva sana.
"Joo. Onnelliset kyyhkyläiset", Valma hymyili. "Niinkuin mä ja Chris"
Nyökkäsin. Vai Valma ja Christian. Olin nähnyt poikaa muutaman kerran tallilla, mutten varsinaisesti vielä tutustunut. Mulla ei kyllä olis aikomusta napata yhtäkään poikaa Hallavasta. Mä en ollut "ensisilmäyksellä" - tyyppiä, halusin tutustua, viettää aikaa yhdessä ja sitten vasta katsoa onko miehestä mihinkään. Olen kyllä aika skeptinen rakkauden suhteen. Muutamia tyttömäisiä ihastuksia on ollut, mutten ole ikinä varsinaisesti rakastunut.

Pääsimme sitten jyrkänteeltä alas ja lopetin rakkuden miettimisen. Porukka muodostautui parijonoihin. Vili tuli minun viereen, Janelle ratsasti Sallin rinnalle , Nanna Miron, Valma Inkan ja Aleksi meni lähellä Inkaa jonon kärkenä. Kaikki jutustelivat juhannuksen yömaastosta ja Vilikin kysyi minulta sitä:
"Ootko muuten tulossa juhannuksena?", poika kysyi hymyillen Pallen selästä. Kohautin olkapäitäni.
"Enköhän mä. Ainut pointti on, että mun pitäis seuraavana päivänä ei-krapulaisena, lähteä britteihin..", mumisin.
"Ai miks?", Vili ihmetteli.
"Ööö, äitin ja siskon luo", selitin. "Ne haluis nähä mua" Vili nyökytteli ymmärtäväisenä päätään.
"Mun porukat asuu sveitsissä, mutta mä nään niitä aika harvoin. Muutin itse tänne Suomeen opiskelujen vuoks", Vili kertoi ja antoi pohkeita Pallelle. Huhu luimisteli vähän ja otti parin loikan kauemmaks.
"Aijaa. Anteeks, kun Huhu on vähän hevosarka, se tykkää tosi paljon ihmisistä mutta hevoset on sen mielestä ihan hirveitä.", pälätin nopeasti ja yritin ohjata Huhua vähän lähenmäks Pallea. Saisi sekin siedätttä hevosille.
"Ei se haittaa. Ethän sä sille mitään voi", Vili virnisti heilauttaen kättään. Irvistin, ja toivoin, että tuo ei ollut viittaus senttimetreihin. Kyllä näin pienenä sai jo tarpeeksi kärsiä.

"Laukkaan!", Aleksi määräsi ja kannusti Halin vauhtiin. Jokainen nosti vuorollaan laukan, Huhukin oli vaihdosta erittäin mielissään ja päätti heittää muutaman ilopukin päin Pallea ja Viliä. Minä tietenkin rojahdin kaulalle ja valuin uhkaavasti kohtinmaata. Huhu ei ollut moksiskaan, mutta minä olin. Sain itseni kuitenkin revittyä pystyyn, mutta vilkaistessani oikealle, ei Vililläkään ollut tippuminen kaukana. Jatkoimme kuitenkin nauraen laukassa. Läheltä liippasi. Huomasin kuinka laukka alkoi pikkuhiljaa muuttumaan neliin ja muutamat huusivat ilon kiljahduksia.
"Hei, hei, hei! Siirrytäänpäs taas laukkaan!", Aleksi tiuskaisi ja muutaman pettyneen äännähdyksen jälkeen kaikki nöyrtyivät laukkaamaan.

Järvi pilkotti puitten takaa, ja kahlaaminrn palautui taas mieleeni. Mulla oli kyllä bikinit mukana, mutta arastelin vähän näyttää paljasta pintaa. Aleksi kuitenkin keskeytti ajatukseni, kun käski taas siirtyä raviin, kohta oltaisiin perillä.

Paikka oli avara, mutta suojaisa ja rauhallinen, kauempana oli niittyä muistuttavat aukeat, joihin varmaan olisi määrä väsätä väliaikaiset tarhat hevosille.
"Noniin, perillä ollaan! Muistakaa, että riisutte ja harjaatte hevoset huolella, ennenkuin jätätte ne hoitopuomeihin kiinni. Sen jälkeen jaan ryhmät, joissa mennään tekemään nuotiota ja tarhoja. Kaikilla on varmaan nälkä?" Aleksi virnuili.
"Jooo!!", kuului kuin yhdestä suusta, jonka jälkeen leiriläiset alkoivat ahkerasti hoitamaan hevosia. Minä vein Huhun mahdollisimman kauas muista hevosista ja riisuin sen varusteista. Tamma oli yltäpäätä hiessä, joten minun oli läpikäytävä turkki hikiviilalla moneen kertaan ennen varsinaista harjausta. Huhu vaikutti loppujen lopuksi ihan tyytyväiseltä, kun kannoin sille vesiämpärin juotavaksi. Tamma porskutteli vettä hetken päälleen, ennenkuin alkoi juomaan.
"Sulla tais olla jano", puhelin ja taputin Huhua kaulalle. Aleksi viittoili parhaillaan porukkaa luokseeb, joten minäkin työnnyin puoli ympyrään Aleksin luo.
"Okei, Miro, Valma, Sandra, käyttekö etsimässä nuotio tarpeet? Ja Salli, Janelle ja Nanna, menette tekemään kaksi isoa tarhaa noille niityille. Inka ja Vili tulee mun kanssa etsimään sopivaa kohtaa rannasta, josta voi kahlata", Aleksi määräsi ja huitoili porukkaa eri suuntiin. Lähdimme Miron ja Valman kanssa metsään, ja aloimme keräillä keppejä.
Valma ja Miro ahmaisivat nenäni edestä kaikki kepit ja minulla alkoi olemaan siinä paahteessa kuuma. Huomasin lähistöllä hyvän, tiheä oksaisen vaahteran ja aloin kiivetä sitä ylös.
"Mitä sä teet?", Valma hämmästeli ja siristeli silmiään tähyillen puuhun.
"Kiipeän", vastasin virnuillen.
"Kohta se pikkunen putoaa!", Miro noteerasi muina miehinä, mutta minun ja Valman tarkat korvat eivät voineet olla kuulematta sitä.
"Kehtaatkin!", Valma tiuskaisi ja heitti Miroa leikkisästi kepillä. Miro vain irvisteli ja näytti minulle kieltä.
"Mä kostan ton...!", vannoin naurahtaen muka vihaisesti "muhahhaata" ja yrittäen epätouvouseati olla uskottava. Katselin hyvän aikaa puussa Valman ja Miron touhuja, kunnes keksin hypätä alas etsimään kiviä. Löysinkin maasta muutaman ison ja pyöreän murikan, joilla voisin ympäröidä nuotion.
"Onko valmista?", kysyin ja laitoin kivet Valmalla olevaan koriin.
"Eiköhän", Miro tuumi ja otti herrasmiehenä painavan kantamuksen Valmalta. Kaikki lähtivät kävelemään leiripaikalle päin, vaikka minä kyllä taitoin matkani Miron reppuselässä :'-D

