Kyyhkysatu

Ei vois enempää naurattaa

”Ei &¤)@#&!)/!!! Voi =/=/¤?@! )/¤?”¤0!!” Poljin jalkaani maahan ja kirosin kurkku suorana. Moponi oli _taas_ jättänyt minut matkan varrelle viikon aikana muutettuani tänne. Ja tällä kertaa olin menossa tallille, se olisi ollut tärkeämpää kuin mikä! Potkin hiekkaa tuohuksissani ja mietin kuumeisesti mitä tekisin. Muutama varis nauraa räkätti minulle viereisen pellon puhelinlinjoilta ja näytin niille mielenosoituksellisesti pitkää keskisormeani. Ei voinut enempää ketuttaa… Olin jo aamusella ollut tallilla, sillä olihan meille tallilaisille järjestetty maastoratsastusreissu. Kyyhky-tamma, uusi hoitohevoseni oli ollut aivan unelma – vaikka häselsikin hoitaessa hieman liikaa. Tällöin moponi oli toiminut moitteita, ajoin tallille ja takaisin kotiin vailla tietoa ongelmista. Mutta mikä nyt oli… Pian keksin kuitenkin soittaa siskolleni että voisiko hän nakata minut tallille. ”Pienen” ilkkumisen ja nauramisen jälkeen tämä ”maailman ihanin ihminen” suostui nakkaamaan minut tallille, mutta tiesin – ettei se kettuileminen jäänyt siihen. Siskoni osaa sitten olla ärsyttävä.

Odoteltuani varttitunnin tienposkessa ja kokeiltuani kahden minuutin välein toimisiko peltilehmäni, siskoni saapui uudella mersullaan eteeni. Katselin hetken ihaillen kiiltävää tumman sinistä maalipintaa ja astuin autoon. Sieraimiini kantautui heti puhtaan nahkan ihana tuoksu ja korviini kumeasti hyrräävä moottori – tämä se vasta oli elämää! Haaveiluni kuitenkin keskeytti siskoni. ”Miks h*mmetissä porukat osti sulle tommosen ruoskan kun rahalla ois saanu parempaakin!” tämä räyhäsi kuskin paikalla. Myötäilin blondin kiukunpurkauksia ja nauroin sisäisesti hänelle. ”Se on sitten varma että käytettyy autoo et hommaa, okei?! Vaikka ois kuinka hieno. Tää on viimenen kerta kun pelastan sut!” Siskoni jatkoi ja mumisin tälle jotain vastaukseksi.

Olimme jo tulleet Kaviopolkua hyvän tovin. Siskoani ei huvittanut yhtään ajella hiekkateitä, sillä tämän kulta likaantuisi. Ei siinä, ei huvittaisi minuakaan. Katselin tämän ilmeitä jokaisen kuopan ja kuralammikon kohdalla ja pidättelin naurua. Ne on nuo naiset, ajattelin huomatessani maneesin päädyn pilkottavan puiden lävitse. ”Tuun sitten seittämän maissa hakemaan.” siskoni sanoi ja nyökkäsin. Kiitin siskoani ylikohteliaasti parkkipaikalla ja nousin autosta. Asetin oven nätisti kiinni, sillä sisko ei pitänyt ovien paukuttelusta ja lähdin astelemaan kohti tallirakennusta.

”Huhuu, onko täällä ketään!” huhuilin astuttuani ovesta sisään. Ei ristinsielua, ajattelin itsekseni ja päätin käydä tsekkaamassa tallituvan. Ei ketään täälläkään, ihmettelin nakatessani repun kaappini eteen. Rojahdin tylsistyneenä sohvalle ja ojentelin jäseniäni. Haukotus ja pari lisää – ne ottivat vallan minusta ja ummistin silmäni. Mutta en kerinnyt vetää kuin yhden syvän henkäyksen kun kuulin kolinaa tallikäytävästä. Juoksin nopeasti tallin puolelle ja huomasin, että illan ensimmäiset tuntilaiset olivat palauttamassa heppojaan. Ei näy Kyyhkyä ei, harmittelin mielessäni. Ajattelin tamman olevan tunnilla, mutta päätin varmistaa asian vielä Emmiltä, jonka huomasin hääräävän tuntilaisten joukosta.

”Joo, se juoksee nyt tän toisen tunnin tuol maneesissa.” Emmi vastasi minulle ohimennen. ”Voit vaikka puhdistaa tuon sen karsinan ja sit kun viimeset tuntilaiset tulee talliin laittamaan heppoja niin niitä vois auttaa?” Nainen jatkoi kysymällä todeten ja nyökkäsin tämän ehtiessä jo kadota varustehuoneeseen. Vai että kakkaa pääsen lapioimaan, ajattelin mielessäni naurahtaen. Kävin hakemassa kottikärryt ja talikon hollille, mutta odotin kuitenkin ensimmäisten tuntilaisten poislähtöä, jotten olisi tiellä.

Porukan vähentyessä suuntasin itseni Kyyhkyn karsinalle. Asetin kottarit oven eteen pujahdettuani ensin itse sisälle. Aloin keräilemään lantakasoja ja heittelemään niitä kottareihin. Onneksi Kyyhky oli suhteellisen siisti tamma, kaikki jätös oli yhdessä nurkassa. Putsattuani karsinan pääpiirteittäin lähdin kärräämään kottareita lantalaan. Kippasin lastin perille ja vein tavarat paikoilleen. Katsastin vielä karsinan, olisiko se tarvinnut lisää puruja. Muutamaan kohtaan olisi voinut heittää, jotenka hain toisilla kottareilla sylillisen pehmukkeita karsinan pohjalle.

Valmistuttuani karsinan putsaus operaatiosta ja odotettuani kymmenisen minuuttia alkoi viimeisen tunnin ratsastajia valua talliin. He katsoivat tallin ilmoitustaululta hevosensa ja alkoivat ahkerasti puunata ratsujaan, jotka olivat tallissa. Ilmoitin heti kättelyyn, että minulta sai pyytää apua ja asetuin tarkkailemaan tilannetta ruokaboksin seinustalle. Hetken kuluttua eräs lyhyehkö, ehkä ikäiseni tyttö tuli pyytämään minulta apua. Hän ei nimittäin saanut nostettua satulaa Celle-herran selkään. Ja huhhuh, ruuna oli kyllä todella korkea. Nakkasin satulan kevyesti hepan selkään ja sain kiitokseksi leveän hymyn. Hymyilin takaisin tytölle ja menin takaisin päivystämään paikalleni.

Minuutteja vaille tasan kaikki tallissa olevat ratsukot olivat valmiita ja he lähtivät jonossa kohti maneesia. Minä jäin nostelemaan karsinoihin jääneitä riimuja ja naruja paikoilleen ja odottamaan kakkosryhmän paluuta. Pian kavioiden kopina kumisi tallikäytävillä ja kaksi hevosta saapui takaisin, Kyyhky ja Minca. Hymyilin tytöille ja annoin heidän laittaa ratsunsa pois. Katselin tilannetta hieman kauempaa ja kävin kerran avustamassa Mincan pienoista tyttöratsastajaa ponin alettua mököttämään nurkkaan. Naurahdin vain ja komensin ponia kääntymään, jotta tyttö saisi ponin hoidettua loppuun.

Ratsastajien lähdettyä menin vierailulle Kyyhkyn karsinaan. Taputin tammaa ja kerroin sille toistamiseen kuinka ihana se oli ollut aamulla. Letittelin aikani kuluksi tamman jouhia ja tutkin sen jalkoja ym. jotta oppisin tuntemaan tulevaisuudessa, jos sillä olisi jokin pielessä. Kerroin Kyyhkylle myös aiemmasta välikohtauksesta moponi kanssa ja kuinka siskoni aina nauraa minulle. Tunteroisen kuluttua viimeinenkin tuntiryhmä saapui hevosineen ja Aleksin kera talliin. Tervehdimme Aleksin kanssa miesmäisesti ja tämä ehdotti minulle iltaruokien valmiiksi laittoa. Hän myös kysyi kerkeisinkö jäämään tekemään iltatallia, mutta minun oli kohteliaasti kieltäydyttävä tietäessäni, että kyytini olisi pian pihassa. Laitoin nopsaan, mutta huolella hevosten iltaruoat astioihin, moikkasin väkeä joka oli vielä tallissa ja nousin pihalla odottavan siskoni kyytiin.

Topias & Kyyhky 1hm

Naama edellä puskaan kaatunut 10 - vuotias

Tallirakennus nököttää aivan nenäni edessä, uskottelin itselleni adidas-hupparini kauluksen suojista. Poljin kovaa vauhtia tallille päin, ilokseni myötätuuleen, sillä tuuli pauhasi tälläisellä kelillä aika lailla. Työnsin jääkylmät sormeni hupparini taskuun, ja huomasin heti kuinka yhdellä kädellä ajaminen vaikutti pyöräilyyn. Tuuli alkoi puhkua pyörää kumoon, pyörä ruperi kiemurtelemaan uhkaavasti.. Niinpä makasinkin pian ojan pohjassa nuutuneen näköisenä.
”Complet” mumisin sarkastisesti naama mudassa ja vilkaisin, minne pyöräni oli lentänyt. Ihme kyllä, fillarinrämääni ei näkynyt missään. Se ei ollut sitten ainoa murheeni – nenästäni alkoi vuotaa verta ja paljon.
”Noni, voisko se yläkerran mies ryhdistäytyä!” Huusin taivaaseen, mutta huutoni vain kaikui tuulen mukana pois. Potkin hiekkaa ja husin kaikki rumat sanat jotka tiesin. Sitten ei auttanut muu, kuin jatkaa matkaa kävellen vertavuotavana ja mutaisena.

