Blair of Swildie & Wicked Dancer

Blair of Swildie
ylämaanponitamma
hiirakko, 137cm
käy satunnaisesti tunneilla
omistaja Veera


Wicked Dancer VH05-070-4610
Kisber-Felvertamma
musta, 167cm
ei tuntikäytössä
omistaja Veera

"No no no Justin, you will have to take her right to the hospital.Yes, even if you guys think her wrist is not broken" puhuin puhelimeen australialaiselle tallipojalleni samalla kun astuin ulos autostani. Justin ja Mira olivat taas innostuneet maastoilemaan ilman satulaa, ja Miralle tuttuun tapaan hän oli pudonnut hevosen selästä ja loukannut itsensä. Tuskin vakavasti, mutta kaipa se olisi hyvä tutkia ettei ollut tullut hiusmurtumia tai muuta vastaavaa.
"Mira can resist all she wants. Just take her. Yes I took Volvo. Take my other car or if Erkki has it, hop on the frickin' tracktor" aloin hermostua jo hieman nuorten vastusteluun. En halunnut olla ilkeä, mutta nuoriso vain sattui olemaan nimenomaan minun vastuullani, ja jokainen heistä oli minulle kuin perhettä.
"Okay, thank you honey. Call me if something comes up. Bye" lopetin puhelun samalla kun harpoin kohti tallia. Minulla oli huono omatunto, koska en ollut yksinkertaisesti ehtinyt käydä katsomassa kullannuppujani. Painuin ensimmäiseksi tallituvalle, jonne aioin jättää reppuni. Avasin oven varovaisesti ja astuin sisälle.
Tuvassa näytti todella kotoisalta, sen mainitsen ensiksi. Siellä oli suloinen mustavalkoinen kissa, joka heti loikkasi pöydältä alas ja tassutteli jalkoihini kiehnäämään. Ja myönnetään, että saatoin mahdollisesti lässyttää kissalle hetkisen ennen kuin tajusin nostaa katseeni lattiatasolta ylemmäs nähdäkseni muutaman nuoren. Tummatukkainen nahkatakkinen poika virnisteli minulle, ja pojan vieressä seisova blondi tyttö jonka hiusten latvat olivat värjätty  pinkeiksi näytti lähinnä hämmentyneeltä.
"Ai tuota, moikka. Mä oon Veera, omistan Blairin ja sen mustan pirulaisen Dancerin" esittäydyin todella kypsästi punastellen. Nahkatakkinen nuorukainen avasi suunsa ensimmäisenä.
"Hei. Oon Miro" poika esittäytyi, ja tästä rohkaistuna muutkin paikalla olleet esittäytyivät. Paikalla oli myös Lotta, Inka ja Narnia. Tervehdin jokaista vielä erikseen, ja sitten turvauduin small talkin taikavoimaan, ja päivittelin tylsästi kylmää säätä samalla kun nostin ratsastussaappaat kaappiin ja nostin repusta keksipaketin.
"Tuota, jos haluatte, niin tästä saa sitten popsia keksejä. Mulla on kai olevinaan joku riippuvaisuus kekseihin, joten se ei haittaa jos joku estää mun suurkulutusta syömällä näitä keksejä mun puolesta" sanoin samalla kun tungin keksipaketin kaappiin, jossa näytti olevan muitakin ruokatarpeita. Nuoret vaikuttivat hieman jännittyneiltä, mutta se nyt kai menee sen piikkiin, kun aivan uusi ihminen vain saapastelee sisälle. Nuoret jutustelivat keskenään, jatkoivat jotain kesken jäänyttä juttua ja minä riisuin ripeästi tennarini jalasta ja vaihdoin ne ratsastussaappaisiin.
"No, tuota mä lähden katsomaan niitä riiviöitä. Oli kiva tavata!" huikkasin muille, ja kuulin Narnian vastaavan "Samoin!" ennen kuin jatkoin matkaani.

