Valhalla

Omistaja: Aleksi
Hoitaja: Lilian

Avasin mustakantisen vihkon eteeni pöydälle ja huokaisin syvään. Olin vältellyt tätä hetkeä ikuisuuden, sillä alkuaikoina aloittamani päiväkirja oli päätynyt kaapin pohjalle lojumaan heti kahden päiväkirjamerkinnän jälkeen.. Mutta mutta, nyt päiväkirjan pitämisestä tulisi melkeinpä välttämätöntä kun Hali saisi pian hoitajan, jonka puuhia pitäisi pitää tarkasti silmällä… Ja mammalomakin lähestyi uhkaavasti. Astutuspäivää ei oltu vielä päätetty, mutta varmasti jossain joulukuun puolella se tapahtuisi. Siitä tamman elämän vaiheesta tulisi kirjoittaa huolellisesti muistiin. Se oli minun suuri päätökseni.

Raapustin vihkon ensimmäiselle sivulle Halin perustiedot ja hoito-ohjeet ja päädyin sitten luonnostelemaan siihen tammasta kuvan. Kun en enää millään voinut vältellä tulevaa, käänsin sivua ja aloin kirjoittaa:



Kouluratsastusta ja outoja ystäviä

Aamu oli melko tavanomainen, olin saanut aamusyötön päätökseen tunti sitten ja olin käynyt sen jälkeen kotona syömässä Emmin leipomaa tuoretta leipää. Se tyttö sitten rakasti puuhailla kaikennäköistä vapaapäivinä. Olimme sopineet lähtevämme kaupunkiin sen jälkeen kun olisin käynyt ensin ratsastamassa Halilla. Niinpä olin nyt matkalla takaisin tallille.

Sää oli suhteellisen aurinkoinen, eikä pakkastakaan ollut kuin pari astetta nollasta pohjoiseen. Päivä oli vielä nuori, mutta kuulin silti kolinaa maneesin suunnalta. Joku oli jo ehtinyt sinne näin aikaisin aamulla. En jaksanut mennä katsomaan keitä siellä oli, sillä kohtahan se selviäisi.
Avatessani tallin oven Nanna oli viipeltää päälleni. ”Oi, anteeksi!” tyttö pahoitteli ängetessään ovenraosta ulkoilmaan samalla kun itse tein päinvastaisen ja siirryin ulkoa sisälle. ”Käyn hakemassa omat varusteeni tallituvasta, sillä lähden kohta Tintun kanssa ratsastamaan”, tyttö selitti.
”Hei, olen myös lähdossä Halin kanssa vähän tuonne maneesiin liikkumaan, kiinnostaisiko seura?” kysäisin tytöltä.
”Joo, se olisi tosi mukavaa”, tyttö vastasi ja jatkoi sitten: ”Mun pitää vielä varustaa Tinttu ja olen sitten valmis lähtemään.”
”Okei, ei mitään kiirettä”, rauhoittelin ja kävelin sitten Halin karsinalle Nannan jatkaessa matkaansa tallitupaan. ”Mitä tyttö? Odottelet jo innolla ulos pääsyä, vai?” kyselin tammaltani, jonka olin jättänyt talliin mussuttamaan viimeisiä heiniään muiden päästessä ulos. ”Pääset kyllä sinne vähän myöhemmin, mutta ensin mennään ratsastelemaan maneesiin.” Otin Halin käytävälle, jossa harjasin sen perusteellisesti ennen kuin käärin sille pintelit kaikkiin jalkoihin. Sillä aikaa Nanna oli palannut tallituvasta ja oli nyt hakemassa varusteita satulahuoneesta kanssani samaan aikaan. ”Tarvitsiko Tinttu mitään suojia, jos me menemme vaan koulua?” tyttö kysyi.
”Ei se tarvitse”, ohjeistin tyttöä. ”Laitat vaan koulusatulan selkään ja suitset päähän, niin niillä pärjätään.”

Kun olimme varustaneet hevoset, poistuimme molemmat yksäripuolen päätyovista. Maneesin ovet olivat kiinni ja sieltä kuului yhä ääniä. Vihelsin ja avasin sitten ovet. Mikki ja Narniahan siellä. Ja joku minulle tuntematon katsomossa viltteihin kääriytyneenä.

”Moikka, tepäs ootte aikaisin liikenteessä”, huikkasin Mikille ja kahdelle tytölle. Ponnistin sulavasti Halin selkään kiristettyäni satulavyön ja laskettuani jalustimet. Tamma seisoi melko valppaana korvat hörössä ihmetellen maneesissa olevaa hevospaljoutta. Olin tottunut ratsastamaan Halilla enemmän tai vähemmän yksikseni tai vain Emmin ja Pallen kanssa, joten tilanne oli tammasta varmasti melko omituinen. Silitin tammani kaulaa ja lähdimme sitten kävelemään maneesin toiselle puolelle moikkaamaan katsomossa istuvaa tyttöä. ”Hei, olen Aleksi, toinen tallin omistajista”, sanoin rastapäiselle tytölle.
”Omppas suur kunnia herra tallinomistajja. Tää paikka on hiano, vaik heposet onkki mualaispolleja ja säikkyyvät tämmöst vähä ouvomppaa kamppaust”, tyttö viäntti savonmurretta.
”Öh.. kitoksia vain. Ja sinun nimesi oli?” kysyin häkeltyneenä tytöltä.
”Minä oon Alliisa, Mikaelin elämärakkausss..” tyttö sanoi.
”Hauska tutustua Aliisa. Aiotkos viipyä täälläpäin suomea kauankin?”
”Minusta tunttuupi, että huomen koettaa lähtö. Toi poeka ei oikkee jaksa minnuu monta päevvää putkee.”
”Okei, toivottavasti viihdyt”, vastasin jotain epämääräistä tytölle ja yritin vetäytyä takavasemmalle. Tytön päällekäyvä ego oli melko häiritsevä – jopa minun mielestäni.
”Kyllä ehottomast, sen verra mukavvaa porukkee tält löyttyypi.”

En enää kuunnellut tyttöä vaan keräsin Halin ohjat tuntumalle ja aloitin käyntityöskentelyn. Tamma oli melko kivan tuntuinen ja vastaanotti hyvin kaikki avut. Mitä nyt välillä korvat menivät luimuun muiden hevosten tullessa tamman mielestä liian lähelle. Teimme hieman erilaisia taivutuksia käynnissä ja ravissa ja otimme sitten vähän laukkaa. Hali oli yleensä melko jäykkä aina alkutunnista ja vaati kunnollista lämmittelyä ja eteenpäin ratsastusta ennen kuin pystyi hakeutumaan rehellisesti tuntumalle. Parin maahan liimatun ympyrän jälkeen sain vihdoin pohkeet läpi ja tamman laukka lähti rullaamaan miellyttävän pyöreänä.
Maneesissa oli melko ahdasta kolmen isoliikkeisen hevosen ja yhden suomenhevosen tehdessä hommia, mutta jossain vaiheessa Mikki laittoi pillit pussiin ja lähti pois.