Mieleeni iskeytyi kuva kirotusta pojasta, jota epäonni seurasi kaikkialle, niinkuin leffassa jonka olin katsonut edellis iltana Eeron kanssa.

Saavuin 'hilpeänä' tallinpihaan, sen kummempia sitä ihmetellen ja lampsin suoraan talliin. Olin yrittänyt saada verenvuotoa tyrehtymään kasvien lehdillä, mutta luomu keksintöni ei osoittautunut kauhean hyödylliseksi.  Käytävällä touhusi muutama tallityttö, jotka katsoivat minuun hämmentyneenä.
”Heissan tytöt” Irvistin suu ammollaan toljottaville kumppaneille, ja esittelin itseni juhlallisesti.
”William Damnkowski, sanokaa vain Vili” hymyilin vaatimattomasti, jolloin oranssihiuksinen tyttö alkoi tirskumaan. Kukaan ei sanonut vieläkään mitään, joten sain jatkaa keskusteluamme yksin.
”Totanoin.. Oisko paperia?” Kysyin näyttäen sormeeni valunutta veritahraa. Samassa blondi riensi äkkiä pois ja hävisi oven taakse. Näytin varmaan naama edellä puskaan kaatuneelta 10 – vuotiaalta, mutta tallilaiset näyttivät vieläkin vain äimistyneiltä, eikä kukaan nyrpistellyt nenäänsä minulle.
”Tervetuloa.. Vili?” Kuului ystävällinen ääni takaani. Käännyin katsomaan ja näin mukavannäköisen tummatukkaisen miehen kävelevän lähemmäs.
”Ihan oikein arvattu!” virnistin ja pyyhin mutaa naamastani hupparini hihaan. Aleksin ilmeestä päätellen, olin totaallisesti saanut arvoiseni sissäntulon ja aloinkin kiiruusti selittämään tilannetta.
”Mää kaaduin mun pyörällä ja khömm..” - keskeytin lauseen ottaen paperin vastaan blondilta ennenkuin jatkoin:
”Ja sit tuli pikkanen problème tän mun nenän kans..” Mumisin puolet naamasta peitettynä paperiin. Tyttöjen naurusta ei ollut tulla loppua, mutta tunsin huolestuneen katseen miehessä joka oli saapunut hetki sitten.
”Eihän oikeesti sattunu?”
”Eiiii.. Ei, sattunu.” vakuutin pudistellen päätäni, taitellen paperista rullan, jonka työnsin nenääni vuodon tukoksi.

Kun olin saanut tarvittavan 'ensiavun' tytöt, ja tummatukkainen mies esittelivät itsensä.
Oranssihiuksinen oli Valma, blondi oli Janelle ja kauempana puuhaillut tyttö oli Maikki. Aleksiksi esittäytynyt mies oli tallin omistaja, ja lupasi esitellä minulle paikat. Ensi töikseen hän esitteli tallituvan ja karsinat, mutta hevoset olivat valitettavasti ulkona tarhailemassa, joten Kyyhkyä ei näkynyt. Ne haettaisiin kuitenkin pian ulkoa, jolloin voisin tutustua tammaan syvemmin. Rakennuksessa oli myös tallivintti, satulahuone sekä rehuvarasto, plus pesari. Muistin kohtaloisen hyvin kaikki paikat, joten annoin Aleksin ninjailla matkoihinsa, ja menin itse tupaan vaihtamaan paperikäärön. Sohvalla nököttivät kolme tapaamaani tyttöä sekä neljä muuta, jotka tervehtivät minua hymyillen.
”William, tain sanokaa mielummin Vili” tokaisin tytöille jotka heilauttivat kättään ja sanoivat jo tietävän kaiken minusta. Katsoin kolmea tuttua tyttöä epäilevästi ja virnistin.
”Jaahas..” Mumisin ääneen ripustaen takkini naulakkoon, mietin, olinko näyttänyt jopa niin pahalta,  että minusta on heti kerrottava muille :-D..

Vietin leppoisaa iltapäivää yhdessä Valman, Alanan, Nannan, Maikin, Janellen ja Sallin kanssa. Luojan kiitos seurassamme oli yksi poika, Miro, joka vaikutti ihan kivalta tyypiltä. En ainakaan joutuisi hukkumaan tyttöpaljouteen, siis ainakaan yksin.

Tumma, pitkä tukka pilkisti tuvan oven raosta, juuri kun olimme päässeet tyttöjen kanssa jutunjuuren, tämä pyysi kaikia hoitajia auttamaan hevosten sisälle tuonnissa. Kaikki ryntäsivät mukaan, jopa minä valuin valtavirran mukana ulos Kyyhkyn päitset ja riimunnaru kädessäni. Kyyhky laidunsi muiden hevostammojen  Tintun, Darcyn ja Nikitan kanssa. Nanna nouti Tintun, kun minä taas hain Kyyhkyn. Tamma ei siltikään ollut mikään helppo tapaus ja sain ähkäillä suomenhevosen kanssa monta minuuttia, ennenkuin Nanna ehti apuun.
”Ai sä oot täällä vieläkin! Noh, mä vien Darcyn ja Nikitan sissään, niin josko se tulee sit perässä.” Nanna sanoi hieman huvittuneeseen sävyyn, ja lähti edeltä Darcyn ja Nikitan kanssa talliin. Kyyhky nörtyi kiinniotettavaksi nähdessään muidenkin hevosten menevän talliin, joten sain lopulta olla nielemättä ylpeyttäni taluttaessani Kyyhkyä karsinaansa. Toisaalta, ylpeyteni oli valunut jo Nannan edessä, joten tuskin sillä oli väliä, että Kyyhky pukkasi minut naamalleni karsinaan, ja että miltein kaikki näkivät sen.. Eipä kai.. Irvistellen hyppäsin äkkiä ylös ja syljin purut suustani. Vanhat maiharit olivat saaneet osumaa, mutta en välittänyt siitä, sillä ne olivat jo valmiiksi polvesta rikki.

Todellakin, sain koko aikaa olla lähituntumassa maata, enkä voi sanoa, ettei se vaivaa minua ollenkaan.

Harjailin parhaillaan Kyyhkyä, kun Valma viipotti karsinan ovelle.
”Hei tiesiksä että tänään on niinku Dunjan ja Kyyhkyn vapaapäivä..” Tyttö hymyili samassa kun heleä puna nousi tämän kasvoille.
”Niin..?” Mumisin odottaen että Valma jatkaisi.
”Haaaaaluisiksää.. Kun mulla ei oo muutenkaan muuta seuraa, niin kiinnostaisko sua tulla kattoo vähän Hallavan maastoja? Jos siis jaksat.” Tyttö kysyi jo paljon vapautuneemmin.
”Joo, se olis kivaa.” Hymyilin ja sanoin olevani kymmenen minuutin päästä tallinpihassa. Valma nyökkäsi ja käveli oudon kontrolloidusti pois.
”Mikäköhän noilla tytöilläkin oli, menee ihan sekasin kun talliin tulee joku poika..” Mumisin Kyyhkylle joka räpsytteli vain viisaasti silmiään eikä pukahtanutkaan. Ehkä se tiesi sen syvällä sisimmissään, noin naisena.

Myöhemmin lähdimme Valman kanssa yhdessä maastoon, ja tämä näytti minulle hänen lemppari ratsastusreittinsä. Menin Kyyhkyllä ilman satulaa, joten näin eka ratsastus kerraksi, ei oikein voi sanoa mitään kunnollista pointtia, mutta kyllä kivaa oli. ”Ainut vaan, että mä näytin ihan puskaan naama eellä kaatuneelta kymmenenvuotiaalta.” Tokaisin kotona Eerolle. ”Mut oli ihan mukavan olosta porukkaa, aika tyttövaltaista”

sori Valma kun käytin sua mun tarinassa D:.. dont maind.. mulla hävis se edellinen (ja parempi) tarina, joten tää on tällänen kiireinen kokoonpano, mut joo.. sain ainakin alotettua :-D ja toi "naama edellä puskaan kaatunut 10 - vuotias on lainattu Alanalta, eksyin vanhoille sivuille ja toi pisti silmään;) dont maind! Ja kommentoida saa:)

Vili&Kyyhky1HM

Pikkuisen pakoilua

Tuijotin rähjäisen kämppämme ikkunasta ulos. Siellä oli valoisaa, muttei kirkasta, ja harmahtavat pilvet olivat peittäneet kirkkaan sinisen taivaan. Kämppäkaverini Eero kuorsasi huoneen toisessa päässä olevalla nahkasohvalla, ilman paitaa, kolme tyhjää oluttölkkiä ja Bobo vieressään. Hänellä oli vapaapäivä, mutta puoli kahden aikaan päivällä mielestäni pitäisi jo olla herännyt.. Kutsuin Bobon luokseni ja rapsutin sen harmaata karvaa. Kettuterrierri hyppäsi syliini ja pukkasi minut maahan, jotta pääsisi nuolemaan kasvojani. Minua ei hirveästi naamapesu houkutanut, joten työnsin koiran laiskasti sivuun ja haukottelin makeasti. Vedin löysän villapaidan ylleni. Se oli mummoni  neuloma, ja siinä oli kevään värejä. Sujautin jalkaani vaaleansiniset farkut ja mustavalkoruudulliset sukat ja nappasin kuivakaapissa odottavan näkkärpussin mukaani.