"No hei kultaseni" lepertelin Blairille heti sen karsinalle ehtiessäni. Poni näytti hyvinvoivalta ja rennolta. Siirsin sen karsinan ovea sivuun siksi aikaa, että livahdin sisälle karsinaan harjojen kanssa. Paijailin hetkisen pikkuista kauramopoa, ja aloin harjata sitä tottuneesti. Blair alkoi riiputtaa alahuultaan välittömästi, ja lepuutti toista takajalkaansa. Se oli täydellisen rentona ja näytti kotiutuneen hyvin Hallavaan. Harjailin ponia tyytyväisenä ja siirryin kavioiden puhdistamiseen. Kun aloin olla valmis ponin harjauksen kanssa, kuulin tepsuttelevaa ääntä käytävästä, mutta kurkatessani ulos karsinasta en nähnyt mitään. En kissoja, en ihmisiä jotka kulkisivat käytävillä. Kohautin hartioitani ja totesin hiljaa ääneen, että tontut varmaan vain on tutkimusretkeilemässä. Taputin pikkutammaa vielä ennen kuin siirryin yksäreiden puolelle isomman tammani pariin.
Dancer näytti ihan suhteellisen rennolta, huomioonottaen tietenkin, että kyseessä on pikkupiru Dancer. Dancer söi heinää ja huokaili syvään samalla kun minä harjailin sitä mahdollisimman pehmeällä harjalla. Tuttuun tapaan se sohaisi takajalallaan vatsansa alustaa kun koitin harjata sen mahaa.
"Nyt kyllä käyttäydyt" ärähdin sille, ja tamma laski ilmassa olevan takajalkansa hitaan harkitusti maahan. Kehuin sitä hieman, taputin sen toista lapaa ja puhdistin kaviot. Tämän jälkeen vein harjat pois ja hain Dancerin ratsastustavarat ja itselleni kypärän ennen kuin palasin karsinaan yönmustan hevosen pariin. Seisoin tamman vierellä ja nostin varoen satulan tamman selkään, ja liu'utin satulan oikealle paikalleen. Satulavyön kiinnitin hitaasti ja kiristin sitä varoen reikä reiältä. Suitsien kanssa sain tapella hieman. Tamma nosti päänsä korkealle ja supisti neitimäisesti suutaan, kuin sanoen että sähän et tunge noita kylmiä kuolaimia mun hienoon suuhuni. Höngin ja lämmitin käsissäni kuolaimia vielä hetken, ja kun tamma luuli voittaneensa, tartuin sitä turvasta ja sujautin suitset sen päähän. Sitten painoin sormeni suun pehmeästä sivukohdasta sisälle, ja kutittelin tamman suuta, ja se avasi suutaan juuri sen verran, että sain sujautetta kuolaimet tamman suuuhun.
"Siinäs näet, Veera 1 - Dancer 0" sanoin mustalle pirulaiselle voitonriemuisena. Nappasin kypäräni ja laitoin sen piponi päälle, ja kiristin leukahihnaa sopivaksi. Talutin Dancerin ulos tallista ja kuuntelin ihastuneena kavioiden kopsetta lattiaa vasten. Se oli ääni, johon en kyllästyisi koskaan.

Olin juuri päässyt tallin ulko-ovista ulos, kun Narnia ja Miro tulivat ulos tallituvasta. Tervehdin heitä iloisesti ja sain samalla ajatuksen.
"Mitä te aiotte tehdä seuraavaksi?" kysyin heiltä. He kohauttivat hartioitaan.
"Mennään varmaan harjailemaan Pallea ja Celleä" Miro vastasi minulle.
"JOS teillä on aikaa noin 45 minuutin kuluttua, niin voisiko joku tuoda mulle maneesiin Blairin riimunnarussa? Voisin lähteä loppuverkaksi Dancerin ja Blairin kanssa maastoilemaan hieman" sanoin. Narnia lupautui heti tuomaan Blairin minulle sitten myöhemmin, ja kiitin tyttöä syvästi kiitollisena. Kahden hevosen kanssa ongelmana on nimenomaan se, kun tarvitsisi melkeinpä kloonata itsensä jotta hommasta tulisi oikeasti jotain.

