Lauantai 14.12

"Ei ole. Katon onko ne tuolla... joo! Mikki sä voitit! Sä olet ihan liian hyvä!" mutisin ja siivosin koko pelin. Lopuksi nykäisin nopan toisen kädestä.
"Totuutta ja totuutta sitten?"

"Jee!" riemuitsin hämmentyneenä ja nyökyttelin vastauksesksi.

"Mä taidan nyt sopivassa välissä lähteä, moimoi kaikki", VALMA sanoi hieman pettyneenä ja vilkutti ennen kuin hypähti ovesta pimeään talveen.

En ehtinyt edes sanoa heippoja, mutta hymy sai riittää. Istahdin sohvalle ja olin valmis aloittamaan.

Pudistelin lumet vaatteistani metsän läpi juosemisen jäljiltä ja aukaisin sitten tallituvan oven. Näin pojan ja tytön istuskelemasta sohvalla ja Aleksin laittamassa joitain papereita syrjään. "Heippa", moikkasin tallituvassa olevia ja jäin sitten hortoilemaan paikalleni. Mihin heittäisin takkini? Oliko Halilla kaappi täällä jossain? Vilkuilin pitkiä kaapirivistöjä ja yritin kuikuilla tamman nimeä.


//voinko liittyy seuraan?

https://www.youtube.com/watch?v=mllXxyHTzfg <-ihana :3

-Moikka Valma, moikkasin.

/anteeks elokuva,unohin koko ropen mut täällä taas

// Joo :-)

"Ai. Moikka", totesin ujosti uudelle pojalle ja vetäydyin syvälle sohvan uumeniin. Onneksi olin turvallisesti käsinojan ja Mikin välissä. Samanlainen jännityskohtaus iski jälleen, kasvoni kalpeutuivat ja mikäli Mikki ei olisi ollut siinä, olisin varmaan noussut ja mennyt sittenkin varusteiden kimppuun. Parasta olisi vain kohdata pelot.
"Me ollaan totuutta ja totuutta", totesin suu viivana.

// tietty Tsäpö, mutta vaan jos saan kutsua sua Tsäpöksi (; No eei.. saat tulla, kutsun sua kuitenkii (:

"Halin kaappi on tossa noin", osoitin sormellani pojalle, joka näytti hieman eksyneeltä. Jes, vähän lisää porukkaa kehiin.

-No kuka aloittaa? Kysyin.

"Kiitti", hymyilin pienesti punatukkaiselle pojalle ja suunnistin tämän osoittamaan suuntaan. Kaappi oli melko sekavassa kunnossa, mutta sain takkini mahtumaan sinne. Pipon jätin päähäni ja kaulahuivin kaulaani, sillä tallituvassa oli suhteellisen viileää.
"Öh.. Mä en oikeen tiedä, miks tulin tähän aikaan illasta tallille. Olin vaan kävelemässä tossa metsässä ja mun jalat kuletti mut tänne", sönkötin jotain ja kävin istumaan maahan risti-istuntaan. "Mä asun siis ihan tossa lähellä."

Hymhädin Jasperille.
-Sä et ole ainoa. Mun vanhemmat aina kitoavat kun eksyn joka sekuntti tänne.

// ooh, löysin koko soundtracin <3
https://www.youtube.com/watch?v=Y_Nvr9dD4BU&src_vid=U5FKPo1qXl4&feature=iv&annotation_id=annotation_2412213133

"Maikki, like a pro!" hymähdin ja loin pienemmälle hymyn.
"Mikki, kysy sä eka. Keneltä haluut", ehdotin hymyillen.

Hymyilin suloiselle pojalle, ja katsoin kysyvästi ympärilleni. Minulle oli aivan sama, kuka ailoitti.

"Hmm... No. Minne haluaisit mennä, jos saisit valita kaikista maailman paikoista?" kysyin tyytyväisenä Jasperilta (kai?)

"Toi on paha kysymys. Tällä hetkellä ehkä kaikista mieluiten menisin kotiin islantiin. Tuntuu jotenkin tyhjältä olla täällä iskän luona, kun en mä ees tunne ketään suomessa hänen lisäkseen."