Otin Eeron vanhan ja osin ruostuneen jopon ja pyöräilin uhkarohkeasti poukkoillen epätasaiseksi kovettuneen mutatietä pitkin pidellen molemmat kädet visusti pyörän tangossa. Viime retkeni tallille oli ollut lievästi sanottuna epäonninen ja nyt fillarinrämäni piileskeli ties missä, joten ei auttanut muu kuin lainata Eeron ruosteista jopoa. En halunnut juuri tänään olla kotona, sillä kämppikseni tyttöystävä tulisi kylään. Tai oikeastaan kukaudeksi, minun epäonneksi. Vihasin Eeron tyttöystävää, Esteriä, hiton pummi, ei voi muuta sanoo. Vaikka tiesin että joutuisin joka tapauksessa viettämään tytön kanssa aikaa, en halunnut olla siellä silloin, kun hän levittelisi romppeitaan ympäri hökkeliämme.

Tallipihalle tullessani näin Valman ratsastamassa Dunjalla kentällä. Hän näytti keskittyneeltä, mutta Dunja porskutti tyytyväisenä peräänannossa. Huiskautin kättäni Valmalle, mutta hän ei näyttänyt huomaavan. Katselin Dunjan ja Valman työskentelyä, ennenkuin tyttö huudahti:
”Moi! Tuutko tänään ratsastaa?” Pudistelin päätäni ja kävelin lähemmäksi kenttää.
”Kyyhkyllä on tänään ikävä kyllä tunti. Mutta aattelin käydä juoksuttamassa sitä, jos Aleksi antaa luvan.” Virnistin Valmalle. Tyttö nyökkäsi hymyillen varovaisesti ja minä palasin tallin kuistille.
”Voit tulla auttaa mua, jos haluut!” Huudahdin tytölle. Tämän ilme kirkastui luvatessaan tulla auttamaan Asetin lommoisen jopon varovasti tallin seinää vasten, ja harpoin talliin tyytyväisenä rouskutusten sekaan. Osa hevosista oli jo syönyt päiväheinänsä, mutta Kyyhkyllä oli vielä heiniä edessään. Kipaisin hakemassa harjapakin ja avasin karsinan oven. Aloin varovaisesti harjaamaan tammaa sen syödessä ja kuuntelin samalla musiikkia iPodistani.

Kyyhky alkoi näyttää puhtaalta ja minä poikkesin toimistoon, jossa Aleksi istuskeli tyytyväisenä jalat pöydällä, jutellen vaaleahiuksiselle naiselle. Moikkasin Aleksia ja naista, joka seisoi hänen vieressään.
”Mä oon William, sano vain Vili. Mutta hei Saanko Aleksi juoksuttaa Kyyhkyä tänään? Kysyin mieheltä esittäytyen pikaisesti. Aleksi nyökkäsi ja nainen aukaisi suunsa sanoakseen jotain:
”Moi Vili! Mä oon ratsastuksenopettaja Eeliina.” Tämä sanoi.
”Kiva tavata, mutta mä meen nyt juoksuttaa Kyyhkyä.” Sanoin osoittaen peukalollani ovea kohti. Nyt sekä Aleksi että Eveliina nyökkäsivät ja lähdin ovesta takaisin talliin. Harppoessani kohti Kyyhkyn karsinaa, törmäsin käytävällä seisoskelevaan Valmaan.
”Moi!” Tyttö hymyili kädet selkänsä takana.
”Bonjour!” Tervehdin Valmaa. ”Sä varmaan olit parhaillaan harjottelemas Dunjalla kisoihin vai?” Utelin muistellessani tämän ja vuonohevosen työskentelyä ulkona.
”Äh, en mä mee Dunjalla kisoihin, kuhan vaan treenasin.” Valma hymähti huitaisten  kättään.
”Jaa, jaa..” Mumisin ja kävelin Kyyhkyn karsinalle. Kiinnitin tamman liinaan ja huikkasin Valmalle lähteväni maneesiin. Tyttö ilmoitti tulevansa mukaan, kunhan vain niputtaisi Dunjan suitset ja veisi paikoilleen. Minä lampsin maneesiin Kyyhkyn kanssa ja jäin odottamaan Valmaa.


Huitaisin kevyesti raipalla ja yritin taivuttaa Kyyhkyä isolla tiellä. Tamma aluksi vähän puikkelehti levottomana, mutta sain se silti siirtämään itseään sen verran että se taipui nätisti ympyrällä. Valma oli siirtynyt katsomaan maneesin penkille ja huikkasin silloin tällöin neuvoja Kyyhkyn kanssa. Minä juoksutin tammaa molempiin suuntiin, aloittaen perinteisellä ravi-käynti-ravi-käynti – siirtymisillä. Kyyhky reagoi hienosti, niin ääneen että raippaan ja sain sen hyvin tuntumalle. Siirsin tamman laukkaan, ja annoin sen laukata ylimääräisiä höyryjä itsestään. Kun se alkoi väsyä, vaihdoin suunnan ja aloitin uudelleen ravi-käynti siirtymisistä. Kun olin tyytyväinen, kannustin sen laukkaan ja muutaman kierroksen jälkeen pysäytin tamman kokonaan. Päästin suomenhevosen kokonaan vapaaksi juoksentelemaan ja juoksutin sitä välillä uralla. Loppuverryttelyksi pyysin Kyyhkyä seuraamaan minua käynissä. Se onnistui kuitenkin vain näkkärinpalasella, jonka olin työntänyt taskuuni. Ennenkuin Kyyhky sai herkun, venyttelin sitä siirtämällä leipää eri paikkoihin, jolloin se kurottautui noukkimaan sitä ja sai samalla hyvää venyttelyä. Kun olin valmis, talutin Kyyhkyn pihamaalle ja vein sen sisälle karsinaan.

Hoidin Kyyhkyn kuntoon ja talutin sen tarhaan.
”Hei..?” Kuului epämääräinen tervehdys jostain takaapäin. Kurkkasin satulahuoneen hyllykyn takaa.
”Bonjourrr!!” Irvistin eteeni ilmestyneelle punkkaria muistuttavalle tytölle, miettien olinko kenties jutellut tytön kanssa aijemmin.
”Puhuk sää suomee?” Tyttö irvisti vaivaantuneena. Olin purskahtaa nauruun mutta vastasin silti leppoisasti:
”No joo. Oon William. Mut sano sä vaan Vili.” Esittäydyin virnistäen.
”Nanna.” Tyttö hymähti lyhyesti ja me kättelimme.

Sain tyttösestä vähän kylmän ensivaikutelman.. Mutta eiköhän se siitä..
Pian polkaisin pyöräni kotia kohti, odottaen kauhulla, mitä tulevan piti. Ester ei saanut minua yleensä mitenkään hihkumaan innosta, joten uskoin ettei se olisi muuttunut viime kerrasta. Palaisin ainakin vielä illalla tallille, pakoon kamalaa Esteriä.

mä en yhtään muista oltiinko me tutustuttu Nannan kaa ennen, mutta tää meni jo:D Ja älkää lukeko kauheella syynnillä, kun yritin vaan kehäillä jotain randomia..

Vili&Kyyhky2HM

Lämmin kevätpäivä..

"Meen tallille!" Huikkasin Esterille, joka kokkaili keittiössä ja nappasin keittiönpöydältä banaanismoothieni ja pinkaisin ulkoilmaan. Juoksin portaat alas ja nappasin fillarin ja aloin polkemaan, suuntana hallava. Tasaisemmalle tielle päästyäni uskaltauduin ryystämään pillillä smoothietani ja olin kaatua pyörälläni, kun hapan alkoholin maku pilkisti banaanin takaa.
”Mitä hittoa!” huudahdin ääneen ja pysäytin pyörän. Hämmensin pillillä pirtelöäni ja haistelin sitä varovasti. Ester oli päättänyt sabotoida raitista elämääni, ja tunkenut vodkaa smoothieeni.. Olin tehnyt sen vartavasten itselleni eilen illalla, eikä se voinut olla illalla. Ester perkele.
Olisin kääntynyt takaisin antamaan pummille selkäsaunan, mutta käännyinkin sitten takaisin, sillä en jaksanut vaivautua juuri nyt. Tyyppi oli keittiössä väsäämässä jotain omituisen hajuista ruokaa, joten ei juuri nyt. Valutin vaaleanleltaisen mössön ojaan ja heitin pahvimukin seuraavaan puistoroskikseen.

Tallipihalle päästyäni, hyppäsin pois pyörän selästä. Pyörä jatkoi matkaansa hetken kunnes kaatui tallin seinän kohdalle. Ruosteisessa jopossa ei jarrut toiminut, joten pääsin taktikoimaan sen pysäyttämisessä.
"Moi Vili!" Kuulin tallin suunnalta asetellessani pyörää seinää vasten.
"Bonjour!" Tervehdin vaaleakutrista tyttöä joka viihotti tallista. Maikki.
"Tuutko auttaa alkeistunnille?" Tyttö uteli pyyhkien hikeä otsaltaan.
"Oui, tulen, tulen.. Käyn ensin heittämässä mun kamat Kyyhkyn kaappiin." Vastasin hymyillen ja tallustin tallin ovelle.
"No tuu sitten nopeesti! Mä paiskin töitä tuolla kun mikäkin.." Maikki mumisi ja paineli perässäni talliin. Kävin heittämässä reppuni tyhjään tupaan, jonka pöydällä koreili iso lautanen joka oli pullollaan korvapuusteja ja muita herkkuja, ja tekstin:
SAA OTTAA! T.NIINA

Napsin korista muutaman herkun, ennenkuin Maikki löysi minut itse teosta ja hoputti minut talliin.

