Keskiviikko 27.11 klo: 18 ->

"Minne te ootte menossa?"
Kysyin kiinnostuneena, kun Nanna ilmoitti jollekulle tulevansa mukaan taluttelemaan. Ehkäpä? Ääh.. Snezanan mukaan ottaminen olisi vaarallista muille, mutta ehkäpä he huolisivat minut mukaan vain jalkamiehenä. "Mä voisin tulla ehkä mukaan kävellen. Snezana on.. vähän villimpi tapaus." Tajusin lopulta Nannan pahoittaneen mielensä. Hymyilin tytölle, yrittäen saada tuon tajuamaan, ettei se ollut tarkoitukseni.
"Onko teillä oma talli? Varmaan hienoa" Totesin Micille, silmät hämmästyksestä pyöreinä.

Hymähdin Mikille ja lähdin kohti Tintun karsinaa. Kuulin kuitenkin Sallan kommentin ja käännyin hymyilemään tämän suuntaan: "Se olisi mukavaa".
Jatkoin matkaani ja pukkasin matkalla Aleksia kylkeen, tämä näytti hieman eksyneeltä omassa tallissaan kaikkien tyttöjen keskellä.
Tinttu ei reagoinut oikein mitenkään avatessani karsinan oven, katsahti vain pikaisesti minuun ja jäi sitten paikoilleen nököttämään karsinan nurkkaan. "Ai, on huono päivä vai", puhelin tammalle metsästäessäni sen riimun kahleisiin.
Nappasin muutaman harjan harjakorista ja aloin pikaisesti putsaamaan Tinttua.


//muokkasin

//muokkasin

Katsoin Nannaan päin. "Ilmotelkaa kun ootte valmiita."

Puheista päätellen porukka oli lähdössä maastoon taluttelemaan hevosia. Olisin mielelläni lähtenyt mukaan vähän tuulettumaan, mutta 1. Dunja oli tunnilla. 2. Salla oli lähdössä mukaan. Muistin, miten kiusalliselta minusta oli tuntunut olla samassa huoneessa Narnian kanssa, kun olin vielä pitänyt häntä tyttönä, joka ei ikinä haluaisi tutustua minunlaisiini surkimuksiin.

// salla, muokkasin viestiä!

Kai minä voisin ilmoittaa lähteväni mukaan... mutta en oikein tuntenut oloani mukavaksi isossa porukassa. Kenties se oli vain minun hullut kuvitelmani, mutta minusta tuntui, ettää tulisin karttamaan tiettyjä henkilöitä Hallavassa kunnes saisin tutustua heihin paremmin. Enkä se ollut minä, en minä ollut ikinä ennen sairastumistani ajatellut noin. Tiesin, että tämä kuului sairauteeni. Minun puolestani tallissa olisi ollut vain minä, Aleksi, Valma ja Mikki puhumassa toisillemme hevosista tai vapaa-ajasta tai jostain vapauttavasta aiheesta...

"No, voisin minäkin tulla ihan vaan jalan, tai oikeastaan voinhan mä ottaa Pinkin mukaan myös", muutin mieltäni ja katsoin tyttöihin.
"Tule säkin Inka", sanoin Inkalle ja hymyilin nähdessäni, kuinka Pinkki tykkäsi hänestä.
"Joo, on iso kartano, tosi ihana, muttei sopisi suomen kartalle", sanoin Sallalle.

Hitto, Nannakin oli lähdössä! Kumpa joku sentään jäisi... toisaalta en ollut juttutuulella. Tällaisina hetkinä ajattelin vain koko ajan, mitä puhekumppanini ajatteli minusta.

Havahduin ajatuksistani Nannan töytäistyä minua. Päätin lähteä tallitupaan istuskelemaan.

//miule voi tulla sinne puhumaan jos huvittaa, muuten seuraan vaan vierestä teijän ropetusta

-Salla tervetuloa omituisten otusten kerhoon, hymyilin ja huudahdin tytöle. Lähdin kohti satula huonetta hakemaan Astan varusteita.

Melutaso tallissa nousi, ja päätäni särki hieman. Nousin boksin pohjalta ja hiivin käytävälle aikeenani mennä tupaan ja soittaa Mikko hakemaan minut kotiin.

Harjattuani Tintun kävin hakemassa satulahuoneesta sille suitset, suojia tamma tuskin tarvitsisi pienellä kävelyretkellämmi. "Olen valmiina", huikkasin tamman avonaisesta karsinan ovesta muiden suuntaan.

//valmaa.. älä mee, voin jutella siu kaa maastossa, tuu kävelee miu ja Maikin vierelle (: Miust tuntuu et Mikki juttelee vaa Sallalle ja Inkalle..!

"Pinkki on siis sun kasvattisi?" Varmistin vielä. "Snezana tuli mulle vasta Heinäkuussa, ei oo kauaa ehtiny mun omistuksessa oleen.. se on aika tulinen tapaus"
Kerroin ehkäpä enemmän kuin olisi pitänyt, sillä punehduin samantein. Odottelin myös että muut saisivat hevosensa valmiiksi, niin pääsisimme jo lähtemään.

