Vappukarnevaalit 2015

Tervetuloa Hallavan riemukkaisiin vappubileisiin! Tänä vuonna vappua juhlistetaan karnivaalimeiningeillä. Kaikki tallin väki koristautuu hevosia myöten värikkäisiin asuihin ja härpäkkeisiin ja suuntaa kulkunsa ulkokentälle, jossa raikaa herskyvän railakas karnevaalimusiikki.
Kun ratsastelut on ratsastettu jatketaan iltaa tallituvassa perinteisten vappuherkkujen ääressä. Tarjolla on keitettyjä nakkeja, kurkkua, tomaattia ja paprikaa dippikastikkeen kanssa nautittaviksi, sipsejä, karkkia, pullaa, keksejä ja tietysti simaa ja munkkeja!

Erikseen ei tarvitse ilmoittautua, kaikki saavat vapaasti väsäillä juhlista tarinoita ja kuvia tähän topicciin. Jokainen osallistuja saa vappumerkin!

Vilkutimme Claran kanssa loittonevalle volvolle, kunnes paha pakokaasun haju pakotti meidät perääntymään tallin suuntaan. Suihkautin vielä muutaman kerran hajuvesipullosta päälleni ja vilkaisin nopeasti kämmenen kokoisesta peilistä meikkejäni. Olin pukeutunut tänään erilailla kuin yleensä – lökäreiden ja tennareiden sijaan päälläni oli värikäs mekko, jonka alaosa oli royhelöllä. Olin laittanut söpösti hiukseni latvat kiharalle, sekä olin asetellut pään päälleni räikeän rusetin. En ollut varma, olivatko silmäni liikaa meikkejen peitossa, mutta halusin toisaalta olla näyttävä joten vedin ihan reilusti silmiini ripsaria, rajauskynää ja luomiväriä. Vain vapun vuoksi luomivärini oli vaaleanpunaista, koska mietin olisiko vähän tympeää peittää silmät kokonaan mustalla värillä, kun asukin oli niin värikäs. Tuuli puhalsi voimakkaasti, kun harpoimme Claran kanssa kohti tallia, mutta onneksi olin vetänyt jalkoihini paksut vaaleat sukkahousut, niin asu ei paljastanut liikaa. Clara oli itse pukeutunut yksinkertaiseen, mutta imartelevaan heleän vaaleanpunaiseen mekkoon, ja hänen tukkansa oli tavanomaisella nutturalla paitsi että siitä valuneet hiushuortuvat hän oli kihartant nätisti. Ihailin siskon kauneutta, hän näytti uskomattomalta ilman paksua meikkikerrosta, vaan pelkkä sipaisu ripsiväriä, luomiväriä ja poskipunaa, tekivät hänestä kuvankauniin näköisen. Itse peitin naamani meikeillä, jotta rumat piirteeni pysyivät piilossa. Huiskutin kentällä olevalle Aleksille, joka parhaillaan testasi vappumuusiikkeja. Mies heilautti kättään hymyillen meille, mutta emme jääneet sen enmpää rupattelemaan, vaan kiiruhdimme äkkiä sisään.

Tallissa oli jo valmiiksi hyvä tunnelma – rauhallinen musiikki soi, ihmiset laittoivat itseään sekä hevosiaan ja kieltämättä muutkin olivat pukeutuneet hienoiksi. Janelle kipitti heti hakemaan Claraa, joteen jäin alta aika yksikön itsekseni. Menin tarkastelemaan tallitupaa, jonne oltiin katettu reilusti safkaa. nakkeja, kurkkua, tomaattia ja paprikaa, sipsejä, karkkia, pullaa, keksejä sekä perinteisiä vappu ruokia. Tuttu `jeesuslapsi` kuolasi herkkupöydän ääressä, mutta Valma piti pojan visusti loitolla ruuista. Kaivoin kaapistani Halin vappukamat jotka olin unohtanut edelliskerralla tallille ja moikkasin samalla muita tuvassa olijoita. Miro näytti viihtyvän erityisen hyvin Nannan seurassa – ja veikkaasin, että tyypeillä oli jotain muutakin välillään – kuin pelkkä ”kaverisuhde” Myhäillen palasin talliin, jossa hälinä oli yltynyt entisestään. Reippailin yksärikäytävällle, jossa meno oli huomattavasti hiljaisempi, milteinpä kaikilla taisi olla tuntipolle hoidokkinaan. Aleksi oli ilmeisesti jo harjannut Halin – sillä tamma seisoi putipuhtaana käytävällä kun näin sen.
-Mitä tyttö? Lepertelin vaaleanpunarautiaalle tarjoten kämmentäni sille haisteltavaksi. Mahdoin näyttää Halin silmissä oudolta räikeine vaatteineni – mutta tamma painoi silti tuttuun tapaansa päänsä kättäni vasten rapsutettavaksi.

