Kesäkurssien iltanuotio

Aleksia seurasi joku pörrötukkainen nuorimies, ehkä pari vuotta minua vanhempi. Katsoin häntä uteliaana. Olikohan hän uusi hoitaja?

"Vau, joku täällä sentään osaa koota nuotion!" naurahdin hieraisten pikkaisen niskaani. "Kukas sä oot?" kysäisin pojalta hymyillen.

Peittelin hymyä kuullessani pojan sanat ja yritin näyttää siltä kuin en tietäisi ollenkaan nuotion synnystä.

Kun korjasin puut ojennukseen, käännyin vaaleahiuksisen tytön puoleen.
-Jerry, hymyilin ja vilkaisin muita. Uteliaat katseet kerääntyivät ympärilleni, mutta jätin lopun sanomatta, ja nousin seisomaan Aleksin viereen.

En voinut olla naurahtamatta paikalle ilmestyneelle pojalle, joka alkoi heti korjailla nuotiota. Se taisi tosiaan olla aika pahasti pielessä...

"Mä oon Janelle. Etkö sä ookin sitten... se Cellen uusi hoitaja vai mitä?" kysäisin.
Laskin katseeni nuotioon, se näytti paljon paremmalta, nyt sen jopa uskaltaisikin sytyttää.
"Mitä meillä on ruokana?"

Laskin ruokakassit leirinuotion laidalle ihmetellen samalla Jerryn uudelleen-nuotionrakennus-puuhia. Ihan veikeältä se tyttöjen kyhäelmä oli minusta vaikuttanut.
Aloin kaivella kasseista ruokaa esille.

Janellen jälkeen esittelin itseni ja käänsin sitten huomioni ruokaan. Nälkä alkoi olla kova!

-Juu, hymyilin Janelleksi esittäytyneelle tytölle, ja katselin kauemmas. Näkymä harjanteelta oli kyllä henkeä salpaava näky. Siitä näki hyvin kauas, ja Pronssijokikin pilkotti puiden välistä näkyviin.

Tartuin makkarapakettiin ja repäisin sen auki. Katoksesta löytyi makkaratikkuja.
- Kuka haluaa? kysyin.

Lopetin juuri puheluni kun Wrach haukahti kumealla äänellä ja kiskaisi kohti nuotiopaikalle saapuneita miehiä. Siinä ei paljoa pidetä kiinni kun ainakin 60 kiloa metsästyskoiraa sinkoaa johonkin suuntaan, ja kaaduinkin naamalleni maahan.
"Wrach! Teacht anseo! Now!" ähkäisin koiran hypellessä miesten ympärillä haukkuen, välittämättä tuon taivaallista minun komennoista. "Sorry!" tunsin naamani lehahtavan punaiseksi kömpiessäni ylös ja metsästäessäni Wrachin luokseni nameja apuna käyttäen. "He's tosi kiltti, hän on vain umm... innokas", selitin vieraalle, ja nyökkäsin nopean tervehdyksen Aleksille.
"Tässä on Wrach, hän on mun koirani", yritin puhua selkeästi suomea, mutten kuitenkaan onnistunut siinä kovinkaan hyvin.
"Hei, minä hoidin Celleä", hymyilin pojalle. "Tosi kiva heppa."

"Täältä löytyy näitä perus grilliherkkuja: makkaraa, nakkeja, soijanakkeja, maissia, herkkusieniä ynnä muuta. Ja sitten tässä on kanssa folioita ja tömmästä sulatejuustohommaa, mitä voi laittaa vaikka herkkusienien päälle. Ja sitten löytyy ihan voileipiä ja jonkun verran karkkia ja pussillinen sipsejä", vastasin Janellen kysymykseen.

Hymyilin ympärilläni hyppiväle koiralle, joka oli karannut Alanalta ja rapsutin sitä korvan takaa.

Katselin muiden hälinää, ja istuin kannolle nuotion viereen. En myöntynyt ruokatarjouksiin, vaan odottelin rauhassa vuoroani. Porukka vaikutti ihan mukavalta, mutten silti tuntenut mitään vetoa änkeä sisäpiiriin. Tai ehkä olikin hyvä niin.

