keskiviikkona 4.12 klo: 18 >

- Noh, jatka vain, katsoin tyttöä kysyvästi ja silitin tämän polvea hymyillen.

Kuuntelin kiinnostuneena Inkaa. Nuuhkin vaivihkaa olkapäätäni ja hajusteet tunkeutuivat nenääni. Kuvottavaa. Pitäisi kai pyöria lantalassa vähäsen. Pudistin päätä ajatuksilleni, mutten pystynyt arvailemaan mielessäni, mitä Inka aikoi kertoa.

"Teidän täytyy luvata, että ymmärrätte. Mä annan teille nyt täyden luoton, mun on vaan pakko... koska en halua enää itseäni tällä asialla satuttaa. Enkä halua valehdella teille sanomalla että olen okei", sanoin hiljaa ja katsoin vakavilla silmillä Topiasta, Mikkiä ja Nannaa.

Nyökkäsin Inkalle ja jäin kuuntelemaan todella tarkasti.

Nyökkäsin Inkalle ja painoin sitten pääni. Itse kullakin meistä oli oma taakkansa kannettavanaa. Pystyin täysin samaistumaan tyttöön, joka halusi purkaa tuntojaan ja antaa palasen sielustaan meille muille.


//meen käymää saunas, be right back

"Lupaan", sanoin Inkalle vakavissani. Tietysti ymmärrän. Nojauduin eteenpäin polvieni varaan ja hymyilin rohkaisevasti. Inka oli varmasti tekemässä jotain tosi rohkeaa.

Nielaisin vielä kerran ja katselin varpaitani, sitten aloin puhua.
"No siis... kun mä olin pieni, kymmenenvuotias, äiti... niin, äiti... kuoli verisyöpään. Se oli meidän perheelle kaikille isku suoraan kalloon. Isä ei tehnyt enää mitään meidän hyväksi. Se vain ryyppäsi ja alkoi polttaakkin. Kun se meni vieroitukseen, meidät otettiin huostaan. Vuoden jälkeen mä tapasin Ranan", kerroin, ja viimeisen lauseen kohdalla kuulostin jo hieman reippaammalta.
"Isä kuoli samoihin aikoihin. Ja sitten mut adoptoitiin Suomeen. Onneksi mun uudet vanhemmat suostui ostamaan Ranan, vaikka se oli silloin vielä pieni. Ja sitten tuntui siltä kuin kaikki olisi mua vastaan. Mä sain tietää, että olin sairastunut normaalia nuorempana. Ja... mä olen sairas. En vatsataudissa tai nuhassa, vaan ihan lopun ikääni. Mulla on... kätyöshäiriö. Siitä johtuu tää mun ujoja ja kaikki... tiedän että tämä loppu nyt ei kuulosta pahalta, mutta kerron teille. Tämä on hirveää. En luota kehenkään, en edes siihen että roskamiehet hakevat roskamiehet oikeaan aikaan, tai siihen että kassalla myyjä antaa kortin takaisin. Mutta te... te olette... varmaan parhaat ystävät joita mulla on ollu, mutta tuntuu typerältä sanoa kun en vielä edes tunne teitä niin hyvin", päätin ja sitten en voinut enää mitään. Yksinäinen kyynel valui poskeani pitkin.

Tulipas tosi surullista lätinää. Ja kännykällä kirjottaminen :-/ Ja sori. Ennustava syöttö vihaa mua.

Katsoin Inkaa hieman surullinen ilme kasvoillani, mutta se kirkastui tämän mainitessa jotain että olisimme hänen ystäviään.
- Voi, mä ymmärrän, sanoin tytölle ja silitin hieman reippaammin tämän polvea ja hymyilin tälle.

Hymyilin Topiakselle hieman, ujosti ja punastuneena, mutta se oli vain kiitollinen hymy, ei onnellinen. Nyökkäsin ja nielaisin.

Olin hämmentynyt tytön tarinasta. Ajattelin, että hän olisi vain ujo ja herkkä, ja että se olisi nyt mennyt ohi. Hän kun oli jo niin rennosti meidän kanssa ja muutenkin. Hän oli selkeästi jo päässyt pahimmasta ohi.
"Mä en satuta sua", sanoin luonnollisesti, mutta se kuulosti silti omituiselta. Katsoin tyttöä rohkaisevasti hymyillen ja lisäsin sitten:
"Sä voit aina puhua mulle, jos tuntuu siltä." Ymmärsin, kuinka tärkeää muihin luottaminen oli.

