Syyslomalahnailua tallilla

Hyräillen tyytyväisenä harjailin käytävälle molemmin puolin kiinnitettyä Faeta, ja tein viimeisiä silauksia sen harjaan. Tallissa oli aika hiljaista, ja hetken pohdin olisiko tallituvassa ketään.

Kävelin bussipysäkiltä kohti Hallavaa hiljaisesti samalla hyräillen ja mietin kuinka kaunista aikaa syksy oli. Nyt kylläkin ilmassa oli hieman mystinen ja pelottavakin tunnelma, sillä aurinko oli hetki sitten painunut horisontin taa ja pelloille oli alkannut nousta sumua. Värisin syystakkini alla ja käärin kaulahuivia tiukemmin kaulani ympärille lämittämään.
Pian näin tallin lämpiminä hehkuvat valot ja kiiruhdin kohti tallitupaa.

Tuuli, joka oli juuri äsken riepottanut syystakkini reunusta, vankui nyt tallituvan ovesta sisään samalla, kun avasin tieni tuulen armoilta sisälle. Ovi kolahti kiinni perässäni, ja kylmyys laskeutui lattian nurkkiin ja lopulta katosi. Kettu oli parhaillaan asettunut tupaan, joten huikkasin tälle ystävällisesti moikat.
"Moii", hymyilin posket punaisina, ja aloin riisumaan ulkovaatteitani. Takin alta paljastui taas viininpunainen villaneule, ja jaloista taas pitkien villasukkien peittämät legginsit. Potkaisin mustat maiharit jaloistani, ja puikkelehdin kaappejen luo. Tehtävänä löytää suklaalevy-kätköni.
"Ethän oo sitten dieetillä?", hymyilin Ketulle. "Koska saatan tehdä siitä vähän vaikeampaa", virnistin ja heiluttelin kädessäni fazerin sinistä. Eeeews Ellen, tästä tulis ihanan tuska-noloa, jos tuo nyt ilmoittaisikin olevansa dieetillä, nauroin ajatuksissani.

Kävelin autolta kohti tallin ovea. Oli jo ilta kun saavuin rankan työpäivän jälkeen tallille. Haukottelin makeasti ja tallin ikkuinoista kajasti kotoisasti valo. Tuli jotenkin kummalla tavalla jouluinen olo kun on niin pimeää, vaikka luntahan ei vielä ole mailla eikä halmeilla. Mietin mielessäni ketähän tallilla on paikalla, toivottavasti edes jotakin juttu seuraa löytyisi, että saisi maastoiluseuraa Ollielle, sekun on niin välillä niin säpsy...

Päätin palauttaa Faen karsinaansa ja kolistelin tieni tallitupaan. Paikalla olikin jo varsojen ratsuttaja, sekä mitä todennäköisimmin Bambon hoitaja. Varma en kuitenkaan näiden nimistä ollut, joten tervehdin heitä vain ujolla nyökkäyksellä, ja suuntasin omalle kaapilleni. Auetessaan se ryöpsäytti päälleni kasan ratsastusvarusteitani, joista sain pelastetua lattiareissulta kypäräni. Äiti olisi tappanut minut jos rikkoisin sen muulla tavalla kuin putoamalla. Nopeasti pakkasin kaappini taas ennalleen ja istahdin alas viinirypälelaatikon kera. En saisi syödä liikaa, en saisi...

Moikkasin Ellenille, jonka olinkin tavannut jo aikaisemmin, ja kielsin naurahtaen tuon kysyessä olinko dieetillä. "Suklaasta ei voi kyllä kieltäytyä vaikka olisi millaisella dieetillä", lisäsin vielä ja ojensin käteni anovasti Fazerin sinistä kohti.
Sitten tupaan saapuikin Faen omistaja, johon en ollut vielä päässyt tutustumaan, mutta moikkasin kuitenkin ystävällisesti hymyillen.

Sujahdin ketterästi Tallitupaan hakemaan Ollien harjausvälineitä. Siellä olikin porukkaa. Katsoin heitä hieman ujosti hymyillen ja menin penkomaan Ollien kaappia. "Missä ne harjat nyt oikein on...?" mutisin itsekseni.