Tallitoimiston vanha seinäkello löi neljää, kun astuin tallin puolelta sisään. Heilautin kättäni Aleksille, jonka laiha vartalo oli kumartunut asiakirjakaapin ylle.
"Hei", Aleksi tervehti keskittyneenä papereiden lukemiseen.
"Hei", hymyilin ja kävelin pienen ja sotkuisen toimiston kautta tallitupaan hakemaan kypäräni kaapista. Valma tiskasi tiskipöydän ääressä. Hän huikkasi ystävällisesti moikat olkansa yli ja jatkoi hommaansa jutellen yhä minulle.
"Menossa ratsastamaan?", tyttö uteli.
"Juu. Ajattelin pitkästä aikaa kokeilla uusia koulukiemuroita", naurahdin ja painoin kypäräni kiharaisten ja paksujen puolipituisten oranssien hiusteni päälle. En tiennyt ikinä mitä tekisin tukkapehkolleni, mutta yleensä vain kietaisin sen ranskanletille tai nutturalle. Nyt se oli kiharalla, sillä letti oli jälleen auennut.
"Sano jos kaipaat apua jossakin, mä oon käytettävissä", Valma tarjoutui.
"Joo, enköhän mä selvii", sanoin saaden tuskin lausetta loppuun, kun Aleksi huusi jotain toimistossa.
"Niisku!", Aleksi karjahti ja huitoi kättään nurkassa seisovan kuluneen kirjoituspöydän yllä. "Katso nyt mitä olet saanut aikaan! Kaikki paperit ovat täynnä tassunjälkiä!"
Musta ja hieman täplikäs sekä pienikokoinen kissa hyppäsi laiskasti pöydältä ja tuli kiehnäämään itseään jalkoihini. Kurottauduin hymyillen silittämään kissaa ja katsoin Aleksia rauhoittavasti.
"Oliko tärkeitäkin papereita?", kysyin.
"Oli", mies voihkaisi ja potkaisi tuoliaan kauemmaksi pöydästä. Samassa ovenpielestä kurkisti lyhytkokoinen brunetti joka ilmoitti satuloineensa Huhun.
"Sun tammas on todella ihmisrakas, mutta se on nyt siis satuloitu", Salli kertoi.
"Kiitos", sanoin vielä hyväillen hetken Niiskua. "Ja kyllä se onkin", hymähdin.

Olo oli kuin prinsessalla, kun hevonen odotti putipuhtaana ja satuloituna karsinassaan. En muista milloin kukaan oisi halunnut vapaaehtoisesti satuloida minulle hevosen valmiiksi, paitsi silloin junnuaikoina yli-intoilevien hoitajien vuoksi. Avasin karsinanoven ja silitin Huhua.
"Heippa tyttö, mennään nyt vähän ratsastamaan", sanoin ja otin ohjat tamman kaulalta. Talutin Huhun ulkokentälle ja kiristin vielä satulavyötä ennenkuin nousin selkään. Huhu loisti koulussa, siitä ei ollut epäillystäkään, mutta minun ruostuneet ratsastustaidot eivät ehkä tehneet tammalle hirveän hyvää. Jännittyneenä painoin pohkeet Huhun kylkiin ja yritin rentouttaa vartaloni. Kantapäät alas, ryhti suoraan, rento käsi. Noin. Ei kouluratsastus nyt niin kaukana muistissa piilenyt. Kun ratsastuksen kerran opetteli, ei sitä unohtanut koskaan. Joku sanontahan sanoi niin. Eikä se nyt niin vaikeaa ollutkaan. Vanhat koululiikkeet muistuivat mieleeni nopeasti. Alkuverryttelyksi tein avoja ja väistöä molempiin suuntiin ja ratsastin useita kaarevia uria ja voltteja. Huhu tietenkin loisti kaikissa ja minä istuin satulassa ja annoin tamman tehdä. Kokeilin myös ravissa väistöä siksakki kuviona kentän yli ja tein muutamia laukka-ravi siirtymisiä kahdeksikolla. Huhulla oli vähän vaikeuksia venyä vasempaan kierrokseen, siis harjoituksen puutetta.. Minä kun en ole laiskana muuta jaksanut tehdä, kuin köpötellä pitkin ohjin maastossa. Painoin vielä pohkeeni tamman kylkiin ja nostin laukan.
"Venytelläänpäs vähän", sanoin sille ja taivutin sitä pyörivässä laukassa keskiympyrälle. Huhu haki muotoa, mutta sen takaosa jäi joten ympyrän ulkopuolelle. Juoksutus vasempaan kierrokseen tekisi sille terää, tuumin. Siirryin sitten hetkeksi ravin kautta käyntiin ja annoin tamman kävellä muutaman kierroksen pitkin ohjin. Vaihdoin suuntaa lävistäjällä ja mietin, että voisin huomenna treenata Huhun takaosaa juoksuttaen apuohjien kanssa. Viime kerrasta on jo ainakin ikuisuuden.

