Pinkki etsii ihanaa hoitajaa (: !

Pakkanen näykki poskiani ja koetti kaikilla voimillaan saada minut unohtamaan koko talli. Luonnonvoimat eivät olleet tänään puolellani, mutta silti kasvoillani oli hymy - tänään en joutuisi vaan lukemaan kirjoja, jotka olen lukenut niin monesti ennenkin. Joululahjaksi toivoin aina kirjoja, sillä muuta minä en tarvinnut... ei minulla ollut lainkaan harrastuksia. Ratsastus ei ole harrastus, ratsastus on elämäntapa. Siihen jää koukkuun kuin kala, ja kun yrittää epätoivoisesti sätkiä itseään irti, satuttaa vain itseään vakavammin. Parasta on vain pysyä mukana ja antaa ratsastuksen viedä mukanaan. Mutta tänään minä olin todistamassa uutta alkua, sen jälkeen kun viimein olimme palanneet Italiasta perheeni kanssa, olin ikävöinyt Fabrizia ja muita ratsujamme, jotka olivat jääneet isoisäni sukutilalle. Mutta olihan minulla nyt myös toivoa, sain nimittäin vihiä että uudella paikkakunnalla, johon olimme muuttaneet pari kuukautta sitten, oli ratsastuskoulu. Valitettavaa oli, että ratsastuskoulut eivät minua viehättäneet, tai lähinnä tuntihevoset. Mutta eilen minulle oli tullut soitto, jossa tuttavani Inka kertoi erään yksityishevosista hakevan hoitajaa. Oikeastaan minä en tiennyt tuosta hevosesta mitään muuta kuin että sen nimi oli Pinkki, sukupuoleltaan se oli tamma ja kuulemma ihan sairaan upea. Itse olin pyöritellyt silmiäni salaa kun toinen oli koettanut kertoa tarkemmin tamman luonnetta ja osaamista, mutta suurin osa meni ohi korvien.

Ja nyt minä olin tässä. Huivi harteilla, tallikengät jalassa tarpomassa parin sentin lumivaipassa. Käännyin Maalaismiehentieltä Kaviopolulle ja tiirailin silmiäni siristellen eteenpäin. Harmaa talli oli sulkeutunut suloiseen, hiljaiseen vaippaan ja eli omaa elämäänsä. Sen seinämää kiipeävä kasvi oli jo aikoja sitten tiputtanut lehtensä, mutta ne oli korvattu kauniilla jouluvaloilla. Katseeni kiersi pihassa, joka oli niin kaunis... aurinko paistoi pilven takaa luoden hangelle vaaleanpunaisia ja oransseja vivahteita, ja minä en voinut kuin  huokaista ääneen. Pysähdyin ihastelemaan näkyä keskelle tallipihaa, mutta katseeni taisi olla vähän eksyneen oloinen, sillä minua lähestyi joku kumma vaaleahiuksinen tyttö.
"Hei, ootko sä eksyksissä?" toinen kysyi ja saattoi pieni hymynkarekin nousta tuon huulille.
"En oikeastaan. Jotta voisi olla eksyksissä täytyy myös tietää minne on menossa", mutisin ja naurahdin itsekseni. Toinen vastasi paistavalla hymyllä, josta kuka tahansa voisi ilahtua.
"No... tulitko sä sitten katsomaan hoitohevosta?" toinen uteli neuvokas hymy kasvoillaan ja posket suloisesti punertaen.
"Tulin. Hevosen nimi taisi olla Pinkki", totesin ja vilkuilin ympärilleni. Punaiset hiukset ja poika, oli ollut Inkan ohjeistus. Jos et löydä itse, kysy Mikkiä. "Omistajan nimi oli joku Mikki tai jotain sinne päin..."
"Ai, Pinkki! Näin Mikin just hakevan Pinkin sisään, se taitaa haluta sulta jotain näyttöä. Mene talliin päädyssä olevasta ovesta ja siinä kolmas karsina oikealta on Pinkin karsina", tyttö neuvoi ja väläytin toiselle kiitollisen hymyn ennen kuin tiemme erkanivat.

