Perjantai ilta klo: 21 ->

Hengitin syvään. Ei ollut mitään järkeä nyyhkiä nyt. Ei ollut mitään pelättävää kahden turvallisen miehen välissä. Aloin pikku hiljaa rentoutua, ja sen näki myös Cellessä, ruuna puhalteli ilmaa sieraimistaan rauhallisesti. Sormia särki äskeinen kiskominen. Parempi olisi vain antaa ruunan tehdä työnsä ja nauttia. Ja sitä minä päätin yrittää. Celle astui sillalle kuin vanha tekijä, ja yllätyin sitä.
"Älä nyt, en mä usko", sanoin taaksepäin. Näin Pinkin pysähtyvän sillan eteen ja katsoin Mikkiä. En kuitenkaan keksinyt mitään sanottavaa, joten käännyin kun näin ettei Mikille käynyt mitään sen kummemmin. Kun poika huusi, pysähdyin.
"Odota, Aleksi."

Pysäytin Halin sillan toiselle puolelle ja jäin katsomaan Pinkkiä ja Mikkiä. "Nanna voi varmaan mennä Tintun kanssa edellä, jos se auttaisi!" huusin pojalle.

- Mitä jos Pinkki pelkää vesihiisiä? vitsailin ontuvasti, kun Pinkki piti omia bileitään edellämme. Mahaani nipisteli taas.
- Enkä mä mitään vesihiisiä pelkää, kysyin vaan, varmistin Nannalle.

Pimeä rako oli Cellen ja Pinkin välissä ja Pinkin hätääntyessä yritin pysyä rauhallisena.
"Okei", huusin Aleksille ja peruutin Pinkin varovasti takavasemmalle.
"Voi olla", vitsailin tytöille takana ja odotin paikanvaihdostamme.

Valman kysymys herätti minuun kylmätväreet, vilkaisin nopeasti Aleksin selkään kysyvästi.

"Tuu sitten ihan hännässä kiinni, silleen Mincakin Meni Astan perässä joen yli kun kahlattiin se kerran maastossa." sanoin pojalle ohjatessani Tintun Pinkin edelle. Tamma lähti ylittämään siltaa rennosti, hieman ehkä vettä pälyillen.

Näin kuinka Maikki edelläni hätkähti tyhmiä ja turhanpäiväisiä lätinöitäni.
- Maikki, mä vaan vitsailin, kiirehdin sanomaan.

Katsoin taakseni, ja minulle tuli hirveä huonon olon puuska kun en heti ollut pysähtynyt. Punehduin hieman ja käänsin katseeni Cellen niskaan. Kun näin ruunan olevan rauhoittunut, huokaisin helpotuksesta. Celle lähti astelemaan rennosti eteenpäin kun Tinttu alkoi ylittää siltaa.

Otin Nannan neuvosta vaarin ja Pinkki steppaili jännittyneenä sillan yli. Askeleista kuului vähän outo ääni, jota Pinkki kuunteli, mutta sillan ylitettyä se rentoutui hetkessä.
"Kiitos", sanoin Nannalle ja taputin tammaa.

"Eipä mitään" hymyilin pojalle ja päästin Pinkin taas Tintun edelle.

-Joo, sanelehdin kun kävelimme sillan yli.
Asta oli hyvin reipas pieni poni.

"Sitten jatketaan matkaa", sanoin kaikkien päästyä turvallisesti sillan yli. Seuraavaksi polku kiemurteli vanhojen haapojen keskellä. Metsä oli ihan hiljainen. Vain tuuli suhisi lehdettömien oksien välissä.

Mietin, kauanko lenkki kestäisi. Juttutuokiosta olisin nauttinut, mutta kello... rapsutil Celleä sen laskeutuessa sillalta ja saadessa kovaa maata jalkojen alle.
"Aleksi, kuljetaanko me vielä pitkän matkaa?" kysyin yrittäen kuulostaa enemmän uteliaalta kuin toiveikkaalta.

Hymyilin Narnialle, joka seurasi paikkavaihdostamme, ja olin ylpeä tammastani. Olisi voinut olla, ettei se olisi suostunut ylittämään siltaa ennen kuin taluttaisin sen siitä yli.

Loppujen lopuksi selvisin sillasta ihan mukavasti (vesihiisi ei iskenyt!). Olin silti äärettömän helpottunut, kun pääsimme tukevalle maalle.

"Laukataan vielä pikkuisen seuraavalla pellolla ja sitten pääsemme takaisin kaviopolulle", vastasin Narnialle niin että muutkin kuulivat.

//ei jakseta ylittää jokea enää toista kertaa, joten skipataan se XD

Jes, pääsisimme laukkaamaan, ajattelin rentona Tintun selästä. Tamma oli rauhoittunut hyvin paljon sitten alkumatkan.

Laukataan? Pimeässä? Tunsin, kuinka käteni alkoivat täristä. Olin varma, että tippuisin ojaan tai jotakin.
Yritin tsempata itseäni. En edes tavallisesti ollut näin jänishousu!

