Kesäleiri paratiisisaarella

TERVETULOA Hallavan JA Vaahterapolun YHTEISLEIRILLE 1. - 5.6.2016!

TÄSTÄ pääset Vaahterapolun leiritopiciin!

Leiri järjestetään meren äärellä pienellä saarella, joka on kesäisin pyhitetty hevosen laidunpaikaksi. Leripaikalta löytyy pieni kolmen karsinan talli, kaksi suurta laidunta, joilta löytyy säänsuojat hevosille, päärakennus, mökki, grillipaikka, rantasauna, pieni uimaranta ja laituri, soutuvene ja ulkopelivälineitä.

Päärakennuksesta löytyy keittiö ja ruokailutila, olohuone ja kolme makuuhuonetta, joissa majoittuvat Aleksi, Mila ja pojat.
Mökissä nukkuvat tytöt jakaantuen kahteen makuuhuoneeseen ja parvelle. Mökistä löytyy myös pieni oleskelutila.

Hevoset ovat yötä päivää laitumella (poikkeustapaukset voivat olla yön tallissa) ja saavat väkirehut kaksi kertaa päivässä.



Jokaisen tulee tehdä leiristä maksuksi yksi tarina, mutta enemmänkin tuotoksia saa tehdä! Jokaiselle leiriläiselle arvotaan jokin tapahtuma tai ajanjakso josta maksu tulee tehdä. Tarinan ei tarvitse sisältää koko ajanjakson tapahtumia, kirjoitat vaan sen mielenkiintoisimman ja inspiroivimman osion (;

Jokaiselle leiriläiselle jaetaan oma leirihoitsu, jolla sitten osallistutaan kaikkeen ratsastusohjelmaan (jotta vältytään säätämiseltä ja sekaannuksilta). Pääsääntöisesti yritämme jakaa hevoset siten että Hallavalaiset saavat Vaahterapolun hevosen ja päin vastoin. Toiveita saa esittää!

Leirillä pidettävistä kahdesta koulutunnista, estetunnista ja maastoestetunnista tulee pohjatarinat ja niihin saa halutessaan tehdä maksut perus leirimaksun lisäksi. Hallavalaiset saavat näistä normaaliin tapaa osallistumismerkintöjä koulu- ja estemerkkiä varten.

Ilmoittautuessasi laita mukaan parin lauseen kuvaus hahmostasi!

LEIRIHEVOSET:
Klikki - Laikukas poniruuna joka kärsii ajoittain emmätänäänjaksa-syndroomasta.
Palle - Tukkajumala, lempeä ja rauhallinen tinker-ruuna, jolta löytyy myös paljon osaamista.
Dunja - Sympaattinen vuonohevostamma, jonka selässä pärjää kuka tahansa.
Kyyhky - Häsähösö suomenhevostamma, jolta löytyy kapasiteettia niin esteille kuin koulupuolellekin.
Nikita - Känkkäränkkä kimo puoliveritamma, jonka irvistelevän ulkokuoren takaa löytyy ajoittain myös ihan kiva kaveri.
Oreo - Nuori paint-tamma, herkkä ja arka mutta aina parhaansa yrittävä.
Bertta - rauhallinen shettistamma, jonka kanssa ei yleensä ongelmia tule.
Eetu - perinteinen jääräpääshettis, jonka kanssa tarvitaan hyviä hermoja.
Huttu - leppoisa risteytyshevonen, joka ei ole ehkä se kaikkein ketterin kaveri, mutta yrittää kyllä parhaansa.
Liinu - pirteä ponitamma. Paha tapa hetkittäin kuumua ratsastaessa, mutta tamman saa nopeasti takaisin kuulolle.
Sammy - lempeä puoliveriruuna. Laiskaksikin haukuttu, mutta ratsastaessa kulkee hienosti omalla moottorilla eteenpäin
Rita - hoitotoimenpiteiden aikana hapanta naamaa näyttävä  risteytysponi, joka kuitenkin ratsuna on kuuliainen sekä rauhallinen tapaus.
Hyrrä- mukava ruunaherra, joka on mestari luistamaan työnteosta.


LEIRILÄISET
Nanna on 19-vuotias punkkarityttö, joka saattaa aluksi vaikuttaa hieman pelottavalta. Todellisuudessa tyttö on kuitenkin aika hiljainen ja ihan kiva. Leirihoitsu: Hyrrä

Mikki on 20-vuotias hyväntahtoinen ja sosiaalinen hetkessä eläjä, johon on helppo tutustua. Hän rakastaa heittäytyä niin älyvapaisiin kilpailuihin kuin syvällisiin keskusteluihinkin täydellä sydämellään.Leirihoitsu: Huttu

Inkaa on elämä koetellut tavalla ja toisella, mutta hiljaisuudestaan huolimatta 19-vuotias naisenalku on tutustumisen arvoinen - jos siis saat hänet puhumaan... Leirihoitsu: Rita

Eevi-Sofia on 26-vuotias pohdiskelija, joka suhtautuu kaikkiin lempeän ystävällisesti. Ei suinkaan niin täti, etteikö hulluttelisi ilman satulaa siinä missä nuoremmatkin. Leirihoitsu: Liinu

Nelli on 15- vuotias todella puhelias naisenalku. Nelli on sellainen kaikkien kaveri, joka tutustuu uusiin ihmisiin helposti. Leirihoitsu:Bertta

Oscar on tavallinen ja vähän hiljainen 17-vuotias poika, joka konflikteja välttelevän luonteensa takia jää kuitenkin helposti toisten henkilöiden määräiltäväksi. Kyseessä on siis melko harmiton kundi, josta voi kuitenkin löytää sen puheliaammankin puolen, jos osoittautuu tarpeeksi mukavaksi ja luotettavaksi tyypiksi. Leirihoitsu: Rita

Katriina, tutummin Katri, on 18- vuotias tyttö. Aluksi tämä vaikuttaa todella ujolta ja hiljaiselta, mutta kun kuoren saa murrettua, Katrista saa esiin huumorintajuisen ja heittäytyvän puolen. Leirihoitsu: Huttu

Inari on parikymppinen, omalaatuinen ja aranpuoleinen persoona, jolla on luonto lähellä sydäntä. Leirihoitsu: Sammy

Sandra on 16-vuotias punapää, joka rakastaa seikkailuja ja uusia asioita. Tyttö on ensivaikutelmalta ystävällinen ja mukava tyyppi, mutta jos joku saa Sandran ärsyyntymään niin siitä ei hyvää seuraa... Leirihoitsu: Eetu

Salli on 15-vuotias brunette, joka on reipas ja haluaa tulla kaikkien kanssa toimeen. Hän tykkää vauhdista ja vaarallisista tilanteista eikä pelkää haasteita. Leirihoitsu: Eetu

Valma on ihan tavallinen, rauhallinen ja ujohko 17-vuotias punapää, joka ottaa usein porukassa hiljaisen emäntähahmon roolin. Leirihoitsu: Sammy

Miro on 19-vuotias entinen raggarikundi, nykyinen (hiukan kokematon) hevospoika, josta on Hallavassa sukeutunut hilpeä ja helpostilähestyttävä jätkä. Miro onnistuu aina jotenkin hankkiutumaan mitä hullunkurisimpiin kommelluksiin. Leirihoitsu: Hyrrä

Inna on 21-vuotias ruskeahiuksinen kouluratsastaja. Luonteeltaan Inna tulee kaikkien kanssa toimeen ja ilmaisee kyllä tarvittaessa oman mielipiteensä. Leirihoitsu: Nikita

Rosanna on tappijalkainen jokapaikanhöylä, hyppää esteitä ja vääntää koulua mukisematta. Positiivinen ja energinen nainen jonka kanssa ei tule tylsää. Leirihoitsu: Palle

Jonna on 15-vuotias pirteä ponityttö. Hän tulee kaikkien kanssa toimeen, ja on päättäväinen hevosia käsiteltäessä. Lyhyeksi jämähtänyt pinkkipää hoitaa Vaahterapolussa Eetu-shettistä. Leirihoitsu: Klikki

Veera on 20-vuotias hevostenhoitajaksi opiskellut aluksi hieman ujo, mutta kun tutustuu niin on puhelias. Veera tykkää aina auttaa muita, ja häntä saakin tulla aina nykäisemään hihasta, jos jossakin tarvitaan apua. Leirihoitsu: Oreo

Jannica on 19-vuotias urheilullinen nainen. Hän on äärimmäisen mukava, sosiaalinen, auttavainen ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Hevosten kanssa toimiessa Jannica on määrätietoinen ja tykkää pitkistä harjailutuokioista. Leirihoitsu: Dunja

16-vuotias Jemina on estepainotteinen, tietysti kouluakin tulee väännettyä, ja ihan mielelläänkin. Toisiin mieluusti tutustuva nuori naikkonen on yleisesti energinen ja huumorintajuinen tapaus, joka haluaa olla aina mukana kaikessa jännässä. Valitettavasti myös puhelias ihminen, mutta ei toivottavasti haitaksi asti.. Leirihoitsu: Kyyhky


HUONEJAOT:
päärakennuksen poikien huone: Mikki, Miro ja Oscar (yksittäiset sängyt)
mökin makuuhuone 1: Salli, Inari, Eevi-Sofia, Veera, Jannica, Inna (kolme kerrossänkyä)
mökin makuuhuone 2: Sandra, Katriina, Nanna, Nelli, Jonna, Valma (kolme kerrossänkyä)
mökin parvi: Rosanna, Jemina, Inka (yksittäiset sängyt)

Eli siis perus leirimaksujen lisäksi saatte halutessanne tehdä myös ratsastustuntimaksut, jolloin saatte normaaliin tapaan osallistumismerkinnän este- ja koulumerkkejä varten (:
Niin ja hei näillä tunneilla pääsette (sittenkin) kokeilemaan myös muita hevosia kun niitä leirihoitsujanne (;
Maastoretkillä, ponileikkitunneilla ka muilla, joista ei tule pohjia menette sitten leirihoitsuillanne (päällekkäisyyksistä selvitään mielikuvituksella (;)

KESKIVIIKON KOULUTUNNIT
Aleksi pitää

ryhmä 1:
Oscar - Sammy
Katriina - Huttu
Sandra - Eetu
Salli - Bertta
Nelli - Liinu
Inka - Rita
Miro - Hyrrä
Rosanna - Palle
Jonna - Klikki


ryhmä 2:
Inari - Sammy
Valma - Huttu
Eevi-Sofia - Rita
Nanna - Liinu
Mikki - Hyrrä
Jannica - Dunja
Veera - Oreo
Inna - Nikita
Jemina - Kyyhky


Aloitimme tunnin rauhallisesti käymällä ensin perus avut läpi niin käynnissä kuin ravissakin, jotta ratsastajat saivat hetken totutella uusiin ratsuihinsa. Pysähdykset L:ään ja C:hen, kulmiin voltit ja pitkillä sivuilla askeleen pidennystä.
Kommentoin vuoron perään jokaista ratsukkoa kiinnittäen huomiota istuntaan ja antaen vinkkejä kuinka juuri kysyeisen hevosen saisi toimimaan paremmin.

"Aloitetaan sitten pohkeenväistön harjoittelu! Käännetään L:stä pituushalkaisijalle, suoristus ja sitten pohkeenväistöä kohti uraa. Aluksi voi tehdä melko loivaa väistöä ja vaikeutetaan sitten asteittain. Kiinnittäkää huomiota hevosen suoruuteen ja hyvään tahtiin. Vauhti saa hidastua, mutta askelluksen tulee silti säilyä energisenä!"
"Uralla nostetaan sitten ravi ja ravataan toiseen päähän suuri pääty-ympyrä. Pitkällä sivulla saa taas hakea vähän keskiravia."

Vaihdoimme suuntaa ja teimme vielä muutaman kieroksen toiseen suuntaan ennen kuin jatkoimme pohkeenväistöä ravissa. Tällä kertaa uralle päästyä ratsukoiden oli tarkoitus nostaa suoraan laukka pohkeenäistöstä ja tehdä pääty-ympyrä laukassa.

Kun kaikilta sujui tehtävä molempiin suuntiin jokseenkin mallikkaasti annoin ratsukoille hetken aikaa hengähtää käynnissä ennen seuraavaa tehtävää.

"Lopuksi otetaan vielä vähän keskiraviharjoituksia! Tullaan parin hevosenmitan väleillä siten että aina kulman jälkeen käännetään lävistäjälle, jolla ratsastetaan keskiravia. Ennen kulmaa kokoatte ravia taas vähän ja seuraavasta kulmasta taas uusi lävistäjä ja keskiravia. Haluan nähdä kunnon eroja!"

Kaikki lähtivät aluksi liikkeelle jonkeenkin vaatimattomasti, mutta muutaman kierroksen kannustuksen jälkeen suurimmasta osasta hevosista irtosi ihan kivan näköistä liikettä!


TORSTAIN ESTETUNTI
Mila pitää

ryhmä1:
Oscar - Rita
Katriina - Sammy
Sandra-  Eetu
Salli - Liinu
Nelli - Bertta
Mikki - Hyrrä
Miro - Huttu
Rosanna - Klikki
Jonna - Palle


ryhmä2:
Inari - Huttu
Nanna - Hyrrä
Eevi-Sofia - Liinu
Valma - Sammy
Inka - Rita
Jemina - Oreo
Jannica - Kyyhky
Veera - Dunja
Inna - Nikita


"Koska minä en tiedä teidän kaikkien tasoja esteiden parissa, hyppäämme tänään pieniä esteitä. Aloitetaan ihan sillä, että lyhennätte jalustimien pituudet esteille sopivaksi, jonka jälkeen lähdetään lämmittelemään. Pari kierrosta pitkin ohjin ja sitten kokoatte ohjat tuntumalle", selitin silmäillessäni edessäni olevaa ratsukkorivistöä.

