Joululeiri 19.- 22.12.2015

Tervetuloa Hallavan nelipäiväiselle joululeirille! Tapahtuma sisältää paljon kaikenlaista hevostelua, lumileikkejä, ratsastusta ja joulunmakuisia ruokia. Yöpyminen tapahtuu Aleksin mökissä, jossa myös ateriat valmistetaan yhdessä.

Lauantai
14.00 saapuminen
16.00 leirikaste
17.00 päivällinen
18.30 maasto (Aleksi ja Inkeri)

Sunnuntai
7.00 vapaaehtoiset voivat auttaa aamutallissa
10.00 koulutunti 1 (Aleksi)
11.00 koulutunti 2 (Aleksi)
12.30 lounas
13.30 paikat joulukuntoon, leikkejä, pipareiden leipomista yms.
16.00 hiihtoratsastus (Palle, Tinttu, Darli)
17.30 päivällinen
iltapuuhaa, leikkejä tms

Maanantai
10.00 estetunti 1 (Inkeri)
11.00 estetunti 2 (Inkeri)
12.30 lounas
13.30 lumileikkejä
16.00 rekiajelu (Palle)
17.30 päivällinen
19.00 luistelemaan pronssijoen jäälle

tiistai
10.00 lumiset ponileikkikisat ulkokentällä
12.00 joululounas

Este ja koulitunneista tulee pohjatarinat, jos teet niille maksut saat suorituksen koulu/estemerkkiä varten.
Kaikille pakollinen maksu leiristä on yksi tarina, jonka voi kirjoittaa mistä tahansa leirin tapahtumasta. Lisäksi saa kirjoittaa ja piirtää niin paljon kuin sielu sietää (;
Jos innostusta on, voidaan leirin jostain osasta pitää roolipeli.
Maksut tulee lähettää 15.1.2016 mennessä.

Ellen mukana!!

Senni mukana!

Huuuu, minä mukaan

Valma messiin!!

Salli mukaan!

Inari tulee kans!

Kukka messissä!

Mä voisin kanssa osallistua (:

Saa vielä ilmoittautua mukaan, aina tonne uudelle vuodelle asti. Lisäilen sitä mukaa vaan sitten ihmisiä listaan (:

Laitan tähän alle leirin ratsukot jotka vaihtuu joka tunti, niin jos haluatte jostain syystä tehdä maksua ennen pohjatarinan tuloa tai jotain muuta tarinaa varten on tärkee tietää aikasessa vaiheessa kenellä kukakin menee niin ne nyt sitten löytyy jo täältä.

Maasto:
Aleksi - Loki
Kettu - Kyyhky
Alana - Fae
Jerry - Celle
Nanna - Nikita
Kukka - Tinttu
Floora - Palle
Valma - Dunja
Ellen - Darli
Senni - Klikki
Inari - Bee
Salli - Minca


Koulutunti 1:
Nanna - Celle
Valma - Kyyhky
Alana - Nikita
Ellen - Palle
Floora - Tinttu

Koulutunti 2:
Inari - Klikki
Kukka - Kyyhky
Senni - Darli
Salli - Bee
Kettu - Tinttu
Jerry - Celle

Hiihtoratsastus:
Darli - Senni, Inari & Salli
Tinttu - Nanna, Alana, Kukka & Floora
Palle - Valma, Ellen, Kettu & Jerry
(toteutetaan vuorottelemalla, yksi ratsastaa, toinen hiihtää, kolmas odottaa)

Estetunti 1:
80-90cm
Nanna - Tinttu
Alana - Kyyhky
Ellen - Nikita
Valma - Celle
Kettu - Dunja
Jerry - Palle

Estetunti 2:
60-70cm
Kukka - Palle
Inari - Bee
Salli - Klikki
Senni - Darli
Floora - Kyyhky

Rekiajelu:
Palle vetää
1. Aleksi, Valma, Nanna, Senni, Kukka, Jerry
2. Kettu, Inari, Ellen, Salli, Alana, Floora
(jokainen saa vuorollaan ohjata, Kettu ja Aleksi valvoo)

Ponileikkikisat:
Salli - Minca
Senni - Asta
Inari - Bee
Alana - Kyyhky
Valma - Nikita
Kukka - Mirri
Nanna - Celle
Kettu - Palle
Ellen - Darli
Floora - Dunja
Jerry - Tinttu

Floora mukaan! :-)

Jerry kans!

