29.11. iltamaasto klo 19->

Käännyin hieman Kukan puoleen.
-Noh oon mä pari lahjaa ostanu mutta en oo oiken jouluihmisiä niin on vähän jääny, kerroin hänelle ja naurahdin pienesti loppuun.

Tarina veti minut sanattomaksi ja muistutti taas kerran siitä, miten pienissä ympyröissä elin. En tiennyt ollenkaan mitä sanoa, mutta tunsin suurta myötätuntoa.
- Voi ei, henkäisin. Uudesta ratsastuksenopettajasta paljastui jo nyt traaginen puoli. - O-otan osaa. Onko siitä kauankin?

Sydämmeni taisi jättää lyönnin välistä, kun kuuntelin Inkerin kertomusta. Oli varmasti hurjaa olla niin kauan erossa perheestään, ja kuulla isänsä kuolemasta niin yllättäen. Hiljennyin hetkeksi miettimään omaa elämääni ja kiitollisuus valtasi sydämeni.

"Eii..", mumisin. Onneksi Valma ei ollut udellut lisää, ja olin sittenkin selvinnyt vain lyhyellä selityksellä. "Ei mitään. Sellasta sattuu.."

Havahduin Sallin kommenttiin ja vastasin tälle kevyesti naurahtaen.

Vaistosin, ettei Inkeri halunnut puhua enempää.
- Toivottavasti... sä viihdyt täällä ja silleen, sanoin vähän tönkösti, mutta toivoin antavani sellaisen kuvan, että me kaikki Hallavassa tekisimme kaikkemme, jotta Inkeri tuntisi olonsa tervetulleeksi.
Juuri silloin Aleksi keskeytti vähän kiusallisen hiljaisuuden ja kysyi, uskaltaisimmeko laukata pellolla, jonka reunaan olimme juuri saapuneet.

"Juu, kuulostaa kivalta!", huikkasin Aleksille jo pirteämpänä ja käännyin katsomaan haluaisivatko muut laukata.

"Tottakai!" hihkaisin jonon etupäähän ja käännyin Alanan puoleen kysyvä ilme kasvoillani. Fae oli kyllä käyttäytynyt kumman rauhallisesti.

- Kaikki kunnossa? käännyin vaistomaisesti kysymään takana olevilta. - Haluatteko te laukata?
Minä halusin. Ennen olisin arkaillut, mutta nykyään minua ei juuri pelottanut pellolle putoaminen

"Joo!" hihkaisin peltolaukkaehdotukselle. En ollut oikein kuullut Inkerin tarinaa jonon perällä, joten en ollut aivan varma mistä puhuttiin.
"Laukataanko me jonossa?" kysyin, ja toivoin saavani kieltävän vastauksen. Sillä silloin ainakin Fae keskittyisi laukkaamisen sijaan epämääräiseen pukitteluun ja hypähtelyyn.

- Laukataan jonossa, rauhalliseen tahtiin, Aleksin vastaus kuului. Hän neuvoi vielä, että jokaisen piti pitää hevonen jonossa ja huikata, jos tulisi ongelmia.
Puristin jännittyneenä pohkeet Dunjan kylkiin. Kohta mentäisiin. Dunjan tuntien se saisi tikuttaa vinhasti pysyäkseen tahdissa.

Hymyilin Alanalle rohkaisevasti ja keräsin ohjat paremmalle tuntumalle, Mirrillä kyllä virtaa riitti, mutta ei se ryöstämään lähtisi vaikka sitä jahdattaisiin takaa. Sitten mentiin!

Nostimme yhtä aikaa laukan ja etenimme pellon laitaa pitkin. Alkusokin jälkeen laukan rytmi keinutti ihanasti, eikä siitä voinut saada tarpeekseen. Toivoin, ettei ikinä tarvitsisi pysähtyä.

Nostin Ketun ja Tintun perässä laukan. Palle lähti massiiviseen, reippaaseen laukkaan, joka keinutti ihanasti. Cobin askeleet rentouttivat mukavasti, ja unohduin taas katselemaan tähtitaivasta.

Minca lähti laukkaan ja veti päätäänsäki pari kertaa alas ja teki pikkuisia pomppuja. Aloin nauramaan. Entiedä miksi, mutta kai tilanne huvitti niin paljon.

Käännyin vilkaisemaan Minkan selässä tasapainottelevaa, hekottavaa Sallia.
- Pysytkö sä kyydissä? hihkaisin nauraen.