Muutaman laukkaympyrän jälkeen päätin, että kouluvääntö saisi tältä päivältä olla tässä. En ollut ratsastanut kuin vaivaiset 45 minuuttia, mutta minulla olisi vielä muutakin tekemistä. Se, ettei Huhulla ole aijemmin ollut hoitajaa tai vuokraajaa, näkyi valittettavan paljon varusteissa, joten saisin hinkkailla niitä hetken. Laskeuduin satulasta ja nostin jalustimet ylös, jonka jälkeen lähdin taluttamaan tammaa kohti tallia. Pilvet alkoivat tummumaan uhkaavasti, eli sadetta olisi luvassa. Talutin Huhun talliin ja laitoin sen käytävälle kiinni. Jätin satulan ja suitset jo valmiiksi satulahuoneen penkille putsausta varten ja vedin Huhun turkin kertaalleen läpi hikiviilalla. "Noniin, enää sadeloimi niskaan niin pääset ulos", mumisin pirteästi tammalle ja ninjailin tämän karsinan luo ja nappasin loimitangolta oranssi-ruskean, sateen kestävän loimen. Loimitettuani Huhun, talutin hevosen ulos, jossa oli jo alkanut vähän tihkumaan. Tamma närkästyi siitä, että joutui laiduntamaan sadekelillä, mutta sain sen kuitenkin jotenkuten muitta mutkitta tarhaan. Heitin vielä lohdutukseksi porkkanan sen kuppiin, jolloin se oitis unohti sateen ja kävi hyvillään märän herkkupalan kimppuun.

"Hyi mikä koiranilma!", joku mumisi satulahuoneen ovenraosta. Olin juuri pesemässä Huhun varusteita kun sade piiskasi vasten ikkunaa. Litimärkä tyttö asteli sisään ja alkoi penkomaan jotain varusteiden seasta.
"Totta, missä olet päässyt kastumaan noin kamalasti?", kysyin pitkältä tytöltä joka säpsähti kuulessaan ääneni. Sekuntin murto-osan hän katsoi minua kuin kääpiötä, mutta onneksi se oli vain sekuntin murto-osa.
"Hui! Mä en nähnyt sinua, anteeksi", brunetti pahoitteli. Hymyilin anteeksi antavasti ja uitin pesusienen saippuavedessä.
"Ei se mitään. Mitä sä etsit?", utelin.
"Äsh, en mitään", toinen sanoi ja istuutui sitten viereeni. "Runo", tyttö sanoi ja tarjosi kättään. Vastasin kättelyyn ja kerroin olevani Sandra. "Omistan yhden suomenpienhevosen nimeltä Huhu", kerroin Runolle.
"Ai, selvä. Mä aloin nyt Astan puunajaksi. Et sattuis tietämään muuten olisko jossain jotain lämmintä vilttiä tai pyyhettä, johon voisin kuivautua?" Runo kysyi vilkuillen ympärilleen.
"Maneesissa on joitain lämmikkeitä, mä voin hakea sulle kohta, kun saan tän homman valmiiks. Ota nyt vaikka joku varaloimi tuosta", sanoin osoittaen pinoa johon oltiin viikattu ei-kenenkään loimia. Runo tarttui fleece-loimeen ja kääriytyi siihen kuin kastemato.
"Kiitti. Kello kuuden bussissa ei näköjään pääse kuin kaviopolun päähän", Runo tuumi, viitaten märkiin vaatteisiinsa.
"Ei taida päästä muillakaan busseilla", totesin. Vaikka itse kyllä taitoin kaikki matkani skootterilla, en uskonut että mikään bussi toisi koskaan tallipihaan saakka.
"Tosiaan. Dämn", Runo naurahti. Hänen nutturansa oli valahtanut kasvoille, joten hän korjaili sitä rennon oloisena. Tykkäsin tytöstä, hän vaikutti pohjimmiltaan aika mukavalta, niinkuin kaikki muutkin tallilaiset. Kas kummaa, kun en ollut törmännyt vielä yhteenkään ärsyttävään ihmiseen. Mutta minä taisin tykätä oikeastaan kaikista maailman ihmisistä. Naurahdin omille ajatuksilleni ja vaihdoin sukkelasti puheenaihetta.
"Siis sä aloit nyt Astan hoitajana. Surullista kun Maikki lähti", mietin ääneen.
"Niin. Aijaa, muuttiko hän jonnekkin?", Runo kysyi ja hinkkasi itseään loimea vasten. Pudistin päätäni.
"Ei. Hän on vain ollut Hallavassa melkein aina", selitin. "Vaikka minä kyllä olen aika uusi"
"Niin tietenkin. Miksi hän siis lähti?", Runo ihmetteli ja nojautui rennosti seinää vasten. Kohautin vain olkapäitäni ja nousin seisomaan.
"Nyt käyn hakemassa sinulle sen viltin. Odota tässä, käyn pikaisesti maneesissa", sanoin ja olin tuotapikaa kadonnut satulahuoneen ovesta.

Palasin talliin tummansininen huopaviltti käsissäni ja hymyillen. Sade oli alkanut melkein lakata ja ulkona paistoi ilta-aurinko. Sateenkaari varmaan tulisi.
"Tässä", sanoin ja heilautin viltin Runon syliin.
"Kiitti", tyttö hymyili ja vetäisi lämmikkeen niskaansa. "Taidan mennä nyt tallitupaan kuivattelemaan", Runo lisäsi ja alkoi tehdä lähtöä.
"Juu, törmäillään", hymyilin tämän perään.
"Törmäillään", kuului vastaus. Kun Runo oli lähtenyt, kannoin vesiämpärin pessarin kaivoon. Kello oli puoli seitsemän, joten olisi kai hyvä lähteä puksuttelemaan kohti kotia. Ilta-auringon paistaessa, kävin vielä suukottamassa Huhua ulkona, ennenkuin käynnistin kulkupelini ja lähdin ajelemaan kohteena koti.