 
 
 
 
 
 

Kylmyys oli kiivennyt sormien ja varpaiden päihin asti, villasukista huolimatta. Äänekkäät tallilaiset eivät olleet glögitohinoissaan (toivottavasti) huomanneet minua, kun olin pujahtanut sisälle. Olin seurannut vaivihkaa Jerryä ja tuntematonta porkkanapäätä, jotka eivät olleet huomanneet minua puhelemisensa keskeltä. Jerry tuskin enää edes muistaisi minua, ja se sai sydämessäni aikaan pienen raapaisun.
       
”Nyt olisi vuorossa leirikaste!”, hihkaisi Aleksi ylpeänä tallilaisille. Olin asettunut muiden huomaamattomiin sohvan nurkkaan, piiloon hiusteni taakse. Sydämeni jykytti muiden seurassa lujaa vauhtia vaikka tiesin, etteivät he kiinnittäisi juurikaan huomiota minuun. Muut hyppivät innoissaan, ja naureskelivat sille mitä he tällä kertaa joutuisivat kestämään. Aleksi myhäili tyytyväisenä, ja käski kaikkien pukea ulkovaatteet päälle. Itse jouduin vain nostamaan pipon ruskeiden hiuksieni suojaksi.
         
Hallavan ryhmärämästä lähti kyllä ääntä, kun se talsi lumisella pihalla Aleksi kärjessään. Päätöspysäkki oli suuri lumikinos ponitarhan vieressä. En olisi halunnut uskoa sitä mikä oli tulossa, mutta vaihtoehtoja ei tainnut olla. Onneksi olin pakannut mukaan eskimomaisimman toppatakin minkä löysin, koska leirikasteen jälkeen tulisin olemaan läpimärkä.
         
Lumipesun aikana oltaisiin varmastikin kaivattu desipelimittaria, kun otettiin huomioon kiljumisen määrä. Aleksi alkoi pommittaa leiriläisiä kuin sarjatuliase. En saanut kovin montaa osumaa, lukuun ottamatta yhtä päin naamaa tärähtänyttä jättimäistä lumikökkörettä. Sen jäljiltä tunsin joka ikisen sisuskaluni olevan jäässä. Porkkanatukka kikatti hervottomana maassa kun Aleksi sai yhden pallon jäämään kiinni hänen avonaiseen suuhunsa. Huulipunalla koristettu blondi näytti ottavan lumipesun kylmän viileästi, kun taas nuori ruskatukkainen joka näytti olevan itkuun purskahtamaisillaan. Tai sitten nauruun. Taattua oli kuitenkin se että jokainen leiriläinen juoksi lumipesun jälkeen talliin hakemaan toisen mukillisen glögiä.

//Siinä huiman kahdensadan sanan pituinen tarina, jonka kirjoitin siis vartissa. Ajatus vähän katoili, ja vasta lopuksi tajusin että eikö lumpesu ole vähän eri asia =DD

Päivällinen
todella ajatuskatkoilevaa tekstiä, mutta anyway :-D

Kun joululeiriläiset työntyivät iloisesti rupatellen Aleksin eteiseen, hännänpäänä saapuva Kettu ei ollut päästä kenkävuoren yli sisälle taloon, sillä lumiset kenkäparit oltiin heitelty minne sattuu.
“Tuolla on vähän tukkoista”, nainen naurahti hyväntuulisesti päästessään sisälle lämpimään. Naurahdin hajamielisesti takaisin, ja katselin tarkkaavaisena ympärilleni. Aleksin poikamiesboksi oli itseasisassa melkein viihtyisä, aika pieni, ihan asuttava paikka, vaikka sisustuksesta puuttuikin selvästi naisen kädenjälki. Katsoin tahtomattakin merkitsevästi Kettuun.
“Mitä?”, tämä kysyi viattomana.
“Ei mitään”, hymyilin salaperäisesti, ja tunsin Ketun katseen selässäni ainakin muutamat viisi minuuttia. Hän oli selvästi jäänyt miettimään katsettani.

