7.5.2015 18.30

Pyöräyttelin pulloa, joka osui Veraan.
-Totuus vai tehtävä?

Katsoin maahan. Minä sitten inhosin itseäni. Missä tahansa muussa tilanteessa olisin rynnännyt Christianin syliin, mutta minusta tuntui, ettei minulla ollut oikeutta siihen. Kyynelet valuivat yli, mutta kieltäydyin itsepäisesti liikahtamastakaan. Minulla ei ollut oikeutta saada lohdutusta rakkaalta poikaystävältäni, jonka selän takana olin juurikin käyttäytynyt äärettömän typerästi. Varsinkin kun olin loukannut toista niin syvästi kuin toista voi loukata.

//mitä nyt tapahtuu!!??

- Totuus, vastasin kysymykseen. Tehtävässä joutuisin tekemään kuitenkin jotain tyhmää.

Valma itki. Tää oli sille ihan oikeasti vakavaa, en tiennyt että tyttö oli jopa näin paljon liian kiltti. Joten mä tein mitä kuka tahansa kunnon poikaystävä tekisi. Vetäisin tytön kerralla vasten omaa rintaani ja silittelin porkkanapään selkää. Mulla ei ollut ainoatakaan syytä olla Valmalle vihainen.
"Ei sun tarvi kertoo... mä oon kyllä käytettävissä, jos niin toivot...", mutisin kuin joku terapeutti. Eh, mä kuulostin niin teennäiseltä. Ehkä olin huono lohduttamaan?

Katsoin Valmaa ja Christiania. Mut oli ryöstetty. Lähdin tallustamaan kaviopolkua pitkin katsomatta taakseni. Toi oli röyhkeintä mitä voi tehä ihmiselle.

Ei vitsi haluaisin nyt tulla jollain pika-alter egolla Viliä vastaan Kaviopolulla ja lohduttaa sitä... se on niin sulonen ;___;

Painauduin tiukasti Chrisin rintaa vasten ja itkin. Miksi ensikohtaamisemme pitkään aikaan piti olla tällainen?
Yritin unohtaa kaiken muun ja keskittyä vain Christianin ihanaan lämpöön ja tuoksuun. Silti mieleni perukoilla kalvoi ajatus surullisesta ja loukkaantuneesta Vilistä.

//Snif:'|

//pitää mennä! Hirrveetä drrraamaa!

Aaaww.. Se kaippaa lohduttajaa

-Hmph mikä on pahinta mitä oot tehnyt tallilla? Nämä olivat aina hauskoja tarinoita
//iltapala aika

Joojoo en ollu tekemässäkään, tekis mieli vaan... enkä tiiä oisko se kovin fiksua, ihan hyvä että sanotte sen suoraan...

Tunsin kuinka Valma painautui mua vasten. En jaksanut olla vihainen tytön läheisyydessä, hän oli niin ihana ja suloinen... oikea enkeli. Niin vaatimaton, mutta täydellinen. Tiesin hyvin itsekin, miksi Vili oli ihastunut häneen. Samoista syistä kuin minäkin, vaikka tämä alkoi tuntua jo joltakin vahvemmaltakin. Silti rystysiä kihelmöi Vilin ärsyttävän lapsellinen käytös.

Peli oli menetetty, kun Panda ynähti vaativasti huomiota ja puski Valman sekä minun väliin kiehnäten erityisesti tyttöä vasten kuin se tietäisi, ettei tällä ole kaikki hyvin.
"Kato kuka tuli lohduttamaan", naurahdin lempeästi ja pujotin sormeni Valman sormien lomaan hieman tunnustelevasti.

"Ai pahinta... öh... Tulipas vaikea!" mumisin ja yritin kuumeisesti miettiä pahoja tekojani.
"No rikoin kerran yhen hevosen suitset ja sit syytin siitä yhtä toista tyyppii... Tiiän, oon hirvee", sanoin ja virnistin hieman. "Mut olin sillon nuori ja tyhmä!"

Vetäisin nopeasti henkeä, pyyhin silmäni ja rutistin Chrisin kättä. Ajattelisin Viliä vaikka sitten huomenna... Kukahan häntä voisi lohduttaa?
Rapsutin kömpelösti vasemmalla kädellä lohduttamaan tulleen Pandan turpaa.
- Mitä noi sano tuolla tuvassa? kysyin hyvin flunssaiselta kuulostavalla ääneltä.