// mun pittää mennä, moikka =)

Hymyilin vielä Inkalle, kunnes tajusin että oli aika lähteä. Siskoni laittoi vihaisen tekstarin, missä kertoi odottaneensa minua jo vartin. Hain äkkiä kamppeeni ja lähdin pihalle.

"Mä... mä olen vaan niin ilonen, että mulla on näin hyviä ystäviä", sanoin ja itkin samalla tavalla kuin kuudesluokkalainen kevätjuhlassa kukituksen jälkeen. Olin voinut halata noita ihmisiä ympärilläni. Ihan oikeasti, he olivat minulle tärkeitä. Nyökkäsin Mikille ja hymyilin sekunnin ajan, kunnes painoin otsani polviani vasten. Olisin voinut vain mennä jonkun syliin ja nukkua kauas tästä maailmasta, nukkua uniin joissa äiti vielä eli. Mutta tiesin, että ilman häntä en olisi ikinä tavannut näitä.

En ehtinyt edes hyvästellä Topiasta, joka kiirehti matkoihinsa.
"Kaikilla on varmasti asioita, jotka haluaisi kertoa luotettaville tyypeille", lähdin viemään keskustelua yleisemmälle tasolle. Mieleeni hiipi jokin hyvin kaukainen mielikuva ajasta, jonka ajattelemisen olin kieltänyt itseltäni kokonaan jo vuosia vuosia sitten. Yritin kiikuttaa keskittymiseni muualle. Hymyilin hermostuneesti ja muutin asentoani.

Vaihdoin paikkaa Inkan viereen ja laskin käteni tämän hartioille. Tyttö oli tosiaan kokenut kovia, eikä minulla ollut mitään oikeutta rämpiä omissa murheissani.

Kun tunsin Mikin käden olkapäälläni, hätkähdin. En uskaltanut nostaa katsettani, olisin varmasti tulipunainen. Mutta se tuntui hyvältä, sitä en kiistänyt.
"Olen siitä varma. Kaikilla on jokin asia vialla. Minusta se on vain niin väärin... mutta olen silti kiitollinen äidilleni. Jos hän ei olisi nukkunut pois, en olisi ikinä tavannut teitä", vastasin hiljaa ja nostin viimein katseeni pojan silmiin. Tuo ymmärsi. Mutta kun poika sanoi noin, en voinut olla ajattelematta, mikä Mikillä oli vinksallaan.

/kröhöm Maijkikin on vielä paukalla ja oon nähy kaikki viestit mut en oo ehtiby yhtyyy keskusteluun.

- Tiekkö mitä Inka? Katsoin Inkaa kysyvästi.

"No?" kysyin ja koetin olla positiivinen nuoremman vuoksi. Minua kiinnosti Mikki, hän oli niin erilainen. Mutta kaikki tietenkin aikanaan. Olin kuulolla Maikkia varten.

Hymyilin Inkalle, vaikka tämän silmät punoittivat ja polvet olivat kyynelistä kostuneet, hän tuntui turvalliselta ja jotenkin... varmalta. Naurahdin itselleni, olinkohan kysymykselläni saanut itseni kuulostamaan jotenkin ..jotakin salaavalta. Nyt piti laittaa muutkin keskittymään muihin asioihin.
"Mistä jutellaan?" kysyin rennosti ja nojasin taaksepäin suoristaen selkäni. Paita tuntui epämukavalta.

>> Jäin odottamaan Maikin puheenvuoroa ja hymyilin hänen viattomuudelleen.

Painauduin vielä Mikin korvan juureen... pistävä haju tavoitti nenäni, mikä AXE-pilvi silläkin oli ympärillään tänään?
"Toivon että et kerro tästä kenellekkään. Et päiväkirjallesi, et Aleksille etkä edes Valmalle. Tämä on nyt meidän viiden välinen asia", kuiskasin ja loin sitten pienen hymyn pojan kasvoille. Sitten keskityin jälleen Maikkiin.

