Baweka

Asta, ei murehdita

Onko jjollain pakkomielle, pakkomielle olla niin iso? Tai siis väärällä tavalla. Mulle elämän ensimmäistä kertaa tarjottiin päihteitä. Ei en kyllä, ei mulle. Lumi narskui jalan pohjissa kivasti. Tai no jos ei narskunut lumi vesi lotisi tai muta ns. kupli. Oli ihana ilma, mulla ei ees ollut pipoa, mikä ihme juttu! Ilma oli mukava olin päättänyt olla ilman liiallista takkia. Punanen oli ihanan kirkas väri, rakastan kaikkea kirkasta. Tai no toisin sanoen Punchia! Tosin se on suomalaisille vähän vieras sana, monet ymmärtää sen määrin ja ymmärtää sen tarkottavan massaa. Tarkallen ottaen se tarkoittaa: värikäs, söpö, kiltti tms. Olin kävellyt noin viisi minuuttia, ja tallin ovi häämötti jo.

Avasin aika raskaan oven, tallilla oli jo muutama ratsastusta aloittava tyttö, mutta ei kai kaikkia vielä. Moikkasin Astaa kävellesäni karsinan ohi. Kävelin ilmoitustaululle missä Emmi jakoi poneja.
-Moi , hymähdin.
-Heeippa, viittitkö tänään avustaa Astaa? Emmi kysäisiä.
-Tottakai, olin heti valmiina.

Katsahdin vielä ketä ratsasti Astalla, okei Maikki Sofia. Odottelin hetken että tyttö tulisi talliin. Pian sieltä tuli pieni ruskea hiuksinen tyttö äitinsä kanssa. Emmi vaihtoi nopeasti muutaman sanan Sofian äidin kanssa.

-Sä varmaan autat Sofiaa? Sofian äiti kysäisi.
-A joo, Maikki, sää oot varmmaa Sofia, käännähdin ja hymähdin, ja yritin etsiä Sofian katsetta.
-No Sofia tervehdi nytten, äiti hoputti.
-No eiköän me tässä tutustuta, haentaanko Astan tavarat, ojensin vähän kättä.

/anteeks huomenna jatkoa

Lähdimme Sofian kanssa kohti satulahuonetta.
-Täältä löytyy tämän talliväen tavaroita. Tosta sä löydät nelijalkaisten harjat, jokaisessa kopassa on nimet että tunnistat mikä on kenenkin, löydätkö Astan harjat jostain?
-Tuolla! Sofia innostui.
Nosti ämpärin ylhäältä, ja ojensin Sofialle.
-Nyt voimme mennä, totesin Sofialle.
Lähdimme reippain askelin kohti Astan karsinaa. Avasin karsinan oven ja näytin millä harjalla on hyvä aloittaa. Kerroin myös mitkä paikatpitäävät katsoa tarkasti. Autoin Sofian harjaamaan Astan ja putsaaman kaviot. Kun olimme valmiita jätimme Astan karsinaan odottelemaan, seuraavaa toimenpidettä.

Kaivelin kypärä hyllystä vähän pienempää kypärää, kunnes löysin.
-Onkos tää hyvä? Heiluuko, puristuko? Asetin likan päähän kypärän ja vähä heilauttelin sitä.
-Tämä on hyvä, Sofia totesi.
-Hyvä, täältä löydät kaikkien karvakamujen suitset ja satulat, niistäkin löytyvät nimilaput. No löydätkö Astan suitset? Kysäisin, koska halusin tytön olevan oma aloitteinen.
Käskin Sofian ottamaan suitset, itse otin satulan ja raipan. Menimme varustamaan Astaa. Näytin Sofialle yhden-kaksi asiaa suitsista ja satulasta, jotka hän yrittää muistaa ensi kerralla. Kun olimme valmiit odotimme etä muutkin olisivat valmiita.

Talutimme kaartimme maneesiin alkukaartoon. Kiristelimme vöitä ja nakkelimme tyttöjä selkään. Lähdin Astan matkaan, koko unniksi. Lopuksi käänsimme karvakamumme kaartoon ja kiitimme hevosia, laskeuduimme alas. Hoidimme Sofian kanssa Astan vielä jälkeenpäin, kaiken huipuksi kerroin vielä mitä pitää tehdä kaikille tavaroille tunnin jälkeen.

Hmph, lämmin tupa, siellä olikin jo ihmisiä. Juttelimme ja nauroimme keskenämme. Lopulta kello oli jo niin paljon että minun oli aika lähteä, tai läksyt jäisivät tekemättä.

~Maikki 1HM

/valitettavasti mun wordista ei löydy korjaus nappulaa.. Joten virheitä saattaa olla

Hikijuoksu

Tallituvassa oli väkeä. No onneksi oli tarpeeksi sillä minulla oli tänään tunti joten en ehtisi alussa auttamaan alkeis tunnilla.
-Emppu?, hain tyttöön kontagtia.
-Niin? Tyttö vastasi.
-Ehiksä kattomaan että jos Astalla menee joku niin että se saa varusteet ponile? Kysäisin.
-Tottakai! Emppu hymähti.
-Kiitos paljon, hymähdin ja ryntäsin kaapilleni.
Kaivoin taskustani avaimen joka sopisi kaapin lukkoon. Otin kaapistani ratsastussaappaani ja vetäisin ne jalkaani. Sen jälkeen nappasin vielä kypärän ja turvaliivin mukaani ja lähdin kohti tallia.

Okei Celle, aloin pyörimään tallin karsina valikoimaa läpi, tuossa Celle. Jätin kamat karsinan eteen, kitenkin niin etteivät ne olisi tiellä. Lähdin reippaasti satulahuonetta kohti hakemaan harjoja. Harjasin reippaasti Cellen koska minulla oli vähän kiire. Onnekseni Celle oli hyvin rauhallisesti, mussutti vain heiniään. Lopulta hain satulan ja suitset. Satulassa olikin tekemistä. Sillä Celle oli ihan järkyttävän korkea hevonen. No lopultapienen taistelun jälkeen satula oli selässä. Suitset päähän, ja suojat jalkaa. Eiku menoks! Astuin karsinasta ulos ja olin menossa puolväliä käytävää kunnes tajusin, voi hemmetti mun kypärä ja turvaliivi!
-Topias, viittitkö anaa mun kamat tosta, huikkasin ohi menevälle pojalle.
-Ollas hyvä, Topias ojensi tavarani.
-Tänks, kiitin ja jatkoin matkaa.

Yks, kaks ja kolme, selässä. Vielä tarkistin vyön ja jalustimet. Lopuksi Aleksi vielä tarkasti. Lähdin kävelemään uraa pitkin isoaskelisella Cellellä.

Tunti meni tosi hyvin, muutamaa kahootusta ja ohitusta lukuunottamatta. Menimme kolmen esteen sarjaa. Oli ihan superhauskaa, mutta vaativaa, koska Celle oli aina menossa vähän lujempaa. Lopuksi siirryin kuitenkin keskikaartoon. Celle ei jatkanut, enkä ihmetellyt yhtään. Talutin Cellen reippaasti talli, hoidin. Sen jälkeen tyyliin juoksin maneesiin, taluttamaan Astaa.

Asta hidasteli koko tunnin! Sain aina välillä näpäytellä sitä raipalla, koska alkeistuntilaiset keskittyvät vielä vähän muihin asioihin. Olin aivan hiestä märkä, ehkä olisi pitänyt vaihtaa ratsastuskengät tennareihin. Onneksi tunti kului aivan älyttömän nopeasti. Lopulta Aleksi huuteli että "loppukaartoon!" joten, totelimme häntä. Asta jatkoi vielä yhden tunnin, seuraavaa tuntilaista ei sentään tarvinnut auttaa onneksi, muuten olisin joutunut uimaan omasta hiestäni.

Tallissa siivosimme vielä Empun kanssa samaan aikaan karsinat. Olin ihan tomussa. Lopulta pääsin tallitupaan vaihtamaan vaatteet ja kävelemään kotiin.

~Maikki 2HM

Cellestä kuva, joka tehtiin kouluusa. Huom harjoittelin ensinmäistä kertaa varjostusta joten tässä tulos



Muistathan aina linkittää img-tagien sisään tinypicissä olevan "Direct Link for layouts"-kohdan linkin?
~ Emmi

Tämösen päivän alkeistunti talututuskuva! Sori tosi pitkä kaula, suttu mikä suttu. Mä oon muuten tekemäs simmosta kuvaa koneella mikä ois vähän niinkuin Astan päiväkirjan kansikuva, miltä kuulostaa?

Ääh tästä tuli kyllä tylsä ja tosi epäsymmetrinen. Mut sitku saan astasta lisä kuvia niin varmasti tulee uus


p.s tulossa huomenna tarinaa

Leikitään, seuraatko vai et?

Talituvassa oli muutama ihminen minun lisäkseni. En ollut kovin sosiaalisella tuulella. Olisin voinut vaika suuttua jos ihminen sanoisi minulle "moi". Onneksi pidin ajatukset sisälläni enkä antanut sen häiritä. Outoa olin hiljaa tallilla en ylimääräisiä puhellut. Menin tuvasta suoraan satulahuoneeseen hakemaan, Astan kopasta muutaman hajran ja kaviokoukun. Kätkin ne taskuihini.

-Mitä tyttö, kyselin mentäessäni tarhaan.
Nappasin Asta riimunaruun kiinni,lähdimme vaeltamaan ulos aitauksesta. Talutin ponin liukkaan, ja jäisen pihan yli maneesiin. Avasin oven hitaasti kurkkaen onko maneesissa ketään. Maneesi oli täysin tyhjän. Päästi ponin irti riimunarusta ja laskin sen maahan. Asta lähti innoissaan muutaman pukin innoittamana laukkaamaan kentää ympäri. Naurahdin itsekseni pikku lihapullan keikkuilulle. Kävin itse istumaan maneesin keskelle. Annoin ponin iloita vapaudesta hetken kunnes kutsuin sitä.
-Astaa, tule tänne, kutsuin ponia mutta en noussut.

Meni hetki kunnes toinenkin, poni alkoi tulla luokseni. Poni hamusi päässä olevaa sinistä pipoa. Nosti kättäni varovasti ylöspäin ettei Asta säikähtäisi sitä. Pikku hiljaa rapsuttelin ja puhelin ponille. Nappasin taskustani pienen porkkanan palan, ja ojensin Astalle. Tein vielä löytöreken taskuuni ja otin sieltä kumisuon. Aloin hieromaan ponia ympäri kehoa. Aluksi Asta liikahteli hieman koska ei ollut kiinni missään. Pikku hiljaan poni alkoi lerputtelemaan alahuultaan. Vaihdoin harjaa pölyharjaan. Rauhoitteli ponia vielä hetken, myös taputtelin ja suukottelin. Lopuksi otin kaviot joissa oli aluksi ongelma mutta selvittiin siitä.

Aloin kävelemään rauhassa ympäri kenttää. Pysähdyin välillä ja kitin ponia jos se seurasi. Jos taas poni ei seurannut pysähdyin jakyykistyin, odotin että se tulee. Aloin vielä hetkeksi juoksemaa, poni ei kyllä ihan jaksanut joten oikoili paljon. Hain oven reunalta narun ja otin Astan kiinni. Kävelin pienen ympyrän ja ravasimme. Tämän jälkeen juoksin jopa niin että Asta saisi laukata. Lopuksi kävelin hetken.