Astelin tallin päätyyn ja avasin oven vihellellen, vaikka ei siitä mitään ääntä kuulunutkaan. Katseeni keksittyi heti laihaan hahmoon, joka pyöri tallikäytävällä. Pojan punaiset hiukset olivat viimeinen asia mitä otin merkille ennen kuin siirryin katsomaan tuon merensinisiin silmiin omilla vihreilläni.
"Ciao, sinä olet varmaan Mikki?" kysyin hymyillen ja astuin ovelta pois vetäisten oven perässäni kiinni.
"Löysit oikean miehen", toinen naurahti ja käveli luokseni sitä tahtia, että tuon koko ruumis viesti minulle että ei ollut ainakaan kiire. "Ja sinä olen?"
"Alessia. Alessia Cavazzani. Onko Inka sanonut sulle mitään siitä, että voisin visitoida täällä?" kysyin uteliaalla äänensävyllä, ja toinen näytti siltä kuin olisi lukenut paperilta että olen tulossa.
"Joo, Inka on mun kaveri, se kyllä sanoi että olet tulossa. Ja sua kiinnostaisi Pinkin hoitaminen?" toinen vastasi ja vilkaisi taaksepäin tammansa karsinalle.
"No... katsotaan nyt, sopisko että me vähän tutustuttaisiin ensin Pinkin kanssa?" kysyin hymyillen.
"Totta kai se sopii, mä joudun kuitenkin harkitsemaan tuota jonkin aikaa. Pinkille on tullut muitakin hakijoita. Miltäs kuulostaisi, jos saisit nyt harjata ja satuloida sen, niin näkisin vähän miten toimit hevosten kanssa, ja sä samalla voisit tutustua neitiin vähän paremmin?" Mikki ehdotti. Nyökkäsin hymyillen ja seurasin poikaa karsinalle. Mitäköhän tästäkin tulisi...

Karsinasta meitä katsoi varmasti yksi upeimmista hevosista joita olen koskaan nähnyt. Tamman korvat kääntyivät meitä kohti ja se nosti päätään. Kaula kaartui kun tamma lähestyi meitä uteliaan näköisenä. Mikki avasi karsinan oven ja meni edeltä, sipaisi Pinkin turpaa ja siirtyi sitten kaulalle rapsuttamaan, kun lähestyin tammaa. En katsonut tuota suoraan silmiin, sillä niin tekivät pedot. Kierteli pieniä loivia kaarroksia kunnes saavuin tamman oikealle puolelle.
"Juuri noin, hyvä tyttö. Minun nimeni on Alessia, hauska tavata. Oi kun sinä olet kaunis, olisi ihanaa tavata toistekin", puhelin tammalle enkä enää ollut huomaavananikaan Mikkiä, joka taisi katsoa minua utelias pilke silmissään. Painoin ensin yhden sormen toisen kaulalle, ja sitten toisen, kunnes koko kämmeneni painautui hellästi toisen kaulaa vasten.
"Joo, sä olet kyllä hieno tyttö", kehuin ja silitin suurin, hellin liikkein tamman kaulaa. Pinkin korvat singahtelivat kahden tulen välissä, ja se punnitsi mielessään, miten reagoisi outoon tätiin. Lopulta Pinkki rentoutui ja tyytyi kuuntelemaan ääniäni rauhallisen näköisenä. Uskaltauduin rapsuttamaan toisen säkää ja harjanjuurta, mutta etenin koko ajan lähemmäs tamman päätä. Vasta nyt huomasin, että Mikki oli poistunut karsinasta, mutta en käyttänyt sen enempää keskittymistäni havaitakseni, olinko ihan kahden tamman kanssa vai valvoivatko tarkat silmät minua kaltereiden toiselta puolelta. Pinkki päristeli, todennäköisesti itseään rauhoittaakseen.