Kun ratsukot köpöttelivät kaviouraa pitkin, asettelin itse parit puomit keskelle kenttää, jonka jälkeen komensin jokaisen tulemaan puomit vuoronperään ravissa. "Muistakaa oikea istunta ja muistakaa pitää ravi yllä. Älkää antako niiden ratsujen hidastella turhanpäiten!"

Kun ratsukot olivat pariin otteeseen puomit tulleet, nostettiin laukka. Ratsukot saivat laukkailla kaviouraa pitkin sekä tehdä pääty-ympyröitä, kun taas itse kyhäsin puomien tilalle matalat esteet.
"Kuten näette, esteitä on vain kolme. Sillä välin, kun yksi tulee esteille, muut pysyttelevät siellä päädyssä ympyrällä. Ja ravaatte. Ei siis leikitä etanaa eikä laukata."

Kun kaikki ratsukot olivat suorittaneet esteet enemmän tai vähemmän mallikkaasti niin ravissa kuin laukassakin, lupasin halukkaille nostaa esteiden korkeutta hieman. Riippuen tietenkin ihan ratsastajan sekä hevosen tasosta.


PERJANTAIN KOULUTUNTI
Mila pitää

ryhmä1:
Nelli - Hyrrä
Oscar - Rita
Katriina - Sammy
Sandra - Eetu
Salli - Liinu
Miro - Huttu
Rosanna - Kyyhky
Jonna - Klikki
Jemina - Palle


ryhmä2:
Inari - Liinu
Valma - Sammy
Nanna - Huttu
Mikki - Hyrrä
Eevi-Sofia - Liinu
Inka - Rita
Jannica - Nikita
Veera - Oreo
Inna - Dunja


Alkulämmittelyjen jälkeen kerättiin ohjat sopivan pituisiksi ja Mila tarkisti kaikkien istunnat huomauttaen mahdollisista virheistä.
"Selkä suoraksi, nyrkit pystyyn, kantapäät alas ja niin edelleen!"

Kun istunnat olivat kutakuinkin sellaiset, kun niiden pitikin olla, oli aika siirtyä ravityöskentelyyn. Aluksi harjoiteltiin ravisiirtymisiä, jonka jälkeen jäätiin ravaamaan kevyttä ravia pääty-ympyröillä. "Muistakaa, että hevosen tulee olla rento ja taipua niillä ympyröillä. Ei siis näyttää siltä, kuin sen takalistoon olisi työnnetty rautakanki!"
Kevyen ravin jälkeen istuttiin alas harjoitusraviin ja jatkettiin ympyrätyöskentelyä samaan malliin.

"Noniin, voitte nyt jättää ne ympyrät. Harjoitellaan hieman pohkeenväistöä ennen laukkahommia."
Laukkatyöskentely aloitettiin keskilaukalla, tarkoituksena koota harjoituslaukalle jokaisen sivun keskellä 3-4 laukka-askeleen ajaksi. Alussa ei kaikilta kokoaminen sujunut niin kuin olisi pitänyt, mutta pikkuhiljaa rupesi meno näyttämään vallan mainiolta.

Loppuun otettiin vielä laukanvaihdoksia sekä vastalaukkaa kahdeksikolla, jonka jälkeen onkin aika hidastaa jälleen raviin, treenata hieman etu- ja takaosakäännöksiä.

Käännösten jälkeen Mila antoi luvan höllätä ohjia ja rentoutua ratsujen selässä ennen kuin oli aika laskeutua alas.


PERJANTAIN MAASTOESTETUNTI
Aleksi pitää

ryhmä1:
Nelli - Liinu
Oscar - Sammy
Katriina - Huttu
Sandra -  Bertta
Salli - Eetu
Eevi-Sofia -  Rita
Miro - Hyrrä
Rosanna - Palle
Jonna - Klikki


ryhmä2:
Valma - Hyrrä
Nanna - Rita
Mikki - Huttu
Inari - Sammy
Inka - Liinu
Jemina - Oreo
Jannica - Kyyhky
Veera - Dunja
Inna - Nikita


Lähdimme ensimmäisenä kävelemään radan läpi. Kerroin mistä kohtaa oli paras ratsastaa ja mikä olisi hyvä lähestyminen millekin esteelle. Seuraavaksi siirryimme läheiselle pellolle ravailemaan hetkeksi ennen kuin lähtisimme porukalla ottamaan muutaman verryttelyesteen.

"Lähdetään nyt yhdessä hyppäämään tuonne metsäpolulle kaatuneet kaksi matalaa puuta. Hypyt ovat noin 40-50cm eli hevoset pääsevät niistä kyllä vaikka ravilla yli. Pitäkää hyvät välimatkat edellä menevään ja muistakaa kevyt istunta ja myötäys esteen päällä. Mennään rauhallisessa laukassa!"

Hyppäsimme samat puut muutamaan kertaan ja palasimme sitten pellolle. Sen laidalle oli rakennettu hieman suurempi puinen este, jota koristivat koivunoksat.
"Tuota estettä hevoset saattavat hieman pälyillä kun se on erikoisemman näköinen, joten hypätään se yksi kerrallaan."
Muut kävelivät vähän matkan päässä sillä aikaa kun yksi kävi aina hyppäämässä esteen pariin otteeseen. Minä huutelin vierestä kommentteja ja neuvoja.

"Sitten olisi aika hypätä tuo maastoesterata kokonaan. Toisen ryhmän ratsastajat ovat jokaisen esteen kohdalla vahdissa, jos vaikka sattuu jotain, ihan vain varan vuoksi. Jokainen saa mennä kaksi kertaa!"

Kaikkien hypättyä maastoesterata muutamaan otteeseen, menimme vielä kenälle ravailemaan loppuverryttelyt.

Heipä hei täältä Vaahterapolun toimistosta! Leiri lähenee ja jännitys tiivistyy... Mukava tutustua uusiin naamoihin!
Leiriläiset ovat meidän puolesta nyt kasassa, tämmöinen sakki on tulossa messiin:

Inna on 21-vuotias ruskeahiuksinen kouluratsastaja. Luonteeltaan Inna tulee kaikkien kanssa toimeen ja ilmaisee kyllä tarvittaessa oman mielipiteensä. Leirihoitsu: Nikita

Rosanna on tappijalkainen jokapaikanhöylä, hyppää esteitä ja vääntää koulua mukisematta. Positiivinen ja energinen nainen jonka kanssa ei tule tylsää. Leirihoitsu: Palle

Jonna on 15-vuotias pirteä ponityttö. Hän tulee kaikkien kanssa toimeen, ja on päättäväinen hevosia käsiteltäessä. Lyhyeksi jämähtänyt pinkkipää hoitaa Vaahterapolussa Eetu-shettistä. Leirihoitsu: Klikki

Veera on 20-vuotias hevostenhoitajaksi opiskellut aluksi hieman ujo, mutta kun tutustuu niin on puhelias. Veera tykkää aina auttaa muita, ja häntä saakin tulla aina nykäisemään hihasta, jos jossakin tarvitaan apua. Leirihoitsu: Oreo

Jannica on 19-vuotias urheilullinen nainen. Hän on äärimmäisen mukava, sosiaalinen, auttavainen ja tulee kaikkien kanssa toimeen. Hevosten kanssa toimiessa Jannica on määrätietoinen ja tykkää pitkistä harjailutuokioista. Leirihoitsu: Dunja

16-vuotias Jemina on estepainotteinen, tietysti kouluakin tulee väännettyä, ja ihan mielelläänkin. Toisiin mieluusti tutustuva nuori naikkonen on yleisesti energinen ja huumorintajuinen tapaus, joka haluaa olla aina mukana kaikessa jännässä. Valitettavasti myös puhelias ihminen, mutta ei toivottavasti haitaksi asti.. Leirihoitsu: Kyyhky

Jokaiselle on nyt arvottu ajanjakso josta leirimaksu tulee kirjoittaa, eli maksuja voi alkaa väsäilemään! Enemmänkin tuotoksia saa toki tehdä (:
Ihanaa leiriä kaikille!

keskiviikko
Salli: Bussi lähtee Hallavan pihasta OK!
Jonna: Bussi lähtee Vaahterapolun pihasta OK!
Inka: Saavutaan meren rantaan ja lauttamatka Vaahterapolkulaisten kanssa alkaa  OK!
Jannica: Asettaudutaan mökkeihin ja tutustutaan paikkoihin, lounas OK!
Miro: Ensimmäisestä koulutunnista on selviydytty, vuorossa päivällinen ja tutustumisleikkejä
Nelli : Ensimmäinen ilta ja yö OK!

torstai
Sandra: Heräät ennen herätyskelloa, mitä puuhailet ennen aamupalaa  OK!
Veera: Estetunnista on selvitty, vuorossa lounas ja ulkopelejä
Katriina: Maastoreissu ja uitto, päivällinen

perjantai
Nanna: koulutunnin jälkeen lounas ja varusteiden huoltoa
Mikki: päivällinen, leirinuotio ja muurinpohjalettuja OK!

lauantai
Inari: aamupala ja ponileikkitunnit
Inna: lounas ja tutkimusmatka majakalle
Jemina: päivällinen ja yömaasto ilman satulaa OK!
Oscar: viimeinen yö saarella OK!

sunnuntai
Valma: aamupala ja laukkakisat niityllä
Eevi-Sofia: kesämekot päälle, kuplivaa laseihin ja grilli tulille, eli grillijuhlat! OK!
Rosanna: tavaroiden pakkaus, uusien ystävien hyvästely ja kotiinpaluu OK!

Mikin tunnelmia ja mietteitä matkalla leirille

Siitä olikin jonkin aikaa kun olin viimeksi ollut leirillä leiriläisenä. Minua oikeastaan jännitti hieman, kun pakkasin tavarani ja lähdin ajamaan kohti Hallavaa. Räsyisessä (ja pakko myöntää, hieltä löyhkäävässä) putkikassissa oli vielä tilaa ratsastusvaatteille, kypärälle ja saappaille, mutta ne olivat tietysti tallin kaapissa lukkojen takana. Oli ollut jo useamman viikon ajan mitä parhain kesäsää, enkä millään uskonut, että tänään oli kesäkuun ensimmäinen päivä. Ylläni olivat galaktisen väriset uimashortsit ja erään sveitsiläisen tunnetun suklaan logolla varustettu haalistunut ja löysä toppi, joka suurimmaksi osaksi aikaa paljasti suurimman osan rintakehästäni. Sarvitatuointini oli jo hieman haalistunut, mutta ei ainakaan muutamaan vuoteen tarvinnut vielä terästystä. Punaiset hieman laineikkaat hiukseni olin laittanut puoleen väliin asti pienelle… miksi sitä kutsutaan, hiirenkorvalle, antaen korvieni alapuolella olevien hiusten olla vapaana. Olihan leiri minulle loma, ja loman aioin ottaa rennosti.

Leiriporukka ei minua huolettanut, olin tosi innoissani Vaahterapolun uusista kasvoista ja koin tulevani toimeen jokaisen hallavalaisenkin kanssa. Tai, ainakaan minulla ei ollut mitään heitä vastaan. Vaikka en oikein osannut enää lähestyä Valmaa millään tavalla, saatikka virittää keskustelua jostain muusta kuin säästä tai jostain muusta tökeröstä, uskoin että ajan mittaa voisimme olla hyviäkin kavereita. Tiesin kuitenkin kuinka hyvä tyyppi hän oli, ja ystävä hän oli minulle ennen kaikkea ollut seurusteluaikoinamme.
Valmasta ajatukseni olivat pysyneet poissa viime aikoina muiden tallikaverien ansiosta. Sen lisäksi, että vuosien takainen, voisin jopa sanoa paras ystäväni, Inka oli palannut, olin tutustunut myös monien uusien hoitajien ja yksityisten omistajien kanssa. Mikä parasta, Hallava oli osoittautunut olevansa juuri se sama ihana ja kotoisa lämminhenkinen tallinväen ja asukkien muodostama yhteisö, jossa sai olla oma itsensä.

Saapuessani Hallavan pihaan, minibussi oli jo pihassa. Sydämeni ehti jo pumpata valtavan määrän adrenaliinia elimistööni, ennen kuin huomasin, että leiriporukka oli vasta kantamassa tavaroitaan autoon. Se vasta olisi ollut noloa, jos bussi olisi odottanut pelkästään minua. Kaikesta huolimatta juoksin adrenaliinipöllyssä hiukset hulmuten bussin ohi talliin, heittäen putkikassin johonkin bussin ja päätään huvittuneesti pyörittävän Aleksin lähettyville. Hetken kuluttua tulin saappaat ynnä muut sylissäni pihalle, mutta huomatessani, että porukka seisoskeli vielä pihalla, vältyin tunkemasta ratsastusvarusteita matkatavaroideni sekaan niin huolimattomasti, että vaatteeni likaantuisivat, kypärä halkeaisi ja saappaani vääntyisivät muodottomiksi. Niinpä kaikessa rauhassa ehdin kuin ehdinkin täydentää laukkuni ja asetella sen nätisti muiden matkatavaroiden sekaan.

Siinä ehdinkin jo unohtaa jännityksen, kun juttelin muiden kanssa odotellessamme vielä viimeisiä tulijoita. Ei kestänyt kauaakaan, kun minut oli jo täyttänyt suunnaton innostus tulevasta viikosta, ja jouduin jopa hillitsemään itseäni, etten olisi vallan särkenyt siroa ja pikkuruista Inkaa mahtipontisilla eleilläni. Vaikka Inka jännittikin tapansa mukaan melkein koko matkan ajan, sain olla hänen vierellään ystävän tavoin rohkaisemassa ja tukemassa. Nanna sen sijaan huoletti minua enemmän.