Yhtäkkiä maneesin ovi pamahtaa täysillä kokonan auki. Ovella häämötti Aleksi ja hänen hevosensa Hali. Minua suututti ei sitten voinut yhtään hiljemmin avata ovea.
-No moikka Maikki, Aleksi tervehti iloisesti.
-No terveppä terve, ja näkemiin. Et sitten yhtään hiljemmin voinut sitä ovea avata! Sähädin ja kävelin Aleksin ja Halin ohi nyrpeästi.
Olin ehkä liian töykeä mutta en voinut mitään. Meillä oli juuri ihana hetki Astan kanssa. Aleksi jäi tujoittamaan meitä kysyvästi. En potenut huonoa omatuntoa, ärsytti vain. Hoidin nopeasti Astan ja jätin sen karsinaan.

Menin tallitupaan juomaan kupin teetä, kirjoittelin Astan päivikseen. Pian Aleksi tuli tupaan sisälle.
-Maikki mikäs nyt on? Aleksi kysyi.
-Anteeks, Aleksi voidaanko puhua myöhemmin vaikka huomenna, sopersin.
En tiedä kyyneleet kohosivat silmiini, yksi tippa jopa tippui Astan päiviksen kirjoituksen päällä. Paperissa muste levisi kui pommi.
-"#¤%, ärhäisin nousin ylös pöydästä ja jätin tavarat siihen. Nappasin reippaasti reppuni naulasta.
Olin melkein ovella kunnes Aleksi kaapasi minut kiinni.
-MAikki, nyt et mee mihinkään! Aleksi komensi ja nappasi minut kiinni minut ryntäisessäni siitä ohi.
-Päästä irti! Ärhäisin kiukkuisena, niinkuin itkuisena.
Aleksi laski minut maahan ja tuupaisi selästä päin, kohti sohvaa. MEnin Aleksin tuupattua. Aleksi laski pääleni viltin, ja istuutui viereeni.
-Mitä täällä tapahuu? Emmi avasi tallin oven kuulessaa huutoni.
Aleksi huiskasi kättä merkiksi "mene pois". Emmi sulki oven ja häipyi sitten.
-Maikki? Aleksi yritti etsiä tytlle syytä puhua.
-No-o k-u-un se, mies, sopersin itkua pidätelemänä.
-Ketä mies, onko sulle tehty jotain, Aleksi alkoi ihmettelemään.
-No se ahdistelija joka tuli mua vastaan, aloin kertoa Aleksille juttua, kuinka olin juossut miestä pakoon.
-Voi Maikki mikset kertonut, Aleksi nousi ylös sohvalta ja ojensi teekupi käteeni mikä jäi kesken.
Ynsin jotain ja hörppisin teetä. Aleksi tekstasi Emmille että tulisi tänne. Kun Emmi avasi oven Aleksi kertoi mitä oli tapahtunut. Emmi jäi minun luokseni, puhun Emmin kanssa pitkään, kunnes Aleksi ilmestyi ovelle poliisien kanssa.

Emmi tuntui turvalliselta vieressäni, oli käpertynt Emmin viereen. Olin kylmissäni, värisin. Poliisit kyselivät jotain tuntomerkkejä ja jotain muita kysymyksiä. Lopulta poliisit hävisitvät ovesta.
-Tahdotko kyydin kotiin? Emmi kysyi minulta.
Nyökkäsin vastaukseksi ja aloin lähteä Emmin kanssa kohti autoa.

Kotona kun pääsin, vanhempani ihmettelivät miksi Emmi oli mukana. Onneksi Emmi vitti kertoa koko tarinan puolestani. Siskoni nappasi minut kainaloonsa ja vei kohti suihkua. Astuin ammeeseen joka alkoi valuta lämmintä vettä. Siskoni lauloi minulle rauhoittavasti ja hieroi selkääni. Kuulin kuinka ovi naksahti, Emmi oli lähtenyt.



/Mun tarinan mukaan jos mennään, se pedofiili saadaan kiinni huomenna

Nukutus

Halusin raahata itseni tallille, sinne oli pakko mennä, pakko. Olin uuvuksissa, koko kroppani vapisi, oli tunnoton. Olin kysynyt jo sikoltani Marilta että toisi minut tallille. Söin kotona ehkä yhden haukkauksen leipää, mikään ei uponnut minulle. Olin hiljaa, siskoni yritti vaivalloisesti jututtaa minua, mutta en hiiskahtanutkaan. Siskoni ymmärsi, onneksi. Meillä oli hyvä suhde keskenään. Puin päälleni vielä takin ja legginsit. Lähdin siskoni perään autolle.

Auto kaarsi Haallavan parkkipaikalle, ja jäin siihen. Lähdin käppäilemän kohti tupaa. Aleksi tuli minua vastaan ja kyseli vointiani. En oikein tehnyt muuta kuin ynissyt. Aleksi avasi minulle tuvan oven. Olo oli kuin kunikaalla, joka oli kuolemassa. Astuessani tupaan sisään, näin Valman tulossa luokseni. Valma miitteli olemassa oloani ja halasi. Ihmettelin kaikkien reaktioita. En kuitenkaan sanonut mitään. Katsoin vain lattiaa, ja olin ahdistunut. Emmi tarjosi meille teetä, lupauduin ottaa vähän. Mutta sekään ei olisi maistunut ollenkaan. Istuuduimme sohvalle juttelemaan, hevosista ja koulusta. Vaikka Valmalla ja minulla oli suhteelisen paljon ikä eroa juttelun aihetta riitti. Tosin juttelu taisi mennä Valmalle tylsäksi, koska vastasin hyvi lyhyesti enkä oikein ollut ajan tasalla. Ajatukseni pyöri vain eilisissä tapahtumissa. Olin poissa oleva, silmäni tipahtelivat. Vaikka olin nukkunut yli kymmenen tuntia, paitsi olin heräilly yön aikana liian monta kertaa.

Lopulta Aleksikin tuli tupaan. Jatkoimme jututusta ja Aleksin suusta tuli ehdotus maastoilusta. Olin kuitenkin liian väsynyt ja turtunut. Jatkoimme juttelua, olin leiriintynyt Aleksin kainaloon. Se tuntui turvalliselta ja lämpimältä. Kyllä Emmi oli hyvän miehen valikoimasta valinnut. Pikku hiljaa mieleni alkoi pimentyä. Nukahdin.

Heräsin Emmin ksymykseen. Olin nukkunut vissiin pari tuntia. Vilustutti oli hyvin kylmä. Siskoni oli jo ödottamassa minua ulkona. Olin jo vähän reippaamman tuntuinen mutta, silti hoivelon oloinen. Laahustin siskoni syliin ja moikasin kaikille. Lähdin Valman moikkaamaana kotiin nukkumaan.

6-7 HM ?

Honteloinen, mutta vahva

Bussi pysähtyi tutun tallitien kulmalle. Pelotti, en olisi halunnut kävellä, tätä tietä. Käteni hikosivat kuin saunassa. Jalkani tutisivat kuin siivet. Päätin juosta, juoksin koko matkan tallipihaan. Helpotuksena huomasin että kukaan ei ollut seurannut minua, hymähdin. Olin väsynyt, olin nukkunut ja syönyt todella huonosti. Päätin mennä tupaan hetkeksi.

Avaan tuvan oven, mutta siellä ei ollut tällä hetkellä ketään. Rojahdin sohvalle, kuin kivi tiputettaisiin maahan. Olin poikki mutta silti tänään olisi jaksettava. Nousin sohvalta ylös, ja kävelin kaapilleni. Kaapissa minua odotti likaaiset kengät, joita en ollut käyttänyt aikoihin. Vetäisin kaapista kengät, ja siitä jalkoihin. Lähdin kohti tarhoja. Kävin nappasemassa Astan ja viemässä sitä käytävälle.

Minua huippasi vähän, olisi pitänyt syödä jotain, muttakun ei maistu. Olin saanut Astan ja itseni ratsastus kuntoon, ja suuntasin maneesille. Meitä olisi tänään pitänyt olla vähän enemmän hoitajia viettämässä aikaa hoitsujen kanssa. Avasin ja suljin maneesin oven, ja hyppäsin pehmeän Asta ponin selkään.

Olo tuntui huteralta, päätin ottaa rauhallisesti ja kävellä. Taivuttelin ponia kaikin mahdollisin tavoin. Itse olin hyvin turhautunut huonosta olostani mutta päätin silti ottaa yhden tai kaksi kierrosta ravia. Olo tuntui kuin läskiltä. Kevensin kuin mikäkin aloittelija. Otin jo puolen kierroksen jälkeen satulasta kiinni etten horjahtaisi. Lopulta pyysin astan käyntiin ja annoin sen nauttia vapaudesta. Matkustin, pikku junallani. Käänsin junani keskelle ja hyppäsin pois kyydistä. Kiitin Astaa paljon, suukottelemalla ja taputtamalla. Se teki minut iloiseksi.

Tallissa hoidin Astan vielä ja heitin ulos. Asta sai nauttia loppu päivän vapaasta. Putsasin Astan karsinan jossain kohtaa tuntui että koko vintti pimeni, jouduin ottamaan tukea karsinan seinästä. Onneksi olin siivouksen loppu puolella. Lopulta kaadoin kottikärryt lantalaan, ja vein paikoilleen.

Lötkötin sohvalla, siskoni tulisi hakemaan minut vasta tunnin päästä. Minulla olisi ollut paljon vielä tekemistä, mutta sen sijaan nukahdin sohvalle.

Anteeks nyt tuli vähän erin näköinen hoitotarina.

Maikki 8HM

Piru vie nyt on kiire. Lähdin tarpomaan likuasta tietä kohti Hallavaa. Tajusin että minulla alkaisi tunti neljänkymmenenviiden minuutin päästä. Vartti aikaa tallustaa tallille, kyllä ehdin. Tosin liukas tie tuotti ongelmia, meinasin kaatua aina vähän väliä tennareillani.

Tallille kun pääsin menin heti tupaan, avasin kaappini jonne heitin ylimääräiset tavara ja vaihteeks otin tarpeelliset tavarat. Tallissa oli väkeä, hui silmisä vilisi. Olin saanut pikku hiljaa koottua itseäni, kauan siinä menikin. Mutta oli ihanaa huomata kuinka pystyin taas tekemään asioita. Lähdin kohti Astan tarhaa heittämään Astaa jo sisälle. Pikku lihapulla oli vain niin ihana. Sen pehmeän pörröinen musta karva tuntui kuin sulalta elämältä kädesssäni. Ei kukaan poni vain ole niin ihana. Heitin ponin syömään heiniään karsinaan (josniitäoli) Itse lähdin vielä kurkkaamaan kenellä menen. Okei Vanilla.

Lähdin kohti tamman karsinaa, hoidin ponin ratsastus kuntoon. Huikkasin vielä kiitokset Empulle joka viitsi katsoa että Astan ratsastaja saisi ponin valmiiksi. Lähdin kohti kentää. Hyppäsin energisen Vanilla kyytin ja säädin loput jalustimet.

