keskiviikkona 4.12 klo: 18 >

Nostin ylös käteni.
-Yhdyn! kommentoin.

- Jep, vähän... sanoin viitaten Valmaan. Katselin ympärilleni, kaatuneita tuoleja, pari tiskipöydällä lojuvaa ruokailuvälinettä lattialla ja sun muuta.

Käännyin katsomaan suoraan Topiasta silmiin. Ensin raivokkaasti, mutta sitten rauhoituin ja sulin hymyyn. Naurahdin hieman.
"Ollaanpas me ihan hölmöjä, näättekö te, hepankin harja on ihan sotkussa!" nauroin ja tahallani pörrötin pojan hiuksia yhä enemmän.
"MITÄ TE SANOITTE DURACELL-PUPUISTA? Älkää pilkatko mun bestiksiä, ikinä!" raivostuin ja esitin todella vihaista, aloin saarnaamaan Valmalle pehmopupujen tärkeydestä.

"Huh. Tehän ootte vaarallisempiä kuin Snezin kaviot."
Huokaisin, ja ryhdyin sitten järjestelemään tyynyjä sohvalle.

Meikälikan on pakko häippästä :/ Kumpa to-la järkättäs uusi rope

-Kuka imuroi, minä, en halunnut odottaa muien vastausta sillä halusin itse imuroida.

- Just, sanoin kyyristyen Inkan pörröttäessä tukkaani. - Irti! sanoin ilkikurisesti. Inka ei kuitenkaan kovin reagoinut kieltooni ruetessaan puhumaan.. pupuista... 'Huh mikä ilopilleri' ajattelin mielessäni. Kun tulin tallitupaan hyvä ettei tämä olisi juossut peloissaan karkuun, nythän se käy jopa päälle.

Suojasin päätä käsilläni Inkan saarnalta.
- Okei okei, nauroin. Sitten jähmetyin. - Äägh! Mitä kello on? Voi ei, Mikko on odottanut parkkiksella jo kakskyt minuuttia. Moikka kaikille!
Pomppasin ylös, keräsin kimpsuni ja kampsuni ja säntäsin pihalle.

Bye bye!

"Kukaan ei imuroi yhtään kunnes saan vähän kunnioitusta täällä!" viittasin Valmaan.

Mäkin menen hetkeksi, tulen takaisin puhelimella kun oon syöny iltapalaa. Laittakaa vaan Inka sohvalle rauhottumaan.

- Heippa Valma! Huikkasin kiireisen tytön perään istahtaessani sohvalle.

// joo, me sillä aikaa Maikin kaa siivoillaan

-No voi, esitin surullista.

- Noni, Inka istuu siihen sohvalle, kiitos, sanoin päämääräisesti tytölle. - Ja Maikki, imuri?? Mää voin laittaa tavaroita paikoilleen. Sanoin nuoremmalle tytölle hymyillen.

-Jes! ja hyppäsin ylös sohvalta. Hain imurin ja aloin imuroimaan.

Katsoin tyttöä hämilläni. Kuka nyt imuroimisesta noin kiinnostus?
- Susta taitaa tulla aikusena siivooja, vinkkasin Maikille virnuillen.

-Ei mutta, en halua tehdä mitään muuta tyhmää, naurahdin.

- Niinniin, vastasin hymyillen imurin kanssa heiluvalle tytölle. Itse keräsin juuri lattialle kaatuneen kynäpurkin asukkaita ja vilkaisin välillä sohvalla lepäävää Inkaa. Hän oli nätti, hauska, söpö, mutta vanhempi.. en tiedä, äh.

Kävelin kiireisesti tallitupaan... Olin käynyt konsertissa hakemassa ruusuja ja aplodeja, mutta mielessäni oli koko ajan Hallava. Nyt vihdoin pääsin tänne.
"Moi kaikki", sanoin ja vilkuilin ympärilleni, ketäs kaikkia oli paikalla?

//Mitäs te ootte tehny, en jaksa lukee : D

// Ollaan tallituvassa venytelty ja leikitty tyynysotaa, nyt siivotaan Maikin ja Inkan kaa ^^

- Ai moi Mikki, sanoin ovesta juuri sisään astuneelle pojalle.

"Mitä hemmettiä on tapahtunut?" kysyin nähdessäni pumpulia/höyheniä ympäri tallitupaa.