Unohdin pian Ketun, sillä vatsani alkoi muljahdella nälästä, kun näin pöydän ääreen katetun aterian. Aleksi oli todellakin nähnyt vaivaa: Lanttulaatikkoa, hedelmäsalaattia, kalaa, porkkanalaatikkoa, kahdenlaista mehua, glögiä (yök, nyt ei tehnyt mieli enää yhtään), maitoa ja ruisleipää.
“Käykäähän ruokaphöydän äärehen, on kathettuna theille oikhein juhlatheria”, Aleksi lausui juhlallisesti. “Madame saa isthua mhyös oikhein arvophaikalla”, mies jatkoi viitaten Kettuun. Kettu punastui korviaan myöten, mutta Aleksi ei näyttänyt huomaavaan sitä, vaan jatkoi vitsikästä selostustaan leiriläisille. Miehet..

Pian Aleksin keittiössä oli täysi tohina päällä. Koko talon  täytti Hallavan tuttu, lämmin tunnelma. Tarjoilimme Valman kanssa halukkaille juomista, ja ojentelimme leiriläisille ruokatarvikkeita pöydän toisesta päästä.
“Mä en malta odottaa maastoa!”, Kukka hihkaisi. “Meillä tulee olemaan niin hauskaa!”
“En kyllä mäkään”; Valma nyökkäsi. “Tulethan sä Ellen muuten huomenna auttamaan aamusyötössä?”
“Tottakai tulen”, nyökkäsin hymyillen. “Entä sä?”
“Tietenkin”, Valma hymyili. “Aamusyötöt on mukavia ja ihanan tunnelmallisia... Paitsi jos sinne on tulossa kamalasti äänekästä porukkaa”
“Äh, en mä usko että kukaan on hirveän aamuvirkku iltamaaston jälkeen”, naurahdin.

Juttelimme Valman kanssa melko pitkään kaikenlaisia juttuja, ja joskus juttumme hyppäsivät Kettuun ja Aleksiinkin. Valma oli kuulemma varma, että niiden välillä oli jotakin - ja olin itsekin samaa mieltä. Ei Kettu yleensä ollut noin kova punastelemaan.
“Noniin, noniin!”, Aleksi keskeytti juttutuokiomme äänekkäästi. “Nyt lähdetään kaikki rauhassa vaihtamaan ratsastustamineet päälle, ja jaetaan sitten hevoset”

“Kenetköhän mä saan ratsuksi?”, Nanna mietti, kun Hallavan ryhmä rämä käveli takaisin tallia kohti. Minä, Nanna, Valma ja Salli olimme jääneet jälkeen muusta porukasta.
“Mulla ei ole mitään väliä, koska maastosta tulee jokatapauksessa ikimuistoinen”, Salli hihkui. Kuuntelin muiden spekulointia hevosjaosta, ja mietin yhä Aaronia. En ollut kertonut kilpailujen missaamisesta hänelle, ja halusin tehdä sen mitä pikimiten.

Maastoon minulle oli valikoitunut ratsuksi Klikki, joka asetti vatsaani lentelemään tuplamäärän perhosia. Kauhukuvat tippumisesta, väärin ratsastamisesta ja muiden pahanilkisestä nauramisesta alkoivat muodostua päähäni. Muiden seurassa istuminen päivällispöydässä oli ollut minulle suuri haaste. Onneksi kukaan ei ollut avannut suutaan minun suuntaani. Muiden läsnäolo oli vienyt kuitenkin ruokahalun, ja minua oli hävettänyt jättää lautaselle Aleksin valmistama herkkuateria.

Klikki näytti puoliunessa olevalta aasilta hoitaessani sitä ratsastuskuntoon. Se nuokkui laiskasti paikallaan, eikä kiinnittänyt mitään huomiota hoitotoimenpiteisiin. Se avasi verkkaisesti suunsa pujottaessani kuolaimet, ja ei edes huomannut kun kiristin satulavyötä. Ympärillä kuului tallilaisten heleää puheensorinaa, heidän laittaessa valmiiksi omia ratsujaan. Ruskeatukkainen Ellen oli saanut maastoon Darlin, joka ehkä hieman harmitti minua. Toisaalta Klikki oli minulle kyllä sopivamman kokoinen.

Maastoletkaa johti Aleksi Lokilla, ja heti perässä tuli Kettu Kyyhkyllä. Minut oli laitettu jonon perälle hännystelemään. Ellen ja Darli kulkivat suoraan edessäni, ja tuntui hauskalta katsella miten hoitohevoseni käyttäytyisi maastossa. Hevosen selässä tunsin itseni yllättävän varmaksi, vaikka vielä pienet jännitysperhoset lentelivät iloisena vatsassani.