Olin pari päivää sitten todistanut järkyttävän tapahtuman puistossa, kun tytön (en voi edes uskoa tätä) poikaystävä, oli lyönyt häntä jonkin riidan johdosta. En tiennyt lainkaan, mitä asia koski, mutta sen tiesin, ettei kukaan ansaitse koskaan joutua väkivallan uhriksi. Olisin halunnut ilmoittaa asiasta poliisille ja varmistaa, ettei Nanna joudu kokemaan tuollaista kohtelua enää koskaan, mutta kun tyttö oli Nanna. Yksi niistä henkilöistä, jotka eivät yksinkertaisesti tuntuneet sietävän minua, eikä minulla ollut hajuakaan miksi. Niinpä tulin torjutuksi tälläkin kertaa, enkä suinkaan halunnut pahentaa tytön oloa tunkemalla hänen seuraansa, vaikka halusin vain auttaa. Nytkin tyttö vältteli katsettani, vaikka olisin vain halunnut antaa hänelle rohkaisevan hymyn, tai mitä tahansa hän olisi kaivannutkaan. Olin huolissani, mutta toisaalta iloinen, että Nanna sai ainakin tulevan viikon olla ystävällisten ihmisten seurassa, kaukana (toivottavasti entisestä) poikaystävästään.

Kun vihdoin saavuimme saarelle, tunsin todellakin olevani paratiisissa. Ihan kuin sisäinen lapseni olisi sillä sekunnilla ottanut minusta vallan ja saanut juoksentelemaan pitkällä kostealla nurmikolla meriveden raikkaan eksoottisella tuoksulla täyttämän lämpimän tuulen lennättäessä paitani helmaa ja hiuksiani. Tästä oli tulossa niiiiin ikimuistoinen viikko!

Inna Vaahtiksesta haluaa tietää onko majakkaan tutustuminen jalkaisin vai ratsain :-) Jos Aleksi viitsit vastata sinne!

Se on jalkaisin! (minne siis pitää vastata?)

Keskiviikko 1.6.

Pakkasin jännittyneenä viimeisetkin leirikamat kasaan, olin joka vuosi ollut leirillä, mutta tänä kesänä avauksen tekisi tyystin erilainen leiri. Olin myös menossa loppukuusta esteleirille, joten tässä kuussa tulisikin ratsastettua erittäin paljon! Heitin vielä laturin kassiini samalla, kun luureissa soi epämääräisen kovaa Negative. Kahdeksaksi piti olla Vaahterapolun pihassa, jos mieli matkaan mukaan, joten kiirehdin viimeiset metrit ehtien juuri matti myöhäisten mukana pihalle. Samaan aikaan, kun iso nelimetrinen bussi kaarsi tallinpihaan.
- Huh, ehdinpäs! huudahdin kaikille huomenten vaihdon jälkeen.
- No ei me sua oltas tänne jätetty.. Mila naurahti ja ojensi lauttalipun minulle samalla kun astuimme bussiin. Se ei välttämättä ollut kovin viisasta, koska pitkän bussimatkan aikana ehtisin kadottaa sen toivottoman monta kertaa..
Yöunet olivat jääneet vähäisiksi, joten suuri osa porukasta nukkui koko matkan bussissa. Mila jutteli hiljaa Innan kanssa leirisuunnitelmista ja puoliunessa väänsin musiikkia lujemmalle. Äiti aina ihmetteli miten pystyn nukkumaan siinä metelissä..

Mila tönäisi minut hereille. Kellosta ihmeteltyäni huomasin nukkuneeni toista tuntia. Olisimme kuulemma vajaan tunnin kuluttua lauttarannassa ja nainen jakoi aamupalaa kaikille. Päivän aloituksena oli näköjään tarjolla sämpylää ja trippimehua. Kiittäen otin ruoan vastaan, mutta laitoin sen laukkuuni, koska en ollut kovin hyvä syömään heti aamusta yhtään mitään. Nukahdin pian uudelleen ja vuorostaan Inna sai herätellä porukan 11 maissa että ehtisimme ajoissa lauttaan. Lauttamatkailu ei ollut mitenkään uutta, joten katselimme leiriläisten kanssa maisemia, myös Hallavan jengi oli ehtinyt lauttaan meidän kanssamme ja hyvä niin, koska seuraava menisi kuulemma vasta tunnin kuluttua.

Puolen tunnin kuluttua tulimme perille, huokailin ihastuneena siniselle merelle, pitkille hiekkarannoille ja pienelle tallille joka lyhyen matkan jälkeen aukeni eteemme. Hevoset oli tuotu tänne jo edellisiltana ja Vaahterapolun porukan mukana matkassa kulkivat Bertta, Eetu, Huttu, Liinu, Sammy, Rita ja Hyrrä. Hoitohevoset oli kuitenkin kuulemma jaettu siten, että Hallavan porukka hoiti ja ratsasti niitä leirin ajan ja me puolestaan saisimme käyttöömme Hallavan hevoset. En tuntenut niitä kovinkaan hyvin, jonka vuoksi leirihoitsun saaminen etenkin jännitti todella paljon. Olin kuitenkin etukäteen jutellut tilanteesta Milan kanssa ja nainen oli luvannut, etten saisi mitään älyttömän haastavaa tai isoa hoitohevosta, sillä podin pienoista pelkoa huonojen kokemusten vuoksi isommista hevosista, vaikka niiden kanssa pärjäsinkin hyvin sekä selästä että maasta käsin.

Paikalle päästyämme Mila ja Aleksi lähtivät näyttämään meille paikkoja ja jakoi meidät yöpymispaikkoihimme, josta lähtisimme puolen tunnin kuluttua kiertueelle ja tutustumaan paikkoihin ja hevosiin vielä tarkemmin. Päärakennuksessa pysähdyimme ensimmäisenä makuutiloihin, jossa yöpyisivät Mikki, Miro ja Oscar eli Osku. Ensimmäinen kodikas mökki oli pieni ja punainen ja meidän ikiomamme leirin ajan! Heitin vasemman puoleiseen yläsänkyyn omat kassini ja alapuolelle majoittui Inna. Toisen kerrossängyn valtasivat yksissä tuumin Inari ja Salli. Täten kolmas sänky jäi harmitteleville Eevi-Sofialle eli Eeville ja Veeralle, jotka olisivat molemmat halunneet yläsänkyyn. Sopuun kuitenkin päästiin ja tytöt päättivät vaihtavansa puolivälissä leiriä sänkyjä, jotta huonelepo säilyisi. Ratsastustavarat jätettiin eteiseen ja käytettyinä kengät olisikin hyvä säilyttää kokonaan ulkona paitsi tietenkin sadepäivinä, joita emme tietenkään toivoneet!

Jatkoimme kierrosta toiseen mökkiin, jonne majoitettiin Sandra, Katriina, Nanna, Nelli, Jonna ja Valma. Paljon kiistelty mökin yläparvi oli arvonnassa ratkennut Rosannan, Jeminan ja Inkan nukkumapaikaksi ja toiset katsoivat hieman kateellisina kun nuoret kiipesivät reippaasti ylös. Pitkään ei arpaonnea kuitenkaan ehditty ihastelemaan, sillä oli aika lähteä kierrokselle Milan ja Aleksin kutsuessa meitä ulkona. Olimme juuri ja juuri ehtineet hieman vetämään henkeä tässä kohdin ja onneksi pian olisi jo lounasaika! Muistin harmikseni repussa odottavan aamupalan, mutta päätin jättää sen kuitenkin vielä odottamaan, että jaksaisin syödä lounasta. Kaikilla oli kuulemma päivittäin jokin vastuutehtävä ja tänään lounaassa avustaminen oli ratkennut (sopivasti) minun harteilleni, joten kauaa en ehtinyt ihmetellä esittelykierroksella. Näin kuitenkin paikat päällisin puolin ja lisää ehtisin tutustumaan myöhemminkin.

Suuret laitumet kiinnittivät huomioni ja niillä laidunsi laskujeni mukaan kolmetoista hevosta ja ponia. Sääsuojien takana sijaitsi pieni kolmen hevosen talli tavallaan hätävarana, jos joku hevosista tarvitsisi hoitoa tai muuten vain yörauhaa itikoilta vaikka. Päärakennuksen takana olivat punaiset leirimökit ja merenrannalla sijaitsi pienen matkan päässä paitsi yksityinen ihana uimaranta, myös tietenkin asiaankuuluvat suihkukopit, grillikota, rantasauna, laituri hyppytorneineen ja vene. Lisäksi rakenniksilta löytyisi kuulemma pelivälineitä petankista sulkapallomailoihin, mikäli ratsastus ei tarjonnut tarpeeksi liikuntaa leirin ajaksi. Lisäksi leirimökeissä oli paljon hevoslehtiä, kirjoja ja lautapelejä sadepäivien varalle. Muutamalla oli kannettavat tietokoneet mukana, mutta olin periaatteesta vastustanut omani roudaamista lomalle mukaan, koska halusin olla hetken irti elektroniikasta.

Päärakennukseen palattuamme kävimme vielä katsastamassa wc- ja suihkutilat, olohuoneen takkatilalla sekä keittiön ja ruokailutilat, jotka vaikuttivat viihtyisiltä ja tarjosivat lisää tekemistä, kuten pelejä, kirjoja ja tv:n karaokevehkeineen. Tylsää täällä ei siis ainakaan tulisi! Kierroksen loputtua Mila ja Aleksi pyysivät minua kanssaan valmistelemaan lounasta, sillä aikaa kun toiset saisivat käydä katsastamassa hevoset ja tarpeen mukaan heittämässä niille heinää laitumien lisäksi. Tuollaiselle määrälle hevosia ei oletettavastikaan ruohoa riittäisi koko leirin ajaksi, mutta tänään sitä vielä sentään oli! Salli ja Jonna olivat vieläkin ihan täpinöissään lauttamatkasta ja puhua pulputtivat koko matkan mökilleen. Inka seurasi vanavedessä, mutta tyttö ei kyllä sanonut sanaakaan, tosin Mila oli jo etukäteen kertonut hänen olevan hieman hiljaisemman sorttinen. Inka vaikutti kuitenkin todella mukavalta, joten päätin yrittää tutustua häneen myöhemmin. Leirillä oli myös kivaa, kun oli ikätoveri, Nanna ja Miro olivat nimittäin samanikäisiä kuin minä ja muutenkin koko leiriporukka, Eeviä ja Innaa lukuunottamatta, olivat suunnilleen samaa ikäluokkaa. Ajatuksiini syventyneenä hiippailin Aleksin vanavedessä keittiöön ja odotin, että mies antaisi minulle jotakin puuhaa.

Alkupaloiksi tehtiin lohirullia ja mozzarellasalaatti, sitten oli vuorossa kinkkua ja perunaa kastikkeineen, mukavan simppeliä perusruokaa, mutta kuitenkin terveellistä ja täyttävää. Jälkkäriksi Mila loihti marjakakun, josta tuli ihanan pinkki. Kun ruoka oli valmis kaikki rynnistivät syömään ja varmaan puolet olisivat unohtaneet käsienpesun, ellei siitä olisi erikseen muistutettu. Syötyämme oli aika hetkeksi vetäytyä mökkeihin ruokalevolle ja purkamaan loputkin tavarat. Asettelin siististi vaatteeni niille tarkoitettuun kaappiin ja menin sitten ruokalevolle. Puoli neljän aikaan ärsyttävän ylipirteä Salli tuli sanomaan, että nyt jaettaisiin kuulemma leirihevosia. En tarvinnut toista käskyä, vaan nousin virkeänä istumaan ja vedin ratsastushousut jalkaan, koska neljältä alkaisi ohjelman mukaan koulutunti ensimmäisellä ryhmällä, enkä vielä tiennyt kumpaanko ryhmään minut oli laitettu. Mila ja Aleksi seisoivat päärakennuksen edessä kummallakin valkoinen paperilappunen käsissään.

- Okei, katsotaanpas sitten ensimmäistä ryhmää, että pääsette laittamaan heppoja kuntoon ja etsimään oikeaa laitumelta. Toisen ryhmän ratsastajat auttavat varmasti tarvittaessa, Mila jatkoi luoden katseen meihin Vaahtislaisiin. Okei, eli ensimmäisessä ryhmässä ratsastavat Osku Sammyllä, Katriina Hutulla, Sandra Eetulla, Salli Bertalla, Nelli Liinulla, Inka Ritalla, Miro Hyrrällä, Rosanna Pallella sekä Jonna Klikillä. Muut saavat nämä myös hoitohevosikseen, mutta Oskun hoitohepaksi olen merkinnyt Ritan, Sallille Eetun ja Nellille Bertan. Saatte kuitenkin nyt ensimmäisellä tunnilla mennä näillä rauhallisemmilla hoitsuilla, koska etenkin Eetu osaa olla todella haastava. Nyt ei muuta kun kipin kapin kuntoonlaittoon! nainen hoputti ryhmää.

- Jaahas, sitten toiseen ryhmään, Mila jatkoi ykkösryhmän lähdettyä etsimään ratsujaan. Ketäs meitä täällä vielä onkaan, opettaja jäi miettimään Aleksin lähdettyä valmistelemaan ekan ryhmän tuntia kentälle. Okei, eli Inari voisi ottaa Sammyn tuolta ekalta tunnilta, saat sitten hoitaakin sitä leirillä Valman kanssa.. Ja Valma voisi mennä Hutulla.. Eeville laitetaan täksi tunniksi Rita, mutta voisit hoitaa muutoin täällä leirillä ollessasi tuota Liinua, joka vaatii ratsastaessa vähän topakkuutta, niin saat mennä ekan tunnin Ritalla.. Ja sitten Nanna voisi mennä Liinulla. Hoidatko sä vaikka Hyrrää, sähän olit toivonut suokkia, eikö?
- Joo, voisin mä hoitaa, tyttö sanoi hiljaa.
Kaikki ympärillä olevat tirskahtivat, Nanna näytti punkkari lookillaan sellaiselta, joka pärjäisi kenen kanssa tahansa, mutta tyttö taisikin olla aika arka loppujen lopuksi.
- No niin, no niin.. Mila rauhoitteli tilannetta ja palasi myhäillen listaansa. Kukas vielä on ilman ratsua?