Katsahdin tummatukkaiseen tyttöön, jota en ollut nähnyt vielä kertaakaan tallilla, lieköhän hoitaja vai mikä... Sitten tajusin katsahtaa kaapin oveen, jossa luki selkeillä kirjaimilla Ollie, ja muistin Bambon viereiseen karsinaan tulleen orin.

Vihdoin ja viimein sain pengottua hevoseni harjalaukun kaapin perimmäisestä nurkasta ja suoristauduin. Käänsin katseeni tyttöihin ja kysäisin rempseän leikkisästi "Miten menee?"

Tarjosin Ketulle suklaata helpotuksesta nauraen, ja katselin levyni kanssa vähän sivummalta, kun tupaan alkoi tulla uusia kasvoja. Asetuin sohvalle risti-istuntaan, ja yritin muistella mistä tummahiuksinen nainen oli minulle tuttu. En kyllä saanut päähäni mitään. Tai ehkä olin törmännyt häneen hoitokurssilla, niinhän se täytyikin olla, hymyilin hajamielisesti. Vaaleaverikkö oli taas täysin tuntematon, mutta Kettu vaikutti tötmänneensä tyttöön ennenkin.

Kiitin Elleniä suklaasta ja käännyin sitten Ollien omistajan puoleen.
"Eipä sen kummempia, rupesi tekemään mieli suklaata kun Ellen sitä tuossa heiluttelee", hymyilin tytölle. "Ajattelin jossain vaiheessa puuhata jotain Oreon kanssa."
"Entä sä? Meinasitko lähteä ratsastamaan?"

"Hei, ja mä voin tulla Bambon kaa juoksupojaks, jos menette maastoon!", lisäsin hymyillen muiden keskusteluun, ja lykkäsin Ketulle uuden rivin suklaata.

Kuuntelin sohvannurkkaan käpertyneenä muiden keskustelua, ja söin viinirypäleitäni, yrittäen keskittyä kaikkeen muuhun kuin Bambon hoitajan kädessä heiluvaan suklaariviin. Nuo taisivat puhua maastoonlähdöstä, enkä ollut varma kysyttiinkö minulta jotain. Olin ollut niin uppoutunut toistamaan parin päivän takaista keskustelua, jonka takia söinkin nyt pelkkiä viinirypäleitä.

"No itseasiassa mä en ajatellut mennä enää liikuttamaan poikaa kun olin niin väsynyt, mutta toisaalta en kyllä ikinä kieltäydy tälläisistä ehdotuksista!" sanon ja vinkkaan samalla ilkikurisesti silmää. "Ollie kyllä osaa olla maastossa vähän... mnn.. mielenkiintoinen..." sanon vielä naurahtaen.
Kävelen vaivihkaa kohti tuoleja ja istun alas ja katsoen tyttöjä.

"Ei se mua ainakaan haittaa", naurahdin tummahiuksiselle naiselle, jonka nimeä en vieläkään saanut päähäni. Kurssilla se oli kuitenkin ollut. Kai. Tai kyllä. Että minullakin oli välillä kuin huono muisti. "Ja mehän voidaan kyllä jäädä tännekkin köllöttelemään, ei oo pakko lähteä", totesin virnistäen, ja parantaen asentoani sohvalla.

"Mullekin on ihan sama mennäänkö vai ei. Ulkona on kylmä ja vähän pimeetäkin. sisällä ois lämmin ja valosaa. ja hyvää seuraa!" Sanon hymyillen leveästi ja kääriydyn tiukemmin lämpöisen takkini sisään.
"Mä en oo tajunnut edes esittäytyä, voi mun kanssani... Eli oon siis vähän uudempaa väkeä täällä tallilla, omistan oripoika Ollien ja mun nimi on Kics" sanon hymyssä suin.
Vitsit, pitääköhän ne mua ihan idioottina. pitäs osata olla hetki hiljaa ja antaa muiden puhua. Aina tulee heitettyä jotakin turhaa vitsiä joka väliin...

Hymyilin kuullessani naisen nimen. Yleensä hankalat nimet jäivät päähän - mutta ei ilmeisesti nyt.
"Kicshän se olikin", naurahdin oivaltaessani arvoitukseni. "Muuten aika jännä nimi, miten se kirjoitetaan?", jatkoin uteliaasti.