Nyökkäilin huvittuneena Alana-nimiselle tytölle, ja katselin isoa koiraa. Siitä tuli mieleen Hero, vaikkakin narttukoira oli ollut reilusti pienempi.

//Myöhässä

Nappasin oitis käsiini makkaran ja työnsin sen tikussa ihan nuotioon kiinni.
- Kyllä on ihana ilta, henkäisin itsekseni.

Laitoin itselleni yhden makkaran tikkuun ja istuin toiselle kannolle. Nyt, kun en ollut koko ajan toimimassa, minun ei tarvinnut aktiivisesti keskittyä puhumiseen tai nuotionrakentamiseen, mieleeni tuli automaattisesti Chris. Tikkuni sojotti kohti nuotiota, ja tuijottelin hajamielisesti taivaalle, jolla ajelehti pilvenriekaleita. Ehkä Chris katsoi nyt jossain samaa taivasta ja ajatteli minua.
Työnsin turhat toiveet mielestäni.

"Kuulostaa loistavalta!" nyökyttelin ja otin makkaratikun itselleni makkaran kera asettuen nuotion ääreen paistamaan makkaraani. Wrach näytti huomaavan puuhani, sillä tuli tunkemaan kuonoaan kohti herkullisesti paistuvaa makkaraa, mutta työnsin sen hellästi naurahtaen pois.
"Rauhoituhan, tää ei ole sulle!"

Huomasin Valman hajamielisen ilmeen.
- Mitäs mietit? kysyin.

"Ah, oh yeah, Aleksi, mihin tarhaan Faen voisi laittaa? Isä sanoi että sen ei kannattaisi olla yksin, mutta viimeksi ne tappelivat siellä laitumella", kysäisin tallinomistajalta suoristaessani huppariani ja pyyhkiessäni turhat liat John Watsonin naaman päältä. Vetäisin housuja paremmin jalkaan ja istuin alas kiskaisten Wrachin vierelleni, sillä se näytti kiinnittäneen huomionsa Janellen makkaraan.
"Sorry..." mutisin ja vilkaisin maata.

Tuijottelin vieläkin taivaalle ja vastasin ajatuksissani:
- Chrisiä. Olispa se täällä...

Mikä on suomeks "halvhjärtat"? Olisin halunnu käyttää sitä:(

Otin myös itselleni pari makkaraa tikkuun paistumaan ja suuntasin ne nuotion ylle. Istahdin penkille ja aloin hyräillä hajamielisesti jotain biisiä jonka olin kuullut radiossa.

"Laita vaikka perä kakkoseen, Loki majailee siinä perä ykkösessä niin niillä on varmasti seuraa toisilleen", vastasin kuullessani Alanan kysymyksen ja lopetin hyräilyn hieman nolona.

Naurahdin kepeästi Alanalle.
"Älä huoli, onhan se ihan ymmärrettävää, että hauvan hajuaistia ei niin vain voi pysäyttää. Ehkä se voi saada multa armopalan... vai saako sille... antaa mitään?" kysäisin.

- Hei, musta tuntuu että mäkin oon kuullut ton, sanoin Aleksille vieläkin vähän *halvhjärtat*. Hyräilin biisiä vähän eteenpäin. Sanoja en muistanut. Sitten vaikenin itse punastuneena. En uskonut, että kukaan kovin mielellään kuuntelisi epämusikaalista hyräilyäni.

Kun muut alkoivat paistella makkaroitaan, nappasin itselleni yhden maissin, ja otin Valman vierestä tikun. Katselin ruuan paistumista nuotiolla ja kuuntelin muiden keskustelua. Aikoisikohan joku ottaa minut keskusteluun mukaan? Pohdin, vaikka sisimmässäni en halunnutkaan sitä. Eihän mun ollut alunperin tarkotus tulla tallille vaan hengailemaan muiden kanssa, Niinkuin Kaliforniassa aikoinaan.

- Voi Valma, huokaisin ja taputin tätä olkapäälle lohduttavasti.
- Mun on vähä vaikee ymmärtää, kun en oo edes kunnolla koskaan ihastunut, mutta kyllä se siitä. Jos teidät on tarkotettu toisillenne, niin te tapaatte vielä, yritin piristää.