Nostin käteni ilmaan ja huomasin Mikin, Veeran, Jeminan ja Innan seuraavan esimerkkiäni.
- Okei, elikkäs Mikki voisi mennä sitten vaikka tuolla meidän Hyrrällä, mutta jos hoitaisit vaikka leirillä Huttua, kun se on sellainen kiltti ja leppoisa, mitä toivoitkin? Ja sitten Jannica..
Mila loi pitkän katseen minuun, katsahti sitten listaa ja jäi miettimään hetkeksi pureskellen kynäänsä.
- Eikö siellä ois Janskulle ketään sellasta, et kerrankin se lentäis ja joutuis leipoon kakun, Miro kysyi saaden puoli porukkaa hihittämään.
- Ei teillä taida kyllä Hallavasta sellaisia löytyä, vaikka sanottakoot että Oreo ja Nikita kyllä parhaansa yrittää toisinaan.. Mutta jos Jannica menisi vaikka Dunjalla, saat hoitaakin sitä, kun etkös sä ponia toivonut?

Hymyillen nyökkäsin ja jäin odottamaan vielä parin ratsun listaamista. Veera sai pahamaineisen Oreon ratsuksi ja leirihoitsuksi, Inna puolestaan sai pärjäillä Nikitan kanssa. Jemina sai suomenhevostamma Kyyhkyn, joka ihastutti kaikkia jo suloisella ulkomuodollaan, vaikka olikin luonteeltaan kuulemma vähän häslä. Huumorintajuinen ja energinen nainen pärjäisi tamman kanssa kuitenkin varmasti hyvin. Lähdimme katsomaan ensimmäisen ryhmän tuntia, koska melko varmasti tekisimme itse samoja asioita. Piti kuitenkin lähteä suhteellisen aikaisin laitumille, koska Dunja ei ollut tällä ekalla tunnilla mukana ja minun piti vielä löytää kurakuorrutuksen alta oranssi poni.. Tunnilla mentiin ihan perusjuttuja, joten sain ainakin osaltani huokaista helpotuksesta, lisäksi Aleksi tuntui erittäin mukavalta opettajalta (ei sillä että Milassakaan mitään vikaa olisi ollut..).

Dunja osoittautui hoitaessa oikein symppistapaukseksi ja oli kiltti kuin mikä! Oli meidän vuoromme mennä Aleksin valvovan silmän alle. Talutin tottuneesti ratsuni Mikin vanavedessä kohti kenttää. Sieltä oli aivan ihanat näkymät merelle, saapa nähdä tulisiko työnteosta täällä yhtään mitään, ajattelin hymyillen. Pysäytin tamman keskihalkaisijalle turvallisen välimatkan päähän toisista ja ihmettelin hetken kentän kokoa. Toisaalta pitihän kentällä kokoa ollakin, kun ratsukkojakin oli tunnilla niin paljon! En ollutkaan tainnut koskaan ratsastaa näin isossa porukassa muuta kuin maastoillessa, mutta eiköhän siihen pian tottuisi, eikä Dunja näyttänyt olevan millänsäkään, vaikka osa hepoista oli sille tuiki tuntemattomia.. Hyppäsin kyytiin ja lyhensin jalkkareita pari kolme reikää, se oli ainainen kirous, kun sattui olemaan vain 155-senttinen.. Saatuani lyhemmät jalustimet lähdimme kävelemään uraa pitkin Aleksin kysellessä meidän ratsastustaidoistamme ja oliko jotain mitä halusimme treenata täällä ollessamme. Minulle ei tullut mitään mieleen, mutta olihan tässä onneksi aikaa harjoitella vaikka vähän kaikkea..

Aloittelimme tunnin perusasioiden parissa, perusverkalla käynnissä ja ravissa, jotta saimme totutella uusiin ratsuihimme. Teimme paljon voltteja ja askeleenpidennystä. Aleksi neuvoi vuoroin kunkin hevosen kanssa millaisilla avuilla se toimi parhaiten. Dunjan kanssa piti olla herkkä, mutta kuitenkin saada varsinkin ulkoavut läpi, ettei tamma lintsailisi tunneilla. Sitten aloitimme tulemaan pohkeenväistöä keskihalkaisijaa pitkin, väistimme vuoroin oikealle ja vasemmalle, että olisi ollut tarpeeksi tilaa kaikille. Toisella pitkällä sivulla sai tehdä lisäyksiä ravissa, joissa Dunja tuntui olevan todella energinen. Päätyyn tehtiin iso ympyrä ja sitten tultiin taas väistölle. Seuraavaksi vaihdoimme tehtävää hieman siten, että tulimme väistön samaan suuntaan kaikki ja sen jälkeen tuli laukannosto, jossa tehtiin iso pääty-ympyrä toiseen päätyyn mikäli mahtui. Tehtävä sujui mallikkaasti ja sitten saatiin pitää välikäynnit, oli todella lämmin ilma, joten kävelytauko tuli tarpeeseen ja vesipullot olivat kovalla käytöllä. Myös hevosilla oli kiva idyllinen juottopaikka kentännurkassa, jonne Dunjakin ahnaasti meni juomaan toisten perässä.

Kävelyjen jälkeen otimme keskiravissa erinäisiä harjoituksia, joista yksi oli ottaa keskiravia keskihalkaisijalla ja muuten teimme itsenäisesti ravissa eri kuvioita. Ennen kulmaa joutui myös hieman kokoamaan hevosta, koska Aleksi tahtoi nähdä selkeän eron keskiraviin. Aluksi Dunja lähti liikkeelle hieman löysähkösti, mutta muutaman kerran jälkeen alkoi senkin pienistä jaloista lähteä liikettä ihan eri tavalla. Tunnin jälkeen kaikki olivat enemmän tai vähemmän levon tarpeessa, sekä hevoset että ratsastajat, joten hoidimme ne pikapikaa ja suihkutimme hikikohdat ulkona kätevästi. Ei tarvinnut kuin hevosjonoon asettua ja kävellä eteenpäin, niin ekan ryhmän ratsastajat suihkuttivat samalla hevoset.. joskin siinä taisi muutama ratsastajakin vähän maistaa letkusta.. Kuuden jälkeen olimme saaneet hevoset hoidettua ja päätimme lähteä uimaan, koska kaikki olivat aivan hikisiä tunnista ja ruokaankin oli vielä ruhtinaallisesti aikaa. Jossain kohtaa Miro huomasi onneksi kellon lähestyvän seitsemää ja huikkasi meressä vielä pulikoiville, että oli aika lähteä syömään! Päivälliskutsua ei moneen kertaan tarvinut huudella, koska porukka juoksi kuin tuli hännän alla syömään.

Tarjolla oli monenlaista hyvää, tosin alkajaisiksi Miro sai aikamoisen läksytyksen, koska pojan olisi pitänyt kuulemma olla avustamassa leirikokkeja, Milaa ja Aleksia ruoanlaitossa.. eipä tullut minullekaan moinen mieleen, olin autuaasti unohtanut koko vastuutehtävät.. Saimme kuitenkin istuutua valmiiksi katettuun pöytään (Mirokin..) ja ahmimme vatsat täyteen herkullisia hampurilaisia. Tällä kertaa oli myös kasvissyöjät muistettu ja Inari ja Nanna söivät hyvällä ruokahalulla kasvisburgerinsa. Rangaistukseksi Miro sai keksiä illalle tutustumisleikkejä, joita leikimme melko myöhään ulkona. Sitten oli aika siirtyä yöpuulle kymmenen maissa, jotta jaksaisimme herätä aamulla ruokkimaan hevosia. Aamutalli tehtäisiin kuulemma vuorotellen mökkien välillä ja pojat heräisivät joka toinen aamu auttelemaan meitä. Eka aamu tietenkin osui meidän porukalle, kuinkas muutenkaan? Toisaalta illalla kyllä väsyttikin pitkä päivä jo niin, että hyvillä mielin saattoi käydä nukkumaan iltapuhteiden jälkeenkin. Kakkoshuoneessa ei millään meinannut tytöille tulla uni silmään ja Inna joutui käymään siellä useita kertoja sanomassa, että hiljaisuus oli alkanut. Onneksi en vähästä menettänyt itse yöuniani, vaan nukuin kuin tukki koko yön

------------
Aivan ihania tarinoita Micci & Inka!!! Lisäsin tänne myös minun hoitotarinan, niin ei tarvitse lähteä erikseen kurkkimaan tarinoita Vaahtikseen Tästähän voisi vaikka innostua tänne ehkä hoitelemaan jotain heppaa

Joku sai räpsästyä Milasta kuvan, kun tämä katseli lähestyvää Paratiisisaarta

Aivan ihana kuva! <3 Ja hyvä tarina Oscar!

Jep! Inkan tarina ja kuva oli tooosi ihania, ja kiva että on ainakin yksi tyyppi joka ei vihaa Mikkiä :---D. Jannican tarina oli myös todella laadukasta luettavaa (vaikkakin Mikki ei ollut toivonut ketään hevosta ja pärjää kyllä äkäisemmilläkin :--D). Hyvin olit ottanut porukkaa mukaan, mutta ihan rohkeasti saa kirjoittaa dialogiakin! Kyllä me sitten oikastaan, jos jokin ei täsmää oman hahmon persoonallisuuden kanssa ;-).
Oscarin tarina oli tietysti mainio mutta, äääh miksi kaikki inhoaa Mikkiä D-: No, okei, ymmärrän kyllä ettei Oscar oo Mikin bestis, mutta ei se noin paha ole DD--: No jaa.. Ja siis ei se lesoa ranskankielen taidollaan (tietysti oon puolustuskannalla, Mikki on mun baby), mutta no jaa....

Kiitoksia ja ei Janni ainakaan Mikkiä vihaa :DD Kirjottelen muutenkin aika vähän dialogeja koskaan, joten ei johdu erityisesti leiritarinasta :DD Mulla meni muuten näköjään Micci ja Miro sekaisin heppakokemuksessa, Mirohan oli se nykyinen heppapoika :_D

Mikkiii!! :-DDD Hei eikö oo aika ymmärrettävää, että Oscar on vähän maassa siitä et Valma torjui sen Mikin takia, ja se on aika nyreissään sille :3 Ja ei Mikki lesoakaan ranskankielen taidollaan mutta toi tarinahan on kirjoitettu Oscarin näkökulmasta ;-) Ei sekoteta hahmojen ja niiden takana olevien tyyppien mielipiteitä tai faktoja :-D

// Et ymmärretään se, että Oscar ei perusta Mikistä sattuneista syistä, enkä yritä mustamaalata sitä kirjoittamalla Oscarin näkökulmasta.. Oishan aika feikkiä leikkiä niin, että Mikki ja Oscar tuosta noin vaan tulee toimeen keskenään :'-D Mutta se ei tarkoita, ettei niistä voisi tulla kavereita.. Mun mielestä Mikki on ihana ja symppis hahmo, enkä haluaisi että Oscar vihaa sitä, mutta olosuhteisiin nähden on melkein "pakko". :-)

Juu kyllä ehdottomasti tulkinnanvaraa pitää olla hahmoissakin ;-)

Ihanat tarinat Oscarilta ja Jannicalta <3__<3 Ja älyttömän tunnelmallinen kuva Milalta :-)))

Kiitos! <3 Millon sä saat oman maksusi valmiiksi? :-)) Ei mitään painostusta sit :-D

Joo toi Milan kuva on niin ihana, tekis mieli laittaa tietokoneen taustakuvaks xDD

Oon kirjoitellut eilisen päivän ja tänäänkin vähän mutta en nyt oikeen saa aikaseksi :"-D Jos vaikka huomenna julkaisin sen mitä oon siihen mennessä saanut paperille :-D

En malta odottaa :-D Kaikkien leiritarinoita on kyllä ollut tosi hauskaa lukea, joten kirjoittakaa vaan loputkin! Itse varmaan huomenna kirjoitan taas, koska harmitti kun menin kirjoittamaan ton tarinan kännykällä :-P

Piti kysyä vielä, että mitenkäs ne Mila ja Aleksi nukkuu? Onko niillä jotkut omat huoneet vai joutuuko Aleksi kuuntelemaan samassa huoneessa kuorsaavaa eukkoa?

Jos sais itsekkin aikaiseksi kirjoittaa jotain tälleen "diktaattorin" näkökulmasta...

Meinasin että niillä on ihan omat pikku huoneet ;-D
Ja joo on ollut kyllä ihan mahtava lukea kaikkien tarinoita! Multakin olis kohta tulossa kuvia (:

Mikin pohdintoja ensimmäisestä leiripäivästä

Ensimmäisenä leiri-yönä ei tietenkään väsyttänyt laisinkaan. Jaoin huoneen Oscarin ja Miron kanssa ja se sopi minulle oikein hyvin. Miron kanssa olimme nyt leirin ensimmäisenä päivänä tutustuneet jo aika hyvin, mutta kun Oscar tuli huoneeseen, tunnelma muuttui kokonaan. Yritin kyllä virittää keskustelua vaalean pojan kanssa, mutta vastaukseksi sain usein vain epämääräisiä tuhahteluja ja mulkoiluja. Hänellä oli ihan selvästi jotakin minua vastaan, mutta minulla ei ollut hajuakaan, mitä. Poika oli minulle täysin uusi tuttavuus, joten joko Hallavassa on kiertänyt minusta jokin epämiellyttävä huhu, tai sitten Oscarilla vain on henkilökohtaisesti jotain suomensveitsiläisiä punahiuksisia heppapoikia vastaan.

