Torstai 30.10, roolipeliä?

Saatasko porukka kokoon klo. 18.00 pelailemaan taas pitkästä aikaa?

-Max paikalla!
-Rafael myös! (;

Yup, I'm in!

Mä voisin tulla kokeilemaan siipiäni, jos päästätte mukaan! :-)

//Tottakai pääset mukaan, mahtavaa että saadaan vähän uutta verta peliin! (: -Raffe

Mä tulen jos pääsen. Voi olla että myöhässäkin. En tiiä oliko turha ilmotus mutta juu

Ei tässä sen kummempaa tekemistä tänään ole, joten minutkin saa tyrkkäillä mukaan! (:

Mä myöhästyn... Koulul menee pitkää -.-

Potkaisin kenkäni jalasta tallituvan ovella. Ketään muita ei ollut vielä paikalla. Kaivoin repuntaskusta suklaakeksipaketin ja laitoin sen pöydälle. Sitten sulloin repun kaappini ylähyllylle ja otin esille pipontekeleen, vaaleansinisen tällä kertaa. Se oli Sallaa varten. Maikin pipo odotti jo kaappini perällä.

Istuin sohvalle, vedin jalat koukkuun rintaa vasten ja aloin neuloa. Tänään oli luvassa ilmeisesti jonkinlainen seurailta. Minua jännitti, sillä paikalla olisi luultavasti tyyppejä, joita en ollut ennen tavannut.

Missä ootte?D: Kuusi piti olla tulossa mun lisäksi, mutta ketään ei näy eikä kuulu!!

Pyöräni renkaat tärisivät pyöräillessäni Kaviopolun vierustaa. Olin päättänyt lähteä tallille, ja vaikka olikin pimeää, se ei minua pysäyttänyt. Kohta näin jo tallin siluetin maneesin valoja vasten, ja rakennuksen ikkunoista tulvi heikkoja valonsäteitä pihaan. Bongasin heti paikan jossa oli muitakin pyöriä, joten heitin mustan Joponi niiden seuraan, nojaamaan kiviseen seinään. Olin laittanut tallille turkoosi-valko-mustat skeittikenkäni, tutut ja turvalliset tallihousut eli Adidaksen melkein ihonmyötäiset mustat urheiluhousut joiden sivuissa oli valkoiset raidat sekä valkoisen kauluksellisen puuvillapaidan, jonka päälle olin vetäissyt mustan neuleen jonka hihoissa komeilivat punaruskeat tekonahkaiset kyynärpääpaikat. Komeuden päälle olin vetänyt miesten parkatakin. Etsin katseellani jotakin paikkaa, minne mennä. Lähin ovi löytyi heti seuraavan kulman takaa, ja olin kuulevinani askeliakin. Sen enempää koputtelematta avasin oven hitaasti ja kurkistin sisään. En nähnyt nurkan takaa ketään, joten vedin oven perässäni kiinni ja riisuin takin naulakkoon toisen viereen. En siis oikeasti ollutkaan yksin. Astelin eteenpäin ja nurkan takaa paljastui punahiuksinen tyttö, joka näytti neulovan sohvalla.
"Moi. Oon Daniel, Nikitan uus hoitaja. Toivottavasti en säikäyttäny."

Hätkähdin vähän, kun ovi lennähti auki. Vilkaisin tulijaa. Ja tietenkin punastuin.
- Moi, piipitin. - Et säikäyttänyt.
Maailman huonoin valhe. Tunsin, miten puna syveni poskillani.

Hymyilin myötätuntoisesti ja kampesin kengät jalastani hellittämättä katsettani tytöstä. Huomasin hänen punastuneen hieman, joten yritin tehdä ilmapiiristä rennompaa aloittamalla jonkinlaisen keskustelun. Otinkin aiheeksi jonkun jonka tyttö tuntisi paremmin kuin minä, hänen hyppysissään olevan piponalun.
- Mitä neulot? Mun mielestä toi on aika kunnioitettava taito, ite en varmaan ikinä jaksais alusta asti tuollaista, totesin hymyillen ja kävelin peremmälle tupaan istuen sohvan käsinojalle, kasvot kohti tyttöä.

- Tästä tulee pipo, sanoin hieman käheällä äänellä. Yskäisin. Tajusin, että minun pitäisi ehkä esitellä itseni. - Mä olen Valma, hoidan Dunjaa.

//Voi helvetti, en kerkee tulee...

