Kesäleiri 1.-5.6.2015

Tervetuloa mukaan Hallavan odotetulle kesäleirille 1. - 5. kesäkuuta! Leiri toteutetaan siten, että jokainen osallistuja saa vastuulleen tietyn ajanjakson leiristä, josta tämän on sitten kirjoitettava tarina tai piirrettävä kuva. Enemmänkin tarinoita saa väsätä!

- yöpyminen teltoissa tallin läheisyydessä
- ruokailu tallituvassa
- leirihevoset arvotaan
- voi osallistua yksityisellä
- myös muilta talleilta tulijat ovat tervetulleita!



Maanantai
AP: saapuminen, leirikaste, leirihoitujen jako, lounas Salli
IP: koulutunti, päivällinen, hengailua Salli

Tiistai
AP: estetunti, lounas Inka
IP: uitto, päivällinen, pelailua, sauna Vili

Keskiviikko
AP: lähdetään vaellukselle, lounas nuotion ääressä Sandra
IP: järven rannalla laukkaamista ja kahlaamista, vaellukselta palaaminen, päivällinen Janelle

Torstai:
AP: koulutunti, lounas Miro
IP: loimien ja satulahuopien pesua, yömaasto, lettukestit Nanna

Perjantai:
AP: leirikisat, lounas Valma
IP: kotiinlähtö Valma


Viimeinen ilmoittautumispäivä 31.5! Maksuaikaa 15.6. asti. Leiristä saa kesäleiri-merkin, jos sinulla ei vielä sellaista ole.

Osallistujat:
Valma - Celle
Salli - Nikita
Inka - Kyyhky
Vili - Palle
Sandra - Huhu
Nanna - Bee
Janelle - Tinttu
Miro - Dunja

Shelyesistä ei tosiaan ole kuulunut mitään, mikä on harmi... Eli leireillään ainakin suurimmaksi osaksi omalla porukalla. En sitten tiiä Shelyn yp:n aktiivisuudesta, siellä foorumilla ei oo pariin viikkoon tapahtunut mitään eikä Jassu oo kirjautunu sisään sen jälkeen kun lähetin viestin. Poistin sen sieltä:)
- Valma

TARINAT ILMOITTAUTUMISVIESTEIHINNE, KIITOS! - V

Juu Salli mukaan

Ja Inka tietty! Toiveena että pääsis ratsastelemaan muillakin kuin Ranalla, ja Ranaa voi antaa kelle vaan kun nyt alko satulavyökin ylttämään. Se on vaan laiska, että saa tehdä hommia!

Jeah, kuulostaa ihan superhauskalta!! Vili messiin :p

Keskiviikon aamupäivä

"Herätyyys...", Valma hymisi tökkien kylkeäni. Vedin peiton silmilleni ja haukottelin äänekkäästi.
"Ei vielä...", mumisin ja raotin laiskasti toista silmääni. Valma oli jo täysipukeissa ja laittanut hiuksensakkin nutturalle virkkuukoikuilla päälaelleen.
"Kaikki muut odottaa jo tuvassa, jos yhtään helpottaa", Valma hymyili ja alkoi penkoa jotain repustaan. Puhisin närkästyneenä. Tiesin, että olin joka Unikeonpäivänä järvessä, mutta välillä otti pattiin, ettei mun silmät vaan aamulla auenneet. En edes uskaltanut ajatella miltä tukkani näytti sillä hetkellä, koska luonnonkiharat vainosivat minua kaikkialle, varsinkin niiden kastuessa tai aamulla herätessä.
"Herää!", Valma sanoi muka vihaisesti ja alkoi tökkiä minua vielä voimakkaammin. Nostin räjähtäneen tukkapehkoni tyynyltä ja aloin repiä itseäni istuma-asentoon.
"Joo joo..", älähdin ja vedin kassiani lähemmäksi. Valitsin sieltä tummansiniset ratsastushousut, ruskean, rypytetyn T-paidan sekä harmaan nätin hupparin koristettuna minun nimikirjaimillani. Sitten Valma hoputti minut jo tallitupaan aamiaiselle, jossa Miro, Janelle, Nanna, Salli, Inka ja Vili istuskelivat iloisesti jutustelemassa.
"Huomenta unikeko!", Miro virnuili, kun istahdin puolikoomassa viinirypälöiden, paahtoleipien ja hedelmien täyteiseen pöytään.
"Huomenta...", sain hädin tuskin sanottua, kun haukottelin taas suurieleisesti ja koko porukka räjähti nauruun. Yritin itsekkin jotain hymyntapaista vaikka minua väsytti hirveästi. Kävin oitis paahtoleivän kimppuun välittämättä muista, vaikka lopulta puhkesin itsekkin nauruun.

