Slow motion - nuotion äärellä

Olimme kokoontuneet nauttimaan lämpimästä kesäillasta nuotion äärelle. Nuotiopaikka sijaitsi puiden katveessa ulkokentän takana ja pystyimme näkemään koivujen lomitse tarhoissa käyskentelevät hevoset. Nuotio paukkui, aurinko oli laskemassa puiden taakse ja ilmassa leijui mystinen tunnelma.

Löysin itseni istumassa leirinuotiolla tallilaisten kera, pieni hymynkare huulillani. Päivä oli ollut hyvä, jopa leipomusten osalta, jotka istuskelivat korissaan. Pullaa ja mokkapaloja, ei mitään kovin hankalaa, mutta kuitenkin hyvää. Vaikka olikin kesä yö olin pakkautunut fleecen ja toppaliivin alle, ja olinpa myös hivuttautunut erittäin lähelle nuotiota, saadakseni kaiken mahdollisen lämmön.

Aida oli myös mukana, istuen vierelläni, tapittaen kaikkia muita, mutta käskyn alaisena ei tehnyt liikettäkään mennäkseen tutustumaan. En halunnut tuota mahdollisestu riehakasta ipanaa päästää kenenkään luokse hyppimään, ellei siihen ollut varautunut. Takun näkeminen koovujen lomasta teki hetken täydelliseksi, ja hymynkare muuttui himan leveämmäksi. Saatoin ehkä jonkun mielestä vaikuttaa hieman vajaalta, mutta ei se niin justiinsa ollut.

( apua kun tästä on niin kauan! )

Istuin Kyyhkyn tarhassa, en halunnut mennä nuotion ääreen pilaamaan tunnelmaa. Lellin tammaa piloille syöttämällä sille porkkanoita, kunnes kaikki herkut loppuivat. Työnsin pussin taskuuni ja nousin vastenmielisesti seisomaan. Kai mun olis paras lähtee. Join äkkiä toisessa kädessä olevan pepssini loppuun, jonka Olin löytänyt tuvan jääkaapista päivällä. Hyvästelin Kyyhkyn ja aloin lopen uupuneena kävelemään kohti kaviopolkua. En vaivautunut moikkaamaan nuotiolaisia, vaan selkääni kääntämättä aloin laahustaa pysäkkiä kohti. En tarkalleen tiennyt minne menisin, ehkä kotiin, vaikka Ester oli siellä. Mumisten omiani, lähestyin kaukana olevaa bussipysäkkiä.

Näin juuri bussin liitävän ohi, kun saavuin pysäkille.
-Shit! Murisin ja jäin vastentahtoisesti istumaan penkille. Jeah, saisin odottaa seuraavaa bussia, joka tulisi varmaan ikuisuuden päästä. En katsahtanut bussista jääneitä tyyppejä, toivoin ainakin etteivät niistä kukaan olisi hallavalainen.

//Inka muunsinkin vähän tätä meidän suunnitelmaa :/ Sovitaan et tulit bussista x)

Sama biisi soi taas kuulokkeista. Bussissa en viitsinyt lauleskella, mutta oli silti pakko vähän hyräillä. Se tuli kuin itsestään. Kuin oltaisiin ihan vahingossa tähän pysähdytty paikoilleen...

Pian jouduin painamaan Stop-nappia ja raahauduin huolettomasti kyydistä kiittäen ulos. Näin tien reunassa valkovuokkoapajat - no, miksen voisi poimia vähän tallitupaan koristamaan? Niinpä jäin kyykkimään metsänreunaan, kun bussi huristeli tiehensä vähän kirskuen. Yäks. Poimittuani muutaman nätimmät kukan, niitä oli ehkä parikymmentä, kohottauduin seisomaan ja olin lähdössä Hallavasn päin, kun näin tutun tyypin pysäkillä. Vili näytti aika synkältä, mutta hymyilin sille varovaisesti. Pitikin aina punastua.
"Myöhästyitkö sä bussista?" kysyin kulmiani kohottaen. "Hitto, se on ihan kauheeta. Mulle on käyny niin varmaa viis kertaa."

