Hallava
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.


Tämä on virtuaalitalli
 
Pääsivuravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 F2_by_alexhallava-d9pzam0Latest imagesHakuRekisteröidyKirjaudu sisään

 

 My Dear Diary - Vapaa sana

Siirry alas 
+21
Christian.
Pujo
Miro
Salli
Oscar.
Lodu
Nelli
Eevi-Sofia
Inari
Inkeri
Kukka
Maikki
Sandra
Inka
Reetta
Max
Elsu
Emppu
Salla
Nanna
Aleksi
25 posters
Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3
KirjoittajaViesti
Valma
Hallavan ylpeydenaihe
Hallavan ylpeydenaihe
Valma


Viestien lukumäärä : 3544
Join date : 09.11.2013
Ikä : 25
Paikkakunta : Pronssijoki
Hevonen : Dunja

ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 Empty
ViestiAihe: Vs: My Dear Diary - Vapaa sana   ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 EmptyKe 24 Elo 2016, 21:28

Piinallinen odotus

Tiistai oli yksi sateinen syyspäivä muiden joukossa. En ollut vielä saanut itseäni potkittua tallille. Olin missannut Kukan läksiäiset ja kuullut uutisen, että Mikkikin oli lähdössä, mutta en ollut saanut soitettua kummallekaan heistä. Sen sijaan olin hyvän aikaa lukenut ylioppilaskirjoituksiin ja leiponut pullia pakastimeen. Yhdeksän aikaan illalla istuuduin sängylleni, jo valmiina paneutumaan yöpuulle. Tällaisina iltoina tuntui aina mukavalta mennä nukkumaan siitä huolimatta että olin pihalla tallin tapahtumista, ajattelin avatessani kännykällä Facebookin jokailtaista selaustuokiota varten. Olin saanut huomiseksi kaiken valmiiksi, ei ollut huonoa omaatuntoa tekemättä jääneistä askareista, ja olin sopivasti väsynyt.
Katsoin pari hassua kissavideota, hymyilin niille ja aloin jo pikkuhiljaa tuudittautua tyytyväiseen unetuksen tunteeseen. Sitten jostakin ponnahti iltapäivälehden otsikko Nuori nainen kadonnut Pronssijoella. Napautin otsikkoa yhä unisena, ja kun uutinen aukesi, kaikki unisuus oli äkkiä poissa. Nopeasta silmäilystä kävi ilmi, että nuori nainen oli pudonnut hevosen selästä metsässä tänä iltana, ja että hevonen oli palannut ratsastuskoulu Hallavaan ilman ratsastajaa, jota etsittiin parhaillaan.
Sydämeni tuntui jättäneen lyönnin välistä. Tuijotin uutista ja kävin läpi kamalimmat vaihtoehdot. Nanna, Mikki, Inka (joka tosin olisi epätodennäköisesti ollut maastoilemassa), Salli… Oli kadonnut kuka tahansa, hänelle oli saattanut tapahtua ihan mitä vain. Etsin nopeasti Nannan numeron ja painoin vihreää luuria.
 
