19 osumaa on löytynyt haulle 0

Foorumille on tullut uusi ominaisuus, nimittäin hästägit!
Älkäämme kuitenkaan käyttäkö tätä ylenpalttisesti vaan ainoastaan tarpeen vaatiessa.

Tägien avulla voidaan niputtaa yhteen tarinakokonaisuudet, jotta ne on jälkeenpäin helpompi löytää ja lukea aikajärjestyksessä.

Listataan tähän kaikki käytössä olevat tägit ja kirjoitetaan pieni kuvaus siitä milloin ja millaisiin tarinoihin sitä on käytetty


#ruusunpoikaongelmat - kesä 2016, nimi kertoo kaiken
#ravimiehenmysteeri - syksy 2015, äkäinen ukko aiheuttaa harmia, liittyykö mies hallavan menneisyyteen?
#kisatiimi - kesä 2016, talli täyttyy kesällä myös ulkopuolisista treenaajista
#kaaharinapattu - kesä 2015, pelottava kaahari oranssilla urheiluautolla

Rinnsteinin kisareissu 23.7.

Susi asteli nätisti traileriin Faen perässä, joten uskalsimme hyvillä mielin jättää ne sinne kahdestaan. Luka ja vierailevat kisatiimiläiset matkustivat omissa trailereissaan, kuka kimppakyydillä. Hallavan omat tuntihevoset eli Darcy, Dunja ja Oreo, sekä Laila, Rana ja Nova matkustivat mukavasti Aleksin ohjastamassa hevosrekassa.

"Anselmiantero voitko varmasti nyt ajaa?" kuului Johanneksen huolestunut ääni etupenkiltä. Poika oli välttämättä halunnut tunkea mukaan kisoihin, enkä minä sitten voinut kieltäytyä. Fae myös sieti Johannesta hyvin, se ei ollut edes yrittänytkään purra tai potkaista, joten blondista voisi olla ihan hyötyä apukätenä.
"Pystyn."
"Varmasti, koska mäki voin kyllä..."
"Kyl mä pystyn, okei? Don't go all Tuomas on me..." mutisin lopun merkitsevästi ja Johannes tajusi vaihtaa aihetta. Sen jälkeen kun olin pudonnut Faelta koskeen keskiviikkona, poikaystäväni ei ollut päästänyt minua pois talosta yksin. Tuomas oli kiikuttanut minut heti tallilta lääkäriin, vaikka kieltäydyinkin ja sanoin pärjääväni, ja torstaina olinkin joutunut pyytämään Eevi-Sofiaa puhelimitse katsomaan myös Faen perään pari päivää. Alina oli päässyt käymään lyhyellä varoitusajalla vetämään koulutreenin tamman kanssa, ja perjantaina taistelin Tuomaksen kanssa luvasta mennä tallille. Vasta myöhään illalla sain käydä järkkäämässä tämän päivän kisakamat ja hakemassa satulan ja suitset kotiin putsattavaksi. Hevoseen en kuulemma saanut koskea, mutta Eevi oli ihanana käynyt taluttelemassa tammaa metsässä. Ja kyllä minä Faen pesin, meillähän olisi kisat huomenna! Tungin sille myös tamman supersöpön "pyjaman", jotta se ei likaisi itseään. Tänäkin aamuna olin lähtenyt ulos niin nopeasti kuin nyrjähtänyt nilkkani salli, ja raahannut Johanneksen avulla tavarat autoon. En minä olisi saanut ratsastaa, mutta pari rataa ei tappaisi ketään, ja sitä paitsi olin teipannut nilkkani niin tiukkaan pakettiin, ettei se kyllä taipuisi mihinkään suuntaan.

"Tervetuloa roskamobiilin kyytiin, kapteeninanne tänä aamuna toimii Anselmi-Antero kalankyynel Gwyln, ja hyvästä musiikista vastaan minä. Turvavyöt on pidettävä kytkettyinä aina merkkivalon palaessa, mutta Alanan ajotaitojen tuntien suosittelen pitämään sen aina kiinni", Johannes kuulutti takapenkkiläisille, eli Katrille, Sallille, ja Sallin veljelle Rikulle. Minä vain tuhahdin ja starttasin auton. Aleksi kaarsi pois pihalta Oscar ja Eevi kyydissään, ja loput, eli Emma, Inka, Valma ja Iita istuivat Roopen kyydissä.

Roskamobiiliksi nimitetyssä autossa luukutettiin uusimpia ja hieman vanhempiakin hittejä Johanneksen "kauniilla" säestyksellä, mutta kun pojan oma versio I Will Always Love Yousta uhkasi särkeä korvat käskin tuota pitää turpansa kiinni.
"Auts, mä oon loukkaantunut, eksä rakastakaan mua?"
"Dude, älä roiku mun kädessä mä ajan, ja noh, mun on pakko sietää sua, oot sä ihan ok."

Ajomatkan aikana takapenkki oli aluksi ujon hiljainen, mutta kyllä se jutustelukin alkoi jossain vaiheessa. Ensin sain kuulla Rikulta näyttäväni tutulta, ja sen jälkeen paljastuikin että se Riku joka istui autoni takapenkillä olikin Riku Forberg, eli joo, olin tuttu. Tai no, Riku oli käynyt äidin kouluvalmennuksissa muutaman kerran muutama vuosi sitten. Ja joissain kisoissa se oli tainnut olla samaan aikaan.
"Se sun hevoses näyttää lupaavalta."
"Aa kiitti, Fae on tosi osaava ja hyvä, she's just a bit... ehh... tamma."
Katrin kanssa juttelimme hieman niitä näitä, mutta loppujen lopuksi hän oli suurimmaksi osaksi vain kännykällään. Sallin kanssa en ollutkaan puhunut paljoa ennen automatkaa, ja nytkin vaihdoimme vain muutaman sanan ennen kuin hän jutusteli Rikun kanssa. Ei se mitään, minä kuuntelin Johanneksen selitystä ja innostunutta pohdiskelua tulevasta kaudesta, sillä hänkin oli saanut paikan Pronssijoen Hiekan kanssa. Ja vielä ihan lupaavankin, minä olisin pääasiassa kakkosmaalivahti, mutta aloittaisin joitain pelejä. Johannekselle oli kuulemma tullut tarjouksia parista muustakin joukkueesta, mutta hän oli halunnut jäädä Pronssijoelle ja käydä lukion ainakin loppuun ensin.
"Hei sit ku meet nhl:ään ni voit ostaa mulle monta hevosta eiks nii?"
"Joo! Paitsi että sä saat raahata persees kyllä jenkkeihin niiden hevostes kanssa... Enkä mä nyt kyl varmaan mee ihan heti nhl:ään kyl. Etkä sä haluais jättää mua."
"No joo true..."