Näin tutut kasvot. Inka. Kasvoilleni nousi jokin hymyntapainen kun tämä kysyi olinko myöhästynyt bussista.
-Joo.. No ei täs mitään.. Kyl mä kestän, vaikkei tää vaatetus oo mikään kaikkein lämpimin.. Mumisin. Oikeastaan mulla oli tosi kyllä ja kaipasin jo bussiin. Tuli hetken hiljaisuus.
-En viittiny jäädä tonne tallille pilaamaan tunnelmaa. Uskaltauduin sitten sanomaan. Inkan kasvot lohduttivat vähän, mutten pystynyt vääntämään enää mitään tekohymyä.

//Tuli kökkö D:

Jätin pyörän nököttämään yksinään hieman kauemmas samalla kun itse kävelin kohti nuotiota. Kiepsautin hiukset löysälle nutturalle ja annoin rennon hymyn kohota kasvoilleni. Tervehdin muita ja istahdin tummatukkaisen tytön viereen, vilkuillen tuon koiraa.
"Hey.. Mikä hänen nimi on?" kysyin hieman ujona tuolta ja käänsin katseeni koiran omistajaan.

Jäin katselemaan Viliä. Tutkimaan sen ilmeitä ja eleitä. Kun Vili sanoi ettei halunnut jäädä pilaamaan tunnelmaa, tunsin ikävän piston kyljessäni. Miten se osasikin kuulostaa siltä kuin mä ehkä vuosi tai pari sitten? Hymyilin ujosti, mutta yritin näyttö lempeältä ja istuin Vilin viereen pysäkille valkovuokot kädessäni.
"Kuule, ei mitään hätää. Mä tiiän ton tunteen. Mutta ei sulla oo mitään järkeä täällä paleltua, tuu nyt edes mun kanssa. Kuulostaa ehkä vähän kliseiseltä, mut kyl se siitä."

Hyppelehdin tiellä, kun suunnistin Hallavaa kohti. Olin unohtanut kouluvaatteitani tallille ja äiti sai siitä hyvän syyn hiukan valittaa minulle ja käskeä minun hakemaan vaatteet tallilta.
Bussi viiletti ohitseni tuhatta ja sataa ja sain hiekkaa tieltä silmiini. Pysähdyin hetkeksi pyyhkimään silmiäni ennenkuin jatkoin matkaani.
Saavuin Hallavan pysäkille ja huomasin Inkan ja Vilin juttelevan pysäkillä. Heilautin kättäni ja kävelin häpeää tuntematta Inkan ja Vilin luo. "Moikka Inka! Sua en ookkaan pitkään aikaan nähny", sanoin iloisena ja hymyilin Inkalle. Katsoin Viliä joka istui Inkan vieressä ja katseli maata hiukan apeana.

/salli tulee ja pilaa mahtavan tunnelman kjehkjeh:D

Hymyilin Inkalle kiitollisena.
-Kiitos .. Mut enpä tiiä.. Olisko se kauheen järkevää. Mumisin hiljaa katsoen taas maahan. Ihmettelin, minä oli Inkan laita, oliko hänkin joutunut samanlaiseen tilanteeseen. Sitten kuulin tutun äänen tervehtivän meitä. Kohotin katseeni tulijaan ja moikkasin brunettia tyttöä.
-Moi Salli. Tervehdin tyttöä ja väänsin ilmeeni taas hymyyn. Minulla oli vähän apea fiilis, mitten halunnut jakaa tapahtunutta kaikkien kanssa. Epäilin kuitenkin että Inkaan voisi luottaa.
-Tallilla istuskellaan nuotion ääressä. Me.. Me ollaan just lähössä. Ilmoitin tytölle, sillä halusin puhua hetken Inkan kanssa. Vilkaisin Inkaan niin, että hän toivottavasti ymmärsi, miksi sanoin meidän olevan lähdössä. Tytöllä oli niin ymmärtäväiset silmät, että uskoin hänen tajuavan tilanteen.

"Hei, ei mua haittaa, ja-" aloitin, mutta Salli ilmestyikin paikalle. Hymyilin tytölle aidosti, olihan tuo ystäväni, mutta jotenkin en voinut unohtaa sitä, että Vilillä ei ollut kaikki hyvin. Hän oli suloinen, vaikutti nuoremmalta kuin oli. Vähän niinkuin minä, kun en opiskele enkä jaksa liikaa vastuuta.
"Moi", sanoin ja kuuntelin mitä Vilillä oli sanottavana. Että mä osasin kuulostaa teennäiseltä. Kun huomasin pojan katseen, nyökkäsin. Mä halusin todellakin saada pojan tuntemaan olonsa paremmaksi ja tietää, mistä tässä oli kyse.

