25.7. Uittoreissu

Lähdetään puolen päivän aikoihin ilman satuloita ratsastelemaan kohti pronssijoen leveämpää kohtaa, jossa virtaus ei on lähes olematon ja pohja on mukavan hiekkaisa. Takaisintulo matkalla poikkeamme hiekkakuopalla laukkaamassa pari ylämäkeä.

Maksuksi kelpaa teksti tai kuva. Ei pohjatarinaa

Mukana:
Aleksi - Hali OK!
Nanna - Tinttu OK!
Sandra - Huhu OK!
Eevi - Nikita OK!
Valma - Dunja OK!
Janelle - Vanilla (ja Oreo jää kotiin) OK!

Täähän on just mulle ja Huhulle ihan passeli, kun ei varmaan menis enää satulavyö kiinni kesän jäljiltä.. Joten jos vaan tamma suostuu kiinniotetuksi laitumelta, niin me kaks messiin!

Mikäs tämän parempi tapa viettää lomapäivää? Tullaan Nikin kanssa joukon jatkoksi. (:

Vani ja meikä mukaan myös! Ei siellä kai niiiin kauaa voi kestää, ettei Oreo muiden heposten kanssa pärjää.

Lauantaina puoliltapäivin parveilimme pienellä porukalla tallin pihalla. Meitä oli uittoreissulle lähdössä viisi tyttöä plus Aleksi, ja pohdin, että Aleksilla mahtoi olla tuskaiset oltavat moisen kanalauman keskellä. Meistä lähti tietenkin melkoinen papatus, sillä tunsimme kaikki toisemme melko hyvin ja odotimme kovasti pääsevämme uimaan. Minä menin tietysti Dunjalla, ja punttasin ensin kaikki muut selkään, sillä olin pisin ja pääsisin helposti hyppäämään Dunjan selkään. Minulla oli repussa puolentoista litran juomapullo ja kertakäyttömukeja, sillä pelkäsin, että jollekulle iskisi nestehukka.
Sää oli helteinen. Aurinko paistoi pilvettömältä taivaalta, ja meillä tytöillä oli lyhyet sortsit, topit ja uikkarit niiden alla.
- Kaikki valmiina? Matkaan! Aleksi huikkasi ja lähti etumaisena Kaviopolöulle. Asetuin jonossa Sandran ja Huhun ja Eevin ja Nikitan väliin. Dunja tuntui lämpimältä jalkojani vasten ja tepasteli innokkaasti eteenpäin. Pidin sen kuitenkin kaukana Huhun takapuolesta, sillä tiesin tarkalleen, mitä mieltä Huhu oli Dunjasta. Sandra kääntyi kohti minua ja nojasi kättään Huhun lautasille.
- Tästä tulee niiiin kivaa. Oletko sä koskaan uittanut hevosia?
- Joo, vastasin. - Mutta vain Dunjaa. Se ei yleensä kastele polvia korkeammalle.
- Huhu on oikea vesipeto! Sandra hihkaisi. Hymyilin iloisesti. Olin tyytyväinen, että Dunja oli rauhallisempi tapaus, sillä totta puhuen minua hirvitti uiminen: olin kuullut niin paljon varoitteluja siitä, että hevosen potku veden alla sattui hirmuisesti.

