Kesäleiri 1.-7.8.2014

Haluatko jättää hyvästit kesälomalle rytinällä? Koko kesän edestä heppailua, polskimista, paarmoja, muurinpohjalettuja, ratsastusta ja kavereita yhdessä viikossa. Hevoset ovat valmiina esittämään parhaimmat rodeopätkänsä isoine mahoineen kolmen viikon laitumella löhöilyn jälkeen! Tervetuloa mukaan!


Leiri järjestetään 1. – 7.8.2014 Hallavan ratsastuskoululla. Ykkössijalla leireilemään ovat vanhat Hallavalaiset, mutta myös uudet ovat lämpimästi tervetulleita. Leirille osallistuminen ei sido muuten mukaan Hallavan toimintaan, vaan voit leirin aikana tutustua kunnolla paikkoihin ja maistella vähän ilmapiiriä. Haluaisitkohan jatkaa mukana Hallavan toiminnassa pitkäksi venyneen tauon jälkeen?



Leiri maksetaan yhdellä piirroksella, tarinalla tai muulla leirin elämää kuvaavalla julkaisulla. Maksu aikaa on elokuun 17. päivään asti. Leiristä saat kesäleiri-merkin ja luvassa myös piirroksia! Ilmoittautua voi mukaan omalla hevosella (karsinapaikkoja vapaana leirin ajaksi) tai jollakin tallin omista sydäntenmurskaajista.
Pohjatarinat ja piirrokset julkaistaan ennen ko. leiripäivää.








1.8.
pe : leirikaste ja yömaasto
la : koulutunti ja poniagility, leirinuotio
su : estetunti ja uitto
ma : 2,5h maasto, lettukestit
ti : koulutunti ja uitto
ke : estetunti ja horsedisko
to : leirikisat
7.8.

Yöpyminen tapahtuu 2-4 hengen teltoissa (joihin voi raahata tallin vintiltä vanhoja patjoja), aamupala ja iltapala tarjoillaan tallituvassa, lounas ja päivällinen Aleksin kämpillä. Yleensä aamupäivän ratsastus tapahtuu (2 ryhmässä?) klo 10 alkaen sen jälkeen kun hevoset on ensin metsästetty laitumelta, ja iltapäivän ratsastus klo 17 alkaen. Vapaa-ajalla voi käydä uimassa läheisessä joessa, heittää tikkaa, pelata sulkapalloa/jalkapalloa/mölkkyä tms, hoidella hevosia tai löhöillä vaikkapa riippukeinussa.

Ilmoittaudu 3.8. mennessä!

Poniryhmä
- Saara ja Jori
- Maikki ja Asta/Bee
- Salli ja Minca/Dunja/Darli
- Satu ja Meira
- Topias ja Kyyhky

Hevosryhmä
- Salla ja Snezana
- Inka ja Sissi
- Katri ja Pinokkio
- Nathaniel ja Darcy
- Seera ja Nikita

Huom!
Leireilystä pidetään kaksi roolipelikertaa, joille voi vapaasti osallistua!
2.8. La: leirinuotio klo: 19
5.8. Ti: uitto klo: 17

Moi!

Osallistuttaisiin Jorin kanssa leirille, mikäli vaan mukaan päästään

- Saara (Sachiyo)


Mukana! (:

Kuka hullu luulisi ettei Maikki olisi mukan. Mä en tiedä pitääks toivoo jotain hevosia, mutta Asta& Bee (:

Tää oli kyllä täysin arvattavissa (; saat sitten mennä osan tunneista astalla ja toiset beellä (:

/ mä sitten haluun vaan ilmoittaa et mul on 2.8 kanikisat joten juttu illalla voi olla sen mukaista d:  ja samalla pakkaan leirille tavaroita leiri alka 3.8 joten seuraavalle ropwlle en pääse.

selma!

Koska mua ja Snezanaa ei saa pois vaikka kirveellä uhkais, mä ja tammamamma ollaan mukana :D! Toivotaan että tuo neiti jaksaa extrapullamahansa (laidunkausi & tuleva varsa) kanssa pysyä muiden menossa mukana, mutta luonteensa vuoksi en kyllä ihmettele jos pysyykin

tervetuloa mukaan pulskien ponien kerhoon ;D

Oi jee tähän pystyi vielä osallistua!! Luulin että myöhästyin :-D Mutta, mä haluan tietysti mukaan Sissillä!


Joo kerkee vielä (;

Kaipa mäkin nyt sitten tuun mukaan Pinokkiolla

tervetuloa <:

Moikka!
Pääsisinkö mukaan Darcylla? <:

Tottakai pääset, tervetuloa (:

Oi pääsisinkö mäkin mukaan? ja toivoisin Mincaa, Dunjaa ja mun kultsia Dralia :3

Pääset tottakai (:

Voisinko osallistua leirille vaikka Nikitalla? (:

Juu voit, tervetuloa (:

Haha, kait reilut täysi-ikäisetkin ovat tervetulleita? ;'D
Nooh oltaisiin mieluusti Meiran kanssa tulossa mukaan!

Tottakai, tervetuloa vaan mukaan! <:

Topias Kyyhkyn kanssa mukaan :-)

oukkidoukki (:

telttaryhmät arvottu puolueettomasti
Aurinko porotti kuumana pilvettömältä taivaalta. Lämpötila kohosi 29 asteeseen varjossa, en halunnut edes ajatella kuinka kuuma auringossa oli. Kello alkoi tulla viisi ja kesäloman viimeinen ratsastusleiri virallisesti alkaa. Porukkaa oli kyllä valunut paikalle jo heti aamusyötön jälkeen. Teltat oli pystytetty, telttakaverit päätetty, hevosia käyty rapsuttelemassa, aurinkorasvaa levitetty kavereiden selkiin ja pari uutta yksäriä majoitettu vapaisiin karsinoihin. Nyt porukka oli kokoontunut innoissaan odottavaksi röykkiöksi tallin eteen. Tallustelin paikalle leveästi hymyillen ja tarkastelin porukkaa. Suurin osa kasvoista oli tuttuja Hallavalaisia, osa hieman uudempia Hallavalaisia ja sitten pari muualta tullutta. Olin puhunut kaikkien kanssa aikaisemmin tänään kysellessäni kuulumisia ja esitellessäni paikkoja.
Pidin pienen alkupuheen, jolla toivotin kaikki tervetulleiksi, kävin hieman ohjelmaa läpi ja esittelin isosiskoni Jennin, joka oli ollut koko leirikesän auttelemassa ja huolehtimassa muun muassa leiriläisten ruokkimisesta. Sitten oli leirikasteen aika. Jenni kävi viemässä leiriläiset tallin vintille ja pelotteli heitä asiaankuuluvin menoin. Minä kävin sillä aikaa hakemassa tallista Pallen ja Dunjan, jotka odottivat karsinoissaan suitsittuina.