Kun aamupalat olivat sähelletty, minä kävin salaa suoristamassa hiukseni hiustensuoristajalla tallituvassa, vaikka Aleksi poikkesikin nopeasti katsomassa puuhiani.
"Eikös siulla ole mitään muuta tekemistä kuin suoristella täällä kiekuroita?", Aleksi nauroi ja katosi toimistoon. Naurahdin pienesti ja sammutin kuuman kapistuksen. Hipsin takaisin ulos teltalle ja sujautin suoristusraidan takaisin reppuuni. Tekaisin nopean ranskanletin ja otin sitten kypärän ja hanskat mukaani talliin. Muut olivat jo hoitohevostensa kimpussa ja Aleksikin oli jostain välistä pujahtanut Halin karsinaan. Otin Huhun käytävälle ja aloin pyöritellä kumisukaa tamman turkissa.
"Sää et oo onneks oikeestaan mitenkään likanen..", mumisin tammalle. Huhu vain seisoi korvat ojossa paikoillaan ja tuijotti tallikäytävän betonilattiaa.
Vilkaisin olkani yli Halin karsinassa hääräävälle Aleksille ja huikkasin tälle hymyillen:
"Ei varmaan olis haittaa, jos mä menisin Huhulla ilman satulaa?", kysyin ja taputin tammaani joka närkästyi vähentyneestä huomiostani.
"Jos sie vaan pysyt selässä, niin kaikin mokomin!", mies naurahti. Heilautin kumisuan harjapakkiin ja nyökkäsin Aleksille hymyillen.  Olin enemmän kuin innoissani. Luvassa olisi kahlaamista, nuotion ääressä syömistä ja kaikkea muuta hauskaa! Mulla oli käynyt tuuri myös leiriporukan kanssa, sillä satuin olla tutustunut kaikkien leirillä olijoiden kanssa jo aijemmin, paitsi Inkan, mutta tyttö vaikutti jo valmiiksi todella mukavalta, joten tuskin tutustumiseen kauaa menisi.