"Islanti on kaunein paikka missä oon käyny!" sanoin ja mietin haltioituneena, kuinka ihanaa siellä olisi asua.
"No, sä opit kohta tuntemaan meidät. Mutta nyt sä saat kysyä", jatkoin hymyillen ja nojasin Inkaa vasten. Lähekkäin oli lämpimämpi (:

"Tota mie en ees tiiä teidän nimiä, joten alotetaan sillä. Mikä siun nimi on?" katsoin peurasilmäistä tyttöä, jonka vaaleiden lainehtivien hiusten päät olivat vaaleanpunaiset.

Nojauduin varovaisesti Mikkiin, ja tunsin tuon lämmön. Loin pojalle vienon hymyn. Saatoin punastua, mutta ainakin rentoudun.
"Inka. Inka on nimeni, ja omistan Ranan."

//meitsi häipyy, väsyttää liikaa :/

"Mä olen Michael. Tai Mikki vaan, ja mun sydänkäpy on se harmaavalkoinen iso neitokainen, Pinkki", hymyilin pojalle ja ihailin tämän jäänsinisiä silmiä.

// Tsäpö hei, tuo on vähän ilkeetä :// Mutta on mulla onneks Inka vielä (;

// :-(

"Okei, no mut se on fakta. Mikki, öö... mikä on sun mielestä kaunein silmien väri?" kysyin uteliaasti, taas näitä minun kummia kysymyksiäni.

"Mä oon kerran nähnyt tytön, jonka toinen silmä oli ihan säihkyvän sininen, ja toinen tummanruskea. Se väitti että ne oli sen ihan aidot silmienvärit ja kyllä mä jotenkin uskoin", vastasin hetkeäkään miettimättä ja hengitin syvään.

"Oikeesti?" levitin silmiäni ja katsoin tuon merensinisiin silmiin haltioituneena. Kenestäköhän tuo puhui?
"Hmm... vaikuttavaa. Mutta se on kai sun vuoro", totesin hymyillen toiselle.

"No, Inkaseni, mikä susta tulee isona?" kysyin tytöltä vienosti hymyillen.

"Mä... mä en tiedä. En usko että kykenen sellaiselle alalle eksymään, jossa tapaisin paljon ihmisiä. Ehkä taidemaalari, ehkä runoilija. Se on niin auki vielä", kerroin toiselle ja nojasin pääni tuon olkapäähän väsyneesti. Olin hieman unelias, ja varmaan nukkuisin tänään tallilla, mutta niin kauan kun Mikki oli seuranani, minä olin valmis valvomaan.
"No... mikä on noloin juttu mitä oot ikinä tehnyt? Ei ällöttävää juttuja. Mä en sit levittele, voit luottaa siihen."

Hymyilin Inkalle ja kiinnostuin hänen runoilijahaaveestaan. Sitten aloin miettiä.
"No.. niitä on paljon.. mutta tää oli aika nolo, eikun tää oli ehkä nolompi, se oli joskus sinä kesänä, kun nukuin koko kesän taivasalla sen tytön vedonlyöntiä varten.." aloitin hieman empien, mutta nauroin sitten mielikuvilleni.
"Mä nukuin sellasessa superlämpimässä armeijamakuupussissa, joka kesti vettä ja sillain. Olin just sillä hetkellä Ranskan puolella, yhdessä vihreässä maalaiskylässä, joka oli kyllä lähempänä isoa kaupunkia. Olin "leireilemässä" laittomasti siellä pusikossa, yhden järven rannalla, ja sinä yönä oli satanut kaatamalla vettä, ja kaikkialla oli ihan kurasta", aloitin taustatiedoilla.
"Kun aamu tuli, mun vaatteet oli kadonnu. Olin jättäny ne siihen viereen kannon päälle, ja nukuin tietysti boksereissa, koska muuten olisin paahtunut siihen makuupussiin. Mä jouduin sit ettimään niitä vaatteita ninjaillen siellä maastossa, ihan ku olisin talvikarvainen jänis lumen sulattua. Siis kalpea nakupelle mutamaailmassa. Siellä mä hilluin, kunnes näin vuohia tai joitain peuroja sellasella aitausalueella...." selitin nauruani pidätellen.

