8.1.2015 klo 16-->

Valma punttasi minut helposti selkään, ja Fae siirtyi sen jälkeen automaattisesti kauemmaksi Dunjasta. Kiittelin Valmaa avusta ja taputtelin Faen kaulaa. Olin ratsastanut sillä muutaman kerran ilman satulaa, eikä se ollut kommentoinut tavallista enempää, joten olin jättänyt satulan talliin. Olisi se ehkä ollut fiksuin valinta, mutta tammani paljas selkä lämmitti mukavasti. Istuin loimeen leikatun satulan kohdalla, ja pujotin jalkani loimen alle. Ei ehkä tyylikkäin vaihtoehto, mutta ehdottomasti lämpimin.

Joukon viimeisenä punkesin itseni satulaan. Dunja tuntui tutulta ja turvalliselta. Sen selästä ei tippuisi korkealta. Sitä paitsi tunsimme toisemme läpikotaisin yli kahden vuoden yhteiseltä taipaleelta.
- Mihin ratsastetaan? kysyin.

"Lähdetään vaikka tuonne kuusimetsän suuntaan", viittoilin kintaallani tallin taakse.

Keräsin ohjia hiukan kokoon ja puristin hellästi ponin kylkiä joka lähti tamokkaasti tallustamaan. Hidastin hiukan vauhtia ja annoin isompien hevosten mennä edelle ja pujahdin Mincan kanssa sopivaan väliin.

Lähdimme köpöttelemään tallin taakse leveää metsäpolkua pitkin. Kuusten oksat näyttivät samalta kuin valokuvissa. Ne olivat paksun lumikerroksen peitossa. Yritin väistellä matalalle tien ylle roikkuvia oksia, sillä en halunnut saada valtavaa lumisadetta niskaani.

Päädyin joukon perälle Sallin ja Mincan eteen.

Ruokatauko!

Aleksi johti letkaa Lokin kanssa, ja minä seurasin Faen kanssa. Dunja köpötteli takanamme harja heilahdellen, mutta Valma piti sen sopivan etäisyyden päässä meistä. Salli tuli Mincan kanssa Valman taakse, ja aivan peränpitäjinä oli Ellen ja Bambo, jotka olivat molemmat jalkaisin liikenteessä.

Nappasin toisella kädellä lunta oksan päältä ja ripottelin sitä maahan. Tartuin taas kaksin käsin ohjiin, kun Minca alkoi heilutella päätään ylös ja alas. "Joo otahhan ihan rauhassa", mutisin sille ja yritin mennä istumaan vähän taaemmas Mincan selässä.

Kävelin Bamboa taluttaen Sallin ja Mincan takana peränpitäjinä. Bambo oli energisellä tuulella, joten matkanteko sujui melko reippaissa merkeissä.
"Minne suuntaan mennään?"

- Ei ainakaan mennä sinne pellolle, sanoin, ja minua puistatti. Kaikki olivat kuulleet, mitä Nannalle ja Tintulle oli tapahtunut. - Aika kamalaa. Miksiköhän ihmeessä se ukko tuli niin vihaiseksi?

"Se on varmaankin riivattu ja astuitte sen pyhälle maalle", innostun asiasta ja nostan katseeni maasta. Tiedän tietenkin ettei se ole mahdollista, mutta lauoin silti ilmoille sellaisen ajatuksen.

- Hyi hyi Salli! moitin. Minua puistatti taas. - Karmeaa. Kukaan ei sitten käy nuuskimassa siellä! Kiinnostaisi tietää, mistä se äijä sinne putkahti.

"Mikäköhän silläkin ukolla oli?", mietin ääneen. "Mä en enää ikinä aijo käydä siellä pellolla"

- En mäkään kyllä, vastasin. - Toivottavasti se ei enää pelottele ketään.

"Totta, ja toivotaan ettei se keksi tulla tänne", mumisin.

"En onneks ite ollu paikalla sillon, mutta kuulostaa karmivalle. Olis toisaalta kiva selvittää sen salaisuus", vastaan rivakasti ja heiluttelen varpaitani Mincan kylkiä pitkin.

- Ei salapoliisileikkejä, kielsin toisia tiukasti.

Takanaolijat olivat keskittyneet keskustelemaan mysteeriukosta pellolla, mutta jättäydyin keskustelusta pois, pitäen mustelmaiset kasvoni visusti Lokin takapuolessa. Fae tanssahteli eteenpäin ja yritti aina välillä hivuttautua raville.

//ottakaa hetki, sain idean :-D

Juoksin niin kovaa kuin jaksoin. Olin juossut jo kauan, enkä enää tarkalleen tiennyt missä olin, sillä olin oikaissut metsän kautta. Lopulta kuulin kauempaa kantautuvaa kavion kopsetta, ja arvasin että hallavalaiset olivat lähteneet yhdessä maastoon.
"Odottakaa! Odottakaa!", huusin niin kovaa kuin äänestäni lähti, ja räpiköin hädissäni ääniä kohti.