Veryttelimme hevoset pujottelemalla esteitä, ja hyppäämällä päätyympyrällä olevaa kavalettia. Vanilla aina välillä vähän kaahaili.


Aloimme menemään rataa laukassa. Ekaksi otimme oikean kierroksen ja aloitimme tehtävän. Ekaksi teimme päätyympyrän ja hyppäsimme noin kolmekymmentä senttisen kavaletin. Tämän jälkeen kaarsimme lävistäjälle jossa oli n.60cm oleva pysty. Sitten sai kaartaa joko todella jäykän käänöksen kolmos esteelle joka oli n.80cm. Menimme Vanillan kanssa aluksi nelos esteen ohi ja kaarsimme sieltä. Tämän jälkeen kaarsimme taas lävistäjälle metrin pystylle, jos heppa oli pienempi esteitä madannettiin, tosin Vanillan selässä se ei tuntunut metriltä. Sen jälkeen palasimme uralle jossa tuli vastaan n.60cm okseri.

Tunti meni ihan hyvin Vanilla oli todella mukavaa ratsastaa vaikka cähän kiihtyi mutta ei lähtenyt alta. Kiitin ponia ja kävin riisumassa reippaasti Vanillan, ja heitin ponille fleeceloimen koska oli suhteelisen hikinen. Tämän jälkeen juoksin maneesiin.

Astan ratsastaja halusi kokeilla jossain vaiheessa yksin joten annoin ihan vapaat kädet, juoksin alussa mukana vain vieressä mutta sitten Astan ratsastaja uskalsi mennä yksin.


Kehuin tyttöä toden teolla, kun oli noin reipas. Autoin tytön riisumaan Astan ja viemään kamat satuahuoneesee. Itse menin tämän jälkeen juomaan kuumaa kaakaota ja pesemään varusteita.

Maikki 9HM

Astalle uus kirjan kansi, josta en todellakaan tykkää. No teen sit taas pian uuden

Ilma kipristi poskia. Oli ihanaa olla vielå nuori. Pääsin jo koulusta kahdeltatoista. Talilla myllersi kauheita suhde koukeroita. Micin kimpussa pyörivät kaikki minua vanhemmat tytöt. Mutta eniten minua harmitti Aleksin tilanne. Olin onneksi ehtinyt purkamaan suurimman suruni siskooni. Vähän aikaa sitten Aleksi ja Emmi olivat olleet suurimmat tukijani, mutta sitten Emmi... Pyyhin ajatukseni pois.  En saisi alkaa murehtimaan likaa,  muuten vaivaudun taas samanlaiseeen masenukseen kuin silloin josta en halua puhua.


Avasin tallin suuren oven, tuntsari puolelta. Aleksi lakaisi käytäviä, niinkuin ei mitään olisi tapahtunut.
-Moi, moikkaisin hiljaisesti. Koitin pidättää kyyneliäni.
-Moi, Maikki, Aleksi terhvehti.
Menin lähemmäksi Aleksia, joka huomasi vetiset silmäni.
-Voi Maikki, älä sinä murehdi, Aleksi halasi minua ja koitti pitää mut neutraalina.
Jotenkin naurahdin tukkoisen nenäni kanssa.
-Hmph, eikös vain että mennään syömään suklaata ja kupit teetä? Tarjosin Aleksille ehdotuksen ja vetäisin taskustani suklaalevyn.

Istahdimme Aleksin kanssa tuvan sohville, ja juorusimme. Hörpimme teetä nassuumme. Suklaa maistui.
-Tänään muuttaa uus hevonen talliin taas, Aleksi kertoi minulle
-Okei,? En oikein tiedä miten pitäisi suhtautua asiaan.
-Asta ja Minca muuttavat pihattoon, Aleksi katsoi minua kysyvästi.
-Sä varmaan haluat auttaa?
-Tottakai, mennäänk heti? Innostuin.

Lähdin heti kohti Astan karsinaa,  mukaan ottaen talikon ja kottarit. Putsasin Astan karsinan joka kulmaa myöde. Tämän jälkeen siirryin Mincan karsinaan sillä Emppu ei ollut vielä paikalla. Tämän jälkeen lähdin kuskamaan lantalaan lannat,  ja hain kuiviketta karsinoihin.
-Okei seuraavaksi tarkastamaan pihattoa, sanoin itselleni ja lähdin uhmaamaan ulkoilmoja.
Olikohan Aleksi jo ehtinyt tarkastamaan tänään pihaton, mietiskelin itsekseni kävellesäni pihattoon. Kävelin läpi läpinäkyvistä muovisuikaleista, ja katsahdin ympärilleni. Oli hieman viileää mutta sopivaa, vähän kuin tallissa mutta ei ihan. Maassa oli ihan ohut kerros turvetta joten sitä ainakin tarvittiin lisää. Katseeni kuitenkin kiityi seinien alapuolelle. Ne olivat pölyiset, ehkä jopa kuraiset. Jossain kohti oli pienen pieniä seittejä. Pitäisiköhän ne pestä. Katsahdin kännykästä kelloa, yksi aikaa olisi vielä kolme viiva neljä tuntia. Nappasin taskustani kuulokkeet ja asettelin ne korvaani, ja yhdistin ne kännykääni eikuin musiikki pyörimään.

-Maikkii, Maikki! Aleksi jotui ärjymään jammailessani kun odotin ämpärin täyttymistä.
-Mitä? säikähdin ja repäisin kuulokkeet pois korviltani.
-Moi, Aleksi virnisti.
-Hahahahaa, esitin tympääntynyttä ilmettä.
-Ei nyt kai, mutta mitä sä teet? Aleksi naurahti ja kysäisi.
-Putsaan pihaton alaseinät ne on järkyttävässä kunnossa, vastasin ja suljin hanan ja nappasin kuluneen kovan harjan käteeni.
-Eikös oo vähän kylmä simmoiseen? Aleksi ihmetteli.
-The right horse girl, do the work, whatever the weather, hymähdin aleksille, laittaeni kuulokkeet korviini ja nostaen ämpärin ja harjan, ja lopuksi käveleväni pihatolle. Kuulin kuitenkin kuinka Aleksi naurahti.

Hyräilin ja pompin ympäri pihattoa niin että vesi roiskui. Lopulta siellä näytti puhtaalta ja olin valmis menemään tupaan lämmitämään sormiani. Ja niin teinkin.
-Noniin onkos piatto valmis Astaa ja Mincaa varten, Aleksi astelehti tupaan.
-Joo paitsi että vähän turvetta pitäis lisätä, kerroin.
-Okei, jos mä käyn heittämässä ponit ja turpeen sinne niin vietkö Astan karsinan luona olevat tavarat hänen kaappiinsa? Aleksi ehdotti.
Nyökkäsin ja heitin viimeisen suklaanpalan suuhuni.

Koska viimeks tätä kaappia oikein ollaan siivottu, mietin ja ängin tavarat sinne, puhdistaisin tai siivoisin myöhemmin. Nytten minulla on laatuaikaa Astan kanssa. Nappasin mukaani Astan harjakopan, koska en halunnut olla tallissa tiellä kun uusia hevonen tulee, ja muita siirellään.

-Astaa, huutelin ja astuin tarhaan, nappasin riimusta kiinni ja talutin pihattoon. Minca seurasi meitä uskollisena perässä.
Harjailin Astaa kaikessa rauhassa ja nautin sen läsnä olosta. Välillä rapsuttelin myös Mincaa ettei sille tulisi itku. Kun Asta oli kiiltävä, olin valmis lähtemään. Kiitin molempia poneja seurasta ja annoin molemmille pienet hevosenamut, toivottavasti Aleksi ei suutu. Ponit seurasiva minua vielä portille saakka, ja jäivät kurkkimaan sieltä.


/muuten en ollu varma mut onks pihatossa heiniä/olkia?

Nätit säteet yllämme




"Aurinko joka hiljaa säteilee, mustan perhmeään turkkiin. Tunnen pienen kipristyksen poskissani, ja pieni musta pallo tökkii minua. Se tekee iloiseksi. Pienet sieraimet puhaltavat lämmintä höyryä ihoa vasten. Poni on vain niin hieno, harjaus on niin rentouttavaa. Lauantai aamu on parhaimmilaan, on hyvä jatkaa kävelylenkkiä"



Asta&Maikki 12HM

Hoitelua ennen iltaa


-Tule nyt, sä kyllä pääset syömään niitä heiniäsi myöhemmin, ärähdin ponille joka jarrutteli tuloaan sisälle. LAitoin ponin käytävälle koska ei ollut paljon porukkaa.
-Ota nyt vain rennosti, kuiskuttelin ponin korviin.
Nappasin kumisuon ja aloin pyörittelemään sitä ympäri ponia. LAutasten päältä oli Astan mielestä paras paikka.
-Kutittaako, nauroin ponin ilmeelle.
Otin pölyharjan seuraavaksi ja pöllytin ponia vallan.
-Pitäiskö mun ostaa simmonen imuri sulle Asta, puhelin yksinäni.
Poni uhmetteli kun otin niin paljon pölyharjalla, luuli kai ettei joutuisi tänään töihin, illalla sitten. Otin seuraavaksi kaviot. Yhdestä jalasta oli lähtemässä hokki.
-Voi piru, Asta odotas hetki käyn satulahuoneessa, sanoin ponille ja lähdin satulahuoneeseen.
Kaivoin kaapit taas tyhjiksi niin kauan että löysin hokin kiristimen.

-Löytyi, hymähdin itsekseni.
Kiristin samalla ponin kaikki hokit ettei tarvitsisi kiristää myöhemmin. Lopulta harjasin ponin hännän ja harjan selviksi ja letitin ne.
-Noniin nyt saat olla about kolme tuntia pihalla, hymähdin ja jätin letit päähän. Talutin ponin ulko ilmaa, päästin ponin joka harpposi nopein askelin Mincan luokse.
Seuraavaksi kävin etsimässä illan varusteita ja kävin varaamassa parhaimmat tietysti minulle ja vein ne kaappiin. Ehtisin nytten käydä syömässä joten lähdin.




Tulipas tönkkö tarina:/

Asta&Maikki 13HM

Kaatosadetta, ja kuivaamista


Astuin tupaan, liko märkänä. Onneksi minulla oli sentään vaihto vaatteita kaapissa. Vaihdoin kuivat housut ja fleecen päällä. Vaihdoin itseni talli kenkiin ja takkii. Olin tuonut Astan sisälle jo. Hain ponin kopan, ja menin ponin luokse.

-Heippa tyttö, oot sit päättäny seistä sateessa, totesin ja aukaisin loimen hakaset auki. Vedin loimen edestä päin, liu'uttaen  lautasten päältä minun käteeni ryttyyn. Jätin Astan odottamaan pesarille ja lähdin itse viemään loimea kuivaus huoneeseen. Talli oli oudon tyhjä. Veera oli hoitamassa heppaansa, joten hänestä ei ollut juttu kaveria.