Jenni toi ensimmäiset kaksi leiriläistä, Maikin ja Katrin, alas vintiltä silmät sidottuina ja ratsastuskypärät päässä. Tytöt kikattelivat innoissaan ohjatessamme heidän kätensä hevosten karvoihin. Ensimmäisenä tehtävänä oli tunnistaa hevonen. Maikki alkoi tunnustella Dunjaa joka puolelta Katrin tehdessä samoin Pallelle. Dunja tunnistettiin lyhyeksi kynitystä harjasta ja Palle pitkistä vuohiskarvoista. Seuraavaksi vuorossa oli ratsaille nousu. Tyttöjen suut loksahtivat auki kuullessaan tämän. Sokkona satuloimattoman hevosen selkään? Naureskelimme Jennin kanssa tyttöjen ilmeille ja punttasimme heidät hevosten selkiin kiljahdusten saattelemina.

Lähdimme taluttamaan hevosia kohti metsää. Minä Pallea, jonka selässä keikkui Katri ja Jenni Dunjaa, jonka harjaan oli takertunut Maikki. Pujottelimme läheisessä metsikössä pensaiden ja pienten puiden välistä, siten että lehdet kutittelivat selässä matkustajia. Ylitimme käynnissä muutaman kaatuneen puun ja tytöt saivat pitää kunnolla harjoista kiinni kun ponit nostelivat jalkojaan. Seuraavaksi ratsastimme tallin läpi tuntsarikäyvänän päädyn ovesta yksärikäytävän päätyovelle. Katosta oli ripustettu roikkumaan karkkeja, joita tytöt saivat yrittää sokkona napata minun ja Jennin huudellessa ohjeita namujen suunnasta. Ulos päästyämme käskimme tyttöjä pitämään kunnolla harjoista kiinni, sillä hoputimme hevoset raviin ja matkasimme hiekkatietä pitkin uittopaikalle joenrantaan. Kaksi vesipetoinakin tunnettua hevosta ryntäsivät polskien veteen ja kastelivat kirkuvat tytöt läpimäriksi.
Matka jatkui takaisin tallille päin hitaassa laukassa ylittäen pari pikkuestettä, jotka oli pystytetty hiekkatielle. Tallipihasta talutimme hevoset käynnissä korokkeelle purukasan reunalle. Viimeisenä tehtävä oli suorittaa maailmanympärysmatka hevosen selässä ja tulla alas hevosen oikealta puolelta yhtäaikaisesti. Maailmanympärysmatkan tytöt suorittivat mallikkaasti, mutta alas laskeutuessa heitä odottikin yllätys. Maa oli hieman kauempana kuin olivat odottaneet, sillä hevoset seisoivat korokkeella, eikä maa ollutkaan mukavaa ratsastuskentän hiekkaa, vaan pehmeää ja upottavaa purua, johon hypätessään menetti tasapainonsa välittömästi. Uintireissun jäljiltä yhä märkiin tyttöihin puru tarttui joka puolelle. Nauroimme Jennin kanssa hervottomasti, tyttöjä se ei huvittanut niinkään. Siteet sai ottaa silmiltä ja käydä vesiletkun luona suihkuttamassa purut pois iholta.

Tytöt jäivät imeskelemään metsästämiään karkkeja hakiessamme seuraavat uhrit alas tallin vintiltä. Tällä kertaa tytötkin nauroivat täyttä häkää kun toisen kierroksen päätteeksi Seera ja Inka tupsahtivat purukasaan ja saivat vaalean lastupeitteen iholleen.
Tähän tapaan leirikaste vietiin loppuun, kikatellen, kiljahdellen, purukasaan tömpsähdellen ja jokeen hevosen selästä tippuen.



Yömaastoon lähdettiin odottavissa tunnelmissa, kukin omalla hevosellaan kellon näyttäessä yhtätoista. Reittimme mutkitteli pimeiden metsien ja sumuisten peltojen poikki. Ravailimme hiekkateitä ja kahlasimme pariin otteseen pronssijoen yli. Hevoset olivat varsin pörheinä kuunnelessaan kesäyön ääniä ja maistellessaan sumuista ilmaa. Takaisinpäin tullessa uskaltauduimme ottamaan leikkimielisen laukkakilpailun pellon poikki. Darli ja Asta päättivät ottaa ilosta kaiken irti ja ryöstäytyivät pukkilaukkaan singoten Maikin ja Sallin lähimpään pusikkoon. Onneksi maa oli pehmeä ja ponitkin rauhoittuivat hetken maanittelun jälkeen kiinni otettaviksi. Tytöt kipusivat takaisin selkään ja loppumatka sujuikin sitten selkeästi rauhallisimmissa merkeissä.

Sen yhden maksun lisäksi saa sitten tehdä ihan niin paljon kuvia ja tarinoita leiristä kun vaan sielu sietää! Varsinkin siitä, mitä leirin vapaa-ajalla puuhaillaan ois ihan mahtava lukea tarinoita (:

~ SALLIN LEIRIPÄIVÄKIRJA ~
Tänään alkoi kauan odotettu leiri Hallavassa. Leirin ajaksi yövyn Katrin kanssa ja Katriin aijon vielä paremmin tutustua. Hän vaikuttaa mielenkiitoiselta ja hauskalta persoonalta.
Leirillä haluisin mennä ainakin Mincalla ja Dunjalla, mutta tietysti Darlilla!! Darlista oli tullu laitsalla aika iso vaalee pallo joka lyllertää.
Leiri alko leirikasteella ja mä olin aika viimesessä päässä menossa ja jännitti aika paljon, mutta se oli tosi hauska! Puruista en tietenkään hirveesti tykänny, mutta kaikki oli muuten tosi hauskaa ja jännää!
Mentiin myös yömaastoon ja ai että oli ihanan näköstä kun oli pilvetön taivas ja aurinko laski mäntyjen taakse. Darlilla oli koko ajan meno päällä ja se olis koko ajan hallunnu laukata, mutta onneks edellä menevän hevosen häntä oli eessä niin ei päässy lähtee käsistä, mutta se hän kostautui laukatessa! Poni innostu Astan kanssa ja me Maikin kanssa kiikutaan selässä ja muksmaks ollaan maassa. Onneks ei mua ainakaan hirveesti sattunu eikä vissin Maikkiakaan. Tilanne kyllä vähän nauratti. Lopuks Darli oli oikein nätisti.
Annoin vielä porkanoita ponille ja juteltiin hetki muiden kanssa ennen nukkumaan menoa. Katri kävi melkein heti nukumaan, mutta mäen saa unta ollenkaan ja kirjottelen tätä tässä nyt. On ollu tosi kivaa huomenna jatkuu!!