Rinnsteiniin päästyämme kävimme porukalla ilmoittautumassa, jonka jälkeen olisi ainakin minulla ja Faella vuorossa letitys. Eevikin valmisteli Susiaan meidän vieressämme, vaikka hän väsäsikin vain verkon tammansa harjaan. Minä tein ensitöikseni Faen häntään ranskanletin, johon kiinnitin kirkuvanpunaisen rusetin. Harjan pistin nutturoille, sillä vaikka olimmekin estekisoissa minä halusin aina pitää harjaa nutturoilla kaikissa kisoissa. Johannes harjaili samalla Faen puhtaita kylkiä, sillä ei keksinyt muutakaan. Paitsi sitten kun hän suorastaan loikkasi pahaa-aavistamattoman Oscarin reppuselkään.
"Heeei Osku! Ei se sun siskos tahtois lähteä joku päivä..."
"Öh, moi? E-en mä tiiä, s-sun pitää varmaan kysyä siltä..." Oscar näytti vähintäänkin järkyttyneeltä.
Johanneksella oli suuri ihastus Lauraan, mitä jaksoin aina ihmetellä. Okei, oli hän ihan mukava mitä olin koulussa vähän jutellut, mutta silti hieman lellitelty jos voisi sanoa. Ok olin huono sanomaan mitään lellitellyistä prinsessoista kun itsekin olin samanlainen.
"J, älä kiusaa", totesin varoittavana, kuin äiti ruokakaupassa.

Neiti Dietrich halusi tarkastaa kaikkien varusteet, joten hän nökötti verryttelyalueen portin vieressä ja syynäsi kaiken tarkkaan. Minä en tosin joutunut niin tarkkaan syyniin, ja ainoa, josta löytyi huomautettavaa oli se, että Faen hännän rusetti oli löystynyt. Minusta kyllä muutenkin tuntui siltä, että neiti Dietrich piti minusta, sillä valmennuksissa hän ei haukkunut minua ihan lyttyyn. (Olin nähnyt kun Eevi oli joutunut järkyttävän pikkutarkkuuskohtauksen kohteeksi, ja minun oli kentän laidalta tehnyt mieli itkeä.) Asiaan saattoi myös vaikuttaa se, että hän oli ystävystynyt isän kanssa kun isä käväisi pitämässä maastoestevalmennuksen, ja nyt Dietrichin olisi määrä pitää minulle ja Faelle kerran kuukaudessa valmennus.

Fae tuntui verkassa älyttömän hyvältä, joten hyvillä mielin lähdin sillä metrin luokkaan. Rata oli muuten oikein siisti, mutta pudotimme kaksi puomia kun minä luin etäisyydet väärin. Olisi voinut kyllä olla kieltäytyminenkin kun vahingossa toin Faen liian lähelle, mutta hienosti tamma loikkasi, ja teki tavanomaisen pukkinsa protestiksi puomista. Toinen puomimme putosi sarjan kakkososalla, kun Faen keskittyminen herpaantui jostain pikkujutusta ja se hieman haparoi lähestymisessä. Olin erittäin iloinen kun sain selville että sijoituimme, joten pääsin viimeisenä hevosellisena vastaanottamaan vihreän ruusukkeen, eli kuudennen sijan.

130cm rata sujui mahtavasti. Hieman minua jänskätti miten Fae jaksaisi nyt hypätä kunnolla, mutta se suoriutui hienosti. Yhtäkään puomia ei tullut, ja meillä oli perusradan nopein clear round. Uusinnassa lähtömme viivästyi ensimmäisen esteen jälkeen aavistuksen kun tammani teki ihmeellisen säikkykiemuran, ja hienosta loppukiristä huolimatta aikamme ei aivan riittänyt ensimmäiseen sijaan. Eipä sillä että se olisi ollut tärkein juttu, sillä olisimme varmasti päässyt vielä kovempaa, mutta sitten minua olisi jo hirvittänyt. Kunniakierrokselle siis lähdettiin toisena, sininen ruusuke suitsissa ja punainen rusetti hännässä viuhuen, Fae päätti vetää ylpeänä pikkupukin aina muutaman askeleen jälkeen. Olin huomannut, että aina kun yleisö taputti tai hurrasi, tammani potkaisi ilmaa, mutta harvinaisen ylpeän eikä nyrpeän näköisenä. Siitä tuli mieleen Rothchild, joku sanoi, ja nyt vasta tämä yhteneväisyys valkeni minullekin. Minä otin sen kohteliaisuutena, sillä Rothchild oli yksi lempiestehevosistani.

Päivän lopuksi Fae asteli traileriin tottuneena, olihan se jo "muutamissa" kisoissa käynyt tänä vuonna (ja ihan menestyneesti myös), ja ensi kisakauden tavoitteena olisi päästä ihan kunnolla kenttähommiin mukaan. Siitä se lähtisi, toivottavasti, menestyksekäs tiemme.

//Alana ja Fae nro. 18
ja leikitään että este- ja koulukisat oli samana päivänä (;

#kisatiimi

omfg hastagit toimiii!!!!!

nyt sit heti alkuun sääntöjä:
ei saa tägätä joka viestiä täyteen kaikkea turhaa sälää. 
käytetään tägejä vain "nitoaksemme" samaan juttuun liittyvät yhteen, esim #kisatiimi

12. VOKS eli Vakavasti Otettava Koulu-Susi
Sunnuntai, 24. heinäkuuta 2016

Olipa kerran ensimmäiset koulukisamme. Tässäpä ne hetket, mitä minä niistä kaikkein kirkkaimmin muistan:

1. Kun löysin kisapaikalle päästyämme hevoseni kuljetussuojan keikkumasta auton väliseinän päältä. (Luojan kiitos ilman jalkaa sisällään.)

2. Kun minut kutsuttiin neiti Dietrichin varustetarkastukseen ja hän kysyi, olinko harkinnut mustaa kisatakkia. Sellainen kuulemma voisi hoikentaa. (Lähellä seisovan Aleksin punoittavista korvista osasin tasan tarkkaan päätellä, että mokoma oli kuullut kaiken.)

3. Kun Susi ei suostunut liikahtamaankaan alkutervehdyksestä, ja hetken verran ehdin kuvitella, että se oli pyörtynyt seisaalleen kauhusta. Sitten tamma levitti asentoaan ja lorotti keskihalkaisijalle suuren lätäkön. (Pissahädän helpotettua se liikkui radalla paljon ripeämmin kuin verryttelyssä. Onneksi.)


#kisatiimi

4.7. estevalmennus - Alana puhuu paljon hevoselleen

"No, ei, älä.. stop. Pysy nyt paikallasi, thaaaank you. Noin, now me voidaan mennä."