Aloittelimme Dancerin kanssa maneesissa ensin kävelemällä muutaman kierroksen maneesin ympäri, sitten kiristin satulavyötä pari reikää ja hyppäsin tamman selkään. Kävelimme muutaman kierroksen maneesia ympäri taas, ja minä säädin jalustinhihnat oikean mittaisiksi koulutreeniä varten. Kiristin vielä reiän verran satulavyötä, ja sitten kokosin ohjat hyppysiini ja aloin oikeasti keskittyä ratsastamiseen.
45 minuuttia kului hurjan nopeasti. Dancer oli hyvällä tuulella, joten tamma oli kuuliainen ja yhteistyöhaluinen. Aluksi me teimme temmonvaihteluja käynnissä, ravissa ja hetken laukassa, sitten siirryimme pohkeenväistöön ja taivutuksiin. Säpsähdin Dancerin kanssa yhtäaikaisesti kun maneesin ovi kävi Narnian ja Miron tuodessa Blairin. Tammat tervehtivät toisiaan höristen, ja minä kehotin Danceria kävelemään Blairin luokse.
"Kiitti hirveästi, helpotitte mun elämää suuresti" puuskahdin posket ponnistuksesta punoittaen. Hiiteen ne kaikki teinimutantti-mopopojat jotka kuuluttavat aina kovaan ääneen että ratsastus ei ole liikuntaa.
"Njääh, ei tästä ollut vaivaa" Narnia sanoi. Pidin molemmista automaattisesti välittömästi. Molemmat ovat mukavan oloisia. Miro ja Narnia toivottivat minulle mukavaa ratsastustuokiota, ja ojennettuaan riimunnarun minulle, he avasivat minulle maneesin oven. Pakko myöntää, että minua vähän jännitti maastoilu näiden kahden kanssa. Blair on leppoisa ja fiksu tamma, mutta Dancer on huomattavasti kipakampi kuin Blair, ja aina Blairin tullessa tumman tamman iholle, Dancerin korvat painuivat luimuun. Koska en tunne vielä Hallavan maastoja turhan hyvin, en uskaltanut mennä liian pitkälle. Kävelimme ja ravailimme rennosti hiekkateitä, joilla me pysyttelimme suurimmaksi osaksi. Kävimme pikaisesti lyhyellä metsäreitillä, joka nousi mäkeä ylös niin, että näimme mäen harjalta pimenevässä illassa Hallavan kutsuvat valot ikkunoissa. Takaisin Hallavaa kohti kulkiessamme päätin oikaista pellon yli, ja kevyen lumikerroksisen pellon kohdalla uskaltauduin nostamaan hallitun, hidastempoisen laukan.

Myöhemmin istuttuani kylmään autooni ja lähdettyäni ajamaan kohti kotia, ajattelin tyytyväisenä päivääni. Tammani olivat käyttäytyneet varsin mukavasti, tallin poppoo oli ollut ystävällistä, törmäsin hevoset harjailtuani yöpuulle Aleksiin, joka oli varsin miellyttävän näköinen mies. Kaikki oli mennyt hyvin, ja olin luottavaisin mielin. Ehkä turhankin, hyvä etten ajanut kotimatkalla peuran päältä. Koomista kylläkin, radiosta soi juuri silloin Owl Cityn Deer In The Headlights.

Pari kuvaa kehiin!

Itsenäisyyspäivän vastaanotolle saavuin Dancerin kanssa, tietenkin! Tamma käyttäytyi kerrankin melko mallikkaasti.


Blairin kanssa osallistuimme Lucia-päivän viettoon. En muistanut onko myös muilla kulkueen neideillä seppeleet tai kynttilälliset seppeleet, joten lopputulokseen tuli kynttiläseppele vaikkei se nyt välttämättä sellainen kuuluisi olla.


Itken kyllä verta koska en osaa piirtää aikuisia, ja no, Veeran pitäisi kai näyttää vähän vanhemmalta kuin 14-vuotiaalta, mutta minkäs teet. Treeniä, treeniä...