Käännyimme Maalaismiehentiellä oikealla ja nostimme ravin. Nautin olostani, vaikka kypärän alla oli tulikuuma. Dunjan ravi pomputti minua ylösalas, ja kavioiden rytmikäs kopina kuulosti kotoisalta. Edestäpäin jonosta kuului naurua ja hihkaisuja.
Noin puoli kilometriä taivallettuamme käännyimme metsäpolulle. Metsässä oli taivaallisen viileää, ja sammalet vaimensivat kavioiden äänen. Paarmat kiusasivat Dunja-raukkaa, ja se viuhtoi häntäänsä hivenen ärsyyntyneenä. Katselin onnellisena mäntyjen latvoja.
Kävelimme varovasti metsäistä mäkeä pitkin alas Pronssijoen rantaan. Ranta oli kapea, mutta joki oli tästä kohtaa leveä ja virtaus hidas, ja joessa oli hiekkapohja. Pitelimme vuorotellen hevosia ja heitimme päällysvaatteet ja reput hiekalle. Varsinkin Sandra ja Nanna olivat into piukassa ja olisivat voineet rynnistää veteen saman tien.
- Muistatte sitten, miten hevosen kanssa uidaan, Aleksi kailotti mekkalan yli. - Tulkaa alas selästä, kun hevonen alkaa uida, pitäkää ohjista kiinni ja uikaa mukana ja muistakaa varoa hevosen kavioita! Kun palaatte rantaan, varautukaa siihen että hevoset haluavat piehtaroida.
- Nytkö saa mennä? Sandra tiukkasi jo valmiina vesirajassa. Aleksia nauratti.
- No nyt, hän sanoi. Huhu porskutti suoraan veteen ja teki alkajaisiksi pienen lenkin. Tinttu seurasi aikailematta, ja Nanna kiljahteli, kun vedenpinta nousi ensin nilkkoihin, sitten polviin ja lopulta vyötärölle.
- Iik, tää vesi on kylmää, hän huikkasi rantaan. - Mutta virkistävää! Tulkaa tekin.
Tinttukin lähti uimasille. Hali vain pistäytyi vedessä vatsaa myöten, kun taas Vanilla jäi polvensyvyiseen veteen räiskyttämään kavioillaan ja pärisyttämään turvallaan. Nikita parka säikkyi Vanillan kavioista lenteleviä pisaroita, ja Eevi-Sofia yritti varovasti patistaa sitä kastelemaan edes kavionsa. Annoin Dunjan seistä rantavedessä ja katsella ympärilleen.
- Oho, Nikita ei halua käydä kylvyssä, nauroin. - Dunjakin onneksi vain kastelee jalat.
- Nää on hienohelmoja molemmat, Eevi-Sofia totesi. Silloin Dunja taisi suuttua puheistamme, sillä se vilkaisi olkansa yli Nikitaan ja Eeviin ja tuntui sanovan: Voinhan minä uidakin. Ottakaa mallia! Ja se oli menoa! Dunja kiskaisi salamannopeasti ohjat käsistäni ja puski itsensä veteen melkoista vauhtia.
- Iih, sen ei pitänyt uida! kiljuin, mutta Dunja selvästi aikoi uida. Muiden suunnalta kuului naurua.
- Tule pois selästä! Aleksi huikkasi. Liu'uin veteen Dunjan viereen, ja pysyin tarkasti kaukana sen jaloista.
- Anna palaa, Valma! Eevi kannusti rannasta. - Perun sanani, Dunja ei todellakaan ole arkajalka!

Vesi oli kuin olikin kylmää, ja pian Dunja kääntyikin rantaa kohti. Talutin sen ylös vedestä, ja nyt minulla ei ollut enää kuuma. Dunja heittäytyi piehtaroimaan Tintun lähelle. Sen kullankeltainen karva meni harmaaksi pölystä. Pidin kiinni ohjasperistä.
- Voitaispa mekin kuivatella noin, sanoin Nannalle.
- Toi näyttää kieltämättä hauskalta, Nanna hekotti, kun Dunja joutui keikauttamaan monta kertaa saadakseen vaihdettua kylkeä. Lopulta se ponkaisi seisomaan ja tuli kerjäämään rapsutuksia. Se puhalteli hellästi vatsaani. Silittelin voipalleroni päätä.
- Säkö olet uinut tarpeeksi, mutisin. - Se oli kunnon lenkki.
Dunja huokaisi myöntymisen merkiksi, ja sen silmät painuivat hiljalleen kiinni.
Tarjoilin muille vettä pullostani, ja se meni hyvin kaupaksi.
- Sinä se varaudut aina kaikkeen, Sandra sanoi.
Janelle ja Eevi-Sofia kävivät molemmat uimassa sillä aikaa, kun minä ja Nanna pitelimme Nikitaa ja Vanillaa. Janelle juoksi roiskien veteen selitettyään ensin, että sitten ei ehtinyt palella, vaikka vesi olisi kuinka kylmää. Eevi-Sofia käveli kärvistellen vyötärön syvyiseen veteen ja uikutti sitten, että vesi oli liian kylmää. Kun Aleksi sanoi, että kohta pitäisi lähteä, mikäli mielisimme ehtiä laukkaamaan hiekkakuopilla, Eevi teki pikaisen pulahduksen.
Kiskoimme äkkiä sortsit ja topit päällemme, ja punttasin taas kaikki hevosten selkään. Lähdimme Aleksin ja Halin johdolla kipuamaan metsärinnettä ylös.