"Jes!" äännähdin puolihuutoa, mutta sitten korjasin virheeni. "Ihanaa laukata", näpäytin väliin uskottavan kuuloisesti. Silitin Cellen kaulaa, kaikesta huolimatta matka oli sujunut hyvin. Ruuna pyöritteli korviaan kuunnellessaan ympäröiviä ääniä, mutta ei enää hermoillut, ja olin erittäin ylpeä pikku prinssistäni.

Saavuimme pellon laitaan ja huikkasin takana tulijoille: "Mennään sitten nätissä jonossa laitaa pitkin, rauhallista laukkaa!" Kehotin Halin laukkaan ja lähdimme taittamaan peltoa rennossa lyhyessä laukassa. Hali oli hyvin avuilla ja melko rentona.

Innostuimme Astan kanssa laukasta. Laukassimme pellon kautta(?) Asta heitteli peräätä ja minä vain nauroin vain seläsä ja laukkasimme täyttä kiitoa että pysyimme toisten perässä.

Yritin rentoutua. Olihan minulla kypärä päässä. Turvaliivi tosin ei paljon suojannut sieltä kaapin pohjalta.

IRL-Valman täytyy häippästä nyt, tuli akuutti kiire. Saatte päättää tipunko mä ojaan vai en XD

Celle siirtyi heti laukkaan kun käsky kuului, ja ruuna taivutti kaulaansa hieman eteen lyhyessä laukassa. Olisin halunnut vauhtia, mutta sitten päätin rauhoitella ja pitää nykyisen tahdin. Raudikko nautti rennon laukan hurmasta.

Siirsin poihkeitani ja annoin puolipidätteen, jolloin Pinkki noisti tarmokkaan laukan. Se olisi kiitänyt heti edelle, jos en olisi istunut laukkaa vastaan.
"Nooonn", hyrisin tammalle ja nautin keinuvasta liikkeestä.

Nautin vapaudesta, ja ymmärsin vasta hetken kuluttua että Celle oli lipsauttanut vahingossa pari riemupukkia. Se vain nauratti minua ja nauroinkin hieman, niin että varmaan lähimmät ihmiset kuulivat sen. Celle tanssahteli pellon poikki ja kääntyessäni katsomaan taakse näin Pinkin kannoillani. Celle kuitenkin vei minut mukanaan ja viiletti eteenpäin miltei Haliin kiinni, jolloin tajusin tilanteen ja viime sekunnilla jarrutin ruunan hetkeksi raviin, josta nostin miltei heti uuden laukan.

Tinttu sai jonkin ihme päähänpiston muiden hevosten lähtiessä laukkaan. Tamma sinkosi eteenpäin niin etten ehtinyt edes tajuta tilanneta. Tasapainoni heitti ja jouduin tarraamaan Tintun harjaan. Yritin pidättää mutta se ei oikein toiminut, kun yritin samalla roikkua harjassa kiinni.
Tinttu lähti ryöstämään Pinkin ohi ja aloin luisua toiselle kyljelle...

Käänsin pääni ja näin kuinka Nanna (?) roikkui Tintun kyljellään, jarrutin Celleä ja koetin ohjata ruunaa hidastamaan hieman. Celle ravisti päätään, mutta rauhoittui silti. Näin helpotuksekseni Mikin hoitaneen tilanteen.

Huomatessani takaani kiitävän Tintun ja kauhusta kalpean Nannan, kuin vaistomaisesti käänsin Pinkin Tintun kylkeen ja kurotin Tintun ohjia kohti (jos olisin mennyt eteen, tamma olisi vain ryöstänyt pois ryhmästä ja Nanna olisi varmasti pudonnut kyydistä pelkästä pelosta).
Sain niistä yllättäen kiinni ja kiskoin molemmat hevoset pysähdyksiin. Pinkki ihmetteli, mutten ehtinyt ajatella tamman niskurointia.

Jarrutin Halin välittömästi raviin.

//Narnia, lue yksäviesti

Jarrutin Astan käyntiin, Tintun lähtiessä.
-Aleksi ongelmia! huusin-

Tiputtauduin täriseville jaloilleni Mikin pysäyttäessä molemmat hevoset. "Ki..ki.kiitos Mikki!" kiitin poikaa katsoen tätä kiitollisena silmiin. Tärisin kauttaaltani jännityksestä adrenaliinin virratessa suonissani.
Tinttu pärskytti sieraimiaan ja alkoi sitten kyhnyttää päällään selkääni.

//Maikki! Mikki tarkotti että siula on kolme tähteä!! Onnea! :-D

Jalkauduin Pinkin selästä välittömästi ja pidin Tinttua kiinni silla aikaa kun Nanna nousi tärisevin jaloin neisomaan.
"Ootko kunnossa hei? Ja mähän tein niinkuin lupasin", sanoin tytölle ja yritin rauhoitella sekä häntä että hevosia.

kolme tähtee! sata viestii!