Nappasin sangosta pölyharjan, aloin sukimaan ponin kosteaa karvaa. Asta ei oikein ollut mielissään kun harjasin kaulaa joka oli kastunut. Harjasin kuitenkin kaulaa hyvin hartaasti ja pikkuhiljaa se oli tuottanut tulosta. Hoidin ponin jalat hyvin tarkasti, pikku poni oli tainnut juoksennella pihalla. Istahdin maahan Astan jalkojen viereen, olenpas mie huono esimerkki.

Pikkuhiljaa poni ei ollut enää pelkkä mutapaketti, vaan puhdas Asta. Aloin sukia harjaa kovalla harjalla, sillä kammat tekevät rumaa jälkeä. Isoimmat takut ehtisin vetäistä sormilla auki. Pikku musta pallonen nukkui huuli löllöllä. Silitin ponin kaulaa, ja hiippailin ruokaboksiin hakemaan kaksi leipää ponille. Syötin kullanmurulleni leivät ja lähdimme yhdessä pihattoon päin.


Kaapissani yllätykseni näin....Loppu

Päivämäärä näkyykin kuvassa. Hyvästelen Astaa ennen lähtöä laivalle, päivä niin näkisin sen taas.

Maikka&Asta 15HM

Juoksutusta eilen



Pikku poni juoksi ympärilläni, kaviot kopisten. Tunsin pienen ponin hönkäyksen, ei epäilystäkään olisiko tyttö tyytyväinen, pieni pulla ainakin on.

Maikki&Asta 16HM

Uutta kantta




Maikki&Asta 17HM

Kylmä päivä

Viima puhisi kävellesäni tallille. Olin itse jo pistänyt lämpimämmän takin, mutta ihan ratsastushousut olivat jääneet jalkaani. Kävelin suoraan pihattoon hakemaan Astaa. Pikku möllykät keksivätkin uuden kivan leikin, juostaan ympäri pihattoa eikä anneta kiinni. Minca edessä ja Asta takana, juoksutin poneja sitte ympäri pihattoa muutaman kierroksen kun kerran ei kiinni annettu. Kun ponit olivat saaneet juosta muutaman kierroksen, annoin niiden pysähtyä. Ja kas kummaan Asta antoi kiinni ihan mielellään. Lähdin taluttamaan ponia kohti tallia.



Jätin Astan pesarille ja lähdin hakemaan kaapistani Astalle uutta sankoa jonka hankin, kun vanha halkesi eilen. Saapuessani satulahuoneeseen hakemaan vanhaa sankoa kaadoin harjat uuteen sankoon ja heitin vanhan pois.




Katsoin että Asta olisi turvallisesti käytävälle, ja lähdin seikkailemaan, tallitupaan. Asta osallistuisi alkeistunnille. Riittäisi että katsoisin sivusta että kaikki sujuu, sen verran ne ovat jo kehittyneet. Menin takaisin pesarille istumaan ja tarkastelemaan tuntilaisia.

(aika hyppy)

Ulkona oli suhteelisen kylmä yli viisitoista astetta, ilta hämäri ja viileni. Asta seisoskeli tyytyväisenä yhdeksästoista karsinassa. Kävin moikkaamassa pikkuponia ja antamassa ison kasan porkkanoita, olihan joulu. Aamulla olimme menneet joulu maastoon, ja olin vallan unohtanut palkita ponin. No illalla poni saa kunnon yllätyksen kunhan saan haettua sen kaapista. Suunittelin, mutta samalla sain varoa ettei poni lipaise sormiani.
-Eikai siellä vain syötetä kädestä, kuului ääni. Se oli Aleksin.
-Ei jos ei olis joulu, virnistin Aleksille, tiesin mitä Aleksi sanoisi mutta ei sen väliä. Heitin ponille toppaloimen päälle ja vein ulos.

/tulipas outoa tekstiä

Maikki&Asta 18HM

Olin raahannut Astan käytävälle, ja olin paraikaa hoitamassa sitä. "Onneks mulla on sut Asta, en mä muita tarvii", sivelin tamman kuvan kaunista kaulaa. "Voi kumpa tulis kesä, mä opettelisin ratsastamaan sulla kuin inkkari, mentäis pellolla vapaasti, pelkästään naru kaulalla, vain sinä ja minä" supisin ponin korvaan joka tökki minua joka puoleen, ollesaan vapaana karsinassa. "Hankkisin niitä värejä ja susta tuli ihka oikea inkkari poni!" kerroin ponille unelmoiden. Nappasin harjan sanosta, ja aloin sivellä Astan kehoa. "Ainiin Asta sie tuut miun kanssa kisoihin, eikö olekkin jännitävää!" hihkaisin ponille kun olin putsaamassa jalkoja.

Ponin kuraiset jalat vaativat putsausta, hinkkasin niitä niin kauan kunnes ne kiilsivät. Asta tuuppaili taskuani turvalla, se haisti porkkanat. Laskin porkkanat kuppiin, ja otin itselleni kovan harjan, jola aloin sukimaan ponin häntää ja harjaa. Poni kiilsi, vielä kaviot niin oltais valmiita. Pieni käänne niin sekin tehtiin.

Tuvassa vaihdoinn itselleni ratsastus varusteet, mutta jätin turvaliivin pois, samointakin. Menin Astan karsinaan satulahuoneen kautta, käväisin hakemassa varusteet. Laitin satulan ja suitset telineisiinsä ja otin pintelit käteeni. En tiedä hyödyttääkö, mutta ajattelin vähän rallitela lopussa niin ees vähän suojaa jalkoja. Käärin pintelit siististi etujalkoihin, jonka jälkeen heitin satulan ja suitset selkään ja lähdimme kothti maneesia.

Aloin verkata poni aika reippaasti alkukäyntejen jälkee. Poni oli mahtavasti kuulolla. Tein pysähdyksiä ja liikkeelle lähtöjä. Pääty-ympyröitä ja kiemuroita. Otin muutaman laukka pätkä jonka jälkeen poni sai hetken kävellä.

Aijoin mennä ponin kanssa kerran läpi H:C. Pyysin ponin raviin, ja käänsin sen L päädystä keski halkaisijalle. Poni kiermurteli vähän mutta meni yllättävän hyvin. Pysähdys I:hin, tervehdys ja poni eteenpäin ravissa. Käänettyäni Astan ulkoavuilla oikealle, valmistelin sekulmaan ja kulman jälkeen kääntymään halkaisijalle. Pieni puolipidäte ja vähän eteen, ja kevennä. Halkaisijalta ulos, ja istuminen harjotusraviin. Maikki muista hyvin kulmat, muistuttelin itseäni. Tämän jälkeen käänsin Astan kolmikaariselle kiemurauralle, joka välillä on hukassa minulla, niinkuin nytkin, muta korjasin asian. Asta kulki hyvin kuulolla ja reippaasti.

Seuraavaksi pitäisi pidentää askelta, mikä tuottaisi ongelmia kun ei saa keventää, en tiedä onnistuimmeko vai menimmekö vaan kovaa. Pysähdys tuli hyvin, mutta pruutus meni vinoon meillä. Ääh pitäisi varmaan vähän harjoitella. Tämän jälkeen tuttu halkaisija, mikä meni kuin vanha tekijä.
Katsahdin maneesin kelloon ja tajusin että olin käyttänyt liikaa aikaa alkuveryttelyyn enkä ehtisi tehä lopu rataa. Joten aloin kävellä ponin kanssa.

Käänsin Astan keskikaartoon ja se sai isot kiitokset, en muista koska viimeksi se olisi kulkenut noin hyvin! Talutin Astan talliiin ja otin varusteet pois ja jätin ne pesarille. Tämän jälkeen nopea harjaus, ja vein ponin vapauteen.

Kaasin ämpäriin vettä, ja pesin suitsen pikapesu ohjelmallani, eli älä avaa remmejä. Se tapahtui nopeasti niinkuin pitikin. Seuraavaksi hakemaan kottareita ja talikkoa. Pihatto oli aika likainen joten siinä riitti hommia. Välillä ponit yrittivät kiusata kaatamalla kottarit, mutta eivät onnistuneetkaaan. Lopulta kaasin lannat lantalaan, ja vein välineet paikoileen. Täältä tullaan tupa!

Maikki&Asta19HM

Asta sai jotain uutta




Sain postista enneaikaisen synttäri paketin, ja sieltä paljastui hevosvärejä. Voi kun olin innoissani, ja ei ollut hetkikään, kun poljin jo tallille. Ei ihmekkään kuka värit saisi, no Asta!


Maikki&Asta 20HM

Kävelin tallille tutussa huumassa, ajatukset pyörivät päässäni. Olin melkein kolme kuukautta lähettänyt Aleksille että olen kipeä, tai koulu olisi pahasti, valehtelin. Pirun Mari kun meni juomaan ja jotenkin loukkaamaan sitä, ja mä jouduin vain mummin ja pappan luokse, ja pöh.

Surullisuus vaihtui kuitenkin hymyyn kun näin pihatossa juoksentelevat shettikset. Juoksin, siitä kohdasta lähtien tarhalle. Astuin sisään ja katsahdin Astaa, tuo ei edes tunnistanut minua. Kävelin rohkeasti shettiksen luokse ja rapsutin sitä harjan alta.
-Moikka kulta, miten sä voit, lepertelin tuolle pienelle pyöreälle oposumille.
Menin kuitenkin pois tamman luota ja lähdin kohti tallitupaa. Avasin tuon tutun oven jonka olin useasti avannut. Astuin sisään ja huomasin edesäni tyhjän tilan. Kävelin kohti kaappiani, juuri kun olin avaamassa kaapin oven kuulin kynän tippuvan pöytää vasten. Askeleet tulivat vain selvimmiksi kun olla ja voi.
-Mukava nähdä sua Maikki, Aleksi tervehti iloisesti, tai no sillä Aleksimaisella tavalla.
Ryntäsin halamaan tuota kuinka olinkaan kaivannut Aleksin kasvoja jotka tekivät niitä ihme tekoja.
-Mulla on ollut niin kova ikävä tätä paikkaa, ja anteeksi mä valehtelin, Mari satutti itsensä ja niin, kaikki vain pulppusivat suustani iloisesti, vaikka asia ei välttämättä ollut.
-Vais niin, no oisko sun aika alkaa paiskimaan hommia, mites ois pihaton siivoominen, varusteitten putsausta, ruokakaukalonkin ja tietysti sä voisit auttaa tuntilaisia, Aleksi virnisti.
-Älä luulekkaan että ne on ekana mielessä, mä hoidan kuule kullannuppuni! nauroin ja heitin tuota hanskalla, ja repäisin tallitakin kaapista. Pukaisin takin päälleni, ja vaihdoin kengät.

Talutin ponia, jolla oli täysin kuraiset jalat, ja oli vielä suhteelisen märkä.
-Mun pitää kuules pestä sun jalat poni, naurahdin tammalle ja silitin sitä tuuhean harjan alta.
Vein ponin pesupaikalle, jossa lukitsin pesupaikan narut kiinni toisiinsa, jotta poni saisi ola vapaa mutta kuitenkin jotenkin kiinni. Avasin vesihanan ja käänsin sen lämpimälle, osoitin maahan vedellä ja pikkuhiljaa aloin mennä kavioita kohden. Asta yritti vältellä vetä minkä kerkesi, pöri kuin hyrrä.
-Prr, soo, jaa, hyssyttelin ponille. Kerran jouduin kuitenkin ärjäisemään ponille että seisoo paikallaan.