"Hoouuu, these are ravipuomit, oh come on will you stop it now?"

"Joo joo, yes I know että Luka nosti laukan, jesus, you don't have to.. Ei oo meidän vuoro Fae kulta, shh.."

"One, two, th-three, oh come on ei sitä tarvinnut hypätä, fourfive, jaaha, we went both of them.."
"Me tullaan varmaan uudestaan?"

"Noniin, look, nyt sä pääset hyppäämään."

"Wait eli ensin pitkää laukkaa? Saako tulla eka normaalisti so Fae ei hyppää aidan yli? Kiitti."

"Okei, nyt pitkää... Fae muista, pitkää, ei kovaa... Tohon menee kaksi, hopefully kolme.."
"Oookay, holy sweet jesus fuck...! -- tai siihen menee yks.. Jesus..."
"Joo me tullaan uudelleen! This time ehkä vähän vähemmän lentokoneena.."

"Noniin, jos mentäis nyt Fae kaks ainakin... kuten kaikki muut, maybe?"

"Mitä, wait, nyt lyhyttä laukkaa? Ookay."

"Okei, yks, kaks, kolme, neljä! Gooooood girl, thaat's it..."

"Oh yeah, kyllä se varmaan menis viis, mutta Faella on niin pitkä laukka, so ei me yritetä metriä niin kootussa. She's been jumping super koko tunnin, joten tää on ihan hyvä."

"Soo, raaaaviin... hoouu, joo, muut menee reippaasti, I get it, haluut juosta, sooo, ei nyt... Nooooin, thaaaat's it..."

#kisatiimi

”Are you ready kohta?” Alana huusi punaisen paholaisensa karsinalta. ”Fae is losing her patience..”
Olin jo ottamassa Lukaa talutukseen, kun tajusin, että jalassani olivat yhä pelkät tennarit. Kirosin mielessäni ja peruutin Lukan takaisin karsinaan. Alanan ja Faen suunnalta kuului pauketta ja sitten ei niin hiljaista kiroamista iiriksi.
”Te voitte jo mennä. Mun pitää käydä hakemassa ratsastussaappaat tallituvasta!” huusin tuskastuneelle Alanalle ja kiirehdin kohti tallitupaa.

Musta alkoi jo pikkuhiljaa tuntua, että universumi ei halunnut mun ja Alanan treenikerran onnistuvan. Viime viikolla, kun olimme jo saaneet sovittua, mikä päivä menisimme hyppäämään, mun auto tietenkin päätti sanoa itsensä irti. Ja tänään Luka oli aamulla ottanut kunnon mutakylvyn, ja mulla meni sen harjaamisessa ihan tuhottoman kauan aikaa… Ja meidän pitäisi jo puolentoista tunnin päästä olla Hallavan urheilukeskuksessa ottamassa selvää, minkälaisen rääkin Eevi-Sofia oli meille täksi päiväksi suunnitellut. Joten ei siis mitkään parhaat olosuhteet kiireettömälle ja keskittyneelle ratsastamiselle.

Tallituvassa oli kovin hiljaista –sillä kuka hullu nyt tulisi ratsastamaan ennen Eevin urheilutuntia – ja ainoastaan Oscar istui sohvalla tylsistyneen näköisenä. Vaikka poika olikin kovin hiljainen ja vakavan oloinen, niin musta tuntui, että se voisi olla ihan mukavaakin seuraa, kun siihen vaan tutustuisi paremmin.
”Hei Oscar, onko sulla mitään tärkeetä?”
”Öö ei oikeestaan”, tyyppi vastasi hieman varautuneesti.
”Haluisitko sitten tulla mulle ja Alanalle puomien nostelijaksi?” kysyin maanittelevasti hymyillen.
”Voisit samalla antaa pari vinkkiä noin niikun mitä esteratsastamiseen tulee”, vinkkasin vielä silmää.
Oscarin naama kääntyi pieneen virneeseen. ”No voin mä tulla”, tuo myöntyi.
Vetäisin nopeasti ratsastussaappaat jalkaan ja lähdimme sitten yhtä matkaa Oscarin kanssa tallin kautta ulkokentälle, jossa Alana oli jo kävelemässä Faen kanssa.

”Taluta Lukaa hetki niin mä pystytän pari estettä.”
Oscar katsoi hieman epäluuloisena steppailevaan Lukaan. ”Mutta sehän.. sehän on ori. En mä tiedä..”
”Kyllä sä pystyt siihen. Mä oon nähnyt miten sä käsittelet Darcya, eikä sekään aina mikään maailman lepposin tuntiheppa ole”, hymyilin ja annoin ohjat Oscarin käteen. Poika epäröi hetken, mutta lähti sitten päättäväisesti taluttamaan Lukaa kenttää ympäri. Ori hirnui ja puhalteli välillä, mutta pian sekin tasoittui ja seurasi Oscaria pää matalalla letkeästi kävellen. Mä sillä aikaa roudasin puomeja ja tolppia kysellen välillä Alanalta minkälaisia esteitä se haluaisi. Lopulta päädyttiin laittamaan yksi verryttelyristikko, okseri ja kahden esteen sarja.

Kipusin Lukan selkään ja lähdin verryttelemään ravissa. Oscar kiipesi aidalle istumaan ja hetken sitä Alanan kanssa maaniteltuamme, Oscar lupasi keksiä meille verryttelytehtäviä. Vaikka ne olikin aika leikkimielisiä, kuten pohkeenväistöllä siksak-kuviota ja kapteeni käskee äkkipysähdys, niin tuli niissä sekä hevosille, että ratsastajille lämmin ja oli meillä ainakin hauskaa.
Eikä hauska loppunut siihen, vaan nauru kaikui vielä esteitä hypätessäkin Faen tehdessä ihme pukkipomppuja ja Lukan näyttäessä välillä todella lammasmaiselta yrittäessään keksiä kuinka se saa jalkansa yli kummastakin sarjan esteestä.

Jossain vaiheessa myös Ruusu ilmestyi kentän laidalle notkumaan ja Alanan huomatessa tuon kaulalla roikkuvan kameran, päätyi tyttö meidän estekuvaajaksemme. Ja tietysti kun oli kamera paikalla, piti ottaa näyttävä korkeushyppykilpailu! Hyppäsimme vuorotellen Alanan kanssa okseria, jota kierros kierrokselta nostettiin ylemmäs. 115cm kohdalla tuli mulle ja Lukalle ensimmäinen pudotus, ja vaikka seuraavalla kierroksella pääsimme siitäkin yli, päätin jättää leikin kesken. Alana kuitenkin hyppäsi Faen kanssa vielä niinkin korkean esteen, jota Aleksin 120cm pitkä mittakeppi ei pystynyt mittaamaan.