Odotin että Salli lähtisi. Sain Inkalta nyökkäyksen, joten hän varmaan ymmärsi miksi olin valehdellut Sallille. Salli oli mukava ja herttainen tyttö, mutta en juuri nyt kaivannut muita kuin Inkaa.

//Sallii?

Havahduin siinä vaiheessa, kun blondi tyttö istui viereeni ja olin varsin onnellinen, etteivät ajatukseni olleet tempaisseet minua enemmän mukaansa. Olin joskus saanut palautetta tavastani unohtaa kaikki ympärillä olevat ja olin päättänyt, etten uudessa paikassa heti antaisi itsestäni aivan järkyttävän tökeröä vaikutelmaa.

"Hän on Aida, minä Niina. Saako tulla moikkaamaan? Koira siis." Kysäisin häneltä hymyillen ja hieman naurahtaen. Koira vierelläni istui heti ryhdikkäämmin kun tämä tajusi että joku oli hänet huomannut ja piiskamainen häntä alkoi heilumaan. Melkein koko koira hytkyi siinä vaiheessa ja minä tiesin, ettei komentoni kovin kauaa pidättelisi koiraani ja suorastaan rukoilin, että tytölle kelpaisi tuttavuuden tekeminen, ettei minun tarvitsisi kovinkaan kovin sanakääntein alkaa komentamaan narttuani.

"Alana, ja kyllä se saa", hymyilin ja katselin ilmeisesti nuorta koiraa hymyillen. Laskin hieman käsiäni jotta Aida pääsisi niitä nuuhkimaan, jahka saisi Niinalta luvan. Meillä oli Wrachin kanssa opetettu sen saavan tervehtiä tulijoita vasta luvan saatuaan, sillä harva ihminen halusi vapaaehtoisesti kuusikymmenkiloisen koiran loikkaavan syliinsä. Eipä sillä että Wrach edes mahtuisi kenenkään syliin.
"I have a dog too", hymisin ääneen yrittäen saada jotain keskustelua aikaiseksi.

Hymyilin Inkalle ja Vilille ja nyökkäsin Vilille, kun hän sanoin nuotiosta. "Joo voisin mennä kattoo keitä siellä ja köydä hakee mun vaatteet Mincan kaapista, kun olin unohtanu ne sinne", sanoin reippaasti ja heilautin kättäni heille ja lähdin juoksemaan kohti tallia.
Juoksin reippaasti tupaan ja kaivoin tyhjään muovikassiin kouluvaatteeni ja lähdin ovet paukkuen nuotiolle. Räämmin lekkareissani paikalle ja istuin hiukan syrjemmälle ja katsoin Alanaa ja toista tyttöä, sekä pelottavan näköistä koiraa. "Moi Alana!" sanoin reippaasti ja hymyilin hänelle lempeästi ja katsoin ruskeatukkaista tyttöä lempeästi. "Moij, mä oon Salli" sanoin tytölle ja laskin reppuni maahan ja katsoin innokasta koiraa.

Sallin lähdettyä katsoin varovasti Inkaa.
-Sori. Oli pakko. En kaipaa just nyt muuta, kuin sua. Sanoin hiljaa. Ehkä voisin kertoa mitä oli tapahtunut, tuskin hän pitäisi mua martyyrinä, tai ihan sama jos pitikin.
-Haluuks sä kuulla? Ei oo sit mikään ihana tarina, mut jos viitit..? Kysyin nopeasti katsoen tielle. Päätin koota itseni ja kun olin saanut hymyn häiveen kasvoilleni, käännyin Inkan puoleen ja hymyilin.