Ei ollut hetki sekuntiakaan, kun ponin alahuuli lörppyi, se aisi nauttia lämpimästä vedestä. Ilme kyllä muuttui kun sammutin veden, ja otin paksut kuluneet pinteli, ja harjan käteen. Harjasin jalat niin huolellisesti kuin osasin jonka jälkeen laitoin pintilee vähän kuin "imemään vettä pois" joojoo tiedän olen laiska enkä jaksa ite kuivattaa huolellisesti. Tämän toisin jokaiseen jalkaan.

Ponin jalat näyttivät kuin joulukuuselta, erinväriset paksut pintelin jaloissaan, ja no Asta näytti kiusaantuneelta. Halasin tuon ihanan ponin päätä ja pussasin otsalle. Otin kunnon harjan ja aloin harjaamaan koko ponia huolellisesti. Asta ei kyllä vielä ole aloittanut tiputtamaan talvikarvaa, onnekseni. Poni oli suht siisti, joku oli pitänyt siitä hyvää juolta. Selvitin vielä hännän ja harjan, tosin hännästä leikkasin pari senttiä kun oli päässyt kasvaman vähän liian pitkäksi.

Lopulta nappasin taskustani pari herkkua ja veryttelin ponia. Poni olisi mielellään pyörinyt vaan ympyrää mutta kyllä se sen tajusi. Nappasin pintelit ihme myttykasaan ja lähdin heittämän ponia ulos. Käänsin ponin sisälle tarhaan ja olin menossa pois päin, mutta pikku Asta olisi halunnut mukaan, onneksi se tajusi varoa kuitenkin.

Sisälle tullessani näin taas Aleksin.
-Maikki mikä tää juttu on? Aleksi kattoi mua ihmeissöön ja osoitti pinteleitä.
-No mitäs et ajatellu meitä naisia ja tuonut fööniä meille, virnistin ja kerroin lopulta oikean syyn.
Kävelin satula huoneeseen ja nappasin Astan varusteet mukaani tallitupaan. Matkalla sinne otin ämpäriin vettä ja lähdin kohti varuste huonetta.

Putsailin tavaroita ilman mitää huoletta, kunnes joku avasi oven.
-Inka! Juoksin tytön syliin halailemaan tätä.
-Maikki! Inkan reaktio taisi olla samanlainen.
Lopulta me rupateltiin niitä näitä samalla kun minä putsasin varusteita.

Maikki&Asta 21HM

Vapuun viimeisiä viedään



Pyöräilin kohti tallia, reippain mielin. Tänään paistoi aurinko, koulua vajaa kuukausi. Pian alkaisi kesäleirit ja loputtomat hyttyset, mikäs sen parempaa. Ruoho oli alkanut kasvaa, ja ponit olivat melkein pudottaneet kaikki talvikarvansa.

Jätettyäni pyörän tallin seinään nojamaan, kävelin suoraan Astan luokse ja nappasin ponin kiinni ja lähdin viemään paalulle. Sidoin pikkuisen Astan, ja lähdin hakemaan Astan harjakoria, tai no ämpäriä. Kun astuin tallin ovesta ulos niin kuka muukaan oli taas kerran saanut avattua solmun ja menemään syömään, Asta tietenkin. Olin kuitenkin niin kiltti että raahasin harjat Astan luokse ja nostin riimunarun Astan kaulalle. Nappasin kumisuan käteen ja aloin pyörittelemään sitä Astan sähköistä ja pölyistä karvaa vasten.
Pöly pöllysi ympäriinsä, melkein samaa tahtia kuin ponilla ruoho tuppasi suuhun. Nappasin vielä viimeisenä kaviokoukun, ja putsasin kaviot. Tämän jälkeen oli hyvä rojahtaa maahan makulleen ja pistää silmät kiinni ja kuunella kuinka poni ahmii itsensä täyteen ruohoa.

-Maikkii, Maikki herää! kuulen jonkun puhuvan.
Havahdun, toisesta maailmasta ja nousen ylös. Inka se oli.
-Ai moi, naurahdan ja katsahdan nopeasti että Asta on tallessa. Taputin tammaa kaulalle ja selitän äkkiä Inkalle vieväni Astan Tarhaan.

-Miten Inka ois pestäiskö varusteita ulkona kun on näin nätti sää? Kysäisin.
-Mikä ettei, Inka hymähti.
Raahasin kaikki mitä käteeni tarttui Astan tavaroista ulos. Täytin kaksi ämpärillistä vettä, ja nekin raahasin ulos. Toinen olisi puhdasta ja toiseen menisi vain saippuaa.....


Maikki&Asta 22HM

   Siivous päivä

Tänään oli tarkoitus siivota kaappi, putsata Astan varusteet. Päätin aloittaa sillä että putsaisin Astan varuteet. Raahasin ison kasan varusteita tallin pesupaikalle, sillä sielä oli viileämpi. Pikku hiljaa alkoi olla kaikki Astan varusteet. Sen jälkeen otin tutusti ämpäriin vettä ja saippuat viereen. Aloitin simppeleistä ja helpoista varusteista, esim. jalustinhihnat. Jonka jälkeen siirryin monimutkaisempiin. Lopulta purin suitset ja putsasin osat tarkasti. Kokoominen oli taas vähän hidasta mutta meni silti. Tämän jälkeen oli tarkoitus järjestää tavarat siististi oikeille paikoille, se oli todella helppoa. Lopulta oli vuoro siivota kaappini...


tönkköä tarinaa tuppaa mutta ei oikein tiedä mistä kirjoittaisi.

Kuva Astasta ja Maikista makoilemassa laitumella.
~ Kiitos Hallavassa säilymisestä! <3

Kävelin kuumissani kohti laidunta. Kädessäni oli Astan sininen riimunaru jonka olin hankkinut sille joskus. Paarmat pyörivät jatkuvasti missä sitten olikin. Olin jo äsken auttamassa Inkaa hypyttämään hänen uutta hienoa hevostaan. Hymähdin mielessäni minullakin on poni, mutta niin oli myös hoitoponi. Tallilla kului aikaa aina älyttömästi saatoin lojua siellä aamu kahdestatoista ilta yhdeksään, välissä kävin juuri ja juuri syömässä, tosin jos olin minuutinkin yli yhdeksän kotona Memmu suuttuisi. Pikku hiljaa olinkin jo laitumen kupeessa. Aloin huutelemaan ponia, joka nosti tasan kerran päänsä ylös ja saman tien takaisin, läski.
Talutin Astan pesupaikalle sillä tallissa oli viileämpi. Puhelin tammalle kaiken laista vaikka tuo näytti lähinnä torkkuvan. Nappasin Astan harjakopasta pölyharjan ja aloin pölyttämään pölyä pois, tosin se kaikki ei kyllä ikinä lähtenyt. Tuhahdin yritykselleni ja nauroin läskiä ponia, joka torkkui yli somasti. Nappasin kaviokoukun Ja puhdisti sekä tarkistin Astan kaviot. Kaviot olivat hyvässä kunnossa ja häntä tai harjakaan ei ollut kasvanut liian pitkäksi.
Avasin pesupaikan hanan johon Asta heräsi ja vähän säpsähti. Hyssytelin ponia vähän jonka jälkeen aloin kastelemaan tummaa ponia joka puolelta. Poni taisi nauttia viilennyksestä. Kun Asta oli litimärkä talutin sen vettä valuvana ulos syömään hetkeksi tallin pihaan.

Nallekarhu

[justify]Syksy teki tuloaan. Olin joutunut vaihtamaan piponi. Onneksi viime pikkujouluissa sain paketista hienot lapaset ja pipon eikä ollut vaikea arvata kuka sen oli tehnyt. En ollut vielä pukenut sentään toppatakkia, mutta toppaliivi kelpasi. Kello oli puoli kaksi, talli vaikutti hiljaiselta tien päästä. Tunsin kasvoillani kuinka viileä tuuli kävi ihollani. Katselin tyhjää tallipihaa, jonka jälkeen vilkaisin Astan tarhan luokse. Karvaponi söi toisen karvaponin kanssa päiväheiniä tyynen rauhallisesti. Hymy kipaisi huulillani jonka jälkeen tuuli veti sen pois. Kävelin tallitupaan, ja vaihdoin kenkäni luotto tennareihin, jonka jälkeen hipsin satulahuoneesee. Katselin ekana Rassen satulaa, kunnes totesin että Astan satula kaipaa enemmän pesua. Satulahuoneessa oli sopivan lämmin ei liian kuuma eikä kylmä. Ennen kuin olin nostamassa Astan satulaa, otin huovan remmit irti, jonka jälkeen siirsin satulan telineeseen. Samalla kun lähdin hakemaan ämpäriä, vein huovan likaisten huopien joukkoon.

Tartuin riimunaruun ja avasin alalangan. Kävelin kohti Astaa joka vilkaisi heinien seasta, jatkaen syömistä. Kävelin Astan ja Mincan väliin, napsauttaen Astan kiinni riimunaruun, ja taluttaen tuon pois. Astalle oli kasvamassa talvikarva, se oli nallekarhun näköinen. Karvat olivat vähän kuin pystyssä, joka teki karvasta ihanan pehmeän näköisen. Taputin ponia kaulalle, joka tulla lömpsi hitaasti mutta varmasti perässäni. Astuimme talliin sisään, jonka jälkeen alkoikin kuulla Astan kavion jälkiä betonilattialla. Jätin Astan käytävälle, ja lähdin hakemaan tuon harjakoppaa. Laskin kopan maahan ja valitsin sieltä lempi pölyharjani, jonka jälkeen aloin käymään ponia läpi. Poni oli kivan puhdas, mutta tuntui että sen turkki olisi sekainen nallekarvan ansiosta. Juttelin ponille päiväni menoista, tuon torkkuessa. Asta oli huvittava hoitaa, kun se ei yksinkertaisesti tehnyt mitään. Yleensä vain torkkui. Aina välillä jäin silittelemään ponia, jonka jälkeen jatkoin. Silitin kädellä Astan päätä, käyden sen kokonaan läpi. Hymähdin Astan havahtumiseen, toinen oli torkkunut niin sikeästi. Tunnit alkaisivat pian, joten vein Astan tyhjään karsinaan, annoin leivän. Heitin kopan paikoilleen, jonka jälkeen lähdin tupaan odottamaan tuntilaisia.[justify]

Kuunelkaa samalla: kuunelkaa samalla

Maikki hyvästelemässä Astaa

//Tää merkkas mul paljon kiitos Max!

Asta astutettiin 16.12.2014.
Tamma jäi mammalomalle 22.12.
Hoitaja saa huolehtia kevyestä liikutuksesta.
Laskettu aika on helmikuun lopussa.