Lumi leijaili hiljaisena verhona Hallavan ylle. Pakkasta ei ollut liian paljon, kunhan puki viisaasti ylleen, tarkeni ulkosalla ihan mainiosti. Kun olin selvinnyt kaikesta hössötyksestä kotipuolessa, olin saanut hypätä autooni ja ajella Hallavaan. Olin vielä vähän kahden vaiheilla, että kumman tamman kanssa työskentelisin tänään. Se oli selvää, että aika ei riittänyt molempiin, sillä minä olin luvannut hoitaa iltatallin kotona, ja pitäisi muutenkin palaveerata maatilalla yhä olleiden työntekijöiden kanssa ensi vuoden tulevaisuudensuunnitelmista. Olin ajatellut astuttaa muutaman tamman, ja tanskalaiselle puoliveriselleni minun pitäisi etsiä tamma. Blairista tulisi aikanaan hyvä tammamamma, mutta sitäkin pitäisi harkita vielä hetki. Pohdin, että voisin ehkä viedä molemmat tai toisen tamman maastoon nauttimaan kauniista talvisesta säästä.

Tallituvassa ei ollut ketään. Jätin nuhjuiset kenkäni kaappiini, ja laitoin tilalle tallilla käyttämäni ratsastuskengät. Kenkiä vaihtaessani päätin suoda huomioni tänään suuremmalle tammalleni, joten lähdin hakemaan Danceria sisälle puunausta varten- Harppoessani kohti Dancerin tarhaa, tamma seisoi tarhan portilla jo vastassa. Se ei vastustellut lainkaan, vaan tuli kiltisti kanssani sisälle. Telkesin tamman karsinaansa siksi aikaa, että kävisin hakemassa sen ratsastusvarusteet.

Varustehuoneessa laadin suunnitelmani uudelleen. Yllättäen kaikki aikaisempi energiani tuntui valuvan pois ruumiistani, ja en enää kokenut suurta halua lähteä maastoilemaan. Päätin siis napata toiseen käteeni harjakorin, toiseen Dancerin suitset ja juoksutusliinan. Sujahdin sitten takaisin karsinaan harjakorin kanssa, ja aloin harjata Danceria perusteellisesti. Kuten tavallisesti, en koskenutkaan karkeimpiin ja kovimpiin harjoihin, vaan käytin harjaamisessa vain pehmeimpiä harjoja, sillä tiesin Dancerin vihan karkeita harjoja kohtaan. Harjaaminen ei ärsyttänyt tammaa tänään juurikaan, tosin pään harjaaminen oli hankalaa kuten yleensä. Harjan ja hännän selvittämiseen meni vain hetki, ja kaviot sain putsattua myös ennätysajassa (ottaen huomioon että kyseessä oli Dancer). Otin muutaman askeleen takaperin, ja tuijotin työni jälkeä selkä karsinan ovea vasten. Mustan tamman turkki kiilsi mustuuttaan, se oli oiken terveen näköinen. Tamma tosin käänsi minulle mielenosoituksellisesti peränsä, mutta olinhan toki tottunut siihen.

Näpersin ohjat irti kuolainrenkaista, sillä ohjia en tarvitsisi juoksuttaessa. Seuraavaksi minulla kuluikin aikaa runsaastj, kun koitin saada tammaa a) laskemaan päänsä korkeuksista suitsia varten, b) avaamaan seuraavaksi pirullisen suunsa, että saisin tunkea käsissäni lämmittelemäni kuolaimet sen suuhun. Jonkun ajan kuluttua pitkäjänteinen tahtojen taistelumme päättyi kun minä sain kiskottua sen pään alas (SCORE) kirosanavyöryn saattelemana. Tamma seisoi tietenkin tämän jälkeen viattoman uhrin näköisenä, ja karsinan ohi kävelevä Jasperi katsoi minua hieman kysyvästi.