Nanna vastasi, ennen kuin linja ehti edes tuutata.
- Nanna.
Hänen äänensä kuulosti terävältä. Hän oli varmasti vartonut puhelimen ääressä uutisia. Huokaisin helpotuksesta tajutessani, ettei kadonnut ollut ainakaan Nanna.
- Valma täällä. Kuka se oli? kysyin enempää viivyttelemättä. Sydämeni jyskytti. Älä ole Mikki tai Salli. Älä ole kukaan tuttu…
- Alana, Nanna sanoi. Hänen äänensä kuulosti heti paljon veltommalta. En ollut varma, oliko hän pettynyt vai helpottunut, ehkä molempia.
Tuntui kuin kivi olisi jysähtänyt raskaasti rinnalleni. Mieleeni palautui elävästi, miten olin pelastanut Alanan koskella.
- Mi-mitä tapahtui? änkytin.
- Kukaan ei tiedä, Nanna sanoi. – Me ehdittiin kuulla vain huhuja, me ei oltu paikan päällä.
Olin juuri kysymässä ketkä me, kun Miron huikkaus kuului taustalta.
- Roope oli kuulemma törmännyt Faeen pihassa, kuului.
- Ja sitten ne oli odotelleet vähän aikaa josko Alana saapuisi tallille, mutta kun sitä ei kuulunut, niin soitettiin hätäkeskukseen, Nanna jatkoi. Kuulin taustalta askelia. – Odota mä laitan kajarille, Miro on täällä myös.
Nielaisin. Minulla oli äkkiä kovin yksinäinen olo täällä kotona, odottamassa yksin, epätietoisena, pimeässä uutisia, sillä välin, kun metsässä saattoi tapahtua mitä vain.
- Missä te olette? kysyin.
- Nannan kämpällä, Miro vastasi. – Aleksi lupasi soittaa heti kun on jotain kerrottavaa.
- Sä voit tulla myös tänne, Nanna lupasi.
- Mutta huomenna on koulua…
- Ei sen väliä, Miro keskeytti. En viitsinyt pelätä olevani kolmas pyörä. Minulla oli helpottunut olo. En joutuisi odottamaan yksin, ja Nanna oli itse pyytänyt minua heidän seurakseen.
 
Pyörämatka tihkusateessa Nannan asunnolle kesti puolisen tuntia. Hupparini oli märkä, kun kipitin rappukäytävässä porrasvälit nopeammin kuin koskaan ennen. Pimpotin Nannan ovikelloa, ja Miro tuli avaamaan. Potkin kengät pois eteisessä.
- Me oli suunniteltu että pidettäisiin leffailta, Miro selitti osoittaen sohvapöydällä lojuvia levykoteloita. – Mutta me tultiin toisiin ajatuksiin.
Nanna kökötti sohvannurkassa jalat koukussa rintaa vasten ja hymyili minulle jännittyneen näköisenä. Kävin istumaan sohvan toiseen päätyyn. Miro rojahti väliimme ja heilautti käsivartensa näennäisen rennosti minun ja Nannan ympärille. Sitten alkoi hiirenhiljainen, pelokas odotus.
Takaisin alkuun Siirry alas
micci
Hieno hevosihminen
Hieno hevosihminen
micci


Viestien lukumäärä : 720
Join date : 02.11.2013
Ikä : 28
Hevonen : Nikita

ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 Empty
ViestiAihe: Vs: My Dear Diary - Vapaa sana   ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 EmptyTo 25 Elo 2016, 19:56

Istuin sohvalle ja tuijotin eteisessä odottavia matkalaukkua ja putkikassia. Minulla oli ollut mukanani vain vähän tavaraa, tiesinhän lähteväni taas kesän loputtua. Se aika oli kuitenkin juuri nyt käsillä, enkä tuntenut minkäänlaista halukkuutta muuttaa taas pois ja jättää kaikki jälleen kerran tänne. Rakastin Pronssijokea. Vaikka olin asunut todella monessa paikassa ja jopa useammassa eri maassa, Pronssijoki tuntui kodilta. Taku vaistosi alakuloisuuteni ja hyppäsi sohvalle vierelleni, laski päänsä syliini ja katsoi tummilla silmillään myötätuntoisesti. Tuskin sekään halusi lähteä kaupungin vilinään ja ihmispaljouteen, pieneen asuntoon ja kehnoihin koirapuistoihin. Päivittäisistä pitkistä kävely- ja juoksulenkeistä huolimatta oli selvää, että Takun kokoinen koira viihtyi Pronssijoella paremmin.

Olin väsynyt, ja venytin lähtöäni jo kolmatta päivää. Toissailtana tallilla vietettiin Mirrin ja Kukan herkullisia ja sokeriöverisiä läksiäisiä, joista rohkaistuneena olin päättänyt lähteä seuraavana päivänä ajamaan. Päivä muuttui kuitenkin illaksi ja yhtäkkiä olikin tilanne päällä. Ilta oli ollut hengästyttävä ja masentava Alanan ja Faen epäonnistuneen maastoreissun myötä. Etsinnöissä oli kestänyt todella pitkään – tai ainakin se tuntui siltä – mutta onneksi tyttö lopulta löytyi ja kiidätettiin sairaalaan. En ollut kuullut mitään uutta Alanan tilasta, mutta uskoin ja toivoin, että kyse oli vain aivotärähdyksestä.