Kun kaikki hevoset olivat laitettu kuntoon, aloin olla jo enemmän oma itseni. Koska osa laittoi vielä satuloita hevosille, minä palasin telttojen luokse laittautumaan päivää varten. Ripsiväri ja luomiväri sekä huulirasva olivat peruskamaa, enkä lisännyt meikkiini muuta, sillä saisin kuitenkin olla putsaamassa valunutta meikkiä kahlaamisen jälkeen. Palatessani osa oli yhä laittamassa hoitohevostaan mutta Valma, Salli ja Miro olivat jo valmiiksi tallipihassa hevostensa selässä. Talutin Huhun Nikitan ja Cellen väliin ja hyppäsin (en niin sulavasti) Huhun paljaaseen selkään.
"Ai sä et ottanu satulaa?", Salli hymähti Nikitan selästä. Tyttö näytti vähän pieneltä ison hevosen selässä, mutta toisaalta tunsin sympatiaa oman pienen kooni vuoksi. Ainakin minulla oli alla suomenpienhevonen, etten näyttänyt niin pikkiriikkiseltä. Tai mistäs sen tiesi.
"Joo, toivottavasti en tipu", naurahdin kuitenkin Sallille ja keräsin ohjia. Huhu luimisteli vähän, kun oli joutunut kahden hevosen väliin, joten siirsin sitä vähän kauemmaksi muista. Tunnelma alkoi olla vähän jännittyneempi, kun leiriläisiä alkoi tupsahdella paikalle ja Aleksi komensi meidät järjestykseen.
"Hali ja minä, Nikita ja Salli.. Celle, Palle, Kyyhky.. Bee ja sitten Dunja.. Haluuko Sandra jäädä peränpitäjäks?" Katsoin, että se olisi paras vaihtoehto, joten jättäydyin suosiolla porukan hännille. Porukka lähti reippaassa käynnissä kaviopolkua pitkin kohti maastopolkuja, ilmeisesti meidän tuli löytää jostain hetkellinen majoituspaikka, jossa voisimme sytyttää nuotion. Huhu toimi ihan kivasti, vaikka muut hevoset olivatkin karmaisevia. Totesin, että peränpitäjän paikka oli ollut meille juuri passeli. Vaikka Huhun paljaasta selästä olisikin helppo kupsahtaa, luotin silti tamman rauhallisiin askeliin ja tasaiseen menoon. Ainakin viime ilman satulaa - kokemukset olivat olleet ihan kivoja, lukuunottamatta sitä viimeisintä, josta olin saanut hirveät hiertymät pohkeisiini. (Tämä farkkushortsihaalareissa ratsastelu..) Mutta eipä muistella sitä enempää.

Kun olimme päässeet vähän leveämmälle metsätielle, Inka ratsasti viereeni Kyyhkyllä. Sain ensin vähän ylianalosoivan katseen, okei, myönnetään, ehkä mä sittenkin näytin melko pieneltä Huhun selässä.
"Me ei ollakkaan vielä tutustuttu kovin hyvin", hymyilin tytölle.
"Ei ollakkaan..", Inka mumisi vähän punastuneena. Katsoin Inkan vaaleanpunaisessa dipattuja latvoja vähän kateellisina. Oisinpa värjännyt tukkani juuri tuollaiseksi.
"Nonni, nythän meillä on paljon puhumista. Ketä sä muuten hoidat?", naurahdin yrittäen rikkoa jäätä välillämme.
"No en oikeastaan ketään, mulla on yksityinen", Inka vastasi.
"Ai kuka?", ihmettelin.  En ollut huomannut kenenkään hevosen omistajajan nimenä Inkaa.
"Rana. Se puoliverinen tamma", Inka selitti ja nykäisi ohjasta Kyyhkyn yrittäessä jäädä evästauolle. Mietin hetken, kunnes muistin kuvankauniin kimon yksärikäytävällä.
"Aah, niin tietenkin! Päätit nyt sitten kuitenkin ottaa jonkun muun", hymyilin ja katsoin Kyyhkyä. "Itse en ole vielä uskaltautunut muita hevosia kokeilemaan", lisäsin mietteliäänä.
"Juu, on välillä kiva saada vähän vaihtelua hevosissa", Inka totesi.