Laukattuani molempiin suuntiin annoin Halin kävellä hetki pitkin ohjin ja sitten aloitimme työstämään sisätakajalkaa ravissa väistättäen takaosaa hieman ulos komikaarisen kaarteilla. Se oli Halille melko haastavaa, sillä asetuksen ja taivutuksen vaihto ei ollut tamman parhaimpia osa-alueita ja peräänanto yleensä kärsi. Varsinkin kun tehtävään yhdistettiin väistöt, oli tammalla useammin kuin kerran pasmat sekaisin. Pari pikku pukkiakin sain harjoitteen alussa kun tamma protestoi tehtävän haastavuutta. Vaadin siltä mukamas liikaa, mutta tiesin että tamma vain kiukutteli, sillä se oli päässyt melko kevyellä viimeiset kolme päivää.
Toistojen ja taas toistojen jälkeen tehtävä alkoi vihdoin sujua haluamallani tavalla ja vaihdoin suuntaa. Ravasin pari kierrosta kunnolla eteen ja tamma työnsi äskeisen harjoitteen innoittamana takajaloillaan grand prix -tasoisen hevosen elkein. Tamma oli edestä hyvin pehmeä ja seurasi hyvin kuolainta, ja odotettua reilusti paremmin pohkeen edessä. Olin erittäin tyytyväinen.
Tein vielä kolmikaarisella laukanvaihtoja käynnin kautta ja se oli pelkkää unelmaa. Tamma vastasi apuihin täydellisesti eikä yhtään raviaskelta päässyt livahtamaan väliin. Asetus ja taivutus vaihtui sujuvasti suoristusta unohtamatta. Kiitin tammaa vuolaasti ja annoin tamman ravata loppuravit melko reippaassa tempossa kun virtaa kerran riitti. Annoin pidempää ohjaa ja tamma seurasi kuolainta kiitollisena matalampaan muotoon venyttäen kunnolla selkäänsä. Ravasin muutamia ympyröitä kumpaankin suuntaan ja siirsin sitten käyntiin. Vilkaisin ympärilleni. Maneesi oli tyhjentynyt minun keskittyessäni niin antaumuksella Halilla ratsastamiseen.
Löysäsin hieman tamman satulavyötä ja poistuin sitten maneesista kävelemään loppukäynnit tallitielle.
Talliin päästyämme ja varusteet riisuttuani annoin Halille lämmintä melassivettä juotavaksi siksi aikaa kun harjasin tamman. Heitin rakkaalleni loimen selkään ja heitin sitten tamman ulos muiden hevosten seuraan. Minulla oli jo melko kiire takaisin Emmin luokse, joten en välittänyt Mikin ja tämän kaverin sekoilusta. Huikkasin vain heipat kaikille ja poistuin sitten paikalta hymy huulissani.

- Aleksi ja Hali 1HM

Sussun kouluvalmennus


Myhäilin itsekseni laittaessani Halia kuntoon. Tammalla olisi yllätys edessään tiistaina. Varmaankin melko miellyttävä yllätys… niin tammalle kuin tallilaisillekin.

Sussu odotti meitä jo maneesissa taluttaessani Halia muiden mukana kaartoon. Olin melko innoissani valmennuksesta, sillä olihan se mukavaa saada välillä uusia näkökulmia omaan tekemiseen.
Hali tuntui melko mukavalta jo alkukäynneissä. Se liikkui pohkeesta eteen ja meni syvälle kulmiin sen enempää ohjailematta. Pikkuhiljaa aloimme kerätä ohjia ja tamma jännittyi tavalliseen tapaansa. Pidin tuntuman kuitenkin melko hentona ja ratsastin kunnolla eteen. Vähä vähältä tamma rentoutui ja alkoi tulla kuolaimelle laajojen kaarevien urien myötä. Pidin taivutuksen aluksi melko pienenä, mutta tamman vetristyessä aloin vaatimaan enemmän, ja ennen ravityöskentelyä olinkin saanut tamman venyttämään kunnolla molempia kylkiään.
Ravissa siirryimme työskentelemään kahdeksikolle. Taivuttelin sekä ulos että sisäänpäin ja ratsastin aina päädyissä tammaa reilusti eteen. Hali alkoi polkea kunnolla takajaloilla alleen ja sain vihdoin kerättyä ohjat normaalille tuntumalle tamman jännittymättä ja pystyin pikkuhiljaa myös kokoamaan tammaa. Teimme paljon temponmuutoksia kootusta ravista lähes keskiraviin kahdeksikolla ja jossain vaiheessa otimme myös pohkeenväistöt mukaan. Tuttua hommaa Halille. Pohkeenväistöt jumppasivat tammaa vielä entuudestaan ja olisimme olleet vaikka valmiita kouluradalle. Kehuin tammaa ja siirsin hetkeksi käyntiin.
Muut jatkoivat vielä tehtävää hetken ja sitten aloitimme laukkatyöskentelyn.
Ratsastin ensin pari kierrosta kunnolla eteen tehden pääty-ympyröitä, ja kun tamma alkoi olla kunnolla pohkeiden välissä ja kuolaimella, aloin koota tammaa ja rupesin ratsastamaan voltteja. Tätä Hali ei pitänyt ollenkaan hyvänä ideana vaan osoitti mieltään pienillä pukeilla. Ratsastin kuitenkin kylmän viileästi pohkeesta eteen ja vaadin tammaa kokoamaan voltilla. Kyllä se siitä lähti. Pian tamman laukka oli korkeaa ja lyhyttä, ja rullasi pyöreänä eteenpäin. Kehuin ja vaihdoin sitten suuntaa lävistäjällä. Pidäte, pidäte, uusi sisäpohje ja laukka vaihtui. Taputin tammaa, sillä laukanvaihdot eivät olleet tamman parasta osaamisaluetta. Päästin Halin taas tässäkin suunnassa ensin keskilaukkaan, joka oli ehdottomasti tamman lemppari koululiike, minkä jälkeen aloin taas koota ja tehdä voltteja.
Laukkatyöskentelyn jälkeen otimme hetkeksi käyntiin ja annoin Halin seurata ohjaa eteen alas. En kokonaan päästänyt tuntumaa, sillä kohta olisi minun vuoroni ratsastaa koulurata. Edellisen tullessa lopputervehdykseen, keräsin ohjat taas lyhyiksi ja lähdin suorittamaan KN Specialia, mikä on ehdottomasti inhokkiratani. Hali oli kuitenkin tuntunut tänään aivan upealta, joten uskalsin ottaa haasteen vastaan.
Hyvinhän se sujui. Laukka ja käyntiosuudet menivät meillä aina hienosti, mutta ravissa tehtävät kiemuraurat ja voltit menivät jostain syystä aina enemmän tai vähemmän penkin alle, mutta ei kuitenkaan tällä kertaa. Hali oli hyvin pohkeen edessä, eikä noussut pois kuolaimelta asetuksen ja taivutuksen vaihtuessa tavalliseen tapaansa. Radan jälkeen pystyin täysin tyytyväisenä taputtamaan tammaa ja antamaan sille pitkät ohjat.
Kävelimme sen aikaa kun loputkin ratsastivat ratansa ja otimme sitten vielä loppuravit. Ravailimme melko pitkällä ohjalla ja tamma seurasi kuolainta hienosti eteen alas. Teimme paljon laajoja kaarevia uria ja taivuttelin Halia reilusti molempiin suuntiin.
Valmennus oli erittäin onnistunut ja naamaltani loisti tyytyväisyys kiittäessäni Sussua.

- Aleksi ja Hali 1valmenus

Astutus


Hali seisoi käytävällä täydessä varustuksessa kuljetussuojat jalassa ja loimi selässä, ja minä sähläsin ympärillä. Oliko kaikki nyt varmasti pakattu? Liinat, jos tamma ei suistu menemään koppiin? Heinäverkko traileriin pistettäväksi? Oliko nyt varmasti kaikki tarpeellinen mukana?
Hätkähdin kuullessani Mirandan kaartavan pihaan autollaan. Sipaisin nopeasti tammani kaulaa ja kiirehdin sitten ulos auttamaan Mirandaa kopin kiinnityksessä. Oma autoni oli sanonut itsensä irti eilen kunnon pakkasten iskiessä, joten olin joutunut turvautumaan Mirandaan. "Huh, onpas täällä paljon lunta", Miranda hytisi astuessaan ulos autostaan. "Jep, viime yönä satoi oikein tuiskuttamalla."