//Nyt kun on ollut vähän aikaa kirjottelematta, huomaa kuinka kivaa tekstiä syntyy kun ei yhtenään kirjoittele :-D Mutta nää säät meni ihan miten sattuu, nooh, pikkuvikoja :3

//Tietenkin mun oli pakko peukaloida jotain juhannus yöstäkin (; Tää oli vähän erillaista settiä, mutta tämmönen pikku kännykäisellä raapusteltu tarina : D

Oli juhannusyö. Olin oikeastaan aika lapsellinen teini, kun muita ei ollut paikalla. Mutta vaikken enää juossutkaan nakuna pelolla näkeäkseni tulevan sulhaseni, en silti voinut vastustaa kiusausta kerätä kukkasia ja katsoa veteen keskiyöllä kesämekossa. Juhannuksen yöilma oli vain liian taianomainen sängyssä vietettäväksi. Kaikkialla vallitsi hiljaisuus, iltakaste kutitti varpaita ja vesi oli ihanan lämmintä. En ollut tietenkään pysynyt kotona edes yömaaston jälkeen, vaan olin lähtenyt seikkailemaan ulkoilmaan. En tasantarkkaan tiennyt missä olin, mutta jossain päin lähellä Hallavaa, sillä olin kuulevani Pronssijoen hiljaista helinää. Mutta annoin kohtalon viedä, menen sitten sinne, minne vain eksyn.

Kävelin pitkän matkaa helppokulkuista metsää pitkin. Pihlajan takana solisi joki ja mitä enemmän kävelin, sitä enemmän ääni voimistui. Kädessäni oli keltaisia, sinisiä, violetteja ja punaisia kukkia. Laittaisin ne kotiin tullessani tyynyn alle, jos löytäisin enää koko yönä kotiin. Mutta mikäli en löytäisi, se ei haittaisi. Nukkuminen taivasalla ei olisi mikään ongelma. Olisi suolaisen suloista löytää itsensä aamulla metsästä nähdessään ihanaa unta tulevasta sulhosta. Miten keijumaista se olisikaan. Tumma pitkä mies, salaperäinen hymy.. Minun lapselliset kuvitelmat saivat minut hykertelemään. Noh, aina sai unelmoida.

Aloin kastua, sillä huomasin että oli alkanut sataa. Hiukseni tulivat kiharalle ja mekkoni kastui, mutten välittänyt ollenkaan, sillä sade oli ihanan viileä. Olin vähän huurrehumalassa, lähinnä ajatukseni olivat sekaisin, mutta suloisella tavalla. Olin kuin pikkupäissään oleva eloveena - tyttö, jos niin voisi minua kuvailla.

Huomasin tutun punaisen rakennuksen ja tarhoja. Olin ilmeisesti tullut maalaismiehen tieltä päin ja oikaissut metsän kautta, jolloin olin päätynyt Hallavaan. Minusta alkoi tuntua, että humala katosi jäljettömiin, sillä ajatukseni alkoivat selkeäntyä.
Kävelin lähemmäksi tallia ja katsoin isolle laitumelle. Huhu oli kauempana muista hevosista ja nosti nyt korvansa pystyyn, kun oli huomannut minut. Hyppäsin aidan yli helmat hulmuten. Huhu ravasi luokseni ja alkoi höristä. Muut hevoset nostivat päänsä ruohikosta ja muutama alkoi kävellä lähemmäksi. Hevoset näyttivät kauniilta, vähän märkine harjoineen, jotka leijuivat tuulessa. Minä suukotin Huhun turpaa ja halasin tamman kaulaa pitkään. Makasin sen selässä ja rapsuttelin välillä muitakin hevosia. Tunsin olevani hyvin onnellinen. Ihana, juhannus yö ja hevoset. Sekä tietenkin minä, unelmoimassa tummasta miehestä salaperäinen hymy kasvoillaan...

Loikoilin maassa naama kohti pilviin, ja muodostin niistä erillaisia kuvia. Laukkaavia hevosia, sisiliskoja, talon, krokotiilin ja kaikkea vilkaan mielikuvitukseni sisäisiä tapahtumia. Huhu nyhti ruohoa vieressäni ja riimunnaru lojui maassa vähän märkänä uittoreissun jäljiltä. Olimme käyneet polskimassa Pronssijoessa, jonka jälkeen päätimme siirtyä aurinkoon kuivattelemaan.
"Kesä kuivaa minkä ottaa", mumisin hymy huulilla. "Tai miten se menikään", jatkoin katsoessani sitten Huhun tuikkivia silmiä. Oikeastaan minun olisi pitänyt treenata Huhua vähän, hypätä esteitä tai mennä koulua, mutta olin tietenkin liian laiskimus sellaiseen. Kun palauttaisin Huhun Milalle, se olisi täysin  pilalle hemmoteltu puskaponi, ajattelin. Huhun lähteminen sai kurkkuni kiristymään.
"Onneksi sä et lähde ihan vielä", sanoin ja painoin suukon tamman turvalle, ja painoin taas hetkeksi silmäni kiinni.

"Onhan täällä muitakin metsässä samoilioita", ääni herätti minut mietteistä. Kohosin seisomaan kiireen vilkkaan ja aloin puistella housujani.
"Nähtävästi..", totesin virnistäen. Tulija oli Valma ja Dunja, tyttökin oli näet taluttelemassa hoidokkiaan. "Tulitteko uimasta?", kysyin sitten epämaaräisesti vilkaistessani tytön märkää lettiä.
"Jep, täällä on niin kamalan kuuma!", Valma huokaisi. Hymähdin ja otin paremman otteen Huhun riimunnarusta, ja nykäisin sitä lähdön merkiksi.
"Mennäänkö yhtä matkaa takaisin?", ehdotin Valmalle ja taputin Huhun kaulaa. Tamma korskahti, kun älysi toisen hevosen läsnäolon ja steppasi muutaman askeleen taaksepäin.
"No jos sulle sopii"; Valma mutisi ja katsoi hieman epävarmana narunpäässä temppuilevaa Huhua.
"Kyllä tää käyttäytyy kun pidetään vain tarvittava hajurako", totesin huitaisten kättäni. Valma myöntyi, joten lähdimme muutaman metrin välillä matkalla kohti Hallavaa.

Matka sujui sukkelasti, sillä Huhu päätti käyttäytyä tämän kerran ihan nätisti. Valma meni menojaan, mutta minä päätin jäädä ulos harjaamaan Huhun, joten sidoin tamman hoitopuomiin ja kävin hakemassa tallista tarvittavat tavarat. Suin Huhun pikaisesti läpi, ja kerroin sille sitten este - ja koulukurssista. Huhu vain räpsytteli silmiään ja työnsi turpansa höristen minun kainaloon.
"Höpsö..", mumisin, ja silitin tamman valkoista läsiä. Kursseista olisisi apua, sillä Huhulle palautuisi mieleen kaikki tuntihevosen tavat, jos nyt palautuisi. Tiesin kuitenkin että ne olivat syvällä tamman mielessä, joten Milalle palattuaan se olisi varmasti kelpo poni.