Jutustelimme Inkan kanssa pitkään, kunnes metsätie alkoi ohenemaan pieneksi poluksi. Tyttö ratsasti takaisin etupäähän, mistä oli tullutkin, jotta mahtuisimme ratsastamaan paremmin. Osa ojenteli käsiään saadakseen heinänkorren suuhunsa ja minä tein samoin; Kurottauduin katkaisemaan kasvin poikki, mutta yhtäkkiä Huhu steppasi vähän sivummalle ja minä valuin mahan kautta maahan. Jono liikkui yhä eteenpäin, huh, kukaan ei huomannut. Hyppäsin äkkiä takaisin Huhun selkään ja irvistäen hoputin sitä reippaampaan käyntiin.
"Siirrytään raviin!", Aleksi ilmoitti juuri saadessani jonon taas kiinni. Käsky kulkeutui kaikuna minulle asti ja koko komppanja siirtyi raviin. Metsikkö oli enimmäkseen tiheää koivua ja kuusta. Jossain kohdissa oli vielä kauniita, vanhoja kivimuureja ja niittyjä. Minulle alkoi tulla jo sen verran kuuma, että heitin harmaan hupparini satulalaukkuun. Aurinko ei tahtonut hellittää ollenkaan. Ravailimme pitkän pätkän kaikessa hiljaisuudessa, kaikilla oljenkorret heiluen suussa. Kun tulimme metsäaukealle, Aleksi käski kaikki taas käyntiin, sillä pian tulisi jyrkkä alamäki.
"Nojatkaa taakse ja edetkää hitaasti. Muutamassa kohdassa saattaa olla heikkoa kiveä, joka voi vieriä helposti jyrkännettä alas!", mies ilmoitti. Muutamat haajantuivat etsimään hyvää kohtaa laskeutua ja muut lähtivät uhkarohkeasti mäkea alas. Minä valitsin ensimmäisen vaihtoehdon ja kipitin Valman perässä turvalliselta näyttävää tietä pitkin kohti maahan.
"Miten noi uskaltaa?", naurahdin katsellessani Miron ja Nannan menoa kauempana.
"No rakkaus tekee vähän.. Noh, joskua uhkarohkeaksikin", Valma hymyili. Rakkaus? Oliko Mirolla ja Nannalla jotain juttua keskenään? Toisaalta olisi epäkohteliasta udella toisten suhteista, mutta..
"Siis Miro ja Nanna?", kysyin hämilläni laskien yks yhteen. Yhtäkkiä mua alko naurattaa omat juttuni. Mua oltiin haukuttu koulussa älynkääpiöksi, mutta toisaalta se oli aika osuva sana.
"Joo. Onnelliset kyyhkyläiset", Valma hymyili. "Niinkuin mä ja Chris"
Nyökkäsin. Vai Valma ja Christian. Olin nähnyt poikaa muutaman kerran tallilla, mutten varsinaisesti vielä tutustunut. Mulla ei kyllä olis aikomusta napata yhtäkään poikaa Hallavasta. Mä en ollut "ensisilmäyksellä" - tyyppiä, halusin tutustua, viettää aikaa yhdessä ja sitten vasta katsoa onko miehestä mihinkään. Olen kyllä aika skeptinen rakkauden suhteen. Muutamia tyttömäisiä ihastuksia on ollut, mutten ole ikinä varsinaisesti rakastunut.

Pääsimme sitten jyrkänteeltä alas ja lopetin rakkuden miettimisen. Porukka muodostautui parijonoihin. Vili tuli minun viereen, Janelle ratsasti Sallin rinnalle , Nanna Miron, Valma Inkan ja Aleksi meni lähellä Inkaa jonon kärkenä. Kaikki jutustelivat juhannuksen yömaastosta ja Vilikin kysyi minulta sitä:
"Ootko muuten tulossa juhannuksena?", poika kysyi hymyillen Pallen selästä. Kohautin olkapäitäni.
"Enköhän mä. Ainut pointti on, että mun pitäis seuraavana päivänä ei-krapulaisena, lähteä britteihin..", mumisin.
"Ai miks?", Vili ihmetteli.
"Ööö, äitin ja siskon luo", selitin. "Ne haluis nähä mua" Vili nyökytteli ymmärtäväisenä päätään.
"Mun porukat asuu sveitsissä, mutta mä nään niitä aika harvoin. Muutin itse tänne Suomeen opiskelujen vuoks", Vili kertoi ja antoi pohkeita Pallelle. Huhu luimisteli vähän ja otti parin loikan kauemmaks.
"Aijaa. Anteeks, kun Huhu on vähän hevosarka, se tykkää tosi paljon ihmisistä mutta hevoset on sen mielestä ihan hirveitä.", pälätin nopeasti ja yritin ohjata Huhua vähän lähenmäks Pallea. Saisi sekin siedätttä hevosille.
"Ei se haittaa. Ethän sä sille mitään voi", Vili virnisti heilauttaen kättään. Irvistin, ja toivoin, että tuo ei ollut viittaus senttimetreihin. Kyllä näin pienenä sai jo tarpeeksi kärsiä.