"Ja tietysti näin mun vaatteet siellä niiden keskellä, enkä tosiaan tiedä miten ne pääty sinne, mutta mun oli pakko saada ne, koska mun repussa ei ollu vaihtovaatteita. Mä hiivin sinne aitaukseen matalimman kohdan yli ja yritin sitten harhauttaa niitä otuksia, että saisin mun vaatteet niiden kakkaläjien keskeltä."
"Ja mun tuurilla sinne aitauksen ympärille tuli kymmenkunta keskiikäisiä naisia ihastelemaan peuroja, ja mä siellä nakupellenä otuksien joukossa hilluin. No, voit varmaan kuvitella sen, kun ne tyypit alkaa osotella ja huudella ja mä yritän niille selittää jotain mitä ne ei ikinä usko.
Päädyin sitten juoksemaan ilman vaatteita niitä oppaita karkuun ja piilottelin metsässä tuntemattoman ajanjakson, kunnes uskalsin mennä yrittämään uudestaan", selitin miltei hengästyneenä ja nauroin kyseiselle muistolle.

Nauroin Mikin kanssa ja katsoin toista.
"Sä olet yrittänyt kaikkea! Olisipa mullakin tapana luvata toisille jotain, josta en oo varma onnistuuko se koskaan. Mutta... sun vuoro", kommentoin hymyillen.

Tukahdutin naurun vastentahtoisesti ja ryhdistäydyin.
"No, mikäs on nolointa mitä sä oot tenhyt?" kysyin hieman ilkikurisella virneellä.

Mä oon taas täällä,, äiti toi koneen :3

Kuuntelin muiden keskustelua, olin kyllä vähän omissa maailmoissani.

"Mulle nämä kysymykset on vaikeita, koska mulla on tämä sairaus. Kaikki on mulle oikeastaan aika noloa, kaikki minkä teen vähänkin väärin kun joku tarkkailee, ja mun on vaativa hahmottaa mikä on oikeasti nolointa. Mutta... mä olen kerran imuroinut Sannan piilolinssit. Sitten mä olen vahingossa puhunut mun "kaverille" tai luulin että se oli, mutta hän olikin sitten joku tuntematon, mutta asiaan. Puhuin sille jotain että "hei muistatkos, kunnes silloin kierittiin tuolla pellolla". Ja jotain muuta... ainiin, mä olen kerran liukastunut kouluruokalassa niin että mun maidot lensi yhden pojan päälle. Yhden, joka oli aika samanlainen kuin sinä..." päätin mysteerisellä äänellä. Ei mitään verrattuna Mikin tarinaan, eikä edes huvittavia, mutta... ihan sama.
"No, kuka on sun mielestä Hallavan kaunein tyyppi? Siis ihan oikeesti, en puhu luonteesta vaan ihan vaa ulkonäöltään. Voin keksiä kyllä paremmankin, tuo on aika mielikuvitukseton kysymys", hymähdin punastuneena ja välttelemään hetken toisen katsetta.

//Jeee!!

Tönäisin Maikkia, joka näytti miltei nukahtaneen. Hymyilin tälle ja jäin odottamaan Inkan vastausta.

--> Minua nauratti Inkan vastaus. Mahtaa olla hirveä elämä, ajattelin vitsaillen. Kaikki tytöt jossain elämänsä vaiheessa ovat Inkan kanssa samoissa tilanteissa, mutta Inkalle kaikki taisi olla triplasti hirveämpää.

"No, mä ihan oikeasti, ihan vannon, että sanoisin tän missä tilanteessa tahansa.." aloitin vastaamaan, "mutta kyllä Pinkki on kaikkein kaunein", lopetin sitten painokkaasti ja huokaisin syvään.

Naurahdin pojalle, tuo riitti minulle. Oikeastaan toinen oli pelastanut minut typerältä kysymykseltäni.
"Höh, eikö Rana?" mutisin teeskennellen loukkaantunutta. "No mutta, se taitaa olla sun vuoro ellei Maikki ehdi ensin."

"Maikki saa kysyä", sanoin haukotellen ja lyyhistyin sohvan uumeniin.

Hätkähdin kun Micci tönäisi minua. Katsoin kummalisesti Micciin  olin kai vähän pihalla.

- Ööämöö hmph, Kaihdatteko jotain ihmistä täällä tallilla, katsoin molempiin.