Taitoin Elleniltä saamani suklaarivin puoliksi ja ojensin sitä yksin istuvaa Faen omistajaa kohti. "Tahdotko?"
Kuuntelin samalla Kicsin ja Ellenin mietintää siitä pitäisikö lähteä maastoon vai ei.

Nyin huppariani paremmin kapeiden käsivarsieni peitoksi ja käperryin kerälle. Äiti sanoi, että olin viime aikoina laihtunut entisestään, ja olin jo valmiiksi miltei alipainoinen. Nyt hän oli tuputtanut minulle ruokaa alinomaan, ja uhannut soittaa jollekkin anoreksia-ekspertille. Soittakoot, eivät ne minulle mitään syömishäiriötä diagnoisoisi, tällainen läski kun olin.
"O yeah, ma olen Alana, omistan Faen", havahduin todellisuuteen ignooraamasta mahani murinaa. Ei minulla oikeasti ollut nälkä, toistelin mielessäni kuin mantraa.
"N-no, öh.. Ei kitos", kieltäydyin varsojen ratsuttajan tarjoamasta suklaapalasta.

Nyökkäsin Alanalle hymyillen rohkaisevasti. Tyttö kun vaikutti melko ujolta tapaukselta.
Odotin Kicsin vastaavan jotakin kysymykseeni, ja laitoin samalla suklaan pienelle pöydällä, joka seisoi tyhjänpanttina sohvan edessä. Aloin näperrellä mietteliäästi villasukkiani, joihin oli sekoitettu harmaata, viininpunaista ja violettia. Sisälläkin olisi kyllä varmasti ihan mukavaa viettää aikaa.

Kohautin olkiani ja laitoin Alanalle tarjoamani palat parempiin suihin. "Niin ja hei, mua voi kutsua Ketuksi", päätin itsekin esittäytyä "teen vähän tallihommia ja koulutan Oreota ja Bamboa."
Tuntui vähän vaivaannuttavalta esitellä itseään ja tajusinkin näprääväni hiuksiani hermostuneena. Ravistelin mokoman turhan tunteen pois ja nousin ylös laittamaan vettä kiehumaan. "Haluaako joku teetä?"

"Kiva tutustua teihin paremmin. Tulee kuitenkin vietettyä kaikki vapaa aika täällä tallilla... Mun nimi kirjoitetaan K-I-C-S, mutta kaikilla on tapana lykätä aina ylimääräinen K-kirjain johonkin väliin " vastaan naurahtaen.
Katson ketun toimia ja vastaan sitten; "Mulle ainakin kelpais..."

"Joo, yes please", hymyilin nurkastani Ketulle, ja syvään huokaisten päätin olla superrohkea ja puhua muutenkin kuin vastatakseni kysymykseen.
"Mitä te harastatte? Or harastateko te mitaan?" olin oikein radikaali ja kysyin itsekin kysymyksen.

Kaadoin vettä neljään mukiin ja kannoin ne teevalikoiman kanssa sohvapöydälle.
" Mä harrastan tanssia, jonkin verran balettia mutta nyt enemmänkin nykytanssia. Ja sitten mä kanssa maalaan joskus", vastasin Alanan kysymykseen ja valitsin itselleni vanilhateen, jonka upotin mukiini.

"Mä taas harrastan hevosten lisäksi koirien kanssa touhuamista, näyttelyitä ja sellasta." Vastaan Alanalle ystävällisesti.
Nappasin Ketun tuoman tee-mukin heti itselleni sormien lämmittelyä varten. "Kiitoksia vaan!" sanoin reippaasti.

Nappasin itsellenikin teen, ja valikon itselleni keltaisen liptonin.
"Mä en oikein harrasta hevosten lisäksi juuri muuta, kuin kaunoluistelua. Luistelen junioreiden SM - ryhmässä, eli se on jo kuitenkin aika sitovaa puuhaa", hymyilin ja nousin kaatamaan teeheni vähän maitoa. "Ja sitten tälleen yleisesti joulutunnelmointia, teet, kirjat ja kynttilät on mun rakkaus. Siis unohtamatta suklaata", naurahdin ja hamuilin itselleni maitokannun. Kaikki vaikuttivat mukavilta, ja oli ihanan rentoa pötkötellä yhdessä ja rupatella kaikenlaista. Myös Alana alkoi olemaan rennompi muiden seurassa, mutta jokainen omalla tavallaan.