"Laukkaan!", Aleksi määräsi ja kannusti Halin vauhtiin. Jokainen nosti vuorollaan laukan, Huhukin oli vaihdosta erittäin mielissään ja päätti heittää muutaman ilopukin päin Pallea ja Viliä. Minä tietenkin rojahdin kaulalle ja valuin uhkaavasti kohtinmaata. Huhu ei ollut moksiskaan, mutta minä olin. Sain itseni kuitenkin revittyä pystyyn, mutta vilkaistessani oikealle, ei Vililläkään ollut tippuminen kaukana. Jatkoimme kuitenkin nauraen laukassa. Läheltä liippasi. Huomasin kuinka laukka alkoi pikkuhiljaa muuttumaan neliin ja muutamat huusivat ilon kiljahduksia.  
"Hei, hei, hei! Siirrytäänpäs taas laukkaan!", Aleksi tiuskaisi ja muutaman pettyneen äännähdyksen jälkeen kaikki nöyrtyivät laukkaamaan.

Järvi pilkotti puitten takaa, ja kahlaaminrn palautui taas mieleeni. Mulla oli kyllä bikinit mukana, mutta arastelin vähän näyttää paljasta pintaa. Aleksi kuitenkin keskeytti ajatukseni, kun käski taas siirtyä raviin, kohta oltaisiin perillä.

Paikka oli avara, mutta suojaisa ja rauhallinen, kauempana oli niittyä muistuttavat aukeat, joihin varmaan olisi määrä väsätä väliaikaiset tarhat hevosille.
"Noniin, perillä ollaan! Muistakaa, että riisutte ja harjaatte hevoset huolella, ennenkuin jätätte ne hoitopuomeihin kiinni. Sen jälkeen jaan ryhmät, joissa mennään tekemään nuotiota ja tarhoja. Kaikilla on varmaan nälkä?" Aleksi virnuili.
"Jooo!!", kuului kuin yhdestä suusta, jonka jälkeen leiriläiset alkoivat ahkerasti hoitamaan hevosia. Minä vein Huhun mahdollisimman kauas muista hevosista ja riisuin sen varusteista. Tamma oli yltäpäätä hiessä, joten minun oli läpikäytävä turkki hikiviilalla moneen kertaan ennen varsinaista harjausta.  Huhu vaikutti loppujen lopuksi ihan tyytyväiseltä, kun kannoin sille vesiämpärin juotavaksi. Tamma porskutteli vettä hetken päälleen, ennenkuin alkoi juomaan.
"Sulla tais olla jano", puhelin ja taputin Huhua kaulalle. Aleksi viittoili parhaillaan porukkaa luokseeb, joten minäkin työnnyin puoli ympyrään Aleksin luo.
"Okei, Miro, Valma, Sandra, käyttekö etsimässä nuotio tarpeet? Ja Salli, Janelle ja Nanna, menette tekemään kaksi isoa tarhaa noille niityille. Inka ja Vili tulee mun kanssa etsimään sopivaa kohtaa rannasta, josta voi kahlata", Aleksi määräsi ja huitoili porukkaa eri suuntiin. Lähdimme Miron ja Valman kanssa metsään, ja aloimme keräillä keppejä.
Valma ja Miro ahmaisivat nenäni edestä kaikki kepit ja minulla alkoi olemaan siinä paahteessa kuuma. Huomasin lähistöllä hyvän, tiheä oksaisen vaahteran ja aloin kiivetä sitä ylös.
"Mitä sä teet?", Valma hämmästeli ja siristeli silmiään tähyillen puuhun.
"Kiipeän", vastasin virnuillen.  
"Kohta se pikkunen putoaa!", Miro noteerasi muina miehinä, mutta minun ja Valman tarkat korvat eivät voineet olla kuulematta sitä.
"Kehtaatkin!", Valma tiuskaisi ja heitti Miroa leikkisästi kepillä. Miro vain irvisteli ja näytti minulle kieltä.
"Mä kostan ton...!", vannoin naurahtaen muka vihaisesti "muhahhaata" ja yrittäen epätouvouseati olla uskottava. Katselin hyvän aikaa puussa Valman ja Miron touhuja, kunnes keksin hypätä alas etsimään kiviä. Löysinkin maasta muutaman ison ja pyöreän murikan, joilla voisin ympäröidä nuotion.
"Onko valmista?", kysyin ja laitoin kivet Valmalla olevaan koriin.
"Eiköhän", Miro tuumi ja otti herrasmiehenä painavan kantamuksen Valmalta. Kaikki lähtivät kävelemään leiripaikalle päin, vaikka minä kyllä taitoin matkani Miron reppuselässä :'-D