"Joo. Miro on mun mielestä pelottava", totesin ja koska olin nojannut Mikkiin, menin pojan mukana.
"Sun vuoro vastata. Ja sitten sun pitää kysyä."

"Eeen tietenkään", hymähdin hieman hämmentyneenä. Ei minulla ollut tapana pitää joitakin ihmisiä parempina kuin toiset.
"Itseasiassa musta tuntuu, että jotkut kaihtaa mua", naurahdin ja ajattelin lähinnä Miroa ja joitakin pikkutyttöjä, jotka supatellen vilkuilee minua ja juoruilee jotain outoja juttuja minusta.

"No, tota... Miksi mä olen niin kiinnostava?" kysyin ja ihmettelin kysymystä itsekin. Olin kuitenkin melko suosittu Hallavassa ja oikeastaan kaikkialla nykyään, joten ajattelin, että ehkä asia valkenisi hieman.

"No, sä olet sveitsiläinen ja niin salaperäinen. Sulla on koko tallin valehtelematta mielenkiintoisin hevonen ainakin mun mielestä, sun vartalo on verhoiltu taruointeihinn joilla on jokaisella kiehtova tarina kerrottavana. Ja näin beeteewee, sä olet myös aika hyvännäköinen", luettelin ja sitten kaduin viimeisintä lausetta, pikkuriikkisen. Nyt mä sen uskalsin sanoa. Puun oksat raapivat tuulessa tuvan ikkunaa ja tuulen ulvova ääni kantautui korviini.
"Mua pelottaa", totesin hieman rauhattomalla äänellä. Niin, Inka. Pelkää ukkosta, kovaa tuulta, murhaajia ja kaikkea muuta mikä tällä hetkellä ei häntä voisi vahingoittaa.

Naurahdin Inkan vastaukselle. No, olisihan toi pitänyt arvata. Minusta kaikki olivat mielenkiintoisia, mutta varsinkin ne, joista sitä ei päällepäin huomannut.

"Ei sulla oo mitään pelättävää", sanoin uneliaasti ja lepuutin päätäni Inkaa vasten.

"Ei kai", hymähdin ja nojasin vasten poikaa, tuo vaikutti väsyneemmältä kuin minä.
"Mikä... mikä on sun mielestä... mielenkiintoisinta minussa?" kysyin hieman varovaisella äänensävyllä, mutta vastahan tuo oli tainnut kysyä aika samaa.

"Sun sielu. Mä en ees tiedä onko sellasta olemassa", vastasin uneliaasti ja painoin silmäni kiinni. Inka oli kyllä varmasti tallilta parhain ystäväni. Paras Valman jälkeen.

"Selitä... sielu. Ja kysy sitten", kuiskasin pojalle ja itsekin painoin silmäni puoliumpeen. Paras ystäväni jonka saatoin tavoittaa helposti. Blair oli tietenkin yhä olemassa, mutta millä vuosisadalla tuo oli viimeksi visiointi Suomessa, sitä en tiennyt. En tavannut poikaa tallin ulkopuolella, mutta silloin minulla ei ollut muutenkaan ystävän ystävää.

"Mä en jaksa nyt ajatella.. se on.. energiaa, jota mun silmät ei voi tavoittaa", selitin hiljaa.
"Mikä on sun lempiväri?" kysyin enempää miettimättä.

/ääh ku netti pätkii >

Ei mua oikrstaan kiinosta Micci sen enempää kuin muutkaan. Naurahdin.

"Hmm... varmaankin merenvaahto tai metsänvihreä", vastasin ja ristin käteni vatsalleni.
"Jos sulla olisi kissa, minkä nimen olisit antanut sille?" kysyin ja hymyilin itsekseni ihan vain hetkelle.

// nii mä vähän veikkasinkin, Maikki (: Sä oot niin söpö.

"Tulisilmä", sanoin, miltei kuiskasin ja olin jo unohtanut Maikin, joka todennäköisesti oli nukahtanut jo ajat sitten.

"Se on ihana nimi... kaunis, mutta villi", kommentoin varovaisesti ja odotin kysymystä.

Hätkähdin aina silloin tällöin .

Vetäisin viltin sohvalta, ja siitä ympärilleni.

"Entä sä?" kysyin laiskasti ja siirsin tytö hiuksia, jotka kutittivat kasvojani.