"Cool", totesin muiden harrastuksiin, kun en muutakaan keksinyt. Ellenin luisteluharrastus särähti korvaan, ja hetken mietin olimmekohan tavanneet hallilla joskus. Meillä oli kaunoluistelijoista ja muodostelmaluistelijoista hieman snobimainen vaikutelma, eivätkä jääkiekon sekajoukkuelaiset olleet myöskään heidän suosiossa. Pelkistä pojista koostuneet joukkueet olivat kaunoluistelijoiden suosiossa kummasti.
"Mina harrastan jääkiekkoa ja pelaa- soitan selloa", selitin hymyillen hieman. Siemailin teetäni, joka paljastui varsin mielenkiintoisen makuiseksi valitessani vain ensimmäisen sormiin osuneen pussin. Yritin pitää naamani peruslukemilla, mutten oikein onnistunut peittämään pahan teen heijastusta kasvoiltani.

Katsoin uteliaana Alanaa. En kyllä muistanut tavanneeni häntä, mutta olin kuullut että jääkiekkoilijatkin käyttivät hallia. Kävin hallilla vain harvoin, kun ei ollut kunnolla pakkasta, mutta tykkäsin enemmän luistella aidolla jäällä. Valmentajani yleensä piti mulle yksityistuntejakin hallilla, mutta minua ei siellä vältyämättä aina nähnyt.
"Jääkiekko kuulostaa hauskalle, en kyllä varmaan osaisi luistella hokkareilla", naurahdin Alanan suuntaan. Siemaisin omaa teetäni, jonka kanssa olin onnistunut palaamaan sohvalle, ilman, että sitä oli tippunut pitkin lattioita ja nappasin sohvan laidalta lämpimän näköisen viltin.

Olin vihdoin päässyt tallille, joka paikkaa jäyti kylmä tuuli, koska mulle ei ollut jätetty muuta vaihtoehtoa kuin pyöräillä. Ja missä ihmeen välissä oli tullut näin kamalan kylmä? Sormiakin hytisytti, vaikka olin kiskonut tumput käteen. Huoahdin onnesta päästessäni talliin ja hipaisin matkan varrella Vanin turpaa, kun suuntasin tallitupaan
"Heii sori ku oon myöhässä, porukat pisti mut polkee koko matkan", huikkasin astuessani sisään, kiskoin pipon päästäni ja kirosin silkkaa tyhmyyttäni, kun en ollut sitonut hiuksiani mitenkään, nyt tukka pörrötti pipon jäljiltä. "Mikä meno?"

Ennenkuin kukaan enätti sanoa mitään, uusi vaaleaverikkö tuli sisälle.
"Ai myöhässä mistä?", ihmettelin heti, ja siemaisin taas teestäni kääriytyen enemmän vilttiin ulkoa tulleen tuulen takia. Oli selvästi ollut parempi vaihtoehto jäädä sisälle, kuin mennä ulos jäätymään.

//Janelle, ymmärsin että tää ei ollut sovittu tapaaminen ? :-)

"Tää näyttää vahvasti salakokoukselta, johon mua ei oo kutsuttu", huomautin ja virnistin mutta kohautin sitten olkapäitäni, kun astelin peremmälle heittämään laukkuni paikalleen.
"Ei vaan, mä satun yleensä pääsemään tänne aiemmin. Mutta hyvä, kun ette ole itkeneet ikävästä. Onks toi vielä kuumaa?" kysäisin osoittaen teevettä alkaen etsiskellä kaapeista puhdasta mukia. Yllättävää kyllä, sillä kertaa se ei ollut järin vaikeaa.

//My bad, nää yleensä on niin oletin toki heti. :DD

"No liity säkin meidän noitapiiriin, ja ota itelles teetä", naurahdin vaaleaverikölle. "Olitko sä Janette tai joku sen tapainen? Mulla on nimimuisti ihan pohjanoteeraus", jatkoin. Näin uutena uusiin tyyppeihiin törmäsi jatkuvasti. Nyt olin tavannut ainakin kolme uutta tallilaista.