Heii Janelle mukaan, kuinkas tämä on jäänyt huomaamatta!

Miron tarina tulee tähän :-)

Me oltiin just saatu syötyä lounas ja istuskeltiin porukalla tallin edustalla auringosta nauttien, kun Aleksi tuli häätämään meidät hommiin. ”Teillä näyttäis olevan tota luppoaikaa, niin voisitte hyvin tehä jotain hyödyllistä… Satulahuoneen nurkassa on kasa karavaisia ja kuraisia loimia ja satulahuopia, jotka kaipais pesua. Koneeseen ei kaikkia viitsi tunkea, niin voisitte ihan hyvin käydä pesasemassa ne tuolla pronssijoen mattolaiturilla”, mies selitti ja viittoili jonnekin joen suunnalle. Porukka päästi turhautuneita äännähdyksiä, mutta Valma ja Janelle nousivat heti hymyillen seisomaan. Aina valmiina auttamaan. Muut seurasivat sitten tyttöjen esimerkkiä ja mäkin laahustin muiden perässä kohti satulahuonetta.
Siellä meitä odotti suoranainen kaaos. Loimia ja muita riepuja oli jättimäinen kasa sikin sokin lattialla lojumassa.
”Tota… Pitäiskö meijän jaksaa kantaa noi kaikki joelle asti? Mä voin vaan kuvitella miten painavii ne on sitte ku ne on märkii”, Vili ihmetteli.
”Hei otetaan ne kottareihin!” Sandra keksi ja muut pitivät ehdotusta hyvänä, joten Sandra ja Janelle lähtivät hakemaan muutamat kottikärryt tallin takaa.

Niihin me sitten loimet tungettiin ja matka saattoi alkaa kohti mattolaituria. Mä nappasin mukaani pari ämpäriä, harjoja ja mäntysuopaa.
Aurinko paistoi tosi kuumasti ja olin tavallaan aika tyytyväinen meidän saamasta tehtävästä. Joelle oli kiva mennä viilentymään.
”Kai sä oot tulossa juhannuksena sinne retkelle?” kysyin vieressäni kävelevältä Mirolta. ”Tänään oli tullu ilmottautumislistat.”
”Tietysti. Vaikka porukat kyl haluis et lähtisin niitte kans mökille”, tuo vastasi hymyillen. ”Sähän voisit vaikka sen jälkeen tulla mun luo nukkumaan. Kämppä ihan vaan meijän käytössä.”
Punastuin. Olin kyllä ollut Miron luona useampaankin otteeseen, mutten koskaan yötä. Ei mua pelottanut, mutta sydän vaan rupes heti lepattamaan ihan hulluna. ”Joo. Se ois kiva. Ei tarvii omaan kämppään raahautua niin myöhään yöllä. Mähän asun aika paljon kauempana Hallavasta kun sä”, pälätin jotain ja yritin olla kuulostamatta hermostuneelta. Miro suikkasi pusun mun poskelle.


jatkuu...

Nonni, nyt meni kätevästi:) Valma turinat tähän.