Pudistin päätäni ja käännyin sängyssäni selkä muihin päin. Seinän vaalea maalipinta peitti kevyesti puiset juovat. Hengitin syvään. Minun piti vain antaa olla ja tottua siihen, etteivät kaikki pitäneet minusta. Nannan kanssa juttelisin mielelläni, mutta hänen kanssaan minulla oli tismalleen sama ongelma. Toivoin, ettei tyttö olisi pahoittanut mieltään joidenkin leiriläisten lapsellisesta reaktiosta leirihoitsujen jaossa. Nannahan oli taitava ratsastaja ja pärjäsi kyllä vaikeampienkin kanssa, mutta en minäkään olisi halunnut leirihoitsukseni mitään kiukkupussia saada. Tuskin kukaan ajatteli, että pieni naurunpyrähdys voisi pahoittaa kovalta näyttävän punkkaritytön mielen. Toivoin todella, että Nannalle tulisi kiva leiri, eikä häntä turhaan kartettaisi kaukaa pelkän ulkonäön takia.

Katriinan kanssa saimme leirihoitsuksi mitä suloisimman suokin ja tinkerin risteytysruunan Hutun, joka kyllä tukkajumaluudellaan ja massiivisuudellaan haastaa Pallenkin. Ihanan kiltti ja lempeä jättiläinen tämäkin, jonka kanssa tulin toimeen ihan ensikosketuksesta asti. Nikitan kanssa olemme pikkuhiljaa saaneet välillemme luottamusta, mutta vaikka se onkin omalla tavallaan hyvin palkitsevaa, nautin täysin rinnoin tällaisesta Hutun kaltaisesta ennakkoluulottomasta ystävällisyydestä.
Aleksin pitämällä koulutunnilla sain ratsukseni kuitenkin Hyrrän, jonka kanssa yhteistyömme ei lähtenyt aivan yhtä sujuvasti luistamaan. Aika kovilla avuilla sai ruunaa ratsastaa aluksi, mutta lopputunti menikin jo aivan erilaisella tuntumalla. Hyrrästä paljastuikin osaava ja taipuisa kouluratsu, mutta jos yhtään rupesi selässä laiskottelemaan, niin lapa edellähän sitä oltiin heti fuskaamassa.

Tunnin jälkeen oli kuitenkin hyvä fiilis ja uimaanhan sitä juostiin kuin pikkulapset konsanaan. Ja vesihän oli kuin olikin lämmintä! Se oli jäänyt mukavasti saaren suojaan lämpenemään aurinkoon, eikä sekoittunut samalla tavalla kylmään meriveteen. Suolaisesta merivedestä kaikille tuli ihanat surffikampaukset ja minunkin hiukseni alkoivat muistuttaa enemmän tai vähemmän rastoja. Pienestä tahmaisuudesta huolimatta hikisen koulutunnin jälkeen oli ihana raikastua hyvää tekevässä merikylvyssä.

Vaahterapolkulaisten pienessä määrässä oli se hyvä puoli, että kovin pitkään ei tilanne ollut Hallava vastaan Vaahterapolku, vaan viimeistään meressä pulikoinnin jälkeen olimme nyt yksi iso leiriporukka. Hallavalaisetkaan eivät kaikki tunteneet toisiaan kovin hyvin, joten muutamia vahvoja ystävyyssiteitä lukuun ottamatta jokainen oli samalla viivalla. Innan kanssa pääsin juttelemaan jo hevosten varustamisen aikana, kun hän sai leirihoitsukseen Nikitan. Heidän yhteistyönsä näytti kuitenkin sujuvan suuremmitta ongelmitta (ottaen kuitenkin huomioon, että Niki on Niki), joten en turhaan ollut siellä häseltämässä. Kaikki muutkin vaahtislaiset vaikuttivat oikein mukavilta ja persoonallisilta yksilöiltä, enkä malttanut odottaa, että pääsisin tutustumaan heihin paremmin leirin edetessä.

Valmaa olin vältellyt aika onnistuneesti ensimmäisen päivän aikana. En tiedä, johtuiko se Oscarista, joka tuntui repivän tyttöä mukanaan minne ikinä menikin, ja että hän vältteli minua, vai siitä, että olin alitajuisesti vältellyt näitä kahta itsekin. Oli miten oli, Inkan seurassa en kovin montaa yhtäjaksoista sekuntia jaksanut Valmaa ajatella. Ja muutenkin, en tullut leirille sitä varten, että velloisin käsittämättömissä tunteissa ja pohtisin pääni puhki miten asiat välillämme lopulta olivat. Niinpä vedin peittoa lähemmäs korviani ja yritin jälleen nukahtaa.

Tähän viestiin tulee Valman juttuja leirin varrelta :-)

Tarinat:

KESKIVIIKKO 1.6
Olinhan mä joo pari kertaa kuullut sanottavan, että minä olin aina kaikkialla etuajassa. Vaahtiksen piha näytti melko autiolta, vaikka puhelimeni kello näytti ajaksi jo varttia vaille kahdeksan. Olin kuitenkin saanut kyydin äidiltäni, joka heitti mut tallille mennessään töihin. Siispä olin istuskellut maassa lähellä ovia jo vartin.
Osa hevosista oltiin etukäteen viety leirikäyttöön. Siksi tarhatkin näytti varsin tyhjiltä, enkä voinut aikani kuluksi mennä tervehtimään Eetua. Aika mateli, mutta jotenkin mä Snapchatin ja muitten somejen kanssa sain ajan kulumaan. Pikku hiljaa porukkaa alkoi kasaantua, ja itsekin raahauduin lähemmäksi muita suuren matkalaukkuni kanssa. Siinä aikamme rupateltuamme, kaarsi suuri bussi pihaan. Itse menin etunenässä viemään laukkuni alatilaan, ja istuin melko eteen. Kärsin helposti pitkillä matkoilla matkapahoinvoinnista ja vaikken uskonutkaan matkan olevan superpitkä, pelasin varman päälle. Se nyt tästä puuttuisi, että minut passitettaisiin kotiin mahdollisen sairauden takia!
Noin viisi yli kahdeksan kaikki mattimyöhäsetkin oltiin saatu kyytiin, ja lähdimme ajelemaan kohti lautturia. Osa näytti nuokkuvan väsyneenä, mutta itse olin jo ihan hereillä. Tuleva leiri tulisi varmasti olemaan huippukiva, vaikka leiri ei olekaan perinteinen: menisimmehän me paratiisisaarelle ja mukana olisi jengiä toiselta tallilta.

Bussi kaartoi lähelle lauttaa. Hallavalaiset olivat kerenneet paikanpäälle ennen meitä, ja porukka näytti ahtautuvan jo lautalle. Me vaahtislaiset menimme heidän perässään, jolloin matka saattoi alkaa.
Vihdoin saavuimme paratiisisaarelle. Raahasin matkalaukkua perässäni seuraten muita leiriläisiä. Paikka näytti juuri niin ihanalta kun olin kuvitellut, ellei jopa paremmalta. Hevosetkin näyttivät tykkäävän paikasta, ainakin iloisten pärskähdysten perusteella.
- Tutustutaas nyt vähän paikkoihin, ja jaetaan teidät huoneisiin, Hallavan omistaja Aleksi sanoi kiinnittäen leiriläisten huomion.
Ensimmäiseksi tsekkasimme päärakennuksen. Kun keittiö ja ruokailutila oli käyty katsomassa, siirryimme olohuoneen kautta makuuhuoneisiin. Mila, Aleksi ja pojat tulisivat yöpymään täällä, kun taas meidät tytöt jaettiin mökissä kahteen makuuhuoneeseen.
- Tähän kakkosmakkariin tulee sitten Sandra, Katriina, Nanna, Nelli, Jonna ja Valma. Parvelle sit Rosanna, Jemina ja Inka, Mila selitti.
- Voitte nyt asettautua näihin mökkeihin, niin käydään sitte jakamassa teille hoitsut! Aleksi jatkoi.

Kaikki mun mökkiläiset vaikutti ihan kivoille, joskin alussa oli totta kai painostavaa hiljaisuutta.
- Ketä te ootte toivonu hoitsuks? joku suurinpiirtein mun ikäinen brunette kysyi katkaisten hiljaisuuden.
- Mä toivoin Klikkiä. Se on nii sulosen näköne, hymähdin raahaten matkalaukkuni yhden kerrossängyn lähelle.
- Mä toivoin Eetua, punahiuksinen sanoi jälkeeni pirteästi. Käännyin kiinnostuneena katsomaan tyttöä, joka ei myöskään tainnut olla paljon minua vanhempi.
- Aijaa, vähänkö kiva. Mä hoidan Eetuu Vaahtiksessa, se on kyl kiva poni kaikkine tempauksineen, naurahdin.
Muutkin huonekaverini kertoivat toiveitaan, ja saimmekin jo pientä keskustelua aikaiseksi. Pari tyyppiä oli selvästi ujohkomman puoleisia, mutta oli tässä itsekin vielä vähän hämillään uudesta paikasta ja uusista tyypeistä.

Vähän myöhemmin menimme katselemaan paikkaa ulkoa. Tarhat oli järkyttävän isoja, ja meri näytti houkuttelevalta. Meille esiteltiinkin hiukan kauempaa pieni uimaranta, joten uimaan tulisimme varmasti pääsemään! Kävimme läpi myös grillipaikan, saunan, laiturin ja muita saaren paikkoja. Sen jälkeen koko konkkaronkka palasi päärakennukseen, jossa meille oli loihdittu lounas. Itselleni olikin kerennyt tulla jo nälkä, sillä aamulla ei jännityksen takia ollut oikein ruoka maistunut.
- Mitä ruokaa? joku jonon ensimmäiseksi rynnännyt kyseli.
- Lohirullia ja mozzarellasalaattia. Lisäksi kinkkua ja perunaa kastikkeen kanssa, jälkkäriks marjapiirakkaa, Mila kertoi jonon edetessä.
Olin aivan täynnä ruoan jälkeen! Meno oli vielä hiukan jakaantunutta: tallilaiset olivat eri pöydissä omiensa kanssa. Eka päivä nyt varmaan olisi tämmöistä totuttelua, kunhan pääsisimme kunnolla tutustumaan. Ruoan jälkeen menimme takaisin makuuhuoneisiin ja osa otti pienen ruokalevon, itse käytin ajan tavaroiden purkamiseen. Jos yhtään muistin oikein päivän ohjelmaa, olisi tämän jälkeen vuorossa ratsastustunti. Oli kyllä kivaa päästä kokeilemaan Hallavan hevosia!

Leiriläiset olivat kerääntyneet päärakennuksen eteen, missä Mila ja Aleksi alkoivat jakaa meitä ryhmiin.
- Okei, eli ekassa ryhmässä ratsastaa Oscar, Katriina, Sandra, Salli, Nelli, Inka, Miro, Rosanna ja Jonna, Aleksi luki paperilappusestaan.
Heti perään mies luetteli meille ratsumme: mä sain hoitsutoiveeni, eli Klikin! Kun ratsut oltiin saatu jaettua myös kakkosryhmäläisille, kerrottiin samaan syssyyn hoitsummekin. Toiveeni toteutui, eli sain lehmänkirjavan lewitzerin hoitsukseni. Aika moni muukin näytti saaneen toivomansa, ainakin iloisista kasvoista päätellen.
Koska ratsastin ekassa ryhmässä, lähdin muiden ryhmäläisteni kanssa hakemaan ratsuja. Ruuna nuokkui laitumen peränurkassa, ja kääntyi kyllästyneenä katsomaan mua tallustaessani lähemmäs.
- Tuu Klikki, sun pitäs jaksaa mua nyt kokonainen viikko!
Lewitzer ei onneksi lähtenyt karkuun, ja lähti syvään huokaisten seuraamaan minua. Varustin ruunan muiden ryhmäläisten seurassa, ja kyseessä olikin kiltti, joskin toivottoman laiska poni.

Tunsin pientä jännitystä taluttaessani kirjavan ponin kaartoon. Ensimmäisen tunnin meille pitäisi Aleksi. Hyppäsin Klikin selkään, kiristin vyön, lyhensin jalustimia reiällä ja lähdin sitten Rosannan perässä kävelemään uraa pitkin.
- Aloitellaas ihan perusjutuilla, että saatte uudet ratsut kuulolle. Pysähdykset L:ään ja C:hen, kulmiin voltit ja pitkillä sivuilla ratsastatte askeleen pidennystä, Aleksi sanoi kuuluvasti alkukäyntien jälkeen.
Pysähdykset tapahtuivat meidän osaltamme usein melko jyrkästi, joten koetin käyttää enemmän istuntaa ja vähemmän ohjaa. Volteilla vauhti tahtoi usein hiipua, joten sain olla aktiivisena pohkeen kanssa. Pikku hiljaa sain temmon paremmaksi, mutta askeleen pidennystä ei kyllä ollut juuri havaittavissa. Ihan yhteistä säveltä emme ponin kanssa ainakaan tässä vaiheessa löytäneet. Ravissa sain askelta jo hiukan paremmin venymään.
Jatkoimme tuntia pohkeenväistöharjoituksella. Aluksi Klikki lähinnä siirsi kaulansa mutkalle ja huokaili syvään "emmä-ny-jaksa" -tyylillä. Aleksin neuvoilla ja päättäväisellä ratsastuksella saimme homman sujumaan, eikä loppujen lopuksi edes ravipohkeenväistömme olleet niiin huonoja. Mun piti vain koko ajan muistaa ratsastaa, niin Klikki ei päässyt laiskistumaan!
Loppuun ratsastimme keskiraviharjoituksia, jotka eivät menneet kovin hyvin. Itse valuin hikeä ja ruunakin taisi ( tai ainakin esitti hyvin ) väsähtää, joten saimme vain pieniä muutoksia normaaliin. No, eihän kaikki voi mennä hyvin ekalla tunnilla!