Olisipa kaikki niin kuin ennen. Minulla oli ikävä ystäviäni, joihin olin pitänyt tavallista enemmän etäisyyttä juuri sen takia, että lähtö olisi helpompaa. Mutta ei se ollut. Kuilu sen välillä, että muuttaisi pois jatkamaan opintoja kaupunkiin, jossa en kovin hyvin viihtynyt, tai jäisi Pronssijoelle – todella siis jäisi – ja saisi olla rakkaiden ystävien kanssa ja jatkaa Hallavassa, tuntui silti valtavalta. Olin kuitenkin päättänyt. Tiesin tämän päivän koittavan, ja sitä varten olin tehnyt monia vaikealta tuntuvia valintoja koko kesän. Vaikka olin yrittänyt nauttia kesästä työharjoittelun ohella täysin rinnoin, ei se ollut mahdollista, kun tietyin väliajoin jokin pieni ääni muistutti, ettei kesä ollut ikuinen.

Olin hyväksynyt tosiasian, että tulisin taas ikävöimään tätä kaikkea. Olin hyväksynyt tosiasian, että Pronssijoki tuskin odotti minua tulevaisuudessa. Tuijotin ilmeettömänä tyhjään huoneeseeni ja yritin vakuuttaa itselleni, että oli turha katua Hallavaan palaamista, vaikka lähtö olikin taas yhtä helvettiä. Kyllä kesä oli ollut kaiken tämän tuskan arvoinen. Kesäiset onnenmakuiset muistot tulvahtivat ajatuksiini ja syvä kiitollisuus valtasi mieleni. Hymy hiipi taas hetkeksi kasvoilleni.

Okei.

Vielä tämä päivä.

Lähtisin huomenna.
Takaisin alkuun Siirry alas
Alana
Hieno hevosihminen
Hieno hevosihminen
Alana


Viestien lukumäärä : 577
Join date : 04.02.2015
Ikä : 26
Hevonen : Fae

ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 Empty
ViestiAihe: Vs: My Dear Diary - Vapaa sana   ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 EmptyTo 25 Elo 2016, 23:40

Sairaalan seinä oli häikäisevän valkoinen, ja kuulin itseni murisevan ja siristin silmiäni.
"You absolute fucker", kuului Alinan virnistys noin kolmen sentin päässä naamastani, ja hymyilin. "Sä säikäytit mut, jesus, älä tee tota enää toiste."
Hetki piti miettiä, että mistä ihmeestä siskoni pulisi, mutta se palautui mieleeni aika nopeasti. Ei kyllä varmaan kaikki, mutta olin aika varma että olin pudonnut pahasti tai jotain. Olinhan sairaalassa. "Dude, en mä oikeen voinu sille mitään."
"Tiiäks, I'm pretty sure että sain sydärin tai jotain, kun Aleksi soitti mulle ja sanoi, että sä olit jossain metsässä", niin tosiaan, Alinan numero oli Faen karsinanovessa, minun numeroni alapuolella.
"No anteeks", totesin. "You still love me."
"Joo, ja Tuomas oli livid. Niin kuin I'm talking 'bout dad silloin kun me lähdettiin maastoon kahestaan, remember?"
"Oh yeah, dad ei vissiin tykänny. But now that I think of it, don't you think että kaks six year olds ja two off track thoroughbreds, who were like five, is a good idea?" hihitin. Onneksi olimme selvinneet ehjin nahoin siitäkin. Ja vielä tähän päivään saakka oli mysteeri, miten olimme saaneet a) satulat selkään ja b) itsemme selkään. Muistan siitä vain sen, että taiteilimme tikkaiden kanssa ja satulavyö oli hankala. Ihme että olimme saaneet ne edes kiinni.
"Se oli meidän paras idea to this day. Mut tiiäks Tuomas oikeesti, se valitti mulle varmaan solid thirty minutes siitä, että Fae on vaarallinen ja että se pitäis myydä ja all that. You gotta stop falling off and fekin' nearly dying koko aika."
"How's Fae muuten?" kysyin tajutessani tilanteen.
"She's fine, se oli tosi hikinen kuulemma, and a few scraps here and there, but you know, fine. Sillon kun mä tulin tallille niin se oli jo purettu ja pesty. Se ei ees yrittänyt purra sitä ööö…. Roopea vissiin joka sen purki, Fae was fricken tired. Se oli kuulemma tullut talliin jotain puol ysi."
"Jesus, mä katoin kelloa sillon just vähän ennen, I fell jotain seiskalta. Vähän vaille I think."
"Se on siis eksynyt tai jotain, mut thank god se löysi perille…"
"No älä… I wouldn't live with myself jos sille olis käyny jotain…"

