12.12.14. Yhdessä maastoilemaan klo: 19

Saatuani myöntyviä vastauksia, käännän Halin perätarhojen suuntaan, josta eräs tuntemani polku lähti. "Mä voin mennä edellä, kun Hali on tottunut olemaan vetohevosena, vaikka luultavasti jompikumpi vuoniksistakin osais sen homman", hymyilin nähdessäni takanani pari voipalleroa, jotka erosivat toisistaan vain pienellä karvan värin erolla.

Kävelimme rauhallisesti polkuja pitkin. Jättäydyin Sallin kanssa vähän taemmas Maxista ja Reetasta.
- En ihan oikeesti tiedä, mikä Reettaa kyrsii mussa, mutisin Sallille. - Kerro onko tää susta pahanpuhumista toisen selän takana?

Pikku hiljaa minun alkoi ottamaan pannuun Sallin ja Valman puhe takanani ja käännyin taaksepäin katsomaan sillä ilmeellä että olin vahingossa kuullut heidän puheensa.

Heiluttelen jalkojani. Onneksi laitoin kuomat jalkaan niin tarkenee ratsastaa. Ratsastan Valman vierelle ja hymyilen tuolle. "Kun te kävelette mä joudun melkein ravaamaan", sanon naurahtaen ja taputan lämpimän Mincan kaulaa. "Ei se oo, mutta mun mielestä aika typerää suuttua tollasesta", kuiskuttelen Valmalle ja silitän Dunjan kaulaan, vaika olenkin Mincan selässä.

- Hmm, sanoin puoliksi itsekseni. Pyyhkäisin harmistuneena yksinäisen kyynelen poskeltani. Huomasin Reetan katsovan olkansa yli vihaisesti. Olisi tehnyt mieli sanoa "in your face" tai muuta vastaavaa, mutta... en ollut koskaan ollut vihainen tämän asian takia. Vain surullinen. En ymmärtänyt, mikä minussa oli vialla niin, että Reetan täytyi sen takia katsella minua nenänvarttaan pitkin.

Käännyin pois päin tytöistä. Minua värisytti kun kuulin kaiken mitä Valma ja Salli puhuivat. Sitten tein päätöksen. Päätöksen unohtaa Valma ja Salli niin hyvin kuin pystyin samoin heidän typerät puheet.
-Ravataanko? Kysyin Maxilta vilkuillen taakseni.

Katson Reetaa vihaisena. Minusta tuollainen oli todella lapsellista. "Hei oikeesti tää on tosi lapsellista", sanon harmistuneena Reetalle ja Valmalle. Katson Mincan niskaa. Karvainen ja lämpöinen poni käveli reippaasti eteenpäin.

Kuulin Sallin tuhahduksen ja käännyin katsomaan tyttöjä.
-Mikä on lapsellista? Kysyin hymyillen enkelihymyäni parhaani mukaan ja odotin Maxin vastausta.

- Niin on, sanoin kuuluvammalla äänellä. Jouduin puremaan alahuultani, ettei se väpättäisi. Jos olisin uskaltanut, olisin huutanut Reetalle kovaan ääneen: "Mikä minussa on vialla?"

Katsoin kummissani vierelläni ratsastavaan Reettaan, joka oli juuri kääntänyt katseensa pos Valmasta ja Sallista ylpeä ilme kasvoillaan. Valma näytti siltä kuin olisi purskahtamassa itkuun ja Salli näytti lähinnä ärsyyntyneeltä. En tiennyt mitä tehdä.
Reetta pyysi ravia ja suostuin siihen huojentuneena. Ehkä reipas ravipätkä puhdistaisi hieman ilmaa. Kannustin Halin raviin ja kevensin tuon liidokkaissa askelissa. Luminen maisema vilisi ohitsemme.

-Ahaa. Nyt ymmärrän. Mutisin Valmalle. Mutta taitaa olla ihan sinusta kiinni loppuuko tämä vai ei. Jatkoin kohottaen toista kulmaani. Siirryimme raviin. Käänsin katseeni pois tytöistä.

Pyöräytän silmiäni Reetalle. huomaan Maxin siirtävän Halin raviin. Puristan Mincan tepsuttavaan raviin. Minca ravaa nätisti ja jättäydyn viimeiseksi Mincan kanssa.

"Mitä minun pitää tehdä?" olisin huutanut, jos olisin uskaltanut. Dunja lähti kuitenkin reippaasti raville ja jouduin keskittymään löytääkseni oikean tahdin. Katsoin järkyttyneenä Reetan suoraa, ylpeää selkää.

Viki ravaa reippaasti Halin kannoilla ja aloin toivoa etten olisi tullut maastoon. Valma inhosi minua ja nyt Sallikin. Varmasti Maxikin. Halusin pois sieltä. Oisin halunnut vaikka kadota metsään.

En ollut ylpeä suorituksestani. Olin enemmänkin yrittänyt vaikuttaa haavoittumattomalta. Näytin harvoille herkän puoleni. Niin se vain oli.