"Moikka Sandra!", Salli tervehti minua ja heilautti kättään. Hymyilin tytölle ja huikkasin tällekkin moikat. Salli

jatkuu..

Kahmaisin tallituvan pöydälle ilmestyneestä Ässä Mix pussista kourallisen karkkia, ja tungin kaikki kerralla suuhun. Minua mietitytti vähän Valman ja Dunjan epäonninen maastoreissu, mutta onneksi kaikki oli kääntynyt parhain päin. Aioin kyllä panna kaahailijan tilille, mutta en vielä tiennyt, mistä aloittaisin. Valma ei ollut muistanut auton rekkaria, vaan sanonut päätään pudistaen, että ajaja oli mennyt niin kovaa, ettei ollut tajunnut katsoa numeroita. Mutta uskoin, ettei Pronssijoella olisi kamalasti keltaisia urheiluautoja, joten voisin niillä perustein alkaa tutkimaan juttua. Hankalampaa tulisi, jos auton kuljettaja ei olisi Pronssijoelta päin. Huokaisin syvään, ja aloin silittää viereeni hypännyttä Hiisua. Kaikki olivat jo kaikkoneet tallista, Valmakin, joten istuin yksin tyhjässä tallituvassa. Hetki sitten kaikki olivat keskustelleet pöydän ääressä maastoretkestä, mutta nyt kaikki olivat kadonneet kuin pieru saharaan. Nappasin vielä muutaman hyvän karkin, ennenkuin paneuduin taas läppärini kanssa netin surffailuun, lähinnä päivitellen tumblr:ia ja pinterestiä. Ajattelin katsoa Netflixsistä jonkun hyvän leffan, mutta tyydyin lopulta vain tekemään linnoituksen tyynyistä sohvannurkkaan, ja kytkemään kuulokkeet iPodiini ja kuuntelemaan James Youngin We wont - kappaletta.

Olin melkein nukahtanut kuunnellessani musiikkia, ehkä johtuen siitä, että kaikki rauhallisimmat kappaleet pyörivät jatkuvalla syötöllä. Säpsähdin kuitenkin tuvan oven avautuessa, jolloin sisään asteli pitkä, vihreä silmäinen poika, jonka ruskeat hiukset oltiin taivutettu pystyyn geelillä. Hänellä oli aika tyylikkäät vaatteet, eikä näyttänyt yhtään nuhjuiselta tallipojalta lökäreissä ja hupparissa.
Väläytin pojalle hymyn, joka vain iski silmää, ja oli selvästi menossa karkkipussille, mutta nähdessään sen ammottavan muutamaa karkkia lukuunottamatta tyhjänä, hän käänsi katseensa hitaasti minuun.
Minun oli pakko virnistää, vaikka yritinkin pidellä pokerinaaman kasvoillani.
-Ei tarvii kauan miettiä, kuka on vieny mun karkit.. Poika mumisi näyttäen minulle leikkisästi kieltä. Rypistin naamani ja näytin tälle kieltä samalla tavoin, yrittäen näyttää mahdollisimman lapsellisesta. Poika kuitenkin räjähti nauruun, jolloin minä katsoin parhaaksi vetää iPodin syrjempään. Poika kertoi olevansa Topias, jolloin esittäydyin itsekkin pojalle.
"Treenaan täällä Klikkiä ja omistan suomenpienhevosen, Huhun", selvitin Topiakselle.
"Jaah, hoidin täällä joskus aikoinaan Kyyhkyä, mutta nyt palatessani huomasin, että olen sille liian pitkä", Topias virnisti. "Aloitin nyt hoitamaan Darcya", poika lisäsi.
"Kiva", hymyilin, muistaessani Empuksi esittäytyneen, joka myös selitti oleensa vanha hallavalainen.
"Tännehän tuli joku toinenkin vanha. Sen nimi oli Emppu", kerroin Topiakselle, joka puolestaan sanoi muistavansa tytön. Juttumme jatkoi niillö raiteilla pitkään, kunnes pojan puhelin räjähti soimaan. Todellakin räjähti, sillä pojan soittoääni oli karmea piipitys. Topias irvisti vaivaantuneesti, mutta vastasi puheluun. Poika meni kauemmas juttelemaan, joten en kuullut sanoja, muttei minua liiemmin kiinnostanutkaan udella muiden asioita. Topias palasi nopeasti, ja sanoi että hänen olisi lähdettävä.
"Mutta sä oot mulle sitten velkaa karkkipussin!", Topias vannotti osoittaen sormellaan minua, ennenkuin katosi ulos.

Huomasin pian itsekkin, että alkoi olla myöhä, joten pinkaisin talliin, ja kävin vielä moikkaamassa Huhua, ennenkuin lähdin. Huhu toivotti minut tervetulleeksi karsinaansa hörinällä, ja selvästi innostui, kun tulin sen luokse. Olin jättänyt sen talliin syömään iltaheiniään, joten se sai ypöyksin syödä ruokiaan.
"Mennään viemään sut laitumelle, sanoin, ja heilautin Huhun vaaleankeltaista riimunnarua. Köpöttelimme ajan kanssa kaviopolkua pitkin kohti isoa laidunta, ja silloin tällöin pysähdyin keräämään ojien pohjalta metsämansikoita. Huhukin halusi maistaa, mutta sylki sitten marjan inhoten ulos suustaan. HIhitin tamman tempuille, ja päästin sen vapaaksi laitumelle. Se ei kuitenkaan lähtenyt vielä pois luotani, joten painoin sen turvalle tavanomaisen iltasuukon, ja lähdin titä pitkin kohti bussipysäkillä häämöttävää pyörää.