Kiinnitimme trailerin Mirandan auton perään ja kävimme sitten hakemassa sisältä tavarat, jotka pakkasimme trailerin etuosassa olevaan laatikkoon. "Koitetaas sitten miten se tamma suostuu traikkuun menemään", Miranda hymähti suunnatessamme takaisin talliin. "Ei siinä yleensä mitään ongelmaa ole, mutta ihan tilanteestahan se riippuu", vastasin naiselle ja irrotin sitten Halin käytävältä. Tamma oli hieman jännittynyt, sillä se ei ollut pitkään aikaan joutunut seisomaan kuljetussuojat jaloissa. Tamma nosteli koipiaan tarpeettoman korkealle taluttaessani sitä pihalle. Siellä se sitten pysähtyi pää korkealla korvat hörössä tuijottamaan trailerin avonaista lastaussiltaa.

"Tules nyt", sanoin tammalle ja lähdin rennosti kävelemään kohti koppia. Tamma seurasi perässä, mutta pärisytti sieraimiaan jännittyneenä. Emme pysähtyneet sillan eteen vaan jatkoimme matkaamme rennosti sisälle. Hali käveli epävarmasti perässäni nuuskien trailerin pohjaa. Pääsimme sen suuremmitta draamoitta sisälle ja Miranda kiinnitti takapuomin. Silitin rauhoittavasti Halin kaulaa ja kehuin sitä äänellä kiinnittäessäni riimunnarun.

Suljimme Mirandan kanssa yhdessä lastaussillan ja kävin sitten sulkemassa tallin ovet. "Ollaankos me nyt valmiita lähtemään?" Miranda varmisti ennen kuin istuutui kuskinpaikalle. "Jeps, kyllä miusta tuntuu että meillä on nyt kaikki tarpeellinen mukana."

Istuin auton kyytiin ja jätimme sitten Hallavan taaksemme rauhallisesti ajaen läpi lumisen metsän.

***

Olin lopen uupunut huristellessamme autolla takaisin Hallavaan. Siemennys oli sujunut hyvin, vaikka Peniyorochka ei ollutkaan millään meinannut suostua hyppäämään pukin päälle. Käytyään kuitenkin vähän haistelemassa kiimaista Halia, oli homma kuitenkin lähtenyt rullaamaan ja eläinlääkäri oli saanut käsiinsä tuoresperman, mikä oli tässä tapauksessa varmempi vaihtoehto kuin pakaste, sillä Hali oli jo tiinehtymisen kannalta hieman vanhahkon puoleinen ja tämä olisi vasta sen ensimmäinen varsa.

Nyt pitäisi vain kärsivällisesti odotella muutama päivä, jotta eläinlääkäri voisi todeta Halin joko tiineeksi tai tyhjäksi. Jos kaikki sujuisi hyvin ja tamma todella olisi tiineenä, odottaisi meitä joulukuun lopussa upea joululahja.

- Aleksi ja Hali 2HM

Vedin pipoani tiukemmin korvilleni, jottei ilkeä viima pääsisi puraisemaan niistä palasta, kuten mummollani oli ollut aina tapana sanoa. Hymyilin muistaessani tuon hampaattoman mummelin, jonka käsiin aika ja kova työ olivat kovertaneet vuosirenkaita ja jonka hiuksiin tuuli oli puhaltanut harmaita raitoja. Ehkä minusta joskus tulisi samanlainen, ulkoilman hioma, sitkeä ja vahva.

Ravistelin itseni moisista mietteistä irti nähdessäni kuusien lomasta pilkahduksen valkoaitaisia tarhauksia ja punaseinäistä maneesia. Pyrähdin juoksuun, pian olisin taas hevosten keskellä.
Lumi takertui puiden oksista vaatteisiini ja juurakot yrittivät kampittaa minut, mutta loikin niiden yli tavoitellen hankien keskellä kohoavaa kivitallia. Metsä päästi minut syleilystään ja olin kompastua omiin odotuksen siivittämiin askeliini tupsahtaessani auratulle pihamaalle. Parkkipaikka oli täynnä autoja ja maneesista kaikui puomien kolahduksia. Muutama hevonen liikuskeli tarhoissa ja mustavalkoinen kissa syöksähti pihattorakennuksen suunnalta metsikköön. Pudistin lumikukkaset takistani ja oikaisin kaulahuivini, ennen kuin uskaltauduin astua sisään talliin.

Puheensorina ja naurun kuplinta ottivat minut vastaan iskeytyen päin kasvoja pökerryttävästi. Niin paljon ihmisiä. Osa hevosia varustamassa ja selkeästi ratsastustunnille lähdössä, toiset taas seiniin nojailemassa ja keskenään pulisemassa. Kuin yhtä perhettä. Ehkä minullakin olisi pian kunnia kuulua siihen.
Otin muutaman aran askeleen pois ovensuusta ja näin heti edessäni karsinan, jonka kaltereiden välistä pilkisti kaksi suuntaani tapittavaa hörökorvaa. Tamma nosti hieman päätään ja tunnistin Halin kuparinhehkuisesta olemuksesta ja viisaista silmistä. Vilkaisin epävarmana ympärilleni, mutta kukaan ei näyttänyt kiinnittäneen minuun huomiota. Niinpä uskaltauduin avaamaan karsinan oven ja astumaan sisään.
Tummat silmät kääntyivät minuun, mutta kaviot eivät ottaneet askeltakaan lähemmäs. Ojensin hiljaa kättäni tervehdykseksi, mutta tamma vain tuijotti minua karsinan nurkasta. En osannut tulkita sen ilmettä. Se ei vaikuttanut aralta, ei vihamieliseltä eikä kyllästyneeltä, mutta silti jokin piteli tammaa paikoillaan kuin karsinan turpeeseen liimattuna.
Odotin hiljaa paikallani käsi ojennettuna, ja kohta uteliaisuus vei voiton tytön etäysyyden pitämiseen johtaneesta päätöksestä tamman kurottaessa kaulaansa ja nuuhkaistessa kättäni. ”Moikka pieni”, tervehdin hiljaa hymisten ja suupieleni kohosivat hymyyn. ”Oletkos sinä vähän arka tyttö?”, puhelin ottaessani askeleen lähemmäs.
Nostin käteni silittääkseni tytön kaulaa, mutta ennen kuin sormeni olivat hipaisseetkaan silkkistä karvaa, siirsi tamma painoaan toiselle jalalle, vetäytyen tarvittavat kaksi senttiä pois kosketukseni alta. Laskin käteni ja jäin katsomaan jääprinsessaa, joka nyt seisoi sen näköisenä, kuin haluaisi minun jättävän sen rauhaan. En kuitenkaan luovuttanut vaan kävin hitaasti kyykkyyn tehden itsestäni mahdollisimman pienen ja vaarattoman.
Hali käänsi taas siroa päätään ja katsoi minua kuin kysyäkseen mitä ihmettä kuvittelin tekeväni. Olin hiljaa paikallani katsoen maahan antaen tamman itse päättää halusiko se tehdä lähempää tuttavuutta.
Parin minuutin kuluttua tunsin lämpimän henkäyksen otsallani. Tamma oli tullut ottamaan selvää meikäpojan aikeista. Se tutkiskeli minut läpikotaisin haistellen vaatteitani ja sipaisten välillä silkinpehmeällä turvallaan. Se oli kuin sokean haparoivaa tunnustelua tämän yrittäessä muodostaa kuva puhekumppanin kasvojenpiirteistä, tai höyhenellä nukkuvan kutittelua tämän kiusaksi. Halin haistelussa ei kuitenkaan ollut mitaan ärsyttävää tai häiritsevää. Se oli hiljiasta tutustumista.
Kohotin hitaasti käteni ja silitin tytön päätä. Se ei Halia näyttänyt haittaavan, mutta noustessani seisomaan - vaikka tein sen hyvin hitaasti ja varovasti - tamma perääntyi taas vaivihkaa kosketusetäisyyden ulkopuolelle.

”Siellä hän sie ootkin.” Säikähdin yhtäkkiä karsinan ulkopuolelta kuuluvaa miesääntä. Käännähdin katsomaan ja näin kaltereiden toisella puolella tummahiuksisen, suurin piirein kanssani samanpituisen miehen, joka hymyili leveästi. Tunnistin tuon Aleksiksi, tallin omistajaksi.