Suu täynnä ruokaa marssin Maikin kanssa täyteen maneesiin, jossa alkeistunti oli juuri käynnissä.
"Saihan se Maikki värvättyä lisäapua!" Aleksi naurahti nähdessään minut.
"Jep. Mä alistuin nyt tulla tänne helppii." Hymyilin miehelle. Aleksi nyökkäsi Kyyhkyn suuntaan ja menin tamman ja sillä ratsastavan pikkutytön luo. Kyselin tytöltä tämän nimeä, mutta hän soipersi vain jotain Ellan tai Ellin tapaista.
"Okei Elliida von Sydow, nousehan satulaan!" Virnistin tytölle ilkikurisesti ja tarkkailin tämän ilmeitä hänen kavutessa Kyyhkyn selkään. Pikkuisen kasvoille nousi puna, mutten oikeastaan välittänyt siitä. Talutin tyttöä koko tunnin ajan ympäri maneesia, enkä ollenkaan ihmetellyt miksi Maikki oli hoputtanut minua hiki otsalla. Pikkuiset saivat kokeilla myös pienen pätkän laukkaa ja se oli sitten aikamoista rääkkiä. Juoksin Kyyhkyn rinnalla yrittäen saada hevosta edes jotenkin haltuun. Pieni tyttöparka sai siitä varmasti iänikuiset traumat; "se poika joka kutsu mua eri nimillä, sellasilla ihan oudoilla ja anti sen hevosen laukata ihan minne sattuu." Creepy.

Pyyhin otsaani pieneen pyyhkeeseen ja haroin tummanruskeaa tukkaani samalla kun katsoin tarhassa maleksivaa Dunjaa ja Vikiä. Mulle tuli Valma mieleen. Samassa huomasin Inkan tulevan pyörällä kaviopolkua pitkin.
"Bonjourr!" Huudahdin tytölle joka huiskutti minulle takaisin. Hepat lähtivät lapsomaan muualle minun huomion siirtyessä Inkaan.
"Moi!" Tyttö huudahti ja käveli lähemmäksi. Huomasin pienen punoitulsen tämän poskilla, mutten jaksanut välittää siitä.
"Hei jos sulla ei oo hommaa, niin autatko mua Ranan kanssa?" Inka kysyi. Pudistin päätäni ja kysyin mitä tyttö aikoisi tehdä. "Niin, no.. Nyt kun on näin kuuma ilma niin aattelin pesasta sen." Inka mumisi.
"Joo, tuun mielelläni auttaa!" Lupauduin ja seurasin tätä talliin. Inka kävi tottuneesti hakemassa Ranan pessarille ja minä noudin kaikki tarvikkeet. Aloimme yhdessä puunaamaan Ranaa jutellen samalla yhtä sun toista. Enimmäkseen hevosista ja opiskeluista. Inka oli osittain aika ujo, mutta tykkäsin hänestä silti valtavasti. Kuulin käytävältä askelia ja tervehdyksen. Tunnistin äänen, Valma. Tervehdin tyttöä ja yritin pitää naaman peruslukemilla, vaikka tahtomattakin ilmeeni kiristyi vähän. Kun Valma lähti, jatkoimme taas puhumista tavalliseen tapaamme. En puhunut torstai päivän draamasta, sillä en halunnut latistaa tunnelmaa. Sitäpaitsi en ollut Valmalle enää niin vihainen.

"Mulla on hirveen kuuma." Inka valitti. Kieroilin hetken itsekseni, kunnes yllätin tytön pienellä vesisuihkulla.
"HEI!" Inka kiljaisi ja roiski vettä päälleni. Minä roiskautin vielä enemmän, mutta sitten Inka syöksyi lähemmäs ja kaatoi vesisangon päälleni. Katsoin tyttöä yrittäen näyttää vihaiselta, mutta epäonnistuin yrityksessä ja puhkesin nauruun.
"Haahaa, siitäs sait!" Inka sanoi teko-ylimielisesti. Kaadoin samantien oman sankoni tytön niskaan ja siinä me nauroimme yhdessä täyttä häkää.
"Jaahas, täällä on vesisodat alkanut.." Aleksi nauroi ilmestyessään nurkan takaa.
"Vili alotti!!" Inka sanoi kuin pikkulapsi päiväkodissa ja sitten nauroimme taas.

Lopun päivää jutustelimme Inkan kanssa kaiken laista ja veimme jo tarpeeksi kärsineen Ranan tarhaan. Vielä kotona naamani oli hymyssä suin, vaikka Ester tyrkuttikin mulle jotain karmeita pinaattilihapullia. Yöks.

Tein tän kaikella tuskalla ruotsinkielisestä automaattikirjottajasta huolimatta kännykällä, mut oon silti ihan ylpee u_u Ja kaikki kunnia Inkalle vesisodasta! <33

Vili&Kyyhky3HM

Kauniita unia..



Vilin päiväunia.. Poika nukahti tallitupaan Hiisu sylissään;)

Rapsutin pois viimeisenkin kurakikkareen, kunnes Kyyhky alkoi näyttämään omalta itseltään. Tarhassa se oli vielä näyttänyt enemmänkin kuramöhkäleeltä kuin hevoselta. Nappasin pakista vielä kaviokoukun ja kävin jokaisen kavion läpi. Kyyhky nosti kyllä jalkansa tavallista kiltimmin ja arvatenkin sillä oli pieni koira haudattuna: Tamma nimittäin päätti pukata minut selälleni takaapäin, tuntsarikäytävän betonilattiaa vasten.
"Ai saasta!" Murisin tammalle, irvistäen tuskissani. Kyynerpää taisi venähtää.. Mietin mahtaisiko tuvasta löytyä Ice Poweria, joten harpoin sen ovelle ja aloin penkomaan kaappia.

Etsittyäni kaikkialta, tulin siihen tulokseen, ettei mokomaa voidetta löytynyt mistään. Irvistellen palasin takaisin talliin ja vein Kyyhkyn karsinaan.
"Toi sattu ja paljon.." Mumisin tammalle närkästyneenä. Sen naisen aivot eivät toimineet kauhean älykkäästi, jos voin sanoa. Se vain tuijotti minua enkelimäisesti nappisilmillään, kuin mitään ei olisi tapahtunut. Kipu alkoi pikkuhiljaa hellittää, joten ajattelin mennä pesemään Kyyhkyn varusteita. Tallissa oli creepymäisen hiljaista, kun tuntiryhmä oli mennyt maastoon. Jokatapauksessa Inka istui satulahuoneessa pesemässä Ranan suitsia.
"Bonjour." Hymyilin ja istuin tytön viereen.
"Moi!" Inka naurahti ja jätti suitset sikseen. Minä painauduin tytön selkää vasten väsyneenä ja mutisin tälle venähtäneestä kädestäni.

Jossain vaiheessa olin ehtinyt nukahtaa satulahuoneeseen. Heräsin siihen, kun Hiisu naukui sylissäni. Inka oli jättänyt lapun: [i]Nuku rauhassa! :* Lähdin maastoilemaan Ranalla ja jätin sut siihen kun nukuit niin söpösti.. Nähdään! -Inka[i/]


Mä en oikeen tiiä minne tää ois pitäny laittaa, mut tää meni jo tähän:D Piirtelin matiikantunnilla kuulakärkikynällä jotain randomia kun oli tylsääx) Tarina tähän tulee myöhemmin!

Vili&Kyyhky 4HM

Weird Day.. I think..

Oli omituinen päivä. Olin tuntenut sen siitä asti, kun heräsin Esterin kainalosta nahkasohvalta ja kun sain heti aamusta epämiellyttävän kokovartalohieronnan ja pinaattilihapullia hillon kera. Vielä sellasia rasvalta haisevia, jotain sushimössöä. Jarrutin tallipihaan ja keltainen jopo pysähtyi vikisten juuri ennen, kuin se iskeytyi Niiskuun.
"Hei katti! Voisit vähän kattoa mihin jäät torkkumaan, mä olin ajaa sun päälle!" Räyhäsin mustavalkoiselle kissanpennulle, joka napitti minua ihmeissään. Mä en tienny, et kissoillakin on sellasia omahyväisiä päiviä, niinku ihmisillä, et ne vaan esittää tyhmää ja hymm.. Tiedättehän te? Et esittää tyhmiä sen takii et on muka "söpöö" olla ääliö. Hyih. Jätin kuitenkin pyörän nojaamaan tallin seinää vasten, ja hipsin sisälle talliin. Oli aika hiljaista, hevoset olivat ulkona ja tuntilaiset maastossa, eikä tallissa näkynyt ristinsielua. Muutaman "huhuu":n jälkeen, päätin mennä tallitupaan, mutta se ei käynytkään niin helposti. Ensin työnsin ovea sisäänpäin, mutta se vain jumitti paikoillaan. Kahva liikahteli. Joku oli sisällä. Rämppäsin ovea niin voimakkaasti, että oven maalit olivat lähteä. Mutta sitten, toisella puolella ovea ote hellitti ja ovi aukesi kyllä juu, mutta arvaatkaas kuka ei ollut valmistautunut siihen ja lensi mahalleen keskelle tuvan lattiaa tallilaisten naurujen saattamana?

Niin. Minähän se.