-Sä et ole yksin. Mäkin olen sijais perheessä. Jouduin sinne nuorena koska vahinko lapsi jogen mua ei haluttu pitää. Monet luulee että mun "sisko" ollaan samasta perheestä kun näytetään samalta mutta se oli vain sattumaa. Mä oon onnelinen et saan ees käydä täällä mutta meillä on silti ihan sika hurjat säännöt. Mut te ootte mulle se tuki ja turva uskokaa vaan, älkää antako iän hämätä. Maikki selitti tarinaansa kuin vanha tekijä. Likka oli tottunut kertomaan tarinaansansa jo.

/ei sit ollu mikää matkimis juttu olin suunitellu tätä jo kauankin

Nyökkäsin ja hymyilin Inkalle niin, että vain hän pystyi huomaamaan sen. Tietysti pidin sen omana tietonani, olinhan luvannut niin.
Yllätyin totaalisesti myös Maikin tarinasta. Olin arvellut myös Nannalle jotain ongelmia taustamaailmassa, ja myös muiden käyttäytyminen heijasti, ettei kaikki välttämättä ollut kohdallaan. Sitä suuremmalla syyllä halusin pitää itseni onnellisten joukossa.

"Oikeasti? Sut vaan... hylättiin? Maikki, se on... kiitos luottamuksesta", takeltelin enkä tiennyt mitä sanoa. Maikki vaikutti olevana aika tavallinen ja ei edes kyynelehtinyt. Mutta minä... minä olin... niin, minä oli pieni ja punasilmäinen itkup... ei, en minä ollut. Oli oikein välittää ja oli oikein surra.
"No Mikkiseni, puhutaan sitten sun AXE-pilvestä", huomautin ja koetin saada kaiken kurjan päästäni.

Mentäiskö kaikki ratsastamaan yhdessä perjantaina kun on itsenäisyyspäivä? Ehdotin

En aluksi tajunnut Inkan Axe-heittoa, mutta sitten hymyni löytyi ja nyökkäsin helpottuneena.
"No, mitä haluat kuulla? Ite käytän vaan eteerisiä öljyjä ja ekodödöjä", höpötin huvittuneena, vaikka en valehdellutkaan. Isosiskoni ja hippikaverini olivat perehdyttäneet minut minimaalisten kemikaalien maailmaan.

"Okei", nyökkäsin Maikille ja odotin sitten Axe-kuulustelua.

Loistavaa. Rana ja minä... ja niin.
"No kyllä se käy mulle", vastasin ja hymyilin tytölle, ehdotus oli loistava. Vain vaatetus oli pulma, pitäisi tietty pukeutua isänmaallisesti sinivalkoisiin. Rana kävisi Lucianpäivän ratsustakin.
"Selvä homma. Kannatan. Hyvä Mikki", näpäytin pojalle hymyillen. Niin Mikin tapaista. Sitä luulee ettei tunne tyyppiä hyvin, mutta toisin on asiat.
"Mä itse käytän korkeintaan tuoksushampoota. Ehkä joskus tosi harvoin jotain muuta, niinkuin juhlissa vaikka, koska mulle on ostettu noita hajuvesiä. En vaan jotenkin pidä niistä."

"Musta tuntuu, että Aleksi on kehitellyt jotain itsenäisyyspäiväksi, joten jos ei lyötäisi vielä mitään lukkoon?" muistutin tallilaisia joulukalenterin yllätyksistä. Minusta tuntui, että jotain oli suunnitteilla, olimmehan ehdottaneet jotain toimintaa Aleksille aikaisemmin.

// en jaksa palata tonne aikaisempiin juttuihin, ku tuntuis tyhmältä kirjottaa näin jälkikäteen. Mutta siis Nanna on ollu vaan melko hiljaa ja ilmassut myötätuntonsa niin Inkalle kun Maikillekin.

"Mäkin vihaan kaikenlaisia hajusteita, niistä tulee jotenkin feikki fiilis ja ne saa mut aina voimaan pahoin - ainakin jos jollakulla on liikaa", mutisin yrittäen päästä mukaan keskusteluun.

Ymmärsin täysin, mistä Inka puhui. Minulla oli avaamattomia Sveitsistä ostettuja Hilfigerin hajuvesikokoelmia ynnä muita litkuja, mutta hymyilin aidosti vain Aliisan antamille appelsiinitököteille ja laventeliuutteille.
"Oot oikeessa", tokaisin sitten Nannalle, joka huomautti itsenäisyyspäiväohjelmasta.

"Jep, älä vaan tuu lähemmäs", jatkoin vitsaillen, tarkoittaen paitaani ja peräännyin hänestä leikkisästi.