Pujahdin ulos Halin karsinasta ja jäin epävarmana seisomaan miehen eteen. ”Sie taidat olla Jasperi?”
”Joo, mutta sano ihan vaan Jasu ja Jace”, hymyilin pienesti miehelle.
”Hali voi olla aluksi vähän tuommonen, mutta kyllä se siitä pikkuhiljaa lämpenee”, Aleksi selitti. ”Sie saat sitten ihan vapaasti puuhailla sen kanssa, voit vaikka vähän ratsastellakin, kunhan et mitään kauhean rankkoja juttuja tee.”


Mies selitti vielä tammastaan kaiken näköistä ja näytti missä Halin tavaroita säilytettiin. Aloin pikkuhiljaa tottua tallin hälinään ja myöhemmin illalla kotiin lähtiessäni metsä tuntui turhan hiljaiselta ja jotenkin… tyhjältä jättäessäni tallipihan taakseni suunnatessani lumisen metsän läpi.


- Jasperi 1HM

Vihelsin Halille tarhan portilta. Tamma nosti päänsä ja lähti tepastelemaan luokseni kaula pitkällä, silmät valppaina, mutta selvästi melko rentona. Sen alati kasvava varsamaha heilui puolelta toiselle askelten tahdissa. Näky toi pakostakin hymyn huulilleni. Jos vain nyt olisi kamera mukana! Olisin saanut ikuistettua hellyttävästi heiluvan mahan lumihiutaleiden leijuessa taustalla. Tamman karvakin oli juuri sopivan värinen ympäristöön, eli liian tumma eikä liian vaalea. Erottui selkeästi, muttei luonut turhan isoa kontrastia. Ja kuinka tunnelmallisilta jäätyneet partakarva ja höyryävä hengitys näyttivätkään. Talvimaisema. Seuraavan kerran ottaisin kyllä videokamerani mukaan tallille. Joulun aikaan kaikki oli niin kaunista.

Hali pysähtyi muutaman metrin päähän portista ihmettelemään toljotustani. Eikö se pölvästi otakaan minua sisälle? Havahduin hereille taivaanrannan maalailusta ja nappasin riimun portinpielestä. Puistelin sen päälle sataneet lumihiutaleet pois ennen kuin pujottauduin aidan välistä tamman puolelle pihamaata. Kaunis karvakorva tarjosi turpaansa riimuun pujotettavaksi ja odotti kiltisti paikoillaan, että sain järjestettyä klipsin kiinni ja narun jotenkuten käteeni.

Tyttö käveli rennosti vierelläni sen enempää hötkyilemättä lyhyin askelin taivaltaen. Kävelin itsekin hitaasti tamman vierellä. Ei ollut mitään tarvetta hoputtaa, tunnit alkaisivat vasta kahden tunnin päästä. Tosin, jos oikein hidastelisin ja olisin maneesissa vielä ensimmäisten ratsastustuntilaisten saapuessa, saisin varmaan satikutia Mirandalta. Nainen oli vaikuttanut sen verran napakalta ensimmäisen kerran tämän tavatessani. Aleksi oli eri maata, mutta tämä makasi tällä hetkellä vällyjen välissä potemassa joulunuhaa. Oli kai rasittanut itsensä liialla työllä tai unohtanut laittaa kaulahuivin kaulaansa hevosia tarhatessaan. Joka tapauksessa, Aleksi oli poissa kuvioista ja Halin liikutus jäi minun vastuulleni. Eihän tammaa ratsastustunneillekaan voinut laittaa pyöreän mahansa kanssa.

Tallin oven avatessani minua odotti kummallinen näky. Kimo hevonen seisoi keskellä käytävää molemmilta puolilta tiukasti kiinni laitettuna, takajalka varoittavasti koholla ja korvat luimussa niskaa vasten. Vaaleahiuksinen tyttö makasi hevosen jalkojen juuressa polveaan pidellen. Hälytyskellot alkoivat heti soida päässäni. Jätin Halin seisomaan käytävän perälle riimunnaru noepasti kaulalle heitettynä ja kiiruhdin maassa makaavan tytön luokse. ”Ootko sie kunnossa?” kysyin huolestuneena ja aloin auttaa tyttö istuvaan asentoon ja kauemmas hevosesta. Tyttö näytti säikähtäneeltä, mutta puri huultaan päättäväisenä. ”E.. ei tässä mitää. Liukastuin vain”, tyttö sanoi.
”Vai liukastuit.” En uskonut tyttöä hetkeäkään, mutta tämä näytti olevan päällisin puolin melko lailla yhtenä kappaleena, mitä nyt vältteli laittamasta painoa vasemmalle jalalleen. ”Tarviitsie apua?” tarjouduin.
”En! Tai siis, mä olin just lopettamassa”, tyttö vältteli katsettani ja meni sitten yhä luimivan hevosen luokse. ”Teidän pitää varmaan päästä tästä ohi, joten mä laitan Snezanan nyt karsinaan.”
En vastannut mitään, sillä tyttö näytti vain vakuuttelevan itselleen, ettei mitään sen kummempaa ollut tapahtunut. Kimo seurasi yllättävän nätisti tyttöä karsinaan, mutten voinut olla huomaamatta kuinka nopeasti tyttö livahti ulos karsinasta vapautettuaan hevosensa riimusta.
Katsoin kysyvästi tyttöä, mutta minkäänlaista vastakatsetta saamatta katsahdin sitten taaempana vapaasti paikallaan odottavaan Haliin. Joku oli koulutettu hyvin. Maiskautin pienesti ja tamma lähti kävelemään luokseni. Otin riimunnarun pois sen kaulalta ja talutin tamman sen omaan karsinaan. Vaaleahiuksinen tyttö jäi laittamaan varusteita paikoilleen. Liekö tuo oli tulossa ratsastamasta vai eikö ollut saanut edes lähdettyä.

***

Riisuin Halilta ulkoloimen pois. Siitä se ei sen kummemmin välittänyt, mutta talliloimea riisuessani tamma alkoi nyökytellä päätään hullun lailla ylös alas pitäen korviaan samalla tiukasti luimussa. ”Hei c’moon, ei se niin hirveetä oo. Ei tää loimi oo ees yhtään sähkönen”, vakuuttelin tammalle ja silitin samalla rauhoittavasti tämän kaulaa. Jatkoin loimen pois ottamista hetken päästä, sillä Aleksi oli kertonut Halin huonoista tavoista, ja ne piti kuulemma jättää omaan arvoonsa. Talliloimen jätin loimitangolle nätisti taiteltuna, mutta lumisen ulkoloimen kävin viemässä satulahuoneeseen kuivumaan niille tarkoitettuihin henkareihin.
Hali jatkoi päänsä heiluttelua aloittaessani harjaamaan, vaikka harjasinkin vain pehmeällä harjalla tamman ollessa melko puhdas. Harjasin melko hitaassa rytmissä puhellen samalla tammalle kaikennäköistä rauhoittavalla äänellä, mutta tamma ei näyttänyt pääsevän tavoistaan. Se vain jatkoi hermostunutta päänsä nyökyttelyä. Harjat pois laitettuani tamma lopetti heti ja antoi minun silittää sen kaulaa. Mahaan ei kuitenkaan saanut koskea. Siitä seurasi rangaistukseksi tiukka hampaiden narskahdus ja pään pilviin heilautus. Jätin silittelyn siltä erää ja siirryin putsaamaan kaviot. Tamma nosti ne automaattisesti ylös ennen kuin olin edes ehtinyt tarttua kavioon ja piti niitä kärsivällisenä ilmassa sillä aikaa kun kaivoin lumipaakut niistä pois. Suin vielä tamman harjan ja hännän ja kävin sitten hakemassa suojat ja suitset. Tammalle tuli etujalkoihin jännesuojat ja takajalkoihin hivarit.
Heitettyäni ohjat tamman kaulalle tyttö käänsi päänsä automaattisesti puoleeni ja otti kuolaimet nätisti vastaan. Heitin tammalle enkkuhuovan selkään pakkasta vastaan ja painoin sitten kypärän omaan päähäni. Minulle oli teroitettu, että sen käyttö oli Suomessa ratsastuskouluilla pakollista.