//En mä kyllä oo itekkään ihan varma :-DD

"Janelle!" hihkaisin tutun blondin pelmahtaessa sisään todeten olevansa myöhässä salakokouksestamme.
"It should be", totesin vastauksena tuon kysymykseen ja vaihdoin asentoani sohvannurkassa. "Mita sulle kuulu, I haven't seen you in ages", lisäsin vielä hymyillen. Tunsin itseni heti niin paljon varmemmaksi jonkun oikeasti tutun henkilön saapuessa paikalle.

Alana näytti tuntevan tytön, ja korjasi minun nimisekoiluni. Siis Janelle, taisin jostain kummasta ollut nähnyt nimen ennenkin. Alana taas vaikutti ilahtuneelta Janellen tullessa, ja vaikutti paljon itsevarmemmalta tämän seurassa. Hymyilin kummallekkin hajamielisesti, päätin mennä kaatamaan Janellelle teetä.
"Mitä teetä sä haluat, tosta saa valita", totesin ja nyökkäsin teevalikoimaan päin. "Tai jos haluat maistaa, voin tehdä myös thaita, tai jotain muuta harvinaisempaa, kun nyt satun osaamaan", naurahdin.

Hymyilin tallitupaan saapuneelle Oreon hoitajalle tervehdykseksi ja siemailin vaniljateetäni. Se lämmitti mukavasti.
Katselin ulos tallituvan ikkunasta pimenevää maisemaa ja mietin kuinka kotoisalta tuntuikaan istua tässä juttelemassa uusien ja vähän vielä uudempien ystävien seurassa. Pakostakin alkoi hymyilyttää.

Tempaisen tallituvan reippaasti auki ja astun lämpimään tupaan. Ovi paukahtaa takanani kiinni kovasti, mutta keskityin vain riisumaan takkini ja kengät. Porukka tuvassa oli minulle uutta paitsi Janellen ja Alanan tunskin jo jotenkin entuudestaan.
"Pihalla on sit kylmä", mutisin hieman ja heilautan itseni pöydän ääreen.

"Siltä se vaikuttaakin", nyökkäsin tupaan pelmahtaneen nuoremman tytön sanoille. "Sähän hoidat Mincaa?"

Katsoin hymyillen ei minulle niin tuttua kasvoa.
"Juu sitä mää hoidan", vastasin nyökäten "Sä oot vissiin Kettu vai kui se oli?".

"Juu, no oikea nimi on Kerttu, mutta kaikki sanoo aina Ketuksi", kohautan olkapäitäni. "En oikeastaan oo koskaan oppinut pitämään mun syntymänimestä."

Hyräilen jotain huonoa biisiä mielessäni teetä hörppiessäni. Tallitupaan tulee koko ajan lisää porukkaa ja tyydyn katsomaan sivusta mitä muut juttelee ja millaiseksi meno tästä lähtee.
Katson kelloani ja mietin pitäisikö sitä hevostakin käydä katsomassa kun tallillekin tulin...
Juon teen loppuun ja nappaan vieressä olevan harjalaukun kainalooni. "Mä meen vähän heppaa moikkaan, ettei se ihan kokonaan loukkaannu ja tunne itseään hylätyks!" sanon paikalla olijoille hymyillen ja nousen pöydästä.

Sallikin saapui paikalle, ja istuskelin hetken aikaa hiljaa. Kuitenkin Kicsiksi esittäytynyt nousi ylös, ja selitti menevänsä hoitamaan hevosensa.
"Tuletko sä siten takaisin?" kysyin varovaisesti.