-- lisää Sallin leiripäikystä tulossa laatu on sitä taattua puhelin laatua että nauttikaa --

Lauantai aamu alkoi pilvisenä ja ihanan tuulisena. Raikas viileä tuuli sai koivujen lehdet lepattamaan ja leiriläiset huokailemaan helpotuksesta. Aamupalapöytä täyttyi unisista leiriläisistä, vaikka joukkoon mahtui kyllä muutama aamuvirkkukin, jotka olivat jo ehtineet käydä aamu-uinnilla pronssijoessa.
Selitin aamiaisella päivän ohjelman. Ensin haettaisiin hevoset yhdessä laitumelta ja sitten poniryhmä alkaisi laittaa ratsujaan kuntoon. Sillä aikaa hevosryhmäläiset pääsisivät paiskimaan töitä karsinoiden siivouksen merkeissä. Yhdeltätoista olisi sitten hevosryhmäläisten aika kavuta ratsaille ja poniryhmäläiset saisivat siivota loput karsinat huolehdittuaan ensin ponit takaisin laitumelle.

Tämän aamuiset tunnit olivat varattu täydelliselle koulurääkille. Molemmat ryhmät saivat aloittaa keventämällä ilman jalustimia, mikä aiheutti nurinaa mukavuudenhaluisissa leiriläisissä. Pienten välikäyntien jälkeen jatkettiin harjoitusravissa - ilman jalustimia tietenkin - ja otettiin muutamia siirtymisiä ja tempon muutoksia ennen kuin alettiin harjoitella pohkeenväistöä. Ensin pari kertaa käynnissä ja sitten harjoitusravissa. Kun pohkeenväistö sujui mallikkaasti uraa pitkin molempiin suuntiin, siirryttiin haastavampaan pohkeenväistötehtävään. Kulmaan 8m voltti, lyhyen sivun keskeltä keskihalkaisijalle, suoraan pari metriä, pohkeenväistöä R:ään ja uralla laukannosto.
Vaadin jokaiselta ratsukolta tasonsa mukaista liikettä. Pinokkio ja Sissi laitettiin ottamaan pitkiä ja tahdikkaita väistöaskelia ja energisiä takajaloista kunnolla ponnistavia laukannostoja. Astalta ja Minkalta sen sijaan pyydettiin suoruutta ja täsmällistä oikean laukan nostoa.

Tunnin lopussa leiriläiset olivat hikisiä ja uupuneita, mutta monien kasvoilta piastoi myös onnistumisen riemu.



Iltapäivän ohjelmaan kuului poniagility. Kävimme ensin porukalla rakentamassa pikkulaitumelle radan, joka sisälsi muutamia esteitä, laatikon jonka päälle hevosen pitäisi mennä seisomaan, lepattavan muovisuikale tunnelin, ylitettävän pressun, tötteröpujottelun ja puomikujan. Aloitimme ensin perus maastakäsittelyjutuilla, jotta saimme ponit ja hevoset kuuntelemaan elekieltä eli seuraamaan ihmistä, pysähtymään, peruuttamaan, kääntymään ja väistämään.
Sitten jokainen sai mennä vuorollaan kokeilemaan erilaisia poniagility esteitä. Osa suoritti radan taluttaen, toiset pyytäen kuuliaisia hevosia seuraamaan.
Iltapäivä kuluikin tällä tavalla rennoissa meiningeissä laitumella hevosten kanssa pyörien. Illalla olisi sitten vuorossa leirinuotio.

Kuvia saa sitten kopioida hevosten päikkyihin/omille sivuille halutessaan (:

Sallan & Snezanan leirikommellukset


Osa yksi: Yömaastossa
Kun leiriporukka hiipi talliin keskellä yötä, pystyin päättelemään miltä se tuntui hevosten mielestä. Ainakin Snezana oli päättänyt olla oikein erityisärtsy, kun olin kerran keskeyttänyt sen kauneusunet. Olin lievästi täpinöissäni, sillä ulkona oli mitä maagisin sää. Lähes pilveettömällä taivaalla möllötti kaunis täysikuu, eikä lämpötilassakaan ollut moittimista. Olin päättänyt silti vetää varman päälle, ja pukea hupparin topin suojaksi kylmää yöilmaa vastaan. Neiti Kiukkuinen aka Snezana oli selkeästi se hevonen joka piti ääntä. Tosin talli raikui jo valmiiksi leiriläisten vitsaillessa ja nauraessa kovaan ääneen. Mä olin omissa oloissani, pääosin siksi että tamman kuntoonlaitto oli taas kerran niin ylitsepääsemättömän kamalaa, ettei se viitsinyt edes paikallaan pysyä.

Sain kaikesta huolimatta Snezanan valmiiksi ajoissa, ja talutettua tallipihalle. Siinä vaiheessa kiitin itseäni hupparin pukemisesta, sillä lämpötila oli selkeästi romahtanut tallissa puuhailun aikana. Asetuimme omalle paikallemme jonossa, ja lähdimme letkan mukana talsimaan eteenpäin. Kaikeksi ihmetyksekseni Snezana ei heittänyt minua alas! Tosin kun eräänkin mutkan takaa hyppäsi säikähtänyt lintunen, ratsunikin luuli hetken olevansa säikähtänyt lintunen ja yritti selkeästi lähteä lentoon. Siinä oli pitelemistä kun tamma hyppäsi sivulle äkkinäisesti, mutta onneksi (melkein) kaikki muut hevoset pysyivät rauhallisina eikä tammakaan sitten enään jatkanut törttöilyään. Loppumatkan supatinkin enemmän tai vähemmän Inkan ja Maikin kanssa jonninjoutavista asioista.

