Keskiviikko klo 17

Huhtikuussa siis tämä aika (:

Tallituvassa oli hiljaista. Olin juuri harjannut Lellun ja puhdistanut ajankuluksi kaikki yksäripäädyn karsinat, eikä minulla ollut enää muuta tekemistä kuin kuunnella musiikkia kuulokkeillani. Hiplailin samalla hiuksiani ja yritin aina välillä muistaa juoda kädessäni viilentyvää kahvia. Ikkunasta tulvi kirkasta auringonvaloa, joka häikäisi silmiäni. Olin kuitenkin liian ajatuksissani siirtääkseni raajojani sohvalta ja sulkeakseni sälekaihtimet.

Kävelin iloisesti talliin. Keväinen sää oli parhaimmillaan ja päivä tuntui vain paranvan entisestään. Lähdin hakemaan Novaa tarhasta talliin ja taluttaessani tammaa karsinaan, näin siivotun karsinan. No ainakin se asia oli pois päiväjärjestyksestä, ajattelin ja jäin miettimään kuka mahtoi olla asialla.

Nälkä yllätti äkkiä. Mietin, kehtaisinko kaivaa kaapeista jotain syötävää tai olisiko se edes sallittua. Ainakin kahvi oli ollut vasta keitettyä, joten olin päättänyt ottaa siitä itselleni. Vilkaisin olkani yli keittiökaapeille ja nousin venytellen ylös sohvalta. Teki mieli jotain makeaa, vaikka suklaakeksejä.
Avasin ensimmäisen kohdalle sattuneen kaapin, mutta se ei vielä tuottanut tulosta. Vohvelirauta ja rikkinäinen leivänpaahdin. Siirryin seuraavaan, ja koluttuani muutaman kaapin, löysin hyllykön johon oltiin sullottu kaikenlaista muonaa aina puoliksi syödyistä sipseistä hernekeittoon. Nappasin itselleni muutaman sipsin ja kolme suklaakeksiä - jonka jälkeen hörppäsin jääkaapissa olleesta kokispullosta kulauksen, enennkuin laitoin sen takaisin. Ei kai kukaan pahastuisi, vaikka siitä oltaisiin vähän juotu?
Palasin herkkujeni kanssa takaisin sohvalle ja otin yhden hevoslehdistä. Selasin pitkät tekstit lukematta, ja jäin sitten lukemaan ensimmäistä hevossarjakuvaa.

Suuntasin tallitupaan aavistuksen nilkuttaen, paksu side käärittynä oikean nilkkani ympärille. Minulla olisi pitänyt olla kepit vielä käytössä, mutta kun pystyin kävelemään (aika huonosti tosin, mutta hyst) en jaksanut raahata niitä tallille. Sohvalla istui minulle tuntematon nuori nainen, joka luki heppalehteä.
"Moi.." totesin hiljaa, ja suuntasin sitten kaapilleni, jonka ovessa oli teipattu A4 kuva maailman hehkeimmästä Faesta, joka oli umpimutainen ja luimi taas vaihteeksi.

Tupaan ilmestyi itseäni pidempi vaaleaverikkö, joka tervehti minua hiljaisella äänellä. Tämän jalassa oli side, mutta siitä sen enempiä välittämättä vastasin tytön tervehdykseen:
"Hei", hymyilin tälle takaisin. "Ei olla varmaan tavattukaan vielä."

"Joo, ei olla", hymyilin ja avasin kaappini, etsien sieltä käsiini suklaarusinapussin.
"Alana, omistan Faen", tajusin esittäytyä, ja istuin pöydän ääreen.

Tyttö esittäytyi Alanaksi, Faen omistajaksi.
"Ahaa, Fae on siis se vielä kouluttautuva hevonen?", varmistin Alanalta. "Niin ja tosiaan, mä oon Becca, omistan Lellun."

"Joo, se rautias, umm.. se joka puree", selitin. "Oh! Lellu on se uusi..? Se oli musta, right?" varmistun vielä, ja nappasin muutaman suklaarusinan suuhuni.

"Haha, sulla onkin aika säpsäkkä hevonen", naurahdin hyväntuulisena. "Ja joo, Lellu on se musta suomenhevostamma."
Huomasin nyt jo pitäväni Alanasta vaikken kunnolla tuntenut tätä, ja englanninkielen solkottaminen oli itselleni hyvin tuttua. "Where are you from?"

//Äää, mun kaverit tuli häiritsemään /:

"Oh! I'm from Ireland, what about you?" havahduin, nyt paljon rohkeampana kun pääsin puhumaan Englantia.

//Juu, no roolitaan vähän hitaammalla temmolla tänään (: Ja sori, mun englanninkielen taito kusee

"I'm from Britain", kerroin Alanalle. "When I was twelve, I move out with my mom."
Jätin kuitenkin kertomatta isäni kuolemasta, jonka vuoksi olimme äidin kanssa muuttaneet. En halunnut puhua surullisista aiheista juuri nyt - tai käytännössä katsoen ikinä.

"Jaa, I moved here last year", selitin.
"Becca? Onko se umm... lyhyt jostain?" kysyin, tarkoittaen Becan nimeä. Löin vahingossa jalkani pöydänkulmaan, ja murisin jotain iiriksi.

"Ei oo, tai siis, oon oikeesti Rebecca, mutta kaikki kutsuu yleensä Becaksi tai Beckyksi. Niin tai Hobittikin on melko yleinen", virnistin.

"Ai jaa, how?" kysyin, sillä hobitti ei ollut hirveän yleinen lempinimi. Tokihan minullakin oli monia tyhmiä lempinimiä jääkiekkojoukkueeni kautta, mutta niitä ei esitelty puolituntemattomille.
"Miten sä löysit Lellun?"

Tupsahdin taukotilaan, jossa seisoi kaksi naista. Menin heidän viereensä ja aloitin esittäytymisen: "Hei, olen Nelli ja omistan Amin, sen arabin." Kävin hakemassa itselleni teetä ja rojahdin sitten sohvalle.

"Hobitti ihan vaan mun lyhyyden takia", hymähdin. Yleensä liikuin kaikkialla korkokengissä, mutta talli oli se paikka missä lyhenin jälleen viisi senttiä. "No, yksi teatterikaverini kaveri oli myymässä muutamaa hevosta joita lähdin katsomaan, ja oikeastaan sitä kautta sitten löysin Lellun. En ollut oikeastaan suunnitellut ostavani hevosta, mutta niin vain kävi, sillä Lellu teki muhun kyllä lähtemättömän vaikutuksen."

"Hei", tervehdin Nelliksi esittäytynyttä tyttöä, joka ilmestyi tallitupaan.

"She seemed nice", totesin Lellusta, kun ovi kävi. Nellin olin nähnyt aikaisemmin, hän oli ainakin ollut samassa kouluvalmennuksessa.
"Moi", hymyilin myös tuolle. "Olen Alana." päätin silti esittäytyä, sillä en ollut ikinä jutellut Nellin kanssa.

"Omistatte Lellun ja Faen?" varmistin. Hörppäsin samalla kupistani. Samalla mietin pitäisikö tänään vielä ratsastaa, vai tyytyisinkö vain hengailemaan tallilla. Kysyin Becan ja Alanan mielipidettä asiasta.

Joo eiköhän lopeteta:D

Okei.