Tunsin jonkun kumman lämpimän piston kyljessäni, kun Vili sanoi ettei kaivannut muita kuin minua. Joo, ei hän ehkä ihan sitä tarkoittanut, mutta silti... se oli kivasti sanottu.
"Ymmärrän. Kyl sä voit kertoo jos se auttaa, en mä aio nauraa tai mitään", sanoin ja vilkaisin rohkaisevasti hymyillen Viliä. Nautin tilanteesta koska tuo oli mukava tyyppi eikö ulkonäössä tosiaan ollut mitään vikaa, mutta mua pelotti se että tää kohtaus oli tyyliin jokaisessa rakkauskirjassa ja -elokuvassa. Se teki tästä hitusen kummallista.

Katsoin Inkaa vähän nolona. Uskaltaisinko kertoa?
-Noh.. Kato kun.. Mä.. Mä en enää tykkää Valmasta silleen, mutta mua silti harmittaa tää.. Mä niinku luulin.. Et me oltais niinku.. Mut sit tuli Christian.. Ja m-mä.. Mä en tykkää enää Valmasta.. Mut luulin et se oli mukava tyyppi.. Mut se ei kertonu.. Ja.. Änkytin kuin mikäkin idiootti. Toivoin todella että Inka tajuaisi. Mulla ei ollu enää tunteita Valmaa
kohtaan mut.. Mikse oli tehnyt niin?

Katsoin Viliä vakavana, ja Christianin kohdalla tajusin mistä puhuttiin. Sydänsuruja. Voi apua, mulle tuli ihan liikaa mieleen vanhat ajat. Ensin Mikki, sitten Jasperi, sitten N- ei, en menisi sinne enää.
"En Valma varmasti tarkottanu sun mieltä pahoittaa. Ehkä se ei vaan uskaltanut kertoa. Oon tuntenu sen kauan, ja usko mua, toi olis sen tapaista. Ei sillä että olisin ite yhtään parempi tällasissa asioissa", sanoin. Käteni kulkeutui varovasti Vilin käsivarrelle lohduttamaan, ja kun tajusin asian, en uskaltanut enää edes liikuttaa kättäni.

"Sitä paitsi Christian on ollu nyt viikkoja poissa, ja alko vähän tuntua ettei se edes palais sieltä. Mitä mä sua tiedän niin oot ihan tosi hyvä tyyppi, kyl vielKone päivä se oikee tulee vastaan", sanoin hymyillen. "Toivottavasti musta on apua, en oo oikein tottunu sen lohduttajan rooliin, kuuntelemalla mä oon se lohdutettava..."

-Sä oot oikeassa. Huokaisin. Inka siirsi kätensä käsivarrelleni. Katsoin tyttöä pitkään silmiin. -Kiitti.. Kuiskasin. Minun teki mieli halata tyttöä, mutta en uskaltanut, hän oisi voinut pitää sitä liian tungettelevana. Tunsin kun puna kohosi poskilleni. Tyttömäistä. Puristin Inkan kättä.
-Mulle tuli jo paljon parempi olo. Ja mulla on kylmä.. Mumisin vilkuillen tallin suuntaan.

Hymyillen annoin Aidalle hihnaa kera 'nätisti' kehoituksen ja nahkikseni meni varsin kauniisti nuuhkimaan Alanan käsiä jonka jälkeen tämä tökkäsi kuononsa niiden alle, kerjäten rapsutuksia. Hymähdin hieman ennen kuin käänsin huomioni toiseen saapuvaan tyttöön, huomaten heti tämän pelokkaan vilkaisun koiraani kohden. "Really? What kind?" Kysäisin, vaihtaen sujuvasti englanniksi ennen kuin käänsin huomioni Salliin.

"Niina, moi!" Sanoin hymyillen, kieltäen Aidaa kevyesti kun sen huomio siirtyi Salliin, jolloin narttu keskittyi tasan tarkkaan Alanan huomion kerjäämiseen, suurin piirtein unohtaen tuon pelokkaan nuoren naisen. "Älä huoli, en päästä tätä petoa sun luokse," lisäsin sitten hymyillen, vitsaillen. Hän ei ehkä varsinaisesti ollut sanonut pelkäävänsä, mutta ihan pientä välimatkan jättämistä oli havaittavissa ja muutamat vuodet hevosten sekä niiden ratsastajien kanssa tehtyä sitä oppii huomaamaan niitä pieniä signaaleja.