Hiekkakuopille oli metsäpolkuja pitkin alle kilometrin matka.
- Tuossa on hyvä laukkasuora, Aleksi sanoi osoittaen loivaa, melko leveää mäkeä. - Laukataan kahdessa ryhmässä, ensin vaikka Tinttu, Dunja ja Huhu ja sitten me loput.
Lähdimme rinnakkain. Tinttu kiskaisi kunnon välimatkan, Huhu ja Dunja taas tuntuivat olevan kesäterässä. Nautin joka tapauksessa laukkaamisesta, ja Dunjallakin näytti olevan ihan mukavaa. Laukkasuoran lopuksi se innostui heittämään pari pikkupukkia.
Kolme isompaa hevosta menivät nopeammin, ja Nikita oli nopein. Otimme suoran vielä pariin kertaan, ja jyminä täytti ihanasti metsän keskellä olevan aukean.
Kun olimme laukanneet tarpeeksemme ja sekä ihmiset että hevoset olivat yhtä kuumissaan kuin ennen uimista, lähdimme kävellen kohti Hallavaa. Tunnelma oli raukea ja rentoutunut, ja hevoset hätistelivät raukeasti ötököitä. Juttelimme laiskasti kesästä ja hevosista, ja Aleksi kertoi elokuussa pidettävistä kahdesta päiväkurssista, koulu- ja estekurssista.
- Heei, mä haluan koulukurssille! hihkaisin. Kaavailin pyytäväni ratsukseni Darcya. En ollutkaan ratsastanut sillä taas pitkään aikaan, ja se oli mielestäni ylivoimaisesti Hallavan ihanin hevonen ratsastaa.
- Mä haluan ainakin estekurssille, Sandra ilmoitti. - Huhu kaipaa treeniä, ja mä kaipaan päästä hyppäämään.
Saavuimme Hallavaan yhden jälkeen.
- Mennään kai me vielä uittamaan toistekin tänä kesänä? Nanna varmisti.
- Tiestysti, Aleksi lupasi.

Katsoin vähän hömistyneenä Huhun pullottavaa mahaa. Tuntui tyhmältä miettiä, miten se olikaan suurentunut niin paljon viime näkemältä.
”Hohhoh, tai sit sä olet kantavana”, vitsailin tammalle ja nappasin sen riimunnarun päähän. Se ei voinut olla mahdollista, sillä Hallavassa ei ollut yhtäkään oria, paitsi varsat, mutta en usko, että Huhu saisi jälkikasvua niiden kanssa. Olin vain pitänyt, tai toisin sanoen lihottanut sitä laitumella liian kauan. Laitan sut kuntokuurille, ajattelin, mutten sanonut sitä ääneen, sillä Huhu ottaisi kuitenkin jalat alleen. Noh, ainakin Aleksi sanoi että mennään ilman satuloita, niin ei tarvitse tuskailla hiki otsalla satulavyön kiinni laittamisessa.

”Noniin, onhan kaikki paikalla?” Aleksin ääni kaikui tallissa, kun saavuimme sisään Huhun kanssa. ”Missä Sandra ja Huhu on?”, kuului väittömästi toisen ääni. Huikkasin kaikille olemassa olostani ja kiinnitin Huhun keskelle käytävää harjailtavaksi. Kävin harjan ja hännän läpi, ja suin myös vähän Huhun turkkia. Kaviot olivat kaikki phtaat, joten minun ei tarvinnut putsata niitä ollenkaan. Huomasin että muut tuntilaiset olivat menneet jo hevosineen tallipihalle, joten ujutin Huhulle nopeasti suitset suuhun, ja kiirehdin ulos muiden perään, jossa Aleksi jo lateli järjestystä.
”Sandra varmaan haluaa jäädä viimeiseksi Huhun kanssa?”, Aleksi tarkisti huomatessaan minut. Nyökkäsin miehelle ja kapusin Huhun selkään. Aleksi oli Halilla, Eevi Nikitalla, Janelle Vanillalla, Nanna Tintulla ja Valma Dunjalla.
Valma asettui eteeni Dunjan kanssa, ja alkoi rupatella niitä näitä, vaikka pidin muutaman metrin hajurakon Dunjan takapuoleen. Huhu ei onneksi alkanut temppuilla välimetrien ansiosta, joten pystyin huoletta juttelemaan Valman kanssa.