Kun näin pojan hymyilevän minulle, vastasin vielä leveämmällä hymyllä.
"No jos vaadit", naurahdin ja jäin sitten pohtimaan kysymystä, jonka jätin kuitenkin kysymättä.
"Mä voisin ottaa Ranan. Jos te otatte hevoset siis... mutta odottakaa sekunti niin suitsin sen, kun en uskalla riimusta talutella ettei tule yleistä kaaosta", mumisin ja ryntäsin satulahuoneen kautta suitsimaan Ranaa. Tamma avasi onneksi suunsa hienosti, eikä mennyt hetkeäkään liian kauaa kun seisoin jo tallin käytävällä.

Käyn syömässä tosipikanopeesti, sovitaan että Rana ja Inka vaan seurailee teitä, tulen kohta takaisin niin saa lisää vuorovaikutusta peliin.

Muistin nähneeni Valman aikaisemmin tallissa. Onkohan hän vielä täällä?
"Valma! Huhuu, ootko sä jo lähteny" huutelin tytölle.

"Joo, Ivan-hepun kanssa koulutettu, ja perheen kanssa myös tietysti. Ivan on aika tunntettu ratsuttaja", vastasin Sallalle ja päätin sittenki jättää Pinkin talliin.

- Hmm, moi, sanoin Mikille ohimennen. Yritin hymyillä, mutta se oli vain heikko yritys.

"Valma hei, tuu kävelemään meijän kanssa maastoon", yritin vedota poispäin kävelevään tyttöön.

Katsoin maahan.
- Dunja on vikalla tunnilla, mutisin.

Kipsin satulahuoneesta, Astan tavarat käsissäni ja laina kypärä päässä. Ai niin ja olihan päässäni heijastinliivi.

-Venatkaas pieni hetki! Huusin. Varustin Astan viidessä minuutissa ja olin valmis lähtemään.
-Onko kaikki valmiita? kysyin, ja kävelin Astan kanssa melkein keskikäytävälle asti.

"Kyllä sä silti voisit tulla, siitä tulee mukavaa", hymyilin rohkaisevasti tytölle.

"Ai moi Valma, luulin jo että lähdit. Oo kiltti ja tuu meidän kanssa maastoon. Jätän Pinkin talliin, kun tulee niin paljon porukkaa ja sillä on niin reipas käynti." vastasin Valmalle hieman anoen.

"Juu, valmiina ollaan!" huikkasin Maikille ja lähdin taluttamaan Tinttua ponitamman perään.

Nyt sain aikaiseksi hiukan vakuuttamman hymyn, kun sekä Mikki että Nanna pyysivät. Vilkaisin Snezanan karsinalle Sallan suuntaan.
- Kai mä sitten tulen, sanoin.

Minäkin katsoin poispäin lähtevää tyttöä, ja hymyilin aurinkoisesti. "Niin, mikset tulis mukaan?" yritin saada mahdollisimman paljon ystäviä tältä tallilta. Heille en kuitenkaan voisi kertoa totuutta Snezanasta.. nauraisivat minut pihalle.
"Ootteko te kisannut minkä tasosia luokkia? Tammasi näyttää siltä ettei se ihan mikään pertti perushevonen ole." Kysyin Miciltä.

"Jee!" hihkaisin piristääkseni Valman mielialaa.


//Valma, onnea kolmesta tähdestä!!!!

Virnistin vaisusti Nannalle, kun kävelimme pihalle Pinkin perässä.

"Hyvä tyttö", sanoin iloisesti Valmalle ja tarkastelin vaatetustani.
"Ootatko vähän, laitan vaan takin päälle", huikkasin ja rupesin pukemaan sitä. En kuullut mitä Salla sanoi, mutta oletin että se oli suunnattu minulle.

Heh, olipas nopsa ateria ko ette kerenny edes lähtemään...

Rana loi pari hermostunutta katsetta kohti muutamia henkilöitä jotka astelivat tallissa, ja pärskähti. kun painoin käden tamman kaualle, se nojautui minua vasten ja kiedion käteni tamman kaulan ympärille.
"Minun puolestani voidaan kyllä mennä", sanoin. Olin voittamassa rohkeuttani takaisin. Alkujännitys alkoi selvästi taantua kunhan olin puhunut avoimesti Aleksille siitä miten viihdyin Hallavassa.

Mahtavaa porukkaa, lähdimme vihdoin kärjessä Astan kanssa ulos.
-Haluisko joku nopeasti viedä Astan satulan takaisin, en halua sitä, Virnistin ihmisille.

Punastuin Mikin kummallisesta kehusta.
- OK, OK, naurahdin puoliksi itsekseni.

Maiskutin Ranaa eteenpäin, ja tamma asteli keinahtelevaa käyntiään vierelläni tallin pihalle. Onneksi Ranan käynti oli suhteellisen rauhallista, kun kuljin sen vierellä, vaikka ei tamma mitään ilmaiseksi antanutkaan.

Tosiaan, onnea Maikki! edit: tarkoitan tietty että Valma :-)

Lähdin taluttamaan Tinttua Astan perään, tamma näytti piristyneen huomatessaan pääsevänsä liikkeelle ilman satulaa selässään.