"Tossa on muuten kakkua. Mokkapaloja ja mitä.. pullaa, muistaakseni. Että ottaa vaan!" Tajusin sitten lisätä, viittilöiden kohti koria.

"Susta tulee vähän Maikki mieleen, tiedätkö. Mut se ei oo mikään huono juttu", sanoin hymyillen punastuneesti. Eikä, osasinko Vilikin olla noin söpö? Ääh, ei, Inka, eikä...

Huomasin kuinka poika katseli tallille päin, ja se sai hymyni levenemään.
"Tuu, mennään talliin. Jos et haluu nuotiolle niin ei sitten, mutta ainakin mennään sisälle. Me jäädytään tänne, mä kans", sanoin. En silti halunnut nousta, tässä olisi ollut paljon mukavampaa, eikö niin? Omassa rauhassa. Eikä kukaan kysyisi että mitä hittoa oli meneillään.

"Susta tulee vähän Maikki mieleen, tiedätkö. Mut se ei oo mikään huono juttu", Inka sanoi punastuneesti. Naurahdin hiljaa. Missäköhän määrin? Kun Inka ciittoili meitä tallille, mietin että olisi kivempaa olla kahden kesken kuin nuotiolla muiden ympätöimänä. Nyökkäsin ja nousin ylös ottaen Inkaa kädestä kiinni.
"Tuu!" Sanoin sitten virnistäen vetäen tyttöä ylös penkiltä. "Mäkin jäädyn kohta", hyrisin nauraen.

Heleästi kikattaen nousi ylös ja hymyilin leveästi Vilille. Nousin reippaasti pysäkiltä ja lähdin kävelemään toisen vierellä.
"Tuun tuun..." sanoin naurahtaen. "Mut hei, jos sä et tosiaan haluu sinne nuotiolle, niin voidaanhan me jotain kahdenkeskeistäkin keksiä..." mutisin ujosti. Ei kuulostanut hullummalta, mutta kun mun pitikin olla tällainen mielenterveyshäiriöinen hyttynen... jännitti, ujostutti, punastutti. Kyllä se siitä.

En kehdannut sanoa, mutta Vilistä tuli vähän Mikkikin mieleen. Se oli niin rento ja sen seurassa oli helppo olla.

Naurahdin Niinalle ja aloin kaivelemaan koria. Nappasin itselleni mokkapalan ja pullan. Maistoin mokkapalaa joka maistui todella hyvälle. "Nää on tosi hyviä!" sanoin Niinalle ja maiskuttelin lepomuksia.

Rapsutin koiraa kaulasta ja pörrötin sen lyhyttä turkkia kuunnellen samalla muita.
"umm.. Irish wolfhound, his name is Wrach and he's huge", virnistin. Koiran kiinnittäessä huomionsa hetkeksi muualle nappasin itselleni mokkapalan, palaten sitten taas istumaan. Nyt Aida katseli minua uteliaana ja yritti kovasti haistella ruokaani.
"Aw come on, go to yer owner now, will ya?" hymyilin sille ja siliin vielä kerran sen selkää.
"Mitä teile kuuluu?" kysyin nuotiolla olijoilta.

"Mut hei, jos sä et tosiaan haluu sinne nuotiolle, niin voidaanhan me jotain kahdenkeskeistäkin keksiä..." Inka mumisi punastuneena. Hymyilin tälle ujosti.
"Joo. Se olis aika kiva." Nyökkäsin iloisena. Mulle oli sattunut oikein päivän piristys.. Mietin meidän kävellessämme hiljaisina kaviopolkua pitkin. Alkoi jo olemaan hämärää, mutta näimme silti vieläkin hyvin toisemme. Käteni oli unohtunut Inkan käteen, ihan huomaamatta. Hassua, me kulhimme käsikädessä. Valma tuntui kaukaiselta ajatukselta, vanhalta jutulta. Ehkä mä olisin jossain vaiheessa vielä antamaan sille anteeks. Uskoin Inkaan, Valma oli varmasti ihan mahtava tyyppi, ja Christian oli ollut pois jo niin kauan että ehkä Valma ajatteli..