"Mikä helvetin järki niinku tossakin oli.." Mumisin katsomatta muihin. Kohotin vähän päätäni lattiasta nähdäkseni nenäni alla olevan veritahran. Joku lähti hakemaan paperia ja joku putsata verta lattiasta. Tupa oli siis pullollaan porukkaa ja tunnelma oli jotenkin jännittynyt. Vihdoin kun sain paperia nenäni alle, nostin katseeni tuvassa olijoihin ja annoin katseeni kiertää jokaisessa ihmosessä. Niina, Janelle, Inka, Valma, Miro, Christian, Salli, Nanna..
"Mikä sukukokous täällä on meneillään?" Ihmettelin.
"Nokun.."

Ja sitten alko se asioiden esittely..

"Eli siis.. Me vietetään täällä perjantaitapullonpyörityksen merkeissä ja sellasta.." Inka hymyili ja tarjosi minulle. lisää paperia. Nyökyttelin päätäni, vaikken oikeastaan vieläkään ymmärtänyt.
"Ja sori, mä istuin tos oven ees ja peljäsin et sieltä oli tulossa joku tuntilaisista.. Täällä kun on aikamoinen sotku.." Janelle pahoitteli. Samassa huomasin kauhean siivon joka vallitsi tuvassa.
"Tää olis sit parempi siivota nopeesti, jos meinaatte ettei Aleksi näe tätä." Mumisin hymyillen ja siirsin paperin syrjään. Taukotuvassa alkoi taas iloinen jutustelu siivouksen parissa. Minä taas siirryin tallin puolelle harjailemaan Kyyhkyä, kun siellä oli kerrankin niin hiljaista.

Sukin tasaisilla vedoilla Kyyhkyn karvapeitettä, samalla kun tamma tepasteli hermostuneen tallikäytävällä.
"Rauhotu ny.." Mumisin suomenhevoselle ja silitin sen kaulaa. Pian huomasin Inkan lähestyvän tallikäytävää pitkin vähän huojentuneen näköisenä.
"Hyvä et mä löysin sut! Missä sä olit?" Inka kysyi.
"Häh? Ai mä vain? Oon harjaillu Kyyhkyä tässä käytävällä koko aikaa!" Naurahdin siirtäen taas katseeni Kyyhkyyn.
"Onpas kummallista.. Et sä kyllä äsken ollut.. Mutta tuu äkkiä, me ei millään saada siivottua tallitupaa ajoissa, ilman apukäsiä!" Inka huokaisi. Kurtistin kulmiani. Kummallista tosiaan.. Seurasin silti tottelevaisesti Inkan perässä tupaan auttamaan muita.

Heti astuttuani sisälle, kouraani työnnettiin rätti, jolla sain puunata tiskiallasta. Ihmettelin kyllä, miten tallilaiset olivat saaneet sen liattua, mutta jotain vaaleanruskeita länttejä näytti kyllä olevan jokapuolella. Sitten Aleksi tallusteli sisään, parahiksi, kun kaikki oli saatu siivottua. Sitten muisrin Kyyhkyn joka oli jäänyt tallikäytävälle. Aleksi varmaan olisi suuttunut, jos olisi nähnyt tamman siellä yksin, mutta palatessani kiireen vilkaa talliin, Kyyhky oli karsinassaan loppuun harjattuna ja söi heiniään. Ja vaikka kuinka vihjailin Aleksille ja muille, ei kukaan kertonut hoitaneensa Kyyhkyä.

Mähän sanoin, että tää oli outo päivä..

Vili&Kyyhky5HM

Mä olin itse koko viikon talvilomalla, joten pääsin kerrankin valoisaan aikaan tallille vaikka jokaisena päivänä. Oli ihana herätä kaikessa rauhassa auringonpaisteeseen, syödä aamupala ja vetäistä tallikuteet päälle ilman kiirettä ja suunnata tallille moikkaamaan pientä kultaista. Saan auringosta ihan mielettömän paljon energiaa: autossa poppi soi täysillä, hymyilen suupielet korvissa ja laulan täysiä mukana. Mä voisin niin mielelläni elää tällaista elämää jatkuvasti. Ei kiirettä, ei stressiä, aurinko paistaa ja linnut laulaa. En vaihtaisi tästä hetkeäkään.

Okei, huijasin. Yhden jutun keväässä voisin oikein mielelläni skipata. Nimittäin karvanlähtöajan. Saat harjata, harjata, harjata, harjata ja vielä hetken harjata, eikä karvan irtoaminen tunnu loppuvan millään. Karvoja on takissa, paidassa, housuissa ja jopa rintaliiveissä. Erehdyt antamaan ponille pusun otsalle ja saat syljeksiä karvoja suustasi seuraavat puoli tuntia. Karvat pistelee joka paikkaan eikä niitä saa irti kuin yksitellen nyppimällä. Kun joka paikka kutiaa ja silmissä on jatkuvasti roskia (eli karvanpätkiä) tiedät, että kevät on täällä. Kaiken lisäksi poni on tässä karvanlähtövaiheessa aivan järkyttävän näköinen, kun kullanvärinen kesäkarva puskee läpi jo joistain kohdista, kun taas toisesta kohtaa poni on vielä aivan kerman värinen. Annankin pienen neuvon, joten kuuntele tarkkaan: a) sun on turha edes YRITTÄÄ harjata hevosta, kun harjauksen jälkeen olet itse se, joka sitä harjausta kaipaisi. b) Ei se  pissanläntikäs poni ole niin kamala, jos katsoo suoraan edestä tai ajattelee vaan ettei niitä länttejä ole. Koita kestää. Keep calm and niin edelleen.

Jokatapauksessa, kyllä mä olin kevätihminen. Vielä Aavan harjauksen (lue: harjojen jatkuvan putsauksen ja karvojen syljeksinnän jälkeen) mä lähdin reippaasti Aleksin pyynnöstä juoksuttamaan Kyyhkyn. Häsähösöllä oli kuulemma ollut sen verran ylimääräistä virtaa estetunnilla, että se oli päättänyt kolmesti pukittaa ratsastajansa selästään.
Niinpä ei auttanut muu kuin hömpsötellä tamman kanssa kentälle.

Alkuun sain neidin todella nätisti lähetettyä ympyrälle ja jopa useampi kierros sekä käynnissä että ravissa sujui oikein mallikkaasti. Kunnes neiti päätti, että nyt testataan mamman kenkien pitävyyttä ja liinan kestävyyttä. Poni ampaisi vauhtiin ja laukkasi ihan kuurona tuhatta ja sataa. Ei auttanut rauhalliset prrrrrrrrt, sooot, seeeeeeis, eikä sen liiemmin poniperkeleet, “NYT V**** LOPPU” tai mitkään muutkaan lasten korville sopimattomat karjahdukset. Siellä menin kantapäät maata kyntäen ponin perässä kun se veteli vähän laajennettua ympyrää pitkin poikin kenttää. Kun tamma ei ottanut hidastaakseen, päätin sitten lähteä leikkiin mukaan ja pidettiin laukkaa yllä sitten meikäläisen tahdin mukaan. Kyllä se poni kummasti alkoi pikkuhiljaa taas kuunnella mitä narun toisessa päässä oikein tahdoin, kun huomasi ettei täysiä ympäri kenttää laukkaaminen enää ollutkaan omatahtoista ja riittävän rebeliä. Kun vihdoin pysäytin ponin, se katsoi mua nappisilmillään pienet korvat aivan tanassa, vatsanalus kuravettä tippuen, että mitä sä siellä oikein puhkut ja puhiset, täähän oli vaan leikkiä?

Ei oikein kultainen aloitus henkeäsalpaavalle luottamukselle treenattavani parissa, sanoisinko. Ja vaikka me taidettiinkin olla aikamoinen näky kentän ohi kävelevän Alanan silmissä, niin välillä näinkin. Paremmin sit ens kerralla. Toivon mukaan.

//Noh. Tein tän tolla Valman keksimällä taktiikalla (abouttirallaa 15 minuuttia kesti), ja tekstistä tuli kyllä edellisiin verrattuna aika erilainen. Jälkeenpäin huomasinkin, ettei tää sisältänyt oikeestaan yhtään hoito IV:n kurssilla opetettuja juttuja, joten Aleksi, hyväksytkö tän? xD

Meillä oli Kyyhkyn kanssa takana todella huono päivä. Mulla oli valehtelematta käynyt ainakin kolmesti mielessä etsiä Aleksi käsiini ja ilmoittaa ettei me päästäkkään kouluvalmennukseen, koska meidän yhteistyöstä ei tänään vaan tullut mitään, mutta lopulta hinku mun kovasti odottamalle tunnille voitti. Taluttaessani sitten raivokkaasti steppailevaa (ja jotain muitakin outoja tanssimuuveja vetävää) tammaa kohti maneesia varpaat kipeänä ainakin kymmenestä kavion alle jäännistä, mä toivoin kovasti ettei me pilattaisi toisten tuntia meidän sekoilulla – ja että tunnin päästä Aleksi vielä antaisi meidän osallistua Hallavacupiin.

Avo - ja sulkutaivutukset oli yksi mun ihan lempparijuttu koulussa, ja ihan parasta lähestymisharjoittelua tämmöiselle jolla siihen rutiini on vielä vähän haussa sen “muutaman” vuoden taukoilun jälkeen. Kyyhky rauhoittui tapansa mukaan heti kun olin kavunnut sen selkään, ja vaikka olikin hyvin jäärällä tuulella liikkui kivasti eteen verryttelyssä ja pääty-ympyröillä avotaivutuksia tehdessä.

