Slowari 6.7.2016 klo 15:50 --->

No mä nyt tein tän jo :-P

Jätän Joponi nojaamaan tallin seinustaa vasten ja kävelen sisälle talliin. Sieraimiini kantautuu hevosen ja heinän tuoksu. Käppäilen taukotupaan ja ängen laukkuni pirteänä kaappiin. Tupa on tyhjä, mutta tekemiseksi nappaan ikivanhan Hevoshullun pöydältä ja alan selaamaan sitä hajamielisesti. En edes lue sivuja läpi, kunhan katselen kuvat ja ihastelen varsaextrasta löytyviä supersöpöjä varsakuvia.

Lopulta tylsistyn lehtien selailuun ja lätkäisen lehden takaisin pöydälle. Nojaan sohvan selkänojaan ja lähinnä vaan odotan, että joku tulisi viihdyttämään. Tai, enhän minä mitään pelle-esitystä kaipaa, maastoiluseuraa tai ratsastusseuraa vain. Jään odottamaan, että muutkin tulisi tallille.

PENELOPE
Olin päättänyt lähteä tänään hieman pidemmälle juoksulenkille, jotta voisin samalla käydä moikkaamassa Klikkiä. Hallavan harmaan tallirakennuksen ilmestyessä esiin, tihesin tahtia ja juoksin loppumatkan niin kovaa kuin pääsin. En ollut halunnut ottaa reppua tai mitään muutakaan rompetta mukaan, joten päälläni olivat vain Adidaksen juoksuhousut, Niken lenkkarit ja urheilurintsikat, joiden peittona kuitenkin pysyi Adidaksen toppi.
Annoin itseni palautua tallin pihassa, ja tein muutaman yksinkertaisen venytyksen. Jalat huusivat hoosiannaa tehdessäni muutaman askelkyykyn, kunnes hörppäsin kunnolla viimeisetkin tipat juomapullostani. Sinne laittamani jääpalat olivat sulaneet pelkäksi vedeksi. Apropoo vesi: Taivaalle oli alkanut ilmestymään tummia pilviä, joten olisi kai parasta siirtyä sisätiloihin pian.

OSCAR
Mä istuin yksinäni tallituvassa, ja annoin mun ajatusten vaeltaa epämääräisenä möykkynä aivosolujani pitkin. Silitin mahani päälle jäänyttä Hiisua mun toisella kädellä, kun toinen roikkui sohvan tli kurkotellen lattiaa. Mä olin maannut samassa hypsooni-tilassa varmaan monta minuuttia, mutta siitä välittämättä jatkoin epämääräistä pohtimistani. Kesän kisatiimiä, Darcya, Pennyä, häitä, Valmaa ja Christiania, kilpailuja ja uusia hoitajia. Tuntui että vaikka mitä oli tapahtunut - liian lyhyessä ajassa. Mun pää ei nimittäin meinannut pysyä kärryillä yhtään mistään.

//Mentiin Ruusun kanssa ristiin :-Ddd Öö

OSCAR
Tuvan ovi avautui naristen, ja näin - Ruusuko se nyt oli? - yhden niistä uusista hoitajista tulevan sisään. Se ei ilmeisesti huomannut että mä makoilin sohvalla, sillä alkoi hetken kuluttua lukemaan hevoslehtiä sanaakaan sanomatta.
"No heippa vaan", naurahdin virnistäen ja toivoin, etten mä vaan onnistunut saamaan tytölle sydänkohtausta mun yllätyksestä. Tai sitten se vain esitti ettei huomannut mua.

Hätkähdän kun tajuan, että vieressäni istuu joku poika. Nolostun - miten en huomannut häntä?
"Moi", soperran nolona.
"Ajattelin lähtee ratsastaan, tuutko seuraksi?" kysyn varovasti ja Käännän katseeni maahan.

PENELOPE
Työnnän tuvan oven reippaasti auki ja hymyilen Oscarille sekä hänen vieressään istuvalle tytölle.
"Heippatirallaa!", virnistin ja kävelin suorinta tietä vesihanan luo. "Voi kamala et ihminen voikin olla näin hikinen.. Treenasin puolimaratonia varten, ja voitte uskoa että kuuma tuli."