"Nanna puhuu totta", heitin väliin salaperäisesti. Olinhan minäkin ilahduttanut kalenteria ihanilla älynlahjoillani... hih no tuo nyt oli läppä.
"Tiedättekö mitä. Mulla on sellainen fiilis että Haluisin pelata totuutta ja totuutta", naurahdin. Nyt kun voimme luottaa toisiimme, täysin, valat oli sanottu ja haaveet juoruilusta kuopattu.
"Ei siis mikään pakko, jos ette halua", lisäsin tavanomaiseen Inka-tyyliin, ujosti.

Olin innoissani Inkan ehdotuksesta.
"Joo, ilman isompia episodeja", vastasin viitaten tallinvintin tapahtumiin. Onneksi porukka oli vakaan sorttinen ja rento.

"No kyllä mulle käy", sanoin hieman vaivaantuneena, sillä tunnelma ei vielä ollut niin sanotusti katossa aikaisempien paljastuksien takia. "Odottakaas, mulla alkaa tulla aika viileä, käyn hakemassa vähän vilttejä satulahuoneesta", nousin nopeasti sohvalta ja kiiruhdin ulos tallituvasta.
Palatessani minulla oli mukanani muutama viltti, jotka tiputin lattialle Inkan, Mikin ja Maikin eteen. Ite otin yhden niistä ja kääriydyin siihen ennen kuin istahdin lattialle nojaten sohvaa vasten.

Otin yhden vilteistä ja hivuttauduin alas Nannan tasolle lattialle.
"Vuorotellen, ei pulloja?" kysyin ja olin valmis aloittamaan.

"Eikä tarvita pulloa, saa kysyä keneltä haluaa", ehdotin ja ilahduin siitä, että en ollut yksin ideoineni. Ja ilman episodeja. Tiesin että joutuisin ehkä nolostumaan, mutta niitä arvokkuuden rippeitä (jotka olin menettänyt aiemmin tänään) en menettäisi kiukuttelemalla tai muuten.
"Joo ja kiitti Nanna", jatkoin ja kääriydyin itsekin vilttiin.
"Mikki, koska sä näytät olevas nyt ihan fiilareissa, annan sulle luvan alottaa."

-Meitsi on mukana, Maikki sanoi ja nappasi itsellensä kannsa viltib

Hymyilin tytöille ja mietin sitten. No, lähdetään huipulta:
"Nanna. Minkä asian muuttaisit sun elämässä, jos saisit päättää?" kysyin ja arvioin, oliko tyttö valmis kysymykseeni.

Katsahdin mikkiin hänen kysessä ja sen jälkeen Nannaan.

Onneksi poika ei ollut kysynyt tärkeintä asiaa, jonka haluaisin muuttaa elämässäni, sillä muuten tunnelma olisi taas laskenut pakkasen puolelle. "Asuisin jossain lämpimämmässä maassa, vaikka Ranskassa, niin ei tarttis kestää näitä kylmiä talvia", hytisin vilttini alla. "Vaikka onhan täällä nättiä, kun on lunta kaikkialla..." lisäsin vielä vilkaisten ulos ikkunasta. Olkona oli muuten pilkkopimeää, mutta lumi heijasti tähtien valoa ja teki maisemasta näkyvän paljastaen lumiset puiden oksat ja jääkukkaset lasissa.

Hymähdin Nannan vastaukselle.

Nyökkäsin Nannalle. Itse en vastaavaan pystyisi, vastahan olin saanut täältä ihania ystäviä. Ja rakastin Suomen talvea, vaikk liukkaat kelit eivät olleet suosikkejani.
"Okei, minä tahdon nyt! Maikki, jos poliisien asut ei olis sellasia sinisiä, niin minkä värisiä ne olisivat?"

Mietin, olisiko pitänyt kysyä yksityiskohtaisempi kysymys, kun tajusin Nannan vastanneen hieman oikopolkua, mutta hymyilin sitten.
"Ranska on ihana paikka, mutta on sielläkin kylmiä aikoja. Eikä siellä ole näin hienoja pilviä", kerroin, enkä vitsaillut pilvien kanssa. Olin täysin rakastunut Suomen pilvimaisemiin.
Jäin odottamaan Maikin vastausta. Itse olisin vastannut, että mustia. Jos olisin saanut päättää, niin vaaleanvihreitä.