Rakastin Aleksin tunneissa sitä, että alkuhömpötyksiin käytettiin mahdollisimman minimaalinen aika, ja tekemistä oli paljon. Niin oli tänäänkin, tositoimiin lähdettiin lähes heti kun hevoset olivat saaneet lihaksensa aktivoitua.
“Eeva, muista ulkoavut ja tuntuma vasemmassa ohjassa! Sie et voi ratsastaa pelkästään oikealla ohjalla ja pohkeella - huomaatko, kuinka Kyyhky on ihan karannut avuilta!”, kuului Aleksin ohje kentän keskeltä melkein heti, kun olin saanut taas Kyyhkyn suoristettua. Se oli hyvä neuvo, mutta mulla meni silti hyvä tovi ennen kuin sain tamman edes jotenkuten ohjan ja pohkeen väliin. “Hyvä, nyt liikku huomattavasti paljon paremmin!”, Aleksi kommentoi jälleen ja pyyti kaikkia vaihtamaan suunnan ja jatkavan samaa tehtävää.

Ravissa Kyyhky alkoi kulkemaan hieman pohkeen edessä (tai enemmänkin ravihevosen kiitoravissa), joten mun täytyi tehdä huomattavasti enemmän puolipidätteitä, ennenkuin sen tajuntaan upposi edes vähän hidastaa vauhtia. Ensinmäinen avotaivutus ravissa ei ollut meidän osalta edes nimeksikään avoja, koska Kyyhky puri kuolaimelle ja hinautui ärsyttävästi mun sisäpohjetta vasten.
“Sisäavut läpi!”, Aleksi ohjeisti ihan kuin en itse olisi sitä tajunnut prkl. Oli kyllä meikäläisellä kirosanoissa pidättelemistä kun oikein sieluni silmin näin Kyyhkyn heiluttelevan henkistä keskisormea aivan nenäni edessä. “Eeva oikea ohja, vasen pohje! Noin, nyt menee paljon paremmin!”.

Mä jouduin pusertamaan viimeisetkin voimat itsestäni, mutta loppujen lopuksi se oli lopputuntia nähden kannattavaa. Välikäyntien jälkeen meidän täytyi nostaa laukka pitkällä sivulla, tehdä lyhyen sivun loppuun kymmenen metrin laukkavoltti, ja lähteä sen jälkeen ratsastamaan uraa pitkin sulkutaivutusta laukassa. Tehtävä oli haastava, mutta alkuverryttelyn ansiosta Kyyhky alkoi toimia jo paljon paremmin ohjan ja pohkeen välissä. Saimme lopputunnista Aleksilta paljon positiivista palautetta, ja olin kaikenkaikkiaan erityisen tyytyväinen meidän työskentelyyn. Eiköhän se siitä, Hallavacuppia kohti.

Talutin Kyyhkyn muiden perässä kaartoon kentän keskelle. Tamma seisoi jännittyneenä paikoillaan katsellen ympärillään tapahtuvaa tohinaa, kun ponnistin rutiininomaisesti sen selkään. Aleksi ohjeisti alkeiskurssilaiset pois kentältä, ja alkoi sitten kertomaan tämän päivän tunnista. Olin osallistunut Helppo C:n irtotunnille, sillä halusin varmuutta omaan ratsastukseeni, sekä tietysti mun ja Kyyhkyn yhteistyöhön. Me ei oltu vielä kunnolla yhteisessä sävelessä, joten perusratsastus oli tässä tilanteessa kaiken a ja o.

Kyyhky käänteli korviaan, kun jumppailin ohkaisiin ratsastushanskoihin kohmettuneita sormiani saadakseni veren kiertämään. En ilmeisesti vieläkään suostunut uskomaan että vaikka kevät olikin jo todella täällä, niin vielä ei kannattua ennostua kesästä liikaa.
Hytisin liian kesäisissä vaatteissani kylmän tuulen puhkuessa jälleen kentän yli, ja keräilin ohjia paremmin kouriini. Eiköhän kohta helpottaisi, kun pääsisimme itse asiaan.

Tänään meillä oli aiheena taivuttelut ja asetukset. Kyyhkyn suurin ongelma olikin juuri jäykkyys, jota nimenomaan nämä taivuttelut helpottaisivat. Ratsastin pohkeella reilummin eteen, jotta saisin tamman heräteltyä alkukäyntikoomastaan kunnolla tähän päivään ja tekemisen meininkiin. Samalla kuuntelin Aleksin ensimmäistä tehtävänantoa:
“Tänään lähdetään hakemaan hevosille oikeaa taipumista ja asetusta. Keräillään käynnissä pikkuhiljaa ohjia ja samalla tarkistetaan, että käynti on eteenpäin ja hevonen on varmasti kuulolla. Samalla kerrataan asetuksen ratsastus: käsi liikkuu asetuksen suuntaan sivulle ja näyttää hevoselle, mihin päätä käännetään. Ulko-ohja tukee ja sisäohja pysyy tuntumalla. Sisäpohje ratsastaa asetuksen ajan ja kun hevonen rentoutuu sisäohjalle, voi siitä pienesti myödätä. Hevonen asettuu niskastaan, kaula on suora ja näette perinteisesti silmäkulman ja sieraimen ulkorajan sieltä hevosen selästä katsottuna. Kuitenkaan ei saa jäädä tuijottamaan hevosen päätä, vaan katse eteen ja yritätte tunnustella, tuleeko hevonen läpi asetukseen, jotta pääsette myötäämään”, mies selosti. Meidän oli tarkoitus tehdä aluksi asetuksia pituushalkaisijalla: ensin asetus oikealla, myötäys ja keskellä suoristus - jonka jälkeen hevonen asetettaisiin vastakkaiseen suuntaan. “Eeva Kyyhkyllä voi aloittaa!”

Käännettyäni Kyyhkyn keskihalkaisijalle tarkistin istuinluut tasaisiksi alle ja pohkeet sopivasti askeleeseen kiinni. Päätin asettaa ensimmäiseksi oikealle: hivutin oikeaa ohjaa hieman sivuun, tuin liikettä oikealla pohkeella, ja pidin liikkeen jatkuvana vastakkaisilla avuilla. Kyyhkyn käynti hiljeni asteen verran sen keskittyessä pyyntööni, ja tuskastuttavan hitaasti mutta varmasti se asetti päätään oikeaan suuntaan. Parin askeleen jälkeen kiitin myötäämällä, ja suoristin hevosen huolellisesti rennoille avuille.

Toisella yrityksellä ratsastin paremmin istunnalla eteen, otin kättä selkeämmäksi, ja siirsin vastapohjetta aavistuksen taaemmas vaikuttamaan takaosaan. Suurta eroa se ei tehnyt, mutta ainakin oli parempi mieli kun olin edes yrittänyt ratsastaa kunnolla. Aleksi oli kuitenkin eri mieltä. Ratsastin kuulemma jopa liikaa, nyt piti keskittyä vain perusratsastukseen ja apujen selkeyteen. Hengitin syvään ja koetin uudelleen. Kun on vuosikaudet yrittänyt ratsastaa mahdollisimman paljon, oli hankala antaa muiden osa-alueiden vain olla, ja keskittyä pelkkään asettamiseen.

Ravitehtäviin mennessä oli sekä ratsastaja että ratsu lämmennyt paremmin, ja homma alkoi lutviutua. Raviaskeleessa oli hieman vaikeampi istua, ja siten vaikeampi keskittyä tasapainoisiin apuihin, mutta yritin parhaani. Keskellä kenttää asettelu oli paljon haastavampaa kuin uralla, sillä seinän antamaa tukea ei ollut, ja kaikki hevosen kaipaama kiintopiste täytyi tulla ratsastajasta.

Taputtelin Kyyhkyä vuolaasti, kun pääsimme ratsastamaan välikäyntejä tehtävien välissä. Aleksin antamien neuvojen kautta tunsin saaneeni Kyyhkyä ainakin vähän enemmän auki, ja meno oli alkanut tuntumaan jo paljon rennommalta.

“Istutaan harjoitusraviin ja jatketaan samaa tehtävää niin, että yhdistetään pitkillä suorilla tehtävään loiva kolmikaarinen kiemuraura. Nyt ei käydä kentän keskellä, niin kuin oikeasti kuuluisi, vaan kierretään nuo tötteröt uran puoleltan, niin, että pituushalkaisijalle jää tilaa suorittaa tehtävä.  Nyt hevosten pitäisi taipua kulman läpi kaarelle, sitten suoristus ja taivutus keskikaaren läpi. Taas suoristu ja taivutus kulman läpi ja siitä taas pituushalkasijalle, jossa haetaan asetus ja keskellä vaihto”, Aleksi kertoi. Jälleen kerran me saimme kunnian aloittaa, joten käänsin Kyyhkyn uudelleen L-päädystä kolmikaariselle kiemurauralle.

Kyyhkyllä oli kyllä ihana ratsastaa. Kerrankin homma ei lähtenyt tamman kanssa vesittymään, vaan tunsin oikeasti olevani yhteydessä hevoseen ja vaikutin avuillani sen liikkeisiin. Vaikka parantamisen varaa olikin (lähinnä omassa ratsastuksessani) aloin pikkuhiljaa olla oikein tyytyväinen meidän hösläykseen joka alkoikin näyttämään ajoittain ihan oikealta ratsastukselta.
“Miltä se tuntuu Eeva?”, Aleksi kysyi, kun vielä verkkailin suokkia raviympyrällä. “Se näyttää aika tyytyväiseltä ja tulee kivassa muodossa nyt kun sie sait sitä enemmän auki. Vai painaako se vaan kädelle?”
“Ei yhtään! Tää tuntuu mustakin kyllä tosi kivalta”, huikkasin takaisin.
“No niin mie arvelinkin. Tässä on tapahtunut kyllä huimasti kehitystä sen kouluvalmennuksen jälkeen, vaikka sie voisit kyllä edelleen ratsastaa vähän vähemmän. Silti se ei tarkoita että saisit jäädä vaan ajelehtimaan hevosen selkään, mutta siulla on taipumusta vaan ratsastaa liikaa ohjalla ja pohkeella. Kannataa keskittyä aluksi vain muutamaan osa-alueeseen kerrallaan, niin hiljaa hyvä tulee. Mutta loistavaa työtä viimekertaan nähden!”.