Kun iltamaastosta oli selvitty ja hevoset laitettu kuntoon, vetäydyin majapaikkaani. Olin saanut telttatovereiksi Maikin ja minulle entuudestaan tuntemattoman Saaran, joka omisti suloisen vuonohevosruunan. Maikki jaksoi valvottaa sekä minua että Saaraa hauskoilla ja hulluilla jutuillaan melkein kello neljään asti, mutta jostakin kumman syystä en ollut kuin iloinen. Eikös leirillä kuulukkin valvoa myöhään

Estetunnilla hyppäsimme rataa, jokainen oman taitotasonsa mukaisella korkeudella. Kuvassa Saara ja Jori

Iltapäivällä kävimme uittelemassa hevosia hieman kauempana järvessä..

~ Sallin leiripäiväkirja ~

Moikka! En jaksanu eilen kirjotella kun olin niin väsänyt ja meillä oli hauskaa Katrin kanssa teltassa. Ratsastelut meni tosi hyvin ja oli tosi hauskaa!
Tänään oli estetunti. Hyppäsin Darlilla ja se meni tosi kivasti. Hyppäsin 60-80cm esteitä, kun en vielä kummonen hypppääjä ole. Oikein hyvin kuitenkin meni! Leirillä on ollu tosi hauskaa ja oon viihtyny tosi hyvin. Huomenna jatkuu taas! Ootan innolla mitä tapahtuu!

Maanantai aamuna leiriläiset saivat nukkua pitkään, sillä maastoreissuun lähdettäisiin vasta yhden aikaan. Osa leiriläisistä skippasi aamiaisen kokonaan ja heräili vasta lounaalle yhdeltätoista. Kun mahat oli ahdettu pullolleen, lähdimme kaikki yhdessä hakemaan hevosia laitumelta.
Päivä ei onneksi ollut kovin kuuma, mittari näytti noin 24 astetta, mutta raikas tuuli sai sen tuntumaan hieman viileämmälle. Hevoset eivät meinanneet antaa ollenkaan kiinni ja niitä jouduttiin maanittelemaan kauraämpäreillä useampaan otteeseen.
Nappasin itselleni Halin, joka ei ollut saanut kunnolla liikuntaa melkein kuukauteen. Tamma oli vain lomaillut laitumella tuntihevosten juostessa leiriratsuina.

Satuloituamme hevoset pakkasimme muutamien ratsujen selkään satulalaukut, joissa kannoimme vesipullot sekä eväät. Suitsien päälle pistettiin riimut ja riimunnarut laitettiin keikkumaan mukaan hevosten kaulojen ympärille. Sitten olimme valmiina lähtöön monituntiselle pikku vaelluksellemme.

Etenimme pääasiassa käynnissä ruohottuneita metsätitä pitkin, jolloin leiriläiset pystyivät kulkemaan parijonossa toisilleen jutellen ja rauhassa maisemia katsellen. Toki otimme myös muutamia rauhallisia ravi ja laukkapätkiä, mutta hevoset olivat kuumuuden takia sen verran laiskalla tuulella, että ne jäivät melko vähäisiksi.
Reittimme mutkitteli luonnonkauniissa maisemissa kuusi- ja sekametsien läpi, kesantopeltojen reunustoja, muutaman kallion poikki ja välillä pronssijokea myötäillen. Evästauko pidettiin puolentoista tunnin ratsastuksen jälkeen erään lammen rannalla. Hevoset käytiin juottamassa ja sitten ne sidottiin riimuistaan puihin kiinni ja heiniä mussuttamaan siksi aikaa kun leiriläiset söivät eväitään ja huljuttelivat jalkojaan lammessa.

Matkaa jatkettiin taas uudella puhdilla ja kotiin päin tultaessa otimme melko vauhdikkaan laukkapätkän pitkällä suoralla. Loppumatka jatkettiinkin sitten taas käynnissä hevosten puuskuttaessa hikisinä eteenpäin.

Takaisin tallilla hevoset olivat rättiväsyneitä, mutta leiriläiset eivät niinkään, joten kun hevoset oli hoidettu, ja pieni hengähdystauko pidetty, passitin leiriläiset pesemään loimia ja satulahuopia pronssijoen mattojenpesulaiturille.
Illalla palkintona odotti sitten maittava annos lettuja kermavaahdolla ja mansikkahillolla.

Meininki on muuttunut ihan täysin sitten ensimmäisten päivien. Aluksi kaikki oli kaikin puolin outoa, vaikka omaksuinkin roolini kummallisena naamaripäänä, joka huokui ympärilleen vihreää erilaisuuden löyhkää. Tuijotin muita hiljaa turvallisen matkan etäisyydeltä, kunnes en enää voinut pidätellä nauruani kuvitellessani jokaisen henkilön kasvojen tilalle Sauli Niinistön käsittämättömän ilmeväännöksen. Ja kun he puhuivat keskenään, se ilme ei sopinut yhteenkään lauseeseen tai eleeseen, ja kaikki näytti niin sekavalta, etten voinut kuin nauraa mielikuvalle siitä, millaista olisi jos presidenttimme tapaisi itsensä heppaleirillä. Kuvitelkaa nyt: ne haaleat silmät, jotka on leväytetty niin auki kuin mahdollista, vaikkei tiettyä tuijotuksen aihetta edes ole, ja se omituinen suu, hieman raollaan, vähän mutrussa, leuka tönkösti rintaa vasten, ja ne lukemattomat kurttukuonokoiran juonteet, jotka ikä on jättänyt jälkeensä, vääntäisi herra presidentti kasvonsa sitten millaiseen ilmeeseen tahansa. Ja ne samanlaiset hämmentävät ilmeet toisiaan vastassa, eikä kumpikaan tiedä miten tulkita toisen kasvoja.

Ja jossain vaiheessa jätin naamarin, mutta koska se tuntui alastomalta, kietaisin silmieni alapuolelle suuta muistuttavan huivin ja silmilleni aurinkolasit, jotka peililasistaan ja hienoisesta soikeudestaan huolimatta toivat mieleen takavuosikymmenien rokkarihipit. Samoilla meiningeillä jatkoin muutkin päivät, lukuun ottamatta iltoja, jotka viihdyin vampyyrihampaiden ja punaisten piilolinssien kera.

Hevoset ovat paljon mielenkiintoisempia kuin muistin. Ne ovat yksittäisiä persoonia, joilla on sinusta mielipide, joka muuttuu tekojen ja tutustumisen kautta. Toisaalta kyllästyn lurppahuulisiin löhöpöhöttäjiin ja palaan aina uudelleen jopa ilkikurisen karatehepan kaveriksi. Ei Nikita nyt niin karateheppa ole, mutta nimestä tulee mieleen salaperäinen aamuhämärän ninja, ja toisinaan poni myös tuijottaa minua kuin seuraavaa kohdettaan. Mystisesti analysoiden ja arvioiden, mutta välillä kiinnittäen huomionsa johonkin ihan muuhun, etten vain pääsisi epäilemään mitään.