Letitin Halin hännän ja harjan sievästi, levitin sen selän päälle rusettiini sopivan vaaleanpunaisen viltin, jottei sukkahousuni keräisi hevosenkarvaa liikaa. Hetken kuluttua Aleksi tuli ihailemaan työtäni hymyillen.
-No onpas Hali hienona! Mies kehui, taputtaen tammaa joka oli laitettu oikein viimesen päälle valmiiksi.
-Sä olit harjannut Halin valmiiks. Hymyilin kiitollisena. Aleksi heilautti kättään huolettomasti, silmäillen yhä nuppuaan. Päätin jättää Aleksin ja Halin hetkeksi kahden ja huikkasin puolihuolimattomasti lähteväni käväisemään muutamassa paikassa. Kävelin siis tuntsarikäytävälle, jossa hälinä oli alkanut jo vähän hiljetä. Ninjailin ihmisten välistä Been karsinalle kurkkaamaan, mitä Clara oli saanut aikaiseksi. Tyttö olikin parhaillaan rapsuttamassa vakkariponiaan vaaleanpunaisessa mekossaan, kun saavuin paikalle. Been häntä oli myös letitetty, mutta väliin oli vain pujotettu vaaleanpunaisia nauhoja, jotka kävivät sävy sävyyn Claran mekon kanssa. Clara kääntyi heleä hymy huulillaan minuun päin, enkä voinut kuin hymyillä takaisin. Muidenkin hevoset oli laitettu hienoiksi – pidin varsinkin Oreosta, joka oli laitett myös hienoksi juhlapäivän kunniaksi. Asut vaihtelivat bling blingistä vappukamoihin ja hillittyihin asuihin, tyyliä oli kyllä jokaisella. Odotin innolla – mitä päivä toisi tullessaan..

Tässä tällänen kökkötarina, Clara jatkaa sit eteenpäin..

Toivottavasti joku muu kirjoittelee sitten tallituvan ja itse karnevaalin tunnelmista!

Olin kieltämättä pikkaisen hermostunut, kun suuntasin tallille. Koulun jälkeen olin käynyt kotona vaihtamassa vaatetusta vähän värikkäämpään. Asuni teemaksi olin valinnut punaisen ja valkean, joten viikko sitten oli käynyt pelastamassa poistomyynnistä kirkuvan punaiset farkut. Olin lisännyt asuun vielä valkean nahkarotsin, johon oli ommeltu hihojen koko pituudelta hapsuja, sekä punavalkearaidallisen t-paidan. Kasvoilleni olin taiteillut kunnon meikin, luomilleni olin sivellyt punaista väriä ja ripsien tyveen olin tehnyt pienen rajauksen. Maskara ja huulille taputeltu kirkas puna viimeisteli meikin. Eihän se mikään maailman mielikuvituksellisin asu ollut, mutta kruunasin kaiken räiskyvän punaisella hiussuihkeella, jolla olin käsitellyt surffarikiharoille kieputetut hiukseni kauttaaltaan. Päälaelle vielä olin painanut jättimäiset, punasankaiset aurinkolasit, jotka tosin jättäisin pois minun ja Maikin esityksen ajaksi.

Tosiaan, olimme luvanneet Aleksille kehitellä jonkinlaista ohjelmanumeroa, jossa varsatkin saisivat olla mukana. Muiden hevosten sekaan niitä kun ei olisi uskaltanut laskea. Koko ajatus oli pidetty parhaamme mukaan salassa, sillä yllätyshän olisi mennyt aivan pieleen, jos joku olisi kuullut siitä saati sitten nähnyt, kuinka harjoittelimme maneesissa. Itse esitys pidettäisiin kentällä ja olimme onneksi sielläkin ennättäneet harjoitella, vaikka tällöin pitikin olla varovaisempi siinä, kuka pääsisi yllättämään.