OSCAR
Ruusu (??) hädin tuskin oli saanut lausettaan sanotuksi, kun tuvan ovi kävi taas: tällä kertaa sisään astui - kukapa muukaan - kuin rakas serkkutyttöni. Mä asetuin nyt kunnon istuma-asentoon ja tervehdin Pennyä mahdollisimman neutraalisti. Sitten käännyin taas Ruusun (??) puoleen:
"Voisinhan mä tulla, mutta veikkaan että tuolla alkaa ihan just satamaan", totesin tähyillen pilviä ikkunasta. "Mä oon muuten Oscar, en muista ollaanko tavattu joskus."

Pian tuvan ovi aukeaa ja sisään astuu joku tuntematon tyttö, joka näyttää pirteältä ja urheilulliselta. Minun käy kateeksi. Olen itse vain hontelo ja ruipelo tyyppi, mutta tuolla taukotupaan tulleella tyypillä on hyvät muodot ja pirtsakka luonne. Hän tervehtii minua ja vieressäni istuskelevaa poikaa iloisesti.
"Ehh... moi", tervehdin häntä ja kerron olevani Ruusu.
Poikakin tervehtii tyttöä ja tuntuu tuntevan hänet, mutten tohdi kyselevän heidän suhteistaan lisää. Jos ne vaikka seurustelevat..?

Poika vastaa minun kysymykseeni ja silloin huomaan itsekin, että äsken sinisenä loistaneelle taivaalle kerääntyy mustanpuhuvia pilviä, jotka lipuvat taivasta pitkin auringon päälle.
"Joo, varmaan siellä alkaakin kohta satamaan", sanon pojalle, joka esittäytyi Oscariksi. "Me ei olla kai vielä tavattu. Mun nimi on Ruusu", totean vielä vähän ujostellen.
Haluaisin olla kuin tuo tupaan tullut tyttö. Puheliaampi. Toivon, ettei Oscar huomaa kateellista ilmettäni.

PENELOPE
Hörppäsin loputkin vedet ja kuuntelin Ruusuksi esittäytyneen tytön ja Oscarin keskustelua.
"Mä oon muuten Penelope. Mutta sano Pennyksi vaan", hymyilin ja avasin kaappini oven. Sen sisältö oli uskomattoman sotkussa: vaatteita, ratsastusvarusteita ja muuta randomia ympäriinsä. Työnsin silti juomapullon sen enempiä miettimättä kaappiin, ja käännyin Oscarin puoleen. "Mennäänkö putsaamaan varusteita? Ja säkin voit toki tulla mukaan." Sanoin nyökäten Ruusua kohti.

Pennyksi esittäytynyt tyttö kysyy, mennäänkö putsaamaan varusteita. Sadetipat alkavat valua pitkin ikkunaa ja ulkona pimenee. Pian sataakin jo kaatamalla.
"Varusteiden putsaus kyllä sopii harmaisiin päiviin", virnistän ja viiton Oscarin sekä Penelopen mukaani tallin puolelle.
Hevoset ovat huonosta kelistä huolimatta ulkona, mutta kaipa ne siellä katoksen alla pärjäisivät ilman sadeloimeakin. Kävelen varustehuoneeseen ja nappaan Cellen kamppeet sen paikalta. Etsin katseellani varustepukkia ja löydän pölyisen sellaisen valjashuoneen nurkasta. Pukkia ei varmasti ole käytetty aikoihin, mutta kelvatkoot.

Kun ulkona jyrähtää, aistini terästäytyvät. Lapsellisin pelkoni on ukkonen. Enää ei tee mieli ratsastaa. Hinkkaan vimmatusti Cellen satulaa ja yritän siten saada ajatukseni pois ukkosesta, joka jymähtelee tallin ulkopuolella komeasti.
"Mitenhän hevoset jakselee", mutisen huolestuneella äänensävyllä ja katson Pennyä sekä Oscaria.

OSCAR
Mä seurasin olkiani kohauttaen Pennyä ja Ruusua talliin, ja nappasin Darcyn varusteet satulahuoneesta. Mulla ei ollut kyllä juuri nyt parempaakaan tekemistä, enkä ollut putsannut Darcyn kamppeitakaan vähään aikaan.
"No eiköhän ne pärjää", vastasin Ruusulle. "Jotkut voi toki pelätä ukkosta."