Tunnin jälkeen purin Klikin, sillä se ei mennyt toisten ryhmäläisten tunnille. Kun ruuna oli tyytyväisenä laitumella, menin seuraamaan toisen ryhmän ratsastusta. He tekivät samoja harjoituksia, ja kaikilla näytti menevän ainakin pääpiirteittäin hyvin.
Kun molemmat ryhmät oli ratsastaneet, sai joku päähänsä että menisimme uimaan. Vesi olikin ihanan viilentävää näin ratsastuksen jälkeen. Noin seitsemän aikaan meillä oli kuitenkin luvassa päivällinen. Ruoka maistui vielä paremmin kuin lounaalla, olihan välissä kerennyt tapahtua vaikka mitä.
Päivällisen lopeteltuamme meillä oli tutustumisleikkejä. Aloin pikku hiljaa muistaa kaikkien nimet, etenkin punahiuksinen Sanda jäi Eetun hoitajatittelinsä vuoksi mieleeni, samoten Nanna erikoisemman ulkonäkönsä vuoksi. Kaikki vaikuttivat tosi kivoilta ja tutustumisen arvoisilta tyypeiltä! Leikkien jälkeen meidät komennettiin takaisin makuuhuoneisiimme. Meidän mökkiläiset jaksoi vielä parikymmentä minuuttia hiljaisuuden jälkeen pölistä esimerkiksi ratsastustunneista, kaikki halusivat kertoa mielipiteensä tämän päivän ratsuistaan. Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin nukahtivat, ja mökissä vallitsi hiljaisuus.

Ensimmäinen leiripäivä

Mä olin vähän ristiriitaisissa tunnelmissa kun raahasin mustaa putkikassiani kohti Hallavan pihassa nököttävää bussia. Innoissani siksi, että pääsisin ratsastamaan ja uimaan ja nauttimaan mahtavasta hevosten täyteisestä lomasta, mutta vähemmän innoissani siksi, että siellä olisi Mikki ja Valma ja Inka. Ja erityisen vähän innoissani siksi, että Mikki tiesi miksi kyljessäni komeili suuri sinipunainen mustelma.

Tyrkkäsin kassini bussin tavaratilaan ja moikkasin varovasti Sallille, Sandralle ja Nellille jotka pulisivat bussin etuosassa. Sain takaisin normaalit tervehdykset enkä mitään sääliviä katseita tai huolestuneita kommentteja kuten olin pelännyt. Mikki ei ollut kertonut. Saatoin hengittää hieman vapaammin.

Istahdin käytäväpaikalle Miron viereen, joka oli jo siirtynyt bussiin nuokkumaan.
”Hei, väsyttääkö noin paljon?” tönäisin poikaa varovasti ja tuo aukaisi silmänsä.
”Nanna! Hei. Joo tuli eilen valvottua vähän myöhään..” poika mutisi ja suoristautui penkillään.
”Mäkään en saanut kunnolla nukuttua.”
”En jotenkin osaa kuvitella että sua jännittäisi ratsastusleiri”, Miro virnisti.
”Ei mua leiri jännittänyt…” mutisin, mutten kuitenkaan kertonut että olin viettänyt puolen yötä itkien sängynlaidalla sen jälkeen kun Sami oli taas loukkaantunut jostain jota olin tehnyt tai jättänyt tekemättä.

Aleksin jaettua ensimmäisen tunnin hevoset jäi Mila jakamaan ratsuja toiselle ryhmälle, johon mäkin kuuluin. Sain ensimmäiselle koulutunnille ratsukseni Liinun, mutta leirihoitsukseni Hyrrän. Mila meni tietysti samalla möläyttämään että mä olin toivonut hoitsukseni suokkia ja Vaahterapolkulaiset tietytsi käsittivät sen niin, että mä olin arkajalka ja muutama jopa päästi hihityksen. Ihan sama. Mulkaisin niitä kerran pahasti ja hihitys loppui lyhyeen. Okei, mä tykkäsin leppoisista hevosista, mutta kyllä mä osasin kuumempiakin käsitellä! Ja sen nuo pikkulikat saisivat nähdä heti ensimmäisellä tunnilla.

Kävin vaihtamassa ratsastusvaatteet päälle ja menin sitten muiden mukana kentän laidalle katsomaan kun ensimmäinen ryhmä ratsasti. Liinu tosiaan vaikutti hieman kuumalta ja varsinkin laukassa se kiisi menemään aikalaista haipakkaa. Nelli kyllä sai pidettyä pikkuhevosen käsissään, mutta parannettavaa silti olisi.
Mikki istahti viereeni ja tähysti kentälle: ”Tuo Hyrrä näyttää kyllä aika kivalta, sähän taisit saada sen hoitsuksesi?”
Vilkaisin Mikkiä kulmieni alta, ja vaikka tuo näyttikin ihan harmittomalta en voinut olla äyskäisemättä: ”Mitä sä haluat?”
”Nanna hei…” poika sanoi hiljaa vähän maanittelevalla äänensävyllä. ”En mä oo tehny sulle ikinä mitään pahaa. Vai olenko? Eli miksi katsot mua aina otsa kurtussa…”
Hämmennyin. En olisi uskonut, että Mikki olisi niin suora. Mieleni teki lähteä menemään tai alkaa huutamaan kurkku suorana. Mutta suoraan sanottuna mäkin olin alkanut pikkuhiljaa kyllästyä tähän jatkuvaan vihaamiseen. Sitä paitsi, eihän Mikki ollut kertonut kenellekään?
”Äh en mä tiiä. Oot vaan niin ärsyttävän… täydellinen. Tai siis kun monetkaan ei tykkää musta, mutta kaikki pitää susta..” yllätin itsenikin olemalla rehellinen ”ja mäkin taisin joskus tykätä susta…” mutisin vielä hiljaa.
”Mitä?” Mikki virnisti hämmentyneenä, mutta samalla hilpeänä.
En voinut itsekään olla naurahtamatta: ”Mutta mä olinkin silloin ihan sekaisin”, uskaltauduin jopa tönäisemään Mikkiä leikkisästi olkapäähän.
Nauroimme hetken yhdessä ja tajusin jopa pitäväni Mikin seurasta, ei sitä ollut kieltäminen.


jatkuu..

1.6 Ensimmäinen ilta

Raahauduin vaivalloisesti mökille muiden kanssa. Me kaikki olimme syöneet liikaa. Ulkona leijui huumaava juhannusruusun tuoksu ja lintujen ihana viserrys. "Olipa melkoinen päivä", huokaisin päästyäni sisään mökkiin. "Älä muuta sano", Jonna ähkäisi. Minulla ja Jonnalla oli ollut mukavaa melko alusta asti. Me olimme saman tapaisia joka paikan häsliä. 

Rojahdin mökin olohuoneen sohvalle ja kaivoin pelikortit sohvapöydän laatikosta. "Kuka tulee pelaamaan?" kysyin ja aloin sekoitellaan pakkaa. Mukaan ilmoittautui Jonna, Inna ja Nanna. Opetin muille erään pelin jota pelasin aina perheeni kanssa. Ensimmäisellä kerralla voitin minä, mutta muut oppivat nopeasti ja Inna voittikin jo toisen pelin. Jatkoimme kortti peliämme keskiyöhön asti. "Okei, eiköhän tälä nyt riitä", Inna sanoi ja siivosi kortit pois. Toivotimme toisillemme hyvät yöt ja lähdimme hampaitten pesun kautta nukkumaan. 

Kun saavuin Jonnan kanssa huoneeseemme kuului kaikkialta täsmällistä tuhinaa. "Oho, kaikki on tainnut jo nukahtaa", Jonna kuiskasi ja kiipesin ketterin liikkein yläsängylleen. Seurasin Jonnan esimerkkiä ja menin itsekin yläsänkyyni. Väsyneenä vedin peiton korviini ja käänsin itseni kyljelleni. Sen jälkeen suljin silmäni ja yritin nukahtaa.

Nukahtamisesta ei kuitenkaan tullut mitään. Aloin kääntyillä sängyssäni. Kymmenen minuutin päästä luovutin ja nousin istumaan. "Jonna nukutko sä?" kuiskasin. En kuitenkaan saanut vastausta. Kaikki taisivat nukkua, tai no kaikki muut paitsi minä. 

Kömmin alas sängystäni ja kävelin mökin aulaan. Sujautin varvassandaalit jalkaani ja astuin ulos raikkaaseen kesäiltaan. Lähdin kävelemään hevosten laitumia kohti. Annoin käsieni viistää pitkää heinikkoa    polun vieressä, kun kävelin. Kesäilta tuntui niin täydelliseltä ihanine tuoksuineen ja äänineen. Hiljaisuuden keskeltä kuului vaan käen kukkuminen ja muutamien hevosten hirnahtelut. Tämä oli elämää.

Vihdoin pääsin laitumille. Silloin huomasin että en ollut yksin. Laitumenaitaan nojaili tutun näköinen punapää, Mikki. "Mitä sä täällä teet?" kysyin ja kävelin hänen viereensä. "En saa unta", Mikki tuhahti. Nyökkäsin Mikille. Siinä me sitten seisoimme hiljaa varmaan puolisen tuntia. "Mä taidan lähteä nukkumaan", Mikki sanoi ja lähti lampsimaan pois päin. Jäin seisomaan aidan viereen. Kuuntelin vielä hetken yön ääniä ennenkuin lähdin takaisin mökille.

Matkalla poimin kimpun kukkia mökin pikku pöytää koristamaan. Lopulta pääsin mökille ja heitin varvassandaalini pois. Sen jälkeen suuntasin etsimään maljakkoa kukille. Maljakko löytyikin yllättävän pian. Kaadoin sinne vettä ja asettelin kukat maljakkoon. Lopuksi laitoin kukat koristamaan sohvapöytää.

Lampsin sänkyyni ja vedin peiton toistamiseen korviini. Ennenkuin ehdin tehdä muuta olin jo unessa. 

//Sori, tää on nyt vähän myöhässä, mutta toivottavasti kelpaa.

Saahan noita tarinoita tehdä vielä lisää? En oo ihan perillä siitä eräpäivästä, mutta muutamilla on vielä tarinakin tekemättä..

Saa tehdä niin paljon kun sielu sietää ;-D - V

Päikky päivitetty alas

Torstai-aamu

-Pthyi, puhalsin suuhuni joutuneen hiuskiehkuran ulos suustani, lipaisten kuivuneita huuliani. Nyrpistin nenääni ja haukottelin, liikuttaen käsiäni pääni yläpuolelle venytelläkseni. Toinen käteni osui johonkin ja kaatoi jotakin matkallaan. Kuulin onton kolahduksen, ja saatoin tuntea valon kutkuttelevan naamaani. Auringon valo puski itsepintaisesti läpi suuren ikkunan sälekaihtimista kertoen, ettei ollut edes kovin myöhäinen aamu. Mitäköhän kello mahtoi olla? Oliko jo aamu? Avasin hiljalleen silmiäni, huomaten makaavani oudossa kulmassa kerrossängylläni, jonka olin jakanut yhdessä vaahterapolkulaisen Jonnan kanssa. Jonna hoiti leirihoitsuani Eetua Vaahterapolussa, ja olimme tulleet melko hyvin toimeen keskenään. Muita vaahtislaisia ei ollutkaan huoneessamme, vain Katriina, Nanna, Nelli ja Valma.

Huoneessamme leijaili pöly, joka tuli lattialle hylätyistä vaatteista ja petivaatteistani, jotka roikkuivat puoliksi lattialla. Toinen jalkani roikotti sängyn ylitse.
Vilkaisin melko lähellä odottavaa lattiaa, ja huomasin törkänneeni yöpöydältäni - onneksi tyhjän - limsatölkin kumoon. Se oli vierinyt melkein sänkyni alle, mutta sänkyni ja lattian välinen rako oli melko pieni. Haukottelin uudestaan, ja nousin istumaan kankeita raajojani venytellen. Joku oli hylännyt muutaman kenkäparin sinne tänne ahtaassa huoneessamme, ja tunsin melkein välittömästi olevani suihkun tarpeessa. Nousin seisomaan, ja huomasin peilin ohitse kävellessäni, etten ollut muistanut edes pestä meikkejä pois ennen nukkumaanmenoa. Huokaisin väsyneesti ja pyörittelin niskojani samalla, kun vaelsin huoneen poikki pyyhe käsivarrellani. Kaikki muut nukkuivat, joten pyrin olemaan mahdollisimman hiljaa matkatessani mökin suihkuun. Vanha kaappikello näytti puoli kahdeksaa, ja aamupala olisi vasta yhdeksältä. Tässähän oli hyvin aikaa valmistautua.