Tyttö alkoi pikku hiljaa avautua, ainakin esittäytyminen oli hyvä merkki. Hymyilin.
- Dunja onki kiva tamma, tykkäsin siitä alusta asti. Ootko hoitanu jo vähän kauemmin täällä? En haluais keskeyttää sun askarointia, mutta jos toi ei oo mikään tosi tärkeä pipo, niin tarvitsisin varmaan vähän apua että osaan sitten jatkossa löytää satulat ja harjat ilman että tarvitsee kysellä sitä tuntilaisten edessä tallityöntekijöiltä, sanoin hieman naurahtaen. Totta kai paikallaankin istuminen minulle kävi, mutta ennemmin tai myöhemmin jonkun pitäisi minulle paikkoja näyttää.

- Jaa, mikäs siinä, sanoin vieläkin vähän varautuneesti. Daniel näytti kyllä superkivalta tyypiltä. Nousin ja laitoin pipontekeleen kaappiin. Sitten menin laittamaan kengät jalkaan. - Ootko sä nyt ekakertaa meidän tallilla? kysyin ja hymyilin ujosti. Lähdin edeltä tallin puolelle.

Laitoin kengät jalkaani vaikka olinkin vasta riisunut ne, ja seurasin katseellani kuinka tyttö vei pipontekeleen kaappiin odottamaan parempaa ajankohtaa. Toivoin, etten olisi keskeyttänyt mitään, sillä tytön äänensävy oli ollut varsin varautunut. Tai siis, Valman. Kiva nimi, hieman harvinaisempi.
"Joo, tai siis en. Toista kertaa. Kävin täällä muutama kuukausi sitten ratsastustunnilla, ja siksihän tässä nyt ollaan", sanoin ja vastasin tytön hymyyn, joka oli suloisen ujo. Kun Valma lähti tallin puolelle, seurasin häntä kuuliaisesti enkä oikein keksinyt mitään sanottavaa. Niinpä valitsin ensimmäisen ja myös yhden epätoivoisimmista keskustelunaiheista.
"Ootko siis hoitanut Dunjaa kauankin?" kysyin uteliaalla äänensävyllä.

- No, vuoden, vastasin ja huokaisin. - Vaikka mä olen kyllä ihan liian pitkä. Aleksi, siis tän paikan omistaja, sanoi alituiseen, että mun pitäisi alkaa ratsastamaan jollain toisella hevosella.
Saavuimme Snezanan karsinalle.
- Tuolla on Snezana ja sen varsa, molemmat ylisöpöjä.

"Harmi. Sitä ei ikinä haluais kasvaa yli suosikkiponistaan", sanoin myötätuntoisella äänellä. "Mutta kunnioitettava määrä mun korviin tuo vuosi, entisellä tallilla kaikki hoiti hevosia ehkä puoli vuotta ennen kuin tiet erosivat. Koko ajan joku muutti ja toinen tuli tilalle, oli vaikeaa pitää lukua siitä kuka hoitaa ketäkin."
Valma esitteli minulle Snezanan (kumma nimi) ja varsan, jolla ei kai ollut nimeä. Snezana oli täysiverityyppinen kärpäskimo, ja katseli meitä hieman tuiman näköisenä varsan piilotellessa tamman takana.
"Kivan näköisiä", tokaisin, vaikka itse pidin enemmän karvaisista poneista kuin sulavista täysiverisistä, vaikka tietysti ne olivat kouluradalla näyttävämpiä ja maastossa niillä pääsi todella kovaa.

Vilkaisin salaa Danielin kasvoja. Pojalla oli tosi tummat silmät, en saanut selvää, olivatko ne siniset vai ruskeat. Käänsin katseeni nopeasti, ennen kuin hän huomasi punastumiseni.
Näytin Danielille satuloiden, suitsien ja muidenkin varusteiden paikat. Sitten vein hänet Nikitan karsinalle.
- Tässä on sitten Nikita, esittelin ja avasin karsinanoven.