Toistaiseksi olen pärjännyt Nikitan kanssa mainiosti. Meillä molemmilla on nopeat liikkeet, mutta olen valppaampi ja tiedän mitä odottaa. Sillä tavalla hankalammatkin ja epämiellyttävämmät yhteishetkemme ovat leikkimielistä peliä, kunhan vain minä voitan lopulta. Kaikista epämiellyttävintä tässä hevostouhussa kuitenkin on kypärä. Leväpehkoni ei suostu joustamaan, ei katoamaan, eikä taipumaan muutenkaan inhimillisesti niin että turvakoppa istuisi otsalleni ergonomisesti. Niinpä joudun valitsemaan kerta toisensa jälkeen sen kaikkein suurimman kypärän, joka korostaa vartaloni hentoutta, kamalaa naisellista heiveröisyyttä. Vaikka eihän se ole. Ei naisellinen eikä heiveröinen.
Joskus paitani on täynnä reikiä, niin täynnä että se näyttää pelkistä naruista solmitulta, ja siis sellaiselta sen pitääkin näyttää, mutta pointtini on sen helvetillinen käyttäytyminen talliympäristössä. Takerrun joka paikkaan, suitsiin, jalustimiin, kuolaimiin… Olen myös yhtä mittaa revittynä ovenkahvoissa, ilmoitustauluissa ja muissa ihmisissä. En muista milloin viimeksi olisin havahtunut siihen, kuinka paljon kontakteja otan ympäristöni ärsykkeisiin ja toisiin henkilöihin, kuin nyt, kun tajuan sen kiskoessani paitaani takertunutta väkijoukkoa kuin kalaverkon kanssa uiva valas.

Yllättävä fakta: osaan ratsastaa. Pysyn tukevasti hevosen selässä ja osaan kiskoa naruista ja käyttää jokaista raajaani erikseen erilaisten toimintojen saavuttamiseksi. Ongelma on kuitenkin Aleksin mukaan siinä, että pysyn liian tukevasti hevosen selässä ja kiskon liian kovakouraisesti naruista ja käytän jokaista raajaani liian voimakkaasti. Huomaan sen kyllä karatekonistani, joka reagoi jokaiseen liikkeeseeni. Olen kuitenkin kehittynyt suunnattomasti ja pikku hiljaa hevosen selästä signaalien lähettäminen alkaa palautua mieleeni. Termit ovat hukassa ja kaikesta loogisuudestaan huolimatta minulle pitää avata heppaslangia uudelleen ja uudelleen. Yhteistyömme Nikitan kanssa ei ole laisinkaan toivotonta, sillä keskittymiseni on vahva ja voitontahtoni luja. Minun tehtäväni on päihittää karateheppa lukuisista väärinymmärryksistä ja erimielisyyksistä huolimatta ja tärkein sisäistämäni selätystaktiikka on: ”Vähemmän on enemmän”.

Ratsastusaktiviteettien lisäksi nautin suunnattomasti kärpäsistä. Seison keskellä tallitupaa kuin linnunpelätti ja yritän pelkillä tuntoaistimuksilla laskea kuinka monta kärpästä kehollani on. Yleensä saan laskettua pari vähemmän kuin todellisuudessa, mutta joskus ennakoin ja osun oikeaan. Toisinaan veikkaan yläkanttiin ja jään kiinni puffaamisesta. Maikki on hilpeä heppu, ja hän osaa ottaa kärpäsistä ilon yhtä hyvin irti kuin minäkin. Leirin muutkin henkimaailman olennot ovat kerrassaan huikeaa sakkia.
Telttakaverini Satu ja Inka ovat vähän pelottavia. Satu hiippailee omissa oloissaan ja juttelee usein Aleksin ja Jennin kanssa, ja joskus yhteisten aktiviteettien aikaan hän vaikuttaa liian innokkaalta ollakseen niin paljon muita vanhempi. Toisaalta hän ottaa myös minut huomioon ja kohtelee minua kuin ihka oikeaa ihmistä, mutta se saa minut tuntemaan itseni pikkulapseksi jolla on laastari otsassa eikä osaa hankkia ystäviä. Satu on kuitenkin mielettömän hyvä ratsastaja ja tietää kaikesta kaiken.
Inka on pelottava. Kun kysyin hänen nimeään ja jotain muuta yksinkertaista, hän vaikutti siltä, kuin olisin uhannut tappaa hänen perheensä. Hän tuijotti minua suurilla silmillään ja pysyi hiljaa, kunnes lopulta vinkaisi hiljaisen vastauksen ja hengitti katkonaisesti. Hänelle oli ensimmäisenä päivänä turha kertoa vitsejä tai ylipäätään mitään, jos ei halunnut ottaa riskiä että tyttö juoksisi karkuun eikä enää tulisi takaisin. Muiden ihmisten seurassa Inka oli huomattavasti vapautuneempi, eikä hän enää vaikuttanut viattomalta karitsalta, jonka kohtalo oli tulla uhratuksi jumalille. Kun puhuin jotain, hän pysyi vaiti, kunnes lopulta löysimme jonkun yhteisen keskustelunaiheen ja meistä saattoi jopa tuntua että puhuimme toisillemme.

Yhtä piirrettä rakastan Inkassa eniten, vaikka toisaalta se tekee hänestä pelottavan. Kyse on säikähtäväisyydestä, herkkyydestä ja pelokkuudesta. Minä en ole se, joka ensimmäisenä haluaa traumatisoida hänet, mutta en tiedä mielekkäämpää tapaa herätä aamulla kuin kiljaisu ja pakokauhuinen vinkuminen ja hyperventilointi. Tämän tietysti aiheutti tappaja-apinani, josta ”unohdin” mainita ensimmäisenä iltana, mutta sankarin roolin ottaminen heti aamusta on parempaa kuin tappajan roolin ottaminen heti aamusta. Mikrotuore fakta. Tiedän kyllä että pakokauhuun herääminen oli alun perin minun syytäni, koska raivoapina on lähiomaiseni, mutta ilman minua Inka olisi kuollut pelosta. Näin sen silmistä.
Ja pian koko leirikansa oli herännyt ja pääsin roikottamaan karvaista herätyskelloa jalasta kaikkien ympäröimänä sanoen sankarillisella äänellä: ”Ei hätää, se on nyt eliminoitu”.