Aluksi kävelimme pitkänä jonossa rauhallista tahtia pitkin metsäpolkua. Klikkiä joutui kokoajan muistuttamaan pohkeella tahdista, mutta se tuntui silti valuvan alla kuin saippua. Ensimmäisellä ravipätkällä se kuitenkin piristyi, ja ravi tuntui jopa reippaalta. Kun palasimme takaisin käyntiin, se piti jotenkuten rytmin, mutta poni tuntui vieläkin laiskahkolta.

”Kohta voidaan ottaa viereisellä pellolla laukkapätkät!” huusi Aleksi jonon kärjestä.
”Jeee!” huusivat vuonohevosella ratsastava ja kirjavalla irlannincobilla yhteen ääneen. Jostain taas kuului kärsiviä huokauksia, ja toisaalta hyväksymää muminaa. Oma sydämeni alkoi hakata heti kun pellon kaistale tuli näkyviin. Vaikka Klikki vaikutti rauhalliselta ja leppoisalta kaverilta, pelko oli suunnaton. Maastoilu ei ollut ikinä ollut minun juttuni, varsinkaan silloin kun ympärilläni oli suuri ihmisjoukko.
”Kaksi laukkaa aina kerrallaan, ja hiljentää sitten kun tila loppuu”, Aleksi ohjeisti. Vatsassa tuntui omituinen möykky, ja sydän hakkasi lujaa. Tällä kertaa en kuitenkaan aikonut luovuttaa.

Vuoronperään parit laukkasivat oman pätkänsä. Kaikki pysyivät tukevasti selässä, vaikkakin turkoosihiuksisen tytön ratsu heitti pari pukkia. Jokainen hevonen nosti loppujen lopuksi laukan, vaikka tinkerin ratsastaja sai selvästi nähdä vaivaa sen eteen. Kun vihdoin koitti minun vuoroni, olin jo hieman innostunut vaikkakin tutisin kauhusta. Darlilla ratsastava Ellen näytti hyvin itsevarmalta, ja poni hänen allaan puhkui intoa. Klikki taas tuntui jähmeältä ja laiskalta, joka sai minut pelkäämään, etten saisi ponia laukkaamaan.

Yllätyksekseni Klikki nosti hienosti laukan, ja suorastaan rynni vasten tuulta. Tuntui hassulta antaa ponille pidätteitä, juuri kun olin joutunut patistelemaan sitä eteenpäin. Darli ja Ellen kulkivat vain muutaman metrin edellämme. Hoitohevoseni ratsastaja nauroi heleästi, kun Darli laukkasi pää ylhäällä innoissaan eteenpäin. Onnistuneisuuden tunne valtasi suupieleni, vaikkakin tunsin yhä möykyn vatsassani ja palan kurkussani. Kun laukkapätkä oli ohi, sain huokaista helpotuksesta ja olonikin tuntui paljon paremmalta. Viimeinen parikin pääsi turvallisesti maaliin, vaikka shetlanninponi pukitti ja ratsastaja lensi kaulalle.

Maastoretkeä jatkettiin vielä hetki eteenpäin, ja jännitykseni oli alkanut purkautua. Porkkanatukka vuonohevosella oli yrittänyt maanitella Aleksia toiseen laukkapätkään, mutta onnekseni mies oli vain pudistellut päätään nauraen. Leppoisa meininki oli vallannut koko maastoletkan, ja hevoset saivat kävellä pitkin ohjin. Kotimatkallakin otettiin vielä yksi ravipätkä, ja loput saivat hevoset kävellä omassa tahdissaan. Jälkikäteen ajateltuna ei maastoilu ollutkaan niin kamalaa kuin luulin.

Olin ihan poikki maastolenkin jäljiltä. Kyyhky oli ollut loistava ratsu, mutta oli se kyllä vaatinut työtäkin. Tamma oli ollut ihan into piukeana koko matkan ja olin saanut pidätellä sitä jatkuvasti, jottei se olisi sinkoillut ties minne. Minua oli suoraan sanottuna hieman nolottanut. Loki kun kulki Aleksin alla niin rennosti, vaikka se oli Kyyhkyä paljon nuorempi ja kuulemani mukaan jopa melko rasavilli sille päälle sattuessaan.
Onnekseni Aleksi ei ainakaan vaikuttanut siltä kuin olisi pettynyt ratsastustaitoihini, mitä tietysti salaa mielessäni pelkäsin, vaan oli naureskellut rennosti tamman tempuille. Mies oli ollut oikein mukava. Enkä voinut olla ajattelematta, että ehkä tuntemani ”vetovoima” ei ollutkaan pelkästään yksisuuntaista.
Tai sitten aloin kuvittelemaan omiani. Mene ja tiedä.