Katsoin vielä kerran haikailevaan sävyyn mustia korkokenkäpareja, ja poseerasin kengät jalassani kännykälleni. Räpsäisin kuvan läpällä, missiposeerauksella harjoitellen, vaikka ilmeeni olikin enemmän leikkimielinen. Nostin maasta laukkuni, ja viiletin blondin kauppiaan ohi ulos. Tunsin naisen turhautuneen katseen selässäni, kun katosin ulos kenkäkaupan automaattiovista. Okei, olihan se kolmas kerta tällä viikolla, kun  poistuin ostamatta mitään mutta kahvilantyöntekijän kesäpalkka meni muihin tarkoituksiin. Matkalla bussipysäkille näpyttelin Topiakselle viestin, liitteenä äsken ottamani kuva.
"Täältä tullaan, ja päästiin ihan sun tasolle! Nyt nää jalassa joka päivä tallille!!" Pojalta tuli välittömästi vastaus: "Uuu, kuulostaa kivalle;) Otit sit mun keksinnöstä kaiken kunnian:P.. Pojan viesti sai hymyn huulilleni. Tungin iPhonen laukkuun ratsastuskamppeiden sekaan, ja  hyppäsin ajatuksissani vihreään bussiin, ja länttäsin vitosen kuskin käsiin. Tämä naurahti, muttei sanonut mitään. Istuin etunenään ja jatkoin WhatsAppin selaamista. Vastasin Topiakselle: "Hyvä, tämä tyttö tipsuttelee tallille "

Bussi jätti Pronssijoen tien varteen, josta nappasin cruisarini, jonka oli piilottanut ojan pohjalle. Cruisailin aina soralle asti, jossa nappasin maanläheisen kapineen käsiini. Kaviopolun päähän käveleminen sujui nopeasti, ja olin kohta tallituvan ovella. Täydessä tällingissä, huulet punattu, luomiväri, ripsiväri ja kaiken maailman kajaalit sun muut naamassa. Hymyilin Topiakselle, ja selitin, että olin ollut koko päivän ystävän bileiden nyyttäreissä, ja muutenkin ihmisten ilmoilla.
-Mutta missä korkkarit?, Topias kysyi ja katsoi muka pettyneenä tennareita.  
-Ne tippui matkalla, nauroin ja riisuin kengät jalastani. Heitin laukun sohvalle Topiaksen viereen, ja retkahdin puoliksi pojan päälle. Väsymys valtasi raajani, ja suljin silmäni.
Huomasin nukahtaneeni. Topias oli peitellyt minut vilttiin, ja pöydällä oli lappu. Voi sua <3 Tyyppi nukahti mun syliin, joten peittelin sut siihen nukkumaan:) Lähdin maastoon, mutta palaan pian. -Topias Hymyilin punastuen. Ehkä voisin käydä sitten harjailemassa Huhun, samalla kun odottelisin Topiasta. Nousin ylös, ja painoin huulipunan jäljen paperiin. Olin pakahtua onnesta. Yksittäinen sydän Topiaksen tekstissä pyöri ajatuksissani vielä silloinkin, kun selvitin Huhun takkuista harjaa. Olin aina ollut skeptinen ihastumisen suhteen, mutta kuka se nyt olikaan lätkässä? Nauroin hiljaa ääneen, ja Huhu ihmetteli mikä minulla oli, puukkasi turvallaan mahaani kuin kysyäkseen, että kaikki oli varmasti okei. Vuodatin muutaman kyyneleen silkasta onnesta, niin autuaan tietämättömänä, mikä minua odottaisi illalla.

Janelle, Emppu, ja Salli tulivat minua vastaan, kun tulin laitumilta Huhua viemästä.
-Mooi!, Salli hymyili pirteästi, ja kuulin muiltakin tervehdyksiä. Empulta ehkä vähemmän laimeammat, mutta ehkä tytöllä oli vain huono päivä.
-Ootteko te menossa maastoon?, kysyin kolmikolta.
-Joo,  me aateltiin käydä metsässä köpöttelemässä, Janelle hymyili muiden säestykseltä. Kysyin, oliko Topiasta näkynyt, ja Emppu kertoi sen olevan satulahuoneessa. Jätin tyttötrion hakemaan ponejaan, ja lähdin reippaasti kohti tallia. Reetta lakaisi tallikäytävää, ja moikkasin tätä lyhyesti, ennenkuin jatkoin satulahuoneeseen. Topias putsasi jonkun hevosen satulaa, ja hymyili nähdessään minut.
-Oothan säkin hereillä, poika naurahti.
-Juu, harjasin Huhun ja vein sen takaisin laitumelle, kerroin ja istuin satulahuoneen penkille.
-Mun pitäis varmaan jo lähtee. Jos kestät kovia bassoja, voin heittää sut kotiin, Topias virnisti.
-Jätän väliin. Kovat bassot kestän, mutta jään vielä tallille, hymyilin. Topias vilautti parhaan puppyfacensa, mutta sanoin, että poika saisi kyydittää minua myöhemminkin. Topias jätti satulan kuivumaan, ja huikkasi ovensuusta moikat, ja katosi talliin. Päätin lähteä yksikseni lenkille lähimaastoon, joten kävin hakemassa puhelimen ja varuilta myös taskulampun jos hämärtyisi.

Kävelin yksin metsikössä, pisaroiden valuttaessa meikkejäni. Äh, olisi pitänyt ottaa sadetakki mukaan, mutisin itsekseni, mutta lähellä olevat rakennukset saivat minut sähköistymään. Hienostoalue. Oranssi urheiluauto. Kaljupäinen äijä. Talon suunnalta kuului möykkyä, mutta etenin silti rohkeasti eteenpäin. Päätin ottaa osoitteen ja rekkarin muistiin, joten valaisin taskulampulla autoa. Kuulin ainoastaan sydämmeni pamppailut, painaessa mieleen kirjaimia ja numeroita. Mäenseläntie.. Kävelin ulko-ovelle päin, ja pian olin jo terassilla. Etsin kuumeisesti talon numeroa, mutta ikkunaan tuli jokin. Joku. Mies. Halvaannuin täysin pelosta. Samassa hetkessä mies tuli luokseni, ja muistini pimentyi.