Torstaina viiden aikoihin pystyin vasta puhumaan Alinalle, joka oli kuulemma ollut vierelläni oikeastaan koko ajan siitä lähtien, kun minut löydettiin keskeltä saniaispuskaa kello 10:56 tiistai-iltana. Ja nyt oli jo torstai, kello 17:23 Alinan oltiin käsketty kutsua hoitaja paikalle heti, kun olisin herännyt, joten pian mustatukkainen, elämäänsä aavistuksen kyllästyneen näköinen nuori nainen saapui paikalle naamallaan levein asiakaspalveluhymy, jonka olin nähnyt.
"Mites täällä voidaan? Sä ootkin ottanut nyt aika pitkät päikkärit, joten nyt pitäisi sitten hieman katsoa lisää sun päätä. Ota ekaks tästä särkylääke, sulla on varmaan aikamoinen päänsärky?" nimilapun mukaan Hanna kysyi, ja ojensi muovimukia, jonka sisällä kolisi pilleri. Nyökkäsin ja otin kiitollisena pillerin.

Minulla oli loppujen lopuksi lievä aivoruhje. Kuulemma aivotärähdyksen pahempi versio, mutta olin kolauttanut pääni aika onnekkaasti. Ei pitäisi jäädä pysyviä vammoja, mutta päänsärky, oksetus, ja kaikki muutkin oireet saattaisivat kestää jopa kuukauden. Mutta ei pitäisi. Kysymykseeni ratsastuksesta ja jääkiekosta en saanut suoraa vastausta, mutta saisin ilmeisesti jatkaa. Ainakaan mitään suoraa kieltoa ei tullut, ja kysymyksenikin oli oikeastaan muotoiltu muotoon, että milloin voisin taas aloittaa. (Lääkäri oli vain naurahtanut kuivasti, todennut etten tainnut edes ajatella että tästä olisi tosiaan voinut loppua koko touhu, ja kertonut sitten että "katsotaan".)

Illemmalla sain vieraita. Ensin Johannes saapui paikalle Ban kanssa, ja sainkin kuunnella poikien tyhmiä juttuja hymy suussa. Heidän (ja ok Alinankin) yllytyksestä minun piti soittaa Hallavaan. Eikun vaan Alinan näppäilemänä Aleksin numero ja kaiuttimelle.
"Ratsastuskoulu Hallava, Aleksi tässä."
"Umm.. Hey-" aloitin, mutten ehtinyt loppuun.
"Alina, kiva kun soitit, onkos siitä Alanasta kuulunut mitään, vaiko ihan huvikses soittelet? Elä siitä Faesta murehdi, hää on viettänyt vapaapäivää Susin kanssa tarhassa, ja on ihan kunnossa. Mie voin tehä sille iltapuuronkin, nou worries, vai miten työ nyt puhuttekaan..."
"Öö, Alanasta on kuulunut", vilkaisin vieressäni tirskuvaa Bata. "Actually, mä oon tässä, hi."
"Oho! En mie ees tunnistanu, työ kuulostatte ihan samalta… Noh, millos sie tuut takaisin tallille?" Aleksi selkeästi vitsaili.
"Ehh, jos mä sanoisin, niin huomenna, but sadly mulla ei ole hirveästi sanavaltaa over lääkärin, so… Täällä mä olen ainakin maanantaihin, ja sit toinen viikko kotona."
"Joo, ei mikään kiire, kyllä Fae pärjää täällä, ja kivempi se on tietenkin terveenä tulla sitten touhuumaan", linjan toisesta päästä kuului epämääräistä mutinaa, ja sen jälkeen "nyt pitääkin mennä, siellä on joku suuri ihme pihalla tai jotain. Näyttää sateenkaarelta."
"Joo, heippa, umm.. Ja sori? Mä kuulin että sinne tuli joku toimittajakin, tai sit nää huijaa mua."
"Noo, eipä se ollut mikään iso juttu, mutta yöunet jäi kyllä vähän lyhyeksi", Aleksi röhötti luuriin, ja minäkin virnistin, vaikkei sitä tietenkään kännykän läpi nähnyt.

