Torstai 30.10, roolipeliä?

Esitin yllättynyttä ja kiitollisena otin kolme keksiä paketista tyytyväisenä.
"Nää on niiin hyviä", julistin onneni kukkuroilla. Pelkäsin jo joutuvani syömään olkia illalliseksi.

Vilkuilin syrjäsilmällä tallitonttua. Tarkemmin ajatellen, tuskin tallitontut viihtyisivät tällä tavalla ihmisten keskellä, suklaakeksejä syöden. Olisinpa uskaltanut kysyä hänen nimeään!
- Tiedän tunteen, sanoin Danielille. - Mä olen tasan 179 senttiä pitkä, ja mua välillä nolottaa ratsastaa Dunjalla niin että joku muu näkee. Mun jalat ulottuisivat sen mahan ympäri, jos se ei olisi vähän... pyöreä.

Naurahdin tytön viivyttelylle, kun tuo yritti keksiä älykästä vastinetta sanalle lievästi ylipainoinen. Pyöreä kuitenkin kuvasi tammaa paljon paremmin kuin vähemmän kaunisteltu versio, joten se oli hyvä sanavalinta. Suljin kaapin oven perässäni varmistettuani että avain oli kädessäni eikä hyllyllä ja sulloin sitten sen taskuuni.
"Ponit on hyvää seuraa, mutta toki täysiverisellä pääsee kovaa ja korkealta. Jos en olis kasvanut näin pitkäksi, olisin vieläkin sellainen issikkapoika. Hiihtolassa, missä ennen asuin, oli tallilla sellainen ihana hopeanmusta american bashkir curly, Pallo, josta tykkäsin ihan mielettömästi."

"Musta Dunja on veikeän oloinen. Ja olkaa ylpeitä pituudestanne, mä olen aina tyttöystäviäni lyhyempi", sanoin keksejä tyytyväisesti mutustellen.

Tirskahdin tallitontun kommentille. Olikohan se kovakin pelimies?
- Mulla ei kyllä ole erityistä hinkua mennä kovaa ja korkealta, mutisin. - Mä en ole vauhdin ystävä, ja mä pelkään mennä esteitä. Aleksi kerran sai mut puoliväkisin estetunnille ja... se oli kamalaa.

Hymyilin Valman sanoille, hän näyttikin siltä, ettei ollut mikään hurjapää.

Tökkäsin keksipakettia pöydän yli Danielille. Salla sanoi menevänsä katsomaan Snezanaa ja varsaa, joten olin taas yksin puolituttujen keskellä. Minulle tuli vähän vaivautunut olo. Yskäisin ja siirtelin jalkojani pöydän alla.
Mistä sitä puhuisi? Vilkuilin taas tallitonttua. Mikähän mahtoi oikeasti olla hänen nimensä?

Salla tais lähteä:(

"En osaa sanoa juuta enkä jaata siihen olenko kouluratsastaja vai maastopunkki. Mutta kyllä mä ulkona viihdyn enemmän ja tykkään kokeilla omia rajoja", sanoin hymyillen ja naurahdin sekä Valman että Rafaelin (sovitaan et tää kuuli sen esittelevän ittensä) kommenteille. Valma tarjosi keksejä ja otin yhden.

Hymyilin leveästi Valmalle (jos se oli hänen nimensä) ja otin taas kolme keksiä, pakkaus alkoi tyhjetä uhkaavasti...

Hihitin itsekseni ja otin vielä kaksi keksiä puolustaakseni niitä tallitontulta. Yskäisin ja rohkaistuin sitten katsomaan häntä suoraan silmiin.
- Mikä sun nimi on? kysyin uteliaana.

"Mä tykkään kaikenlaisesta. Hiihtoratsastuksesta ja maastoesteistä varsinkin. Länkkäriä en ole kokeillut", kommentoin.

"Ai, Rafael", vastasin ja katsoin kysyvästi, jos tyttö ja poika tajuaisivat myös esittäytyä.

- Aa, okei. Mun nimi on Valma, esittäydyin ja virnistin vähän poikamaisesti, mikä oli harvinaista minulta. - Hiihtoratsastusta voisi olla kiva kokeilla, mutta hitaassa vauhdissa. Mutta maastoesteita... never.

"Sori, unohdin esittäytyä. Oon Daniel, mutta voi sanoa Dani tai Dani, kyllä mä ymmärrän ketä tarkoitetaan kun noilla nimillä kutsutaan", esittäydyin myös, vaikka olin tainnut tehdä sen jo Nikitan karsinalla. Ehkä toinen ei ollut kuullut silloin.
"Ootteko joskus kisanneet? Ite oon yhden matkaratsastuskisan käyny, mutta siihen se jää", sanoin sitten ja yritin keksiä näin puheenaiheen.

- Mä kisasin ekan kerran täällä viime keväänä, kerroin. - Dunjalla, koulukisoissa. Mä voitin ne. Ja mä voitin Mikinkin, vaikka se on paljon kokeneempi kuin mä... Ääneni hiipui, ja yhtäkkiä minun täytyi purra hammasta pitääkseni kyynelet poissa. Kaipuu iski sillä tavalla taas kerran, ihan yllättäen.
Eivät Daniel ja Rafael tainneet edes tietää, kuka Mikki oli.

Naurahdin Valman (aikasemmalle kommentille) (jes, muistin oikein). Vai Daniel, niin se tyyppi Hallava-chatista!
"Joo, olen kisannut lähinnä kouluratsastuksessa ja esteillä myös puoliveriselläni, mutta nykyään siskoni hoitaa kaiken kilpailemisen", naurahdin ja jäin muistelemaan ensimmäisiä kisojani.

- Mä tykkään enemmän olla kisoissa hoitajana ja henkisenä tukena kuin ratsastamassa itse, sanoin, kun sain taas äänen kurkustani.

"Omat ekat ja tähän mennessä ainoat kisat meni aika hullusti. Menin silloin sillä curlyruunalla, Pallolla, ja poni päätti sitten jäädä evästämään muutaman ojanpenkan kohdalla. Mun täytyi laskeutua aina selästä, että sain sen revittyä pois puskasta, mutta sellasia ne ponit on. Olin sillon ehkä 11-vuotias, saavuin maaliin pää punasena kun ei sujunut", kerroin oman kisakokemukseni ja naurahdin loppuun. Huomasin kuitenkin Valman olevan hieman allapäin.
"Onko sulla kaikki okei?"

//Mun pitää käydä saunassa (tuun kyllä takas!)

Nostin pääni pystyyn ja suoristin olkapäitäni. Mikä ihme minua vaivasi?
- Tietenkin oon, sanoin päättäväisesti ja huomasin ajatuksissani skipanneeni Danielin kertomuksen ekoista kisoistaan. En kehdannut myöntää sitä. Nousin seisomaan ja menin hakemaan kaapista reppuni.
- Mun pitää mennä. Kello on kamalan paljon.

Sanoin moikat pojille ja karkasin ovesta pihalle. Lähdin polkemaan kotia kohti.

Kiitos, oli kiva rope:) Vaikka jäikin vähän aiottua pienimuotoisemmaksi.

//Jep, mut päästiin ainakin vauhtiin :3 -Rafe