Olen luonteeltani juuri sitä tyyppiä, että jos jotain tapahtuu, niin hevoset ei pärjää. Yritän rauhoitella itseäni ja miettiä, että mitä hevosille voisi muka tapahtua. Minua kalvoo silti olo, että jotain tapahtuu vielä illalla. Huokaisten asetan puhdistetun satulan maahan. Alan hinkkaamaan Cellen suitsia ja tokaisen Oscarille, että kyllä ne hevoset sitten kak pärjää, vaikka sen lauseen pitäisikin rauhoittaa minua.

PENELOPE
"Ketä sä muuten hoidat?", kysyin Ruusulta hymyillen. "Ja miten oikeestaan päädyit Hallavaan?"
Olin tietysti aina utelias uusien hoitajien suhteen, ja uusiin tyyppeihin oli aina hauska tutustua. Ainakin tähän mennessä (suuri osa) hallavalaisista olivat ihan mukavaa porukkaa. Katseeni kääntyi Oscarin suuntaan, joka pynttäsi hiljaa Darcyn suitsia. Poika oli suuttunut aika pahasti, kun olin udellut häntä kysymyksillä Valmasta, eikä oikein ottanut selvää vihoitteliko hän minulle siitä vieläkin. Luultavasti kyllä.

Mietin, miksi Oscar muuttui niin vaitonaiseksi Pennyn astuessa kuvioihin. Penelope on kiva, mutta kaikille tuttu tunne - kateus, meinaa vallata minut aina vain uudestaan. Yritän silti olla Pennylle mukava, koska hän on sitä minulle. Olisi typerää kiukutella naisenalulle vain kateuden takia. Haluaisin itsekin olls yhtä täydellinen, mutta tiedän, että se on kaukaa haettua. Yritän hymyillä, kun vastaan Pennyn kysymykseen.

"Hoidan täällä Celleä", sanon ja lopetan hetkeksi turpahihnan kuuraamisen. "Päädyin Hallavaan netti-ilmoituksen kautta, kun etsin hoitohevosta, ja täältä löytyikin sitten Celle", hymähdän ja kysyn vielä Penelopelta, ketä hän hoitaa ja kauanko hän on pyörinyt Hallavassa.

PENELOPE
Nyökkäilin Ruusun vastauksille.
"No, mä itseasiassa asun Briteissä, mutta vietän mun välivuotta täällä Suomessa. Etsin tällä hetkellä kämppää, mutta asun nyt Oscarin kotona. Se on siis mun serkku", virnistin. "Ja heti kun kuulin että täällä on talli, niin innostuin heti ja siinä se oikeestaan oli. Oon hoitanut Klikkiä vasta vähän aikaa, eli oon uusi itsekin."

OSCAR
Mun aivosolut oli alkaneet taas jäädä jumiin miljoonaan ajatukseen, ja mä olin jo unohtanut kokonaan varusteiden putsaamisen. Tuijotin eteenpäin ja vaan pohdin. Mua taisi jopa alkaa väsyttämään. Paljonkohan kello oli?

Taidan hiukan punastua. Luulin, että Oscar ja Penny seurustelevat, mutta he olivatkin serkuksia... Nyökkään Penelopen vastailuille ja innostun. Haluaisin itsekin asua ulkomailla, Islannissa, joka on maana hurmannut minut. En kuitenkaan ikinä pystyisi jättämään Pronssijokea, joten muuttohaaveet ovat toistaiseksi pysyneet haaveina.
"Millasta on asua Briteissä?" utelen Pennyltä. Sitten hiljennän ääntäni. Minun olisi pakko saada tietää, vaikken halunnutkaan puuttua muiden elämään. Kysynkin siis varovasti, melkein kuisksten, Oscarilta, mikä hänellä on. Täysin hiljaa oleminen on mielestäni outoa, vaikken minäkään turhia kailota.