Alina oli lähtenyt kotiinsa noin tunti sitten, ja hänen pitäisi mennä kouluunkin huomenna. Ennen hänen lähtöään olimme kuitenkin soittaneet myös vanhemmillemme, mutta koska päätäni särki, oli Alina hoitanut enimmän puhumisen, ja minä olin vain hieman hymyillyt face time -kameralle. Sain kuulla samat "olimme niin huolissamme" -litaniat kuin olin kuvitellutkin, mutta jaksoin silti kertoa hieman enemmän kuulumisia.

Tuomas saapui suoraan töistä illalla. Tuo näytti siltä, ettei olisi nukkunut pariin päivään, ja minä vahvojen särkylääkkeidenikin lomasta huomasin tummat silmänaluset. Poika oli vissiin käynyt täällä eilen, mutta minä en tietenkään ollut tiennyt sitä. Hankalahan sitä tajuttomana…
"…Moi", tuo istahti sängyn vieressä olevalle tuolille ja katsoi minua hieman tietämättä mitä tehdä.
"Moi."
Miten voikaan olla näin kiusallinen hiljaisuus? Me asuimme yhdessä. Me olimme seurustelleet tammikuusta. Ei meillä tullut kiusallisia hiljaisuuksia. Paitsi nyt.
Viimein Tuomas rykäisi kurkkuaan.
"Tiiäks, se oli hirvein puhelu minkä mä oon ikinä saanut. Alina soitti illalla ja sanoi, että sä olit jossain metsässä eikä kukaan tiennyt mitä oli käynyt. Ja sit aattelin hetken, että olisitko sä tehnyt suutuksissas jotain tosi tyhmää ja hypänny sinne koskeen tai jotain…"
"Mut et sä nyt niin tärkeä oo", virnistin.
"Mä toivon että kukaan ei oo", Tuomas hymyili takaisin, ja hetkessä kaikki kiusallisuus oli ohi. Paitsi sitten kun väsyin ja puhelin sekavia lääkkeiden alaisena. En tiennyt sitä vielä, mutta siitä tulisi video, joka naurattaisi Tuomasta vielä pitkään.
Takaisin alkuun Siirry alas
Alana
Hieno hevosihminen
Hieno hevosihminen
Alana


Viestien lukumäärä : 577
Join date : 04.02.2015
Ikä : 26
Hevonen : Fae

ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 Empty
ViestiAihe: Vs: My Dear Diary - Vapaa sana   ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 EmptyTi 30 Elo 2016, 12:22