Kun olin saanut itseni pestyä ja kevyesti meikattua päivää varten, palmikoin hiukseni olohuoneen peilin suotuisalla avustuksella kahdelle ranskanletille. Kello oli vasta viisi yli kahdeksan, joten päätin mennä tervehtimään hevosia ennen aamupalaa. Päälläni oli pyjamashortsit ja harmaa yksisarvistoppi, (oikeasti, se oli ihan hirmu söpö) mutten jaksanut lähteä ihan vielä vaihtamaan vaatteita. Mieluiten käyttäisin sen ajan hevosten kanssa.
Niinpä hiippailin pihamaan poikki kohti laidunta, jossa hevoslauma tähysti saapumistani.
-Huomenta söpöläiset! Hymyilin aurinkoisesti ja annoin hevosten haistella kättäni. -Mulla ei oo teille nyt mitään herkkua, mutta etteköhän te pärjää ilmankin..
Eetukin saapui suurin odotuksin paikalle, ja puski muiden läpi katsomaan mitä tapahtui. Todetessaan ettei mulla ollut ollenkaan herkkuja, se palasi paikalleen nyhtämään ruohoa.
-Hölmö, et edes tarkistanut mun taskuja, puhelin ponille ja lähdin hipsimään Dunjaa kohti.
-Heiippa söpöläinen.. Mumisin vuonohevoselle ja annoin ajatuksieni eksyä Valmaan. Oli ihanaa olla taas takaisin hallavassa, vaikka aluksi olikin ollut haikeaa ilman Huhua. Jotenkin… tyhjää. Olin kuitenkin erityisen iloinen siitä, että Hallavassa oli vieläkin tuttuja naamoja. Maikki, Salli, Valma, Miro, Nanna… Myös Valman eksä, josta olin kuullut vaikka mitä, oli palannut Hallavaan. Ihan kiva tyyppi, mutten vielä ollut tutustunut häneen kunnolla.
Oli Hallavassa uusiakin tyyppejä. Katriina, Nelli, Inari, Oscar.. Katriina, Inari ja Oscar vaikutti hieman hiljaisemmilta tyypeiltä, mutta Nellin kanssa olin tullut ihan hyvin juttuun.

Havahduin ajatuksistani, kun mökin ovi narahti ja kuulin askelia takaani.
-Huomenta! Mitäs sä täällä näin aikaisin? Kuulin Milan ystävällisen äänen.
-Huomenta. Satuin heräämään melko aikaisin, joten ajattelin tulla moikkaamaan hevosia, hymyilin naiselle ja tunsin punan nousevan kasvoilleni. Mullahan oli päällä toppi, jossa oli yksisarvinen! Okei, chill on, mistä lähtien mä oon alkanut punastelemaan moista? Ei se nyt niin noloa ollut. Miksi edes välitin mitä muut ajattelivat musta?
-Haluatko auttaa mua aamutallissa? Mila ehdotti.
-No, mikäs siinä. Kunhan nää mun vaatteet on ok.
-Mistä lähtien pyjamissa ei saisi tehdä aamutallia? Nainen virnisti.
-Sinähän sen tiedät! Naurahdin kohauttaen olkapäitäni. -Tuun kyllä ihan mielelläni auttamaan.
-Noni! Alas tulla siitä!

Voi vitsi!! Ihan mahtavia tarinoita kaikilta!! Ihanaa kun Nannan ja Mikin välit vähän lämpenevät, Eevi se vaan jaksaa hupsuilla Aleksista ja Jonna, Nelli ja Sandrakin ovat saaneet ihanan leiritunnelman välittymään tarinoistaan :---). Mä olen piirrellyt pari kuvaa, yritän laittaa ne koneelle tänään vielä (:

Wwiihh! Awww. Valman tarinat on kanssa ihania, varsinkin tuo uusin, missä Valma käy keskustelun Inkan kanssa <3

Niin ja joo kyllä mä yritän parhaani mukaan ymmärtää Oscarin suhtautumista Mikkiin :-D. Toivotaan että nää sais välinsä jossain vaiheessa parannettua :---)

Tässä Katriina ja Mikki viettävät vapaa-aikaa rentoutumalla laitumella leirihoidokkinsa Hutun kanssa.



Tässä osa hallavan leiripoppoosta viettämässä aikaa pyjamissa ennen nukkumaanmenoa. Oscarkin on ihme kyllä uskaltautunut Sandran hartiahierontaan (hehe, mä vaan niin halusin piirtää Oskun...). Kuvassa myös Eevi-Sofia, Salli, Nanna ja Mikki, jolle suihkun jälkeen joku välttämättä halusi tehdä kaksi ranskanlettiä :---P.

Mikkiiiiii, saako tuon Huttu-kuvan laittaa ruunan sivuille näkyviin? Ja jos saa, mitä laitan copyihin?

Saa laittaa! (c) KastanjaK

bussi täynnä tuoksuja

Olin pakannut koko illan leirille. Äiti oli hiukan vastahakoisesti päästänyt minut ja oli Aleksin kanssa pitänyt kunnon keskustelun puhelimessa ennen leiriaamua. Äiti kertoi Aleksille sairaalareissusta ja terepianoinista. Isäni vain kippasi syliini karkkirahaa ja muistutti lämpimistä vaatteista. Itse olin taas innostunut leiristä, vaikka saisin taas olla nuorin Hallavan porukasta. Suljin matkalaukun kiinni ja raahasin sen eteiseen. Eteisessä odotti jo ratsastusvarustekassi josta isäni oli sanonut pari tiukkaa sanaa. Isä kyllä oli iloinen harrastuksistani, mutta silti sain välillä kovemman sanan siitä ettei koko tallia tarvitsisi aina tuoda ratsastussukissa tai kypärän sisällä kotiin. Avasin ulko-oven ja tunsin kuinka Suomen kesä pureutui oitis luihini. Äiti ja isä lupautuivat viemään minut Hallavaan jo ennen kahdeksaa. Olisin varmasti päässyt muiden tallilaisten kyydissä, mutta äiti halusi vielä välttämättä nähdä Aleksin ennen leiriä. Vaahterapolusta oli myös tulossa leiriläisiä, mikä jännitti minua. Ei sitä koskaan voisi tietää millaisia hulluja ja pelottavia ihmisiä sieltä voisi tulla. Aleksi oli kyllä moneen kertaan kertonut, että he olivat melkein yhtä hyvää porukkaa kuin mekin. Aivan, melkein. Isä lastasi laukut peräkonttiin ja heitti nopeasti pari vitsiä kuinka olisin muuttamassa. Isä heitti harvoin enää vitsejä ja oli muutenkin rauhoittunut. Äitini taas oli huolesta sekaisin. Äidin sisko oli puhunut, että hänen pitäisi hiukan hellittää ja ottaa toinen kohde mihin voisi siirtää huolensa. Äiti taisi ymmärtää sanan kohde hiukan väärin sillä nyt hän on alkanut puhua adoptiolapsesta tai sijaisvanhemmuudesta jollekin nuorelle ja epäilin vahvasti ettei tätini ihan lasta tarkoittanut vaan lemmikkiä. Hyppäsin takapenkille ja vedin turvavyön kiinni samalla isäni startatessa auton käyntiin.

Norsut lensivät törmäillen mahassani, kun isä kaartoi auton Hallavan tielle. Pihalla näkyi kasi punapäätä tavaroineen ja minibussi. Mitä lähemmäksi saavuimme erotin henkilöt Valmaksi ja Mikiksi jotka seisoivat hiukan erillään toisista. Aleksi seisoi minibussin vieressä ja jutteli kuljettajalle. Valma nosti katseensa ristipistotyöstään ja vilkutti huomatessaan automme.
”Valma on kyllä aina niin mukava”, äitini sanoi hieman kipakasti, mutta isäni vilkutti hänelle hymyillen. Valma laski työnsä alas ja käveli minua vastaan vähän matkan päähän autosta. Nousin hitaasti autosta ylös ja huokaisin helpotuksesta. En ollutkaan viimeinen paikalla. Toivotimme huomenet ja tartuin isäni ojentamiin laukkuihin.
”Äiti, Aleksi olisi nyt tässä”, sanoin äidilleni, joka seisoi vierelläni. Hän piti toisessa kädessä puhelinta mistä oli varmasti etsinyt uusia artikkeleita ja sivustoja nuorista.
”Mä luotan suhun nyt Salli. Pidä hauskaa ja ole varovainen!” äiti sanoi ja halasi minua tiukasti.  Isäni halasi minua kevyemmin äidin jälkeen ja kiiruhti nopeasti takaisin autoon.
”Voisitte varmaan kantaa yhdessä nämä laukut”, äiti sanoi ja hymyili pienesti Valmalle, joka otti pienen askeleen lähemmäksi meitä.
”Joo totta kai”, hän kiiruhti sanomaan ja otti kädestäni ratsastusvarustekassin. Pudistin päätäni, mutta annoin Valman kantaa kassin omien tavaroidensa luokse. Auto lähti takaisin keskustaa kohti takanamme ja minä jäin Valman viereen seisoskelemaan. Mikki tervehti minua iloisesti. Hänellä oli kohtuuttoman vähän tavaroita verrattuna minuun. Aleksi irtaantui kuskista ja kertoi, että voisimme jo laittaa tavarat bussin kyytiin. Pian minun jälkeen loputkin leiriläiset saapuivat erinäköisin kyydein paikalle. Oscar liimaantui heti Valman kylkeen ja minä taas vetäydyin pois Valman luota lähemmäs Sandraa ja Inkaa. Olin pudottaa Sandran kameran maahan, kun huomasin Miron astelevan pihan poikki bussille.
”Salli varo!”, Sandra huudahti ja heräsin ajattomasta maailmastani. Nanna hiukan naurahti takanani, mutta se jäi ikuisesti mysteeriksi nauroiko hän minulle vai sille, että bussikuski astui hevosenlantaan. Aleksi pahoitteli tapahtunutta kovasti ja tarjosi maassa olevaa ruohoa mihin hän voisi pyyhkiä kenkänsä.

Koko porukan sullouduttua bussiin kuski kaartoi pois Hallavan pihasta kera makean hevosenlannanhaju mukanaan.

perjantai - lettujenpaistoa leirinuotiolla

Maittavan päivällisen jälkeen olimme ehtineet pariksi tunniksi keksimään jos jonkinmoista aktiviteettia ja oli jokseenkin pettymys lähteä kesken kaiken Milan kehotuksesta valmistelemaan nuotiota letunpaistoa varten. Suojaisan sekametsän reunustama rantahiekalle rakennettu idyllinen nuotiopaikka puolitetuista puunrungoista väsättyine istumapaikkoineen oli kuitenkin kuin suoraan häikäilemättömistä kesäillan unelmista. Ja mikä parasta, aurinko laskisi täydellisesti keskelle nuotiolta näkyvää horisonttia. Meri oli melko tyyni, vain lempeä merituuli puhalteli hellästi saaden aikaan rauhallisen meditatiivisen laineiden liplatuksen. Olin sekunnissa unohtanut, kuinka kivaa muiden leiriläisten kanssa oli ollut hetki sitten.
"Vau, täällä kelpaa lettukestitellä", tokaisin Milalle, joka itsekin käytti muutaman minuutin näkymän ihastelemiseen.
"Älä muuta sano, mutta paratiisisaarihan tämä on", punahiuksinen nainen totesi hymyillen.
"Tuutko auttamaan tavaroiden kantamisessa, Aleksi lupasi hoitaa notskin ja mä tein hetki sitten valtavan satsin lettutaikinaa. Otetaan keittiöstä astiat niin ei tuhlata turhaan luonnonvaroja", Mila jatkoi silmää vinkaten ja lähdimme yhtä matkaa kävelemään keittiötä kohti.

Ei mennyt aikaakaan, kun nuotion vierellä olevalla pöydällä oli sopuisa pino astioita ja kahveleita, talouspaperia, hilloa, juuri vatkaamaani kermavaahtoa ja neljäsosapussillinen hienoa sokeria. Milan spesiaalina saattoi laittaa myös pari palaa suklaata letturullan väliin sulamaan. En malttanut odottaa kyseistä variaatiota, ja olinkin yhtä naantalin aurinkoa huudellessani muut nuotiopaikalle.

"Eikö ookin täydellinen paikka!" sanoin ensimmäisten jo ihastellessa puiden takaa aukeavaa nuotiopaikkaa. Aleksi kehotti kaikkia istumaan rinkiin nuotion ääreen tukkipenkeille ja viereeni päätyivät Sandra ja vaahtiksen Rosanna. Eevi huomautti huvittuneesti, kuinka leirin kiharapäät olivat päätyneet yhteen nurkkaan, kun minullakin oli jos jonkinmoiset kasarikiharat, kiitos viimeyön ranskanlettien.
”Oukkidoukki, nyt kun kaikki näyttää olevan paikalla ja löytäneet paikkansa…” Aleksi venytti lausetta niin että hieman myöhässä paikalle saapunut Jeminakin löysi istumapaikkansa Milan ja Valman välistä ja jatkoi sitten, ”…niin voimme aloittaa lettujen paiston! Tehdään niin, että vuorotellen tulette hakemaan lettuja sitä mukaan kun mie niitä paistan, käytte tuolla pöydän ääressä laittamassa haluamanne täytteet ja palaatte sitten omalle paikallenne syömään. Rannassa voi käydä pesemässä käsiä. Niin kauan kuin lettutaikinaa on jäljellä, saatte jutella vapaasti, mutta kun letut on syöty, niin alkaa varsinainen ohjelma!”

Innostunut hihitys ja puheensorina täytti pian rannan, ja Aleksi asettui tukevasti nuotion matalatuliseen päähän käärittyään ensin ruutupaitansa hihat. Hetken kuluttua nälkäisimmät olivat jo lautasten kanssa jonottamassa valtavan valurautaisen pannun luokse, missä hikeä otsaltaan pyyhkivä ruskettunut ponihäntämies tottuneesti taiteili toinen toistaa kauniimpia pitsireunaisia ohuen ohuita muurinpohjalettuja. Mitä rasvaisempi, sen parempi, jos minulta kysytään, eikä Aleksin letuissa ollut kyllä moittimista. Hillon, kermavaahdon ja sulan suklaan täyttämä letturulla oli kyllä syntisen taivaallinen makuelämys, eikä seurakaan sen huonompi.