PENELOPE
"No aika erilaista", virnistin Ruusulle. "Lontoo on toisaalta kaunis kaupunki, mutta se sateen määrä on kyllä pikkaisen ärsyttävää. Vaikka eihän täälläkään koko aikaa aurinko paista. Mutta yleisesti ihan mukavaa, vaikka varsinkin kesäisin viihdyn paremmin suomessa." Kerroin ja laskin sitten katseeni Klikin otsapantaan. Ruunan suitset olivat kuluneet käytössä, ja siellä täällä oli pinttynyttä mutaa. Kukaan ei varmaan ollut hetkeen putsannut sen varusteita.

OSCAR
Mä hätkähdin, kun kuulin vasemmassa korvassani Ruusun kysymyksen. En ollut kuunnellut Pennyn ja hänen keskustelua, eli multa oltiin varmaan kysytty jotain.
"Ai häh?", kysyin hämilläni ja yritin loihtia kasvoilleni mahdollisimman tavallisen ilmeen. "E-en kuunnellut.."

"Niin, mikä sulla on? Oot ollu ihan hiljaa", vastaan Oscarille ja väännän kasvoilleni vienon hymyn, jotta Oscar uskaltaisi kertoa, mikä sitä vaivaa. Minulla on ehkä vähän erikoinen ajatusmaailma - kuka minua nyt pelkäisi, vaikken koko ajan hymyilisikään.

Käännän katseeni pian Pennyyn ja sanon, ettei Suomessakaan kyllä hirveän aurinkoisia hellekesiä yleensä ole. Sitten katson Cellen suitsia. Nahkaremmeistä on lähtenyt kura pois, mutta timanttiotsapannasta on melkein irrallaan lerpattavia timantteja, jotka nypin pois. Parempi.

OSCAR
Yllätyin Ruusun kysymyksestä, mutta vastasin kuitenkin vakaalla äänellä:
"Ei mikään, mä oon vaan väsynyt." Sen jälkeen jatkoin suitsien putsausta, ikään kuin mitään ei olisi tapahtunut. Mulla ei kuitenkaan ollut aikomusta kertoa huoliani juuri tuntemalleni tyypille, joten oli parempi kiertää koko totuus. Nyt vain pitäisin itseni valppaana, niin kaikki oli hyvin.

PENELOPE
Ukkonen jyrähteli kovaa ja pian alkoi välähtelemään. Pari sekuntia, niin satulahuoneessa vallitsi pimeys.
"Voi hitsi", älähdin. "Sähköt tais mennä."

Nyökkään, kun Oscar kertoo olevansa vain väsynyt. Arvelen, ettei siinä ole koko totuutta, mutten ala utelemaan. Pian ukkosen jyrinä saa minut hätkähtämään. Sähköt menee ja Penny älähtää jotain, mitä en kuullut. Pimeys valtaa koko tallin, kaivautuen jokaiseen koloon ja nurkkaan. Sitten räsähtää. Talliin palaa valot nanosekunniksi, mutta vain salaman takia. Salama iski aivan lähelle, laitumen suunnalle.

"Hevoset", inahdan typerästi ja juoksen ukkosfobiasta huolimatta ulos.
Salama. Oli. Iskenyt. Laitumelle. En tiedä, seuraavatko Penny ja Oscar, mutta sillä ei ole väliä. Vasta sitten tajuan tilanteen vakavuuden, kun näen liekkejä laitumella. Lyyhistyn shokissa maahan istumaan ja painan kasvoni käsiäni vasten.

Juoksin bussipysäkiltä kohti Hallavaa taivaan revetessä ylläni oikein kunnolla. Vettä tuli kuin esterin perseestä ja ukkonen jyrähteli aivan yläpuolellani. Vedin mustan nahkatakkini hupun päähän samalla kiroten sitä, että se oli vain tavallista collage-kangasta, eikä nahkaa kuten muu takki.
Kaviopolulle päästessäni olin saada sydänkohtauksen nähdessäni kuinka yhtäkkiä taivaalta iski suuri valkoinen salama suoraan pikkupellon sähköpaimeneen, ja heti saman tien kuului kamala paukahdus ja sähkölangat heittivät kipinöitä maahan. Pysähdyin shokissa paikalleni seisomaan ja katsoin kuinka Nikita, Oreo, Darcy, Rana ja Nova pillastuivat ja juoksivat kauhuissaan Pikkupellon toiseen päähän, johon ne jäivät pyörimään tietämättä mitä tehdä. Näin kuinka salamaniskusta aiheutuneet kipinät alkoivat kyteä maassa ja silloin sain vihdoin jalkoihini liikettä. Lähdin juoksemaan täyttä vauhtia kohti tarhaa ja yritin samalla muodostaa päässäni ideaa siitä mitä tulisi tehdä. Viedä hevoset turvaan? Sammuttaa tuli? Miten? Läiskinkö sitä nahkatakillani? Sitten silmäni osuivat muutamaan vesisankooon, jotka nököttivät portin vieressä hevosten juoma-astioina. Muutin suuntaani ja lähdin juoksemaan niitä kohti. Taivas salamoi yläpuolellani.