/Valmistelen lopetusta:)

Tamma vaati huomiota kiehnäämällä otsaansa vuoron perään meitä varten, ja saatuaan molemmilta rapsutukset se keskittyi valloittamaan vihertävää ruohotupsua tallin seinän vieressä. Kumminkin Valman kysymys sai minut pois tolaltaan. Halusin repiä hiukset päästäni.
"Mä haluaisin kuulla ensin sun suusta, mitä on tapahtunut", sanoin ja yritin näyttää myötäävältä. Ei, en ollut yhtään vihainen Valmalle, ja toivoin että tyttö näki sen. "Voin sitten sanoa, kuulinko jotain vastaavaa."

// hööh D:

"Hehe", naurahdin Veran tarinalle ja viitoin tuota sitten pyörittämään pulloa. Mietin mitäköhän ulkona tapahtui..

Pyöritin pulloa ja se osui Nannaan.
- Totuus vai tehtävä? kysyin kuten pitikin.

//Ketä tääl on paikalla? : D

- Mietin vaan että onko ne huolissaan, sanoin. - Mutta siis, Vili yritti jotain flirttailla ja... en tiedä... mä kai sitten annoin jotain signaaleja, että tykkäisin siitä. Mutta en tykkää, en sillä tavalla! Me oltiin kavereita, mutta ei varmaan enää olla. Ääh, se näytti kamalan surulliselta, ja se on mun vika, olisi pitänyt heti sanoa sille että... Sä tunnet mut, mä en ikinä - Chris, sä olet kaikista paras ja ihanin, en ikinä vaihtaisi sua pois! yritin epätoivoisesti pukea ajatuksiani sanoiksi kädellä huitoen.

"No totuus", vastasin hymyillen Veralle.

//mun pitää koht mennä D:

"Oon kyl iha susi keksii näit kysymyksii. Mut kuka onnsun mielest Hallavan kiinnostavin tallilainen?" kysyin.

//Munkin pitää :/

Valma myönsi. Yritin hymyillä tytölle myöntävästi, mutta hellyys puski päälle. Puristin hänen kättään hetken varovaisesti.
"Mä tunnen sut kyllä. Oot koko maailman haavoittuvaisin ja suloisin tyttö, sellainen joka ei edes hyttystä liiskais. Vili kyllä vielä toipuu, tää ei oo mitenkään sun syy... kyllä mäkin ensin selvittäisin, ootko sä vapaana vai mitä..." sanoin hymyillen ja annoin pinen suukon toisen poskelle. "Kaikki kyllä järjestyy, sä oot tehny ihan oikein. Vili vaan on pettynyt, mutta siitä pääsee yli. Kyllä te ihan varmasti ootte pian taas kavereita. Mutta kun mä sun poikaystävä oon, niin toivon ettei se enää flirttaile sulle... mutta jos se on kunnon jätkä, niin ei. Kyllä mä sun ystävyyttä tuen."

"Kiinnostavin... öh. toi oli kyllä paha. Ehkä Rafael. Varsinkin nyt ku se on taas ollu poissa jonkin aikaa ja sitten se vaan yhtäkkiä palas", vastasin Veralle.

Kömmin haukotellen ulos toimistosta.

//sovitaan että tää kävi jossain välissä ruokkii hevoset//

"Oho, ompas täällä vielä paljon porukkaa... Mä aattelin laittaa paikat lukkoon.."

- Kyllä mä uskon, ettei se enää yritä mitään... huokaisin. Kun työnsin Vilin taka-alalle, olin oikein tyytyväinen tilanteeseen. Kiedoin käteni toisen ympärille ja hymyilin itsekseni. Onnellinen loppu... melkein. Kyllä Vilikin kohta toipuisi.
Sydämessä tuntui outo, lämmin tunne, kun nojasin pääni Chrisin olkapäähän ja katsoin hiljaisena auringonlaskua. Tämä herrasmies seisoisi rinnallani vakaana kuin kallio, mitä ikinä tapahtuisikaan.

"Noniin, muista vaan että sä oot kerrassaan ihana, ja Vilikin varmasti muistaa sen eikä kauaa jaksa olla vihainen", sanoin hymyillen ja kiersin käsivarteni Valman ympärille takaapäin. Kun en ihan huulille ylttänyt, sipaisin huulillani tytön suupieltä ja annoin peukaloni kulkea huulien poikki. "Mä unohdin sanoa, että sulle on tuliaisia... mutta mietitään sitä myöhemmin... tässä on just täydellistä."

//lopetetaanko tähän? mun pitäis käydä viel lenkillä...

Kurotin pussaamaan lyhyesti Chrisin poskea. Minua paleli, mutta juuri nyt halusin olla tässä ja nauttia ihanasta yhteisestä hetkestä ja katsella auringonlaskua.

Kiitos kaikille ihanasta, draamantäyteisestä ja antoisasta ropesta<3