Katsoin Valmaa iloisena.
-Toivottavasti! hihkaisin takaisin ja yritin päästä Mincan selässä taaemmas etten putoasi jos poni vetäisi yhtäkkiä päänsä alas.

Vilkaisin takana laukkaavia ja ratsukoita. Onneksi kaikilla näytti menevän hyvin. Painauduin enemmän Pallen tuuheaan harjaan, joka kutitteli kivasti poskiani. Taisimme laukata melko kovaa, sillä huomasin meidän jo saapuvan Kaviopolun päähän.

Nostin laukan muiden perässä, ja reippaisiin peltoralleihin tottunut Fae ei tuntunut pitävän tästä hitaammasta temmosta. Se hyppelehti ja pukitteli aivan kiinni Mirrin hännässä, ja erään pyörähdyspukin jälkeen tammani olikin sivuttain naama pellolle päin, ja sotki sivusuunnassa jonon perässä. Kun yritin kääntää sen turvan kohti Mirrin turvallista takapuolta, Fae singahti eteenpäin suoraan pellolle päin.
"FAE!" karjaisu täytti muuten varsin hiljaisen illan rautiaan tamman tykittäessä pellon poikki.

Muristen käänsin sen ympyrälle, jossa hidastelin sen kiitolaukkaa hieman hallittavammaksi ja ennen kaikkea hitaammaksi. Naamani oli varmasti aivan älyttömän punainen, ja sillä hetkellä toivoin vajoavani Faen kanssa vaikka suohon. Oli virhe lähteä mukaan, emme me sopineet Hallavan porukkaan ollenkaan.

Nautin vauhdista ja pompottavasta kyydistä, joka ei Mirrin selässä kyllä niin pompottavaa ollut.
"Tähdenlento!!!" huudahdin nähtyäni ilmiselvän kirkkaan tähdenlennon ja tapani mukaan suljin heti silmäni ja yritin keksiä toivomuksen mahdollisimman nopeasti...Rakkautta..Unelmien poikaystävä! ajatus yhtäkkiä pomppasi tajuntaani ja hämmennyin siitä itsekin. Sinne meni, toivomus on aina toivomus, mutta mitä hittoa Kukka??

Hidastimme vauhtia. Aleksi ilmoitti, että kohta oltaisiin taas Hallavassa, ja tunnistin pimeässäkin tutun tien. Taputin Dunjaa kiitokseksi mukavasta laukasta.

Takana oli ongelmia. Kettu huikkasi Aleksille, ja Aleksi kehotti kaikkia pysähtymään. Katsoin huolissani Alanaa, jolla tosin näytti olevan tilanne hyvin hallinnassa temppuilevan Faen kanssa.

Nauroin Alanalle ja Faelle ja hidastin laukkaa alitajuisesti yrittäessäni saada Faen ajatuksen voimalla rauhoittumaan.

Olin itsekkin huomannut tähdenlennon. Näkisin vielä kerran jossain muodossa isän.. Hmm. Olisi mahdoton toivomus tai ei, toivoin sitä silti. Miksi en olisi toivonut?

Hätkähdin taas ajatuksistani huomatessani Ketun pysähtymään. Ilmeisesti takana oli ongelmia.

Minca hiljenti onneksi kuuliaisesti raviin ja puuskutti hieman. Käännyin katsomaan Kukkaa joka oli huutanut tähdenlentoa ja Alanaa joka oli jäänyt hieman jälkeen muista.
-Se oli kivaa, sanoin naurahtaen ja siirryin taas taaemmas Mincan selässä.

- Ootellaan rauhassa että tilanne rauhoittuu, Aleksi kuulutti tyynellä äänellä. - Ei ruveta säheltämään ylimääräistä.

"Sä pystyt siihen!" huudahdin Alanalle nauraen, ja katsoin kuin ratsukko sähelsi omiaan muiden odottaessa ihmeissään.

Katsoin itsekkin Alanaa. Vaikka en kauhean hyvin tyttöä tuntenut niin tajusin, että hän ei tilanteesta paljoakaan nauttinut. Kukapa olisi nauttinut.

Kun höyryjunaan verrattavissa oleva tammani suvaitsi vihdoin pysähtyä, ratsastin sen takaisin jonon perälle pahoitellen idioottihevostani. Palautin Faen turvan visusti Mirrin taakse, ja katse maassa seurasin nyt liikkeelle nytkähtänyttä jonoa. Fae olisi halunnut selkeästi jatkaa laukkaa, ja nyt se käyttikin kaiken energiansa koikkelehtimiseen ja pienimuotoiseen pukitteluun. No, sujuisipa se matka näinkin, eikä tamma ollut onnistunut heittämään minua kertaakaan pukittamalla alas lukuisista yrityksistä huolimatta.