Päästyäni portille, näin kuinka Oscar kahden ennestään minulle tuntemattoman tytön kanssa juoksivat ulos tallista. Yksi tytöistä lyyhistyi huutaen maahan. Oscar sen sijaan kohtasi katseeni.
"Meidän pitää sammuttaa se! Ota sanko!" huusin pojalle ja pujahdin lankojen ali tarhaan.

Nousen seisomaan maasta jalat täristen. Laitumen vierelle saapuu teinityttö hauskanvärisillä hiuksilla ja tummalla nahkatakilla. Hän huutaa jotain sangosta Oscarille. En näe, lähteekö poika hakemaan ämpäriä, vai hakeeko Penny sen, mutta lähden itse nahkatakkisen tytön kanssa laitumelle. Kävelen itse mahdollisimman rauhallisesti hevosten lähelle. Mielessäni jyllää miljoonia ajatuksia karrelle palaneesta laitumesta, mutta yritän esittää iisiä ja huoletonta hevosten vuoksi.

Rauhoittelen hevosia parhaani mukaan ja toivon, että vesiämpäri tuotaisiin pian.

OSCAR
Mä olin täysin shokissa, mutta tein silti työtä käskettyä ja juoksin hakemaan sankoja. Otin niistä toisen ja otin lähimmältä juottokaukalolta vettä. Herranjumala, herranjumala, herranjumala hoin ajatuksissani ja juoksin suoraan sinne missä liekit olivat. Yritin sammuttaa tulta mahdollisimman järkevästi, jotta vesi ei menisi hukkaan. Katseeni eksyi hevosiin, jotka nelistivät hurjasti kauemmaksi. Ei tässä näin pitänyt käydä.

Juoksin Oscarin edellä liekkien luokse ja kaadoin ämpäristäni vettä niiden päälle. Onneksi tuli sammui melko nopeasti ja viimeistän kytevien liekkien päälle talloimme Osarin kanssa.
Kun tuli oli sammunut lyyhistyin maahan istumaan.

"Me saatiin se sammumaan..." huokaisin helpotuksesta ja katsoin vieressäni seisovaan Oscariin joka näytti yhtä järkyttyneeltä kuin minäkin.

Vettä tuli yhä taivaan täydeltä, mutta ukkonen jurähteli nyt kauempana. Onneksi.

Pystyn vain huokaisemaan helpotuksesta, kun tuli on saatu sammutettua ja hevosetkin alkavat rauhoittua. Istun sateesta märkään nurmikkoon ja sanon Nannalle sekä Oscarille varovasti, että sähköpaimen pitää korjata. Salamaniskun jäljiltä aita luikerteli maassa kuin käärme, mutta hevoset eivät ainakaan vielä uskalla mennä kohtaan, missä tuli oli alkanut kytemään. Rankkasade alkaa hetki hetkeltä hellittämään, eikä ukkosen jytinääkään enää kuulu selvästi.

Aurinko oli paistanut kun lähdin lenkille, mutta aika pian sen jälkeen oli alkanut sataa. Ja hetki sen jälkeen ukkostamaan. Olin päättänyt poiketa Hallavassa treenien jälkeen, ja lenkin pystyi yhdistämään siihen hyvin. Wrach oli mukanani, ja nyt se juoksi hirveää kyytiä vieressäni. Se ei oikein pitänyt sateesta. Koira kuitenkin pysähtyi äkisti ja kiskoi minut kohti Pikkupeltoa, jossa istui muutama järkyttyneen oloista hahmoa. Yksi heistä, Nanna, viittilöi minut luokseen ja käski ottamaan hevosia kiinni.
"What?"
"Salama iski tohon niin sähköt ei toimi ja nää pitää ottaa sisälle", joku itselleni vieras tyttö selitti tarkemmin. Oh.
"Mä voin ottaa Nikitan", tarjouduin nähdessäni laitumen hevosvalikoiman.