Loppukäyntien jälkeen Kyyhky sai vielä isot taputukset, kun jalkauduin kentällä. Muut tuntilaiset olivat vieneet heposensa edeltä talliin, joten tallipihassa vallitsi outo hiljaisuus. Lähdin taluttamaan Kyyhkyä talliin ja otin samalla kypärän pois päästäni.



Saadessani Kyyhkyn lopulta harjattua, vilkaisin rannekelloani ja huomasin kellon näyttävän jo puoli seitsemää. Tamma nökötti karsinassaan fleeceloimi päällä ja mä aloin oikeastaan olla jo valmis. Niinpä mun seuraava etappi olikin tallitupa, jossa Eevi ja Valma olivat parhaillaan viettämässä iltaa.
“En muistanutkaan että ratsastus oli näin ihanaa”, virnistin ja työnsin kypärän sekä ratsastushanskat kaappiini ja otin sieltä valmistamani eväät.
“No sun naamasta ei voi muuta päätelläkään”, Eevi naurahti ja nyökkäsi omaa kahvikuppiaan kohti. “Otatko?”
“Joo kiitos”, hymyilin ja lysähdin eiväiden kanssa tallituvan pöydän ääreen. En ollut tuntenut Eeviä kovinkaan kauaa, mutta naikkonen oli osoittautunut oikein mukavaksi ja samanhenkiseksi tyypiksi kuin minäkin. Ja jos meillä ei ollut muuta yhteistä tekijää, niin kahvi oli aina olemassa.
“Haluutko Valma kahvia?”, kysyin sohvalla neulovalta porkkanapäältä, kun huomasin pannuun jääneen vielä vähän tummaa nestettä.
“Hyi en”, tyttö nauroi ja huitaisi kädellään ilmaa. “En oikein perusta kahvista.”
“Ei se haittaa, mulle kelpaa kyllä kahvi”, Eevi tokaisi ja nousi kaatamaan itselleen lisää. Mä mutustin hymyilen tupperware astiasta hupenevia kolmiovoileipiä, joita Karoliina oli pari päivää sitten väsertänyt ja mietin pikkuhiljaa lähestyviä Hallavacupin osakilpailuja. Pieni jännitys vatsanpohjassa alkoi kuplimaan, sillä niihin ei olisi enää kauankaan aikaa.
“Osallistutteko te Hallavacuppiin?”, kysyin. Valma kertoi osallistuvansa Darcylla Helppo A luokkaan.
“Ihan samaan kuin mäkin!”, hihkaisin. “Apua, mieti, se on jo tän viikon sunnuntaina!”
“Hurjaa, stemppiä teille, ja toivottavasti meilläkin menis ihan kohtalaisesti”.

//Sanoja 961 eli kaksi lisäarpaa Hallavacuppia varten. Ja ratsastusosuus tarinasta löytyy myös tuntitopicista (://

// 2 arpaa lisätty - A

Mä olin ollut hurjan innoissani Hallavacupin esteosuuksista – mä muistin yhä ne ihanat ajat Skyn kanssa, kun oltiin hypätty puhdas rata estekilpailuissa. Ja se fiilis, kun liitelee korkeidein esteiden yli upea kilpahevonen alla… Tai tuskinpa se enää näin vanheten olisikaan niin hienoa, mutta ainakin jotain sinne päin. Mä olin kuitenkin päättänyt, että tekisimme Kyyhkyn kanssa parhaamme ja katsoisimme sitten minne asti yrityksemme riittäisi. Sen varjolla olin ilmoittanut meidät Aleksin estevalmennukseen 70cm ryhmään. En ollut pitkään aikaan hypännyt, joten olisi hyvä aloittaa ensin hieman matalemmalla estekorkeudella. Niimpä kun mä mittailin jalustimia oikean mittaiseksi ja asettelin itseäni uuteen selkään sopivaksi, oli mieli jo päättänyt että tämä tunti menisi paljon paremmin kuin Aleksin edellinen kouluvalmennus.

Kyyhky oli herkällä ja säpäkällä tuulella, ja mulla olikin keskittymistä siinä, että sain istunnan hyvin hallintaan ja oikeat avut lävitse. Esimerkiksi Darlin kanssa ei aina ollut niin justiinsa vaikka mä kääntyilin juttelemaan muille tai irrotin toisen käden ohjasta rapsuttaakseni nenää, mutta Kyyhky tuntui tänään huomaavan kaiken. Tämä olisikin mulle erinomaista harjoitusta.

Tunti alkoi puomitehtävällä ja yhdellä verryttelyesteellä – maneesin keskelle oltiin koottu esterata, josta ratsastaisimme ensin maapuomit ympyrällä ja jatkaisimme laukassa pitkälle sivulle, jossa hyppäisimme yksittäisen verkkaesteen. Tummanruunikko tamma mun alla tuntui yhä hieman kiireiseltä, ja ensimmäisellä tehtävällä me kolisteltiinkin jokaisen esteen päälle. Aleksin ei edes tarvinnut sanoa mitään, sillä mä kaarsin jo Kyyhkyn voltille, hakemaan sitä rennommaksi ja paremmin tuntumalle.

Jotenkin se yhteinen sävel löytyi tunnin puolivälin paikkeilla. Mä hoksasin miten Kyyhky halusi tulla ohjatuksi, ja se hoksasi mitä mä siltä pyysin. Rytmi löytyi paljon paremmaksi, ja esimerkiksi sarjaesteet lähtivät sujumaan meiltä erinomaisesti.

Radan ratsastaminen oli tänään selkeä pääaihe ja me päästiinkin humputtelemaan tunnin loppupuolella kokonaista esterataa. Kyyhky oli todella innoissaan kun estekorkeus nousi ja hyppäsi jokaisen esteen selvästikin suurella innolla. Mulla itselläni koitui aina välillä ongelmia myötäämisen kanssa, ja kun tarkoitus oli antaa puolipidätteitä ennen estettä, niin meikäläinen unohtui vetämään vielä esteen päällä minkä takia meidän alastulot ei ensiksi olleet mitään täyttä priimaa. Mutta pian kuitenkin hyppäämisen jalo taito muistui mieleeni, eikä mulla ollut ollut pitkään aikaan yhtä mahtavaa fiilistä tunnin jälkeenkin.

Katse eteen ja suupielet ylöspäin

Viides

Sunnuntaina ilmoittautuessani Hallavacupin kolmansiin osakilpailuihin tajusin, että tunsin pitkästä aikaa vatsanpohjassani pientä jännitystä. Se tunne ei ollut pelonsekaista panikointia, muttei toisaalta myöskään innostunutta ja odottavaa jännitystä. Ajatuksieni ylle leijaili välittömästi valtavan kokoinen synkkä pilvi: enkai ala jälleen jännittämään kisoihin osallistumista? Vastahan siitä päästiin eroon.

Niinpä mä päätinkin, että yrittäisin toden teolla tsempata itseni ja Kyyhkyn sellaiseen moodiin, jossa voisin olla tyytyväinen meidän molempien yhteistyöhön. Eiköhän jännitys kaikkoaisi, kun olisin saanut fiiliksen sille tasolle, että nyt me onnistuttaisiin. Eikö?

Juuri siksi talutin varustetun Kyyhkyn maneesiin (ulkona oli senioritätien tunti meneillään) ja keikautin itseni selkään. Mä olin aika jännittynyt - joka johtui lähinnä siitä, että jännitin kuinka meidän tulisi käymään ja kuinka Kyyhky toimisi vähän mönkään menneiden estekisojen jälkeen. Ja valitettavasti mun jännitys näkyi myös Kyyhkyssä.

Jo alkuraveissa kaikki ongelmat alkoivat näkyä. Kyyhky oli ihan superjännittynyt. Tamma kyttäili kulmia, tuli pohkeen edessä ja muuttui muutenkin täysin selättömäksi ja todella vaikeaksi ratsastaa. Ravailin sen kanssa ja yritin saada Kyyhkyä rennommaksi, mutta mitä enemmän jännityin ja olin ärtynyt, niin sitä enemmän Kyyhky halvaantui selästään. Laukassa tamman takajalat eivät tulleet ollenkaan rungon alle, enkä mä pystynyt yhtään vaikuttamaan koko hevoseen - joka turhautti mua vielä enemmän. Kyyhky uppoutui omaan pieneen kuoreensa, josta sitä oli TODELLA vaikea saada ulos.

Mä olin heti alkuverkassa päättänyt keskittyä tänään perusratsastukseen ja siihen, että saisin Kyyhkyn avuille ja rennoksi. Lyhyen välikäynnin jälkeen jatkoin yhä ravissa tamman taivuttelua volteilla ja tulin muutamia kertoja askeleen pidennystä ja lyhennystä. Se sujui jopa yllättävän hyvin, ja mä pystyin kyllä tekemään lyhennyksiä ja pidennyksiä, vaikka musta tuntuikin että jos olisin yhtään hellittänyt avuillani, Kyyhky olisi pysähtynyt ja jäänyt seisomaan kentän keskelle sinne oman kuorensa sisäiseen maailmaan.