Enkeliniminen poika nauroi jutuilleni ja se teki hänestä leirin parhaimman tyypin. Hän oli outo, salaperäinen ja jotenkin synkkä, ja tunsin heti yhteyden huumorintajussamme. Se saattoi olla illuusio, mutta jotenkin ihanan demoninen virne tuon enkelipojan sädekehäkasvojen takaa kuitenkin pilkisti ja se sai minut hysteerisen kiinnostuneeksi mitä tuo poika piti sisällään.
Salla on vähän pelottava, ja joskus jopa raivostuttava, mutta se johtuu ehkä pienestä mustasukkaisuudestani sitä kohtaan, että hän tuntee kaikki ja käyttäytyy melkein kuin omistaisi koko paikan. Ja minä tunnen itseni vieraaksi ja ulkopuoliseksi avaruusolennoksi, josta leijailee vihreä erilaisuuden lemu. Toisaalta nautin siitä. Nautin katseista ja kysymyksistä, kysyvistä ilmeistä ja vilkuilevista silmistä, mutta sitäkin enemmän nautin ihmisistä, jotka erilaisuudestani huolimatta kohtelevat minua kuin ihmistä muiden joukossa, kuitenkin ottaen huomioon persoonallisuuteni, kuten he voisivat ottaa huomioon muidenkin ihmisten kohdalla. Se saa minut nauttimaan olostani ja viihtymään nahoissani. Mutta liian tavalliset ihmiset ovat liian tavallisia ihmisiä. Tylsiä, joihin en jaksa kiinnittää huomiota. Kapeakatseiset ja kamalat kalkkikset ovat inhokkejani ja nautin heidän ilmeistään erityisesti. Halveksuvista kasteista, jotka liukuvat nenänvartta pitkin ja valuvat sieraimesta kuin räkä. (räkä ei valu nenänvartta pitkin, mutta älkää antako sen häiritä). Rakastan pelottelua, hämmennystä, kaaosta ja kysymyksiä. Tietysti on ero siinä miten kohtelen ystäviäni ja siinä miten kohtelen konservatiivisia kakkapäitä.

Mutta leiri on aivan mahtava. Kakkapäitä ei ole. Vähän vain kummallista sakkia, joka tykkää heilua hevoskansan kavioissa. Toivon todella saavani täältä kavereita.

Iltanuotiot on lemppareita, koska saan rämpytellä kitaraani ja kertoa kummitustarinoita.

Tänään meillä oli koulutuntien aiheena keskiaskellajit ja etuosakäännös. Aloitimme tunnin reippaassa käynnissä puolipitkin ohjin ja teimme askeleen lyhennyksiä ja pidentämistä lähinnä istunnalla. Lämmittelyravit otimme nekin puolipitkällä ohjalla tehden paljon taivutuksia pääty-ympyröillä käyttäen johtavaa ohjaa ja antaen ulko-ohjan roikkua pitkänä, jolloin hevosilla oli tilaa venyttää kaulaansa ja kylkeään kunnolla.
Aloimme pikkuhiljaa kerätä ohjia käteen ja hakea hevosia ulko-ohjan tuntumalle tehden nopeita tempon muutoksia uraa pitkin. Kun hevoset alkoivat olla kuulolla, otimme heti perään laukkaa. Päätyihin ympyrät kootussa laukassa ja pitkällä sivulla sitten pikkuhiljaa keskilaukkaa tuntumaa vasten. Mitä paremmin ratsukoilla meni, sitä pienemmät ympyrät ja kunnollisemmat keskilaukat heiltä vaadin.

Laukkatehtävän jälkeen pidettiin välikäynnit joiden aikana hevoset saivat hengähtää ja ratsastajat pyyhkiä hikeä silmiltä. Sitten jatkettiin hitaammassa tempossa. Tein tötteröistä kentän keskelle neliön, jonka jokaiseen kulmaan tuli tehdä etuosakäännös. Suorilla reipasta keskikäyntiä.

Loppuravien aikana en antanutkaan ratsastajien antaa hevosille pidempää ohjaa, vaan taivuttelut suoritettiin kunnollisessa paketissa ja suuntaa vaihdettiin moneen otteeseen lävistäjällä, jolla ratsastettiin keskiravia hyvällä tuntumalla. Sen verran armoa annoin, että ratsastajat saivat sentään keventää.

Loppukäynnit menivät uupuneena löntystellen ja tunnin jälkeen sekä hevoset, että ratsastajat joivat litroittain vettä.

Loppupäivä sujuikin sitten leppoisissa merkeissä syöden ja muuten vain hengaillen. Illalla lähdimme uittelemaan hevosia.


//tablet kadoksissa, en saanut siis vielä kuvia tehyä..

Aamu alkoi sillä, että kävimme rakentamassa tallin ympärille pienen maastoesteradan.


1. Lähtöesteenä tallipihan banketti ylöpäin. (valmiiksi rakennettu)
2. Niitimme heinät yhdestä kohtaa pellon ojaa ja laitoimme etupuomin, jotta hevoset erottaisivat ajoissa hyppykohdan.
3. Raahasimme lahon tukin pellolle esteeksi.
4. a) ja b) Metsäpolulle teimme kahden esteen sarjan muutamasta kaatuneesta puusta, joista teimme korkeammat naulaamalla niihin kiinni kuusenhavuja pystyasentoon.
5. Etsimme pronssijoen rannasta sopivan kohdan ns. banketiksi, jossa hypätään suoraan matalaan veteen. Vedestä pääsee laukkaamalla toiselle rannalle.
6. Veimme muutaman kuivaheinäpaalin muuriksi.
7. Etsimme pronssijoesta matalan kohdan, josta voi helposti laukaa veteen ja vastarannalla pois.
8. Teimme metsäpolulle pienen portin parista laudasta
9. Tallipihan "maaliin" hypättäisiin bankettia pikin alas





Kun rata oli rakennettu, söimme välissä lounaan ja laitoimme sitten hevoset valmiiksi. Ensimmäisenä hyppäsivät poniryhmäläiset. Alkulämmittelyksi harjoittelimme muutamia esteitä ravissa ja siten kokeilimme myös muita laukassa. Lopuksi jokainen sai hypätä radan pikku kisan muodossa. Hevosryhmäläiset jakaantuivat eri esteryhmien luokse katsomaan (ja ottamaan kuvia) että kaikki sujui ongelmitta ja minä olin maaliviivalla kellottamassa.
Silläaikaa kun poniryhmäläiset ravailivat loppuraveja kentällä, kävivät hevosryhmälaiset laittamassa omat ratsunsa kuntoon ja sitten oli heidän vuoronsa kokeilla maastoesteiden hyppäämistä.