Istuin Nannan vieressä ja katsoin eteeni järkyttyneenä.
"Sa-saatiinko me se sammumaan?", huokaisin syvään ja yritin pikkuhiljaa keräillä itseäni. Kaikki oli hyvin nyt, tuli oli sammunut. "Onkohan hevoset kunnossa? Aleksille täytyy kertoa tästä."

"M-mä voin soittaa Aleksille. Viedään ensin hevoset sisään, mä voin ottaa Oreon", sanon ja nousen hyytelöjalkojeni kanssa maasta. Joku vieras tyttö oli lupautunut ottamaan Nikitan ja ihmettelee selvästi, miten tässä näin pääsi käymään, vaikka selitinkin tapahtuneesta tarkemmin hänelle. Jännitykseni purkautuu vasta tapahtuneen jälkeen.

Käyn hakemassa hitaasti kävellen riimunnarun maasta ja lähden pyydystämään Oreota. Tarkistan, että minulla on puhelin taskussa ja huokaisen helpotuksesta, kun tunnen pehmeäkulmaisen palikan takataskussani.

Mä voin ottaa Ranan, jos Oscar ottaa Darcyn ja sä [penelope] otat Novan? Tarkistetaan hevoset heti sisällä haavojen varalta", huomasin organisoivani ryhmää jollain robottiautomatiikalla ollessani vieläkin hieman shokissa.

Wrach tempoi hihnassa halutessaan tutustua muihin ihmisiin, mutta käskin sen istua ja odottaa, kun haimme hevoset. Aika pian kaikki hevoset olivat turvallisesti tallissa(?), ja koirani yritti kovin kiehnätä syliini. Harmi vain että se oli 80cm korkea, ja painoi hieman. Nikitalla ei ollut haavoja, se vain vaikutti hieman järkyttyneeltä, mutta asettui kuitenkin hetken kuluttua.

OSCAR
Alanakin oli ilmestynyt paikalle, eikä hevosetkaan nähtävästi olleet saaneet haavoja. Mä meinasin lähteä jo hakemaan Darcya, kun huomasin tumput suorina seisovan Pennyn.
"Herätyys", mä heiluttelin kättä naisen naaman edessä, ja virnistin hermostuneesti. "Kiitos avustas vaan."

PENELOPE
Olin seurannut jännitysnäytelmää sivusta, enkä oikein vieläkään pystynyt ymmärtämään että kaikki se oli todellista. Kaikki oli vain tapahtunut niin äkkiä, etten ollut ehtinyt tehdä mitään.
"Sori, mä luulin katsovani telkkarista jotain toimintaelokuvaa", vastasin Oscarin hermostuneeseen hymyyn. "Mutta supersankareilla näytti olevan homma hanskassa."
Tiesin että vitsailu oli viimeinen asia mitä tässä tilanteessa kannatti tehdä, mutta en osannut muutakaan. Kaikki oli nyt hyvin, enää hevoset täytyisi viedä sisälle. Siitä sisuuntuneena päätin lähteä hakemaan muiden apuna hevosia pois. Niitä ei näyttänyt olevan kovin montaa, mutta apukäsiä tarvittiin aina.

Lähdemme yhdessä joukossa kävelemään talliin. Hevoset etsivät toisistaan turvaa kulkemalla turpa kiinni toisen perseessä, mutta kukaan ei potkinut onneksemme ketään. Tallissa laitan Oreon karsinaan ja tarkistan sen vammojen varalta. Ainakaan se ei ollut loukkaantunut pahasti - sillä oli pieni pintanaarmu vuohisessa, luultavasti takajalalla kolhimisen vuoksi.

"Hei, Oreolla on mininaarmu jalassa, mistä löytyy jotain puhdistusainetta?" kysyn ja alan jo valmiiksi näppäillä Aleksin numeroa kännykkääni.