#kisatiimi

11.07.2016 kouluvalmennus

Hallavan kisatiimin viimeinen kouluvalmennus oli alkamassa ja tämän päivän teemana olivat laukanostot. Valmennus aloitettiin ravi-pysähdys siirtymillä, jolla haettiin hevosiin nopeutta ja herkkyyttä. Veera sai Harmin kanssa tehtävän onnistumaan ensimmäisten käyntiaskelten jälkeen mallikkaasti. Nuori ori oli tänään helposti ratsastettava ja se kuunteli ratsastajansa apuja kuuliaisesti.
Laukannostot tehtiin tänään niin, että nosto tapahtui käynnin kautta ja laukkaa mentäisiin vain muutama askel, niin että se tuntui ratsastajasta hyvältä ja siirryttäisiin käyntiin, josta alettaisiin valmistella seuraavaa laukannostoa. Nuoret hevoset olivat ensiksi tästä vähän hämillään, mutta tehtävä lähti sujumaan hyvin. Aleksi oli oikein ilahtunut ratsastajiensa kehittymisestä ja erityisesti siitä, että nämä uskalsivat pyytää nuorilta ratsuiltaan ronskimmin avut, kuin muutama viikko takaperin ensimmäisessä valmennuksessa.
Päivän valmennus päätettiin loivaankiemurauraharjoitukseen kevyessä ravissa. Veera sai vähän huomautusta siitä, että loivakiemuraura oli alkuunsa hieman liian suuri ja jyrkkä. Ravintempo pyysi kumminkin hyvänä ja Harmi liikkui tasaisesti eteenpäin. Hieman haikeilla mielillä kisatiimi jätti hyvästit toisillensa valmennuksen päätyttyä.

*********************************************************************************************************************

05.07.2016  kouluvalmennus

Oli lämmin heinäkuinen päivä ja kevyt hiekkapöly leijaili ilmassa hevosten rummuttaessa kentänpohjaa. Veera sai tehdä orinsa selässä tänään valtavasti töitä, jotta Aleksi olisi tyytyväinen näkemäänsä. Mies oli tänään todella vaativalla päällä, ja halusi ratsastajiensa ratsastavan ratsujen kanssa pienillä avuilla. Harmin kanssa avut olivatkin alussa liioitellun suuria, jotta nuori ori ymmärtäisi mitä siltä haetaan takaa.
Päivä aloitettiin kahdeksikko tehtävällä kevyessä ravissa, jolla tuli lyhentää ja pidentää askelta. Aleksi pääsi huomauttaman tuon tuostakin nopeammasta pohkeesta tai käsien väärästä asennosta. Ratsastajat väänsivät hikihatussa yksinkertaista tehtävää, joka ei niin helppo kumminkaan ollut. Harmi ei ollut onneksi moksiskaan tehtävästä, vaan sen askellus oli pehmeää, vaikka ajoittain hieman etupainoista.
Tehtävää vaikeutettiin niin, että lävistäjät tuli mennä keskiravilla ja toinen pääty-ympyröistä laukassa ja toinen harjoitusravissa. Kahta muuta ratsukkoa tuli myös varoa, mutta sulavasti ratsukot etenivät kahdeksikko tehtävällä. Tänään Aleksi kiinnitti erityisesti huomiota laukan oikea-aikaiseen nostoon ja laukan rytmikkyyteen. Harmi nosti laukan kuuliaisesti, mutta alussa se oli todella etupainoista ja Veera sai tehdä valtavasti töitä, että laukka olisi miellyttävämpää.
Päivän hikitreeni päätettiin kolmikaariseen kiemurauraan, jossa hevosia tuli taivuttaa reilusti ja tuntuman sekä tahdin tuli pysyä tasaisena. Tehtävä tehtiin harjoitusravissa ja lopussa ratsastajat pääsivät keventämään. Aleksi korjaili kolmikaarisella tasapuolisesti kaikkien ratsastajien ratsastusta ja tuli antamaan loppukäynneissä jokaiselle henkilökohtaisen palautteen tunnin kulusta.

*********************************************************************************************************************

27.06.2016 kouluvalmennus

Harmi liikkui energisesti eteenpäin heti alkumetreistä lähtien. Aleksi huomautti kumminkin ratsastajaa paremmasta tuntumasta ja ratsun tasaisemmista liikkeistä, ori ei saisi juosta alta pois. Kouluvalmennuksen aluksi lähdettiin työstämään niin, että teimme toiseen kentänpäähän kulmiin voltit ja toiselle puolelle kenttää ovaalin muotoiset taivutukset kulmiin. Aleksi halusi nähdä rytmikkäästi kevyttäravia liikkuvat ja hyvin taipuneet nuoret hevoset. Kolme ratsukkoa sai hyvin hyvin pidettyä etäisyyttä toisiinsa. Veera ja Harmi saivat kommenttia hyvästä rytmikkäästä ravista, mutta moitetta liian varovaisesta taivuttamisesta ja epätasaisista volteista.
Pohkeenväistössä kiitosta tuli hyvästä ratsastajan tuesta ja nätistä istunnasta. Nuori ori liikkui myös energisesti väistössä, mutta raviin siirtymä uralla meni ajoittain hieman pitkäksi. Keskiravi olisi myös saanut olla energisempää pitkällä sivulla, vaikka loppua kohden se kuulemma parani huomattavasti. Aleksi huomautti Veeralle, että tämän vain pitäisi pyytää oriltansa rohkeammin liikkumaan. Päivä päätettiin koottuun harjoitusravi ja keskiravin vaihteluun, joka meni jo vallan mallikkaasti. Ratsastaja sai kuulemma olla ylpeä nuoresta oristansa.

*********************************************************************************************************************

Rinnsteinin kisoissa mukana, luokilla Helppo B & A. :)

{#}kisatiimi{/#}

Tänään oli taas tuttuun tapaan pilvistä, mutta ei sentään satanut. Mä en voinut käsittää miten koko kesä oli menossa hukkaan huonon sään vuoksi. Ei voinut istuskella terassilla, ei voinut pelailla rantalenttistä, eikä voinut edes makoilla riippukeinussa. No, tallille piti joka tapauksessa mennä huonosta säästä huolimatta. Vaikka vähän inhotti lähteä, niin tiesin piristyväni heti kun pääsisin kipuamaan Lukan selkään. Meidän yhteistyömme oli nimittäin alkanut sujua erittäin hyvin. Yksikseni ratsastaessa me väännettiin jotain ihan perus koulujuttuja ja välillä mentiin vähän puomeja ja ristikoita, mutta sitten valmennuksissa me oltiin päästy hyppäämään isojakin esteitä – ja nälkä kasvoi syödessä. Olin jo alkanut haaveilla osallistuvani Rinnsteinin kisoissa metrin luokkaan… Jaiks.