Seurasin Valmaa paikasta toiseen ja yritin painaa mieleen jokaisen askeleen etten joutuisi etsimään kaikkea ensi vierailulla uudestaan. Nyökkäilin ja kommentoin väliin jotain, ja satulahuoneessa etsin käsiini Nikitan satulan, jota sipaisin sormenpäilläni kerran, ennen kuin jatkoimme seuraavaan paikkaan. Kun lopulta olimme edenneet käytävän puoliväliin newforestinponitamma Darlin karsinan jälkeen, punahiuksinen seuralaiseni ilmoitti että olimme Nikitan karsinalla. Hän avasi ovenkin. Hymyilin toiselle ennen kuin sujahdin karsinaan. Harmaa tamma tapitti minua suloisilla silmillään mutta yritti esittää välinpitämätöntä. Se ei tullut luokseni kun ojensin käteni, mutta antoi tulla vierelle. Silittelin hellästi tamman kaulaa ja hymyilin sitten Valmalle.
"Harvoin näkee yhtä hienoja tuntihevosia kuin Hallavassa. Ja kovin virkeitäkin on, se on tosi hyvä juttu", sanoin kuljettaessani sormiani Nikitan harjan läpi.

OOHHH SHITT!!! unohin tän ihan kokonaan! Mitä on tapahtunu? voisko joku tiivistää ni pääsen mukaa

Ei oikee mitää, Danu ja Valma tapas ja nyt jälkimmäinen näytteli vähän paikkoja uudelle hoitajalle. Ovat nyt Nikitan karsinalla.

Valma kierrättää Danielia ympäri tallia ja esittelee paikkoja.

- Hmm... sanoin ajatuksissani ja katselin, miten Daniel teki tuttavuutta Nikitan kanssa. - Hallava onkin paras paikka ikinä. Mennäänkö kohta tupaan? Mulla on vähän nälkä, ja mä toin suklaakeksejä.

Heräsin tallinvintin heinäkasasta. Olin jäänyt sinne nukkumaan päiväunia. Hiukseni olivat täysin sekaisin ja muistutin lähinnä menninkäistä kuin enkeliä. Venyttelin koipiani ja kävin istumaan heinänpudotus aukolle.
"Heinää!" huudahdin varoitukseksi ja hyppäsin seuran hevosten käytävälle supermies-asentoon ninjamaisesti.

Heräsin ajatuksistani, kun kävelevä "heinäpaali" tipahti suoraan viereeni. Sain viime hetkellä pidettyä kiljaisun sisälläni ja astuin askelen taaksepäin.

"Ai terve, miten menee?" kysyin säikähtäneen näköiseltä punapäältä, Valmaksi taisivat häntä kutsua.

- Ai, hyvin, kiitos, sain kakaistua. Suuni oli auki, joten laitoin sen kiinni. SherlockXD Taisin näyttää todella hölmöltä, tunsin, miten lehahdin punaiseksi, taas. Astuin vielä yhden askeleen taaksepäin.

Pudistelin heiniä vaatteistani ja katsahdin sitten taas hymyillen tyttöön.
"Onko sulla syötävää?" kysyin vilpittömästi.

- O-on, änkytin. - On mulla suklaakeksejä. Ne on tuvassa.
Oliko tämä ihka elävä tallitonttu? Käänsin katseeni poispäin salataksenipienen hymyn, joka yritti nousta kasvoilleni.

Huomasin Valman katsoneen hiuspehkoani huvittuneisuuttaan pidätellen. Suklaakeksit kuulostivat mitä mainioimmilta.
"Mä rakastan suklaakeksejä", sanoin liioitellun intohimoisesti ja puristin käteni intoa pidätellen, mutta neutralisoin sitten itseni.
"Kamala nälkä", totesin taas muina miehinä.

Onnistuin pitämään naamani peruslukemilla niin kauan, että sain sanottua:
- Mennäänkö tupaan?
Käännyin kysymään Danielilta:
- Tuutko?
Poika vastasi, että jäisi vielä hetkeksi Nikitan luokse. Lähdin edeltä tupaan katsomatta, seurasiko tallitonttu.

Olin tyystin unohtanut ulkopuolisen maailman, mutta kun seuraavan kerran käännyin katsomaan Valmaa, nuorempi oli perääntynyt hieman. Ja kuulin myös vieraan äänen, joka kuului vaaleahiuksiselle miehelle, joka vaikutti hieman kummalliselta. Jätin Nikitan omaan arvoonsa ja menin karsinan oviaukolle.
"Mä söin juuri, mutta kyllä mä voin tulla pitämään seuraa", vastasin lähinnä Valmalle kun tyttö oli kysynyt minulta tupaan menemisestä hetki sitten. Tämän jälkeen katsoin vierasta kaveria. "Oon Daniel. Nikitan hoitaja. Sä?", ja tämän jälkeen huomasin Valman jo lähteneen joten menin tietysti tytön perään.