Kun ryhmä eteni pitkin kaviopolkua, tunnelmat oli aika rauhalliset. Kaikki rupattelivat iloisesti kesästä ja koulun alusta, osa oli vähän harmistuneita siitä, että koulu alkaisi pian. Minä itse suuntaisin lukioon, joten tunnelmat olivat koulun osalta vähän jännityneet mutta toisaalta innostuneet. Voisin aloittaa eläinlääkäri alalla, jos pääsisin lukiosta hyvillä arvosanoilla. Mossu oli lähtenyt välivuodelle Hollantiin, sillä ei ollut kestänyt pitää välivuotta kotona, sillä veljen sanojen mukaan se olisi äärettömän tylsää. Siskot tietenkin hyppäisivät vitosluokalle, kyllähän nekin kasvaa hurjaa vauhtia. Unohdin hetkeksi koulun, ja vedin maasta heinänkorren ja laitoin sen suuhuni pureskeltavaksi ja keskityin maisemien ihailemiseen. Huhu vaikutti rennolta, mutta selässä huomasi kuinka se oli lihonut. Porkkanat voisi jättää vähemmälle. Jonon nytkähtäessä raviin, keskustelun aihe vaihtui edessä häämöttävään uintihetkeen. En itse liittynyt juttelemaan, vaan kuuntelin muita tarkkaavaisesti. Olin pukenut bikinit tummien ratsastushousujen ja topin alle, eli suunnittelin itsekkin pikaista virkistäytymistä joessa. Minulla oli pienessä repussa pyyhe ja muovipussi, jonne voisin laittaa märät uikkarit, jos tulisi tarve. Huhu varmasti uisi innoissaan, ja kahlailisi vedessä oikein kunnolla. Ainakin viime kerroilla se oli ampaissut veteen heti ensimmäisenä. Mietin mikä oli muiden hevosten laita, joutuisinkohan itse uiskentelemaan, muiden jäädessä rantaa toljottamaan? Ajatus sai minut tirskumaan.
”Mille sä naurat?”, Valma kysyi ja kääntyi Dunjan pomppo ravissa puoleeni.
”Omille jutuille”, selitin virnistäen, ja vastaus riitti Valmalle. Ehkä hän oli kuvitellut että nauroin hänelle.

Otimme metsätiellä taas käyntiin, sillä Aleksi sanoi että voisimme laukata pätkän. Hali aloitti ensimmäisenä, ja kaikki lähtivät vorollaan matkaan, vaikka muutamassa hevosessa olikin pidättelemistä. Huhun vuorolla tamma ryhtyi neliin, ja pienen hetken jokainen nelisti lujaa vauhtia. Annoin pitkän letin liehua tuulessa, ja nautin kovasta menosta. Vanillakin näytti pyyvän aika hyvin menossa mukana, joka oli minusta sinänännään erikoista. Noh, kyllä moni muukin mamma heti vaan kolmen viikon kuluttua lähtee kaupungille bilettämään, ajattelin. Vaikka olivathan varsat vielä vanhempia, kuin kolme viikkoisia. Varsoista minuklle tuli mieleen, Bambo. Aleksi oli sanonut, että se ehkä myytäisiin kunhan vain se vieroitettaisiin emästään. Minun teki mieli ostaa se, mutta toisaalta ei ollut mitään, mistä repiä rahoja, kun kesäduuninkin antimet menivät uuteen kännykkään.   Omatunto kolkutti, ja pahasti. Mitäs menin tuhlaamaan rahat moiseen. Äkkiä huomasinkin että neli vaihtui laukaksi, ja laukka raviksi, mutta Aleksi ei käskenyt siirtää käynttiin, vaan ilmoitti, että ravattaisiin perille asti. Matka määränpäähän oli kyllä aika lyhyt, ja pian olimme Pronssijoen leveimmässä kohdassa, jossa olisi tarkoitus uittaa hevosia. Minä jätin Huhun hoitopuomille, ja menin kauemmaks muiden silmien alta laittamaan bikinit.