Yllättävän nopeasti saimme väännettyä keskustelua Rosannan ja Sandran kanssa niin extreme-lajeista kuin kisa- ja esiintymisjännityksestäkin. Keskusteluun osallistui muitakin, ja yhdessä vaiheessa oli meneillään aikamoinen (ja melko lapsellinen) kissat vastaan koirat –väittely, josta puhekurssin opettaja olisi ollut kyllä suunnattoman innoissaan. Väittelyitä välttelevänä henkilönä väistyin tässä välissä lettujonon kautta takavasemmalle ja liityin sitten Inkan, Valman ja Sallin seuraan. Inka ja Salli ottivat minut avoimesti mukaan juttutuokioonsa, mutta Valma muuttui hieman sulkeutuneemmaksi, enkä voinut olla huomaamatta tämän vilkuilua Oscariin päin, joka oli Miron ja Jannican kanssa santsaamassa lettupannun välittömässä läheisyydessä.

”Muistatteko ensimmäisen kesäleirin Hallavassa?” tokaisin yhtäkkiä, kun ajatukseni vaelsivat seesteisen leiritunnelman mukana muistoihin. Se oli ollut yksi kultaisimmista Hallava-muistoistani, kun olimme kaikki vasta lähiaikoina aloittaneet uudella tallilla, mutta ehtineet tutustua toisiimme hieman ennen leiriä. Hetken päästä olimme niin nostalgisissa tunnelmissa, ettemme olisi edes muistaneet, mikä vuosi oli tai missä olimme. ”Kaikki yhteiset illanvietot ja aamuun asti venyneet syvälliset keskustelut tallinvintillä…”
Katseemme kohtasivat Valman kanssa, ja meidän molempien kasvoilla oli hieman surumielinen hymy. Tuntui tosiaan siltä kuin haluaisimme olla ystäviä, mutta emme antaisi itsellemme lupaa siihen. Kuin välillämme olisi riita, mutta kumpikaan ei olisi vihainen. Ei ollut paluuta entiseen, muttei tästäkään ollut mitään iloa kenellekään. Olinko viimevuodet kaivannut juuri Valmaa, vai ylipäätään jotakin ihmistä, jonka hymy sai omatkin silmät loistamaan ja jonka seura sai huonoimmankin päivän kääntymään plussan puolelle? Kuka tahansa ihminen oli sellaisen rakkauden arvoinen. Minun oli aika kääntää uusi sivu ja päästää Valma mielestäni.

Havahduin siihen, kun Oscar tunki nutturapäisen pisamaposken viereen ja tajusin tuijottaneeni luvattoman pitkään tytön silmiin. Nousin nopeasti ylös ja palasin takaisin nuotion toiselle puolelle mustahiuksisen Rosannan viereen. Väittely oli lakannut ja Sandra oli hakemassa vielä viimeisiä lettuja.
”Onks kaikki okei?” ruskeasilmäinen tyttö kysyi varovasti nojautuen lähemmäs. Hätkähdin kysymystä, mutta tajusin pian pyyhkäistä poskelleni paenneen kyyneleen.
”Öh, joo, taisin tuijottaa liian kauan liekkeihin”, naurahdin ja onnekseni Aleksi pian kiinnitti kaikkien huomion tuikkaamalla sytytysnestettä näyttävästi nuotioon, saaden sen leimahtamaan kuin taikaiskusta. Muutamien kiljahdusten muututtua naurahduksiin ja huokailuihin, Aleksi alkoi kertoa seuraavasta ohjelmanumerosta. Puheensorinassa ja Milan kilistellessä astioita siivoillessaan harva sai Aleksin epämääräisestä miesiemurteesta mitään selvää. Hetken kuluttua viimeisetkin tulivat rannasta pesemästä käsiään, eikä aikaan kun kaikki olivat jälleen jatkamassa keskustelujaan.

Yhtäkkiä auringonlaskun värjäämässä paratiisinomaisessa leirinuotiopaikassa alkoi soida vähitellen voimistuva eksoottinen soitin. Puhe lakkasi ja kaikki kääntyivät ihmeissään kuikuilemaan, mistä ääni tuli. Hilpeä musiikki sai kaikki hymyilemään, mutta viimeistään silloin, kuin stetsoniin, ponchoon ja paksuihin mustiin tekoviiksiin pukeutunut banjoa taitavasti soittava Aleksi paljastui esiin puiden lomasta, oli myrtseimpienkin leiriläisten päivä pelastettu.

//tähän tulee ehkä jatkoa ja kuvitusta :-)

Pidettäisiinkö tällä viikolla viimeisten leiritarinoiden väsäystalkoot? Meillä päin on ainakin luvattu sadetta loppuviikoksi, eli koneellakin ehtii hetken istua (;

Miedän porukasta varsinaiset "määrätyt" tarinat puuttuu Mirolta, Inarilta, Katriinalta, Nannalta ja Valmalta

Rosannalta:

Viimeinen leiripäivä – tavaroiden pakkausta

Grillijuhlissa kuluikin hieman pidempään kuin olimme odottaneet, ja pian meillä olikin hieman kiire jo suunnata pakkaamaan tavaroita lähtöä varten. Jemina ja Inka kirmaavat perässäni kohti parvea, kun muut porukat tytöt suuntaavat makkareihinsa.

”Jemina! Ootko nähnyt mun ratsastsusukkaa?” kysyn. Hetken etsinnän jälkeen Inka tulee kysymään onko harmaaruudullinen sukka minun. Nyökkään ja nappaan kopin kun Inka heittää sukan kohti minua. Pakkaan ratsastusvarusteet erilliseen laukkuun, ja siviilivaatteet erilliseen, hieman isompaan laukkuun. Nappaan myös kamerani ja siihen tarvittvat lisäosat kameralaukkuun.
”Oliko sulla muka noin paljon tavaraa tänne tullessakin?” Valma hihkaisee sohvilta, ilmeisesti saanut jo omat tavarat pakattua.
”Joo oli.. Tuntuu silti että tätä on koko ajan vaan enemmän ja enemmän, ihan sama kuinka tiukkaan pakkaisin!” vastaan, ja muutkin omat tavaransa pakanneet repeävät raikuvaan nauruun.

Matka lautalla sujuu hieman haikeammin kuin tulomatkalla, sillä suuri osa meistä pelkää ettei tulisi enää pitämään yhteyttä, sillä ei hirveästi samoilla talleilla liiku. Rennosti kuitenkin koko matkan juttelemme keskenämme. Selkeästi myös porukka on ystävystynyt hyvin, sillä paluumatkan puhumiskerhot eivät ole tallikohtaisia, vaan jaot menevät aikalailla tallisekaisesti.

Liiankin nopeasti saavumme rantaan, jossa Vaahterapolun ja Hallavan bussit odottelevat. Halailujen ja ehkä muutamien onnenkyynelien jälkeen erkaannumme takaisin talliporukoihin, joissa lähdemme matkaamaan kohti talleja, ja sieltä kotejamme.

Jeminalta:

- Huhhuh, huohadin päästessäni istahtahtamaan ruokalan pitkälle penkille.
- Pikkanen ryysis tuolla, hyvä kun selvisin tänne ilman ettei lautanen lentäny sapuskoineen huitsin nevadaan! Rosanna puuskaisi vieressäni.
- Äläpä, mutisin suu jo täynnä ruokaa, koska minulla oli pitkän tutkimusmatkan päätteeksi tullut kova nälkä.
Päivälliseksi oli tänään herkullista kanakeittoa leivän kera ja kaikille ruoka näytti ja kuullosti maistuvan, sillä ruokasalissa oli yllättävän vaimeita puhetulvia tänään.
- Mitä meil on tän jälkeen? kysäisi hallavalainen Katri ujosti naapuripöydästä. Olin juuri avaamassa suutani kun joku ehti ensin.
- Puol yhdeksältä alkaa yömaasto, jossa mennään ilman satulaa, Valma kertoi rauhallisella äänellä. Olin tykästynyt Valmaan leirin aikana jo kovasti, ihan siis kaverimielessä. Hänen luonteessaan oli jotain sellaista, josta pidin ja hänen seurassaan koin aina oloni kotoisaksi. "Olisi mahtava tutustua tuohon tyyppiin paremmin!" ajattelin. Olin kiinnittänyt huomiota myös muutamaan muuhunkin hallavalaiseen, joitten kanssa olisi myös kiva tutustua jossakin vaiheessa. Samassa Rosanna vetäisi minua hihasta ja sanoi:
- Ootsä jo syöny? Melkee kaikki on menny jo!
- Oho, sori, olin ajatuksissa. Joo oon syöny jo, vastasin hätkähtäen nolona.

Kolmas leiripäivä

Me istuttiin porukalla ruohikolla, johon me oltiin levitetty pari vilttiä. Jokaisella oli jotain nahkavarusteita käsissään ja satulasaippuaa kierrätettiin käsistä toisiin. Mullakin oli Hyrrän suitset eteeni levitettyinä. Olin purkanut ne osiin ja hinkkasin niitä nyt pesusienellä ja lämpimällä saippuavedellä läpi. Miro istui mun vieressä ja huuhteli ja kuivasi niitä sitä mukaa kun mä sain putsattua.
Mikki istui hieman kauempana, ja oli juuri saamassa kunnon vesisotaa käyntiin. Nauroin muiden mukana, kun Nelli kastui läpimäräksi pojan tehdessä yllätyshyökkäyksen. Sitten huomasin, kuinka Miro katsoi minua hieman kummallisesti hymyillen.
”Mitä?” naurahdin ja roiskautin itsekin hieman vettä tuon suuntaan.
”Ei mitään. Sä et vaan taida enää inhota Mikkiä? Ja siis ei siinä mitään, kiva juttu, mietin vaan että mistä tää muutos johtuu?”
”Äh… Mä vaan tajusin että se on oikeasti ihan kiva tyyppi.”
Miro katsoi mua hieman epäilevästi, mutta antoi asian kuitenkin olla.


Illemmalla, päivällisen jälkeen me oltiin Miron kanssa kahdestaan kävelemässä hevosten laidunten lähettyvillä ja puhuttiin siitä miten kivaa leirillä oli tähän mennessä ollut. Mä en voinut olla tuntematta pientä haikeutta miettiessäni, kuinka samanlaista kaikki oli nyt kuin silloin joskus kun me vielä oltiin oltu Miron kanssa pari. Silloinkin me aina käveltiin yhdessä jossain ja puhuttiin tunti tolkulla kaikesta maan ja taivaan välillä.
Mä nauroin kun Miro kertoi kuinka sen luokkakaveri oli kerran päätynyt antamaan intohimoisia kielareita nukelle, jonka kanssa oli tarkoitus harjoitella ensiavun antamista. Sitten mun kännykkä piippasi tekstarin merkiksi. Pysähdyin katsomaan kännykkääni ja näin että viesti oli Samilta. Ei mikään kiva viesti.
Miro huomasi kuinka synkäksi olin mennyt ja kysyi oliko kaikki hyvin.
”Ei ole”, sain puristettua hampaideni välistä ja välttelin Miron katsetta, jotta en alkaisi itkemään.
”Heiii… Älä pahota mieltäs jonkun typerän tekstarin takia. Kaikki on hyvin…”
Hengitin pari kertaa syvään ja yritin saada tekstiviestin pois mielestäni. Miro kietoi kätensä niskani taakse ja katsoi minua silmiin. ”Jos sä haluat joskus puhua, niin tiedä että mä oon tässä. Mä voin kuunnella.”
Nyökkäsin pienesti ja vedin sitten Miron tiukkaan halaukseen.

En nää tota kuvaa! D-:

//Ups, näkyypäs nyt

Fiilikseni eivät olleet ehkä parhaimmat noustessani bussiin aamulla. Olin joutunut jättämään kaksi hevostani jonkun muun vastuulle, sillä välin kun lähtisin leirille. En kuitenkaan halunnut lannistaa itseäni liikaa, joten yritin parhaani mukaan ajatella positiivisesti alkavasta leiristä ja miettiä mitä kaikkea pääsisin siellä tekemään. Hivuttauduin Bussissa muiden taakse. Tai ainoastaan minua taaempana istui Inka, joka päätti hukuttautua ajatustensa ja musiikin pariin matkan ajaksi.

Kun edessäni istuvat alkoivat keskustella innoissaan leiristä, yhdyin mukaan, vaikka en heitä vieläkään kovin hyvin tuntenut. Varsinkaan Sandraa, joka käsitykseni mukaan oli joskus aiemminkin pyörinyt Hallavassa. Seuraamme liittyi myös rennolla asenteella varustettu Mikki. Lauttamatka oli jotain mitä en ollut koskaan aiemmin kokenut, mutta koko senkin ajan odotin vain, että pääsisimme näkemään hevoset.

Kanssani nukkui samassa huoneessa Sandra, Nanna, Nelli, Valma ja Vaahterapolusta Jonna. Miltäköhän Jonnasta mahtoi tuntua, koska oli ainoa Vaahtislainen tässä huoneessa. Kun olimme asettautuneet mökkeihimme, oli paikkaan tutustumisen aika. Saari vaikutti todella kauniilta ja ihanan rauhalliselta paikalta. En malttanut odottaa, että pääsisin tutustumaan ympäristöön omassa rauhassa.

Lounaan jälkeen oli jonkin verran vapaata aikaa ennen ensimmäistä tuntia, joten menin tutustumaan hevosiin. Leirihoitsukseni olin saanut Hutun. Tai ruuna ei ollut ainoastaan minun leirihoitsu, vaan myös Mikin. Nuorta miestä en erityisemmin tuntenut, mutta leirien ideanahan on aina tutustua uusiin ihmisiin. Ties vaikka saisin uusia kavereita leirin aikana.


--tähän samaan tulee vielä leirimaksu--