Minca ravaa nätisti ja reippaasti Dunjan perässä. Yhtäkkiä Minca vetää pän alas ja tekee varmasti maailman typerimmän näköisen ilopukin. Pukin jälkeen Minca vetää ohjat kädestä ja lähtee täysiä laukkaamaan Dunjan vierelle. -Minca! huudan hermostuneesti ja yritän tarttua Mincan harjaan, mutta kellahdan kaulan yli lumiseen lätäkköön.

Katsahdin taakseni ja näin maassa makaavan Sallin.
-Ei kai käynyt kuinkaan? Kysyin ja laskeuduin alas Vikin selästä.

- Oho, ähkäisin ja pidätin Dunjan käynnin kautta pysähdyksiin. Ratsastin Sallin luo. Putoaminen ei ollut näyttänyt pahalta. - Eihän käynyt kipeää?

Nousen nauraen maasta. -Ei täs mitään ja Valma oot varmaan oikeessa. Reeta autatko mua saamaan Minca kiinni? kysyn nauraen ja puistelen vaatteitani. Lähden rauhassa kävellen kohti Mincaa, jonka saankin hyvin otettua kiinni ilman Reetan apua, vaikka pyysinkin häntä. Hyppään takaisin selkään ja menen takaisin jonon perälle.

Katson kummissani taakseni, kuullessani Sallin huudon. Tyttö on tipahtanut alas Mincan selästä ja poni laukkaa juuri Halin ohi kohti metsikköä. Reetta hyppää alas Vikin selästä katsomaan ettei Salliin sattunut, joten päätän itse lähteä villiintyneen ponin perään.
Hali saavuttaa ponin nopeasti muutamalla laukka-askeleella ja saan ohjattua tammani poikittain ponin tielle. Minca luovuttaa puuskuttaen ja kurotan nappaamaan sen ohjat käteeni.
"Mikä hitto sulle tuli?" moitin ponia ja lähden taluttamaan tuota takaisin muiden luokse.

-Ei käynyt, sanon ja hymyilen Valmalle. Laukka voisi sopia meille nyt paremin.

Tarkastelin tilannetta. "mennään vaan laukkaa" mutisin ja nousin takaisin Vikin selkää.

- Sillä taisi olla ylimääräistä energiaa, nauroin ja kohotin kulmiani vähän hämmästyneenä. Mistäköhän nuoremmat tytöt oli tehty? He eivät pelästyneet mistään ja sanoivat aina "ei se sattunut ollenkaan".

- Joo, laukataan! sanoin reippaasti. Nyt en paljastaisi laukkapelkoani. - Uskallatko laukata? varmistin Sallilta, vaikka tiesin etukäteen, että vastaus olisi huoleton "tietenkin uskallan".

Iiiii-iii-iiiiii Nanna kirjotti ekan hoitotarinan!! Lukemaan -->

Huokaisin helpotuksesta kun Salli kapusi takasin Mincan selkään ja pyysi laukkaa.
"Okei, mennään vaan vielä ton yhden mutkan verran ravia, sen jälkeen alkaa pitkä ylämäki mikä me voidaan laukata."

"Niinpä!" vastaan Valmalle nauraen ja rapsutan Mincaa korvien takaa. Poni kääntelee korviaan hassusti ja katsoo minua ilkikurisesti. "Uskallan!" vastaan ja lähden raviin Mincalla.

Jes! Innostuin laukka ideasta mutta siirsin silti Vikin Maxin käskystä raviin.

// Olin kaverilla, mut tungen nyt epäkohteliaasti ja ilmoittamatta joukkoon!

Ratsastin Pandalla kaikessa rauhassa, kun kuulin muiden hevosten ja ihmisen ääniä. Lähdin maastoseuran toivossa kannustamaan ratsuani äänten suuntaan. Lajitoverinsa kuullessaan Pandakin innostui ja lähti reippaassa ravissa ohjaamana suuntaan. Ei aikaakaan kun tutut hevoset ja kasvot ilmestyivät näkyviin. Koetin näyttää fiksulta selässä, vaikka pipo oli valunut silmille. Nostetun sitä otsalleni vaaleansinisen lapaset peittämällä kädelläni. Koska olin juuri sopivasti Valman takana, hyssyttelin muita ja aivan spontaanisti nappasin tytön kainalooni takaapäin tukien hänet omaan ruumiiseeni ettei tuo olisi tippunut.
"Hei", sanoin hymyillen. - Ja teille muille myös!

Katson taakseni, kun kuulen kavioiden kopinaa ja tutun äänen takaani. "Moikka", vastaan reippaasti ja katson Valmaa ja Christiania. He ovat kyllä söpö pari.

- Iiiik! kiljaisin, kun joku yllätti minut takaapäin. Takerruin vaistomaisesti Dunjan harjaan. Käännyin katsomaan olkani yli. - Chris!
Tunsin, miten poskeni punehtuivat, eivätkä vain pakkasesta. Nyt oli kyllä mieliala noussut miinus kympistä plus tuhanteen. Vaikka Reetan temppuilu vielä kaihersikin mieltäni.