Talutin Dancerin tyhjään maneesiin, jossa päästin sen vapaaksi liinasta kunhan olin ensin sulkenut oven huolellisesti. Tamma löntysteli perässäni kun kävelin maneesin laidalla. Käveltyämme muutaman kierroksen päätin kasata muutaman esteen, jotta voisin irtohypyttää tammaa juoksutuksen jälkeen. Dancerin vireystaso kasvoi silmissä, kun se katseli esteitä uteliaana.
"Malta hetki, otetaan yksi asia kerrallaan" sanoin tammalle kiinnittäessäni liinan suitsiin. Johdatin tamman kävelemään vastapäivään ympyrää. Annoin tamman valita itse tahtinsa, joka oli melko reipas. Eikä kulunut pitkään, kun neiti alkoi venyttää kaulansa kauniille kaarelle. Kannustin tammaa ravaamaan rentoon tahtiin, ja tamma totteli sen enempää kapinoimatta. Hymyilin tamman yhteistyöhalulle, joka aina ajoittain nosti päätään hankalan (ja about keskiaikaisen linnakkeen seinämän paksuisen) muurin takaa. Työskentelimme hetkisen molempiin suuntiin kaikissa kolmessa askellajissa, ennen kun laskin tamman taas vapaaksi. Juoksin sen kanssa maneesin upottavalla hiekalla. Juoksin Dancer vierelläni kohti estettä, ja se ylitti esteen ilmavasti ja vaivatta. Kehuin tammaa, ja pujotettuani sormeni kuolainrenkaasta, talutin tamman takaisin maneesin toiseen päähän, josta annoin sille taas vauhtia ja luvan hypätä este. Tamma hyppäsi esteen muutaman kerran suhteellisen itsenäisesti, ja sitten me vain kävelimme hiljaisuudessa loppuverkan. Siivosin esteet pois, pyydystin tamman ja lähdin johdattamaan Danceria takaisin karsinaansa.


Riisuttuani Dancerilta suitset, harjailtua maneesista tulleet hiekat pois ja laitettuani tamman yöpuulle, kävin tervehtimässä Blairia pikaisesti. Blair söi heinää puhtaassa karsinassaan, ja ojensin sille sen ruokakaukaloon kotoa tuomani omenan. Harjasin Blairin tuuheasta talvikarvasta suurimmat liat pois, ja selvitin kaikki lukuisat takut sen paksusta harjasta. Kun olin tervehtinyt molempia tyttöjä, saatoin lähteä ajamaan pimenevässä illassa kohti kotiani ja vielä tämän päivän aikana suoritettavia askareitani.

//Jaahas, tuohon kuvan päälle on jäänyt ärsyttävästi hius. No, ehkäpä mä otan uudestaan kuvan huomenna, ja vaihdan sen tilalle.

Minulla oli takana taas yksi haastava päivä kotifarmilla. Eläinten kanssa ei kai tule koskaan helppoa päivää, eikä silloinkaan jos nykyisen kotisi entinen omistaja asuu vielä saman katon alla. Ei sillä, älkää käsittäkö väärin, minä rakastan Erkkiä ja hänen olemassaolonsa on minulle siunaus, sillä en ole lyhyen ihmisikäni aikana oppinut ymmärtämään raveja täysin, vaan viihdyn paremmin satulassa istuen kuin kärryissä. Olen siis todella kiitollinen, kun Erkki huolehtii ravipuolesta kokonaan, mutta välillä turhaudun siihen, kun herra yrittää kieltää minua hankkimasta uusia hevosia tai muita eläimiä. Toistaiseksi on vain opittava elämään pomottavan miehen kanssa, sillä en uskonut Erkin häipyvän tilalta muuten kuin ruumisarkussa. Ajomatka Hallavaan sujui hyvin kuten tavallisesti,tosin tapattaisin vielä joskus itseni puhumalla puhelimeen ajon aikana. Kun vaihdoin vaihteen ykköselle ja valmistauduin parkkeeraamaan, juttelin vielä serkkupojan kanssa.
"Joo, tehdään niin. Juu juu, luota itseesi, sä oot ohjissa aina kun mä oon muualla. Jos viittiit työskennellä vähän Nuotan kanssa vielä tänään, se ei tahdo ymmärtää niitä pohkeenväistöjä" sanoin ajatellen kuinka ihanaa oli, että Oskari oli muuttanut meille. No, oikeastaan se oli kurjaa, koska se oli hakannut isäpuolensa ja sen vuoksi se oltiin heitetty pihalle, mutta sitä kautta Oskari muutti luokseni.
"No, anyways mun täytyy nyt mennä moikkaan Blaikkua ja Dankkua, mutta nähdään illalla. Jos näet Kaisaa, niin sovi että kahvitellaan kahdeksalta keittiössä. Moi!" sanoin ja suljin puhelimeni, jonka sujautin samantien flanellipaitani rintataskuun. Hain tammat tarhasta talliin sisälle, mutta kumpikaan ei ollut kovin yhteistyöhaluinen. Tammat loikkivat ja riehuivat minkä ehtivät, ja se vei pitkät puolituntia saada molemmat tammat sisälle.