Aleksin laittama biisi kuulosti tutulta, mutten millään muistanut sen sanoja. Keskityin kuuntelemaan ja katselemaan ympärilleni. Jerry näytti istuvan yksin. Uskaltaisinko ruveta juttelemaan?

Nyökkäsin katsellen tulen loimuun. Vaikken sitä myöntäisikään, odotin Christiania takaisin, vaikkei hän ollutkaan antanut mitään toiveita. Oliko lapsellista, ettei voinut vain päästää irti?

"Loki tuli takaisin? How cool! Entä Max?" hihkaisin turhan innokkaana ja vaikenin sitten. "Mutta okay, I think they'll manage."
Valma vaikutti hieman hiljaiselta, mutten tohtinut kysyä syytä ollessani awkwardi itseni.
"Voi Wrachille vähän antaa, but only when he gets permission. Se hyppää muuten on the table, and I'll tell you this, it wouldn't be the first table to break."
"Kuka sä olet?" kysyin uudelta kasvolta yrittäen olla rohkea ja jutella ihmisille. "Onko Celle sinun mielestäsi kiva?"

Kun näin Alanan puhuvan pojalle, hivuttauduin lähemmäs. Voisin tutustua kahteen uuteen tyyppiin!
- Ootko sä hoitanu joskus Celleä vai ymmärsinkö väärin? kysyin tytöltä.

Koiranomistaja alkoi kyselemään minusta kaikenlaista. Kerroin lyhyesti nimeni, ja sen, että olin vasta ekaa kertaa tallilla, enkä vielä ollut kovin hyvin tutustunut Celleen.
-Kyllä se vaikuttaa ihan mukavalta hevoselta. Sanoin lopulta ja vilkuilin muita. Monet tarkkailivat minua, ja pelkäsin kysymysten ryöpyn hyppäävän ylitseni.

"Oukki doukki", vastasin Alanalle ja otin makkarani, joka oli jo kärissyt tarpeeksi tulessa. Käännyin katselemaan muiden jutustelua, kun haukkasin ensimmäisen palan.

"Ah, ok. Celle on tosi kiva", vakuuttelin Jerrylle hymyillen.
"Joo, but then me parents brought Fae from back home, eikä minulla ollut aikaa.. Faen koulutus vie paljon aikaa kun se on niin.... umm.. sassy", haeskelin oikeita suomenkielisiä sanoja vastaukseksi Empulle, mutta päädyin sitten sönköttämään vain puoliksi suomeksi. Ymmärsivätköhän muut edes mitä yritin selittää?

Nyökkäsin Alanalle.
- Mistä sä oot kotoisin, kun puhut noin paljo enkkua? kysyin sitten.

"Sä tunnut kumminkin pärjäävän Faen kanssa ihan mukavasti", huomautin Alanalle.
"Mä tuskin maltan odottaa, millainen kauhukakara Oreosta tulee. Auta armias, kun aletaan opettelee ratsaille." Nauroin ja haukkasin uuden palasen makkarasta.

Huomasin Empun ja Alanan pommittavan uutta poikaa, Jerryä. Jerry parka, hän ei näyttänyt odottaneen, että innokkaita tyttöjä olisi hänen kimpussaan heti kun hän liittyisi seuraan. Niin oli aina ollut Hallavassa. Kun tänne eksyi yksikin poika... Niin kuin Chris... Käänsin katseeni ja ajattelin taas Chrisiä. Tiesin, etten saisi vajota tällä tavalla muistoihini, olisi katsottava eteenpäin, mutta siihen en kerta kaikkiaan pystyisi.

"I'm from Ireland", vastasin nopeasti Empulle, englanti puskien auttamattomasti suustani.
"Well, I've had her for almost one and a half years now, ja minä näin sen jo ihan varsana ensimmäisen kerran", selitin Janellelle. "Fae's a pain in the ass, jos totta puhutaan.." lisäsin vielä hiljaa. Se ei ollut kenellekkään tallissa joskus käyneelle tai Faeta lähelle päässeelle ihmiselle mikään yllätys, että tamma murjotti ja mulkoili kaikkea ja kaikkia.
"Valma, are you ok?" kysyin hiljaa, vaikken toista varsinaisesti tuntenut. Ja joka tapauksessa tunsin itseni hieman ulkopuoliseksi Valman seurassa, joten yritin olla tuolle mahdollisimman mukava.

