11.07.2016 kouluvalmennusHallavan kisatiimin viimeinen kouluvalmennus oli alkamassa ja tämän päivän teemana olivat laukanostot. Valmennus aloitettiin ravi-pysähdys siirtymillä, jolla haettiin hevosiin nopeutta ja herkkyyttä. Veera sai Harmin kanssa tehtävän onnistumaan ensimmäisten käyntiaskelten jälkeen mallikkaasti. Nuori ori oli tänään helposti ratsastettava ja se kuunteli ratsastajansa apuja kuuliaisesti.
Laukannostot tehtiin tänään niin, että nosto tapahtui käynnin kautta ja laukkaa mentäisiin vain muutama askel, niin että se tuntui ratsastajasta hyvältä ja siirryttäisiin käyntiin, josta alettaisiin valmistella seuraavaa laukannostoa. Nuoret hevoset olivat ensiksi tästä vähän hämillään, mutta tehtävä lähti sujumaan hyvin. Aleksi oli oikein ilahtunut ratsastajiensa kehittymisestä ja erityisesti siitä, että nämä uskalsivat pyytää nuorilta ratsuiltaan ronskimmin avut, kuin muutama viikko takaperin ensimmäisessä valmennuksessa.
Päivän valmennus päätettiin loivaankiemurauraharjoitukseen kevyessä ravissa. Veera sai vähän huomautusta siitä, että loivakiemuraura oli alkuunsa hieman liian suuri ja jyrkkä. Ravintempo pyysi kumminkin hyvänä ja Harmi liikkui tasaisesti eteenpäin. Hieman haikeilla mielillä
kisatiimi jätti hyvästit toisillensa valmennuksen päätyttyä.
*********************************************************************************************************************
05.07.2016 kouluvalmennusOli lämmin heinäkuinen päivä ja kevyt hiekkapöly leijaili ilmassa hevosten rummuttaessa kentänpohjaa. Veera sai tehdä orinsa selässä tänään valtavasti töitä, jotta Aleksi olisi tyytyväinen näkemäänsä. Mies oli tänään todella vaativalla päällä, ja halusi ratsastajiensa ratsastavan ratsujen kanssa pienillä avuilla. Harmin kanssa avut olivatkin alussa liioitellun suuria, jotta nuori ori ymmärtäisi mitä siltä haetaan takaa.
Päivä aloitettiin kahdeksikko tehtävällä kevyessä ravissa, jolla tuli lyhentää ja pidentää askelta. Aleksi pääsi huomauttaman tuon tuostakin nopeammasta pohkeesta tai käsien väärästä asennosta. Ratsastajat väänsivät hikihatussa yksinkertaista tehtävää, joka ei niin helppo kumminkaan ollut. Harmi ei ollut onneksi moksiskaan tehtävästä, vaan sen askellus oli pehmeää, vaikka ajoittain hieman etupainoista.
Tehtävää vaikeutettiin niin, että lävistäjät tuli mennä keskiravilla ja toinen pääty-ympyröistä laukassa ja toinen harjoitusravissa. Kahta muuta ratsukkoa tuli myös varoa, mutta sulavasti ratsukot etenivät kahdeksikko tehtävällä. Tänään Aleksi kiinnitti erityisesti huomiota laukan oikea-aikaiseen nostoon ja laukan rytmikkyyteen. Harmi nosti laukan kuuliaisesti, mutta alussa se oli todella etupainoista ja Veera sai tehdä valtavasti töitä, että laukka olisi miellyttävämpää.
Päivän hikitreeni päätettiin kolmikaariseen kiemurauraan, jossa hevosia tuli taivuttaa reilusti ja tuntuman sekä tahdin tuli pysyä tasaisena. Tehtävä tehtiin harjoitusravissa ja lopussa ratsastajat pääsivät keventämään. Aleksi korjaili kolmikaarisella tasapuolisesti kaikkien ratsastajien ratsastusta ja tuli antamaan loppukäynneissä jokaiselle henkilökohtaisen palautteen tunnin kulusta.
*********************************************************************************************************************
27.06.2016 kouluvalmennusHarmi liikkui energisesti eteenpäin heti alkumetreistä lähtien. Aleksi huomautti kumminkin ratsastajaa paremmasta tuntumasta ja ratsun tasaisemmista liikkeistä, ori ei saisi juosta alta pois. Kouluvalmennuksen aluksi lähdettiin työstämään niin, että teimme toiseen kentänpäähän kulmiin voltit ja toiselle puolelle kenttää ovaalin muotoiset taivutukset kulmiin. Aleksi halusi nähdä rytmikkäästi kevyttäravia liikkuvat ja hyvin taipuneet nuoret hevoset. Kolme ratsukkoa sai hyvin hyvin pidettyä etäisyyttä toisiinsa. Veera ja Harmi saivat kommenttia hyvästä rytmikkäästä ravista, mutta moitetta liian varovaisesta taivuttamisesta ja epätasaisista volteista.
Pohkeenväistössä kiitosta tuli hyvästä ratsastajan tuesta ja nätistä istunnasta. Nuori ori liikkui myös energisesti väistössä, mutta raviin siirtymä uralla meni ajoittain hieman pitkäksi. Keskiravi olisi myös saanut olla energisempää pitkällä sivulla, vaikka loppua kohden se kuulemma parani huomattavasti. Aleksi huomautti Veeralle, että tämän vain pitäisi pyytää oriltansa rohkeammin liikkumaan. Päivä päätettiin koottuun harjoitusravi ja keskiravin vaihteluun, joka meni jo vallan mallikkaasti. Ratsastaja sai kuulemma olla ylpeä nuoresta oristansa.
*********************************************************************************************************************
Rinnsteinin kisoissa mukana, luokilla Helppo B & A.
#kisatiimi