Minulla ei ollut tänäänkään ennalta päätettynä että mitä tekisin. Aloitin siis harjaamalla molemmat neidit puhtaiksi. Koko hevosharrastukseni ajan nimenomaan hevosten hoitaminen on ollut se ykkösjuttu, ei ratsastaminen. Siispä otin taas aikani siihen, että sain harjata ja rapsutella hevosia rauhassa. Dancerin hoitaminen tai ylipäätänsä sen kanssa työskentely on haastavampi juttu kuin Blairin kanssa puuhaaminen, mutta se nyt on osa Dancerin luonnetta. Dancer taas näykki ilmaa ja potki takajaloillaan ilmaa mahansa alapuolella kun harjasin sitä pehmeimmillä harjoilla joita omistin. Se oli hieman levoton, mutta se nyt sallittakoon. Uusi vuosi, raketit ja se, etten ollut ehtinyt käydä moikkaamassa sitä pariin päivään oli ihan riittoisa syy siihen että se koki tarpeelliseksi liikkua hieman. Kun olin harjannut Dancerin, livahdin Blairin luokse. Ponitamma tervehti minua höristen ja hetken aikaa vain pörrötin sen kasvanutta talvikarvaa. Onneksi se ei ollut liian paksu ja pitkä, sillä Blairilla oli tapana kasvattaa vähän turhankin paksu talvikarva. Blair hamusi takintaskuani, jonne olin jemmannut porkkanan. Annoin sen tammalle ja ryhdyin harjaamaan sitä. Tamma oli täysin Dancerin vastakohta rauhallisuudessaan ja helppohoitoisuudessaan. Se antaa ihmiselle mielellään mahdollisuuden tuottaa sille mielihyvää rapsuttelemalla ja hellimällä sitä. Siispä harjailin sitä syntisen kauan verrattuna Dancerin kanssa vietettyyn aikaan. Rauhoitin omatuntoani sillä faktalla, että Dancer oli ratsuna potentiaalisempi, joten työskentelin sen kanssa eri tavalla kuin Blairin. En tarkoita että Blair olisi tyhmempi tai kyvyttömämpi, ja asia ei näin ole. Blair on ratsuna monipuolisempi, mutta se ei ole esimerkiksi estetykki isoilla radoilla niin kuin Dancer. Harjattuani Blairin huomasin että sen hokit olivat päässeet hieman löystymään. Hain laukustani hokkiavaimen, jolla kävin kaikki hokit yksitellen läpi. Tämän tehtyäni kävin tallituvassa juomassa kupin kahvia.