Mua turhautti Kyyhkyn ja mun oma jännittyneisyys, vaikka samalla tiesin ettei ärsyyntyminen auttanut ainakaan Kyyhkyn ratsastettavuuteen. En kuitenkaan päättänyt luovuttaa. Otin paljon siirtymisiä ja yritin saada Kyyhkyä sillä tavoin kuulolle, ja itseasiassa meille tulikin muutamia ihan hyviä pätkiä. Toisaalta mun täytyi ratsastaa todella paljon, jotta homma pysyisi kassassa, joka välillä myös johti siihen että aloin jälleen yliratsastamaan ja kuormittamaan sitä kautta Kyyhkyä vielä enemmän. Tamma liikkui hyvin matalassa muodossa, enkä mä todellakaan tiennyt mitä mun pitäisi tehdä. Hevonen oli vain niin uppoutunut omaan kuoreensa, että vaikka kuinka yritin, mistään ei meinannut tulla yhtään mitään.

Mua ärsytti, turhautti ja vihastutti. Mä en osannut ratsastaa, en hallita hevostani tai mitään muutakaan. Mistä kiikasti?

Purin huultani, pysäytin Kyyhkyn, ja yritin aluksi rentoutua itse. Tiesin itsekin, että vika ei ollut hevosessa vaan itsessäni, joten oli turha yrittää ratsastaa ja ratsastaa, kun paras tapa oli katsoa peiliin. Tein muutaman hengitysharjoituksen ja suljin hetkeksi silmäni. Mä pystyin tähän kyllä. Mä pystyin tähän. Mä pystyin tähän. Mä pystyin tähän..

Huokaisin syvään. Rentoudu ja rauhoitu. Kyllä se siitä.

Lopulta taputin Kyyhkyä ja kannustin sen takaisin käyntiin. Aloin heti kuulostella tammaa: Se vielä hieman kyttäili kulmia, mutta vaikutti rungostaan jo paljon rennommalta. Kasvoilleni nousi välittömästi onnellinen hymy. Nostin ravin ja hetken kuluttua ratsastin pääty-ympyrällä siirtymisiä ravista laukkaan. Ja kuinkas ollakaan, Kyyhky vaikutti siltä kuin mitään ongelmia ei koskaan olisi ollutkaan. Mä ratsastin ihan rentoa ja tyytyväistä hevosta.

Ratsastin muutaman kierroksen laukassa ja ravissa, kunnes siirsin Kyyhkyn käyntiin ja annoin sille pitkät ohjat. Päätin lopettaa ratsastukseni siihen, koska olin saanut Kyyhkyltä sen minkä halusinkin ja voisin näillä eväillä jatkaa eteenpäin. Välillä meni huonosti - mutta hankalia päiviä oli kaikilla, eikä niistä kannattunut lannistua. Katse eteen ja suupielet ylöspäin.  

//Sanoja 546, eli kaksi arpaa Hallavacupiin
Arvat lisätty -A

Kastemato

Kuudes

Kyyhky tuntui kiemurtelevalta kastemadolta. Tahmealta kastemadolta.

Niin oudolta kuin se kuulostaakin, Kyyhky oli laiskalla tuulella. Tai sitten se halusi lähinnä vain kettuilla mulle, mutta ota nyt siitä sitten selvää. Jokainen käynti-pysähdys-siirtyminen oli ison työn takana, sillä neiti oli päättänyt ottaa torkut ja pysähtyä tuskastuttavan hitaasti - liikkeellelähdöstä puhumattakaan. Silti mä olin hyvällä tuulella, ja ratsastin Kyyhkyä päämäärätietoisesti eteenpäin, välittämättä sen temppuiluista. Mä olin päättänyt, että tästä varmasti tulisi hyvä tunti.

“Siirrytään seuraavaksi raviin, ja lähdetään ensin hakemaan oikeaa tahtia, ja sitten vasta taivutellaan pääty-ympyröillä ja volteilla. Keskitytään teiden ratsastamiseen ja oikea-aikaisiin apuihin”, Aleksi kailotti kentän keskeltä, jolloin pyysin Kyyhkyn napakasti liikkeelle. Tamma oli arvatenkin pohkeen takana, joten sain muutamaan otteeseen testata sitä raipalla saadakseni sen takaosaan liikettä. Ehkä meidän meno ei ollut juuri sitä aivan oikeaa tahtia, mutta sain silti Kyyhkyn ainakin jollain lailla herätettyä sen alkukäyntikoomastaan. Viime kerrasta poiketen Kyyhky kuitenkin taipui, eikä vajonnut omaan sisäiseen kuoreensa - joten onnistuin saamaan pienen hymynpoikasen huulilleni.
“Muuten hyvä, mutta ravin tahti hiipuu nyt jonnekin! Voit tehdä pitkillä sivuilla muutamia temponmuutoksia ja siirtymisiä - kunhan et ole muiden ratsukoiden tiellä - ja antaa Kyyhkylle pari kertaa kunnon muistutus, että se varmasti lähtee liikkeelle!”, Aleksi kommentoi ratsastustani ja nyökkäsin. Tiedostin, että mun olisi ehkä jo käynti-siirtymisissä yrittää enemmän - koska jouduin nyt kuitenkin herättelemään Kyyhkyä.

Tamma alkoi kuitenkin olemaan jo jotenkin ohjan ja pohkeen välissä, kun se alkoi liikkua hyvin myös taka-osastaan. Lyhyiden välikäyntien jälkeen oli kuitenkin palattava taas hommiin:
“Lähdetään tekemään askeleen pidennystä ja lyhennystä, kumpaankin päätyyn kymmenen metrin voltit. Nyt vaaditaan oikeasti sekä ratsastajilta että hevosilta oikeaa asentoa ja liikettä.”

Tunsin, että olin saanut Kyyhkyn jo oikeaan tahtiin - mutta pyrin vielä saamaan meidän yhteistyöstä enemmän saumatonta. Aleksi antoikin paljon hyviä ja arvokkaita neuvoja myös jatkoa ajatellen, koska Kyyhky oli - noh, Kyyhky. Laukkatehtävässä aloin jo olemaan hyvin tyytyväinen tuntiin, sillä Kyyhky oli ennenkaikkea ohjan ja pohkeen välissä sekä hyvin kontrolloitavissa. Loppuverkassa tamma sai vuolaat kiitokset ja halaukset tunnista.

Salaisuuksia

Seitsemäs

Heilautin satulan rennosti Kyyhkyn selkään ja ajatuksissani hyräilin jotain päähäni juuttunutta laulua. Nanna harjasi parhaillaan Tinttua, ja vilkaisi syrjäsilmällään mua kaltereiden lävitse.
“Sano vaan jos et jaksa kuunnella mun epävireistä lauluääntä”, naurahdin sinihiuksiselle tytölle, jonka ilme ei värähtänytkään sanoistani. Hän vain jatkoi Tintun harjaamista, kuin ei olisi kuullut minua. Jaahas - jälleen kerran tätä. Olin jo pitkän aikaa sitten huomannut Hallavassa että joku oli nyt vinossa, mutten vain käsittänyt mikä ja miksi. Alana ja Nanna olivat kumpikin tavallista hiljaisempia ja jotenkin outoja, eikä Valmaa, Hallavan VAKIOkävijää, ollut näkynyt aikoihin. Olin jopa kuullut sellaisen huhun, että tyttö oli lopettanut Dunjan hoitamisen. En silti vain uskonut sitä, ei Valma niin tekisi, ei todellakaan. Ei, ei ja ei. Oli oltava jokin muu syy. Pakosti.

Kiristettyäni satulavyön, lähdin hakemaan Kyyhkyn suitsia. Mietin kuumeisesti kuulemiani huhuja, mutta missään ei ollut oikein mitään järkeä. Villeimissä kuvitelmissa Alana oli jopa suuttunut totaalisesti Valmalle, jonka takia tyttö oli lopettanut hoitamisen. Mutta Alana? Ei ikinä. Tai jos hän oli oikeasti niin ragenut, siinä olisi oltava jokin näkyvä ja kuuluva syy. Suurin kysymys olikin, että mikä? Hallavaan oli myös tullut uusi hoitaja - joku Mikki-hiiri hyypiö, joka oli kuulemma Valman exä. Ehkä Valma oli juuri sen takia lähtenyt? Pyöritin ihmeissäni päätäni, ottaen suitset satulahuoneeseen ripustetusta naulakosta. Miksi kaiken täytyi olla yhtä salaisuuksien ja huhujen mylläkkää? Ja miksi minä en tiennyt tästä draamasta yhtikäs mitään?

Palasin huulta purren Kyyhkyn karsinalle, ja suitsin tamman vikkelästi, ennenkuin lähdin taluttamaan sitä kentälle. Viimeaikaiset tapahtumat olivat saaneet mielenrauhani järkkymään, mutta en halunnut sen silti antaa häiritä tulevia kilpailuja - joita itseasiassa olikin jo kaksin kappalein. Huokaisin syvään. Minun täytyisi kyllä selvittää kaikki perin pohjin, kun vain saisin siihen aikaa. Mutta nyt lupaisisin keskittyä Aleksin estevalmennukseen.

Tähän tulee vielä piirros (!!) Aleksin estevalmennusta varten, mutta se on tällä hetkellä työn alla, mutta yritän saada pian tehtyä..