Haroin Dunjan pystyharjaa ajatuksissani, kun kuulin takaani ääntä. Pysäytin Dunjan yllättäen.
- Hei, odottakaa, sanoin matalalla äänellä. - Musta tuntuu että joku huutaa.

Pysäytin Mincan nopeasti. Poni nostasi pään ja höristi korvansa. "Kuka se vois olla?" kysyn ja alan miettimään mitä jos se ukko on täällä.

- Korkea ääni, sanoin helpottuneena. - Pysähtykää! huusin edessä oleville. Käännyin katsomaan olkani yli.

Pääsin metsäpolulle, ja näin kauempana horisontissa ratsukoita.
"Odottakaa!", huusin hädissäni, ja vilkuilin olkani yli siltä varalta, että Joku olisi seurannut minua.

"Onneks", huokaisen ja käännyn itsekkin katsomaan taakseni. Minca heittelee päätään ja tanssahtelee hieman levottomana paikallaan.

Näin kaukana takana lumessa rämpivän punatukkaisen tytön, jonka tunnistin Flooraksi. Käänsin Dunjan, ohitin Sallin ja Mincan ja ratsastin Flooraa vastaan. Lähemmin katsottuna tyttö näytti pelästyneeltä.
- Mikä hätänä? kysyin huolehtivaan tapaani.

"Se ukko.. Se ukko siellä mökissä!", huusin. Rämmin loppumatkan ratsukoiden luokse ja katselin taakseni. "Pellolla tapahtui hirveitä.. Se ukko.. Sil-sillä oli....Ase...", änkytin hengästyneenä.

Paniikki iskeytyi vauhdilla vartalon läpi, ja oli vähällä kaapata minut otteeseensa. Pakottauduin hengittämään rauhallisesti.
- Nyt mennään kaikki takaisin tallille ja Aleksi soittaa poliisin. Sä oot Floora juossut aika pitkästi, sinne pellolle on tästä melkein kilometri. Miten sä päädyit sinne?

Fae ei tykännyt äkillisestä pysähtymisestä, eikä Flooran äkillisestä ilmestymisestä. Se heitteli päätään ja yritti kääntyä 180 astetta ympäri. Rauhoittelin sitä parhaani mukaan, mutta valahdin varmasti vielä kalpeammaksi kuin olin jo luonnostaan tytön mainitessa mysteeriukosta.

"Mä olin tulossa tallille, mutta päätinkin mennä pidemmän kautta... Ja- ja näin siellä ne valot..", huohotin.

Katson pientä tyttöä ihmeissäni. En kummemmin hänestä pitänyt, mutta tuo on jo pelottavaa. "Lähdetään takaisin. Mitä ihmettä se mies touhuaa?" kysyn ja katson Aleksia ja Valmaa.

- Okei, rauhoittukaa kaikki! sanoin tiukasti. - Lähdetään takaisin päin. Floora, jaksatko sä vielä kävellä?

"Jaaksan kai.. Mutta teidän pitää tietää mitä siellä tapahtuu!", sanoin huolestuneena. "Mutta miedän pitää lähteä äkkiä, ettei se tule tänne!"

- En usko, että se tulee, yritin sanoa mahdollisimman itsevarmasti. - Palataan omia jälkiä tallille.
Minä ja Dunja lähdimme edellä takaisin kohti Hallavaa. Kylmät väreet kiirivät koko ajan pitkin selkäpiitäni.

Ihmettelen mitä se mies touhuaa. Mieleeni tulee ensimmäiseksi kaikkia kauheuksia. "Lähdetään jo", mutisen ja käännän Mincan suuntaan mistä tulimme.

Lähdin seuraamaan Valmaa. Tapahtumat kuohusivat yhä mielessäni, enkä saanut ukkoa aseineen pois mielestäni.

Helpotus tuntui kohmeisissa varpaissani asti, kun Hallavan valot näkyivät edessä. Ei ainuttakaan pyssyn laukausta, ei huutavia ukkoja. Hiljainen joukkomme jalkautui nopeasti ja suuntasi talliin.

Faen kanssa liikunta jäi vähäiseksi, joten sanoin jääväni kentälle hieman kahlaamaan Faen kanssa. Se oli onneksi lanattu ennen jäätymistä, joten se oli tasainen, ja nyt roiman lumikuorrutuksen peittämä. Eikä sitä paitsi hullut pyssyukot uskaltautuneet näin lähelle Hallavaa, siitä olin varma.

Laskeuduin alas selästä ja talutin ponin takaisin talliin. Reissu oli saanut ikävän käänteen. Toisaalta se ei haittanut koska olin jo hieman kylmissäni.

//Olisin halunnu vielä ropettaa, mutta voidaan lopettaa tähänki :-D

//voidaan mun puolesta lopettaa:D

//Ajattelin just samaa :-/ Jos lopetetaan sit tähän?

Kiitos ropesta <3