Ihmettelin vain tilanetta, en oikein tiedä mitä sanoisi







/Voi hitto kiitos, en mä ois tajunnu katsoo. No ei kauan mennyt

"Jo-joo, oon mä", vastasin ääni täristen pojalle. "Punttaatko mut takaisin Tintun selkään?" kysyin päättäväinen ilme kasvoillani.

Hidastin käyntiin ja katselin kuinka Nanna kiitteli Mikkiä. Voi hitto, oliko toi kateutta mitä mä äsken... mrh. Vihaan itseäni, olen nolo ja typerä. Mitä mulle oli tapahtunu, kun olin ennen ollu niin varautunut miesten suhteen? Voi hemmetti mä olen pulassa. En osannut yhtään varautua tähän. En yhtään. Okei ehkä olen tiennyt sen jo... tästä aamusta? Yritin ratsastaa Aleksin perässä, mutta käyntiä, kuin mitään ei olisi tapahtunut.

Pysäytin Halin ja jäin huolissani katsomaan tärisevää Nannaa. "Ootko ihan kunnossa? Uskallatko takisin selkään?"

Katsoin hetken Pinkkiä, joka ihmetellen haisteli Tinttua ja valmistauduin punttaamaan tytön selkään. Hän nousi kalpeana selkään ja hymyilin hänelle. Tarkistin vielä, että Tintun suitset olivat paikallaan ja ehjät ja kiipesin ripeästi takaisin Pinkin selkään.

Tyrskähdin hiljaa itsekseni Aleksille. Nanna oli juuri pyytänyt Mikkiä punttaamaan selkään... voi Herranjestas. Tilanteen jännittyneisyys nauratti minua. Hautasin kasvoni Cellen harjaan pidätelläkseni naurua.

"Kiitin Mikkiä Tintun selästä ja taputin tamman kaulaa.

ALoin täristä tuli kylmä pikkuhiljaa.
-Päästäänkö pian jatkamaan tulee kylmä, ymmärsin hyvin että Nanna oli juuri pudonnut mutta palelti.

//Narnia, kysyin siks että Aleksi on halin kanssa sen verran kaukana, ettei nää kuullu niitten puheita XD

Huomasin Mikin punttaavan Nannan takaisin Tintun selkään ja huokaisin helpottuneena. Mittän vahinkoa ei ollut sattunut.
"Sitten jatketaan matkaa, olemme pian takaisin tallissa!" huikkasin taakseni.

Jatkoimme rauhallisessa käynnissä ja hymyilin Narnialle, joka vilkuili taakseen.
"Saan kerrankin olla sankari täällä", naurahdin hänelle viitaten aikaisempia päivän tapahtumia, Aliisaa ja sitä nöyryytystä.

Yritin rentoutua Tintun selässä mutta tärinä ei meinannut ottaa loppuakseen. Tinttu oli sentään rauhoittunut pienen laukkapätkänsä jälkeen ja löntysteli nyt rennosti muiden perässä.

Hymyilin leveästi ja muistin taas sen keskustelun. Aliisa lukittuna vessassa... se oli minulle liikaa ja purskahdin iloiseen nauruun jota säestivät naurun kyyneleet. Haurauduin Cellen harjaan, mutta hihitin vielä hysteerisesti. Ihanaa että pääsisimme takaisin talliin... Celle seurasi rentona Halia.

Tuntui yksinäiseltä vanhempien joukossa, no onneksi minulla oli Asta. Nojauduin tamman pehmoiseen harjaan. Asta oli ihan väskä se olisi halunnut mutustella heiniään jo.

Käännyin katsomaan kikattelevaa Narniaa. Mikä ihme tyttöön oli mennyt? Toinen oli juuri tippunut hevosen selästä ja tyttö vain nauroi...
Käänsin katseeni takisin eteen päin ja ohjasin Halin kaviopolulle.

Pian pääsimme takisin tallin pihaan ja pysäytin tammani. "Aikamoinen reissu vai mitä?" kysyin ihmisiltä huokaisten.

"Olisi ilo tavata Aliisa uudelleen... miten olisi... huomenna?" vitsailin pojalle ja oikeastaan melkein kaipasin sitä tyttöä. Vielä yksi nauruntyrskähdys tunkeutui huuliltani, jonka jälkeen tyydyin hymyilemään hyvin hyvin huomaamattomasti.
"Anteeksi, Nanna. En nauranut sinulle. Tuli mieleen vain yksi - hihihihihihii!" ja taas repesin täydellisesti liukuessani alas Cellen selästä ja ajatellen Aliisaa ja tätä päivää.

"Haha, no todellakin", vastasin Aleksille ja taputin ylpeänä tammani kaulaa.
"Ei ikinä!" sanoin Narnialle kuullessani tämän pöyristyttävän väitteen.
"Bieenn, ma belle", höpötin tammalle ja hyppäsin taitavasti korkean hevosen selästä.