Äh, nyt tulee ihan huonoa tektiä, jatkan taas myöhemmin...
JATKUU...

Varsominen


Oli perjantai-ilta ja olin juuri saanut viimeisetkin iltaheinät jaettua. Päätin käydä vielä kurkkamassa rakasta tammaami ennen kuin lähtisin nukkumaan. Halin viikot olivat täyttyneet joulupäivänä, mutta varsaa ei vain ollut näkynyt eikä kuulunut. Eläinlääkäri oli käynyt sitä tapaninpäivänä kuuntelemassa ja ilmoittanut kaiken olevan kunnossa. Siellä mahassa se edelleen liikuskeli, oli vissiinkin tehnyt olonsa niin kotoisaksi ettei olisi millään halunnut lähteä pois. Niimpä olin tässä jo pari päivää vahtinut tammaani erittäin tarkalla silmällä ja herännyt joka yö pari kertaa tarkastamaan tilanteen.

 

Kurkistin varsomiskarsinan kaltereiden raosta ja Hali tuijotti minua takaisin suoraan silmiin. Heinät eivät maistuneet. Päätin mennä sisään karsinaan, mutta Hali luimi minulle varoittavasti. Se ei ollut ennenkuulumatonta,  mutta sai minut heti epäilemään varsomisen ajan tulleen. Kaivoin taskustani eläinlääkärin käyntikortin ihan vain tarkistaakseni, että minulla oli se. Sitten jätin Halin rauhaan ja tein oloni mukavaksi karsinan edustalle. Kyllä sitä pitäisi nyt jäädä vahtimaan, oli oma diagnoosini tilanteesta. Siinä sitten odotin. Ja odotin. Kuulin välillä Halin liikuskelevan epämukavasti karsinassa. Muualta tallista kuului rauhaisaa heinien rouskutusta, muttei tästä karsinasta. Odotin ja odotin. Saatoin torkahtaa jossain vaiheessa, sillä seuraavan kerran havahduin siihen, kun Hali tömähti maahan makaamaan.

Nousin hätäisesti seisomaan tallin lattialta ja kurkkasin karsinaan. Tammani makasi sen pohjalla suuren mahansa vieressä. Hali oli rauhallinen, vaikka tunsikin olonsa selvästi epämukavaksi. Jäin jännittyneenä odottamaan tilanteen kehittymistä kännykkä valmiina toisessa kädessä.

 

Hyvin Halin varsominen loppujenlopuksi sujui. Ihan kuin vanhalta tekijältä. Oripoika oli suurehko, pitkäjalkainen ja pikimusta. Sen otsaa koristi valkoinen tähdenaihe ja muutamassa jalassa oli sukat. Sen varsakarva oli pörröinen, kaviot pikkuriikkiset ja pienet pyöreät korvat kääntyilivät puolelta toiselle.

Hali ei ollut liian uupunut noustakseen seisomaan ja nuollakseen kullannuppunsa puhtaaksi. En mennyt häiritsemään nähdessäni varsan pystyvän hengittämään normaalisti ja kaiken olevan muuyenkin ok. Puhdistusoperaation jälkeen Hali alkoi kärsimättömänä patistaa poikaansa jaloilleen ja muutaman epäonnistuneen yrityksen jälkeen oripoika sitten seisoi neljällä hontelolla koivellaan ja alkoi vaappua kohti Halin nisiä.

Koko tapahtuma oli ollut minulle niin stressaava, jännittävä, koskettava ja ties mitä, että meinasin melkein purskahtaa itkuun. Hymyni ylettyi korvasta korvaan soittaessani Mirandalle ja kertoessani kaiken menneen täydellisesti. Laitoin myös viestiä Jasperille ja pojalta tuli saman tien vastauksena onnentoivotukset. Siinä vaiheessa vasta havahduin katsomaan kelloa. Se oli puoli yksi, eli pikkuinen oripoika oli keskiyön varsa. Ei ehkä paras mahdollinen aika soittaa isän omistajalle. Päätin jättää sen seuraavaan aamuun.

Katselin emän ja varsan hellää kohtaamista jonkin aikaa ja menin sitten itse varovasti karsinaan. Hali ei luiminut, mutta tarkkaili herkeämättä puuhiani kyykistyessäni ja ojentaessani kättäni pienokaisen suntaan. Poika otti pari huteraa askelta kohti ja haisteli sitten kättäni. Se oli utelias, eikä yhtään pelännyt minun tunnustellessani sen läpikotaisin. Huoksaisin vihdoin helpotuksesta tuntiessani pojan olevan täysin kunnossa. Silitin Halia ja kehuin sitä vuolaasti siitä, kuinka hienon varsan se oli tehnyt. Sitten oli aika jättää emä ja varsa rauhaan. Poistuin tallitupaan nukkumaan, mistä pääsisin nopeasti taas tarkistamaan tilanteen, jos tarvetta olisi.

Nukahdin hymy huulillani ja onni sydämessäni.

Aleksi ja Hali 5HM

Toin lunta mukanani talliin kengissäni, joten kopistelin kantojani hetken yhteen.

"Mitäs sä sielä kopistelet?" Emppu kurkkasi pesuboksista. Tyttö oli siellä harjailemassa Mincaa.Poni lerputti tyytyväisenä alahuultaan.

"Lumia vaan kopsuttelen pois kengistä", vastasin ja jatkoin matkaani Halin karsinalle. Emppu jatkoi reippaana harjaustaan. Loki nosti päänsä karsinan kaltereiden väliin heti kuullessaan askelten lähestyvän. Oripoika tuhisutti sieraimiaan tarjotessani sille kättäni haisteltavaksi. Avasin karsinan oven ja poika jäi terhakkaana seisomaan eteeni. Hali seisoskeli taustalla mutustellen hiljaa viimeisiä päiväheiniään.

"Haluasittekos te vähän ulkoilemaan?" lepertelin epämiehekkääseen tapaan söpöläiselle ja onnelliselle äidille. Nappasin pienenpienen riimun koukustaan ja levitin sitä päänmentäväksi. Loki venytti kaulaansa ja haisteli kapistusta innoissaan. "Muistatkos tämän vehkeen? Kyllä me sitä ollaan useaan otteeseen kokeiltu", höpöttelin ja sujautin sitten riimun oripojan päähän. Poika ravisteli päätään hetken ja menetti sitten kiinnostuksensa riimuun. Minun taskuni olivat paljon mielenkiintoisemmat. Rapsutin Lokin pehmeän pörröistä otsaa ja jatkoin sitten sivelyäni muualle pojan vartaloon. Kaikki näytti olevan hyvässä kunnossa. Nostin vuorollaan jokaisen kavion. Sitä oltiin harjoiteltu jo muutama päivä. Poika nosti takajalat nii  korkealle kuin vain pystyi, mutta laski ne kyllä realistisemmalle tasolle niitä vähän aikaa pidellessäni.

 

Laitoin Halillekin riimun päähän ja tarkastetuani äidinkin avasin karsinan oven ja lähdin taluttamaan tammaa ulos. Loki pinkaisi ensimmäisenä karsinasta ja meni itsensä kanssa saman kokoista Mincaa haistelemaan. Emppu rapsutti oria, Minca ei ollut moksiskaan. Hali vilkuili poikansa perään, mutta rauhoittui pojan tipsuttaessa kohta takaisin emänsä luo. Talutin Halin ulos ja Loki viipotti perässä. Se tutkiskeli ympärilleen, mutta pysyi kuitenkin noin viiden metrin säteellä emästään. Tarhassa päästin Halin irti ja molemmat lähtivät tallustamaan lumisen maan halki tarhan perä päähän, tamma vähän rauhallisemmin ja varsa innokkaasti puoleleta toiselle sinkoillen.