... kuvia ....

Illalla hämärän alkaessa laskeutua oli vuorossa horsedisko. Laitoimme uusimpia hittibiisejä soimaan ulkokentän kaijuttimista ja koristelimme ulkokentän aidat lämpimänkeltaisilla (joulu)valoilla. Hevosten selkiin mentiin ilman satulaa parhaimpiin pukeutuneina ja alkukäyntien aikana tarjoiltiin muovisista shampanjalaseista mehua ja/tai muumilimsaa. Sitten ratsasteltiin rennoissa meiningeissä isolla porukalla samalla muiden kanssa jutellen. Leiriläise olivat vapaa-ajallaan kehittäneet pienen katrillin, jonka he sitten lopputunnista esitttivät ensin vähän harjoiteltuaan. Minä tallensin kaiken videolle.

Kun hevoset oli hoidettu, jäimme vielä hengailemaan ulkokentän laidalle kuuntelemaan musiikkia, syömään iltapalaa ja jutustelemaan keskenämme. Jossain vaiheessa kaivettiin pelikortit ja karkit esiin. Siinä vaiheessa minä hilppasin mökkiini nukkumaan ja jätin nuoret valvomaan viimeistä leiri-iltaansa.

Viimeisenä leiripäivänä annoin leiriläisen nukkua myöhään sillä tiesin heidät valvoneen edellisenä yönä. Aamupalan jälkeen hoidettiin hieman hevosia ja leiriläiset siivosivat telttojaan. Iltapäivällä sitten lounaan jälkeen oli leirin viimeinen ohjelma, nimittäin leirikisat. Kun poniryhmäläiset lämmittelivät itsenäisesti, minä rakensin pienen esteradan, johon kuului matala jumppasarja kolmesta kavaletista, päätyyn pysähdys tötterön kohdalle, tötteröiden pujottelu toiseen päähän, tolpan kiertäminen, laukkaaminen toiseenpähän ja tolpan kiertäminen, laukkaaminen taksin ensimmäiselle tolpalle ja sen kiertäminen, läviställe, jossa hypätään ensin ristikko ja sitten pieni okseri, kulmassa olevan tolpan kietäminen ja laukkaaminen maaliin yksittäisen puomin yli.

Harjoittelimme lämmittelyiksi pujottelua ja hyppäsimme muutaman esteen yli ennen kuin jokainen sai vuorollaan rasastaa radan aikaa vastaan. Merkitsin jokaisen tuloksen ylös ja hevosryhmäläisten ratsastettua sama rata omalla tunnillaan, oli aika paljastaa voittaja ja jakaa palkinnot.


Kiitos kaikille mahtavasta leiristä! (;

//teen vielä viimeiset kuvat, kunhan löydän tabletin..

PE
Tämä ei ollut ensimmäinen leirini, mutta jälleen kerran kaikki uusi jännitti. Uudet ihmiset, uusi paikka - varsinkin se, miten Jori pärjäisi vieraassa ympäristössä. Kisamatkat olivat sujuneet hyvin, mutta näin pitkiä aikoja poissa kotitallilta voisi jopa hieman stressata oria.
Olimme saaneet teltat kasattua ja ryhmät päätettyä. Minun lisäkseni teltassamme nukkui Salla ja Maikki (jos nyt oikein muistin nimet. Voi hyvänen aika, taas kasa nimiä opeteltavana!).
Aleksi piti pienen tervetulopuheen ja esitteli muun leirin henkilökunnan. Samaan päivään mahtui myös mahtava leirikaste sekä yömaasto.
Lähdimme tallilta yhdentoista aikaan illalla. Ilma oli jo hieman viilentynyt, ja varsinkin Jori nautti raikkaasta yöilmasta. Ratsastimme metsissä, pelloilla ja käväisimme joella. Pellolle saapuessamme otimme pienen laukkaspurtin, ja minä ja Jori jäimme vähän jälkeen. Olikohan Jori vähän ruosteessa kesäloman jälkeen tai jotain, mutta muiden mukana se ei pysynyt. Ei se kyllä loppujen lopuksi haitannut, saimme nimittäin seurata, kuinka Maikki ja Salli lensivät pukkilaukan saattelemana hevosten selästä jorpakkoon. En ehtinyt kummankaan tytön luokse, kun he jo nousivat maasta. Onneksi ei käynyt pahemmin! Loppumatkan me kuitekin kuljimme hieman rauhallisemmin.
Leiripaikalle päästyämme simahdin melkein saman tien. Ehdin muutaman sanan vaihtaa leirikavereideni kanssa, mutta päivä oli ollut niin raskas ja pitkä.
Leiri oli alkanut todella hyvissä tunnelmissa, ja toivottavasti jatkossakin on yhtä hauskaa!


LA
Heräsin aamulla siihen, kun toinen telttakavereistani patisti jo aamupalalle. Ilmeisesti muut olivat jo hereillä - osa jopa käynyt jo uimassakin! - ja moni oli jo noussut aamupalapöydästä. Niinpä nousin kiireellä sängystäni ja lähdin kohti ruokailutilaa. Ei kai tänne nukkumaan sentään tultu.
Saapuessani aamupalapöytään siellä istui lisäkseni enää kolme ihmistä. He kertoivat minulle päivän ohjelman, joka oli juuri kerrottu myös yhteisesti. Tarkistin vielä Aleksilta kuuluvani poniryhmään, ja ilmeisesti näin oli.
Söin nopeasti ruokani ja kävin valmistautumassa ratsastustuntia varten.
Olin aikaisemmin kysynyt lupaa ratsastaa ilman satulaa, ja ilmeisesti se kävi paremmin kuin hyvin. En aluksi ymmärtänyt miksi, mutta kun pääsimme (muut ilman jalustimia) keventämään, niin siinähän sekin selvisi. Jorilla on onneksi niin mahtavan pehmeät askeleet, että oli vaihteeksi mukavaa ratsastaa satulatta. Tunti meni todella nopeasti, joten pääsimme pian siivoamaan karsinoita ja viemään ponit takaisin laitumelle.
Illemmalla oli vuorossa vielä poniagilityä, josta Jori suoriutui kyllä todella hyvin. Se selvästi nautti pienistä haasteista ja maastakäsin työskentelystä - mitä emme olleet tenhyt aikoihin!
Illalla olimme vielä leirinuotiolla. Istuskelimme tulen äärellä ja söimme eväitä. Istuin aluksi hieman kauempana muista ja hymyilin, kun kuuntelin muiden valitusta hyttysistä. Eiväthän ne mukaviakaan olleet, mutta eipä ne suoranaisesti myöskään minua haitanneet. Kovin lähelle tulta inisijät nimittäin eivät uskaltautuneet.
Muut söivät makkaroita ja nakkeja, minä grillasin maissia. En halunnut tehdä kasvissyönnistäni sen suurempaa ongelmaa, joten pidin omia eväitäni mukana. Kuulin jonkun puhuvan maissista, joten päätin itsekin avata vihdoin suuni ja kysyä yleisesti, josko joku haluaisi myös.
Tuo hieman kummallisen näköinen tyttö - joka kuitenkin vaikutti todella mukavalta - alkoi pian soittaa kitaraa. Nuotiolla oli todella mukava tunnelma.