"No niin, mennään", sanoin Valmalle ja otin tytön kädestä raahatakseni hänet ulos hevosten perässä.
"Salla, sanoitko sä jotain?" kysyin Sallalta ja hymyilin viattomasti. Ympärillä oli hirveästi hälyä.

- Huii, vinkaisin, kun Mikki tarttui käteeni ja kiskoi minut ulos. Naamani oli varmasti kuin ylikypsä tomaatti, mutta onneksi oli pimeää.

/en minä ole nyt saavuttanu mitään :d

Lopulta törkkäsin ohjat Nannan käteen, sanoi tyttö mitä sanoi, mutta nytten piti kiinni. Nakkasin satulan pois ja vein sen sisälle.

Kävelin hitaasti tallipihalle, odotellen Micciä. Keskustelumme oli mennyt mielenkiintoiseksi. Olin todella innokas oppimaan lisää niiltä, jotka todella tiesivät hevosista jotakin.
"Niin siis kysyin ootteko te kisannu millä tasolla? Pinkki näyttää nimittäin siltä, että osaa jo vähän enemmän kuin tavalliset tuntipollet"

Mieleni olisi tehnyt puhua jollekulle, ehkä eniten Mikille sillä hän oli niin... samanlainen kuin minä, vaikka olimmekin erilaisia. Hänellä näytti kuitenkin olevan muita juttuja meneillään. Rana lohdutti minua ja painoi turpansa niskaani vasten saaden aikaan kylmiä väreitä, jotka liukuivat alas selkääni aina varpaisiin asti. Naurahdin höpsölle tytölleni ja pörrötin sen otsaharjaa hymyillen.

Nappasin Astan ohjat käteeni ja pidin ponista kiinni samalla kun koitin pidätellä Tinttua: "Eikö joku teistä hevosettomista voisi ottaa astaa hetkeksi?" ksysyin epätoivoisesti.

"Mä voin"
Vastain hymyillen Nannalle, ja tartuin ponin ohjiin (?)

Tulin tallista ulos, ja kiitin Sallaa. Hyppäsin Astan selkään.
-Kuka lähtee ekana, mä ajattelin nimittäin jäädä johonkin keskelle huinimaan? Kyselin toisilta.
-Ja pyh sä et oo nähny mitään vielä, virnistin sällille.

"Kiitos", hymyilin tytölle ja sain vihdoin Tintun rauhoittumaan. Tamma olisi jo halunnut jatkaa matkaa.

"Me voidaan mennä Tintun kanssa ekana", ilmoitin ja lähdin kävelemään reippaassa käynnissä kaviopolkua kohti

-Me mennään Nannan jälkeen, huikkasin. Ja lähdin reippaasti ponin kanssa perässä, tosin selästä käsin

Jättäydyin tahallani viimeiseksi ja annoin Ranan lompsia eteenpäin rauhallisesti. Herranjestas minä tarvitsin seuraa. Tunsin olevani ilmaa, kun kukaan ei huomannut minua. Voihan... nyt minä jo olin huomionhakuinen. No eipä siinä mitään, minä kyllä olin ihminen siinä missä muutkin, mutta koskaan sairastumiseni jälkeen en ollut kokenut tällaista seuranhakuisuutta.

Seurasin jonoa ajatuksissani. Nyt minun teki taas mieli kääntyä kenenkään huomaamatta takaisin tallille. Tunsin itseni pieneksi kaikkien suurteen, mahtavien, mielenkiintoisten ja jännittävien tyyppien rinnalla.

"Kiva poni tää Asta" totesin Maikille, ja rapsutin pikkuponia korvan takaa. Kuukaudet Snezanan kanssa olivat opettaneet minua käsittelemään hevosia paremmin. Varsinkin helpompia, Snezana itse kun oli mitä oli.
Siirryin takaisin Micin luokse.

"Joo, me ollaan kisattu ihan laidasta laitaan. Niinkun esteitä ja koulua. Ajattelin että rupean sitä valmentamaan maastoesteille seuraavaksi", vastasin Sallalle ja mietin oliko hän kovakin kisaamaan.

Jutelkaas tytöt keskenäänki, mä halkean kohta

Ja ihan Mikiksikin voi sanoa Salla (:

// hei kaikki ketkä tuntee itsensä yksinäisikis vois kanssa tehä asialle jotain, esim jutella muittenkin kun Mikin kanssa.. Hää ei kuitenkaa repee viitee paikkaa.. mua alkaa kohta ärsyttää valittamine, mie ainaki voin puhuu kenen tahansa kanssa!

Rapsutin Tintun kaulaa ja jatkoin eteenpäin

kiitos, nanna

Kävelin Sallan vieressä ja olin helpottunut, etten ottanut Pinkkiä mukaan. Isolla porukalla oli vaikea pitää itsensä kasassa, kun kaikkialta kuului joitain lauseita, jotka oli tarkoitettu minulle ja jos jätin jonkun huomioimatta, he saattoivat loukkaantua..