Tallissa törmäsin ensimmäisenä Emmaan, joka kopisteli tallin käytävää kiiltävissä ratsastussaappaissaan kantaen Oreon estesatulaa. ”Hei Roope”, tyttö moikkasi hymyillen ja vastasin samalla mitalla takaisin, mutta jatkoin sitten matkaa Lukan karsinalle. Nyt ei ollut aikaa huvittaa tyttöjä, sillä valmennus alkaisi puolen tunnin päästä ja sitä ennen olisi hyvä ehtiä vähän verkkaamaankin.

Kentällä meitä odotti jo Aleksi roudaamassa puomeja pitkin poikin. Mä kiristin vielä viimeisen kerran Lukan satulavyötä ja lähdin sitten verkkailemaan. Ensin käynnissä parit pysähdykset ja peruutukset, sitten ravissa taivuttelua kumpaankin suuntaan. Pikkuhiljaa muutkin valmennukseen osallistuvat saapuivat paikalle ja kohta olikin aika aloittaa varsinainen valmennus. Aleksi oli laittanut puomeja sekä pitkän sivun viereen, että päätyyn voltille. Luka ravasi reippaasti eteenpäin korvat hörössä ja pidensi askeliaan puomien väliin sopiviksi. Ympyrällä meillä oli hieman ongelmia ja Aleksi kehottikin meitä menemään enemmän voltin ulkoreunaa, jotta Lukan pitkät askeleet sopisivat paremmin. Toisella pitkällä sivulla otin vähän ravin lyhennystä ja pidentämistä, jotta sain Lukaa paremmin kuulolle ja raviin paremman tahdin.

Laukkatehtävässä Lukan kokemattomuus näkyi vielä selvemmin ja voltin korotetut puomit tipahtelivat tuon tuosta nuoren orin yrittäessä sovittaa kavioitaan oikeisiin koloihin. Otin paljon puolipidätteitä ja istuin syvällä satulassa yrittäen tasapainottaa laukkaa ja kierros kierrokselta volttimme parani. Pitkän sivun laukkapuomeilla meillä ei ollut minkäänlaisia ongelmia, sekä laukan pidennys että lyhennys sujuivat hienosti ja Lukalla vaikutti olevan hauskaa, sen kiihdyttäessä aina puomien jälkeen vauhtiaan vielä hurjemmaksi.

Siitä riemu vasta ratkesikin kun pitkälle sivulle rakennettiin kaksi estettä. Aluksi meillä ei ollut mitään ongelmia ja Luka liihotti komealla ilmavaralla esteiden läpi. Siinä vaiheessa kun laukkaa piti alkaa lyhentämään, meni orilla plasmat hieman sekaisin ja parilla ekalla kerralla kakkosesteen puomit tippuivat. Kohta Luka kuitenkin sai juonen päästä kiinni ja pystyimme lopettamaan valmennuksen onnistumiseen.

”He jumps tosi hyvin”, Alana kommentoi oman punaisen ratsunsa selästä, joka toikkaroi hieman vielä loppuraveissakin.
”Joo, tänään meillä sujui tosi hyvin. Mutta niin meni teilläkin!”
”Haha, Fae on vähän stupid, mutta kyllä se osaa”, tyttö hymyili. ”Pidetäänkö um.. estetreenit joskus together?”
”Pidetään vaan, kaksin aina kivempi”, hymyilin vielä irkkutytölle ennen kuin lähdin viemään Lukaa talliin.

#kisatiimi

Tänään oli taas tuttuun tapaan pilvistä, mutta ei sentään satanut. Mä en voinut käsittää miten koko kesä oli menossa hukkaan huonon sään vuoksi. Ei voinut istuskella terassilla, ei voinut pelailla rantalenttistä, eikä voinut edes makoilla riippukeinussa. No, tallille piti joka tapauksessa mennä huonosta säästä huolimatta. Vaikka vähän inhotti lähteä, niin tiesin piristyväni heti kun pääsisin kipuamaan Lukan selkään. Meidän yhteistyömme oli nimittäin alkanut sujua erittäin hyvin. Yksikseni ratsastaessa me väännettiin jotain ihan perus koulujuttuja ja välillä mentiin vähän puomeja ja ristikoita, mutta sitten valmennuksissa me oltiin päästy hyppäämään isojakin esteitä – ja nälkä kasvoi syödessä. Olin jo alkanut haaveilla osallistuvani Rinnsteinin kisoissa metrin luokkaan… Jaiks.

Tallissa törmäsin ensimmäisenä Emmaan, joka kopisteli tallin käytävää kiiltävissä ratsastussaappaissaan kantaen Oreon estesatulaa. ”Hei Roope”, tyttö moikkasi hymyillen ja vastasin samalla mitalla takaisin, mutta jatkoin sitten matkaa Lukan karsinalle. Nyt ei ollut aikaa huvittaa tyttöjä, sillä valmennus alkaisi puolen tunnin päästä ja sitä ennen olisi hyvä ehtiä vähän verkkaamaankin.

Kentällä meitä odotti jo Aleksi roudaamassa puomeja pitkin poikin. Mä kiristin vielä viimeisen kerran Lukan satulavyötä ja lähdin sitten verkkailemaan. Ensin käynnissä parit pysähdykset ja peruutukset, sitten ravissa taivuttelua kumpaankin suuntaan. Pikkuhiljaa muutkin valmennukseen osallistuvat saapuivat paikalle ja kohta olikin aika aloittaa varsinainen valmennus. Aleksi oli laittanut puomeja sekä pitkän sivun viereen, että päätyyn voltille. Luka ravasi reippaasti eteenpäin korvat hörössä ja pidensi askeliaan puomien väliin sopiviksi. Ympyrällä meillä oli hieman ongelmia ja Aleksi kehottikin meitä menemään enemmän voltin ulkoreunaa, jotta Lukan pitkät askeleet sopisivat paremmin. Toisella pitkällä sivulla otin vähän ravin lyhennystä ja pidentämistä, jotta sain Lukaa paremmin kuulolle ja raviin paremman tahdin.

Laukkatehtävässä Lukan kokemattomuus näkyi vielä selvemmin ja voltin korotetut puomit tipahtelivat tuon tuosta nuoren orin yrittäessä sovittaa kavioitaan oikeisiin koloihin. Otin paljon puolipidätteitä ja istuin syvällä satulassa yrittäen tasapainottaa laukkaa ja kierros kierrokselta volttimme parani. Pitkän sivun laukkapuomeilla meillä ei ollut minkäänlaisia ongelmia, sekä laukan pidennys että lyhennys sujuivat hienosti ja Lukalla vaikutti olevan hauskaa, sen kiihdyttäessä aina puomien jälkeen vauhtiaan vielä hurjemmaksi.