Koko jouluna, olin ollut ainut! Ainut lapsi talossa. Tunsin itseni rikkaaksi kun sain luksusaikaa Memmun kanssa. Tosin oli myös vähän autiota, iso talo kaksi ihmistä. Tai no kolme, ainakun Memmun mies ehti töistä. Mä tunsin olevan kotona. Memmu oli niin turvallinen, sen kanssa oli turvallista puhua. Turvallista suuttua ja turvallista itkeä. Vaikka jouu olikin en ollut käynyt tallilla ihan joka päivä, Astan teki hyvä saada lomaa, ja odotan innolla että Max ehtisi neuvoa miten jatkossa toimitaan tamman kanssa (vinkvink). Tänään aamulla olimme Memmun kanssa pukeneet lämpimästi päälle ja tehneet sunnuntai kävelyn tallille, aikaisin aamusta.

-Oletko sä onnellinen? Memmu kysyi yht äkkiä hiljaisuuden vaijetessa.
-Kai... Mä pystyn ainakin puhumaan, mietiskelin.
Memmu nappasi minut kainalooni ja silitti olkapäätäni. Kunnes päästi irti. Talli alkoi häämöttää ja suuni vallottui hymyyn kun näin punkeron tarhassa.
-Mene sää jo sisal mä tuon tän täältä, Memmulle ja pujahdin portista sisälle. Poni katsahti minuun. Annoin sen haistaa kättäni ja napsautin riimunarun kiinni ja rapsutin sen tuuhean harjan alta. Jonka jälkeen lähdin taluttamaan ponia sisälle päin. Memmu avasi minulle tallin oven ja astuimme Astan kanssa talliin. Astan kaviot kopisivat tallin lattiiaa vasten kun talutin sen pesupaikalle. Memmu oli tuonut valmiiksi Astan harjakopan ja nappasi itselleen juuri harjaa. Memmu rupesi harjaamaan ponia ja jupisemaan sille jotain juttuja. Otin itsekkin harjan, mutta juttelut jätin sikseen. Hymyilin vain Memmun jupinoille.
Silitin ponin karvaa se oli pehmeä ja tuuhea. Yritin tunnustella Astan mahaa mutta en tuntenut mitään. Memmu ilmestyi nurkan takaata tuoden pari porkkanaa ponille. Läskiä vaan lisää. Itse nappasin niistä yhden ja venyttelin Astaa, tosin poni kiinostui enemmä Memmun ilmais syötöistä, kuin minun venyttelyistä.
-Astaa nki nki! kutsuin ponia. Pieni poni käänsi päänsä reippaasti imaisten silmän räpäyksessä porkkannan.
-Hei ei toi ollu reilua, naurahdin. Asta sen sijan mäyssytti porkkanaa tyytyväisenä suussa.
-Eiköhän ois aika jatka matkaa? Memmu kysäisi. Nyökkäsin tuolle ja lähin viemään ponia ulos..

Jotain tarinaa pitkästä aikaa, kirjoitusaikakin ihan mahtava

Asta varsoi 24.3. vilkkaan oripojan noin kahdentoista aikaan yöllä.
Lue sarjakuva varsomisesta täällä.

Varsa ja tamma tarhailevat joka aamupäivä noin neljä tuntia, jos keli sen sallii. Muuten ne viettävät aikaansa karsinassa. Ensimmäiset päivät varsan ja tamman on annettava olla rauhassa, mutta valvottuina. Aleksi tekee niille päivittäisen tarkastuksen joka ruokinnan yhteydessä. Muutaman päivän kuluttua hoitaja saa ruveta viettämään aikaa näiden kanssa esimerkiksi ottamalla molemmat käytävälle (varsa vapaana) ja harjaamalla tamman. Myös varsaa on hyvä silitellä ja totuttaa sitä kosketukseen. Kavioita voi yrittää nostaa ja turkkia harjata pehmeällä harjalla.
Viikon ikäisenä Vanilla ja Asta tarhataan yhdessä varsoineen, jolloin pienokaiset saavat leikkiä yhdessä. Tällöin myös aletaan totuttamaan varsaa riimuun ja opettamaan talutettavana olemista. Aleksi voi opastaa tässä. Nyt hoitaja saa käydä ratsastamassa tammalla maneesissa tai ulkokentällä, siten että varsa on vapaana.

Myhäilin astuessani talliin. Siellä oli ihmisiä mutta nyt ei kerinnyt. Mun on pakko nähä pikkuinen. Se oli niin söpö ja karvainen. Oli mennyt pari päivää eli nyt saisin kurkkailla jo parivaljakkoa lähemmin. Avasin karsinan salvan ja työnsin oven hitaasti raolleen ja astuin sisään. Asta myllersi varmajalkaisena haistelemaan taskuja.
-Hupsu mulla ei oo mitään, naurahdin ja annoin tamman nuuskia käteni. Sen tuttu turvan hamuaminen hymyilytti minua. Rapsutin tuota otsasta, jonka jälkeen tunsin tuuppauksn polveeni. Se oli pikkuine. Laskin rauhassa käden alas. Pikkuinen haiskahti sitä jonka jälkeen teki iloloikan ylöspäin ja kirmasi emän taakse.
Uudestaan tuli pikkuinen lähemmäs ja nuuskaisi taas kunnes taas kirmasi kauemmas. Naurahdin itsekseni kuinka huvittava oripoika oli. Nousin ylös ja annoin rapsutukset Astalle ja menin karsinan ulkopuolelle.
empä osaa yhtään pidempää tekstiä värkätä

Joku vanha kuva löyty pöytälaatikosta:D

Heitin taas päälleni yhden tummansinisen topin, joka oli varmaan kaksi kertaa liian iso. Veljeltä se oli lainattu – tai pöllitty, tosin mitään en myöntänyt. Joku saattaisi taas sanoa, että Runo, miks sä oot aina tollaseen kääriytyneenä, koettasit vaikka mekkoja joskus, mutta olihan mulla ollutkin joku kaapu rippijuhlissa silloin aikanaan! Se kokeilu jäi kyllä viimeiseksi; mua oli vain ahdistanut se sydän kylmänä jännittäminen, koska helma päättäisi leikkiä lentokonetta sopivassa tuulenvireessä.

Sen sijaan se sopiva tuulenvire sai vauhdittaa mun rullailumatkaa pitkin Pronssijoentietä meiltä kotoa Hallavaan, sellainen vajaa kilsan suora pätkä just uudistettua asvalttia. Aika täydellistä mulle ja mun laudalle siis. Vauhti saattoi koiranulkoiluttajamummojen ilmeistä päätellen olla vähän tavallista nopeampi, vaikkei mulla sinänsä mikään kiire edes ollut. Ehkä mä olin vain innoissani?
        Kun Tessa oli jo jonkun K-Marketin meetwurstihyllyllä, tajuntaan iski, ettei enää ollut hevosta, millä ratsastaa tai mitä paijata. Silloin olin ollut semisti romuna tamman kohtalosta; silloin ajattelin, etten oikeastaan enää ikinä halunnut edes nähdä yhtäkään eläintä, jolla oli turpa ja kaviot. Täällä landella se vaan oli aika hankalaa, enkä mä malttanut pysyä erossa poneista kuin puoli vuotta – silloin mä löysin Hallavan. Söpö, pieni ratsastuskoulu lähellä meitä, shettis ja sen varsa vailla hoitajaa. Ihan kuin meitsille tehty!
”Runo, se on ratsastuskoulu, eihän siellä edes voi kilpailla”, äiti oli sössöttänyt mun valinnalle, mutta olinko mä kisannut Tessallakaan muussa kuin siinä, kumpi saa vähemmän punkkeja heinäpellolla juoksemisesta? Niin. En.
Innoissani mä vain olin. Ja voitte uskoa, että se innostus kasvoi kasvamistaan, kun nappasin laudan käteeni ja käännyin viitan osoittamaan suuntaan Maalaismiehentielle.

Astellessani sisään villiviinin peittämään, kiviseen rakennukseen, mun mielikuva perinteisestä punaisesta ratsastuskoulusta täynnä poninhäntiin ja farkkuratsastushousuihin vuorautuneita esiteinejä sekä elämäänsä kyllästyneen näköisiä poneja romuttui täysin.

Yksi puoliksi kalju, lävistetty tyttö, joka ei edes moikannut. Yksi irkkuaksentilla englantia hevoselleen solkottava blondi. Yksi sellainen hujoppi, jolla oli virkkuukoukkuja oransseissa kutreissaan; sen käsipuolessa ihan kivannäköinen poika, joka esittäytyi Chrisiksi. Chris? Ei kenenkään nimi Suomessa ollut Chris. Yksi ihan perusponitytön näköinen pikkulikka, joka sanoi aluksi olevansa Salli. Kas, normaali ihminen löydet-
”Ja siis mun sukunimi on Keidas, mä oon Sveitsistä.”
Ai, ei sittenkään.

Tallin omistaja, Aleksi, jonka kanssa olin käynyt pari puhelinkeskustelua aiheesta meitsi ja Asta, ei sekään ollut sieltä perinteisimmästä päästä. Ponnari kyllä löytyi, mutta muuten tuo oli sellainen, ettei se vastannut kenenkään stereotypiakäsitystä ratsastuskouluyrittäjästä.

Mä en ollut yhtään varma, olivatko ne kaikki mun kohtaamat ihmiset vaan supercool vai päätyisinkö mä lopulta nyhjäämään yksin Astan kanssa ernuporukan pitäessä omia bileitään jossain. Miten oli mahdollista, että kaikki vähänkin tavallisuudesta poikkeavat hevosihmiset oli tunkenut itsensä just tähän talliin?

Musta cruiseri kainalossa meitsi surffasi pitkin Hallavan hevosentuoksuisia, heinänkorsilla koristeltuja käytäviä. Ainakin talli itsessään näytti ihan normaalilta, vaikka oikeesti mua vastaan käveli koko ajan mitä oudomman näköistä sakkia; hoitajille tarkoitetussa hengailutilassakin joku itki vasten toisen olkapäätä kertoessan jostain perheeseensä liittyvästä – enhän mä sitten uskaltanut sitä mennä keskeyttämään. Sen sijaan säädin mun nutturaa paremmaksi (tai pahemmaksi, your choice) ja ponnari-Aleksin antamien ohjeiden mukaan kipitin pihalle etsimään mustavalkoista parivaljakkoa, joka oli tästä eteenpäin mun vastuulla. Ei ihan kokonaan, mutta melko lailla.  Ei edes melko lailla vaan sen verran, että sain rapsutella niitä (ja putsata karsinoita tietty, mutta siitä hommasta mä kyllä aioin livistää muutamaan otteeseen). Ja rapsuttelu oli ihan fine.
Poneista nuorempi ja virkeämpi painoi menemään siihen malliin, ettei vitivalkoiseen oriin ollut mahdollisuutta saada minkäänlaista kontaktia – edes ruualla, vaikka oikeastaan se näytti vielä sen verran pieneltä, että maito maistui vielä. Astalle sen sijaan riitti vihellys sekä makean, ison ja oranssin porkkanan vetäminen sulavalla liikkeellä ulos lökäreiden taskusta. Karvaisen tamman pettymykseksi se sai siitä herkusta vain puolet, enkä mä ollut edes varma, saiko täällä antaa makupaloja. Mutta tehty mikä tehty.