Tallitupa ei onnekseni ollut tyhjä. Kun kahvipannu vielä porisi, ehdin vaihtaa muutaman sanan Alexan ja Aleksin kanssa. Alexan kanssa jaetaan sama kiinnostus piensuokkeihin ja issikoihin, joten puhuttiin aiheestaa hetken aikaa, ja sitten keskusteltiin hetki kolmistaan varsojen ihanuudesta. Kaadoin itselleni kahvia kuppiin ja aloin hörppiä sitä saman tien vain polttaen huuleni. Kun Aleksi ja Alexa siirtyivät muualle jatkamaan tallien yhdistämiskeskustelua, samalla ovenavauksella tallitupaan saapui nuoria. Olin innoissani, pakko myöntää, sillä vaikka tunnen kuuluvani Hallavan porukkaan, mutta en ehkä niin tiivisti kuin haluaisin. Minua toki vähän surettaa se, että olen niin paljon vanhempi kuin muut, mutta se ei ole minulle itselleni ongelma kotopuolessa. Lapsesta asti aina hengailin nuorempien lasten kanssa, vaikka tulen toimeen mainiosti omanikäisten tai vanhempien kanssa. Otin tavoitteeksi avata nyt keskustelun, jos ei muuten niin vaikka vain päivitellä säätä tai jotain.
"Hei, sähän olit Mikki, eikö?" kysyin punatukkaiselta pojalta. Poika katsoi minuun heti hymyillen.
"Joo, näin on!" poika sanoi ja siirsin katseeni seuraavaan punapäähän.
"Hienoa! Ja sä olit Valma?" muistelin. Tyttö nyökkäsi, ja mietin kuinka mukavalta tyttö vaikutti. Epäilin tytön olevan siinä 15 tai 16 ikävuoden kieppeillä, vaikkakin tyttö vaikutti ikäisekseen kypsältä.
"Oliko se niin että sä hoidit Dunjaa?" kysyin. Valma vastasi myöntävästi.
"Vuonikset on vaan niin ihania" sanoin unelmoivaan sävyyn. Hetken aikaa me rupateltiin pienistä, merkityksettömistä asioista, mutta kahvin loputtua muistin että minulla oli ollut tärkeäkin syy tulla tallille tänään.
"Hitsi, mun on pakko mennä nyt ratsastamaan että ehdin illaksi kotiin" sanoin ja heilutin hyvästiksi. Nappasin Dancerin satulan ja suitset, ja suuntasin satuloimaan tamman.

Tietenkään se ei sujunut odotusten mukaan. Dancer astui ensin varpailleni, ja sitten se pentele vielä nappasi kiinni kyynärvarresta. Aikamoisen kirosanatulvan voimin sain tamman valmiiksi, ja talutin sen maneesiin. Maneesi oli tyhjänä, joten saimme treenata rauhassa. Annoin tamman hoitaa alkuverkat itsenäisesti, koska sillä ei ole tapana lorvailla. Kun olimme molemmat lämmenneet hieman, aloimme työskennellä kouluratsastuksen parissa. Vaikka Dancer olikin painottunut esteille, sen kanssa työskenteleminen sujui kuin tanssi. Tammassa olisi potentiaalia myös kouluratsastukseen. Koitin pitää ratsastusta Dancerille mieluisana ja palkitsevana, joten päätin lopettaa tämän ratsutuskerran lyhyeen laukkatyöskentelyn jälkeen. Tamma oli hikinen ja väsyneen oloinen, eikä ainakaan enää yrittänyt talloa jalkaani kipsiin. Kun olin hoitanut tamman ratsastuksen jälkeen siirryin Blairin pariin. Ensin satuloin tamman ja vein sen maneesiin. Blair oli huomattavasti laiskemmalla tuulella kuin tummahipiäinen toverinsa, joten sain kannustaa sitä jatkuvasti pitämään vauhtia yllä. Alkulämmittelyt olivat verkkaiset ja hieman hiekkapaperilta tuntuvat, mutta kyllä se meno alkoi sitten pikkuhiljaa muuttua joutuvammaksi. Työskentelimme kaikissa askellajeissa, vaikka keskityimme pääosin ravityöskentelyyn. Treenasime erityisesti pääty-ympyröillä. Loppuverkan ajan tamma sai kulkea omaan tahtiin pitkillä ohjilla. Pyörittelin nilkkojani ilman jalustimia ja suunnittelin, että rakentaisinko tässä joku päivä Hallavaan tullessani maneesiin esteradan, ja hyppäisin molempien tyttöjen kanssa rataa. Talutin Blaikun takaisin talliin, omaan turvalliseen karsinaansa lepäämään. Harjailin tammaa hetken, tarkistin vielä hokit ja annoin sille viimeisen porkkananpuolikkaan. Ilta oli jo ehtinyt pimetä, joten en ihan pysynyt aikataulussani (taaskaan) ja ehtinyt kotiin ennen pimeää. Mutta se nyt on pieni maksu yhdessä vietetystä ajasta.