Köllöttelin viltin lämmössä jakaen Ketun kanssa sohvan, ja kuuntelin muiden keskustelua.
"Mä olen tosiaan Ellen, hoidan tätä nykyä Bamboa", virnistin sisälle tulleelle Sallille, joka hoiti hallavan toista isoa shettistä. Hörppäsin vielä kerran teestäni, ja sujautin sen nyt suklaan tilalle kädenmitan päässä olevalle pikkupöydälle. Oli kyllä mukavaa viettää aikaa uusia ihmisten kanssa, kun niin moni persoona oli tarkailtavana. Ja pakkohan mun oli myöntää, että siinä samalla köllötellessäni, teki jo mieli odottaa joulua. Tai odotin jo. Samoin myös kunnon pakkasia, ja luistelukavereita.
"Ja muuten, mun suklaasta saa ottaa, ja jos tekee mieli, niin kannattaa ottaa äkkiä tai muuten menee parempiin suihin", naurahdin Ketun suuntaan ja vinkkasin naiselle silmää. Huomasin Kicsin tekevän lähtöä talliin, muttei jotenkin tehnyt mieli nousta ja lähteä mukaan. Mutta jos valtameren seassa päätyisinkin talliin, niin mikäpäs siinä, ehtiihän sitä lahnailla myöhemminkin.

"Juuh mä tuun kyl takas, katon vaan et kaikki on ok ja harjaan läpi" vastaan tyytyväisen oloisena. Jatkan matkaani Ollien karsinalle ja siellä iso ori syö tyytyväisenä heiniään. Nappaan harjalaukusta harjan ja menen karsinaan puunaamaan Ollieta.

"Ellen on muuten kiva nimi", tokaisen juuri esittäytyneelle tytölle ja nappaan suklaata. "Ei siis sillä että en tykkäis muiden nimistä", lisäsin vielä kevyesti naurahtaen.

Katselin, kun Kics hävisi tallituvan ovista, ja keskityin sitten juuri saapuneeseen tyttöön.
"Aijaa, mä en kyllä oo ikinä aatellu sitä mitenkään", naurahdin tytölle. "Tulee mieleen se joku julkkis, vai mikä monitoiminainen se yks olikaan", jatkoin nousin ylös kaatamaan itselleni lisää teetä.

"Janelle joo", vastasin ja tervehdin Alanaa reippaalla hymyllä, ihanaa ettei vakiporukka ollut täysin kadonnut tuhka tuuleen. "Ihan hyvää, on ollut kiirettä kaikkien kokeiden kanssa ja kaikkea, ei olla vaan onnistuttu törmäämään. Mutta jos nyt tässä lomalla. Mitäs sä? Mitään uutta tapahtunut?"
Käännyin katsomaan Elleniä ja mutristin hieman huultani mietteliäänä. "Ehkä mä otan ihan normaalia pussiteetä, en ole niin nuuka", vakuutin naurahtaen ja sieppasin itselleni minttuteetä pudottaen pussin veteen, jonka Ellen oli minulle kaatanut.
"Äläpä!" hihkaisin Sallille, "sormeni ovat vieläkin kohmeessa."
Sieppasin itselleni tyynyn ja istahdin lattialle sohvan nurkan eteen, Alanan jalkojen viereen, kiertäen sormeni kupin ympärille.
"Hei muuten, Ellen, jos sä haluut joskus tehdä jotain kivaa pikkuisten kanssa, niin hihkaise! Vois joskus mennä kahdestaan metsälenkille tai jotain."

Hymyilin Janellelle.
"Joo, aattelinkin et voitais joskus lähtee, kun ei tuolla yksin köpöttellä paljon mitään saavuta", naurahdin. Vilkaisin sitten huokaisten kaappini suuntaan. "Pitäis varmaan niitä läksyjä alkaa tekemään, kun koulukin alkaa kohta"

"Meille ei onneks tullu melkeinpä yhtään läksyä, vaikka huomiselle tuli se että kaikki muistais tulla kouluun", kerron naurahaen ja syön kädessä pehmenneen suklaan "meijän luokal kaikki tahtoo välillä unohtaa tulla tunnille".

Äitini oli saanut koulusta opettajan paikan ja siksi menisin heti ensimmäisellä kouluviikolla hänen kyydissään koululle ja myöhästyminen olisi periaatteessa mahdottomuus. Se oli toisaalta ihan kivaa ettei tarvinnut kävellä, mutta silloin täytyisi herätä aikaisemmmin kuin normaalisti.

"Ah, se on sitten helppoa yläasteella", naurahdin muka happamasti, ja raahasin itseni kaapilleni kaivamaan tallille jääneet kirjat. "Mun pitää ainakin harjoitella vaikkei tuliskaan läksyjä"