Heräsin pimeästä huoneesta. Päätä kolotti, mutta ketään ei ollut paikalla. Huuleni maistui vereltä. Kaivoin heikkona kännykän taskustani. Näppäilin Valmalle epämääräisen viestin: "Hienostoalue. Jäin kiinni. Topias

//Valma tai Topias saapi jatkaa, mä jätän tän osaltani tähän, kun oon niin ilkee;-)

Koulut olivat alkaneet, ja myös Hallava oli noussut kesäkoomastaan tuntitoimintaan. Maneesista kuului taas tänäänkin tuttua puheensorinaa, ja veikkasin, että tuntilaiset olivat enemmän puheliaita nyt kesän jälkeen, eivätkä malttaneet olla hiljaa ratsaillakaan. Lukion kakkonen oli alkanut epäluuloistani huolimatta loistavasti - Valma oli luokallani, ja olin saanut jo monta hyvää uutta ystävää. Sonja oli tullut muutaman kerran Pronssijoelle, mutta ei sen kummemmin ravannut luonani. Tiemme olivat joutuneet erilleen, eikä enää meidän kahden kokoonpanoa nähty koulussa. Vaikka Sonjan lähtö eri paikkakunnalle oli surullista, mutta tajusin myös, että tyttö oli muuttunut jo niin paljon, etten varmaan saisi enää yhteyttä koko tyyppiin, jos takertuisin Sonjaan. Ja mitäpä tuosta, ihmiset muuttuu. Huokaisin. Ja niin muuttuvat myös muutkin. Saimi ja Selmakin olivat jo niin isoja, ja Selma oli saanut ikioman puhelimenkin. Hassua, kuinka sisaret kasvavat niin nopeasti, juuri äskenhän ne olivat olleet vielä polven kokoisia tappeja. Eikä niin kamalan hurjaa menoa pappilassa ollut, pikkusiskot katoilivat omituisesti, ehkä niillä oli jotain salaista meneillään. Nauroin melkein ääneen, sehän voisi olla mitä vaan. Topias oli vieraillut pappilassa ennen koulun alkuja, ja poika oltiin kuulusteltu perin pohjin, ja Selma oli pyörinyt Topiaksen ympärillä kuin mikäkin salapoliisi. Olimme lähteneet nopeasti Topiaksen autolla, ja päädyimme katsomaan yhden jännärielokuvan, ennenkuin Topias heitti minut takaisin kotiin. Hetkeä seuraavat tapahtumat pitäisin omana tietonani, mutta suudelma maistui vieläkin huulillani. Tahtomatta nuolaisin punaisia huuliani ja poskilleni nousi heleä puna. Laitetaan ihanien muistojen arkkuun - klonks.

Hipsin sisälle tupaan, jossa Valma parhaillaan tiskasi astioita ja kuunteli radion sääennustetta.
"Moi!", Valma hymyili olkansa yli, ja pyyhki kätensä pyyhkeeseen, ennenkuin kääntyi kokonaan puoleeni. "Ota pullia, juuri tein", tämä lisäsi ja nyökkäsi pöydällä olevan pullavadin suuntaan. Katsoin himokaana herkkuihin, ja otin muutaman korvapuustin, ja laitoin yhden muovipussiin.
"Pakko ottaa yks säästöön, koska jos tänne ilmestyy nälkäinen hoitaja, nää katoaa alta aikayksikön", naurahdin ja sulloin pussin kaappiini.
"Voi olla", Valma nauroi ja avasi jälleen vesihanan. "Ootko sä muuten osallistumassa Seppeleen kisoihin?"
"Juu, ekat kilpailut mulla ja Klikillä, varmaan säkin?", kysyin.
"Jep. Jännittää", Valma vastasi.
"Äh, ihan turhaan", sanoin syöden yhtäaikaa pullaa. "Me tuskin ees sijotutaan"
"Eihän sitä koskaan tiedä", tyttö totesi. Samaan henkäykseen Alana käveli sisään tupaan reppu selässään. Moikkasimme kummatkin Alanaa, mutta tyttö vaikutti aika vaisulta. Saimme vain kohtalaisen "moin", mutta olihan sekin jotain. Vaihdoimme Valman kanssa vakavan katseen, mutta sanoin puolipilvisen säiden jälkeen lähteväni harjaamaan Huhun. Syököön vaikka Alana pullat. Tallissa olikin muuten hiljaista, mutta vain Jerry lakaisi tallin käytävää. Olin tavannut pojan aikaisemmin, muttei hän ollut vaikuttanut ollenkaan niin hiljaiselta mitä muut puhuvat. Se oli varmaan vain ujoutta, olihan poika kuitenkin harvasanainen. Jerry ei kuitenkaan huomannut minua, joten livahdin tämän takaa Huhun karsinaan. Tamma hörisi ilahtuneena tulostani, ja työnti turpansa kainalooni heti ensi kättelyssä.
"No onpa sulla ollu ikävä", lepertelin pienelle suokille, ja painoin sen päähän suukon. Tamma nyökytti päätään ikään kuin vahvistukseksi, ja pienen rapsutteluhetken päästä aloin harjata ponia pölyharjalla. Jätin kumisuan pakkiin ihan vain sen takia, että Huhu oli melkoisen puhdas, eikä sen harjaus vaatinut paljoa työtä. Niinpä letitin tamman harjan nätisti, ja tämä nauttikin kamalasti huomion keskipisteenä olemisesta, ja otti siitä kaiken ilon irti. Seppeleen kisat olivat vieneet Huhun ja minun yhteistä aikaa, ja jotenkin tuntui, etten ollut kurssin jälkeen paljoa touhuillut poloisen kanssa. Mutta kevyt palautusratsastus tekisikin sille hyvää, joten ratsastus oli tähän väliin hyvin ajankohtainen.