Laitettuamme hevoset yhteistuumin yöpuulle pääsimme vihdoin Aleksin kämpille lämpimään. Useammankin leiriläisen suusta kuului valitusta siitä kuinka varpaat tai sormet olivat jäässä, tai kuinka maha kurni vaatien iltapalaa. Kukka sen sijaan oli tavalliseen tapaansa hymyileväinen ja täydessä tohinassa: ”Laitetaan takkaan tuli ja juodaan kuumaa kaakaota! ”
Hytisten jätin toppatakkini naulakkoon ja menin auttamaan Valmaa iltapalan valmistelussa.
”Oli upea maastolenkki, vaikka vähän kylmä tulikin”, Valma puheli leikatessaan leipää.
”Joo niin oli. Kyyhky olisi halunnut laukata useampaankin otteeseen”, hymyilin.
”Darlillakin oli vauhti päällä. Ja entäs Minca sitten, Salli melkein tippui selästä!” Ellen liittyi keskusteluun.
”Onneksi ei kuitenkaan”, Valma tuumasi. ”Vaikka lumi olisi varmaan pehmentänyt laskua ihan mukavasti.”

Maastoreissun puinti jatkui vielä takkatulen ääressäkin kun olimme Valman ja Ellenin kanssa kantaneet iltapalan tarjottimilla sohvapöydälle. Leiriläiset olivat kerääntyneet sohville ja lattiaa peittävälle matolle istumaan ja nauttimaan takkatulen lämmöstä. Tunnelma oli kotoisa ja Sennikin uskaltautui istuutua Jerryn viereen sohvalle, vaikka pysytteli usein taka-alalla. En voinut olla ajattelematta kuinka onnellinen olin nyt. Katseeni kiersi rupattelevassa porukassa ja pysähtyi sitten Aleksin suklaanruskeisiin silmiin.

Aamuhämärässä

 
 
 

Valma ja Ellen kävelemässä aamulla tallilta mökkiin






Näytti livenä paremmalta :-/

Ulkokenttä oli niin luminen, että päätin suosiolla pitää koulutunnin maneesissa. Lumessa tarpominen olisi kuluttanut kaikkien energiat jo heti alkuun, ja tälle päivälle olin suunniteluut muutenkin melko rankan koulutreenin.
Alkukäyntine jälkeen käskin kaikki ratsukot kevyeen raviin ja aloittaa verryttely ratsastamalla toiseen päätyyn mahdollisimman reippaassa ravissa suuren pääty-ympyrän, ja maneesin toisen päädyn kulmiinn kaksi 10 metrin volttia. Vaadin heti alusta kaikkia taivuttamaan hevosia kunnolla, ratsastamaan syvälle kulmiin ja etenemään energisessä tahdissa. Tinttu ja Klikki olivat tänään niitä haastavimpia ratsuja, sillä kumpikaan ei meinannut taipua sisäpohkeen ympärille ja kaviot laahasivat maata, vaikka olisi pitänyt löytyä energiaa. Kyyhkyn ongelmana sen sijaan oli se, ettei tamma meinannut millään jaksaa keskittyä tehtävään vaan ajelehti pitkin maneesia suorittaen varsin epämääräisen muotoisia ympyröitä. Nannalla ja Inarilla meni ensimmäinen tehtävä oikein kiitettävästi, mutta näin että heilläkin oli paljon tekemistä ratsujensa kanssa.

Seuraavaksi pyysin ratsukoita siirtymään käyntiin ja kävin rakentamassa toisen pitkän sivun viereen siksakin muotoisen kuvan tötsistä. Tehtävänä oli ratsastaa kiertäen tötsät väistättäen hevosia vuorotellen kumpaankin suuntaan. Kukalla oli vaikeuksia saada Kyyhkyä etenemään tasaisessa tahdissa. Tamma huitoi välillä menemään eteenpäin välittämättä ollenkaan väistättävästä pohkeesta ja toisinaan se taas väisti liikaakin siten, että takaosa johti liikettä.
Sallia jouduin muituttamaan siitä, että pohkeenväistössä hevosen tulisi olla kaulastaan ja rungostaan suora, ja ainoastaan asettua sisäänpäin. Kehotin häntä ottamaan pidätteitä ulko-ohjalla, jolloin ongelma korjaantui helposti Been saadessa juonenpäästä kiinni.
Ellenillä ja Jerryllä sujui pohkeenväistö sen verran rutiinilla, että pyysin heitä melko pian siirtymään suorittamaan samaa tehtävää ravissa.
Kun muillakin sujui käynnissä, annoin kaikille luvan siirtyä raviin. Hankalammille tapauksille, kuten Kyyhkyle, Darlille ja Klikille riitti se, että ratsastajat saivat ne väistämään pohjetta ja pysyivät suorina, mutta muilta aloin vaatia myös tasaista energistä tahtia.