Heilautin kättäni äidilleni, joka oli suostunut heittämään minut tallille, ja kiiruhdin sitten sisään. Olin selvästi jokseenkin aikaisessa, koska juuri kukaan ei ollut vielä tullut paikalle, joten tyttökaksikkoni valmisteleminen esitystä varten voisi alkaa rauhassa.
”Hei!” huikkasin Aleksille, jonka löysin toimistosta.
”Moi! Sähän näytät raisulta”, mies naureskeli asulleni.
”Hah hah”, puoliksi virnistin ja puoliksi irvistin ja meninkin sullomaan tavaroitani kaappiin, jotta pääsisin aloittamaan.
Olin tilannut brittiläistä Paint My Pony maalia, joka olisi varsin hevosystävällinen, koristaakseni molemmat tammani. En ollut vielä täysin varma, mitä tekisin, mutta luotinkin intuition voimaan, kun suuntasin Vanin ja Oreon karsinaan. Tokihan olin jo harjoitellut, jottei kumpikaan pelästyisi omituisia välineitä, mutta lopullinen kuviointi oli vielä epäselvä.

Ensimmäisenä tammat täytyi harjata. Niinpä kävin työhön, jonka tuloksena kummankin turkki oli aivan silkkisen sileä, kyllä sitä kelpasi silitelläkin. Putsasin vielä kaikki kahdeksan kaviota, kunnes oli aika leikkiä luovaa.
Aloitin Vanillasta, koska vanhempi tyttö olisi kuitenkin rauhallisempi tapaus, vaikka Oreo osasi jo nykyään rauhoittua käsiteltäväkseni. Mietiskelin aikani, kunnes ensimmäiseksi hieroin sormillani pikkaisen punaista maalia Vanillan harjan lomaan. Otsatukan jätin kyllä rauhaan, kaiken varmuuden vuoksi, mutta harja sai kirjavan värityksensä. Sen jälkeen vielä hieroin maalia häntäänkin, luoden dip dye –efektin, kun valkea häntä liukui lopulta ärhäkkään punaiseen. Vanilla alkoi näyttää jo paljon juhlavammalta. Seuraavaksi olikin vuorossa turkki. Koska Vanilla oli jo muutenkin kirjava väritykseltään, tartuin vain perhossabluunaan ja maalasin punavalkoisen perhosen tamman vasemman reiden yläosaan, missä My Little Ponien merkit aina sijaitsivat. Siitä tuli varsin hieno, vaikka itse sanonkin. Onneksi Vanilla ei jaksanut keskittyä minuun niin kamalasti vaan mutusteli heiniään tyynesti.
Oreo oli jo alkanut puskea säärtäni selvästi ihmetellen, enkö aikonut sille ollenkaan huomiotani suoda. Totta kai aioin, ja kun Vani nyt oli valmis, siirryin pienempään hännän heiluttajaan. Hieroin myös nuoremmalle tytölle harjan ja hännän värikkääksi, mutta sitten tulikin ongelma, kun en tiennyt, mitä piirtäisin. Perhosen muotoisen sabluunan lisäksi olin ostanut sydämen ja tähden, joista lopulta päädyin sydämeen. Mutta juuri kun olin kyykistymässä käydäkseni taiteilijan työhön, joku keskeytti minut.
”Hei, mitä sä teet?” Salli kysäisi, melkein säikäytti minut.
”Laitan tyttöjä hienoiksi. Miltä näyttää?” kysäisin hymyillen.
Salli ihmetteli, oliko se muka turvallista, ja selitin maalin olleen tarkoitettu nimenomaan hevosille, joten se ei vahingoittaisi mitään. Sitten tyttö päivitteli, kuinka ei ollut itse osannut ajatellakaan asiaa, mutta lupasin lainata maalejani, jos vain hän haluaisi. Parin kuvion ja harjan käsittely ei vienyt paljoa maalia.
Maalattuani kirkkaanpunaisen sydämen Oreon turkkiin, kaksikko oli valmis. Hymyilin tyytyväisenä työlleni, ja rapsutin pikkutammaa harjan juuresta palkkioksi. Oreo oli pysynyt oikein kiltisti paikoillaan koko toimituksen ajan.