"Satulahuoneessa on hevosten ensiapukaappi! Siellä pitäisi olla sellaista suihketta" huikkaan Ruusulle Ranan karsinalta. Ranassa ei onneksi ollut naarmuja, joten fleeceloimen laittaminen hytisevään märkään selkään sai riittää ensiavuksi. Menin sitten tallin käytävälle kysymään tarvitsiko kukaan apua.

Shokki alkoi pikkuhiljaa hälvetä ja aloin kaipaamaan kuivia vaatteita ja jotain lämmintä juotavaa. "Meen laittamaan kuumaa vettä teetä ja kaakaota varten", ilmoitin ja lähdin sitten kohti tallitupaa

Nikitalle tungin loimen niskaan, ja siirryin Faen karsinalle, se kun oli tällä hetkellä sisällä. Tamma vain mulkoili minua torkkumisensa lomasta, joten jätin sen rauhaan. Nanna lähti tallitupaan, joten päätin seurata häntä.
"Ei kai Wrach haittaa sua? Mä voin pitää sen kyllä kanssa kiinni..?"

Lampsin vihellellen tallia kohti. Hallavassa tuli nykyään käytyä harvemmin, vaikka mun kesälomapäivissä ei pahemmin aktiviteettia ollutkaan kahviladuunin lisäksi. Tallilla käyminen vain tuntui vähän turhalta, kun ei ollut hevosta jota hoitaa ja kesäloman aikana ei edes alkeistuntilaisia joita passata.
Kirjaimellisesti törmäsin tallituvan nurkalla Nannaan. Sydän hypähti epämääräisesti.
- Hupsista, sori, naurahdin. Nanna näytti vähän... kummalliselta, ja olin haistavinani hänen ympärillään kumman hajun. - Onko täällä tapahtunu jotain?

Nahkatakkinen tyttö, jonka nimeä en vieläkään tiedä, puhui ensiapukaapin suihkeesta ja menevänsä laittamaan teetä ja kaakaota taukotupaan. Kipaisen hakemassa suihkeen ja silittelen Oreota suihkutellessani sitä tamman vuohiseen. Naarmu ei näytä pahalta, joten heitän vielä villaloimen Oreon niskaan ja taputan sitä kaulalle. Sitten avaan puhelimen ja soitan Aleksille taukotuvassa, missä vesi porisee kotoisasti.

- Terve, Alana, mä sanoin iloisesti Nannan takaa tulevalle blondille koiran kanssa.

Puhelin tuuttaa tuuttaamistaan.
"Äh, ei Aleksi vastaa", tokaisen ja päätän yrittää hetken päästä uudelleen.
Taukotupaan on tullut myös mustahiuksinen poika, joka näyttää tulevan nahkatakkitytön kanssa toimeen ja tervehtii vaaleahiuksistakin tyttöä, jolla on yltiösuloinen koira mukana. Koiraa taluttava tyttö paljastuu Alanaksi ja sivusiilinen Nannaksi. Pian kaakao on valmista ja hörppään sitä lasistani.

"Ei haittaa", vastaan alanalle kun tämä kysyy koirastaan. Se on suloinen vaikka kokonsa puolesta ehkä hieman pelottava. Sitten kirjaimellisesti törmään Miroon tallituvan ovella. "Öh.. Hei." hymyilen pojalle vaisusti. "Salama iski Pikkulaitumelle, mutta kaikki on nyt kunnossa. Tosin langat ja sähköpaimen pitää korjata..." selitän samalla kun menen tallitupaan ja laitan veden kiehumaan. Kohta se onkin valmista ja Ruusun tapaan nappaan itselleni kaakaota ja istuudun sohvalle.

Menin tupaan Nannan vanavedessä, Alana ja valtava irlanninsusikoira takanani. Palo laitumella kuulosti pahalta, ja mun sisällä jo pitkään uinuneet, viime vuoden aikana ensihoitajakoulutuksessa herätetyt huolehtimisvaistot nousivat pintaan.
- Ovatko kaikki kunnossa? mä tiedustelin. - Ihmiset, hevoset..?
Olisi tehnyt mieli kysyä henkilökohtaisesti, oliko Nanna ihan kunnossa. Tyttö näytti kyllä ihan rauhalliselta, mutta poskella oleva nokiläiskä ja märät vaatteet kielivät siitä, että hän oli todellakin ollut tositoimissa.
Tervehdin tuvassa jo olevaa vaaleatukkaista tyttöä, joka piteli kännykkää huolestuneen näköisenä.
- Mikä hätänä? kysyin. Aivot kävivät läpi tilannetta. Vilkaisin uudelleen Nannaan. - Onko sulla vaihtovaatteita? Kannattaisi ehkä vaihtaa kuivaa päälle.