”Sitten veteen vaan!”, Aleksi ilmoitti kun kaikki olivat vaihtaneet uima-asut. Alkoi iloinen puheen sorina, ja parivaljakot alkoivat lähestyä vettä. Minun narunpäässäni nykäisi, ja ennenkuin ehdin sanoa kissaa, Huhu rymisteli onneton omistaja perässään suoraan jokeen. En ehtinyt reagoida mitenkään, kun Huhu olikin jo vetänyt minut veteen kastumaan. Aloin päristelöä vedessä kuin mikäkin ruma ankanpoikanen, ja yritin samalla pitää Huhua hallinassa. Vesi ei ainakaan ollut kylmää, joten hassumminkin olisi voinut sattua.
”Hölmö”, huudahdin leikkimielisesti Huhulle joka tuijotti minua silmät suurina. Yritin ensin olla etten olisi huomaavinani aiheuttamaani naurun rämääkkää, mutta lopulta sorruin itsekkin nauruun.
Kun jokainen sai hillittyä itsensä naurulta, Aleksi varmuuden vuoksi tarkisti, ettei minulle tai Huhulle ollut sattunut mitään. Kumpikin oli kuitenkin selvinnyt haavoitta, joten kaikki alkoivat yhdessä uiskentelemaan vedessä. Eevi ei saanut Nikitaa mitenkään astumaan veteen. Joten hän lopulta kyllästyi hja hyppäsi muiden sekaan uimaan. Jokaisella olihirmu hauskaa, ja hevoset pärskivät innokaasti vedessä. Hali ja Aleksikin näyttivät uivan mielellään, ja Nikitakin uskaltui loppujen lopuksi kahlaamaan vedessä.

Kun hevoset kyllästyivät touhuun, minä, Valma ja Janelle jäimme vielä uiskentelemaan veteen. Nanna ja Eevi riensivät jo kuivattelemaan, ja samoin Aleksi. Hetken päästä hyppäsin vedestä, ja lähdin vaihtamaan vaatteita. Uiminen oli virkistänyt paljon, sillä keskipäivän aurinko porotti kovasti niskoihimme.


Hevostenkin turkit kuivuivat nopeasti, joten pääsimme nopesti taas jatkamaan matkaa. Kaikki aloittivat taas iloisen rupattelun, ja useat naurahtelivat vielä Huhun tekemälle tempulle.
”Huhu on kyllä aikamoinen vesipeto!”, naurahdin muiden puheille.

Hetken käyntirykelmän jälkeen, Aleksi käski kaikki taas raviin.
”Hetkonen, eihän tää oo sama reitti, kun mitä me tultiin!” Änähdin tyhmänkuloisesti, ja katsoin ihmetellen Valmaa.
”Etkö sä muista? Me poiketaan hiekkakuopilla laukkaamassa!”, Valma selitti.
”Jaaaah... No hyvä vaan, saadaan Huhulta irrotettua patri liika kaloria pois”, nauroin. Huhu närkästyi, kuin oisi kuullut puheeni ja heitti muutaman kiukkupukin.
”Soooooh.. E-en mä sua tarkoittanut”, kuiskasin tamman korvaan, vaikka nauroinkin mielessäni makeasti. Että hevosten piti sitten kuulla kaikki.

Hiekkakuopilla Aleksi sanoi, että jokainen saisi siirtää laukkaan, vasta toisen ollessa ison, tiheälehtisen tammen kohdalla. Ratsastajat nyökkäilivät ymmärtäväisesti, joten Aleksi siirsi ensimmäiseksi Halin laukkaan. He laukkasivat hallitusti tammelle asti, jonka jälkeen Eevi strttasi Nikitan. Janellen ja Vanillankin meno näytti hyvältä, jonka jälkeen vuorossa oli Nanna ja Tinttu. Parin ilopukin kautta parivaljakko pääsi tammen luo, jonka jälkeen Valma starttasi Dunjalla. Minä viimeiseksi nostin laukan, ja annoin Huhun kiitää niin kovaa, kuin vaan tahtoi. Saavutimme nopeasti tammen, josta lähti loiva alamäki muita kohti. Olin keskittynyt vauhdin hurmaan, mutten voinut olla huomaamatta Tinttua polun vieressä ilman ratsastajaa. Pysäytin Huhun nopeasti hevosen kohdalla ja nappasin Tintun ohjat. Nanna kurkkasi hykerrellen puskasta, ja huikkasi kaikille muille että oli okei. Tarjosin Tintun ohjat tytölle virnistäen, ja hän myös vastasi virneeseen yhtälailla. Tintun temput kyllä tiedettiin.


MUOKS: Kääks, Valmahan kirjoittikin jo x-D

Aah, ihana kuva Aleksi! Siinä tallin porkkanapäät uiskentelemassa XD Laitatko ton vielä Huhun päikkyyn? (:



Mäkin tykkään sikana, punapäät ja pullaponitammat vauhdissa<3 Kiitos, Aleksi:)) - Veemäinen