-Mikää tää kysymys oikein on, hmph ehkä ne ois ruskeita tai violetteja. Maikki vastasi pitkään mietittyä.

-Inka jos sulla ei olisi nytten Ranaa niin ketä heppaa luultavasti hoitaisit täältä?

Naurahdin itselleni ja nerokkaalle kysymykselleni. Ja silloin tiesin yhden jutun, josta poskeni hieman saivat väriä. Mutta en antanut sen häiritä hauskaa peliä ja katsoin Nannaa ja Maikkia, kumman vuoro? Maikin.
"Jos mulla ei olisi Ranaa, en harrastaisi edes hevosia. Mutta jos menettäisin sen nyt tai jotain, niin en tiedä. Varmaan Dunjaa tai Kyyhkyä, ne on minusta kauniita ja mielenkiintoisia. Mikäli selviäisin ensimmäisestä viikostani ilman Ranaa", kerroin.

Nyökkäsin Inkale

Hymyilin Nannalle. No sen nyt arvasi keneltä tuo kysyisi, mutta kysymys oli tärkeämpi. Katsoin tyttöä odottavaisin silmin.

Olin tukehtua oman paitani saippuamaiseen hajuun, joka pakeni viltin alta ja nousin ylös korjaamaan asian. Muistelin, että olin tuonut kaappiini OnePiece-jumpsuitin, joka tuntui älyttömän houkuttelevalta näiden tiukkojen vaatteiden sijasta. Kaivelin kaappiani, kunnes näin värikkääseen muovipussiin taitellun pehmomöykyn.
"Mä tulen ulos tästä löyhkäpilvestä", sanoin muille ja mietin, missä olisin eniten katseilta suojattuna. En jaksanut mennä vessaan, jonka lattia olisi kuitenkin kurainen ja kylmä.
"Älkää kattoko!" vitsailin ja riisuin vaatteeni jonkun sohvan takana selin muihin tyyppeihin. Riisuin ensin paitani ja vilkaisin ettei kukaan katsonut. En erottanut katseiden suuntia, mutta jatkoin ja pian olin hyppimässä boksereissani jumpsuitin sisälle. Vetoketju kiinni ja sitten takaisin. Punainen OnePiece, jossa oli iglupiraattien kuvioita (kaulaliinakuvioita), oli ihanan joustava ja mukava ja lämmin. Aahh... Istahdin takaisin paikalleni.

"Onks se nyt mun vuoro kysyä? Okei, no Maikki: Kumpi on kauniimpi: auringon nousu vai lasku, ja miksi?" kysyin Maikilta kun en muutakaan kysymystä keksinyt.
Vilkaisin jumpsuitissaan pomppivaan Mikkiin ja minulle tuli itselleni entistä kylmempi. Päätin nousta ylös ja laittaa kuuman veden kiehumaan kaakota varten. Jäin odottelemaan Maikin vastausta kiehuvan vedenkeittimen vieressä seisten.

-Voi piru kun multa kysytään jänniå kysymyksiä. Auringon lasku, se pieni lämpö ja valo mikä pilkistää kukkuloiden alta. Heinikkö näyttää kostealta ja vesipisarat kimaltelevat. Tai ehkä mä olen katsonut liikaa mcleodintyttäriä j sydänmailla ohjelmaa. Maikki naurahti

Naurahdin Mikille hieman, hyväntahtoista naurua ja kuuntelin tarkasti Nannan kysymyksen, hyvä kysymys herätti mielenkiintoni.
"Aika söpö jumpsuitti", kommentoin Mikille hymyillen, poika näytti rennolta. Oma vaatetukseni oli lenkin ansiosta urheilullinen, mutta myös mukava. Istuin risti-istuntaan ja vedin huopaa olkapäideni yli.

Hymyilin Nannan kysymykselle. Se oli aivan ihana, ja oikeastaan tosi syvällinen. Rakastin horisonttia, joka näykki aurinkoa punaisten värien houkuttamana. Oma vastaukseni olisi ollut.. auringonnousut, sillä maailma on niin hiljaa ja hengittää vain. Ja sen jälkeen on niin uudestisyntynyt fiilis, zen, piece, mikä se nyt oli. Vapaus.
"Merci", sanoin Inkalle ja hymyilin veikeästi.

Eiku nousu siis!!!