Yhtäkkiä Chris pilkahti jostain halaamaan Valmaa. Mietin että Valma oli varmasti todella mukava pojalle. Vaan ei minulle.

Moikkasin Christianille nyökäten. Juorut siis pitivät paikkansa ja Christianilla ja Valmalla oli kuin olikin jotain juttua meneillään. Hymyilin korvasta korvaan tietäväisenä katsoessani kuinka tuo nappasi Valman halaukseen.

Huomasin, että Reetta vilkaisi minua taas pahasti. Vilkaisin Chrisiä, huomasikohan poika?

"Ollaanko me valmiita siihen laukkapätkään?" kysyin muilta naureskellen. "Sä voit Chris liittyiä meidän seuraan."

//Valmaaa... enää viis viestiä!!! : O

Huokaisin hymyillen. Vähät jostain Reetasta, kun oli Chris.
- Laukataan! sanoin iloisesti.

Wtf... :-o

"Joo!" huudan reippaasti ja lyhennään Mincan ohjia, että se ei pääsisi enää vetämään päätä alas.

"Apua kun sä oot söpö", naurahdin leikkisästi Valmalle ja päästin tuon otteessani. Loin hymyillen katseen jokaiseen. "Pahastutteko jos liityn seuraan? Mitä seuraavaks oli tiedossa?" sanoin ja kun Max antoi luvan liittyä joukkoon, nyökkäsin. "Laukat kuulostaa hyvältä." Ja näiden sanojen jälkeen kannustin Pandan liikkeelle, reippaaseen raviin josta tamma itse kiihdytti laukkaan. Oli aika päästellä höyryjä.

Juu ollaan! Vastasin Maxin kysymykseen ja kiristin ohjia.

Nousin jalustimille, kun Dunja lähti laukkaan. Hyytävä viima viilensi ihanasti kasvojani.
- Sä myös, mumisin ilmaan, sillä juuri nyt minulla ei ollut rohkeutta sanoa sitä hänelle silmästä silmään.
Hymyilin kaikelle. Tuulelle, Dunjalle, Christianille, Sallille ja Maxille, lumiselle metsälle, jopa Reetan ylpeälle selälle. Elämä oli ihanaa.

Hali oli innoissaan askellajin vaihdosta ja se kiiti hirveää vauhtia lumista tietä pitkin. Nautin vauhdista ja annoin tamman laukata niin kovaa kuin kavioistaan pääsi.

//kunnon repslol tolle jopa Reetan ylpeälle selälle xD

Kun Valma lähtee Dunjan kanssa laukkaan nostan itsekkin laukan Mincan kanssa. Nojaan hiukan eteenpäin ja laukkaan Valman perässä. Minca pinkoo nopeasti Dunjan perässä.

Kaikki lähtivät laukkaan. Pysäytin Vikin. Kaikki olivat jo poissa näkyvistä. Katsoin taakseni ja mietin palaisinko takaisin tallille. Ei minua täällä tarvittu. Minä vain pahensin tunnelmaa. Käänsin Vikin tallia kohti hieman epävarmana miettien lähtisinkö.

Ylämäen päätyttyä hidastin puuskuttavan Halin ravin kautta käyntiin. Katsoin ympärilleni. Kaikkien naamat loistivat vauhdin tuomasta hurmasta. Mutta yksi puuttui..
"Missä Reetta on?"

//kertokaa mitä piirrän? Mulla on semmonen haaste menossa että mun pitää piirtää joka päivä jotain... aattelin tehä lyikkärillä ja mielellään jotain muuta kun hevosia..

Panda rynni eteenpäin hulluna, kaula pitkällä, ja tuntui kuin olisin ratsastanut sotadivisioonalla. Hevosen eteneminen yltyi melkein agressiiviseksi, kun se vauhdin hurmassa puski eteenpäin. Painoin päätäni harjan tuntumaan ja annoin mennä, eikä täysiveriverta omaava hevonen antanut periksi lumelle, vasn loikki eteenpäin leijonan lailla. Kun tulisi aika hidastaa, olisi minulla tukalat paikat edessä, mutta en voinut ajatella sitä - ilon tunne pulppusi väkisin sisään ja sitten ulos.

Kuulin hämillisiä ääniä edestä ja vedin kännykkäni taskusta. Minulla oli täydellinen juoni.

Kuulin kuin ihmeen kaupalla Maxin sanat jytinän ja tuulen läpi. Katsoin olkani yli. Voi hemmetti, Reetta ei ollut enää takanani. Tietenkin ensiksi tuli mieleeni, että tämän täytyi olla minun vikani. Olin takuulla loukannut Reettaa jotenkin... Mitä jos hän oli lähtenyt yksin tallille, Viki oli vauhkoontunut joutuessaan eroon laumastaan ja Reetta lojui tajuttomana jossain hangessa? Purin poskeni sisäpintaa.
- Käännytään takaisin! huikkasin.

"Reetta on jäänyt jälkeen", vastaan Sallille. "Meidän pitää lähteä ratsastamaan takaisin päin.."

Kuulin huutoja edestä ja olin näpräilevänäväni kännykkääni kun muut ilmestyivät kulman takaa.