Siitä riemu vasta ratkesikin kun pitkälle sivulle rakennettiin kaksi estettä. Aluksi meillä ei ollut mitään ongelmia ja Luka liihotti komealla ilmavaralla esteiden läpi. Siinä vaiheessa kun laukkaa piti alkaa lyhentämään, meni orilla plasmat hieman sekaisin ja parilla ekalla kerralla kakkosesteen puomit tippuivat. Kohta Luka kuitenkin sai juonen päästä kiinni ja pystyimme lopettamaan valmennuksen onnistumiseen.

”He jumps tosi hyvin”, Alana kommentoi oman punaisen ratsunsa selästä, joka toikkaroi hieman vielä loppuraveissakin.
”Joo, tänään meillä sujui tosi hyvin. Mutta niin meni teilläkin!”
”Haha, Fae on vähän stupid, mutta kyllä se osaa”, tyttö hymyili. ”Pidetäänkö um.. estetreenit joskus together?”
”Pidetään vaan, kaksin aina kivempi”, hymyilin vielä irkkutytölle ennen kuin lähdin viemään Lukaa talliin.

#kisatiimi

^kuvitusta edelliseen tarinaan

#kisatiimi

 
 
 
 
#kisatiimi

Selvä! Tässä maksu :)

Kouluvalmennus

Kyllä huomasi, ettei ollut tullut paljoa treenattua lähiaikoina. Mun koko kroppaa huusi hoosiannaa edellispäivän kehonhuoltotunnin jäljiltä. Miten ihmeessä selviäisin tästä kouluvalmennuksesta, mietin vaan?

Fasu ei ainakaan helpottanut asiaa. Se kyttäsi muita ratsukoita, ravasi hetken aikaa siististi ja ponnahti sitten yhtäkkiä metrin verran sivulle nähdessään epäilyttävän näköisen auton ajelemassa kaukana tallipihan toisella puolella. Tiivistin istuntaani, tein puolipidätteen ja taivutin Fasua hieman turhankin paljon vasemmalle, jolloin sen oli pakko keskittyä säilyttämään tasapainonsa. En antanut tamman keskittymisen herpaantua hetkeksikään, vaan lyhensin ravia hieman pitkällä sivulla vain kääntääkseni pian taas voltille reippaammassa ravissa. Pidin nuorikon täystyöllistettynä, jolloin sille ei jäänyt aikaa ihastella maisemia tai ihmetellä kentän vieressä taapertavaa siiliä (vaikka kyllä se kovasti yritti). Tämä, yhdistettynä piinaavaan helteeseen takasi meille molemmille kevyen hien pintaan jo alkuverryttelyssä.

Tehokkaan alkuverryttelyn jäljiltä loppuvalmennus sujuikin yllättävän hyvin lukuunottamatta sitä, että Fasu olisi kovasti halunnut tulkita pohkeenväistöavut vääränlaisiksi laukka-avuiksi ja lähteä pukkilaukkaa ympäri kenttää. Onneksi energiaa päästiin kuitenkin purkamaan laukkatehtävällä, jossa tamma laukkasikin niin riemukkaasti, että meidän keskilaukka alkoi pian muistuttaa enemmän lisättyä laukkaa hallitsematonta kaahotusta.

Viimeisillä ravitehtävillä Fasu oli parhaimmillaan. Se kuunteli pienimpiäkin apujani, ja muutti tempoa ja askelpituutta juuri haluamallani tavalla. Tästä olisi hyvä jatkaa itsenäisiä treenailuja, kunnes koittaisi seuraava valmennus!

#kisatiimi

Kouluvalmennus

Kyllä huomasi, ettei ollut tullut paljoa treenattua lähiaikoina. Mun koko kroppaa huusi hoosiannaa edellispäivän kehonhuoltotunnin jäljiltä. Miten ihmeessä selviäisin tästä kouluvalmennuksesta, mietin vaan?

Fasu ei ainakaan helpottanut asiaa. Se kyttäsi muita ratsukoita, ravasi hetken aikaa siististi ja ponnahti sitten yhtäkkiä metrin verran sivulle nähdessään epäilyttävän näköisen auton ajelemassa kaukana tallipihan toisella puolella. Tiivistin istuntaani, tein puolipidätteen ja taivutin Fasua hieman turhankin paljon vasemmalle, jolloin sen oli pakko keskittyä säilyttämään tasapainonsa. En antanut tamman keskittymisen herpaantua hetkeksikään, vaan lyhensin ravia hieman pitkällä sivulla vain kääntääkseni pian taas voltille reippaammassa ravissa. Pidin nuorikon täystyöllistettynä, jolloin sille ei jäänyt aikaa ihastella maisemia tai ihmetellä kentän vieressä taapertavaa siiliä (vaikka kyllä se kovasti yritti). Tämä, yhdistettynä piinaavaan helteeseen takasi meille molemmille kevyen hien pintaan jo alkuverryttelyssä.

Tehokkaan alkuverryttelyn jäljiltä loppuvalmennus sujuikin yllättävän hyvin lukuunottamatta sitä, että Fasu olisi kovasti halunnut tulkita pohkeenväistöavut vääränlaisiksi laukka-avuiksi ja lähteä pukkilaukkaa ympäri kenttää. Onneksi energiaa päästiin kuitenkin purkamaan laukkatehtävällä, jossa tamma laukkasikin niin riemukkaasti, että meidän keskilaukka alkoi pian muistuttaa enemmän lisättyä laukkaa hallitsematonta kaahotusta.

Viimeisillä ravitehtävillä Fasu oli parhaimmillaan. Se kuunteli pienimpiäkin apujani, ja muutti tempoa ja askelpituutta juuri haluamallani tavalla. Tästä olisi hyvä jatkaa itsenäisiä treenailuja, kunnes koittaisi seuraava valmennus!

#kisatiimi

Susi Rinnsteiniin kisakokemuksia hakemaan:

Estekisat
Luokka 2
Eevi-Sofia - Seppeleen Sysiyö

Koulukisat
Luokat 1 & 2
Eevi-Sofia - Seppeleen Sysiyö

Ja kouluvalmennus 27.6., maksu:
Susi oli ilahduttava nuori. Se teki useinmiten töitä hyvällä asenteella ja yritti parhaansa mukaan tarjota ratkaisuja pyyntöihini. Silloin, kun tehtävät olivat sille haastavia, se kävi yleensä kiireiseksi ja hosui,  mikä ei ollut lainkaan ihmeellistä niin kokemattoman ratsun kanssa. Susi oli muutoinkin enemmän reipas kuin laiska. Se ei ollut mahdoton liikeihme, mutta asiallinen harrastekouluratsu siitä vielä tulisi. Tai kenttäponi, ehkä. Susin kanssa olivat kaikki tulevaisuuden ovet vielä auki.