Mietin taas liian paljon. Mä haluun elää hetkessä. Silleen niinku leffoissa ja romaaneissa. Sitten ravistelin kaikki usvaiset ajatukset pois pääkopastani ja katsoin Inkaa sulaen hymyyn.
"Kiitti Inka. Ilman sua mä oisin painunu kotiin ja miettiny, minkälainen "ääliö" mä olin." Sanoin tytölle kiitollisena. Että punan pitikin nousta kasvoilleni. Inkan punastuminen ei vaivannut mua ollenkaan, se oli tosi söpöä, mut mä sentään olin poika. Sitten naurahdin hiljaa ääneen. "Mennäänkö vaikka tallitupaan, saadaan olla kahestaan?" Kysyin sitten kirkkaammalla äänellä. "Siellä oli jotain herkkuja! Nams.." Nauroin. Nyt vilpitöntä, ja onnellista naurua.

"Mulle kuuluu ihan hyvää", vastasin Alnalle hymyillen ja haukkasin viimeisen palan mokkapalastani ja siirryin pullaan. "Alana sun englanti kuulostaa niin kivalle tai pakkohan sen on kuulostaa jos oot asunu ulkomailla melkein koko ikäsi", puhelin Alanalle ja naurahdin hiukan hermostuneesti. Tuskin hän ymmärsi puheestani puoliakaan, mutta ei se haittaisi.

Hymyilin ujosti Vilille ja kävelin tuon vieressä ihan muina tyttöinä ennen kuin tajusin... en ollut vielä edes päästänyt toisen kädestä irti! Paniikki iski, mutta yritin olla näyttämättä sitä. Hitaasti vetäisin käteni katse maassa pysyen irti toisen omasta. Äsken oli kyllä parempi, mutta en tiennyt mitä Vili siitä oikein ajatteli, saati jos joku näkisi...
"Älä turhaan kiitä... kohta se oot sä joka paransi mun päivää eikä toisin päin", naurahdin vähän ja nyökkäsin suurieleisesti kun toinen ehdotti tallitupaa. "Kannattaa tottua siihen. Täällä on pari vähän liiankin innokasta leipuria."

En uskaltanut sanoa ketkä, koska Vili tuskin halusi kuulla Valman nimeä juuri nyt. Uskoisin.

Virnistin Inkalle tämän vetäessä kätensä pois kädestäni. Tajusin yskän, tallilla syntyisi hirveä hulabaloo, jos tulisimme sinne käsikkäin.
"Kannattaa tottua siihen. Täällä on pari vähän liiankin innokasta leipuria." Inka naurahti herkkujutuilleni. Nyökkäsin. Ainakin Valma ja Niina olivat kovia leipomaan, olin maistanut Niinan tekeleitä muutama päivä sitten, sen jälkeen en edes halunnut syödä kotona, koska ruokana oli aina jotain tyyliin pakaste nakkeja ja ketsuppia.
"Inka mitäköhän kaikki sanos, jos me tultais tallille käsikkäin?" Virnistin kuin muina miehinä, niin, että tyttö tajusi pointtini. "Aleksi varsinkin, on sellanen hihittelijä." Mumisin sitten hiljempaa.

Vilin sanat saivat minut punertavanvaaleaksi päästä varpaisiin, enkä osannut vastata ollenkaan. En onneksi jäänyt aukomaan suutakaan, sitäkin välillä alan tekemään. Onneksi en tosiaan nyt.
"En tiiä", mutisin hermostuneesti valkovuokkokimppua näpräten. "Ei ne varmaan sanois mitään ääneen. Paitsi Miro, jos se on siellä. Se tykkää mun kiusaamisesta."

Nauroin sisäisesti. Inka oli vähän hermostunut. Tai oikeastaan ei 'vähän' vaan aika paljon. Mun teki mieli heittää tuo pieni pörriäinen mun reppuselkään. Parka oli niin punastunut.
"Hei mennäänkö nyt sit tupaan?" Kysyin meidän tultua tallipihaan. Kauempana muut viettivät aikaa nuotion äärellä, eivätkä nähneet meitä.

Olin hiljaa loppumatkan tallipihaan, ja sitten kuulin Vilin kysymyksen. Vilkaisin muita nuotiolla, en ehkä halunnutkaan mennä sinne kaikkien uusien keskelle. Pelottavaa. Katsoin sitten toiseen suuntaan, jossa valkean Ranan aavemainen hahmo käyskenteli tarhassa.
"Joo, mennään vaan", vastasin kuitenkin. "Mun täytyy vielä jossain vaiheessa tuoda Rana sisään ja laittaa unten maille, mutta joo."