”Sillä ponilla on kyllä tota ylimäärästä ihan omastakin tak-”
”Hui hitto”, multa pääsi ja hyppäsin valehtelematta kuusi metriä ilmaan silkasta säikähdyksestä. Astaa ei kiinnostanut, se taisi olla unessa.
”Sori, en mä sydäriä halunut aiheuttaa”, viereeni tullut pipopää virnuili aitaan nojaillen ja ojensi kättään. ”Rafael.”
”Runo”, vastasin kättelyyn – ja sain jäätävän flashbackin viimekeväiseen työhaastatteluun. Ensimmäinen tilanne varmaan kuuteen vuoteen, kun piti kätellä. Tuntui viralliselta.
”Kiva nimi”, Rafael tokaisi edelleen sama hymy naamallaan. Mä irvistin. Äidin valitsema, ja siitä nimestä tuli mieleen vain joku viulua vinguttava Elovena-tyttö, kymppejä ja hymytyttöpatsaita napsiva vanhempien unelma. Ei kiva.

”Hoidatko sä Astaa nyt, kun Maikki lopetti?” pellavahiuksinen poika uteli sitten ja kyykistyi rapsuttamaan uteliaaksi herännyttä Bamboa. Pieni varsa sulki silmänsä ja lerpatti korviaan hetkeksi, mutta oli sitten jälleen menossa kohti uusia seikkailuita.
”Ilmeisesti”, virnistin. ”Mitä ite täällä teet?”
Rafaelkaan ei vaikuttanut miltään ultimate-heppapojalta, mutta ehkä tällä tallilla piti tottua siihen, että mitä oudomman näköinen tapaus oli, sitä varmemmin se oli vakkariporukkaa. Vaikka pakko myöntää, tämä tyyppi oli kivanoloinen. Sellainen rento ja letkeä, aikalailla mun tyylinen.
”Chillaan lähinnä. Työsopparissa seisoo, että oisin tallimestari, mutta mitä ne ees tekee?”
”Eli sä saat palkkaakin, etkä tiiä mitä ees teet? Teetkö sä ees mitään, vai ootko joku Kim Kardashian Hallava edition?” nauroin ja sain vastalahjaksi tökkäisyn kylkeen Rafaelin kyynärpäästä.
”Kyllä mä muutamat heinät oon jakanut, ja käytävät lakassut”, toinen sanoi puolustellen asemaansa.
”Tiiäthän sä sitten, mitä sä teet, Kim”, huomautin. Tökkäisy sai seuraajan.

Aloin vahvasti kallistumaan kohti sitä vaihtoehtoa, että Hallavan porukka saattoi olla supercool, eikä joku outo ernujengi. Tai ainakin semicool. Napsautin riimunnarun lukon kiinni Astan riimuun, toisen Bambon omaan ja lähdin viemään poneja tallin puolelle yöksi. Ehkä mä uskaltautuisin myös käymään vessassa siellä tallituvassa ja ottamaan enemmän selvää, pitikö mun oletus ihmisistä täällä paikkaansa.

Auto kaarsi Hallavan parkkipaikalle. Avasin auton oven ja hyppäsin pois. Katselin ympärilleni kaikki näyttivät tutulta. Aloin kävelemään kohti tallia. Kävely oli vaivalloista sillä tuki oli oikeasti tukeva ja jalkani ei ylimääräisiä taipunut. Astelin tallin oven eteen ja nostin käteni kahvalle, mutta laskin sen alas. Käännyin ympäri ja päädyin tepastelemaan pihatolle. Näin kuinka kaksi karvapehkoa nosti päätään. Hymy käväisi minussa, mutta se ei näkynyt kasvoilla. Laskin käteni kahvaan ja siirsin langat pois edestäni, pääsäkseni tarhaan. Kammoksuin, kammoksuin hevosen elettä. Se oli arvaamaton kuin liikenne. Silti jatkoin kävelyäni. Asta käveli luokseni Minca perässään. Ojensin vapisevasti kättäni. Asta hamusi käden ja puhalsi siihen lämmintä ilmaa. Lopulta se katsahti muualle. Laskin käen tuon korvan taakse. Sormeni liikkuivat vilkkaasti rapsutaessa tuota.
" Meetkö sä Astalla?" Kuului portilta oudoksuva ääni. Nostin päätäni, tytöllä oli mustat pitkät hiukset ja jokseenkin roteva vartalo. Katsoin tyttö oudoksue sillä en pitänyt ajatuksesta että tuo menisi Astalla. Ravistutin kuitenkin päätäni tytölle. "Et sä sit sais olla siellä? Ooksä joku aloittelija?" Sanoi tyttö pistävästi ja pujahti aitauksen sisään. "E-en, oon Astan hoitaja" sanoin hiljaisella ja varovaisella äänellä samalla rapsuttaen Astan kaulaa. Mikäköhän minuakin vaivasi, miksen antanut tuolle samalla mitalla takaisin. Kuulin tytön suusta tuhahduksen ja samalla räpäyksellä tyttö oli vienyt Astan edestäni. Sisälläni tyhjeni, muistin vasta nyt miten raastavaa oli välillä olla hoitaja.
Halusin nähdä muutakin tallialueelta, mutta en kuitenkaan halunnut mennä tupaan kaikkien ilmoille. Raahauduin jalkani kanssa maneesiin jossa jostain syystä pidettiin tunti. Avasin oven ja suljin varovasti. Istahdin sivulle katsomaan tuntilaisia. Siellä oli monta vierasta ja tutua naamaa. Joku meni älyttömän hienosti Kyyhkyllä. Aleksi huomasi tuloni ja tuli maneesin kentän laidalle. " Älyttömän kiva nähdä suo! Miten voit?". Katsahdin ilmeettömästi Aleksiin ja pyörittelin kysymystä päässäni. "En mä oikein tiedä" tyydyin vastaamaan. "Noh kuinkas pian saamme sinut hepan selkään?" Aleksi jatkoi välissä antaen ratsukoille ohjeita. Ravistelin vain päätäni, en nimeltään ollut varma. Aleksi huomasi vaivautuneeni ja paineli pitämään oppilaille lopetuspuhetta, kun toiset tuntilaiset tulivat sisään. Vaikka ulospäin olin synkkä sisälläni paloi kynttilä siitä että minua kaivattiin.
Jäin mielenkiinnolla seuraamaan Astan menoa.

Se olisi perjantai. Tuo päivä kun nuo kaikki hoitajat ovat kokoontuneet hoitsujensa pariin. Niin minäkin tänään. Olin parhaani mukaan yrittänyt käydä moikkaamassa Astaa kaksi kertaa viikossa, ja se oli kohottanut mielialaani jo vähän.  Tänään kuitenkin olisi vaikeaa yrittää välttää ketään, toisinsanoen se olisi mahdotonta. Olin laittanut jalkatukeni kollarien alle, näin se ei häirite itseäni.
Talilla oli kuhinaa näin niin vanhoja tuttuja kuin uusia naamoja. Hipsailin "näkymättömästi" Astan tarhalle ja nappasin tolpasta riimunarun.  Kävelin Astan luokse reippahasti kiinittämällä narun riimuun ja sitten vasta taputtelin tammaa. Lähdin kävelemään eteenpäin hitaasti, mutta aru vaan kireni. "Asta c'moon et sä oot naulittu maahan", naureskelin ja maiskutin ponille. Asta lähti nostaman ekaa kinttua kuin hidastetusta elouvasta. Toisaltaan minuntki mieli ärhentää tammalle vipinää kintuille, mutta ehkä se oli hyvä ettei jalan kanssa perässä tarvitsisi juosta. Tyydyin tulemaan tarhasta ulos hitaalla vauhdilla, Minkaa portilta samalla häätäen.
 Käänsin Astan käytävälle, kiinitin naruihin. Nanna, Salli ja Janelle ehtsivät moikkamaan ja menemään ohi niin että ihan kuin olisin ain ollut täällä. Tyydyin vastaamaan takaisin ja lähtemään Astan harjoja. Inka tallusteli Ranan karinalta kohti. Yritin livistäää nopesti satulahuoneeseen mutta inka ehti ensin. "Hei Maikki! Suo ei oo näkynyt pitkän aikaan, missä sä olet ollut?" Inka kysäisi iloisesti. " Ööm.. Mä loukkasin jalkani tossa ja vasta nyt päässyt kuntouttaa sitä" hymähdin. "No mut kyl sä tallilla silti olisit ollut", Inka virnisti. "pitkä juttu", totesin ja jatkoin matkaa Astan harjoja hakemaan. Inka jäi oudoksuen katsomaan perääni, kuitenkin lopulta jatkaen omaa matkaansa. Nappasin kopan käteeni ja kävelin takaisin Astan luokse tuon nököttäessä käytävällä.
Harjailin Astan reippahasti, taino hitaastihan se meni. Kävin hakemassa itselleni liinan, ja kiinitin sen Astaan. Tallikäytävä alkoi kopisemaan meidän lähtiessä liikelle, matkan varrella tajusin kuitenkin ottaa raipan mukaan.  
Ulkona oli syksyinen ilma, pidin syksystä Silloin kelit ovat mukavan vilpoisia ratsastamiseen ja värit ovat hienot. Valma ja Alana ratsastivat ulko kentällä joten itse päätin mennä maneesiin. Maneesi oli täysin tyhjänä joten  marssimme sinne Astan kanssa. Hätistelin Astan liinan päähän pyörimään ympyrälle ihan vain kävelemään. Näin en rasittaisi jalkaa liikaa. Asta käveli hieman reippaammin kuin tänään muuten .  
Asta näyyti hoikalta kesäkarvassa vaikka karu totuus oli että se oli aika pulla. Sen harja oli yhtä tuuhea, korvan takainen harja kaipaili siistimistä.  Muuten poni näytti yhtä hienolta kuin ennen. "Ravi", pyytelin tammaa puheen ja maiskutusten kera raviin. Opssumi kuunteli hyvin ja ravasi niin kuin tynnyri. Pieniä askelia reippaseen tahtiin maha hyllyen. Naureskelin mielessä tuota. Maiskuttelin tamman reippaampaan raviin sillä nyt se oli hidas. "Hyvä tyttö!" kehuin oposumia ääneen.
 Asta käveli viimeisiä kieroksia toiseen suuntaan kun maneesin ovi aukesi. "Inka kertoi että sä olet täällä josain", Valma sanoi ja käveli sisään. " Jep, täällä mä taas oon-2, tokaisin tytölle ja aloin keräämään liinaa lyhyemmälle Asta seuraten narua. "Voi vitsit mä oon niin ilonen ku sä oot täällä!" Valma hihkui ja käveli luoksemme. Taputin Astaa kaulalle, samalla tytölle selittäen mitä kaikkea olikaan tapahtunut. Tärkeimpänä kuitnnkin se että mä kuuluin taas Hallavaan, ja Asta oli elämässäni.

Kävin reippahasti hakemassa omat kamani kaapista, ja heittämässä ne pesarin reunalle. Siirryin ulos talviseen ilmastoon hakemaan pikku nallekarhua, suunitellen meneväni ensimmäistä kertaa kokeilemaan "raskaampaa" ratsastusta jalalleni. Pienet perhoset liitelivät vatsassani, vaikka tiesin että Asta on yleisesti tosi varma valinta.
           