Kun talutin Huhun kentälle haistellen ihanaa kesäntuoksuista ja lämmintä ilmaa, tamma steppasi vierelläni energisenä. Taluttelin Huhua kentällä niin kauan, että Jerry oli mennyt hakemaan Celleä laitumelta, ja Valma taluttelemaan Dunjaa maastoon. Alana oli varmaankin jäänyt vielä yksin tupaan, tai sitten kadonnut tallin puolelle. Lopulta tartuin hyvin ohjiin, kurottelin jalkani jalustimeen ja ponnistin satulaan. Jalustimet olivat vähän liian lyhyet estekurssin jäljiltä, joten niiden pidentämiseen meni tovi. Onneksi Huhu jaksoi odottaa kiltisti paikallaan, kunnes annoin käyntiavut oikeaan kierrokseen. Kävelimme pari kierrosta, ja sain aikaa keräillä ohjat ja ajatukset tehtävistä joita ratsastaisin.
Alussa tein pari pysähdystä ja volttia saadakseni Huhun kuulolle, sillä tamma vaikutti melko energiseltä, ja energisenä se saattoi olla joskus vain startti päällä kokoajan. Huhu siirtyi raviin herkästi, ja olisi innostunut varmasti myös laukkaamaankin, joten sain toppuutella sitä alussa aika paljon. Teimme ympyröitä ja siirtymisiä ravissa, ja Huhu alkoi rentoutua ja hakeutua peräänantoon. Lopulta nostin laukan, mutta alkuun Huhu heitti muutaman energisen pukin, mutta sitten se asettui taas kuolaimelle ja laukkasi kenttää pitkin ja kokosin sen muutamalla lyhyellä sivulla hitaaksi, ja annoin sitten taas pojotella pitkillä sivuilla.
Lopulta hidastin Huhun käyntiin ja vaihdoin suuntaa.

Taivuttelin vielä loppuverkassa Huhua hyvin volteilla ja päätyympyröillä, kunnes annoin pitkät ohjat ja kiitin Huhua ratsastuksesta. Juuri kun lopetimme, Emppu kuitenkin ilmestyi tallista taluttaen Klikkiä.
"Moi!" Tyttö huikkasi ja pysäytti lehmänkirjavan ruunan kentän luo.
"Moi!" Hymyilin ja laskeuduin (toivottavasti) sulavan näköisesti alas Huhun selästä ja talutin sen kaksikon luo. "Meinasitko tulla kentälle?"
"Eeei, kun tänäänhän ei oo ees hevosten vapaapäivä", tyttö irvisti. "Aleksi vaan pyysi tunnin jälkeen että taluttelisin Klikkiä maastossa, kun sillä oli aika rankka tuntiputki"
"Ainiin! Mä unohin", nauroin ja nyökkäsin hyväksyvästi Empulle. "Saanen liittyä seuraan?"
"Juu, ajattelinkin pyytää sua", Emppu hymyili. Nousin jälleen Huhun selkään, ja lähdin Empun mukaan kohti kaviopolkua. Annoin Huhulle pitkät ohjat, jotta voitaisiin ottaa lenkki loppukäyntejen puolesta. Etenimme maalaismiehen tielle, jonka varrelta käännyimme viileälle metsäpolulle, jossa Huhu päätti pitää evästauon.
"Tules nyt!", naurahdin tammalle ja patistin sitä taas eteenpäin. Polkua reunusti vanhat matalat kivimuurit, joita oltiin ennen vanhaan käytetty lehmien laitumena. Niiden takana kohosi tiheä rivi kuusia, joiden taakse avautui pieni pelto jonka pitkin ratsastimme aina hiekkapolulle asti. Otimme hitaan ravipätkän.
"Kuulin että sä oot menossa Seppeleen kisoihin Klikillä?", Emppu totesi ja katseli lehmänkirjavan ponin selästä pois päin.
"Joo, pidä peukkuja", naurahdin. Emppu mutisi vastauksen, ja vaikutti jotenkin apealta, joten päätin piristää tunnelmaa.
"Sä voit tulla mukaan hoitamaan Klikkiä, jos haluat", ehdotin ja hidastin Huhua samalla käyntiin. Olimme ehtineet ravata jo tovin, ja tarkoitus oli tehdä vain rennot loppukäynnit.
"Joo! Se oliskin kivaa", Emppu sanoi nyt iloisemmin ja taputti Klikin kaulaa. Tiesin että hän oli jotenkin varautunut minuun, varmaankin siksi, että olin Klikin treenaaja. Mutta Huhu oli aina ja ikuisesti ykkönen, Klikkillä nyt oli vain minun silmääni potentiaalia kehittyä, ja halusin menestyä sen kanssa, muttei se vedä silti vertoja rakkaalle ponipalleroiselleni. Hymyilin lasittuneesti. Entä sitten kun Huhu lähtee? Mitä mä sitten tekisin? Tai missä roolissa ylipäätään olisin tallilla? Silmäkulmani kostui, ja pyyhin kyyneleen äkkiä pois ja nostin kasvoilleni taas iloisen ilmeen. Se olisi vasta hamassa tulevaisuudessa, ei käykö mietitä sitä nyt, Sandra.

Talutin Huhun hoitopuomille, ja hain pesusienen sekä hikiviilan. Ilma oli hiostava, ja vaikka olimmekin tehneet vain pienen palautusratsastuksen, Huhu oli melko hikinen. Hieroin ensin pesusienellä selän, ja vedin sitten ylimääräiset vedet hikiviilalla. Huhu painoi silmänsä kiinni, ja tamman olemuksesta näkyi, kuinka se nautti toimenpiteestä. Ripottelin muutaman vesipisaran myös itseni päälle, sillä kuuma oli tullut tahtomattakin, vaikka minulla oli vain ratsastushousut ja musta napapaita. Hetken kuluttua vein Huhun hetkeksi viileään karsinaan, ja mietin mitä tekisin satulalle, sillä se oli jälleen kerran kamalassa kunnossa. Päätin viedä sittenkin Huhun laitumelle ja putsata karsina, jonka jälkeen voisin vaikka kuurata satula puhtaaksi. Niinpä nappasin karsinan edessä roikkuvat riimun ja riiminnarun, ja lähdin taluttamaan tammaa isopellolle. Se saisi vielä viimeisen kerran nauttia ison laitumen antimista, sillä ennenkuin lähtisin, aikoisin viedä sen jokatapauksessa tarhaan. Laitumen luona taputin Huhua ja napsautin riimunnarun lukon vapaaksi.
"Nauti nyt kun vielä voit, höpsö", hymyilin tammalle ja nyökkäsin sille luvaksi lähteä laitumelle. Iloinen pukkisarja, laukka, vielä yksi pukki, ja sittenkin toinen, ja iloinen hirnahdus. Sitten välipala - jolloin täydellinen onnellisuus on koossa. Eihän sitä tarvita kuin laidun täynnä ruokaa, ja jalat.

jatkuupi ehkäpä xd