// Saavuinkin juuri kun tarvittiin :-D

Astelin sisälle talliin posket punaisina. Rankan koulupäivän jälkeen oli aina ihana rentoutua tallilla kahden upean hevosen kanssa. Olin etsinyt päivät pitkät nimiä uudelle varsulille, mutten vieläkään ollut löytänyt mikään, mikä olisi suorastaan kiljunut varsan nimeä. Mutta toisaalta ei sitä nimettömänääkään voisi pitkään pitää.
Kuulin jonkinlaista puheensorinaa hiukan kauempaa, joten lähdin kävelemään ääntä kohti tyylikkäät, mustat ratsastussaappaat kopisten lattiaa vasten.

//sori kamalasti kun oon myöhässä, mä unohin D:

"Mä oon tallimestari, Rafael on nimeni", vastasin uudelle kasvolle formaalisesti ja tarjosin kättäni kättelyä varten.

Salla tuli minua vastaan matkallani tallitupaan. Huh. Edes yksi tuttu naama.
- Moi, sanoin. - Tuutko tupaan istumaan iltaa?

Esiteltyäni itseni (muokkasin edellistä) lähdin tepsuttelemaan valman perässä kohti tallitupaa. KEKSEJÄÄ!

Kävelin aika reippaasti blondipojan ohi yrittäessäni pysyä Valman kintereillä. Kummaa porukkaa sitä tallillekin eksyy. Kuulin kutienkin tytön puhuvan jollekin, ja nostin katseeni. Tyttö oli noin minun ikäiseni, ja Valma tunsi hänet puheesta päätellen. Vieraalla oli vaaleat hiukset ja aika nätit, hieman sinertävät silmät. Heilautin tuolle hieman kättäni Valman selän takana.
"Kai mäkin oon yhä tervetullut?" kysyin sitten punahiuksiselta tuttavuudeltani hymyillen.

- Joo, tietenkin, käännyin sanomaan Danielille hymyillen. - Daniel, tässä on Salla, ja Salla, tässä on Daniel.
Tunsin oloni hitusen itsevarmemmaksi, kun mukana oli edes yksi tuttu kasvo.

Hymyilin Valmalle ja sen jälkeen tytön esittelemälle Sallalle. Olinko kuullut nimen jossain? Viimeksi kun kävin tunnilla... oliko Snezana hänen hevosensa? En kehdannut kysyä, sillä taatusti ei olisi jos kysyisin, ja sitten olisi minun vuoroni punastua, vaikka tähän mennessä olin tuntenut oloni melko itsevarmaksi.
"Kiva tavata. Aloitin ihan vasta Nikitan hoitajana, ja Valma näytteli mulle vähän paikkoja. Liity vaan seuraan."

- Salla on Snezanan omistaja, kerroin Danielille.

Hiippailin nuorison ohi sohvalle rennosti istumaan ja asetin käteni selkänojalle. En muistanut vaalean tytön nimeä, mutta olin varmasti nähnyt hänet. Taisi omistaa varsakoplan.

"Tietty. Eiköhän nuo hevoset hetken pärjää kaksistaan" vastasin Valmalle, ja käännyin sitten katsomaan Danielia. "Ai kun kiva. Nikita on ihan mahti hevonen. Mä omistan ton Smetanan, kimon täykkärin ja sen varsan." jutustelin samalla kun suuntasin kulkuni tuttuun ja turvalliseen tallitupaan.

Seisahduin tallituvan naulakoiden viereen ja riisuin kenkäni. Mihin sitä istuisi, tallitonttu oli vienyt vakiopaikkani sohvannurkasta. Menin pöydän ääreen ja avasin keksipaketin. Otin yhden ja ojensin sitten pakettia mitään sanomatta tallitontulle.

Nälkä yllätti, ruokataukoXD

"Snezana on myös aika hieno, vaikka yleensä mun mieleen on enemmän nuo ponit. Alan vaan olla hieman liian pitkä sellasille", kerroin Sallalle hymyillen ja tallituvan eteisessä kampesin kengät nopeasti jaloistani. Sitten muistin jotain, ja hain postissa saadun avaimen takkini taskusta. Etsin tuvan perältä kaapin jossa oli sama numero - ja se aukesi. Silmäilin tyytyväisenä tyhjää kaappia, joka näytti kovin hyljeksityltä. Päätinkin piristää sitä vähän ja laitoin sisään puoliksi tyhjennetyn miniporkkanapussin, joka oli ollut välipalani.