//ei oo (;

- Me tässä siivoillaan, just riehuttiin ja oltiin tyynysotaa, naurahdin ja vinkkasin kyniin joita keräsin lattialta.

Juoksin läpi lumisten maisemien suunnaten kulkuni kohti Hallavaa. Ilta oli pimentynyt ja lumihiutaleet kimaltelivat kilpaa tähtien kanssa. Hengitykseni höyrysi ja lumi narskui tiuhaan tahtiin askeltavien jalkojen alla.
Pian näin Hallavan kutsuvat valot ja tunsin tallituvan ovenkahvan kädessäni. Riuhtaisin oven auki ja toin lunta mukanani tupaa, vaikka yritin kuinka kopsutella niitä pois.
"Moikka kaikki!" huikkasin tuvassa olijoille. Punaisia poskiani kirveli ja sormet kaipaisivat jotain lämmintä, mitä vasten painautua.

- Terve Nanna, tervehdin punapäistä ja punaposkista tyttöä joka juuri tupsahti sisään. Hymyilin tälle noustessani kynäpurkin kanssa lattialta.

-Moi, ja jatkoin imurointia reippaasti.

"Bonsoir, Nanna!" huudahdin tytölle joka tuli sisään kuin pakkasukko punaisine poskineen.
"Mä en tiedä mitä nää on tehny, joten älä kysy multa", naurahdin, vaikka olihan Topias juuri äsken selittänyt.
"Ihan kahestaanko te ootte tätä sotaa käyny?" kysyin Topiakselta ja Maikilta samalla, kun istahdin sohvalle.

"Tää paikkahan on ku pommin jäljiltä!" naurahdin riisuessani karvavuorellista nahkarotsiani kaappiin. "Tietääkö Aleksi tästä?" kysyin hieman epäileväisenä. "Sehän saattaa saada ties mimmosen raivarin ku tajuu mitä te ootte täällä puuhaillu."

- Ei Mikki, täällä on ollut vaikka ketä. Minä, Maikki, Inka, Lotta, Valma, Salla... öö unohdinkohan jonkun. Luettelin pojalle.

Nauroin Nannan sanoille, hän saattoi olla oikeassa. Riisuin toppatakkini ja heitin sen jonnekin huoneen perukoille. Minulla oli päälläni enää valkoinen kauluspaita, jonka napit oli kiinni ylös asti ja tummansiniset pillifarkut. Hieman liian asiallinen tallille, mutten ollut jaksanut vaihtaa vaatteita konsertin jälkeen.
"Okei", vastasin Topiakselle. Olin jäänyt kaikesta kivasta paitsi. Olin pettynyt, mutta yritin olla näyttämättä sitä.

Ei se mitään suutu tai jos suuttuu heitetää sitä tyynyllä ja lohdutetaan suklaalla, vitsailin. Ja sammutin imurin

Hymyilin paikalle ilmestyneelle.
"Meillä on ollut ihana päivä", kerroin nauraen.
"Kiva kun tulee uutta porukkaa siivoamaan!" naurahdin hymyillen sydämmellisesti.

- Jep, sanoin yhtyen Inkan kommenttiin.

Tuhahdin leikkisästi Inkan kommentille. Katsoin häntä ylväästi ja näytin hienostuneesti käsilläni, että näytinkö minä muka siivoojalta. Pokka piti, mutta ilmeeni oli kerrassaan teatraalinen.

Kikatin Mikin ilveilylle. "Ja miksi me siivottaisiin teidän sotkuja? Pyh ja Pah", naurahdin ja vaihdoin sitten päälleni tallitakin.

-koska te voisitte ollaa kilttejä, koiranpentuilme maikki räväyttää.

Naurahdin Mikille ja katsoin tuon sormia... hihhuh...
"Inspiroiduitko paljonkin niissä juhlissasi? No inspiroi tätä", naurahdin ja ojensin tyynyn pojalle vilkaisten sohvaa kysyvän näköisesti. Leikkisä kiilto oli jäänyt silmiini, ja minulla oli vielä paljon energiaa jäljellä. Jatkoin tyynyjen asettelua.
"Nanna, se on kohteliasta."