Lyhyiden välikäyntien jälkeen aloitimme laukkatyöskentelyn. Toisen pitkän sivun alusta nostettiin oikea laukka, ja toisen pitkän sivun alusta vastalaukka. Päädyt ratsastettiin käynnissä, eikä raviaskeleita saanut tulla missään välissä. Tehtävä oli erityisen haastava, sillä hevosten tuli olla koko ajan kuulolla ja oikeaan suuntaan asetettuina, jotta oikeanlainen laukka nausisi. Olin erityisen tyytyväinen Alanan ja Nikitan työskentelyyn, mutta kyllä muutkin pikkuhiljaa pääsivät jyvälle siitä mitä haettiin.

Kuin kaikki olivat saaneet onnistuneita suorituksia alle, oli aika siirtyä loppuverryttelyihin.

Koulutunti

Palle oli ihana ja sympaattinen tupsujalka, oikea herrasmies suorastaan, eikä lähes 150 sentin korkeudessa istuessa huimannut lainkaan vaikka olin juuri viimeksi ratsastanut pikkuisella Darlilla. Luottavaisin mielin saatoin antaa heppaherralle puolipitkät ohjat ja reilusti asettaen ja taivuttaen ravailla ympäri kentän. Palle oli niin kovin helppo saada kulkemaan reippaasti ja rennosti eteen, eikä taipuminenkaan tuottanut ongelmia ympyröillä. Volteilla Palle alkoi oikoa, joten mun piti hetken aikaa työstää vasen pohje kunnolla läpi, mutta ongelma korjaantui helposti, kun vain sain ruunaa asetettua tarpeeksi.

Kun aloitimme väistötehtävän, Pallella kesti hetki tajuta, mitä siltä haluttiin. Kun se alkoi päästä jyvälle hommasta väistöt sujuivat rutiinilla, vaikka sain tehdä paljon työtä, että saisin massiivisen tinkerin kunnolla liikkeelle. Aleksi pyysikin meidän jatkavan tehtävää ravissa, jossa olikin haastetta kerrakseen; Palle väisti liian jyrkästi, eikä tahtonut millään pysyä suorassa mikä hankaloitti entistä enemmän sen liikkellä pitämistä. Ruuna ei myöskään ehtinyt reagoida pohkeeseen ja kun käänsin sen väistämään eri suuntaan sillä kesti kauan hoksata mitä piti tehdä. Lopulta huomasin olevani itse liian nopea apujen annossa, ja heti kun annoin Pallelle aikaa  miettiä mitä siltä pyydettiin, tehtävä alkoi sujua ilman sen suurempia ongelmia.

Välikäynnit

Laukkatehtävä oli mielestäni haastava, sillä Pallen reippaus tuli kompastuskiveksi silloin, kun laukasta piti siirtyä suoraan käyntiin. Niinpä sain antaa puolipidätteitä jo kauan ennen päätyjä, jotta ruuna ehtisi reagoida apuihin tarpeeksi aikaisin. Vastalaukan nostamisessa ilmeni ongelmia, ja Palle korjasi hyvinkin usein laukan myötälaukaksi. Sain siis asettaa sitä paljon ulospäin, jotta se ymmärsi mitä hain, eikä korjannut laukkaa automaattisesti.

Loppukäynneissä olin niin tyytyväinen Palleen, että kumarruin rutistamaan hevosen kaulaa. Upotin kasvoni paksuun harjaan hengitin syvään tuoksusta nauttien. Ruuna allani pärskähti tyytyväisenä ja venytti kaulaansa pidemmälle.
“Hyvä poika”, puhelin sille iloisena, ja nousin takaisin satulaan. Tunti oli onnistunut meidän kohdaltamme oikein hyvin, ja niin massiivinen kuin Palle olikin, se osasi taipua myös mukavasti.
Hymyilin tyytyväisenä, ja mietin jo innoissani tulevaa hiihtoratsastusta.