~ Aleksi ja Hali 6HM

Paikka: Deadwood Rangers
Valmentaja: kati
Aihe: Western pleasure

Aamu alkoi sydäntä särkevillä hyvästeillä. Loki jäi karsinaan ruikuttamaan, kun tämän äiti pakattiin tarileriin. Yksin olemista oli kyllä jo harjoiteltu muutaman kerran, mutta poika tiesi tämän kerran olevan erilainen. Äiti tulisi kotiin vasta kolmen tunnin päästä! Onneksi samaan karsinaan laitetusta Minca-kaverista oli seuraa ja Jasper oli luvannut jäädä vahtimaan pikkuisia.
Lähdin siis aika lailla hyvillä mielin matkaan. Kohti vierasta tallia ja vierasta valmentajaa.

Perille päästyämme Hali oli todella rauhaton. Sen varsa oli monen kilometrin päässä ja sieraimissa haisi karja. Lehmät mölisivät aitauksistaan.
Olin itsekin aikalailla hermona. Mitäköhän tästäkin tulisi. Olin viimeeksi ratsastanut Halilla länkkärityylillä.. mitä? Jokskus kesällä? Ennen kuin ratsastuskoulun arki oli lähtenyt pyörimään. No, olin kuitenkin vakaasti päättänyt, että nyt aletaan treenaamaan, joten täällä sitä oltiin...

Kommentti valmennuksesta:
Hali oli hieman varautuneella päällä. Tamman askellus oli hieman varovaisempaa ja sinä jäit hieman jarruttamaan istunnallasi vielä lisää, jolloin Halin askellus muuttui hyvin hitaaksi. Askelten tahti oli kyllä oikea ja askellajeissa oikea määrä askeleita. Vaikka muuten kaikki oli kohdallaan, liian hidas askellus voi kieliä jonkin vian piilottelusta, joten lähdimme ensin hakemaan rentoutta ja vauhtia. Laukassa saimmekin työstettyä Haliin lisää energiaa ja tahtia reippaammaksi, mutta sinä jännitit vieläkin hieman vastaan. Saittekin Halin kanssa tehdä molempia rentouttavia, helppoja harjoituksia muutaman pätkän. Sinäkin aloit lopulta pikkuhiljaa rentoutua, minkä ansiosta myös Hali pääsi rentoutumaan ja parantamaan tahtia sekä askelta. Päivän ohje: rentous ei koske pelkästään hevosta. Koska Hali on istunnalle herkkä, tulee istuntaan kiinnittää hieman enemmän huomiota. Kunhan vain ratsastaja rentoutuu, rentoutuu myös Hali ja tuloksena saadaan toivottu tahti ja askellus.

Hyppäsin alas Halin kapeasta selästä. Tamman karva oli hieman kostea ja se höyrysi viileässä ilmassa. Pakkaskelit olivat viimein saapuneet kunnolla. Ei enää vetistä räntää ja loskaisia teitä. Lumihiutaleita sateli hitaasti leijaillen kohti routaista maata. Hevosille pitäisi kohta vaihtaa hokit jalkoihin. Pitäisi varmaan kysyä, josko Raffe osaisi kengittäjän töitä.
Rapsutin Halia otsatukan alta ja tämä alkoi kyhnyttää silmäkulmaansa olkapäähäni.
”Noh, riittää jo. Sulta tippuu kohta suitset päästä”, naurahdin tammalle ja lähdin taluttamaan tätä kohti tallia. Hali seurasi nätisti perässä ja pysähtyi keskelle yksäripuolen käytävää jättäessäni ohjat roikkumaan maahan.
Olin pian tammaan tutustuttuani huomannut kuinka hyvin se oli koulutettu western-tyyliseen käsittelyyn ja kuinka kuuliaisesti tuo lähes poikkeuksetta aina totteli. Siksipä uskalsin nyt jättää Halin hetkeksi seisomaan yksinään hiljaiseen käytävään, kun kävin itse hakemassa fleeceloimen satulahuoneesta. Kello oli jo sen verran paljon, ettei ketään varmaan tulisi häseltämään käytävälle ja ihmettelemään yksinään seisovaa hevosta.

Palasin takaisin tamman luokse mukanani viininpunainen fleece, jonka nostin saman tien hikisen tytön selkään. Olimme olleet ilman satulaa maastoilemassa, ja vaikka lenkistä piti tulla melko rauhallinen, olimme päätyneet ottamaan muutaman melko riehakkaan laukkapätkän.
Nappasin suojat pois tamman jaloista, riisuin suitset ja talutin Halin otsatukasta sen omaan karsinaan. Vein tavarat paikoilleen ja takaisin tamman luokse tullessani minulla oli mukanani ämpärillinen kädenlämpöistä vettä. Laskin sangon Halin karsinaan ja tamma kävi ahnaasti veden kimppuun. Istahdin puhtaille puruille ja nojasin karsinan seinään katsellen kuinka tyttö ensin hörppi kaiken veden ja kävi sitten iltaheiniensä kimppuun. Kello alkoi lähennellä kymmentä ja Rafael oli selkeästi tehnyt iltatallin sillä aikaa kun olimme olleet maastoilemassa.
Istuin siinä jonkin aikaa katsellen tamman ruokailua, kunnes kuulin tallista kolahduksen. Ihan kuin tallin ovi olisi käynyt. Mietin oliko Rafael unohtanut jotain tallin puolelle ja tullut piilopaikastaan tallituvan sohvannurkalta. Nousin pystyyn ja kurkkasin Halin karsinan ovesta.
Sydämeni hyppäsi kurkkuun. Käytävässä ei nimittäin seisonut Rafael, vaan tummahiuksinen melko pitkä miespuolinen henkilö.
Astuin ulos karsinan varjosta rykäisten kurkkuani kiinnittääkseni miehen huomion. Olin yhtäkkiä hyvin tietoinen pienestä koostani ja hapuilin selkäni takaa jotain kättä pidempää.
Mies kääntyi ympäri ja valon osuessa tämän hämmentyneisiin kasvoihin, huomasin, että olin arvioinut tuon iän väärin. Vaikka poika oli minua melkeinpä puolet pidempi, ei hän voinut olla montaakaan vuotta minua vanhempi. Alkusäikähdyksestä toivuttuani huomioni kiinnitti pojan lempeän näköiset silmät melko pitkillä ripsillä varustettuina, pystyt tummanruskeat hiukset ja niin tutun malliset kasvot. Yhdistin pojan heti mielessäni Joeliin, vaikka he olivatkin selkeästi kaksi täysin eri ihmistä.
”Moi… mä oon Christian”, poika esitteli itsensä varovasti. ”Ei ollu tarkotus säikyttää. Mä luulin ettei tääl ollu ketään.”
Minun täytyi näyttää kuin aaveen nähneeltä. Yritin ravistella pintaan tulvahtaneet muistot pois mielestäni ja pakotin hymyn huulilleni.
”Joo, ei mitään… Vähän vaan säikähin. Mä oon muuten Max. Me taidettiinkin puhua puhelimessa. Sä toit Pandan tänne sunnuntaina?”
”Jep, sama heppu”, Christian vastasi naurahtaen.