Nyökyttelin suurieleisesti Nannan puolustukselle ja pyyhin "pölyä" hartioiltani. Aivan yhtä korrektisti kuin osaatte kuvitella.

Näytin käsilläni kieltävästi Inkan tyynylle ja suoristin jälleen selkäni.
"Inspiroiduin hyvikin, mutta että täällä läävässä? Hyh", sivalsin rooli päälläni.

"Älä unta näe!" huudahdin leikkisäste ja lösähdin suurieleisesti sohvalle.

"Meillä pitäisi olla joku oma näytelmä... koska meillä on tuollaisia neroja esiintyjiä Hallavassa", nauroin ja heitin viimeisen tyynyn sohvalle.
"Mikki, mielipiteesi Duracell-pupuista?" kysyin hieman naurahtaen. "Ja tällä kertaa ei tarvitse pitää showta yllä, me kyllä tiedetään että sä olet huomionkipeä itsesi mutta joskus pitää vaan hillitä."

// Kukas se täällä on hieno hevosihminen! Kun te muut ootte vielä... perus puuurtajia : D puuronsyöjiä!

Inka oli oikeassa, mutta pidin roolini. Tunsin itseni niin.. erottuvaksi puhtaissa ja hajusteita imeneissä vaatteissani.

"Duracellpuput?" vinkaisin paheksuvasti, mutta totesin sitten, etten jaksanut enää näytellä. Rojahdin sohvalle ja avasin kaulukseni napit. Hengitin syvään, ja sitten minun oli pakko naurahtaa.
"Ne puput on tosi söpöjä, mutta... onko niissä jotain elektroniikkaa? Mä en oikeen tykkää sellasista", vastasin omalla äänelläni, mutta ottaen Inkan kysymyksen vakavasti.

"Missä sä oot ollu, ku tollaset fiinit vaatteet päällä? Tuoksutkin ihan partavedelle", nypin viereeni istahtaneen pojan vaatteita ja nuuhkaisin tämän olkapäätä. "Jossain juhlissa vai?"

"Ei mun pupuissa ainakaan ole", kerroin ja ihan vakavana. Ja niin yllätin myös itseni! Katseeni viipyi pojan silmissä, kauan, ja sen jälkeen en enää pystynyt. Naurahdin hieman. Ja sitten vaikenin. Jokin toi mieleen kodin... Walesin... äidin... ja se riitti minulle, pitkästä aikaa painoin pääni ja suljin silmäni kyyneliä nieleskellen. Kiedoin käteni polvieni ympärille. Äiti... äidin kasvot vain... en nähnyt mitään muuta.

Hih koetan pakolla saada Inkan kertomaan tarinansa koska mä en osaa pitää salaisuuksia mun URL-hahmoista! :-/

"Nooh, olin ottamassa kehut vastaan. Kirjoitin vain erääseen näytelmäkonserttiin käsikirjoituksen, sain ruusuja ja aplodeja, varmaan stipendikin tulossa", sanoin vähätellen, vaikka tiesin, ettei siitä joka poika voinut edes haaveilla. Hymyilin rennosti ja siirsin hiuksia enemmän luonnolliseen muotoon.
Katsahdin sitten Inkaan, joka näytti jotenkin sulkeutuneen polviensa suojaan, olikohan tytöllä kaikki okei?

- Hei Inka, mikä tuli? kysyin nähdessäni äsken iloisen tytön yht'äkkiä vaipuneen omiin ajatuksiinsa.

"Mokoma kehuskelija. Yritätkin vielä esittää vaatimatonta!" pukkasin poikaa kylkeen virnistellen leveästi.

Naurahdin Nannalle. Hieno koulu antoi hienot mahdollisuudet, mutta en huvikseni kehuskellut saavutuksiani muille. Ne olivat vain pinnallisia suorituksia.

"Ei m...", nielaisin hiljaa. Se oli tuo kortti Walesista, walesinponijuliste seinällä!
"Äh. Kenelle mä valehtelen. Te ootte mun kavereita. Mutta... asia on niin että mä olen vähän... elämä on vähän koetellut mua."

Hiljenin ja lopetin vihdoin Mikin kiusaamisen. Kiinnitin huomioni pojasta Inkaan. Tyttö vaikutti kumman vaivaantuneelta aloittaessaan tarinansa. Mitäköhän tämä oli nyt kertomassa?