Katselin nuotiolla olevia uusia kasvoja, ja kelailin olinko nähnyt sattumalta jonkun keskustassa. Muistiini ei valunut yhtään muistikuvaa tallilaisesta Pronssijoen kaduilla - ihme kyllä. Tai sitten hallavalaiset asuivat jossain pusikossa, naurahdin mielessäni. Nappasin liikaa kärventyneen maissini tikun päästä, ja haukkasin siitä palan. Makuelämys oli mieluisa, joten ahmin mielelläni loputkin ruuasta. Ajatukseni harhautuivat Ilonaan, serkkuni tulisi kuitenkin mielistelemään minua jossain vaiheessa. Ehken näin alkuun oleskelisi kamalasti tallilla, niin kenenkään ei tarvitsisi kestää sukulaiseni diivailua.

Katsoin oranssihiuksista tyttöä, joka näytti hieman apealta. Mielessäni pyörähti kasa ajatuksia, mutta stoppasin lopulta pähkäilyni. Nappasin makkaran, ja työnsin sen hiillokselle.

- I'm fine, vastasin. Tunsin velvolliduudekseni selitellä jotenkin, olihan toinen huolehtinut minusta ja ansaitsi rehellisen vastauksen. - Ikävöin Chrisiä. Mä olen ihan okei, vaan vähän ajatuksissani.

"Se on ihan okei, tiedäthän. Ikävöidä Chrisiä", sanoin Valmalle kevyesti hymyillen. "Mutta mitä jos mietittäisiin silti jotain paljon mukavampaa?"

Hymyilin hieman Valmalle ja toivoin, että hän piristyisi pian. Pojat tuntuivat aiheuttavan kaikille pelkkää huolta ja murhetta. Onneksi minun elämäni tärkein mies oli Klikki. Näin elämä oli kaikkein helpointa.

- Ei se ikävöiminen ole musta ollenkaan ikävää, yritin selittää. Olin kaikkein tyytyväisin saadessani elää kaikissa muistoissa. Nehän olivat hyviä muistoja, sen takia minä niitä muistelin.

Muut supisivat jotain Christianista, jota en alkuunsakkaan tuntenut. Ehkä tytön apeus johtui siitä, päättelin. Mieleeni juolahti paljon ikäviä kommentteja kyseisen pojan nimestä, mutta annoin sitten olla. Eihän se jätkä voi mitään sille, että mulle vaan sattuu tulemaan yksi kusipää mieleen..

"Mutta toisinaan on parempi lopettaa ikävöiminen ja keskittyä siihen, mitä meillä nyt on. Ja me voidaan yhä pitää hauskaa, vaikkei hän olekaan täällä viihdyttämässä meitä."

Nyökkäsin vain hiljaa vastaukseksi Valmalle ja laitoin käteni puuskaan hupparin kuvan eteen. Tuntui pahalta, meillä kun meni Henrin kanssa aivan loistavasti.
"Yeah! Tehdään jotain hauskaa", virnistin yllättävän rohkeana ja lahjoin Wrachia pysymään vierelläni ruokaa apuna käyttäen.

En aio siirtyä eteenpäin, ajattelin päättäväisesti. Christian palaisi, ja minä odottaisin häntä. Sen takia minä nyt ajattelin häntä!
Mutta elämässä oli kyllä muutakin kuin Christian, vaikka ei tuntunut siltä. Huokaisin. Voisin taas syventyä elämään ihanat hetket uudestaan ja odottamaan Chrisiä takaisin myöhemmin. Nyt ajattelisin kavereitani.
- Niin, sanoin vitkastellen. - Mennäänkö taas "vaihteeksi" pullonpyöritystä?

//Legendaarinen peli:D

//Voi ei Valma, ei kai taas :-D Mutta mä lopetan nyt. Emppu voi vaikka jäädä sivummalle seuraamaan ja häipyä sitten kotiin.

"Ei kai taaaaaas", ulahdin haudaten kasvot käsiini, mutta huulillani oli silti huvittunut hymy. "Vaikka pakkohan se on, perinteitä pitää kunnioittaa, kun meillä on vielä uutta vertakin mukana." Vilkaisin Jerryyn kevyt virne suupielessäni.