Lähdin astelemaan yhä posket punoittaen tallituvan ovelle, ja pidin huolta siitä ettei Vili ehtinyt avata minulle ovea. Sitten mä vasta olisinkin punastunut. Napsutin tuvan valot päälle ja potkaisin kengät naulakon alle.

"Mitä tehään?" Kysyin riisuessani vaatteita naulakkoon. "Voitais ehkä kaivella noita kaappeja jos löytyis jotain hyvää?" Kysyin hieman nauraen. Mulla oli ihan hirvee nälkä.

"Thanks", virnistin vastaukseni Sallille mokkapalan mutustamisen ohella. "Olen asunut Irlannissa aina, until now at least", selitin ja kuulin oven käyvän kauempana. Nopea vilkaisu paljasti jonkun tai joidenkin pujahtavan tallitupaan.
"Why can't they be with us..?" mutisin itsekseni ja kurtistin kulmiani.

"Voin auttaa sua, mutta mulla ei oo nälkä", sanoin hymyillen. Jännitys vei viimeisetkin ruokahalun rippeet. Yritin muistutella että tämä on ihan normaalia, mutta perhoset pyörivät vatsassani. Miksen mä vaan voinut olla normaali?

Avasin yhden kaapin oven, sen missä yleensä oli kaikenlaista syötävää. Hmmh, maissilastuja, rusinoita sekä jotain keksejä. "Joku on ehtiny ennen meitä", naurahdin.

"Höh.." Mä en ainakaan haluu mennä kotiin syömään - Ester tekee ruokaa.." Mumisin nauraen. Mietin miten voi mumista ja nauraa samaan aikaan, mutta kai jotenkin. Sitten tajusin ettei Inka tuntenut mitään kotioloistani.
"Niin, siis asun kimppakämpässä yhen opiskelijakaverin Eeron kans ja meijän kettuterrierrin Bobon. Sellasen pölyhuiskan. Ester on sen tyttöystävä ja on meillä kuukauden. Semmonen mun pummikaveri, rastapää.. Entendu?" Naurahdin.

Kasasin pahoittelevasti hymyillen rusinat, keksit sekä maissilastut tuvan pöydälle, johon oli kirjoitettu jo ties mitä nimiä. Varmaan tuhat kertaa suosituimpien hevosten nimet sekä ponien nimiä. Ranaa siellä ei lukenut, en uskaltanut ikinä uhmata Aleksin käskyä että siihen ei piirrellä. Sitten Vili alkoi selittämään kuka Ester on, ja tietysti kuuntelin kiinnostuneena. Voi, olispa mullakin kämppis tai joku. Tai no, olihan mulla Emma.
"Et viittis toistaa tota vikaa sanaa?" kysyin ujosti naurahtaen ja pyörittelin hiussuortuvaa etusormen ympärille.

"Entendu?" Nauroin Inkalle. "Se on ranskaa, ei kantsi välittää." Hymyilin iloisesti tytölle. Sveitsissä on se hännä juttu, ettei siellä puhuta sveitsiä, vaan ranskaa. Välillä ihmiset ihmettelevät sitä, kun ei ole "sveitsinkieltä".
"Äääh.." Mumisin nähdessäni ruuat. "joku on tosiaan ehtiny meitä ennen", hymähdin ja nappasin muutaman suklaakeksin. "Missä sä asut?" Utelin sitten Inkalta.

Kaivoin repusta grillattavaa (nakkeja, makkaraa, maissia, kasviksia yms), sillä hiillos alkoi olla sopiva. Asettelin ritilän hiilloksen päälle, samoin teepannun, jonka vesi lähti pikkuhiljaa kuumenemaan. "Laittakaa vaan grillaantymaan mitä haluutte", nyökkäsin tallilaisille ja nappasin itselleni muutaman nakin ja maissin.