Jätin tammat karsinaansa siksi aikaa, kun menin pesemään käteni, ja huomasin matkalla Claran ja Lilianin auton kaartavan pihaan. Hyppelinkin pihalle hakemaan Claraa, jotta kuulisin vielä hänen mielipiteensä tammoista, ja se oli yllättävää kyllä aika myönteinen.
Tallille oli alkanut valua vakioporukka, joten seuraava puolituntinen menikin hevosia valmistellessa. Kaikkialla oli kova tohina, kuka taiteili nauhoja hevosensa häntään ja kuka vielä harjasi kiivaasti ratsunsa turkkia putipuhtaaksi. Mutta pikkuhiljaa kaikki alkoivat olla valmiita, ja saatoimme suunnata pihamaalle ratsastelemaan.

Maikki ja minä emme tietenkään liittyneet hevostemme kanssa vaan saimme kumpikin oman tehtävän. Minä olin ylimääräinen kameramies, ja Maikki vastasi kentällä raikuvasta musiikista. Hyppelimmekin siispä edeltä, minä räpsien kiivaasti kuvia vähän kaikesta, sillä totta kai oli toivottavaa, että jokaisen hieno puvustus tulisi kunnolla ikuistetuksi.
Hevoset näyttivät iloisilta, vaikka osa pikkaisen vierastikin hienoja mekkoja ja muita härpäkkeitä. Kentällä oli kuitenkin varsin riemuitseva meininki, musiikki oli mieltä ylentävää ja oli ihanan lämmintäkin. Ei ainakaan tarvinnut olla kylmissään, mikä olisi ollut aika ärsyttävää, kun monilla oli niin hienoja asuja. Koin olevani alipukeutunut mutta luotin siihen, että tammojeni hieno koristelu tasapainottaisi vähän turhan yksinkertaista pukuani.
Kaikki jutustelivat innokkaasti karnivaalien lomassa, mutta lopulta konkkaronkka suuntasi takaisin talliin. Lähdön hetkellä pysäytin kuitenkin jokaisen saadakseni vielä kunnon poseerauskuvan ihastuttavassa auringossa, jonka jälkeen muut pääsivät riisumaan hevostensa varusteet, kun taas minä ja Maikki kiiruhdimme suitsimaan ratsujamme.

Innokkaan puheensorinan saattelemana suuntasimmekin minä kärjessä takaisin kentälle. Ratsastaisimme molemmat ilman satulaa yhdessä suunnittelemamme katrilliesityksen, jonka taustamusiikiksi oli valikoitunut Taylor Swiftin Style.
Varsat olivat aluksi hieman hämmentyneitä yleisöpaljoudesta, mutta huomatessaan meidän käyvän lävitse vain aiemmin harjoitellun ohjelman ne rentoutuivat ja pujottelivatkin keskellämme nauttien auringonvalosta. Oreo innostui Bambon rohkaisemana esittelemään itsekin pikkuisia hyppytaitojaan. Vanilla taipui suunnitelluille volteille ja kiemuraurille varsin kauniisti, ja ylipäätään ohjelmamme sujui melkeinpä paremmin kuin koskaan aikaisemmin. Sitä yleisö kaiketi teetti, ymmärsi että täytyi laittaa kaikki peliin ja niin poispäin.
Kun kappale päättyi, musiikki vaihtui hieman vähän nopeampitempoisempaan, kuulimme taputuksia. Tallin vakiokalusto alkoi valua kentälle iloisin sanoin, ja Oreo hämmentyi siitä niin että pysytteli mieluusti aivan lähelläni. Kuitenkin ymmärrettyään, ettei Vanilla tai minä näyttänyt ollenkaan huolestuneelta pikkutamma antoi muidenkin rauhassa silittää itseään kiitokseksi.
”Se oli hauska esitys”, Valma kehaisi liittyessään vierelleni, ja kiitin pikkaisen nauraen.
Kamerat räpsyivät ympärillämme ja pyysin itse Claraa ottamaan vielä minusta Vanin ja Oreon kanssa pari kuvaa ennen kuin pääsisimme suuntaamaan takaisin talliin ja viemään hevoset rentoutumaan.

Kevyt jännitys, joka oli nipristellyt vatsanpohjassani, oli jo kaikonnut, kun eniten stressaamani osuus oli ohitse. Niinpä saatoin iloisesti liittyä muiden joukkoon, kun kuljimme tallitupaan, enkä millään malttanut odottaa pääseväni käsiksi munkkiin. Mikään ei voittaisi kunnon vappumunkkia!

Dunja<3