SU
Sunnuntaina meillä oli estetunti. Alkuun tunti ei sujunut niin hyvin, Jori nimittäin kielsi esteillä ja teki vähän oman mielensä mukaan. Lopputunnista tunti alkoi kuitenkin mennä paremmin, ja pääsimme hyppimään muiden mukana esteitä. Kävimme myös uittamassa hevosia, mikä olikin Jorista mukava kokemus. Se selvästi nautti viileästä vedestä, kun ilma oli jälleen hiostavan kuumaa. Päivä meni todella nopeasti ja koko ajan oli jotain tehtävää; milloin siivoamista ja milloin ratsastusta. Olin jälleen sunnuntai-iltana aivan puhki ja nukahdin saman tien.


MA
Olin jälleen viimeisiä, jotka heräsivät. Heräsin vasta lounaalle, mutta onneksi en ollut ainoa aamutorkku. Moni muukin myönsi vasta heränneensä.
Päivä alkoi sillä, että lähdimme hakemaan hevosia laitumilta. Useat hevoset eivät olleet kovin yhteistyökykyisiä, vaan niitä näytti enemmän kiinnostavan laitumella oleminen. Ihme kyllä myös Jori oli liittynyt tähän itsepäisten hevosten lahkoon. Onneksi loppujen lopuksi kaikki saivat hevosensa ja päivä sai alkaa.
Laitoimme hevoset kuntoon ja lähdimme parin tunnin vaellukselle. Oli todella kuuma keli, ja jouduin moneen otteeseen vähentämään vaatteita (oma vikani, kun laitoin aamulla hupparin päälle. Puolustuksena voi kuitenkin sanoa, että aamu oli ollut viileä).
Uskaltauduin jopa vaihtamaan vaelluksen aikana muutamia sanoja tämän oudon tytön kanssa, jonka nimeksi tosiaan paljastui Seera. Ei hän ollutkaan niin kummallinen miltä näytti, ennakkoluuloja taas. Ehkä hänellä on vähän oudompi huumorintaju, mutta oli oikein mukava jutella hänen kanssaan hetki.
Illalla talille tullessamme meitä odotti vielä siivoustalkoot, mutta onneksi meidät palkittiin kasalla lettuja!


TI
Ratsastustunti oli hieman vaikea minulle ja Jorille. Tokihan me pysyimme mukana, mutta emme aivan olleet vielä löytänyt yhteistä säveltä esimerkiksi askelten suhteen. Opimme kuitenkin paljon yhden tunnin aikana.
Illalla lähdimme uittamaan hevosia. Leiriläiset keskustelivat keskenään, ja osallistuin myös mukaan jutteluun ratsastuskokemuksien osalta. Niin, olin ratsastanut vähän pätkittäin, mutta nyt siitä oli tullut vakituinen harrastus, ja Jorin hankkimisen jälkeen vielä enemmänkin kun vain harrastus.
Uittaminen oli yhtä hauskaa kuin viimeksikin. Jori innostui vedestä ja lähti todella uimaan kauaksi rannasta.
Uittamisen jälkeen hoidimme hevoset iltakuntoon ja lähdimme nukkumaan.


KE
Tämä oli ensimmäinen kertamme ikinä, kun lähdimme Jorin kanssa maastoesteradalle. Minua jännitti ja kovasti, en tiennyt yhtään, kuinka kaikki sujuisi. Kävi kuitenkin ilmi, että Jori innostuikin kovasti esteistä ja läpäisi radan lähes virheettömästi.
Ilta oli mukava. Järjestimme jotain uutta, nimittäin jokinnäköisen hevodiskon. En vieläkään täysin ymmärtänyt jutun ideaa, mutta hauskaa meillä ainakin oli! Harmi, että oli viimeinen ilta, nimittäin aloin vasta tutustua paremmin moneen ihmiseen.
Ilta meni nopeasti ja pian istuskelimmekin jo nurmikolla kaikki keskenämme. Osa pelasi korttia, joku soitti kitaraa, mutta kaikki tuntuivat yhtäkkiä olevan todella läheisiä keskenään. Minäkin uskaltauduin pelaamaan muutaman erän jotain peliä, jonka nimeä en edes tiedä, mutta kovin hyvin se ei sujunut.
Kello oli jo paljon yli puolen yön, kun päätimme yhdessä lähteä kaikki nukkumaan, että jaksaisimme vielä viimeisen päivän.


TO
Aamu meni lähinnä siivouksessa ja hevosten hoitamisessa. Minua väsytti kovasti, sillä olin herännyt aamulla jo aikaisin lintujen laulamiseen. Aleksi oli ollut hereillä, joten menin auttamaan hieman aamupalan laitossa.
Viimeisenä päivänä meillä oli leirikisat. Harjoittelimme rataa pitkään, ennen kuin itse kisat alkoivat. Jorin kanssa alku lähti hyvin, mutta eihän se pienillä jaloillaan pärjännyt ajallisesti. Jäimme kuitenkin aika tarkasti puoleen väliin, mikä on todella hyvä saavutus.
Kisojen jälkeen oli aika laittaa hevoset takaisin kuntoon. Meillä olikin Jorin kanssa enemmän tehtävää, kun varusteet ja kaikki oli lastattava kotimatkalle. Isä tulikin onneksi ajoissa, jotta saimme kaikki kuntoon.
Leiriläisistä osa oli jo lähtenyt ja osa jäi vielä odottamaan kyytejä. Hyvästelin kaikki leirikaverit yhteisesti ja kiitin vielä Sallaa ja Maikkia kivasta telttaseurasta.
Leiristä jäi oikein hyvät muistot, ja tulisin mielelläni uudestaankin Hallavan kesäleireille!