Ellen pyörähtelemässä Pronssijoen jäällä





Ei taaskaan oo tekniikka pelannu :-D

Koulutunti

Joululeirin koulutunnilla sain ratsukseni Kyyhkyn. Se tuntui alkuun yllättävän hyvältä ja kuuliaiselta, mutta raviverryttelyssä sen keskittyminen alkoi rakoilla. Minusta tuntui kuin olisin palannut alkeistunnille yrittäessäni saada hevosta tekemään edes kunnon voltteja. Työskentely tuntui turhauttavalta. Aleksi ohjeisti minua rauhoittumaan, hengittämään syvään ja käyttämään puolipidätteitä, jotta saisin Kyyhkyn huomion kiinnitettyä.
Seuraava tehtävä oli tötsäkujalla pohkeenväistö - kouluratsastusliike, jota olin luullut valttikortikseni. Tänään ei pohkeenväistökään onnistunut. Kyyhkyllä oli tavaton kiire, eikä se ehtinyt kuuntelemaan apujani. Se porskutti täysillä eteenpäin ja ohitti monta tötsää. Ravissa ei väistö sujunut paljon paremmin, paitsi ihan viimeisellä kerralla, jolloin sain Kyyhkyn pujottelemaan jopa koko tötsäkujan.
Kun Kyyhky oli niin vauhdikkaalla päällä, jännitin laukkaamista kunnolla. Laukkatehtävän idea oli se, että hevonen keskittyisi koko ajan ratsastajaan. Kun pinnani oli palanut jo alkutunnista loppuun, tuntui, että nyt hermostuisin pienimmästäkin epäonnistumisesta. Hoidimme Kyyhkyn kanssa laukat kuitenkin yllättävän hyvin, ilman ainuttakaan väliaskelta. Loppua kohti Kyyhky alkoi rauhoittua, ja tuntui, että välillämme kulki jonkinlainen kommunikaatio. Pari kertaa nousi väärä laukka, mutta silloin täytyi vain ottaa käynnin kautta uusi nosto.

Lounas

Kävelin lumista tallipihaa kohti Aleksin taloa. Kaikkien leiriläisten oli määrä mennä auttamaan ruoan laitossa. Itse olin päättänyt mennä aikaisessa ja se tarjoutui myös tekosyynä siihen, että pääsisin pois tallin hälinästä. Muut olivat jääneet tallitupaan nauramaan toistensa jutuille, ja kertomaan joulusuunnitelmista. Darlin tarhaillessa en ollut keksinyt mitään tekemistä, joten olin päättänyt olla aikaisessa.

Yhtäkkiä takaani kuului juoksuaskelien narskuntaa lumihangessa. Viereeni hölkkäsi tummatukkainen Jerry, joka hiljensi tahtiansa omaani.
”M-moi”, sanoin hiljaa katsoen ylös, pojan kasvoihin.
”Moi, ootko sä kunnossa?” kysyi hän ystävällisesti hymyillen.
”Aa joo, jos sä sitä pyörtymistä tarkoitat”, vastasin hymyillen aitoa hymyä. Olin suorastaan hämmästynyt kuinka helposti sanat tulivat ulos suustani. Jerry hymähti ystävällisesti, mutta hän oli selvästi uponnut jo ajatuksiinsa. Verkkaiseen tahtiin kävelimme Aleksin talolle, ja astelimme sisään.

”Ai tehän ootte jo aikasessa”, naurahti Kettu, joka löytyi yllätyksekseni myös keittiöstä. Nyökkäsin ujosti hymyillen Ketulle, joka selosti ruoasta.
”Me syödään makaronilaatikkoa. Senni vois vaikka paistaa jauhelihan, jos Jerry kuorii sipulit?” ehdotti Kettu ystävällisesti. Mutisin jotain vastaukseksi, ja otin vastaan Ketun ojentaman jauhelihapakkauksen. Laitoin lieden läpiämään, ja paistoin jauhelihat huolellisesti.