Katselimme hetken vaivaantuneina toisiamme. Minä edelleenkin hämilläni yhdennäköisyydestä edessäni seisovan pojan ja ex-poikaystäväni välillä.
”Tota… mä tulin vaan moikkaamaan Pandaa”, Christian rikkoi ensimmäisenä hiljaisuuden. ”Haluisitsä tulla vaik kaakaolle tallitupaan tai jotain..?”
”Ööh.. sori, mul ois vähän kiire kotiin. Heitän vaan Halille väkirehut, kun me vähän niinkun missattiin ruoka-aika, ku oltiin maastoilemassa Halin kanssa”, pälpätin jotain epämääräistä samalla kun otin tyhjän sangon tamman karsinasta ja kippasin karsinan edessä valmiina odottaneet kaurat Halin ruokakippoon.
”Ahaa, okei”, poika katsoi hetken sähellystäni. ”No mä taidan mennä kattomaan jos vaikka Rafael ois vielä hereillä..”
”Jep”, keräilin nopeasti kamani kasaan ja tein malttamattomana lähtöä ovea kohti.
”No, moikka. Nähään taas joku päivä”, poika huikkasi vielä ennen kuin katosi Pandan karsinan suuntaan.
Huokaisin helpotuksesta ja pakenin paikalta suoraan tallipihan läpi parkkipaikalle ja autoni suojaan. Nojasin päätäni rattiin ja hengitin syvään.
Äh, toivottavasti Christian ei pitäisi minua nyt totaalisena idioottina. Ei minulla oikeasti ollut ollut mikään kiire kotiin. Oli vain… pakko saada vähän etäisyyttä…

... jatkuu myöhemmin Dear Diaryssa

Huonoa huumoria ja tutustumista

Löntystelin pitkin hiljaista tallipihaa vilkuillen samalla takanani matelevaa Claaraa, joka vaikutti vähän normaalia hiljaisemmalta. Olin vähän huolissani tytöstä, minusta vähän tuntui, että Suomessa hän ei ollut sama lörpöttelevä iloinen pikku Clara – vaan enemmänkin hiljainen tyttö. On varmaan outoa, että tällaisella punkarilla meikki naamassa ja revityissä farkuissa, olisi huolenaiheita omasta siskostaan, mutta en turhan ´imagoni´ takia usein näyttänyt pehmeitä puolia itsestäni. Tosin, täällä Suomessa tilanne voisi olla eri, sillä täällä kukaan ei oikeastaan tuntenut minua.
-Tuu jo matelija! Huikkasin olkani yli pikkusiskolle saaden tähän vähän vauhtia. Tulimme tallin oven eteen saman aikaisesti, kun oranssin värinen karvapallero pujahti ulkoilmaan. Minun oli pakko jäädä hetkeksi tuijottamaan suloisuutta, mutta Clara hätisteli katin leikilään pois ja tuuppasi minua oven suuntaan. Ensimmäiseksi panin merkille tutun heinän hajun, joka tuoksi onnekseni samanlaiselta kuin Ruotsissa. Hevoset hörähtelivät rauhoittavasti, ja tunsin todella saapuneeni kotiin. Muutama päivä sitten olin käväissyt tallilla kerran, ja tuijotellut lähinnä Claran estevalmennusta, ja hiplaillut syrjemmässä satulahuoneen huopia.
-Kävästään ekaks tallituvassa. Clara sanoi ja talutti minut kodikkaaseen huoneeseen jonka sohvannurkassa istuskeli tutun näköinen mies.
-Moi Aleksi! Clara tervehti pääpirua, kuin vanhaa perheen jäsentä.
-Moi! Aleksi huikkasi, ja tiiraili sitten uudestaan meitä. - Ai sä toit myös Lilianin! Hienoa, sitten me voidaankin näyttää sun siskolle paikkoja. Mies hymyili suuntaani.
-Joo, se olis kiva. Naurahdin ja aloin siskon mallista vetämään kenkiäni pois jaloista.
-Mäki voin vähän esitellä paikkoja! Joku tokaisi pelottavan läheltä minua. Säpsähdin hiemna ja vilkuilin ympärilleni.
-Häh? Hengähdin kömpelösti ja tarkkailin nojatuolista hypännyttä punkkaria. Hymyilin vähän huvittuneena sinitukkaiselle tytölle ja katsoin tätä nenänvartta pitkin. Noh, ainakin joku oli täällä samanlainen kuin minä.

Kiertelimme tallissa paikasta toiseen siten, että aloin jo muista missä mikäkin oli. Välillä Clara tenttasi minulta paikkoja, mutten ikinä osannut vastata niin äkillisiin kysymyksiin, ja pikkusisko sepitti jo turhautuneena vastauksen, ennenkuin olin saanut edes arvata. Kävelimme yksärikäytävää pitkin ja Nannaksi esittäytynyt tyttö näytti missä Halin karsina sijaitsi.
-Ai tätä koulutuupparia mä saisin hoitaa! Hymyilin salaa onnellisena siitä, että hevonen oli juuri se, jota olin haltioituneena tuijotellut edellis kerralla. Rapsuttelin sievää budjonnyin tammaa, kunnes Clara sanoi että voisin palata Halin luo myöhemminkin sillä nyt olisi kuitenkin jatkettava esittely kierrosta. Hetken kuluttua saavuimme kellarin omaiseen paikkaan, joka oli vain avoin ja korkealla.
-Täs on sit tallivintti. Nanna julisti juhlallisesti. -Martttakerhojen pito paikka.
-Ookoo. Nyökkäilin hymähtäen Nannan esittelytavasta, heppu ei vaikuttanut miltään tylsältä tyypiltä, ja kenties viihtyisin tallilla paremmin jos mukanani purjehtisi jonkinmoinen kaveri, kuin pikkusisteri.
-Öööh.. Ja ilmeisesti täällä säilytetään myös rottien puremia kangassiukaleita? Naurahdin vetäen maasta kankaan palan.
-Se on varmaan Rafaelin. Nanna totesi kohauttaen harteitaan.
-Rafaelin?! Nauroin täyttä häkää. -Ai niiku jongun jeesuksen opetuslapsen!? Se oli ainut, mikä minulta tuli mieleen siitä nimestä, mutta pikkumainen mulkaisu Claralta kertoi, että jos nauraisin,saisin nauraa yksin. Yskäisin nolostuneena ja levittelin käsiäni.
-Mitä, Rafael? Joku muinaiskansalainen lammaspaimen. Irvistin punaa poskillani ja potkaisin itseäni henkisesti. Hymp, ei näytä kellään olevan huumorintajua.. Pikkupiru oikealla olkapäällä ilmoitti.

Kun kaikki paikat olivat esitelty, ilmoitin systerilleni pärjääväni itse, ja aloin ninjailla taas yksärikäytävän puolelle. Nappasin kuin ohimennen Halin riimun, ja talutin tammasen käytävälle. Taputin sitä kevyesti kaulalle, mutta hevonen alkoikin steppailla taaksepäin.
-Hei.. Ei tarvii olla noin säikky.. Mutisin, ja mietin, olisiko Aleksin hyvä olla mukana ensimmäisellä kerralla, kun hoidan Halia. Kuin salama kirkkaalta taivalta, joku taikuri taikoi Aleksin kävelemään tallikäytävää pitkin minua kohti.
-Haluutko vähän helppiä? Mies hymyili lempeän oloisesti ja käveli suoraan Halin luo. Hali painautui Aleksin kättä vasten rapsutukseen, ja minä vain toljotin vieressä suu ammollani.
-Mi-miteh se noi..? Kysyin puoliksi itseltäni, puoliksi Aleksilta. Mies kääntyi rennosti puoleeni, ja virnisti.
-Äh, se tuntee mut. Tämä tokaisi heilauttaen kättään. -Hali on niin herkkä että mun olis hyvä näyttää, miten sen kans ollaan. Aleksi sanoi, ja näytti mitä minun oli tehtävä.
-Muista tarjota kättäsi sille nuuhkaistavaksi, ja liiku hitaasti ja anna sen hetken tottua läsnäoloosi. Aleksi kertoi rauhallisella äänellä. Ojensin kättäni, ja vaaleanpunarautias tamma alkoi heti kiinnostuneena haistella sitä. Sitten kävelin hyvin hitaasti sen ympärillä, kunnes se lopulta lopetti steppailun ja pysyi rauhassa, minun kosketuksestani huolimatta. Nappasin Aleksin rodaamasta harjaämpäristä kumisuan, ja aloin pyörivin vedoin harjaamaan tammaa.
-Hyvä, alat ymmärtämään homman idean. Aleksi hymyili. -Pärjäätkö hetken itsekseks, jos käyn toimistossa? Mies varmisti.
-Juu, juu, voit olla huoletta. Vakuutin keskittyneenä kuivuneeseen kuraan Halin turkin pinnassa.