Home sweet home

Maanantaina 29. elokuuta 2016, kello 11.23, minä astuin kerrostaloasunnon ovesta sisään ensimmäistä kertaa miltei viikkoon. Olin kaatua selälleni, kun järkälemäinen uroskoira rymisteli iloisesti loikkien luokseni, mutta Tuomas sai minut kainaloista kiinni. Eikä antanut ottaa itse kenkiä pois, vaan istutti minut eteisen jakkaralle ja kiskoi lenkkarit pois jaloistani.
"Tuomas-- you know, mä en oo liikuntakyvytön…"
"Niin, mutta ei sun kannata silti riehua, aivovammat ei oo leikin asia. Wrach, istu!" poika komensi ympärillämme innoissaan hääräävää koiraa.
"Eli kenkien pois ottaminen on riehumista?" virnistin epäuskoisena.
"No eii, mutta mä oon varovainen. Ja sä riehut melkeen joka asiassa, joten…"
"Toi ei oo totta, and you know it!" mutristin huuliani, ja vaelsin keittiöön.
"Niinniin, sähän oot ihan rauhallisuuden perikuva", kuulin virnistyksen, vaikka Tuomas olikin makuuhuoneessa. Minä itse kiipesin pöydän päälle, jotta ylettäisin ottamaan kattilan hyllystään. Olin syönyt miltei viikon sairaalan ruokia, ja nyt halusin pikanuudeleita.
"Oho", totesin kattiloiden kolistessa hyllyssään, ja pudottaessani vahingossa yhden. Ei olisi kannattanut, Tuomas kiiruhti keittiöön järkyttyneen näköisenä, ja miltei raahasi minut pois työtasolta, välittämättä tuon taivaallista murinastani ja rimpuilustani.
"Oikeesti? Mä käännän selkäni minuutiks, ja sä oot jo kiipeilemässä seinillä?" sain suukon otsaan.
"Mä halusin nuudeleita. And you know, mä en edelleenkään ole pikkulapsi", valitin penkiltä, johon minut oltiin istutettu. Tuomas oli hetken hiljaa, ja vain katseli minua väsyneenä.
"Ei oteta riskejä, jookos?"

Loppujen lopuksi minä vietin suurimman osan päivästä kotona, kuunnellen X Ambassadorsia ja hengaillen lemmikkieni kanssa. Tuomas oli lähtenyt jo vastahakoisesti töihin ("Kyllä mä pärjään, ja Alina oli kans tulossa viideltä."). Onneksi siskoni tosiaan saapui viideltä, ja lähdimme yhdessä kauppaan. Itse asiassa Wrach tunki itsensä mukaan, joten Drei jäi itsekseen torkkumaan raapimapuun päälle.

Oli niin mukavaa kävellä ulkona, vaikka vähän satoikin. Me vain nauroimme Alinan kanssa ja heitimme hajonneen sateenvarjon roskiin, ja jatkoimme matkaa tyytyväisinä. Wrach ei vaan ollut kovin tyytyväinen, se alkoi vanhemmiten olla sokerista tehty. Mutta me olimme varautuneet, ja koiralla olikin sen neonkeltainen sadetakki päällä.

Kauppaan kun pääsimme, minulla alkoi olla jo aika kova päänsärky, ja vähän oksettikin. Alina siis teki ostokset vain nopeaan, ja minä maksoin, ja poislähtiessämme huomasimme jonkun kyyristelevän Wrachin luona.
"No hei, joo, ootkos päässyt lenkille, ja nyt sut on jätetty ihan yksinään sateeseen, voi voi…" tyyppi leperteli. Tyyppi paljastui Eevi-Sofiaksi. Ja tyyppi hihkaisi ja halasi minua.
"Alanaa! Ihana nähä sua! Mä aavistelinkin että toi ois voinut olla teidän koira, Pronssijoella ei hirveesti ton kokosia koiria ole.." Eevi pulisi iloisena, ja tervehti Alinaa siinä samalla. Niin, tosiaan, he olivat varmasti tavanneet tallilla, kun molemmat hoitivat Faeta siinä sivussa. Juttelimme hetken niistä näistä, mutta kun päänsärkyni uhkasi äityä sietämättömäksi, sanoimme heipat Eeville, ja lähdimme tallustelemaan kohti kotia.
Takaisin alkuun Siirry alas
Sponsored content





ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 Empty
ViestiAihe: Vs: My Dear Diary - Vapaa sana   ravimiehenmysteeri - My Dear Diary - Vapaa sana - Sivu 3 Empty

Takaisin alkuun Siirry alas
 
My Dear Diary - Vapaa sana
Takaisin alkuun 
Sivu 3 / 3Siirry sivulle : Edellinen  1, 2, 3

Oikeudet tällä foorumilla:Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa
Hallava :: Hahmojen elämää-
Siirry: