Ryhmä 3: Kuvaile tai piirrä sinun mielestäsi kauneinta, hauskinta tai vastaavaa esinettä, jonka sinä sait asettaa paikoilleen pöytäänTässä Mikin versio (; Mutta varutuen siihen, ettei vastaus kelpaa, pöydällä makoilee nätti muraatti, joka koristaa joulupöytää raikkaalla vihreydellään (:
Tässä sitten vielä tarinaa pikkujoulupäivästä Heräsin aamuyöllä omituiseen uneen. Kaikki tallilaiset olivat aivan kummallisia, muutamat heistä käyttäytyivät erittäin omituisesti ja olivat pukeutuneet naurettaviin asuihin. Kamalinta unessa oli se, että en saanut Valman puheesta mitään selvää… Tuntui kuin tyttö olisi puhunut takaperin! Kaikenlisäksi näin jotenkin jännästi unensisäistä painajaista, jossa minä muutuin joulupukiksi! Varmaan sekin tuli siitä, että Miranda oli eilen nakittanut minut toimimaan pukkina tallin pikkujouluissa, vaikken kyllä ottanut siitä mitään paineita, joista uni olisi voinut saada alkunsa. Varmistin vielä puhelimeni kalenterista, että tänään oli varmasti lauantai, kahdeskymmenesensimmäinen joulukuuta, ja nousin sitten haparoivin askelin seisomaan. Aatos oli tietysti mennyt juhlimaan joulua Iinan ja muiden samanhenkisten kavereidensa luokse, joten sain tehdä joulusiivouksen rauhassa. Kävisin myös jouluaattona tapaamassa Valmaa, mutta antaisin hänen kuitenkin viettää joulunsa perheensä kanssa. Harmi, että omani oli mantereen toisella puolella…
Puin päälleni harmaat kapeat farkut, jotka lököttivät rennosti lantiollani, sekä valkoisen löysän topin ja tummanvihreän hihattoman huppariin. Etsin käsiini myös tonttulakin, jota olin tosin jo pitänyt päässäni useamman kerran viimepäivinä, ja siirryin keittiön puolelle. Olin eilen valmistanut muutaman levyllisen makeaa raakasuklaata ja toffeeta, joista yhdet paketoin sievään vaaleanvihreään pehmeään käsintehtyyn lahjapaperiin, ja viimeistelin sen karhealla pellavalangalla ja siihen solmitulla rusetilla. Paketin antaja oli ehkä enemmän tai vähemmän arvattavissa, mutta halusin antaa joka tekeleessäni jotain itsestäni, joten se sai luvan kelvata. Hymyilin tyytyväisenä ja asetin paketin reppuni pohjalle, jossa sitä odottikin jo valitsemani jouluinen pöytäliina. Samoin myös asettelin varoen vihreän ystäväni, muratin, paketin ja punaisen pöytäliinan ystäväksi inkkarireppuuni. Olin päättänyt lainata sitä joulupöytään, koska se loi mielestäni ylellisen ja elinvoimaisen tunnelman paikkaan kuin paikkaan. Toivoin, ettei ystäväiseni kärsisi pakkasesta, joten kävelin reippain askelin Hallavaan. Hevoset eivät olleet ehtineet olla kauan ulkona, ja tallissakin paloi valo.
”Salut!” hihkaisin Aleksille, joka oli lakaisemassa tallin käytävää. Hänelläkin oli tonttulakki päässään, joka sai hymyni levenemään.
”No heippa, Mikki”, hän vastasi ja jatkoi lakaisemista pienen pysähtyneen hetken jälkeen. Kävelin Pinkin karsinalle ja jätin reppuni sen naulaan roikkumaan. Tallissa oli ihanan jouluinen tunnelma, kun jokaisen karsinan ylle oli ripustettu kuusenoksia paksu kerros joulukoristeineen ja pipareineen. Pinkin kuusenoksa-asetelma oli tiheä ja runsas, eikä siihen ollut ripustettu kuin muutama sydämenmuotoinen pipari kuorrutteineen. Olimme Valman kanssa laittaneet Picon karsinan joulukuntoon muutama päivä sitten, ja se oli käynyt yllättävän helposti. Koska joulutunti kävisi päivän liikutuksesta, päätin siivota karsinan nyt aamutoimikseni.
Kun lannat oli heivattu lantalaan, istahdin letitysjakkaralle ja jäin harjailemaan suojia puhtaaksi ajankulukseni. Aleksikin oli lähtenyt valmistelemaan pikkujoulun ruoanlaittotuokiota kotiinsa, joten hiljaisuus teki minut uneliaaksi, nojasin karsinan oveen ja annoin silmieni painua kiinni. Tällä kertaa näin ihan tavallista unta.
Yhtäkkiä havahduin tallin täyttävään hälinään. Tonttulakkipäistä hoitajakuntaa vilisi ympäri käytäviä, kaikilla oli hymyä suupielessä. Näin liikettä silmäkulmassani ja kun käännyin katsomaan, olin tipahtaa jakkaralta säikähtäessäni lähietäisyydellä pelottavasti tuijottavaa Tiitua.
”Säikytät mut hengiltä!” huusin tälle henkeäni haukkoen ja nousin turhautuneena seisomaan. Sydämeni hakkasi vieläkin tuhatta ja sataa, ja kasvoni olivat valahtaneet kalpeiksi. Tiitu tirskui vahingoniloisena ja hyppeli onnistumisenriemuisena ympyrää. Pudistin päätäni leikkisästi toruen ja tunsin värin leviävän poskilleni. Pian vierelleni hyppi toinen tonttu.
”Sie oot nukkunu siinä vaikka kuinka pitkään! Myö ehittiin käydä jo rekiajelulla ja kaikkea”, Maikki torui tonttulakin alla ja kiskoi minut sitten ulos, jossa Aleksi odotti melko ison tonttujoukon kera. Ainiin, olimme lähdössä tekemään ruokia!
Hymyilin leveästi Valmalle, joka vilkuili minua tonttulakkinsa alta, ja iskin tälle kömpelösti silmää. Silmäniskeminen tuntui aina hyvältä vaihtoehdolta, vaikka lopputulos olikin vain epämääräinen ilve ja molempien silmien aavistuksen toispuoleinen räpäytys.
”No niin, nyt kaikki halukkaat ovat varmaan paikalla. Myö lähetään nyt miun kämpälle, jossa myö ahkerasti ja taidokkaasti kokkaillaan Maikin suunnitelman mukaiset ruuat, jotka syödään sitten täällä isolla poppoolla”, Aleksi ohjeisti rennosti hymyillen ja lähti reippaasti kävelemään kohti tietä. Noin 300 metrin päästä saavuimme kodikkaan talon pihalle ja kiinnostuneisuutta huokuen ihmisen ihailivat sitä ja kävelivät jännittyneinä sisään.
”Jättäkää kengät siihen ulos, ni ei kompastuta niihin, jos joku polttaa miun talon”, Aleksi vitsaili suloisella murteellaan ja asetteli omat kenkänsä selkeästi niille tarkoitetulle paikalle eteiseen. Jätin punaiset huopikkaani talon katokseen seinän viereen ja hipsin muiden perässä sisään. Talo oli avara, mutta kotoisa, ja siellä tuoksui ruoka. Tuoksun selitti keittiön pöytiä täyttävät raaka-aineet ja valmistelut, joita mies oli aloitellut nopeuttaakseen puuhaa. Otin Aleksin kädestä hellyttävän vaaleanpunavalkoraidallisen essun, ja sidoin sen takakautta kiertäen suunnilleen navan kohdalle minirusetille, ja rupesin kuorimaan perunoita lavuaarin ääressä. Kun perunat oli kuorittu ja laitettu kiehumaan, aloin valmistamaan salaattia puisella leikkuulaudalla. Laitoin siihen lehtisalaatin lisäksi kurkkua, tomaattia, paprikaa, viinirypäleitä ja persikanpaloja. Myös tuoreita mansikoita löytyi ilokseni salaatin joukkoon viipaloitavaksi, joten jouluinen väri ei jäänyt pelkkien paprikoiden ja tomaattien varaan.
Salaatin valmistuttua autoin Valmaa kananmunien kuorimisessa ja yhdessä väsäsimme kananmunaleivät. Koko talon väki oli työn touhussa, ruoat valmistuivat tuota pikaa. Kun viimeisetkin joulutortut tulivat pois uunista, lähdimme valtavine ruokalastauksine raahautumaan takaisin tallille. Sylini oli aivan täynnä tavaraa, ja viime metreillä minusta tuntui, että kohta otteeni pettäisi. Sain kuitenkin lopulta pelastettua ruoat tallituvan sohvalle ja siitä kiiruhdin hakemaan reppuni pöytäliinoineen ja viherkasveineen. Pöytäliina oli vähemmän kirkkaanpunainen, joka sopi mielestäni hyvin kaiken kimmellyksen keskelle.
”Toitko sä ton kasvin! Onpa söpö”, Valma ihasteli hymyillen ja sipaisi kasvin lehtiä.
”No, mun mielestä toi pöytä kaipaa silti jotain pirteää”, hymähdin ja sivelin mietteliäänä leukaani. Valma näytti kysyvältä, ja juuri ennen kuin hän esitti vastalauseensa, kaappasin hänet käsivarsilleni. Valma kiljaisi ja otti niskastani tukea peläten putoavansa. Nostin hänet pöydälle muratin kaveriksi ja hymyilin tyytyväisenä.
”Hmm.. nyt alkaa näyttää hyvältä”, tokaisin vakavalla katseella, mutta virnistin sitten tytölle, joka aneli katseellaan armahdusta.
”Eihän noin kaunista joulukinkkua raaskisi syödä”, totesin ja nostin Valman varmoin ottein takaisin omille jaloilleen.
”En mä ole mikään kinkku! Sulla on näössä vikaa”, Valma intti mukamas loukkaantuneena, mutta hänen silmistään hehkui naurua. Pudistin päätäni virnistäen ja peitin tytön silmät.
”Niin varmaan”, kuiskasin tämän korvaan ja juoksin sitten salamana auttamaan Inkaa astioiden kattamisessa. Pian pöytä oli katettu kauniiksi, ja ruuat aseteltu pöytään.
”No niin, käykääs pöytään!” Aleksi rohkaisi ja taputti muutaman kerran käsiään yhteen huomion herättämiseksi. Otin pöydältä ruokailuvälineet ja aloin kasaamaan ruokia lautaselle. Otin tietysti salaattia, lohileivän ja porkkanalaatikkoa, ja juotavaksi mustikkamehua ja kävin sohvalle istumaan, koska pöytä tulisi kuitenkin täyteen.
Siinä pitkät pätkät juteltuamme yleisellä tasolla ja syötyämme kunnolla santsaukseen asti, ja varsinkin jälkiruoaksi minulle kelpasi monen monta joulutorttua. Muita herkkuja en syönytkään, mutta joulutorttuja senkin edestä. En vain tiedä mitään parempaa suuhunpantavaa kuin joulutortut, niitä voisi syödä miljoonittain kyllästymättä!
Lopulta havahduin Aleksin merkitsevään katseeseen. Aluksi olin hämilläni, mutta sitten muistin. Joulupukin oli aika tulla käymään. Nyökkäsin Aleksille töksähtävästi ja nojasin vielä hetkeksi sohvan selkänojaan.
”Mä olen ihan täynnä. Käyn antamassa pari piparia Pinkille”, hymähdin totisena ja hymyilin sitten ymmärtäville katseille. Nousin muina miehinä pipareineni päivineni ja käppäilin rehuvarastoon, sovittuun metamorfoosikoppiin.
Ruokaboksin nurkassa odotti lahjasäkki, jonne oli kerätty kaikki pikkujouluarvontalahjat, ja päällimmäisenä oli mytyssä joulupukkiasu tekopartoineen ja mahatyynyineen. Olin jo kerran kokeillut asua, mutta nyt se tuntui jumittuvan joka kohtaan. Harmaat löysät housut, ruskeat kuluneet nahkasaappaat, punainen joulupukin kylpytakki tai jotain sinnepäin, valkoinen tekoparta ja tonttulakki odottivat minua mytyssä. Viimeiseksi silaukseksi kiristin paksun nahkavyön pitämään pikalihottajaa paikallaan ja pöyhin partaa, sekä otin puisen kepin nojaamasta seinää vasten. Pukki oli tullut taloon!
Lähdin tallustamaan raskain askelin juuttikankaista lahjasäkkiä raahaten kohti tallitupaa. Ensin minua nauratti, mutta pyyhin sitten virneen kasvoiltani ja omaksuin roolini. Laskin vielä tonttulakkia enemmän peittämään otsaani ja löntystin sitten joulupukkina ihmisten ilmoille.
Kaikkien katseet kääntyivät puoleeni, kun avasin paksuilla lapasillani tallituvan oven.
”Musta tuntuu, että oon väärässä paikassa. Täällähän on vaan tuhmia lapsukaisia!” huudahdin matalalla ja hieman käheäksi rouhitulla äänellä. Muutamien kasvoille nousi virne, mutta mulkaisin heitä pelottavasti.
”Hmh, taas turha reissu!” mörähdin ja esitin sulkevani oven, kunnes Maikki huudahti viattoman vastalauseen:
”Eikä ole! Myö ollaan oltu ihan superkilttejä koko vuosi!”
Hymyilin jännittyneille katseille ja nousin sitten sisään tallitupaan.
”No hyvä sitten. Petteri Punakuono on aivan kyllästynyt hukkareissuihin”, tuhahdin ja lompsin tömähtelevin askelin lähemmäs muita. Ilmeet olivat kuin sateenkaaren värit; iloa, intoa, virnettä, odotusta, epäuskoa, naurunpidättelemistä ja niin edelleen. Itse pidin ilmeeni pelottavan pukin roolissa, vakavana, tomerana ja.. hieman pelottavana.
”Voi ei, Mikki on vielä Pinkin luona!” Valma eläytyi ja näytti aidosti anovalta. Tein kaikkeni pitääkseni hymyn kurissa.
”No, hänelle jää sitten viimeinen lahja, mutta emme me sellaista laiskimusta odottele”, päivittelin ja istahdin sohvalle pikkuriikkisten tyttöjen viereen.
”Kuka on ollut kaikista kiltein?” kysyin jo hieman lempeämmällä äänensävyllä, mutten vieläkään sallinut hymyä kasvoilleni. Näyttelijänlahjoista oli hyötyä. Kaikki katselivat ympärilleen, kunnes Aleksi sitten nousi hymyillen ja ilmoittautui.
”Mie oon kyllä ollut ihan ylikiltti”, mies sanoi viattoman katseensa kehystämänä ja ohjeistin tätä tulemaan lähemmäs. Raotin hieman lahjasäkkiä ja kalastin lapaseeni yhden lahjan katsoen itse kohti kattoa, jotta lahjojen arpominen olisi puolueetonta. Annoin tälle pienen paketin ja pyysin sitten toisiksi kilteintä tulemaan luokseni. Jossakin vaiheessa kiltteysjärjestykseen menemisessä oli hieman erimielisyyksiä, mutta loppujen lopuksi kaikki, paitsi yksi lahja oli annettu odottajilleen.
”Kun ei kerta poikaa vielä näy, saa hän jäädä ilman lahjaa”, tokaisin hieman pettyneellä, mutta tomeralla äänellä ja nousin sitten ylös suurta vatsaani pidellen.
”Mä voin antaa sen lahjan Mikille, sitten kun se tulee!” Salla huomautti ensimmäisten empivien vastalauseiden joukossa, joten pysähdyin ja kallistin päätäni mietteliäästi.
”Noh, olkoon sitten”, tuhahdin ja tyrkkäsin viimeisen lahjan tytön käteen.
”Minun hommani on tältä osin hoidettu, joten jos en tule aattona käymään, niin ensivuoteen!” hyvästelin kaikki ja turhia odottelematta hyppäsin ulos tallituvasta keppeineni kaikkineni. Tempaisin oven vielä kerran auki kepilläni ja silmäilin jokaisen katseen läpi haukankatseellani.
”Ja pysyttekin kiltteinä lapsina!” murahdin ja annoin oven sulkeutua silmieni edestä. Sen jälkeen hiippailin riemuissani takaisin rehukoppiin ja riisuin salamannopeasti roolivaatteet ja parran lahjasäkkiin, ja tungin sen huoneen nurkkaan pieneksi mytyksi. Sitten kävelin muina miehinä tallitupaan.
”Sori ku mulla kesti, jäin rapsuttelemaan joulupukin poroja tonne tallinpihalle”, pahoittelin ja katsoin hölmistyneitä ilmeitä.
”En mä voinu tulla sanomaan siitä teille, ku pelkäsin että ne katoaa ku irrotan niistä katseeni!” selitin sinisilmäisenä ja kävin sohvalle istumaan entiselle paikalleni.
”Okei, uskotaan”, Veera myötäili liioitellulla ymmärtävällä ilmeellään nyökytellen ja söi piparinsa loppuun.
”Täällä kävi se Joulupukki, mutta se oli kyllä aika pelottava”, Lotta kertoi ja katsoi sitten Sallaan.
”Ehei, se oli mukava heppu, kerkesin vaihtaa pari sanaa ennen kun se lähti porojen kyydissä matkoihinsa”, korjasin Lotan arvioinnin ja käännyin sitten itsekin katsomaan kysyvänä Sallaan.
”Nii, tässä on sulle lahja, minkä se melkein jo otti mukaansa”, Salla kertoi ja ojensi hymyillen pienen paketin minulle. Nyökkäsin kiitokseksi ja otin paketin hänen sirosta kädestään. Paketti oli juuri niin kliseisen jouluinen, kuin suurin osa muistakin lahjoista oli ollut, enkä enää edes muistanut kenen käteen olin ojentanut oman vaaleanvihreän joulukimpaleeni.
Seuraavaksi oli vuorossa lahjojen avaaminen, mutta sitä ennen kävin vielä naukkaamassa yhden tomusokerikuorrutetun joulutortun.
No, siinä sai olla mun pikkujoulutarina (: Ois kiva viel tietää mitä tuli pakettiarvonnasta (;