Hetken kuluttua tavoitin tamman posken, ja varovaisesti ohjasin kättäni kohti toisen otsaa. Pinkki väisti ensin päällään siirtäen sitä hieman sivulle, mutta sitten se päätti antaa minun yrittää.
"Sinähän oletkin rohkea tyttö, hienosti menee", kehuin ja sivelin tamman otsaa hymyillen. Annoin sormieni tehdä varovaista, pyörivää liikettä, ja lähestyin toisen silkkistä turpaa. Lopulta sormeni saivat tuntea silkin pehmeän ihon allaan, Pinkki katsoi minua ja minä katsoin sormiani, jotka sivelivät tamman pehmoista turpaa hellästi. Hetken kuluttua irrotin sormeni tamman iholta ja hymyillen lämpimästi kävin hakemassa puolikovan harjan. Epäilin, että en tarvitsisi juuriharjaa, Pinkki ei ollut erityisen likainen. Lähestyin tammaa kädet levälläni ja sain kuin sainkin sen siirtymään sen verran, että kiinnitys onnistui. Rapsutin rohkaisevasti toisen kaulaa, ja sen jälkeen aloin vetämään harman suuntaan pitkin, rauhallisia vetoja. Etenin huolellisesti harjaten kohti takapäätä, mutta jouduin aika ajoin pitämään taukoja, sillä Pinkki astuin askeleita sivulle tasaisin väliajoin. Tamma myös pyöritteli silmiään hieman tylsistyneenä.
"Mä tiedän että tää on tylsää, mutta meillä ei ole koko päivää aikaa laittaa sua valmiiksi Mikille. Voin tulla ehkä joku päivä moikkaamaan sua uudestaan ja antaa sulle oikein kunnon hoidon, jos sun omistajasi antaa luvan", ehdotin ja huomasin tamman korvista, että tuo oli kuunnellut.

Kun olin käynyt läpi vasemman puolen, pujahdin kaulan ali oikealle ja aloitin jälleen kaulan ja pään liittymäkohdastan. Kävin Pinkin koko ruumiin läpi, harjasin kainalot ja vatsanalusen, vaikka tamma asteli nyt yhä enemmän ympäriinsä. Olin kuitenkin sitonut tuon aika pitkälle narulle, parempi niin ettei tule mitään ahtaanpaikan fobioita näkyville. Lopulta vedin vielä pari vetoa tamman takapään päältä ja voilá! Saatoin pujahtaa kaulan ali ja viedä harjan paikalleen. Otin esiin pääharjan ja suljin oven perässäni. Avasin riimun soljen ja liu'utin riimun tamman kaulalle, jotta saisin paremmin käytyä pään läpi.
"Oi kun sulla on hieno riimu", kehuin kun harjasin karvan ja pyörteiden suuntaisesti neidin otsaa. Etenin alaspäin kohti turpaa mutta harjasin tietenkin vain sen alueen, missä karvaa oli, turvalla kun löytyy vain pientä hötöä joten en siihen vaivautunut. Harjasin myös leuan alta ja sen jälkeen pujotin riimun takaisin tamman päähän, kiinnittäen soljen. Avasin karsinan oven ja vilkuillen Pinkin suloista, malttamatonta olemusta nappasin hyppysiini kaviokoukun. Aloitin etujalasta, painoin sormeni tamman lavalle ja liu'utin kättäni jalkaa pitkin, kunnes Pinkki nosti ehtiessäni vuohiselle. Puhdistin kavion tilsoista ja sen alle jääneestä turpeesta. Näin kävi myös takajalalle, vaikka Pinkki ensin nosti sen todella korkealle.
"Niin niin, mä tiedän ettei tää ole parasta puuhaa, mutta tärkeämpä kuin harjaus tämä on", mutisin ymmärtäväisellä äänellä.

Pujahdin kaulan ali ja puhdistin myös sen puolen kaviot. Huomasin Pinkin nostavan myös käskystä, mutta yhden kerran tamma astui sivulle sen sijaan että olisi nostanut jalkaansa.
"Mä tiedän kyllä että meillä on vielä vähän nämä auktoriteettiasiat käsittelemättä, mutta minun ja monen muun mielipide on - myös sun isukkisi siis - että ihminen on aina pomo", kerroin tammalle joka taisi tulkita pyyntöni oikein ja sen jälkeen totteli minua. Hypistelin vielä vähän tamman harjaa ja häntää, ja sain selvitettyä pari takkua. Sen enempää en niitä löytänytkään, joten hivuttauduin kaulan ali ja jätin kaviokoukun harjapakkiin kun puhuin Mikin kanssa.
"Minkä satulan haluat että laitan sille, jos sulla on siis useampia?" kysyin hymyillen.
"No, mä voisin tänään mennä vaikka koulua", Mikki päätti ja nyökkäsin vastaukseksi.

Voi apua, nyt mun täytyy pitää hengähdystauko ja jatkan myöhemmin... huhhuh, en ole varmaan ikinä kokeillut kirjoittaa näin pitkää (;