Susi reagoi jo kiitettävän kivasti väistöapuihin. Vielä oli väistön aikana tahdin tasaisuuden kanssa tekemistä, mutta ajan myötä Susin tasapaino paranisi ja silloin sen tahtia saisi helpommin säädeltyä ja ylläpidettyä. Näin alkuvaiheessa olevan hevosen kanssa ei voinut korjata kaikkea kerralla. Pidin väistöt niin loivana, että tasapaino säilyi riittävästi. Vähitellen jyrkempää, nyt vielä melko vauvanaskeleita. Kiitoksia yritteliäälle ja positiiviselle ponille. Raviväistöt olivat sille jo aika pähkinä purtavaksi, mutta eivät ne nyt kehnoja olleet, vaikkakin hyvin loivia. Susi pysyi harvinaisen malttavaisena haasteesta huolimatta.

Ainakin tänään saatiin iloita täsmällisistä ja pontevista laukannostoista. Kuitenkin oltiin vielä siinä vaiheessa, että mitä nopeampi askellaji, sitä voimattomampaa meno oli ja silloin nuori pienhevonen valahti matalaksi ja pitkäksi. Loppua kohden se väsähti eivätkä ravisiirtymät olleet enää sen parasta priimalaatua.

#kisatiimi

Saapuminen Hallavaan


"Ollaanks kohta perillä?" kuului nelivuotiaan kitinä takapenkiltä. Vilkaisin navigaattoria.
"Viisi minuuttia jäljellä kulta", vastasin Adalle. "Nyt silmät tarkkana molemmat, kohta pitäisi jossain näkyä tienviitta", jatkoin hidastaen auton vauhtia.
"Tuolla", huudahti Mari yhtäkkiä. Olin ollut todella huojentunut valmentajani suostuessa reissuseuraksi. Ei ollut helppoa matkustaa nuoren hevosen kanssa toiselle puolelle Suomea, etenkin kun mukana matkassa oli myös pieni lapsi.

Käänsin auton hiekkatielle ja kaivoin mariannepussin hansikaslokerosta.
"Täällä on vielä kolme jäljellä", totesin heittäessäni karkin suuhuni ja ojentaessani pussin Marille. Sula suklaa kiemurteli kielelleni makean minttukuoren raoista. Hymyillen parkkeerasin auton Hallavan pihaan ja kiskoin käsijarrun päälle. Nousin ulos autosta ja kävin vapauttamassa mariannepaperilla leikkivän Adan takapenkiltä. Mari avasi jo trailerin luukkuja.

"Ihanan näköinen paikka", huudahdin katsellessani ympärilleni. Lämpimästi hehkuva aurinko valaisi idyllisen näköistä tallipihaa. Irrotin riimunarun autosta ja peruutin Fasun ulos autosta. Tamma vaikutti selvästi helpottuneelta. Vaikka olimme jakaneet ajomatkan Lapista kahdelle päivälle, oli ajotunteja silti kertynyt päivää kohden melko lailla.
"Käytkö Mari kattomassa olisko tuolla tallissa joku joka tietää mihin Fasun vois laittaa", ehdotin. "Ja hae samalla tälle vettä!"

Pian Mari tuli takaisin, perässään mies joka esittäytyi Aleksiksi. Fasun nauttiessa vettä suurin kulauksin Aleksi osoitteli meille paikkoja tallipihalta, sekä kertoi mitä tarhaa ja karsinaa saisimme käyttää vierailumme ajan. "Oottekin ensimmäisiä täällä. Voitte laittaa Fasun nyt tarhaan, koska karsinoiden valmistelut on vielä vähän kesken. Pidän sitten illemmalla infon koko kisatiimille kun kaikki on saapuneet, nyt pitää rientää takasin töihin!" mies selitti hymyillen.

"Tuus Ada, mennään viemään Fasu tarhaan", kehotin pellavapäistä lastani iloisesti. Tästä tulisi hyvä kesä!

#kisatiimi

 
Talutin Lailan rauhallisesti ulos trailerista. Tamma oli kerinnyt vuoden aikana kasvattamaan sellaisen tallimahan, ettei tosikaan. Olin itse palannut kesäkuun alussa Saksasta, jossa olin viettänyt vuoden vaihdossa. Sen aikaa Laila oli ollut tuttavan pihatossa. Sen piti viettää mammalomaa tämän vuoden ajan, mutta orivarsa syntyi kuolleena aivan liian ajoissa. Nyt halusin palata Lailan kanssa takaisin entiseen rytmiin. Ajattelin Hallavan kesätiimin olevan oiva paikka saada kisarytmiä tauon jälkeen, joten ilmoitin meidät sinne Lailan kanssa. Tänään olisi ensimmäinen teoriatunti.
 
Lailan pökkäsy sai minut hereille haaveistani ja lähdin taluttamaan sitä talliin. Olin jo kesän alussa käynyt tutustumassa Hallavaan, joten tiesin mihin minun piti Laila sijoittaa. Se tosin asuisi kyseisessä karsinassa vain kesänajan. Neljäskarsina oikealta, toistin mielessäni, kun talutin Lailaa tallikäytävällä. Tallissa oli porukkaa – olikohan suurin osa kisatiimissä – ja osa kääntyikin katsomaan kuka oli talliin tullut, mutta keskittyivät sitten juttelemaan keskenään.
 
Lailan viereiset karsinat olivat vielä tyhjiä, joten en tiennyt yhtään minkälaista heppaa sillä olisi kavereina. Vapautin tamman riimusta ja taputin sitä kaulalle ennen kuin suljin karsinan oven. Ripustin riimun roikkumaan oveen ja menin sitten pihalle trailerin luokse. Minua oli jännittänyt ihan sikana ajaa traileri perässä. Olin muutenkin vasta saanut pikkueen ajokorttiini, mutta en vain ollut saanut ketään muutakaan kuskiksi. Molemmat vanhempani olivat lähteneet etelään kesälomalle, eikä kukaan tuttu uskaltanut/osannut/kerinnyt ajamaan. Yllättävän hyvin olin kuitenkin matkasta selvinnyt ja onneksi Laila oli viilipytty matkustaessa.
 
Kannoin vielä Lailan varusteet satulahuoneeseen ja pistin ne paikoilleen. Sen jälkeen kävin heittämässä tammalleni siivun heinää ja vilkaisin kelloa. Teoriatunnin alkuun oli vielä puolituntia. Päätin mennä jo odottelemaan tallitupaan. Koko huone oli tyhjä, joten nappasin itselleni paikan pöydän äärestä. Selasin puhelintani sillä aikaa, kun odottelin muiden saapumista. Hiljalleen tupaan valui minulle aivan tuntemattomia ihmisiä Tervehdin heistä kolme ensimmäistä, jonka jälkeen vain nyökkäilin. Tuvan täyttyessä osallistuin myös pöydän ääreen kokoontuneiden keskusteluun.
 