Toivoin että Alana saisi Faen rauhoittumaan. Ja toivoin etenkin ettei Alanalle sattuisi mitään, vaikka tyttö saisi varmastikin hevosensa kuriin pian.

- Ootko Alana kunnossa? huolehdin, kun siirryimme taas liikkeelle. Muut hevoset olivat pysyneet ilmeen rauhallisina.

Pakko lopettaa! Pitäkää hauska loppurope! (:

"Hyvin pysyit selässä!" hihkaisin Alanalle rakkaudella, kun tyttö hieman nolona palasi takaisin Mirrin taakse. Taputin issikkaani, tämä oli aina niin kiltisi.

Enää Kukka, Alana ja mä. Palataan tallille, jos Inna vaikka haluais liittyä seuraan? :-)

Olimme pian tallin pihassa. Jalkauduin nopeasti Dunjan selästä.

Valma kyseli jotain kunnostani, ja vastasin olevani aivan kunnossa. Kukan toteamukseen jopa naurahdinkin hieman pettyneesti.
"Well, ei se ole mun eka kerta kun Fae on tyhmä. Tai joku hevonen menee kovaa", lisäsin vielä lopun. Isän kenttähevoset olivat kiltisti sanottuna räjähdysherkkiä, ja keksivät kyllä syyn reippaaseen vauhtiin ihan missä vaan jos selässä ei ollut tarkkana.

Talli alkoi lähenemään, ja jopa ikiliikkujaFae rauhoittui käyntiin asti. Hyvä hyvä.
//hyvää yötä kaikille

Hyppäsin Mirrin selästä nostaen oikean jalkani tämän kaulan yli ja liukuen maantasalle. Kiitin Mirriä runsain rapsutuksin ja lähdin taluttamaan tätä talliin muiden perässä.

Tallin pihassa loikkasin reippaasti alas Faen selästä ja kiikutin sen talliin. Oli sekin kyllä osannut valita oikean hetken tehdäkseen mukavan ensivaikutelman. Ja Inkeri oli kuulemma Hallavan uusi ratsastuksenopettaja. Ties minkä kuvan muut olivat saaneet minun ratsastustaidoistani, ja erityisesti hevosenkoulutustaidoistani...

//een mä ollu lähössä, toivotin vaan hyvät yöt lähtijöille

Aha, hupsis, anteeksi :-D

Talutimme hevoset talliin. Otin Dunjalta heti suitset pois, ja poni iski iltaheinien kimppuun. Aloin harjata ponitammaa pitkin vedoin ja juttelin sille mukavia.

// En tiedä ropeeko kukaan vielä mutta anyway

Istuin tallituvan sohvankulmalla selailen kännykän ruutua mietteliäästi.

// niin mä veikkasinkin ;-) hyvä vaan! Eli kolmistaan juoruilua!

Riisuin Mirrin suitsista ja annoin sille kolme porkkanaa sen karsinalla olevasta pussista ja toivotin sille hyvät yöt. Mirri mussutti jo iltaheiniään tyytyväisenä, eikä kiinnostunut porkkanoista. Sulkin oven ja lähetin ponille vielä lentosuukon. Lähdin kävelemään satulahuoneen kautta tallitupaan.

"Moi Maikki!" tervehdin tallituvassa istuvaa tyttöä ja riisuin kypäräni Mirrin kaappiin ja vaihdoin tallitakinkin pehmeään huppariin.

//ei se mitään :'D

Riisuin Faelta varusteet nopeasti, ja harjauksen jälkeen viskaisin sen hikiselle turkille fleeceloimen päälle. En puhunut sanaakaan, kunhan touhusin mahdollisimman nopeasti. Hevosenikin ymmärsi käyttäytyä fiksusti, ja keksittyi imuroimaan heiniään valtavalla vauhdilla.
"Idiot", tuhahdin sille vielä karsinan ulkopuolelta samalla kun nappasin sen varusteet syliini.

Nelistään, Kukka :-D

Harjattuani Dunjan suukotin sen turpaa.
- Öitä, voipallero!
Seurasin Kukkaa tupaan ja tervehdin iloisesti sohvalla kännykkää pläräävää Maikkia.

Havahduin kännykän näytöltä kun tallitupaan astuttiin sisään. "Iltoja vaan", hymähdin.