"Aa. Mulla oli aikasemminki kaveri joka puhu ranskaa", sanoin puoliksi hymyillen. Vili oli hämmentävän paljon Mikin tyyppinen, kun katsoi pinnan alle. Rastatukkainen kaveri, puhui ranskaa... niin. Ja hänen seurassaan oli melkein yhtä helppo olla.
"Ai mä... tuolla keskustassa päin, on tänne yli 5 kilsaa", sanoin, tällä kertaa ihan kunnolla hymyillen ja käperryin sohvalle tuttuun tapaani jalat tyynyn reunalla leväten.

Katsahdin Aleksiin joka kaivoi esille grillattavaa. "Ui jee!" hihkaisin ja tungin loput pullat suuhuni ja otin itselleni maissia. Etsin katseellani tikkuja ja ponggasin yhden maassa olevaan. Tökkäsin maissini tikkuun ja laitoin sen grillaantumaan. "Mihinköhän Inka ja Vili meni kun näin ne äsken bussipysäkillä", sanoin hiukan ihmentyneenä (onks toi ees sana?).

"Niin mekin, saatin halvalla kaksio kerrostalosta." Mumisin keksi suussa. Aika monet hallavalaisista varmaan asuivat keskustassa päin. Tunnelma oli vähän hiljainen ja yritin keksiä jotain sanottavaa. Toivoin että Inka kysyisi jotain. Ihan Sama mistä. Jostain vain.

Hymyillen katsoin Aleksin taikoessa esiin grillattavaa, ja metsästin itselleni tikun.
"Saanko mä umm.... maissia?" pyysin vakoiltuani oikean suomenkielisen nimityksen paketin kyljestä.
"He taisi mennä tallitupaan", vastasin Sallin kysymykseen muistellen hetki sitten kuulunutta ovea.

Hiljaisuus. Mutustelin rusinoita ja yritin saada suuta auki. Että Vilin pitikin olla niin mukava! Ei mulla ollut tällaisia hankaluuksia... no, vaikka Murolle puhua. Enää. Aluksi mä olin pelännyt sitä. Okei, ehkä tää ei ollutkaan niin paha.
"Siis sulla oli koira? Millanen? Mullakin on, en tiiä ootko nähny sitä tääl tallilla mutta kumminki", sanoin. Ei luoja, maailman klassisin aihe. Olisin nyt kysynyt edes jotain uutta, vaikka harrastuksista...

"Aaa okei", vasasin mietteliäästi Alanalle ja käänsin tikkua kädessäni. Mitäköhän heillä oli meneillään?

"Joo toki", ojensin maissipakettia Alanaa kohti.
Kohta teevesi alkoi olla valmista ja otin pahvimukit esille. "Ottaako joku kaakaota tai teetä?"

Tungin maissin kaikin voimin tikkuun, ja lisäsin vielä perään haluavani teetä. Ainahan tee kelpasi! Sallin vastaus kuulosti jotenkin pettyneeltä, ja maissiani grillaten jäin miettimään viimeaikojen tapahtumia.

Kääntelin miettelijäänä tikkua ja tuijotin luomavaa hiillosta. "Alana millasta Irlannissa oli?" kysyn hiukan varovasti sillä en haluaisi loukata sillä että kysyisin arasta aiheesta. Hymyilen kannustavasti Alanalle ja kääntelen maissia.

"Siis sulla oli koira? Millanen? Mullakin on, en tiiä ootko nähny sitä tääl tallilla mutta kumminki", Inka kysyi. Huomasin hermustuneisuutta tytön ilmeessä, mä olin samassa pinteessä.
"Kettuterrierri. Harmaa pölyhuiskaa muistuttava koira, ei oo ikinä ees nähny hevosta." Selitin Inkalle. "Ai, en oo nähny? Minkä rotunen?" Äh, olipa tylsä kysymys. Ainakin me puhuttiin. Ehkä se oli ihan hyvä.

"Vesikoira, espanjalainen sellanen", sanoin. "Jos näät täällä hevosten jaloissa pyörivän ruskeavalkosen kiharakasan, lukitse toki tallitupaan. Emma on vielä nuori joten sillä on omat huvinsa", naurahdin sitten ja jauhoin hetken rusinoita kuin purkkaa. Mitäs tässä nyt sanoisi? Olin ihan varma, että oli minun syytäni ettei keskustelu ollut järin luontevaa.
"Harrastatko sä jotain muuta ku ratsastusta?"

// tulin syömästä :-D