Ruokapöydän melusta ei tullut loppua, kun nälkäiset tallilaiset pääsivät makaronilaatikon kimppuun. Yksi selvästi nuoremmanpuoleinen punatukka oli jatkuvasti äänessä. Olin itse istuutunut huomaamattomasti Jerryn viereen pöydän toiselle sivustalle. Ruoka maistui minunkin suussani hyvältä, vaikka jännitys kupli vieläkin vatsassani.

Ruokailun jälkeen hipsin hiljaa muiden perässä talliin. Nappasin riimun Darlin karsinan edestä, ja hain söpöläisen talliin. Jostain kumman syystä oloni tuntui taas jotenkin helpottuneelta.

Luistelu

Jäällä kaikui iloisten ja äänekkäiden leiriläisten puhetta ja iloisia huudahduksia. Mä olin luistellut pari kertaa jäiden ympäri, käytännössä ihan huvikseen, koska luistelu ei ollut ihan se -thö- juttu mulle. Niinpä mä lopun ajasta vaan nojailin lumipenkkaa vasten, ja katselin muita luistelijoita. Kaikilla näytti olevan hauskaa - lukuunottamatta erästä ruskeahiuksista tyttöä. Tytön kasvot olivat piirtyneet selvästi muistiini, vaikka tyttö oli selin minuun. Unohduin katselemaan häntä hetkeksi, sillä varovaiset ja vähän kömpelöt liukumiset jään pinnalla sulattivat vähäksi aikaa sydämeni enkä saanut katsettani eroon tuulessa heiluvista hiuksista.

Hetken kuluttua Senni kaatui istualteen, mutta tähän ei onneksi näyttänyt sattuvan kovinkaan paljoa. Kukaan ei kuitenkaan huomannut, kun tyttö juoksi itkien pois, ravisteli luistimet jaloistaan ja katosi kaikkien näkyvistä. Tai ehkä joku, muttei kukaan kuitenkaan vaivautunut lähteä perään. Mutta mä menin joka tapauksessa. Tietysti mä menin, olisin mennyt vaikka se olisi ollut joku muu kuin Senni.

Ehkä.

Saavuin huohottaen Sennin luo. Tyttö itki yhä, mutta mä tiesin että se oli kuullut tuloni.
-Mikä on hätänä? Kysyin huolestuneena ja istuuduin Sennin viereen lumipenkan päälle. Mun tietääkseni lumipenkassa itkevät tytöt eivät olleet aivan fine, joten katselin Senniä myötätuntoinen ilme kasvoillani.
-Ei mikään, kuului ohut ja värisevä vastaus. -K-kaikki on hyvin.
-Mä en ihan usko, sanoin heti. -Kerro mikä sulla on. Mä ehkä osaan lohduttaa sua. Vaikka mä en oo välttämättä kauhean hyvä siinä.

Senni kohotti katseensa muhun.
-Mulle tuli vaan mieleen yksi luistelutapaturma kauan sitten. Mä loukkasin itteni kerran aika vakavasti, Senni kuiskasi hiljaa ja purskahti taas onnettomaan itkuun. Mulle tuli myötätuntoinen olo, koska mä tiesin miltä tapaturmamuistot tuntuivat. Muisto Barbiesta ja entisestä elämästäni sattui vieläkin kipeästi sydämeen.

Senni itki kauan. En oikeastaan ollut kenenkään itkevän niin pitkään, oikeastaan pelkäsin jo, että meitä etsittäisiin. Mä vain istuin, ja katsoin sitä. Mulla oli kamalan avuton olo. Mä olin todella huono lohduttamaan ketään, en mä tajunnut halatakkaan tai mitään. Mä vaan istuin, ja odotin että Senni lopetti itkemisen, ja kääntyi katsomaan minua. Mulla oli typerä olo. Miksen mä osannut sanoa mitään?

Lumihiutaleet putoilivat hiljalleen Sennin kosteille kasvoille. Mä katsoin yhä tiiviisti sen tummanruskeina tuikkivia silmiä, ja vedin yhden märän hiussuortuvan tytön korvan taakse. Mä olin yhtäkkiä ihan lähellä sitä, ja tunsin painautuvani Sennin huulia vasten.

Kaikki tuntui tapahtuvan kuin hidastettuna. Kaikki vaan tapahtui. Suutelimme; kaksi pitkää ja ihmeellistä kertaa. Senni kietoi kätensä vyötärölleni, ja painauduimme kaksin kerroin lumeen. Ja samassa mä unohdin missä mä olin ja mitä mä tein.

//mä tiiän, ei kaikista siirappisin tarina..