Aleksin saavuttua paikalle, aloitimme esittelemällä itsemme. Unohdin ihmisten nimet sitä mukaa kuin ne kuulin. En ollut koskaan hyvä muistamaan ihmisten nimiä. Esittelin itseni nopeasti ja kerroin hieman Lailasta. Vain pientä nippelitietoa, että Laila oli entinen tuntiratsu, jota hoidin Vaahterapolussa, emme ole vielä kunnolla kisanneet, emmekä muutenkaan tavoitelleet tähtiä. Laila nyt olikin vain semmoinen harrastemopo…
 
Esittelyjen jälkeen Aleksi kertoi nippelitietoa tulevasta ja yritin kuunnella häntä mahdollisimman paljon. Mies ei paljoa kertonut mitään uutta, mutta jotain sain napattua tietovarastooni. Teoriatunnin jälkeen porukka valui hiljalleen pois taukohuoneesta. Itsekin lähdin rapsuttelemassa vielä Lailaa. Poni oli tuhonnut jo koko heinäsiivunsa. Rapsuttelin siinä hetken aikaa tammaa harjan alta. Ennen lähtöä kävin satulahuoneessa tarkistamassa, että olin varmasti pistänyt tamman varusteet oikeille paikoille. Sen jälkeen palasinkin autolle ja lähdin etananvauhtia etenemään varovasti tyhjä traileri perässäni.

#kisatiimi

Kisatiimin ensimmäisistä kisoista puhuttiin jo. Ne saatettais pitää Hemsbury Stableseilla. Mä olin kuullut paikasta paljon - se tila oli ihan älyttömän hieno, jopa munkin makuun. Sellainen vanha ja brittiläistyylinen. Hevosetkin oli upeita. Mä en tosiaan tuntenut Oreota vielä hevosena erityisen hyvin, en ollut ikinä ratsastanut sillä, joten ei ollut mitään tietoa miten se menisi tällaisessa kilpailussa. Ja Aleksi oli kyllä ohimennen maininnutkin harjoituksen tarpeesta, koska Oreo ei välttämättä ollut kaikkein kokenein kenttähevonen...

Niinpä mä olin aikaisena aamuna, ennen auringon kuumuuden saapumista napannut tamman laitumelta mukaani ja käynyt läpi kaikki sen varusteet. Suitset ja satula pitäis ainakin pestä, mutta ainakaan mitään ei ollut rikki. Samalla mä lisäsin vaivihkaa tamman varusteiden joukkoon eilen ostamaani tavaraa - uudet suojat, riimu, ja oli siellä jotain meidän hevosille ostettuja, mutta lopulta käyttämättömäksi jääneitä toppaloimia ja muuta pinkkiä tavaraa.

Tässä vielä nopea vilkaisu tamman varusteisiin:

(Kaikki on Equestrian PRO:lta. Liian laiska ottamaan monesta kaupasta)

Mä varustin Oreon, ja tamma seisoi sen ajan suhteellisen nätisti, vaikka suitsien remmejä kiinnittäessäni se alkoikin tutkimaan mun taskuja ja saatuani uudet suojat valkeisiin jalkoihin Oreo nosteli niitä hämmästyneenä. Mä jätin tamman käytävälle hetkeksi, kun menin itse vetämään päälle ratsastussappaani (täytyy mainita vieläkin että ne on Ariatin) ja kypärän päähän. Oreo odotteli käytävällä kauniisti seisten, kun menin takaisin talliin, ja se kääntyikin heti katsomaan mua. Tamma seurasi mua ohjien päässä reippaasti kävellen tallipihaan, jossa säädin jalustimen, tarkistin satulavyön ja lopulta ponnahdin selkään.

Mun yllätyksekseni kentällä olikin muita. Tummanruunikko, piirtopäinen tamma ja sen selässä istuva miehenalku olivat niin keskittyneitä avotaivutukseen, että meitä ei tiedostettu aluksi. Kun sitten lopulta kuitenkin ohjasin Oreon kentälle ja annoin tamman kävelä sisäuralla vapain ohjin, toinenkin ratsukko tiedosti meidän olemassaolon.

"Woah. Aika vaatimattomat ratsastusvarusteet", tummahiuksinen poika sanoi ja antoi tammalleen ohjaa samalla kun taputti sitä kaulalle. "Sä olet varmaan se napapaitatyttö?"
"Ai, enkö mä esitellyt itteäni?" kysyin. Tää jätkä oli kumminkin yllättävän hyvännäköinen, ja olin kyllä katellut sitä eilekin kun se istui Valman ja Inkan välissä. Valma oli ollut ihan punastunut, joten tää vois olla loistava tilaisuus... "Emma Eklund. Hoidan täällä Oreota."
"Christian. Mutta sano vaan Chris. Ja tää tässä on mun Pandani."

Mä ratsastin Oreon Pandan rinnalle, ja tammat haistelivatkin toisiaan hetken, ennen kuin Christian ohjasi Pandan kauemmas. Se selitti, että tamma oli aivan älyttömän seurallinen, joten varmaan innostuis jos pääsis tekemään lähempää tuttavuutta.
"No mutta, säkin oot siis mukana kisatiimissä? Koulu- vai estepuolella?" mä kysyin.
"No virallisesti mä oon kenttäratsastaja, mutta tänä kesänä me keskitytään kouluratsastukseen, koska se on selkeesti ollu meidän heikkous. Kouluosuus aina vähän pilaa meidän pisteitä", Chris vastasi.
"Aijaa. Mä oon taas melkein koko elämäni keskittyny kouluratsastukseen, joten tarviin kyllä jotain vaihtelua. Oreo on sitä paitsi kuulemma tosi hyvä hyppäämään, joten ehkä meillä on tulevaisuus estekentillä."

Me juteltiin Chrisin kanssa small talkia jonkun aikaa, kunnes toinen ilmoitti lopettelevansa ja ratsasti Pandan talliin. Siinä vaiheessa mä keräsin ohjat. Oreo tuntui tosi kivalta, sillä oli kevyet askeleet joissa oli helppo istua, ja se kuunteli pieniäkin painoapuja ja mun istuntaa. Huomasi, ettei se ollut vielä kiertänyt ratsastustunneilla turhan paljoa.

Se oli hyvä. Tästä tulis hyvä kesä. Vaikka Valma ja ne muut ärsyttävät tytöt oliskin osa sitä.

#kisatiimi

 
 
 
#kisatiimi

 
 
 
 
#kisatiimi