Liivahdin portin ali ja aloin huutelemaan Astaa joka hiippaili rauhallisesti luokseni Minca taka-alalla. "Tänään saat olla mun terapiahevonen", hymyilin Astalle ja silitin sen poskea. Se tuntui kuuntelevan asiani.
 
  Nostin ohjat Astan kaulalta ja lähdin taluttamaan ponia Innan omistaman Hazelin perässä kohti maneesia. Astan kavioiden koskiessa hentoa lumipeitettä tuntui että poni olisi muuttunut sekunneissa. Sen askeleeseen tuli energiaa ja tarmoa. Hymähdin tuolle. Ulkona oli jo pimeää ja maneesin valot loistivat hyvin.
Asta oli virkeä. Virkempi kuin pitkään aikaa, joka kauhistutti minua. Tamma paineli käyntiä kuin mikäkin höyrykiituri eteenpäin. Koitin vain istua niin rauhassa kuin pystyin. "Ompas Astalla kivan reipas käynti", Inna totesi hymy suin tammansa selästä. Tyydyin vain nyökkämään sillä piti alkaa miettimään mitä sitten tekisikään. Päädyin työstämään Astaa loivalla kolmikaarisella ja volteilla. Asta kuunteli käynnissä hyvin. Se puuskutti menemään mutta kuunteli kuitenkin apuja.
Ravissa istuin aluksi alas ja tunnustelin miltä oma jalkani tuntui. Se ei ollut vielä erityisen vahva ja tasapaino heitteli. Päätin etsiä ekaksi rytmin koko hommaan ennen kuin alkaisin keventelemään. Pikku hiljaa löysin onneksi tahdin itseeni sekä Astaan. Teimme kasikkoa ravissa hakien vain rentoutta molempiin. Vaikka Asta oli energinen tiesin olevani kotona. "Heti kun mun jalka on kunnossa mä lupaan et sä pääset päästelemään", kuiskasin tuon korvaan, halatessani ponin pehmeää kaulaa...

Taivaalta tuprutti lunta. Olimme hoitajien kanssa yhteistuumin hakeneet kuusen tupaan ja koristelleet tuvan muutenkin jouluiseksi. Olin päässyt pikkuhiljaa hevosen selässä olemisen makuun, joten olimme tänään sopineet lähtevämme Sallin kanssa maastoon shettiksillä.  Ilma oli mukavan tyyni ja ei ollut vielä hirveän pimeää. Ja mikä parasta suurimmaksi osin Pronssijoen väki osasi talvella kunnioittaa hevosia, tai sitten vain kuvittelen koska mopopojat eivät pörräneet ympyrää.

 Pihatossa ei ollut enää ketään. Olikohan ponit keksineet karkukolon vai miksi se oli tyhjä.  Tallipiha kuitenkin ammotti tyhjyyttään juoksentelevista poneista, joten siirryin tallin puoleen. ”Sieltähän sä tulit! Toin Astan samalla sisälle kun hain Mincan”, Salli sanoi ja harjaili Mincaa pesarilla. ”Oi, kiitos”, hymyilin Sallille ja astuin Oreon karsinaan johon Asta oli väliaikaisesti laitettu. Tamma hamuili kuivikkeen seasta heinän korsia eikä huomannutkaan tuloa. ”Hei opossumini”, lepertelin Astalle joka nosti päänsä aukaistuani suuni. Turpa hamuili käteni läpi ja laskeutui takaisin alas.

Ponit seisoivat valmiina pihassa. Olimme pukeutuneet heijastimien peittoon. Minca edellä lähdimme uhmaamaan maailmaa. Asta talsi reippain askelin Mincan perässä ja oli pirteän oloinen.  Tiemme kävi kaviopoluntieltä maalaismiehentielle, josta siirryimme metsään tarpomaan maita ja polkuja. Ponit vaikuttivat todella tyytyväisiltä. Minca aina silloin tällöin kertoi mielipiteitään ilmi tarpomisesta, mutta Salli vain naureskeli ponille ja pisti sen eteenpäin.  Asta katseli ihmeissään kaverinsa touhuja.
Saavuimme pronssijoen varteen leveämmälle polulle, mikä ohjaisi meidät tiepellolle. Siirsimme ponit raviin ajatuksena saada poneille vähän hanki treeniä. Astan ravi oli tasaista ja helppoa istuttavaa, vaikka tamma nosteli jalkojaan kuin viimeistä päivää. Teimme vähän isoja ympyröitä sinne tänne, jottei poneille tulisi tylsää. Se ei vissiin auttanut. Niin nopeasti kuin silmä ehtii räpsähtämään. Oli Minca ampaissut täyteen laukkaan kohti kotia. Yhtä nopeasti Asta Mincan perässä. Muksahdin siinä sitten alas. Onneksi oli pehmeä lumikerros allas, ja tulin vielä pehvalleni. Jalkaani ei onneksi sattunut mitään, mutta Asta oli hävinnyt Minca mukanaan. ”Ei kai suo sattunut?” Salli oli ehtinyt tulemaan luokseni. ”Ei. Entäs sinä?” Kysyin takaisin. ”Ei, mutta vaatteet on litimärät”, Salli mutisi ja alkoi kaivamaan puhelinta taskusta.

Olimme talsineet pitkän matkan tallille märissä vaatteista. Naurun aihetta kuitenkin riitti Sallin ja minun välillä vaikka maastoreissu ei ollut niin onnistunut. Ponit oli tallin päässä saatu kiinni ja hoidettu pois. Meidän oli vain lämmitettävä itsemme ja vaihtaa vaateemme. Ilta jatkui hyvässä seurassa tuvassa teen äärellä.

"No hei Asta", tarjosin kättäni ponitammalle haisteltavaksi aidan lävitse. Olin mennyt sillä kerran tunnilla, kun olin kuukausi sitten löytänyt Hallavan. Olin ratsastanut viimeksi lokakuussa, ja halusin takaisin hevosen selkään. Hallavassa oli paljon mukavia poneja, ja Aleksikin opetti minua aivan samalla tavalla kuin muita, eikä välittänyt lyhytkasvuisuudestani. Oikeastaan olin käynyt täällä vain kahdella tunnilla, joista ensimmäisen Astalla ja toisen Mincalla, mutta tykästyin paikkaan silti. Halusin silti tunneilla käymisen lisäksi oleilla tallilla muutenkin, joten Aleksi oli ehdottanut treenaamista. Ponit kuulemma tarvitsisivat välillä hieman osaavampia kuskeja jotta ne muistaisivat käyttäytyä, ja erityisesti Asta oli ollut viime aikoina vain pienten tunneilla. Minä olin suostunut samantien, Asta oli ollut niin mukava! Ehkä hieman hidas, mutta kyllä se lopputunnista tajusi jo liikkua eteenpäin kunnolla.

Aleksi oli pyytänyt tulla tänään tallille juoksuttamaan Asta, ja tyytyväisenä olinkin kiivennyt autooni ja huristellut Hallavaan. Onneksi autoni penkin pystyi siirtämään tarpeeksi eteen, ja sitä sai myös nostettua. Olin myös saanut auton mukana lisäosat polkimiin, jotta itse asiassa yltäisin ajamaankin. Ei ollut helppoa hieman vajaa 125-senttisenä. Siirryin pihaton aidalta kohti taukotupaa ja toimistoa, enkä kiinnittänyt huomiota muutamiin kummaksuviin katseisiin. Olin tottunut.

"Hei.. mä tulin nyt juoksuttamaan sen Astan?" kysyin toimiston ovelta, ja sain Aleksin säpsähtämään pois lehdestään.
"Hertta! Joo, hyvä kun sie tulit, mene vaan", ponnaripää hymyili ja uppoutui takaisin lehtensä pariin. Minä puolestaan häivyin tallin puolelle. Hain satulahuoneesta Astan harjat, suitset, juoksutusliinan ja -piiskan, jonka jälkeen tallustelin hoitopuomille. Jätin tavarat siihen, ja suunnistin takaisin pihatolle, jossa Asta hengaili shettiskavereidensa kanssa. Pujahtaessani pihattotarhaan en saanut erityisesti mitään innostunutta vastaanottoa, mutta ponit jatkoivat vain ruohon mutustamista aidan lävitse. Huhuillessani sitä Asta kohotti päätään laiskasti, ja lähti seuraamaan minua vielä laiskemmin. Kun pääsimme ulos tarhasta poni sentään hieman piristyi, ja raahusti vieressäni puolinukuksissa. Sidoin sen kiinni hoitopuomiin ja kaivoin esille kumisuan. Asta oli hieman kurainen, mutta sain sen aika nopeasti harjattua ja siistittyä. Suitsin ponin, ja heitin ohjat harjojen sekaan, siellä ne säilyisivät nyt ainakin juoksutuksen ajan. Kurotin ottamaan juoksutuspiiskan käteeni, ja Asta vierelläni kävelimme kentälle, se kun oli yhtä ratsukkoa lukuunottamatta tyhjä, ja mahtuisimme kuulemma juoksuttamaan heidän seuraansa. Jätin kimon tamman ja blondin ratsastajansa toiselle puolelle kenttää, ja lähetin Astan ympyrälle. Se lähti laiskasti, jos voisi sanoa, mutta se käveli kiltisti ympärilläni. Minä yritin säätää juoksutuspiiskan kanssa, miksi nämä tehtiin näin pitkiksi? Hetken tuskasteltuani tajusin sen olevan kaksiosainen, joten ruuvasin toisen puolen pois, eli sen kahvaosan josta olisi oikeasti pitänyt pitää kiinni, ja asetin sen nojaamaan kentän aitaan. Asta oli jäänyt seisoskelemaan kauemmas, mutta sain sen jatkamaan käyntiään kun pääsin itse kunnon ympyrälle takaisin.

"Ra-vi", maiskuttelin tammalle ja kun se ei kuunnellut, huitaisin piiskalla sen taakse. Se sai shettiksenkin siirtymään raviin, ja hetken raahustettuaan Asta reipasti askeltaan. Se ei tehnyt oikein mitään kummoista, ja parin kierroksen jälkeen vaihdoin suuntaan. Asta sai kävellä hetken tähän suuntaan ennen kuin pyysin sen taas raviin, ja nyt se lähti paljon sujuvammin kuin edellisellä kerralla. Taas parin kierroksen jälkeen päätin nostaa laukan. Asta lähti nihkeästi laukkaan, ja pudotti heti raviin. Raipan heilautuksella se kyllä nosti taas laukan, ja laukkasi nätisti muutaman kierroksen, jonka jälkeen pyysin sen käyntiin. Asta pysähtyi myös nätisti kun halusin vaihtaa taas suuntaa. Pyysin Astalta ravia noin kierroksen verran, ennen kuin komensin sen laukkaan. Nyt Asta ei pudottanut kertaakaan raville, ja laukkasi nätisti sen kolme kierrosta mitä pyysinkin.

Siirsin juoksutuspiiskan pätkän sen toisen puolikkaan luokse, ja taluttelin Astaa aika kauan kenttää ympäri. Kun olin varma tamman saaneen tarpeeksi pitkät loppukäynnit, otin juoksutuspiiskan mukaani, ja talutin Astan takaisin hoitopuomille. Taputin sitä kovasti, kyllä se vaikutti kivalta kaverilta.

//juu moi katkeili vähän ajatus :'D