"On mulla ratsastushousut kaapissa muttei mitään toista paitaa.." Vastaan mirolle ja riisun nahkatakkini. Myös pitkähihainen sen alla on läpimärkä.

Mä riisuin hupparini ja ojensin sen Nannalle. Alla mulla oli t-paita.
- Ota toi vaikka, se on kyllä miljoona kokoa liian iso...
Käännyin odottamaan tuntemattomalta tytöltä vastausta.

PENELOPE
Seurasin Oscarin kanssa muita tallitupaan, ja tervehdin tuntematonta jätkää, joka oli myös ilmestynyt paikalle.
"Meillä oli vähän toimintaa täällä", virnistin hyväntuulisesti, vaikka sydän hakkasi yhä normaalia kovemmin. "Onneks meidän urheet supersankarit hoiti homman", jatkoin nyökäten sinihiuksisen tytön ja Oscarin puoleen.

Soitan Aleksille uudestaan, ja pitkän tuuttauksen jälkeen langan toisesta päästä kuuluu Aleksin ääni.
"Öh, hei Aleksi! Tallilla sattui ukkosesta johtuva onnettomuus... Salama iski sähköpaimeneen ja laitumella alkoi kytemään tuli. Me saatiin kyllä palo sammutettua ja kellekään ei tullut mitään pintanaarmuja pahempaa, mut sähköpaimen on huonossa jamassa ja pitää korjata", selitän Aleksille kaiken ja näplään käteeni eksynyttä koirankarvaa. Langan toiseen päähän tulee hetkeksi hiljaista.
"Hyvä että olitte paikalla ja huomasitte tulen ajoissa", Aleksi sanoo huolestuneisuutta äänessään, vaikkei ketään sattunut pahasti.

Suljen puhelun ja sanon muille, että Aleksi kyllä tulee korjaamaan paimenen ja tarkastaa hevoset vielä kerran. Kuuma juoma saa minut lämpenemään, mutta mietin, mistä saisin kuivat vaatteet.

- Mä huomaan, sanoin kulmat kurtussa ja hieroin niskaani.

Kun tilanne näytti pikkuhiljaa tasaantuvan, mä halusin tietää, mitä oli oikeastaan tapahtunut.
- Mistä te huomasitte, että laitumella paloi? Ja mitä te sitten teitte? utelin.

"Kiitos", otin hupparin Mirolta ja hain kaapistani ratsastushousut, joiden kanssa menin vessaan vaihtamaan vaatteet. Oli ihana saada kuivat vaatteet märkien tilalle. Palasin tallitupaan jossa ripustin märät vaatteet naulakkoon kuivumaan ja siirryin sitten takaisin sohvalle. Rapsuttelin hajamielisesti Alanan koiraa samalla kun kävin tapahtumia mielessäni.

"Ja niin, ei mulla mitään hätää... Soitin vaan Aleksille", vastaan Mirolle ja suljen kännykkäni.

"Kuultiin varusteita putsatessa, että salama iski ihan lähelle. Menin sit ulos ja näin, että laitumella paloi. Nanna sitten tuli paikalle ja laittoi Oscarin hakemaan vettä, niillä me sammutettiin palo", kertaan tapahtumat ensin mielessäni ja jaan ajatukseni sitten uteliaalle Mirolle.

OSCAR
Mä en tajunnut kuinka Penny pystyi olemaan noin rento, huolimatta siitä mitä juuri äsken oli tapahtunut.
"Onneksi mitään sen pahempaa ei kuitenkaan sattunut", sanoin helpottuneena ja lysähdin tuvan sohvalle. Mitäköhän olisi tapahtunut, jos tallilla ei olisi ollut ketään? Mä katsoin huolestuneesti muita, ja tajusin olevani itsekin aika märkä.
"Äh, pakko vaihtaa vaatteet.."