Suin parhaillaan Halin puruista häntää, kun joku oranssi tukka tuuppaili luokseni.
-Moi, sä olet vissiin se Halin uus hoitaja? Mä oon Valma, ja hoidan Dunjaa tuntsaripuolelta.
-Ai sitä vuonohevosta? Tarkistin muistaessani söpön vuoniksen karsinassa, joka oli hörähdellyt minulle ystävällisesti.
-Joo. Oranssitukka vahvisti. -Niin, ja sä olit Claran sisko, eikö?
-Juuu, eli sen ärsyttävän hihhulihillan – tarkkaan ottaen. Mun nimi on on siis siis, Lilian. Totesin ja heilautin käsissäni olevan harjan harjapakkiin. Huomasin Valmassa pientä hymynpoikasta tämän nyökkäillessä ymärtäväisesti.
-Totanoin, onks sulla muuten tietoo, et mis Aleksi on? Utelin tytöltä veikaten, että tämä oli huomasnnut jossain sen pitkäpartaisen ukon.
-Tuolla päin, mä voin vahtii sen aikaa Halia, jos haet sen tänne. Valma tarjoutui. Nyökkäsin kiitollisena ja harppailin Valman osoittamaan suuntaan. Pitkäparta lymyilikin tallituvassa hörppien rauhassa kahvia, samalla, kun pari tyttöä pälpättivät hänelle jostakin leiristä.
-Ömmm.. Aleksi? Kysyin miestä keskeyttäen tyttöjen puheen. Blondi ja heleä ihoinen tyttö käänähti ympäri ja tämän mallia seuraten, ruskea tukkaisempikin vilkaisi minua.
-Moi vaan teillekki. Irvitin ajatellen kuinka pelottavan vaikutelman minusta saattoi saada siniraitaisessa tukassani ja meikistä peittyneistä silmistä, sekä revityistä farkuista.
-Tuun ihan just! Aleksi ilmoitti hörpäten kahvia, jotenn jäin eteisen puolelle odottamaan että rupattelu päättyisi. Lopulta Aleksi pääsi tyttöjen puheista, ja siinä samalla jotenkin sekalaisesti sain esiteltyä itseni. Blondi tyttö ilmoitti olevansa Janelle ja brunetti olevansa Salli.

-Mikäs oli se sun asias? Aleksi kysyi silmäillen tarkkaan harjausjälkeäni. Nielaisin ja laitoin sormeni ristiin sen varalta, että joku tahra olisi jäänyt harjaamatta. Aleksi ei kuitenkaan puhunut ollenkaan turkista joten pystyin vielä henggittämään.
-Niin et, mitä mä teen tälle? Jätänks mä tän karsinaan vai?
-No vie itseasias tarhaan, ja muista laittaa sadeloimi päälle, Aleksi muistutti. Nyökkäsin reippaasti ja lähdin satulahuoneen suuntaan. Satuloiden seassa istuskeli Janelle ja joku tuntematon poika.
-Haroin hiuksiani ja tervehdin poikaa sekä Janellea. Poika kohotti katseensa ja hymyili.
-Moi. Sä oot se Halin uusi hoitaja, vai mitä? Tyyppi kysyi. -Claran sisko. Ihmettelin aluksi, mistä poika tiesi niin paljon mutta nyökkäilin silti hyväksyvästi.
-Claran sisko!? Janelle hihkaisi.
-Ymmmm, joo. Vakuutin irvistäen. Janellen silmistä kuulti yllättyneisyys, mutta vähät välitin siitä, ja otin vain Halin sadeloimen, ja häivyin paikalta. Aloin loimittamaan Halia, ja yhteistyö toimi nyt paljon paremmin kuin alussa. Ennenkuin lähdin tallista Halin kera, nappasin leipäkorista ruisleivän palan, ja tungin sen ahtaaseen taskuuni.Talutin Halin tyhjään tarhaan. Minua kävi tammaa sääliksi, sillä muut lajitoverit olivat vielä tallissa.
-Kyllä ne kohta tulee. Lohdutin onnettoman näköistä tammaa, ja tarjosin sille leivän palasen.
-Bonjuor. Lausahdin juhlallisesti ja päästin Halin vapaaksi temmeltämään tarhassa.

Tallituvassa oli hiljaista. Katsoin ikkunasta ällöksyen tallin ovella ollutta kissaa, joka par`aikaa veteli hiiren häntää kitaansa. Siirsin katseeni pois ikkunasta kun tuvan ovi kävi. Sisään ryntäsivät Janelle, Salli ja Clara posket punottaen. Selailin rauhassa sarjakuvalehteä, kun tytöt puuskuttivat yhä ovella.
-Mites te ootte noin väsähtäneen näköisiä? Utelin kolmikolta. Tytöt vilkuilivat toisiaan ja kaikki purshkahtivat samaan aikaan nauruun. Pyörittelin silmiäni hymyillen ja nyökkäsin.
-Selvä.. Hetken aikaa tytöt sähläsivät jotain keittäen teetä, ja mutustellen pullaa.
-Hei, onks siel pullaa! Mäki haluun! Kiljaisin ja Clara heitti samantien syliini korvapuustin.
-Dänke. Kiitin pikkusiskoa ja aloin mussuttamaan taivaallista ruokaa. -Mmmmm.. Hyvää! Mumisin näyttäen Claralle lävistettyä kieltäni.
-Valman tekemää. Janelle tokaisi. Muut nyökyttelivät. Mieleeni tuli mukavan oloinen oranssitukka, joka oli rupatellut minulle aiemmin päivällä.
-Aaa, ogei.. Tyydyin sanomaan korostaen ”gei” kohtaa sanassa. Tiesin että se oli lapsellinen tapa, mutta en oikein osannut hillitä itseäni. Clara mulkaisi minua ja uteli, saisinko kyydin taas kotiin päin. Myönnyin lopulta, vaikka en halunnut ottaa tavaksi kuskata Claaraa mopollani, sillä sisko voisi ihan hyvin ostaa omansakin, koska oli täyttänyt jo aikoja sitten viisitoista. Hiippailimme Claran kanssa talliin, jossa kuului äänekästä keskustelua. Clara vetäisi minut mukaansa tuntsarikäytävälle katsomaan puhujia. Aleksi seisoskeli Klikin karsinan ovella jutellen jollekkin karsinassa. Pikkusiskoni mutisi jotain Klikin hoitajasta, ja lähestyi uteliaana kohti karsinaa.
-Hei Clara, sä et ookkaan vielä tavannutkaan Rafaelia! Aleksi innostui nähdessään tulijat. Sitten karsinan ovesta pilkisti pitkätukkainen poika, joka ei muistuttanut aivan visiotani jeesuslapsesta.
-Moi mä oon Rafael. Poika tervehti rennosti ja virnisti Claralle. Tirskuin pikkaisen ja esittelin siinä välissä iteseni.
-Mä oon ton hihhulihillan isosisko, Lilian, Lilli tai Claran Kamala Isosisko. Sanoin virnistäen samalla tavalla kuin Rafael aikaisemmin. -Sä ooot siis se Jeesuksen opetuslapsi? Rafael katsoi hämillään Aleksiin, ja Aleksi Claraan, ja Clara minuun. Yskähdin punastuneena ja levittelin taas käsiäni. Oliks mulla muka kamala huumorintaju?

Hali ja Lilian 1HM